Käsi pystyyn onko sielä terapeutin lisäks joku muu, joka on oottanu tätä jatkoa?? No tässä se nyt jokatapauksessa tulee :D
Elviira joi pitkän kulauksen vettä ja Inka katseli ympärilleen. Lähestyvän auton ääni havahdutti molemmat ja Inka ehti juuri nostaa peukalonsa pystyyn, kun auto jarrutti nopeasti ja pysähtyi tienlaitaan. He katsoivat kumpikin toisiaan ja kohauttivat harteitaan. Tätä kyytiä ei todellakaan tarvinnut pitkään odotella. Vihreä maasturi odotti heitä kutsuvasti tienlaidassa ja Elviira meni etuikkunan luo. Nuori nainen avasi ikkunan ja katsoi heitä ystävällisesti sanoen: ”Hei, mihin matka?” Elviiran selvitettyä matkareittiä, etupenkillä istuva tyttö osoitti vieressään istuvaa naista ja sanoi: ”No sehän sopii hyvin. Me ollaan äidin kanssa menossa Mikkeliin iltaraveihin, joten pääsette sinne asti. Siitähän ei ole enää edes pitkä matka Kuopioon!” Inka ja Elviira hymyilivät toisilleen. Matkanteko tuntui sujuvan paremmin kuin hyvin. He asettelivat rinkkansa maasturin takakonttiin ja istuivat pehmeille penkeille. Nainen lähti ajamaan ja etupenkin tyttö kääntyi heitä kohti innoissaan. ”Siis oletteko te OIKEASTI liftaamassa kaksistaan? Mistä asti olette tulleet?
Elviira ja Inka selvittivät päivän kulkuaan ja tyttö kuunteli tarkkaavaisena. ”Vau, tuo kuulostaa ihan mielettömältä seikkailulta! Mehän voitaisiin Minnan kanssa joskus kokeilla..” Hän kääntyi äitiään kohti, joka pysäytti tyttärensä pohdinnan ennenkuin tämä sai lausettaan loppuun. ”Jooei!” Hän tokaisi ja pyöritteli päätään hymyillen. ”Mutta eihän..” Tyttö yritti jatkaa mutta äiti näytti tehneen päätöksen tämän puolesta. ”Sinä et ole lähdössä toisen neljätoista vuotiaan tytön kanssa liftaamaan edes lähikioskille, se on ihan päivänselvä asia.” Äiti seurasi ohitseen ajavan auton ohitusta ja jatkoi sitten hieman lempeämmällä äänensävyllä: ”Minun vanhempieni ja vielä minunkin nuoruudessani liftaaminen oli vielä ihan hyväksyttävä kulkumuoto mutta nyt maailma on kyllä jo niin hullu paikka, että en uskaltaisi enää yrittää.” Sitten hän vilkaisi taustapeiliin ja osoitti sanansa Elviiralle ja Inkalle: ”Olkaahan tekin varovaisia loppumatkasta. Varmasti suurin osa täällä liikkuvista autoilijoista on aivan normaalia tallaajaa mutta joukkoon mahtuu aina niitä hullujakin, jotka näkevät tilaisuuden tulleen huomatessaan kaksi tyttöä tienlaidassa. Onneksi olette sentään kahdestaa liikkeellä.
Inka kertoi heidän taktiikastaan kysyä ensin vähänkään epämääräisen näköisiltä kuskeilta mihin he olivat menossa ja tekivät päätöksensä nousta kyytiin vasta sitten mutta tämä ei tuntunut autoa ajavaa äitiä kovinkaan paljon lohduttavan. Autoon laskeutui hetkeksi täysi hiljaisuus, jonka tyttö rikkoi hetken kuluttua vaihtaen puheenaihetta: ”Meidän sukulaisen hevonen juoksee tänään toisessa lähdössä. Meillä on kotona pari ponia, toisesta oli tarkoitus tulla raviponi mutta sen toinen etujalka ei kestä niin rankkaa treeniä. Siellä ne nyt lihovat takalaitumella.” ”Niin, koska joku ei ole jaksanut käydä niitä liikuttamassa koko kesänä.” Äiti vilkaisi tytärtään hieman syyttävästi ja käänsi heti katseensa takaisin tiehen tönien samalla nenälleen valahtaneita silmälaseja ylemmäs. ”No jonkun on myös pitänyt käydä töissä koko kesä!” Tyttö sivaltsi takaisin.
Inka kertoi hevostaustastaan ja tunnusti samaan hengenvetoon, ettei ymmärtänyt ravimaailmasta tuon taivaallista. Äiti ei ollut juttutuulella mutta tyttö kertoi sukulaisensa hevosesta, joka oli ostettu varsana Ruotsista kuuluisan ravivalmentajan tallista ja tuotu muutama vuosi sitten Suomeen, Jyväskylän lähellä sijaitsevalle ravitallille, jossa se oli ollut treenissä. Inka ja Elviira saivat kuulla täyden selostuksen siitä kuinka kallis varsa ei ollut toistaiseksi lunastanut niitä suuria unelmia, joita sen varalle oli suunniteltu mutta kuinka yksi suomen parhaista ravivalmentajista uskoi edelleen sen tekevän läpimurtojuoksunsa varmasti kuluvan kesän aikana. Ehkä jopa tänä iltana! ”Hevosten kanssa nyt vaan on varauduttava kaikkeen, ei koskaan tiedä mitä tulee vastaan.” Tytön äiti kommentoi tyhjentävästi etupenkiltä. ”Niinhän se on.” Inka ja Elviira nyökyttelivät.
”Pitäiskö pitää pieni huoltotauko?” Elviira kallisti viimeiset pisarat tyhjästä juomapullostaan auton hidastaessa liikennevaloihin. ”Joo, vois olla kyllä paikallaan.” Inka mutisi ja katsoi ulkopuolella vilisevää liikennettä. Inka oli lapsena käynyt paljon Mikkelissä, Mikkelin serkkujen luona. Hän muisteli tuttuja maisemia ja sitä, kuinka Mikkelin uusi Prisma oli maailman upein marketti. Vaikka he päätyivätkin aina ostamaan samoja, tuttuja sipsejä, valikoimaa olisi silti ollut vaikka kuinka.
”Jätän teidät tähän huoltsikalle, me käydään tankkaamassa samalla. Pääsette tuosta näppärästi kohti vitostietä ja siitä suunta Kuopioon. Tyttö oli räplännyt jo hetken aikaa puhelintaan, jonka takakannessa kiilteli yksisarvistarra. Kun hän kuuli äitinsä sanat, hän nosti katseensa ja sanoi: ”Hei ihan mahtavaa reissua teille.” Hän kääntyi vielä penkiltään katsomaan vuoroin Inkaa, vuoroin Elviiraa hienoista haikeutta katseessaan. ”Minäkin kyllä liftaan vielä joku päivä johonkin, sanoo äiti mitä sanoo!” Hän totesi päättäväisesti saaden äitinsä pyörittelemään päätään niin että tiukka ponnari heilui. Maasturi kaartoi Teboilin pihaan ja kaikki kömpivät ulos autosta. Inka ja Elviira keräsivät tavaransa takakontista. Etupenkin tyttö oli jälleen keskittynyt puhelimeensa ja äiti alkoi valmistella tankkausta. ”Kiitos tosi paljon kyydistä ja hyviä raveja. Toivottavasti oikea hevonen voittaa.” Inka ja Elviira hymyilivät kyydin antaneelle naiselle ja tämä heilautti kättään ja hymyili. ”Olkaahan varovaisia ja hyvää reissua teillekin.”
Elviira ja Inka menivät sisään huoltoasemalle. Päivä oli jo pitkällä ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. ”Nyt kuule tuntuu siltä, että naama on saattanu kärähtää? Näyttääkö se palaneelta?” Inka hieroi varovasti kasvojaan ja Elviira vilkaisi tämän suuntaan. ”No, käy kattomassa peilistä.” Hän tokaisi ja Inka arvasi miltä peilikuva näyttäisi. Peilistä tuijotti tuiman näköinen hahmo, jonka posket, nenä ja otsa punoittivat kuin kypsä tomaatti. ”Hienoa. Aivan mahtavaa.” Inka totesi itsekseen ja Elviira tarjosi hänelle aurinkorasvaa. ”Joo, myöhäistähän tämä nyt on mutta laita nyt kuitenkin.” Inka levitti rasvaa kasvoilleen. He täyttivät vesipullonsa vesihanan alla ja ostivat hieman evästä. Ulos astuessaan he huomasivat maasturin jatkaneen matkaa. Inka pyöritteli hetken päätään ja Elviirakin katseli ympärilleen. ”Eikös se vitostie ole tuolla suunnalla?” Inka osoitti sormellaan ja Elviira kääntyi katsomaan. ”Mennään katsomaan mitä noissa kylteissä lukee.” He kävelivät varovasti tien reunaa pitkin ja näkivät risteyksessä olevat kyltit. ”Joo, tuolle ton sillan alla menevälle tielle meidän pitää päästä. Katotaan vaan että lähdetään oikeaan suuntaan.” Elviira johti joukkoaan keltaisissa kumisaappaissaan ja naamansa punaiseksi polttanut Inka käveli perässä. He laskeutuivat varovasti kuivaa tienpenkkaa alas ja lähtivät kävelemään tien reunaa pitkin peukalot pystyssä.
