Lahti lannistaa

Siinä valmis iskulause tälle kaupungille. Ihan ite keksin, saa ja pitääkin mieluusti käyttää! 

 

Miu edellisessä postauksessa oli vielä ajatusta siitä, että viettäisin pohjois- Norjassa sen pari kuukautta mummoja käännellen. No, kuten itekin vähän arvelin, ei taivu ensihoitaja sairaanhoitajan saappaisiin, ei vaikka kui yrittäis. Tulin siis pois. (lue: sain potkut :D) Tästä lannistumatta jatkan elämääni täällä Kuvolan isoserkuksikin tituleeratussa sityssä, joka huokuu sellasta kymenlaaksolaista henkeä, vaikka kartan mukaa tää kai onki päijät-hämettä. 

 

Lahti lannistaa!- slogan tulee miu arkeen seuraavista asioista: 

 

Ikuiset punaset liikennevalot. Siis normaaliin 3 minuutin ajomatkaan pitää varata 17 ylimäärästä minuuttia, koska täällä ei ole sellasta käsitystä ku vihree aalto, täällä se on punanen seinämä. Ihan sama mihin kellonaikaan tai vuodenaikaan ajaa, aina sama juttu. 

 

Toinen asia mikä täällä lannistaa ihmistä on uimahalli. Sielä on AINA joku muuki. Siis jos se sattuu olee auki. Myös uimahallin lähiparkkipaikat muuttu maksullisiks ja miu oli sit pakko ladata joku parkkisovellus. Kohta miula o varmaa mobilepay ja LIDL-äppiki. Anna miun kaikki kestää, tsiisus! No mutta siis takas tähä uimahalliaiheeseen. Eli sekä lahden punaset valot, että uimahallin käytössäännöt, nää on molemmat sellasia juttuja, et näissä ei vaan voi voittaa. Nää on ku painajaisunet, jossa joku jahtaa siuta, siu pitää vaa pysähtyä ja antaa sen jahtaajan saaha siut kiinni, raiskata, tappaa ja palotella (eikä välttämättä tossa järjestyksessä ees!) ja sit sie ehkä joskus heräät siitä. 

Mie oon jo nykysi iha rauhallisena seisoskelemassa ikuisen punaisen valon aallossa. Kuuntelen musaa, mietin miu uutta kirjaa, käyn mielessäni läpi sitä, että mite voisin alkaa elättää itteeni tarot- luennoilla ja luonnollisesti myös harjottelen miu ruotsinkielen taitoa. Yllätin itteni yks päivä myös siitä, että tajusin lahden lannistaneen miut myös tässä uimahalliasiassa. Tilanne on siis se, että ihan sama mihin kellon-vuorokauden-vuoden-päiväntasauksen-vesimiehen tai rautakellon aikaan mie meen tonne, niin onnistun AINA ottamaan sellasen kaapin, että pois tullessa siinä nurkilla on joku muuki. Siis ei ees niin, että se ryysis ois vaikka samalla käytävällä vaan ihan siinä kaikissa viereisissä kaapeissa on joku. Joku, joka levittäytyy ylipainosen ameeban lailla ympärilleen ja mie joudun pahoitellen hiipimää miu kaapille, siirtämää muitten tavaroita eestä ja olemaan mahdollisimman huomaamaton, vaikka yleensä se oon kyllä aina ollu minä, joka on ekana tullu sinne kaapeille. Otan siis aina sellasen kaapin, joka on mahollisimman vapaa ympäristöltään. Tässä havainnekuva: 

 

 Miula on tuo reunimmainen kaappi. Kaikki nuo muut oli tyhjiä kun saavuin ja kun tuun uimasta, mitä huomaan!  Aivan, joku on ottanu sen miu viereisen kaapin. Joku fetissi tossaki kai on taustalla, kun noita kaappeja oli tossa tyhjänä vielä enemmän ku mitä tossa näkyy! (Miu terapeutti, joka siis joutuu kuulemaan aina 3-5 minuuttia pitkän ääniviestin aiheesta jenni uimassa samalla ku kävelen uimahallin ovilta miu autolle, oli sitä mieltä että ihminen joka tekee noin, kokee tarvetta alkaa täyttää kaappeja järjestyksessä. Tän selityksen kuultuani tulin vähä surulliseks, koska se voi olla ihan totta ja mie dissaan tässä ihmisiä kellä on sellanen pakkomielle. Eikä ketään sais dissata. Ei ees lahtea tai kuvolaa. Mutta teen sen silti. Oon paha ihminen, joudun helvettiin. Amen. Tässäkohtaa sanottakoon myös, että kirjotan lahen ja kuvolan tarkotuksella pienellä, koska joudun jokatapauksessa helvettiin.)

 

Miu kotikaupungissa Leprassa on kaikkee mielenkiintosta. Esim kesällä hiekkalinna, sit iha oikee linnotus, jossa on jännää historiaa. Lisäks sielä elää ikuinen jännitys millo ryssät valtaa siitä iskän pellot ja mikä parasta, että sielä voi matkustaa kaverin kanssa samalla liukuportaalla, eikä kukaan ahdistu tästä.

                                 

                                                     

 

Tässäkohtaa miula piti olla kuva lahtelaisista liukuportaista mutta koska miu salikortti meni vanhaks, en pääse enää sen mestan ovista sisää, enkä näköjää ehi sen virallisina aukioloaikoinakaan ottamaan kuvaa, koska oon viimeviikot ollu nii kiireinen työtön ensihoitaja. Ehkä liitän kuvan tähä leitör, eli jos kiinnostaa nähä miltä lahtelaiset liukuportaat näyttää, ni palaa vaikka viikon päästä tän postauksen pariin. 

 Jopa Torniossa on jotai tekemistä ja näkemistä, jos sinne joku joskus eksyy vierailulle. Miula on kaks kaveria, jotka tulee aina vierailulle huolimatta siitä missä mie asun. Hassua vaan, että toinen niistä muutti just Tornioon, eli nyt se oon mie joka vierailee sielä :D Mut siis sielä on kuitenki Keminmaan muumio, rajayhteistyö, kahviloita, useampi hyvä ravintola, sit Haaparannan ikisuosikit, eli IKEA ja jättimäinen karkkikauppa. Lisäks siitä ei o pitkä matka Ouluun, Luulajaan eikä Rovaniemelle, jos kaipaa jotain muuta. No toki Rovaniemellä ei o ku poroja ja turisteja mut jokuhan niistäki tykkää. 

 Lahdessa taasen.. No, täällä on yks hyvä kahvila, josta saa sellasia juustosarvia, että yhellä sellasella täyttää helposti puolentoista päivän energiatarpeen. Ja sitte täällä o hyppyrimäet. Ja Santa fe. Siis se ravintola. Ja täältä o lyhyt matka mei pääkaupunkiin, jossa on sitte se iso kirkko ja kauppatori. Jeij. 

 Ainii, on täällä yks kusinen metsä! Kartassa lukee, että se on lahden terveysmetsä mut oikeesti siinä on kirjotusvirhe ja sen pitäis olla lahden mielenterveyden menetysmetsä. Hirveen kiva metsä jos haluu esim eksyä!! Kyllä, reitit on hyvin merkitty mutta ole hyvä ihminen tarkkana mikä väri on kyseessä, kun reittiä valitset. Joku heikkohermosempi ois voinu käyttää vähän vaikka toisistaan erottuvia värejä, kuten punasta ja mustaa, mutta ei, täällä on oranssi ja oranssin keltanen. Että jos kuvittelet olevasi reitillä, joka ois sellanen kiva verkkalenkki, 3,2 km niin ehei, havaitset jossai kohtaa, että oot oikeesti 32 km mittasella lenkillä, joka vie siu mielenterveyden, voimat, hermot ja elämänhalun. SIinä sitte koitat päättää uskoisko reittiopasteita ja vai kusista guuglea. Guuglella voi oikasta. Oikoreitti on tässä:  

ja tässä: 

Sitte ku oot oikonu pitkin mettiä jotai poron tallaamaa polkua pitkin, päädyt takas tähä kusiselle metsäreitille, joka siis oli suoreitti, jonka pituus oli jotai 13 km. 

                                                                     

 Kengät on läpimärät, koska otit todellakin suoreitin, siis suoraan suon läpi. Vaikka kuvittelit, että ehit kivasti parissa tunnissa käyä vähä metsäilemässä ja voit sitte kruisata sovitusti hakee siu puolisoa salilta (se treenaa sielä siistissä sisätilassa, kengät kuivana). Siis iha sillee, että oot nii ajoissa, että huolimatta punasista valoista, ehtisit silti sinne salin pihalle ja voisit vielä nopee selasta iigeestä kavereitten kuvat. Siis ne vähäiset kuvat, joita kukaa ikinä laittaa. Ei, en kato juurikaan stooreja, paitsi iha vaa harvojen ja valittujen. Mut kuvat katon! Niin, niin siis et todellakaan ehi mihinkään, vaan oot tunnin ja 24 minuttia myöhässä. Tästä toki 22 minuttia on liikennevaloja. Metsä yritti hyvitellä:

Noita oli joka nurkalla, varsinki siinäkohtaa ku olin rämpiny tuola mielenterveyden menetysmetssässä jo 3 tuntia. En poiminu yhtää. Pitäkööt sienensä, pahoja ne on kuitenki.

 

Siitä sit prismaan. Prisman parkkipaikka oli iha ammuttu täytee autoja. Eikö nää ihmiset tajua, että sunnuntaisin ei käyä kaupassa ku ne, jotka käy muutenki joka päivä, eli minä. Minä joka en pysty suunnittelee elämääni yhtään. Siis en ees sen vertaa, että mitä syötäis huomenna. Saati mitää sen isompaa. 

 

Tässä vielä kaunista kaupunkimaisemaa lahdesta.  

ja tässä japokin pikkuserkku. Se tais olla kyllä Heurekassa mut uskon että sen sukujuuret on jossai lahden ja kuvolan seutuvilla. 

 

Tällästä tänään. Ei auttanu vaikka vedin melkei kokonaisen suklaalevyn yheltä istumalta. Syytän esivaihdevuosioireita siitä, että oon pahalla tuulella. Tätä enää se 20 vuotta. Hienoa. Alan ehkä sittenki mieheks. Ja opettelen ajaa traktoria. Se ois hienoo. 

Fiiliksiä

 Haha, kirjotan näitä haistapaska-päivityksiä puhelimella,ni näköjää aika railakkaasti tulee kirjotusvirheitä 😄 Ei anneta sen hidastaa.. tai ehkä vähän, laitetaa tähä postaukseen vaan vähä kuvia. 

Joku paikallinen kasvi: (tein siitä upeen,taiteellisen mustavalkokuvan)

Maisemaa. Merimaisemaa. Tää meren ympäröimänä olemine o tälläselle sitkeelle Saimaan rannan asukille aika eksoottista. Toisaalta siinä, ku o käymässä illalla nukkumaan ja kattoo vielä vaahtoavalle merelle köykäsen katulampun heijastellessa tunnelmaa, ni oha siinä jotai samaan aikaan rauhottavaa ja jännittävää. Hallitsematonta kunnioitusta luontoa kohtaan. Siis eri tavalla ku mitä jossai ryssänrajalla olevan tiheän metsikön laidalla uinuessa 🤔

 Keräsin tuolta rannalta hienoja simpukoita, ku luulin että ne on tosi spessuja. Kolmen minuutin päästä tajusin että ranta on täynnä niitä. Eikai sille o mitää tuontirajaa montako kiloa simpukoita saa tuua kotosuomeen? 🤔 en tiiä, siis iha oikeesti en tiiä, miks miula o sellanen fetissi niitä kohtaan. 

Täällä on myös poltettu "noitia" roviolla 1600-luvulla. Miula o iha sellanen tunne, että olin entisessä elämässäni joku niistä. Näitten noitavainojen muistoks palaa muistomerkillä ikuinen tuli. Tässä kuvassa saa pohtia mite se tuolla nurmikolla oikee roihuaa 😄

Merituulen tuivertaessa tuhat metriä sekunnissa, ja tuota käytävää kulkiessa tuli jotenki aavemainen fiilis.. mut samalla hienoa että näitäki ihmisiä muistellaa iha nimellä vielä monta sataa vuotta näitten kauheuksien jälkee.

Laitetaan loppuun vielä joku hilpeempi kuva. 

Siinä o jonku leukaluu. Miusta tuossa o kuitenki iha hilpeet värit 🤔

Mites töissä sit menee? Sain tänää varmaa tietoa aiheesta mite veriviljelyt otetaan ja montako kertaa päivässä silmätulehdustippoja laitetaa. Kyllä miusta vielä kelpo sairaanhoitaja tulee muutaki ku paperilla 😁

Dag 3, rakas päiväkirja

Lahti-Helsinki-Rovaniemi-Tromssa-Kirkkoniemi-Vardø. Aamulla herätys 4.30 ja 12h myöhemmi  kohteessa. Sielä näytti tältä seittemän aikaa illalla:

Olin ladannu taksisovelluksen, jonka piti toimia myös täällä. No arvatkaa kui kävi 😄 no mut, hei jouduin soittaa sit iha ite itelleni taksin. Siis niinku aikuiset kosmopoliitit tekee. Se meni hyvin. Taksikuskina paikallinen "Pena 57v" jutusteli mukavia ja nosti miu hemmetinpainavan laukunki takakonttiin ja sieltä ovelle. Kämppä löyty helposti ja avain sopi lukkoon. Näkymä siinä puol 8 aikaa

Täällä o siis edellee iltasi ja varsinki aikasi aamusta ihanan valosaa vielä!! 

Muita havaintoja:

Kosteusprosentti: tuhat

Ihmisiä: joitain

Luonto: mieletön

Kieli: så där

Miten ensihoitaja taipuu sairaanhoitajan rooliin: epäselvää

Päivä kerrallaan..

Tuhat prosenttia vähemmän stressaavaa oli alottaa täällä ku aikanaan Tukholmassa. Saattanee johtua siitä, et sillo en osannu senkää vertaa ruotsia ku mitä nyt ja lisäks nyt oma henk.koht.elämä o sillee tasapainossa, että viikatemies ei seiso ainaka kovin näkyvästi kenenkää miu perheenjäsenen sängynvierellä just nyt 😄 

Teenkö tätä rahan takia, sitä työ sielä kuitenki mietitte, vastaus: en. Oisin varmasti lähteny tänne vaikka saisin saman tai jopa huonommanki palkan ku suomessa. Onks se kiva pieni lisä tässä? Absolut 😁

Tässä vielä ekan aamupäivän tunnelmat:

Vardõ vaikenee. Hetkeksi. 

Olen matkalla, en edes tiedä minne..

 ..ja pääsenkö ees hemmetti ikinä perille!? 

Kyllä, rakas terapeutti ja pari muuta lukijaani, täällä ollaan. Yritin saaha postausta aikaa miu kesästä mut jostai syystä siihen aikomani kuvat oli iha kakkalaatusia. 😒 En o muuttanu mitää asetuksia miu puhelimessa enkä missää mut jostai syystä ne oli iha sumeita. Ja jos mie jotai asioita ymmärrän,ni enteitä. Tässäkohtaa otin sen selvänä merkkinä kohtalolta että ei, et laita sitä hienoa kuvaa siitä superhienosta mukista,jonka sait synttärilahjana terapeutilta. Annan tässä kuitenki sellasen maistiasen että siinä oli mei kaverikuva. 5-luokan kaverikuva. Nauroin sille nii paljo että kusin melkei housuuni 😆😆 Mutta siis siitäki huolimatta, että terapeutin mukaan "häpeä on vaan tunne" ja se oli vahvasti sitä mieltä että sen mukin kuvan ois voinu julkasta vaikka missä somefoorumeissa niin mie en näköjää ollu iha valmis. Sit kuitenkaa. Enkä ehkä tuu ikinä nii valmiiks. Miusta häpeä on tunne iha syystä 😄 

Joo,mutta siis oman häpeäni lisäks myös tekniikka oli sitä mieltä että ei laiteta sitä kuvaa nyt esille, ei ainaka selvänä ja teräväpiirteisenä,ni se nyt jäi. Ehkä yleisön pyynnöstä yritän joskus uusiks 😃

Mut siis tän postauksen ajatus on alottaa jälleen uus Jenni reissaa-postausten tulva. Tai siis oikeesti en o millää huvi-vaan työreissulla. Oon nii paiseessa että oon iha rauhalline. Siis sellane sarjamurhaaja-rauhalline. Tuun raportoimaa tänne mite meni omasta ja työnantajan mielestä. Ne saattaa poiketa toisistaan..

Oon nyt junassa. Siis vr:n junassa. Tää ei o vielä ees myöhässä,mikä o sinällää saavutus koska se tulee Kuopiosta asti. Körötän täällä hien ja tuskanhuuruisessa lemmikkivaunussa(huom en syytä yhtää koiraa tai kissaa tästä ilmastosta) kohti tikkursbyytä. Huomenna mennään pohjoseen. Siis niin pohjoseen, et yks miu kotikaupungeista eli Tornio, on iha rantalomakohde siihe verrattuna.. 

En nyt mainosta tätä asiaa enempääkoska kuten sanottu, hemmetin moni asia voi vielä mennä iha munille ja joudun palaamaan kotii enne aikojaan. Yritän sit lohduttautua sillä mitä sanon aina muillekki, et "Ainaki oot uskaltautunu lähtee" mut oha se nyt vähä sellasta.. höpöpuhetta. 

Näihin ihmishienhajuisiin,kosteisiin hönkäyksiin takk og hilsen! Vi hørs! 

Mökkeilee

Kesä ja mökki. About joka toisella suomalaisella on mökki tai vähintään joku suhde mökkiin tai johonkin jolla on mökki. Paitsi miula ja Wolverinella. Tai se kyllä muisteli että sen tädillä ehkä on mökki jossai, hämärä muistikuva lapsuudesta tädin mökiltä. Mutta ei, ei otettu riskiä että tää oiski joku valemuisto tai että täti, josta ei o kuultu 30 vuoteen, ei ehkä ole enää ees hengissä. Päätettiin vuokrata tälläne vapaa-ajan asumus yheks viikonlopuks, koska oishan se nyt kiva kesällä käyä järven rannalla saunomassa ja uimassa, kuten kunnon suomalaisen kuuluu!

 

Tässä heti alkuun näkymä mei möksältä:

 

 

 

Tää o myös ainut kuvakulma, koska olin rentoutumassa mökillä, enkä somettamassa. Eli kuvat jäi vähä vähiin.. Toki pari blogipostausta varten otettua otosta lukuunottamatta :D

 

Mutta siis järvi, terde ja saunan voitte kuvitella tohon oikeelle. Ja kusiaispesän sitte tonne etuoikeelle ja mökin selän taa. Ulkorakennus, ei siis mikää varsinainen aitta mutta sellanen pihavaja, tossa vasemmalla. Se oli kyllä lukossa, että en tiiä mitä sielä piiloteltiin.

 

Noh, tää oli siis iha vaa sieluttomasti vuokramökki-nimisen sivuston kautta. Toki sinnekin piti taas luoda joku tili ja nyt sieltä alkaa varmaa tulla kaikenmaailman tarjouksia, koska vaikka kuinka kiellän markkinointipostin, niin eihän ne mitään usko. No, joku hinta se on mökkeilylllekki maksettava, ei auta. 

 

Tää mökki sijaitsee siis Taavetissa. Tässä on monta vaikeeta asiaa, siis esim ekana pitää erottaa toisistaan Taavetti, Savitaipale, Taipalsaari ja Luumäki.  Ja seuraava askel oli selvittää missä on kauppa, kun josko ei halua roudia kaikkia ruokia jostai Lahesta Taavettiin asti. (Ei, emme omista kylmälaukkua, muuta ku sellasen mihi menee yhen työvuoron eväät) Ja että onko lähellä kotipitsaa, joka toimittaa mökille. 

 

No tässä sellanen havainto, että Kaipiaisissa ei ole kauppaa. Siis sellasta oikeeta kauppaa. On vaan joku lähisale, jonka tarjontaa ei nyt ees käyty kattomassa. Lähisaleissa ei o sillee mitää vikaa mutta ne on pikkusen kasvissyöjävihamielisiä mestoja, että jos esim haluu jotai valmisruokaevästä, ni kaikissa on kidutettua kanaa ja sitte on herne-tai pinaattikeitto. Hyiensyö.

 

 Ajeltii sitte Taavetin ääsmarkettiin, jossa kauppa-asiat suoritettiin noin neljässätoista minuutissa. Tästäki ajasta lähes puolet meni a: kassajonossa b: siinä kun jonotin mansikoitajaherneitä ja se kesäpoika oli varmaa ekaa kesää latomassa niitä tuotteita siihen purnukkaan ja hänellä vähän kesti. Siis ei sillee tuskasen kauan kuitenkaa mutta just sen verran että näki ettei se ollu sellanen ripeäotteinen. Ihanaa täällä kyläkaupoilla oli kuitenki se, että kaikki puhuu normaalia murretta :) Nimimerkillä kävin pygmien kanssa kattoo Toy Story 5-leffan ja siinä puhuttiin, jälleen kerran, mä ja sä. MIKS!!??? 

 

Enivei. Pointtina tuossa kauppa-asiassa oli se, että sielä ei turhaa jännitetty tai jääty käytävälle meditoimaan että mikä juustopaketti resonoi parhaiten ja mikä kaali näyttää eniten hyvältä. Lisäks meiän mökkiviikonloppuun kuulu 12 juomaa, joista puolet oli vissyä. :D 

 

Mitä mökillä sitte tehää? No saunotaan, uidaan, luetaan kirjaa ja suppaillaan, sekä pelataan seurapelejä. Meillä oli tälläkertaa seurapelinä tällänen murhamysteeri avaruudessa room escape-peli, joka viihdytti meitä lauantaiaamupäivän. Luonnollisesti vaikka oltii luvattu helteistä viikonloppua, Taavetissa ei oltu kuultu siitä. Mökin sisäilma oli siis hyvä ja toimiva vaihtoehto iltapäivään asti. Tuo sijainti taitaa olla sillee vielä pienesti Mordorin vaikutuspiirissä, ni siks sielä oli vähän kylmä. Ei pahasti mutta ei ollu hellekään. 

 

 

 Tää oli ihan kiva peli, mitä nyt meinas hermo mennä jo heti ekaan tehtävään :D Mut ku päästiin vauhtiin, niin eipä siinä ollu sen jälkee ku pari kohtaa, mitkä piti luntata. Ja neki oli kyllä vähä epäloogisia, että haluisin kyllä tietää onko joku keksiny mite ne ratkastaa ILMAN että kattoo edes vihjettä..? Jos olet, ilmoittaudu!

 

Nähtii upee, iso perhonen. Ja kyllä, oon vissii sen verra vierrottunu luonnosta, että miule tää oli iha jännä kokemus: 

 

                                                                                              Suppailee. Tää on kyllä pikkusen tylsää yksin mutta koska miula tää lauta nyt on, niin oha se mentävä. Tosin tässä kuvassa näkyy miu siskon lauta. Se o iha samanlainen, lukuunottamatta sitä, että miu laudassa o musta jalkaremmi :D Huomaa kuvassa myös Holgerin miule lahjottamat pääkallosläpärit. Nyt miula o niitä kahet. Mahtavaa. 

 

Lautaan ilmaa ja vesille. Havaitsin tässä vaan sellasen seikan, että nuo lumpeet ja muut vesikasvit, niin kauniita kun ne onki, ni niitten joukkoon pulahtaminen on vähä vaikee asia. Kävin siis kokeilemassa vaatteet päällä uimista laudan päältä, yhessä matalikossa, ja kyllä mie iha rehellisesti mielummin pulahtaisin ihan syvissä vesissä ku tollasessa mutapohjasessa rannassa. Jotenki se on, varsinki yksin ollessa, vähä jännittävää. Ehkä ei pitäis kirjotella tarinoita lihanhimosista vedenneidoista, jotka vaanii ihmisiä järvenpohjissa.. 

 

        

 

 

Oisinko viihtyny vielä vähä pidempään? Todellaki! Onko tuo järvi kaikkine mutapohjineen ja vesikasveineen miule vähän ahistava ja vaikee asia? On. Kestän hämähäkit, itikat, käärmeet, jopa lapset mutta mutapohja ja samee vesi.. 😳

 

Mut mökki mikä mökki! 

                                                

 

Juhannustarina (viiimeinen)osa 24

     Napsu Masokadunpätkä näki mansioninsa itäsiiven ikkunasta, kun kullankeltainen Pöpel pysähtyi hänen tiluksiensa portille ja Ville Vihermaa suorastaan pomppasi ulos. Tämä tuli puolijuoksua pihan poikki ja Napsu lähti jo kävelemään ovelle ehtien avata sen juuri kun Vihermaa oli painamassa ovikelloa. “Samuuu..” hän huusi olkansa yli samalla kun päästi innosta puhkuvan Villen sisään asuntoonsa.

    “Pahoittelut kun tällälailla vaivaan juhannusaattoiltana mutta..” Ville vilautti paperia mutta vain nopeasti niin, ettei Napsu ehtisi nähdä sitä tarkemmin. Vaikka pieni präntti olikin pientä, Napsu oli silti terävä nainen ja voisi haistaa että asiassa saattaisi olla jotain hämärää. Napsu ei kuitenkaan tuntunut kiinnittävän Villen kädessä olevaan sopimukseen mitään huomiota vaan hymyili onnellisen oloisena eteiseen kävelevälle Samulle. Sanaakaan sanomatta Samu otti Villen tarjoaman kynän, kirjoitti nimensä viivalle ja ojensi kynän ja paperin takaisin. Ville kääri paperin nopeasti taskuunsa ja oli jo lähdössä ulos kun pysähtyi, kääntyi kannoillaan ja kysyi: "Millaista siellä oli? Siis toisessa ulottuvuudessa?”

Samu oli hetken aikaa täysin hiljaa ja sanoi sitten: “Minä olen edelleen toisessa todellisuudessa ja täällä on hyvä olla.” Sen sanottuaan hän marssi ulos ja Ville näki tämän kulkevan kohti pihavajaa, jossa ruohonleikkuri pörisi valmiina töihin. Vain ohjastaja puuttui. 

    Ville kohautti harteitaan, outo tuo Iiro vai Samu vai mikäli, mutta mitäpä se hänelle kuului. Hehän eivät olleet virallisesti nähneet toisiaan vuosikymmeniin, kaipa tuo aika muutti ihmistä. Pääasia että perintöasia oli nyt hoidossa, rahaa tulossa ja hän pääsisi laajentamaan bisneksiään. 

Iloisena Ville hyppeli takaisin autolle ja poksautti auki terhorommipullon. “Otappa tästä nainen, juo itsesi mukavaksi.” Ville tarjosi asianajajalleen ryypyn. “Itseasiassa ajetaampa Villimiehen rantaan, otetaan siellä yhdet lasilliset, kyllä kuskikin sen verran voi ottaa. Saat palkankorotuksen, heti huomenna!” Ville Vihermaa hihkui ja heilutteli rommipulloa niin että pöpelin hienoille penkeille roiskui tahmeaa nestettä. Samapa tuo, huomenna hän ostaisi kuitenkin uuden auton.

Porukan päästyä rantaan, kello oli muutamaa hetkeä ennen puolenyön. Kuljettaja sanoi jäävänsä autoon ja ottavansa pienet torkut. Tosiasiassa hän aikoi soittaa kääpiöiden pornolinjalle ja esiintyä siellä isoisokääpiönä saadakseen muiden linjoilla olevien vakavan arvostuksen. Hän kaivoi takakontista kääpiönaamarinsa, ne joissa oli viikset, eikä kiinnittänyt tämän jälkeen enää mitään huomiota rannan tapahtumiin. Hän kyllä tiesi mitä tuleman piti.

“Tästä sitten!” Ville Vihermaa kallisti pulloa ja hänen seurassaan oleva nainen oli juovinaan hänelle tarjottua juomaa. Villen mentyä vielä hieman lähemmäs rantaa, otettua vielä yhden kulauksen juomaa, menetettyään huomiokykynsä kylpiessään siinä ajatuksessa, että oli nyt kaupungin rikkain hahmo, hän ei tajunnut mitä tapahtui. Horisontti kellahti ja äkisti Ville Vihermaa katosi Villimiehen rannan syvään päätyyn, aivan kuten Iiro Uskonlahko tämän tarinan alussa. Samalla hetkellä keskikesän kello alkoi soittaa tasatuntiaan, rannan sirkat yhtyivät orkesteriin ja rannan ympäröi merkillinen rauha.

“ÄITI! Miten tämä on mahdollista? Sinä olet kuivalla maalla!” Saliver ja Ooga huusivat lähes yhdestä suusta ja juoksivat rantaviivaa viimeiset metrit äitinsä luo. Tämä halasi molempia tiukasti ja nauroi. “Minun työpäiväni päättyi juuri, eiköhän lähdetä juomaan vähän mehua ja olikohan sitä kirpeää karkkiakin vielä jäljellä?” Vedenneidosta tavalliseksi äidiksi muuttunut hahmo sanoi, kietoi kätensä Saliverin ja Oogan ympärille ja lähti johdattamaan heitä kohti tiellä odottavaa myrsymaasturia. Ooga hymyili iloisena ja Saliver höpötti taukoamatta. Kauempana tiellä parkissa näkyvä keltainen Pöpel heilui merkillisesti, kuin kaarnalaiva laineilla. Saliver katsoi ohimennen siihen suunaan mutta ei jaksanut kiinnostua menopelistä sen enempää. He olivat saaneet äitinsä takaisin ja se oli mahtava juttu.

Lari Kaari seisoi Villimiehen rannan hietikolla ja katseli järvelle. Hän oli kuulevinaan heiveröistä ääntä aalloista mutta tiesi ettei siellä ollut ketään. “Luuletko että tämän todellisuuden ja meidän rinnakkaiselomme henkilöiden tarinat joskus vielä sekoittuvat?” Larin vierellä seisova nainen kysyi. Lari katsahti naiseen mutta ei sanonut mitään. He näkivät kauempana rannalla Kauko Mutaojan, joka leikki iloisena teelautasen kokoisen hämähäkin kanssa. Aivan kuin nuo kaksi olisivat jälleennäkemisen iloisessa kuplassa.

“Joku viisas ihminen kerran totesi, että kaikilla meillä on oma kohtalomme, jota emme voi paeta. Ja niinhän se on. Nautihan rahoistasi.” Lari Kaari hymyili naiselle ja lähti sitten kävelemään myrsymaasturille, jonka luota iloinen nauru kuului. Tämä oli hyvä juhannus.

SEN PITUINEN SE! 

 

Palaako joku hahmoista vielä johonkin tarinaan? Varmasti. Jäikö tässä nyt vähän juttuja oman mielikuvituksen varaan? Varmasti. Oliko tässä tarinassa mitään järkeä.. ei varmasti :D 

 Ihanaa keskikesän juhlaa! Nautitaan kesästä ja ollaan onnellisia kaikista pienistäki jutuista :)

 

Juhannustarina osa 23

     “Onko toinen todellisuus samanlainen kuin tämä? Mikä on erilaista? Tapasitko itsesi?” Saliver tykitti kysymyksiä eikä antanut Kauko Mutaojalle edes pientä mahdollisuutta vastata. Vedenneito ei tapojensa vastaisesti puuttunut jälkikasvunsa innokkaaseen kyselyyn vaan seurasi Ville Vihermaata ja tämän naisystävää, jotka olivat vihdoinkin löytäneet turvallisen reitin rannalle. He ehtivät juuri parahiksi kuulemaan Kaukon seuraavat sanat: “Iiro on jo täällä. Tai siis on ollut ja ei ole ollut jo vuosia.”

    Saliver raapi päätään ja Ooga näytti käsiään heiluttamalla, että Kaukon pitäisi kertoa hieman lisää. “On totta, että Iiro imeytyi rinnakkaistodellisuuteen silloin aikanaan. Hän eli siellä noin kymmenisen vuotta ja palasi sitten takaisin. Tuolla toisessa todellisuudessa Iiron perhettä ei ole. Hänen vanhempansa eivät olleet koskaan tavanneet, joten myöskään Iiroa ei ole ollut olemassa. Iiro löysi kuitenkin nopeasti varaäidin Ritva Vähkrampista, joka tunnettiin tuolla nimellä Ritva Ylikramppi. Ritva on ollut yksi avainhenkilöistä näiden kahden todellisuuden välillä mutta koska hän on itse ollut olemassa molemmissa todellisuuksissa, hän ei ole voinut matkustaa portaalien välillä. Iiro sen sijaan haettiin tuolle puolen, sallinette että käytän tälläistä sanontaa, koska..”

    “Hetkinen, hetkinen, aloitappa nyt alusta!” Ville Vihermaa yritti keskeyttää Kaukoa mutta tämä ei ollut huomaavinaan. Huitaisi huolettomasti kädellään Villen suuntaan ja jatkoi: “Iiron elämäntehtävä tuossa todellisuudessa oli tuoda hauskuutta ihmisille. Hän liittyi sirkukseen melko nuorena, suoritti pelleakatemian ylimmän tutkinnon, koulutti huvittelun ammattilaisia ja teki katoamistemppuja. Mehän tietysti tiedämme, että temput liittyivät siihen, että Ritva ohjasti Iiron kulkemaan portaalin läpi aina kun se oli avoinna. Olemme eläneet hyviä aikoja, sillä todellisuuksien välillä surfaaminen on ollut mahdollista melko usein. Tämän illan jälkeen seuraava mahdollisuus tulee muutaman sadan vuoden päästä.”

    "No missä se Iiro nyt sitten majailee? Minä tarvitsen sen runkkarin allekirjoituksen tähän paperiin!!” Ville Vihermaa heilutteli sopimusta vuorotellen kaikkien paikallaolijoiden silmien edessä ja näytti vähintäänkin ärtyneeltä. Vihermaan mukana ollut rouva yritti hieman hillitä tätä. Hän esittäytyi Vihermaiden asianajajaksi, Rouva Permisanneliksi ja kertoi samalla, että oli laatinut tuon sopimuksen sukulaispoikien välille. Siinä oli hyttysen pikkuvarpaan kokoisella printillä painettu teksti jossa luki kutakuinkin niin, että Ville saisi pitää kaiken muun perinnön ja Iirolle jäisi isotädin ruumiinjäänteiden lisäksi käärmeen paskakasasta ongittu sormus. Ville uskoi ettei Iiro ymmärtäisi lukea mokomaa paperia, vaan allekirjoittaisi sen hänen toiveidensa mukaan. Enää piti löytää se lurjus jostain.

“Iiro asuu Napsu Mastokadunpätkän mansionissa. On asunut jo hyvän aikaa.” Nemo puuttui puheeseen ja sai kaikki katsomaan itseään toinen toistaan hämmästyneimmin silmin. “Napsu soitti minulle hetki sitten ja kertoi kaiken. Iiro tai Samu, jona me hänet tunnemme, on valmis allekirjoittamaan sopimuksen vaikka heti.” Nemo sanoi huolettoman oloisena ja katseli nauraen, kun Ville Vihermaa lähti samalla sekunnilla juoksemaan ylös rinnettä Permisannelin kipitellessä perässä korot kopisten.

Saliver nauroi ja Oogakin hymyili näylle. Nyt kaikki palaisi normaaliksi. Tai ainakin lähes. Heidän äitinsä asui edelleen järvessä. Ehkä heidän pitäisi rakentaa takapihalle uima-allas, jotta vedenneito saataisiin kotiin.

“Hei, äiti, mitäs sanoisit jos muuttaisit takaisin kotiin. Lari Kaari on jo pitkään puhunut, että voitaisiin hommata takapihalle palju. Mitä jos tehtäisiin sinne samalla uima-allas, niin sinä voisit asua siinä?” Saliver tiedusteli äidiltään. “Ihana ajatus.” Hän vastasi vain ja hymyili samaa, viekasta hymyään, jota Saliver ja Ooga olivat viimepäivinä nähneet. Tehdäämpä niin, että tulette keskiyön jälkeen hakemaan minut kotiin.” Neito sanoi ja katosi tummaan veteen ennenkuin Ooga ja Saliver olivat ehtineet kertoa tälle, ettei allas ollut suinkaan vielä valmis. 

Noh, ehkä pesuvati kelpasi äidille siksi aikaa, että he ja Lari ehtisivät tehdä neidolle kunnollisen asumuksen. Ville Vihermaahan olisi kohta entistä rikkaampi ja varmasti tämä maksaisi niin Kaukolle kuin heillekin tuntuvan palkkion. Kyllä niillä rahoilla yksi uima-allas rakennettaisiin.

Juhannustarina osa 22

     “Mikä sielä tivolissa oli parasta?” Vedenneito kyseli kiinnostuneena Oogalta ja Saliverilta, jotka istuivat nyt äitinsä seurana Villimiehen rannalla. Keskikesän juhlapäivä oli kääntymässä iltaan mutta aurinko paistoi vielä kauniisti rantaa reunustavien puiden lomasta. Kaikialla oli rauhallista ja melko hiljaista. Signeäkään ei näkynyt mutta Ooga ja Saliver uskoivat molemmat sen metsästävän pusikoissa. Nemo Kossukassila oli luvannut livistää naapurinsa grillijuhlista ennen myöhäistä iltaa, sillä hän halusi ehdottomasti olla paikalla kun Kauko palaisi takaisin tähän todellisuuteen.

    “Se pieni silinteripäinen kaalimato oli aika mahtava!” Ooga huudahti ja haukkasi palasen punaista nauhakarkkia ja imitoi madon kulkua etusormellaan saaden Saliverin nauramaan kippurassa. “Joo, se esitti hienon ohjelmanumeron, joka oli kuvattu laajakuvalinssillä ja näytettiin isolla ruudulla neljäsataakertaisena suurennoksena. Se oli taitava mato!” Saliverkin intoili aiheesta. Samalla he kertoivat muistakin tivolin hauskuuksista, jopa Aave Aikamielen esiintymisestä suurella näyttämöllä. Vedenneito nyökkäili ja kietoi laiskana heiluvaa vesiheinää pitkien sormiensa ympärille. “Eikö Kaukon pitäisi kohta jo saapua takaisin?” Ooga alkoi vaikuttaa hieman hermostuneelta. Hän pystyi pelastamaan maailman täystuholta mutta tietyissä asioissa hänen kärsivällisyytensä oli koetuksella. “Nakupelle on nauranut jo kuudennenkin kerran, eikä Kaukoa näy!”

    “Rauhoitu nyt.” Saliver taputti sisarustaan päälaelle ja sai tämän roiskaisemaan vettä tuohtuneena. Taistelu olisi voinut alkaa mutta juuri samalla hetkellä vedenneito hiljensi heidät tuimalla äännähdyksellä, sellaisella, joita vain äiti-ihmiset osaavat päästää. Kumpikin hiljeni ja he katsoivat vedenneidon osoittamaan suuntaan. Vesi väreili ja hetken päästä vettä suustaan pärskivä Kauko Mutaoja pullahti pintaan kuin puinen korkki. Hän ui rivakoin liikkein Oogaa ja Saliveria kohti ja kipusi sitten rannalle kuivattelemaan.

    “Ristus mikä reissu!” Hän henkäisi ensisanoikseen ja hyppi sitten vasemmalla jalallaan yrittäen saada korvaansa tukkivan veden poistumaan. Hän ei ollut huomaavinaan rannalla tuijoittavaa kaksikkoa, jotka odottivat enemmän kuin innolla tämän kertomusta. Myös Nemo Kossukassila näkyi marssivan alas rinnettä pieni vihaisennäköinen possu kintereillään.

    Kullankeltainen hieno Pöpel rullasi hiljaa yläpuolella olevalle tielle. Kuljettaja pysäytti menopelin ja ulos loikkivat niin Ville Vihermaa kuin ylikorkeisiin korkokenkiin ja tiukahkoon korsettiin pukeutunut rouva, jonka kullankeltainen luomiväri suorastaan hohti ilta-auringossa. Vihermaa ja tämän seuralainen seurasivat vihreän possun menoa, eivätkä uskaltaneet laskeutua alas rantaan, vaikka Saliver vilkuttikin heille innokkaana. “Hei, tulkaa tänne, Kauko on palannut!”

    Ville Vihermaa osoitti hieman inhoten possua, joka kaiveli nyt innoissaan läheistä kaninkoloa. Se etsi mahdollista ydinjätteen loppusijoituspaikkaa. Lähistöllä oleva rinnakkaistodellisuusportaali sai aikaan sen, että kaikki ympärillä olevat maankuoren lävistävän rei’ät haisivat ydinjätteeltä possun tarkkaan nenään ja siitäkös se innostui. Vaikka sikapossu näytti vihaiselta, se ei ollut kiinnostunut rannalla puuhaavista hahmoista.

“Kerro nyt kaikki! Löysitkö Iiron?” Saliver hoputti Kaukoa, joka katsoi porukkaa viekkaan näköisenä. Myös Ooga keskittyi siihen mitä Kauko seuraavaksi kertoisi. “Aikamoista tuo rinnakkaistodellisuusmatkailu, en tiedä voinko suositella kokeilemaan..” Kauko aloitti ja hymyili leveästi. “Mutta sen voin sanoa, että olipa kokemus!”

Juhannustarina osa 21

        “Luulin alkuun olleeni vain hetken aikaa tajuttomana tai että kaverit olivat tehneet minulle jonkinlaisen kepposen. Heräsin siis meidän koulumme keittiön pöydän alta. Sinäkin varmasti muistat sen, se nurkassa ollut iso tamminen pöytä, jonka alla keittäjät joskus istuivat ennen ruokailun alkamista ja joivat pontikkaa.” Napsu ei muistanut moista mutta toisaalta hän tiesi, että yksi heidän koulunsa keittäjistä oli lähtenyt “pitkälle lomalle” heidän ollessan kolmannella luokalla. Ehkä loma liittyi liialliseen pontikan juontiin.

    Herätessäni pöydän alta, Ritva Vähäkramppi, se omituinen historianopettaja, seisoi keskellä keittiötä. Se oli todella outo tapaaminen mutta onneksi hän oli siellä. Ritva nimittäin kertoi minulle mitä oli tapahtunut. Olin imeytynyt rinnakkaistodellisuuteen. Alkuun tietenkin tuijotin Vähäkramppia epäuskoisena, sitten kauhuissani ja sitten jo hieman pelokkaana. Vähäkramppi, tai Ylikramppi kuten hänen nimensä siinä todellisuudessa kuului, kertoi minulle portaalista ja siitä mitä oli tapahtunut. Olin samassa ajassa ja paikassa mutta en sitten kuitenkaan ollut. Vietin monta tuntia istuen siellä pöydän alla kuunnellen opettajan kertomusta. Voisin pitää sinulle saman luennon mutta josko tiivistän sen muutamaan lauseeseen..”

    “Teeppä se.” Napsu tokaisi ja aukaisi pullollisen tammenterhorommia. Tätä tarinaa hän ei pystyisi kuuntelemaan selvinpäin, ei vaikka se ei varmasti olisi yhtään sen oudompi, kuin vaikkapa mitä musta mursu oli hänelle viime syksynä kertonut. Se se vasta olikin ollut hullu kertomus! Napsu ei kuitenkaan antanut lupaa palata mursun murinoihin vaan keskittyi Samun kertomaan:

    “Jokaisessa ajassa ja todellisuudessa on jokunen hahmo, yleensä kaksi tai kolme, jotka toimivat niin sanotusti portaalinvartijoina. Tässä todellisuudessa tätä virkaa toimittaa ainakin Villimiehen järvessä asuva vedenneito. Hän on ollut siinä roolissa siitä asti, kun Vähäkramppi kuoli. Neito pääsee tehtävästä mikäli onnistuu saamaan jonkun tilalleen. Portaalinvartijan tehtäviin kuuluu pitää huoli, että todellisuus pysyy oikeissa mittasuhteissa kaikissa todellisuuksissa. Ymmärräthän, jos joku tulee tänne, täällä olevan vastaavan hahmon tulee joko kadota tai poistua niin, etteivät he pysty vaikuttamaan läheistensä elämään samanaikaisesti. Meitä on monta ja voimme olla kaikki samaan aikaan samassa paikassa mutta emme samassa todellisuudessa. Eikö niin? On myös mahdollista jäädä jumiin väärään todellisuuteen, mikäli paluu ei onnistu tai sinä itse menet väärään todellisuuteen, etkä palaa ajoissa.”

    Napsu ei enää edes nyökkäillyt. Hän ei edes yrittänyt ymmärtää, kuunteli vain. Samu jatkoi: “Jos sinulla on joskus tunne että tulet huoneeseen etkä ymmärrä miksi tulit sinne. Tai unohdat mitä olit etsimässä tai tekemässä. Jotkut kuvaavat tuntemuksia, että tietävät ennalta mitä tulee tapahtumaan tai tapaavat ihmisen, joka tuntuu kovin tutulta. Kaikki tämä johtuu siitä, että olet ollut samassa tilanteessa tai tavannut saman ihmisen mutta tämä on tapahtunut rinnakkaistodellisuudessa. Ne kaikki vaikuttavat kokemuksiin, toiset vain ovat herkempiä tuntemaan näitä asioita kuin toiset.”

    “Aaaivan.” Napsu hörppi lasin pohjalle jääneet romminpisarat ja laski tyhjän lasin lavuaariin. Samu istui edelleen keittiön pöydän äärellä hieman huolestuneen näköisenä. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään mutta sitten Samu jatkoi: “Minähän olen nimeltäni Iiro Samuel, toisessa todellisuudessa minua kutsuttiin Samuksi, joten se ei varsinaisesti ole suurikaan vale. En ole kertonut koskaan sukunimeäni mutta jos olisit sitä kysynyt, olisin todennäköisesti valehdellut. Minun on ollut pakko ensin selvittää miten paljon tiedän tästä asiasta ja miten paljon jaksat ottaa vastaan. Alkuun en tiennyt mikä minun tehtäväni on mutta nyt se on selvää. Toisessa todellisuudessa toin iloa ja toivoa maailmaan, täällä saan tehdä sitä mistä todella pidän, puutarhanhoitoa. Tiedätkös, minä viihdyn täällä. Tässä kartanossa. Tämä on minun kohtaloni. Vaikka toinen todellisuus kohteli hyvin, sain elää hullua nuoruutta, tämä on todellisuutta."

    Napsun sydän alkoi sulaa. Hänen ei pitäisi olla yllättynyt tilanteesta. Tokihan hänen elämänsä mies, tuo ihana tatuoitu hahmo, joka näytti hieman siltä kuin olisi jäänyt rekan alle, kahdesti, joka puhui vähän mutta asiaa ja hoiti kotityöt mukisematta. Eihän tuollaisia täältä löytänyt, sanomattakin selvää että tuo mies oli tullut hänen elämäänsä toisesta todellisuudesta. Kirjaimellisesti. Samalla Napsu muisti hämärästi harmittoman oloisen taian, jonka oli tehnyt joskus ala-asteikäisenä parhaan kaverinsa Emppu Epämääränpään kanssa. He olivat istuneet.. hetkinen, he olivat istuneet melko lähellä Villimiehen rantaa ja tehneet kumpikin pienen rituaalin, jossa toivottiin tulevaisuudelta hyviä asioita ja onnea. Ehkä toive oli kuultu! Napsu hymyili Samulle ystävällisesti ja siitä rohkaistuneena tämä kertoi loputkin tarinasta ja muista portaalin läpi ajan saatossa kulkeneista henkilöistä..

Juhannustarina osa 20

     Juhannusaatto ja rauha maassa. Napsu Mastokadunpätkä mietti ja nojasi keittiön pöytään katsellen, kun haaleanvihreä kaalimato kipitti sen sileää pintaa pitkin. Madolla oli päässään pieni silinteri ja sen selkää koristi irokeesimainen piikkien rivistö. Se oli varmaankin eksynyt kiertävästä tivolista. Aikamoisen matkan oli mokoma olento tänne päästäkseen tehnyt mutta kai sillä jonkinlainen suunnitelma oli. Napsu oli juuri aikeissa kysyä siltä asiasta, kun se pysähtyi, nousi ikäänkuin seisomaan ja sanoi: “Samu ei ole se kuka väittää olevansa, kai sinä viisaana naisena sen tiedät?” Napsu tuijotti toukkaa hiljaisena. Oliko se todella sanonut niin? Vai kuuliko hän omiaan. Napsu kumartui lähemmäs ja silloin mato otti silinterin päästään paljastaen pienen, vihreän kaljun päälakensa ja nyökytteli terhakkaasti terapeutin suuntaan. Sitten se osoitti häntä yhdellä pienellä jalallaan ja sanoi taas:

    “Kysy Samulta. Nyt on aika. Nyt jos koskaan. Tätä ei enää sinun elinaikanasi tule tapahtumaan eikä satavarmasti minunkaan.” Tämän sanottuaan toukka alkoi nauraa makeasti, se kieri pitkin pöytää ja hekotti kuin vähä-älyinen olento, joka näkee tai kuulee jotain, jota muut eivät.

    Napsu kadehti toukkaa, koska hän olikaan viimeksi nauranut yhtä makoisasti? Nauroiko se omalle kuolevaisuudelleen vai oliko se saanut yksinkertaisesti hermoromahduksen tultuaan niin pitkän matkan tivolin parkkipaikalta hänen mansioninsa keittiöön? Napsua harmitti ettei hänellä ollut tarvittavaa kokemusta näin pienistä eliöistä, sillä hän oli terapeutiksi opiskellessaan skipannut sujuvasti mikroeliömaailman kurssin. Hän ei ollut pitänyt kurssin opettajasta, Rouva Kostajasta.

    Samu käveli keittiöön ja istahti pöydän äärelle. Hän katsoi hekottavaa toukkaa ensin hieman kauhistuneena ja sitten hänen kasvoilleen nousi alistunut hymy. “Kaalimato lienee kertonut sinulle jotain.” Samu naksutteli sormiaan hermostuneen oloisena ja piti katseensa madossa, joka oli nyt lopettanut päättömän nauramisen, keräsi silinterinsä, kumarsi yleisölleen ja lähti jatkamaan matkaansa kohti pöydän reunaa. Sen mentyä Napsu katsoi Samua ja odotti, että tämä jatkaisi. Samu veti syvään henkeä, raapi tatuoitua käsivarttaan ja alkoi sitten kertoa:

    “Kuulin että puhuit puhelimessa Oogan ja Saliverin kanssa ja lisäksi olet ollut yhteyksissä Nemo Kossukassilaan, siihen rinnakkaistodellisuustukijaan.. Samu aloitti ja katsoi Napsua kulmiensa alta. Napsu nyökkäsi ja Samu jatkoi: “Olen yrittänyt viedä tuota ikivanhaa aikakausilehteä kierrätykseen mutta tuossa se vain edelleen on. Ilmeisesti vihjeenä, että minun on aika paljastaa tarina.” Hän poimi vuoden 1995 Saimaan Sanoman käsiinsä ja käänsi esiin aukeaman, jossa oli kuva kadonneesta pojasta.

    Samalla hetkellä Napsun tajuntaan iski ajatus. Kuinka hän ei ollut tätä aiemmin tajunnut! Olisipa hän lukenut artikkelin hieman tarkemmin jo heti silloin, kun se oli ilmestynyt hänen ulottuvilleen. Kaalimato oli selvästi yrittänyt viestittää hänelle asiaa jo hetken aikaa. Raukka oli joutunut tekemään melkoisen ponnistuksen raahatessaan vanhaa lehteä aina vain uudestaan ja uudestaan hänen ulottuvilleen. Olipa se näköjään hieman maistellutkin sivuja matkan varrella mutta suurin osa tekstistä ja kuvista oli edelleen koskemattomia. “Samu.. onko nyt niin että..” Napsu aloitti lauseen.

    “Kyllä. Se olen minä. Tuossa kuvassa siis.” Samu silitteli lähes hellästi lehden aukeamalla olevaa, vanhahkoa kuvaa. “Tämä oli mukavaa aikaa. Ehkä muistat itsekin yhdeksänkymmentäluvun. Elämä oli jollain lailla huolettomampaa.” Samu hymyili muistoilleen ja Napsu odotti kärsivällisesti, että tämä jatkaisi tarinaansa. “Tuo kevät oli erityisen kylmä. Olimme Villen, Esan, Harrin ja Eeron kanssa Villimiehen rannalla ja kaverit yllyttivät minut uimaan vaatteet päällä. Tyhmää tietysti mutta mitäpä sitä ei nuorena tekisi.” Napsu nyökytteli mutta hänen teki mieli pikkuhiljaa kuristaa tarina ulos tuosta ukosta, joka istui hänen keittiössään kertomassa vanhasta katoamismysteeristä, kuin tämä olisi täysin arkinen asia.