Juhannustarina osa 2

 Nykyaika. Ei varmuutta mikä vuosi tai päivämäärä mutta sanotaan että eletään aikaa kun älypuhelimet ja kiihkeä someraivo on jo keksitty

    Napsu Mastokadunpätkä kirosi puoliääneen, kun hänen limenvihreän lasikuituharavansa varsi napsahti poikki kuin kuiva risu. Haravoiminen oli terapeutille mitä parhainta terapiaa ja sitä Napsu oli päättänyt tänään tehdä, siis vaikka naapuri mylvisi jälleen vesipuhvelin lailla tehdessään joogaharjoituksia takapihallaan tai vaikka itätuuli pyörittäisi tielle kokonaisen myrkkypilven, kuten toissaviikolla oli käynyt. Tähän mokomaan haravan katkeamiseen hän ei ollut kuitenkaan varautunut. Napsu toimi terapeuttina ja henkiökohtaisena kuuntelijana kaikille, jotka tarvitsivat moista palvelua. Toisinaan hän laskutti palveluksensa kyseenalaisessa valuutassa mutta yleensä normaali verokortti, kuppi kahvia ja juustopiirakka toimivat korvauksena. 

    Mastokadunpätkä oli aloittanut kesälomansa hieman etuajassa, sillä Omituisten otusten terapialinjalla oli ollut hetken aikaa niin hiljaista, ettei sitä kannattanut edes pitää auki. Tämä sama ilmiö tapahtui yleensä joka kevät, hetkellinen rauha, jonka jälkeen linjat kiehuisivat kuumana kuin ravun elävältä keittämiseen tarvittu vesi. Hän oli siis sallinut itselleen pienen hengähdystauon ennenkuin muiden paras lomakausi alkaisi kunnolla ja saisi omituiset otukset toden teolla kimpaantumaan. Sitten linjoille tulvisi jälleen puheluita kaiken maailman maahisilta ja elämänsä sotkeneilta jälkihoitajilta, jotka tarvitsisivat kuuntelijaa. Toki hän voisi siinä samassa hoitaa pihansa haravoinnin mutta toisinaan hänen piti hieman keskittyäkin asiakkaansa huolien ratkaisemiseen, joten silloin haravoiminen ei onnistuisi. Ei siksi, että Mastokadunpätkä ei pystyisi tekemään kahta asiaa samaan aikaan, tottakai pystyi, olihan hän tekevä nainen, vaan siksi että haravoinnin mukanaan tuoma terapeuttinen vaikutus haihtuisi savuna ilmaan muiden murheita kuunnellen. Ei, oli paras pitää omat ja vieraiden terapiat erillään. 

    “Perhana!” Napsu heitti katkenneen haravansa pusikkoon ja katseli, kun päätön rotta juoksi sen perään kuin paraskin metsäkoira. Rotta oli jäänyt Napsun pyydykseen mutta kieltäytynyt kuolemasta. Normaali ihminen olisi miettinyt miten tämä oli oikeastaan edes mahdollista mutta Napsu oli, kuten todettua, Omituisten otusten terapialinjan perustaja, joten sanaa mahdoton ei ollut sen enempää hänen, kuin kauan sitten kuolleen sotasankari Napoleoninkaan sanakirjassa. Rotta leikki haravan varrella aikansa ja Napsu haki sen sitten pois puskasta. Haravan siis, rotta jatkoi juoksuaan kohti tontin reunaa. 

    Koska päivä oli mennyt aivan toisin kuin suunniteltu, Napsu palasi kartanoonsa eteläsiiven puisesta ovesta ja käveli keittiöön. Ajatuksissaan hän oli törmätä Samuun, joka seisoi keskellä keittiötä ja raapi muniaan. “Katso, tästä lähtee tälläinen pieni kuorrutus. Kuoriutuukohan näistä kohta jotain eläimiä?” Samu näytti kolmea pienessä korissa möllöttävää kirjavaa munaa, jotka hän oli löytänyt kartanon mailta. Hän raapi yhtä niistä varovasti kynnellään. Napsu kurkisti koriin, jossa munat lepäsivät pehmeän ruudullisen kankaan päällä. Samu piti äärimmäisen hyvää huolta munista ja Napsu toivoi mielessään,että niistä kuoriutuisi lohikäärmeen poikasia tai kilpikonnia, vaikka todennäköisesti nuo olivat jonkun pikkulinnun munia. Samusta tulisi hyvä isä. Vaikka tämä näyttikin tatuoituine käsivarsineen, hieman vatsakkaine jykevine ruumiinrakenteineen ja piikkisuorine hiuksineen hieman pelottavalta, jopa pikkuisen rumalta, tämä tuli kuitenkin hyvin toimeen kaiken elollisen kanssa. Oli alunperin Samun idea pitää päätön rotta pihapiirissä karkottamassa pahoja henkiä. Napsu ei tokikaan uskonut että minkäänlaiset henget kiinnittäisivät rottaan mitään huomiota mutta ei sanonut tätä ääneen Samulle. Mies kun oli pohjimmiltaan kovin herkkä ja hieman hiljainenkin. 

    “Nuo vanhat lehdet voisi varmaan viedä kierrätykseen.” Samu puheli ja käänteli munia parempaan asentoon. “Ne löytyivät ullakolta kun kävin etsimässä munille sopivaa pesää.” Napsu hymähti tälle ja alkoi selata haravakatalogia. Ostaisiko uuden limenvihreän haravan vai olisiko aika vaihtaa väriä? Toisaalta hän voisi valjastaa Samun pihatöihin, olisi tämänkin aika alkaa tienata elantoaan, joten ehkä hänen pitäisi kysyä minkä värisellä haravalla tämä mieluiten työskentelisi. Napsu oli juuri aikeissa tiedustella aiheesta keittiössään hääräävältä miesoletetulta, kun hänen silmiinsä osui pöydällä lojuvan vanhan aikakausilehden etusivu:



                                  



“Tämä olikin jännä tapaus, muistan että tästä puhuttiin jo silloin kun olimme ala-asteella. Se oli muuten sama koulu, jossa tämä kadonnut poika kävi. Tosin sehän oli meitä aika monta vuotta vanhempi.” Napsu jutusteli ja selasi katoamistapauksen lehden kolmannelta sivulta. 
“..hmm..Tässä! Kuunteleppas tätä!” Mastokadunpätkä totesi puoliääneen keittiössään seisovalle, munia hellivälle miehelle, jonka hän oli ottanut kartanoonsa asumaan koska, miksipäs ei. Olihan tuo turjake tokikin ilo silmälle.

    “..kevään korvalla poikajoukko oli viettämässä iltapäivää Villimiehen rannalla. Kukaan ei tiedä varmasti mitä tapahtui mutta äkisti yksi pojista oli joutunut veden varaan. Kukaan muu rannalla olijoista ei tiedä miksi Iiro Uskonlahko, 12, päätyi järveen. Ilma oli keväisen viileä ja vesi vielä kylmää, joten pojat eivät olleet uimareissulla. On epäselvää kuinka kauan poika ehti olla vedessä ennenkuin hänen katoamisensa huomattiin. Paikalla olleet luokkatorverit olivat vähäsanaisia tapahtuneesta. Poliisi tutkii tilannetta mutta myös meedio, Lepran sairasauto OY, Saimaan pappi ja kaksi poikien opettajaa ovat osallistuneet tapahtumaketjun selvittelyyn. 

    “Tämä ei ole ensimmäinen hukkumistapaus tässä samassa paikassa.” Paikallispoliisi Pöttönen toteaa ja osoittaa vakavana kohti järveä. “Tällä paikalla on kadonnut lapsia ennenkin, tosin ei moneen vuoteen. Uimaranta oli uimakiellossa useita vuosia edellisen hukkumisen jälkeen mutta koska nämä kakarat aina vaan palaavat tänne samalle seudulle, on kaikenlaisten kieltojen asettaminen turhaa. Sitä joudutaan sitten vaan valvomaan ja tietäähän sen miten paljon paperityötä sekin vaatii. Hukkukoot mielummin. TÄTÄ ET SITTEN KIRJOITA SINNE LEHTEEN!” Poliisi huutaa vielä ja kaivaa taskustaan kuivuneen sikarin. Poliisikin on selvästi järkyttynyt tilanteesta. 

    Tapauksen pariin on palattu toisinaan mutta juurikaan mitään uutta tietoa ei ole ilmaantunut. Tämän tapauksen jälkeen Villimiehen ranta hiljeni lopullisesti ja tällä hetkellä uimarannan paikalla on vain pieni muistolaatta ja jonkinlaisen palvontapaikan jäännökset. 

“Katso, tässä on aika hieno kuvakin. Ilta-aurinko paistaa melko aavemaisesti ja ..hetkinen, onko tuo..Ei voi olla? On se! Tuo tuossa kuvassa on meidän vanha, siis ikivanha, historian opettaja Ritva Vähäkramppi! Liekö vielä elossa, sehän tuntui olevan ainakin satavuotias silloin kun..Kuunteletko sinä?" Napsu laski lehden käsistään ja katsoi miesoletettua, joka nosti katseensa nolona munapesästä. “Kuuntelen mutta minusta tuntuu että nämä ovat alkaneet kuoriutua..” “Voi Jeesus, no näytä nyt sitten..” 

Juhannustarina, osa 1

Tervetuloa eiolluasiaa-blogin juhannustarinan pariin. Mikä oiskaan parempi tapa laskeutua tuohon keskikesän juhlaan kun pieni juhannuskalenterin tapainen jatkokertomus. Käydääs kuitenkin alkuun muutama juttu läpi. ( Tää on tuttua juttua niille ketkä täällä käy lukemassa, eli voit rauhassa skipata nää varotustekstit, jos oot täällä ennenki vieraillu.. mutta jos tänne nyt eksyy nyt joku uus lukija niin tää on teille!)

-Jos tuntuu, että joku tarinan hahmo on jollain lailla tuttu todellisuudesta, se on täysin sattumaa. Hahmot eivät perustu kehenkään todelliseen ihmiseen. Ainakaan paljon.. 
-Myös paikat on keksittyjä. Aika pitkälti ainakin. Valokuvat on kyllä ihan todellisista paikoista mutta ne on laitettu mukaan vain ja ainoastaan tarinan elävöittämisen kannalta ja ne on otettu sieltä ja täältä. Jos sattumalta tunnistat oman takapihasi, pomosi autotallin oven, viimevuotisen joulupukin kulkupelin tai jotain muuta tuttua, yritä eläytyä tarinan pyörteisiin ja unohda että kuvat on todellisista mestoista. Kaikki kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita.
-Osa sadun hahmoista esiintyy aiemmissa tarinoissa, viime joulun joulutarinassa tai jopa sitä edeltävissä. (Eräs päähahmokaksikko on esitelty ensimmäisen kerran joulukalenteritarinassa vuonna 2023. Katso sieltä jos kiinnostaa.) En aio enää esitellä heitä kovin syvällisesti, mikäli hahmot ovat jo seikkailleet jossain. (Miunki pitää välillä tarkistaa mikä niitten meininki oli, että jos havaitset sielä jotain asiavirheitä, niin otappa yhteyttä, ehkä korjaan asian, ehkä en. Todennäkösesti en, koska tämä tarina on siinä kohtaa jo julkastu.. :D)
-Mikäli tämä juttu aiheuttaa traumoja, eiolluasiaa-blogi pahoittelee asiaa. Kerro huolesi, ehkä voidaan sopia korvauksista.. (hahahaa!!)
-Ja lopuksi tärkein, eli tämä tarina Ei ole totta. Siis ainakaan suurimmalta osin 😄 Tää pitää mainita, koska tiedän erään koiranomistajan, joka pitää sometiliä koiransa nimissä ja siinä se Musti juttelee kaikenlaista. (En tiiä uskallanko mainostaa sitä tiliä tässä?) Tälle tilille tulee säännöllisesti yksityisviestejä, joissa huolestuneet kansalaiset kertoo totena että “Tiiät kai että koirat ei osaa puhua?!” TÄMÄ tarina on tosi ja tapahtui oikeassa elämässä, joten ihan vaan varoituksen sana teille joille some-internet-hassut tarinat ja todellisuus meinaa joskus vähä sekottua.. Suomessa uimaan meneminen on lähtökohtasesti ihan turvallista, siis ainaki mitä vedessä eläviin olentoihin tulee..

Noni,nu kör vi! Eli menoks!

Aurinkoinen 80-luvun loppu, tarkka päivämäärä ei tiedossa.

    Iiro huitoi vimmatusti kiinnittääkseen rannalla seisovien ystäviensä huomion mutta nämä eivät joko nähneet tai eivät välittäneet tämän heilutteluista. Hän yritti huutaa mutta suu oli täynnä Villimiehen järven jäätävää vettä. Sitä meni nenään ja kurkkuun, eikä ääntä lähtenyt. Hiljalleen Iirosta ei enää kuulunut. Vain muutama veden pinnalla väreilevä kupla kertoi siitä, että paikalla oli äsken tapahtunut jotain. Mulkosilmäinen ahven tuijotti rannalla seisovia poikia hetken aikaa. Se olisi osannut kertoa mitä tapahtui mutta eihän siltä tietenkään kysytty. Ahven teki vielä nopean uimapyrähdyksen siltä varalta, että pääsisi sittenkin juttelemaan jonkun kanssa mutta jatkoi sitten pettyneenä matkaansa syvemmälle järveen. Ihmiset harvoin näkivät tai kuulivat mitä ympärillä tapahtuu, eivät vaikka herra Ahven olisi huutanut sen heille päin naamaa. Siihen se ei toki alentunut, olihan tässä muutakin tekemistä.

    Iiro oli tunnettu omituisista tempauksistaan, eikä jäätävässä järvivedessä vaatteet päällä uiminen varsinaisesti eronnut pojan aiemmista hölmöilyistä. Kaverit muistivat vielä toissaviikkoisen pilan, kun tämä oli syönyt kokonaisen sammakon. Elävältä. Olennon kurnutus oli kuulunut Iiron vatsassa kahden päivän ajan ja vieläpä niin lujaa, että historianopettaja Ritva Vähäkramppi oli passittanut koko poikajoukon ulos luokasta. 
    
    Vähäkramppi ei ollut kuunnellut kertomusta sammakosta, vaan oli varma että kaikki viisi poikaa olivat mukana juonessa. Nuo nulikat olivat ennenkin matkineet hänen hieman kurnuttavaa puhetapaansa, joka johtui lapsena sairastetusta sikotaudista. Tuolloin se kuulosti harvinaisen aidolta ja hän menetti hermonsa totaallisesti. Lapset olivat luikkineet koulun käytävää pitkin pihalle asti, niin vihaisesti historianopettaja oli heitä tuolloin katsonut.

    Porukan hiljaisin poika Harri oli se, joka piirteli pippelin kuvia kirjojensa reunoihin.  (Todellisuudessa Ritvan olisi pitänyt torua tätä siitä mutta hän oli kuitenkin ylpeä pojan piirrustustaidoista. Pippeli näytti nimittäin anatomisesti hyvin aidolta! Hän ei kuitenkaan kertonut siitä kenellekään. Sen sijaan hän kävi iltapäivisin ennen kotiin lähtöä kaivamassa kirjan Harrin pulpetista ja ihaili tämän kätten työtä.) Iiro oli hölmöilijä, Eero mykkä myyrä joka roikkui porukan mukana, koska olisi joutunut muuten leikkimään tyttöjen kanssa. Ville puolestaan osasi ja tiesi kaikesta kaiken. Tuosta kakarasta tulisi vielä vaikka mitä, Ritva pohti toisinaan ihailevan kauhun vallassa. Ja sitten oli vielä Esa, joka oli niin huomaamaton, että hukkuisi jonain päivänä vielä Mystölän ala-asteen harmaaseen seinään, eikä kukaan tulisi pelastamaan tätä, koska tästä ei jäisi jälkeen edes ilmakuplaa. Kumpa vain Ritva olisi tuolloin tiennyt kuinka lähelle hänen ajatuksensa hukkumisesta osuikaan..

    Mennäämpä takaisin Villimiehen rannalle, vanhan kanavan laidalle, jossa pojat viettivät hiljaista sunnuntaipäivää. Kevätlukukauden viimeinen kouluviikko oli alkamassa mutta ilma oli niin kylmä että eilen tullut vesisade oli ollut viittä vaille lunta. Harri raaputteli kikkelin ääriviivoja linkkuveitsellä vanhan aidantolpan reunaan, Ville kaivoi nenäänsä, Eero heitteli kiviä veteen, Esa istui maassa ja luki muutama päivä sitten ilmestynyttä Aku ankkaa, jonka Ville oli hänelle tuonut. Esan perheellekin tuli akkari, tottakai, mutta Esan isoveli oli jälleen kerran ehtinyt napata lehden ja piilottanut sen huoneeseensa, josta sitä ei löytyisi ennen elokuuta. Esa ei halunnut mennä veljensä huoneeseen ellei ollut aivan pakko. Hän uskoi että siellä asui paha henki. Ainakin sille huoneessa haisi. Ville pelasti yleensä Esan pulasta, toi tälle lehden jotta tämäki pääsisi mukaan keskusteluun parhaasta sarjakuvasta. Tällä oli tietenkin hintansa, Esa joutui maksuna leikkimään Villen pikkusiskojen kanssa nukeilla aina kun tuli käymään heillä. (Todellisuudessa tämä ei Esaa haitannut mutta Villepä ei sitä tiennyt.)

Kaikki olivat olleet niin keskittyneinä omiin puuhiinsa että kukaan ei huomannut Iiron katoamista. Viimeinen muistikuva oli että hänet nähtiin tasapainoilemassa vanhan puunrungon reunalla.

    Päivän loppuun mennessä järvessä oli sukeltanut jo kuusi eri ihmistä, tai seitsemän, mikäli Villen päiväkodin entinen talonmies laskettiin mukaan. Talkkari ei ollut kuitenkaan tullut auttamaan etsinnöissä, vaan luuli järven pohjasta löytyvän kultaharkkoja, koska niin moni henkilö parveili uimarannan reunoilla tähän aikaan kylmää alkukesää. Talonmiestä pidettii hulluna ja hänet suljettiinkin myöhemmin osastohoitoon, jossa hän kuoli 90-vuotiaana saamatta koskaan tietää, että kultaharkot olivat todellisuudessa vain n.kuuden metrin päässä siitä paikasta, missä Iiron etsintöjä suoritettiin. 

Paikalla oli vanhempia, poliisi, pelastuslaitos, sairaankuljetusauto ja sen kaksihenkinen miehistö, joista molemmat polttivat ketjussa tupakkaa ja odottivat, että järvestä ongittaisiin pojan ruumis. Myös paikallislehtimies tuli paikalle, sattumalta, koska tuohon maailman aikaan ei tieto kulkenut niin nopeasti kuin tänä päivänä. Lehtimies oli ollut panemassa naapurinsa serkun kanssa, jolla oli niin hehkeä permanentti, että harva mies pystyi vastustamaan noita kiharoita. Mies oli matkalla kotiin, kun huomasi rannalla olevan ihmismassan. Ihmismassa edusti aina jonkinlaista jutun juurta, joten lehtimies meni lähemmäs. 

    Kaikista viranomaisista, vanhemmista, myöhemmin hullujenhuoneelle suljetusta talkkarista, vaimoaan pettävästä lehtimiehestä ja neljästä rannan reunoilla seisoskelevista pojista huolimatta Iiroa ei enää nähty. Ei elävänä, eikä kuolleena...
    

R&ES Group Rodoksella teemalla "Älä työnnä sitä paperia sinne vessanpönttöön."

Nih. Voitte rakkaat lukijani olla melko varmoja että meillä meni molemmilla aika hitokseen monta paperia Kreikkalaisen akvadukti-vessajärjestelmän pyörteisiin enneks opittiin laittamaan ne vieressä olevaan roskikseen. Mainittakoon myös tässä aiheeseen päästyä, että yleiset vessat oli sielä kaikkialla tosi siistejä, tai siis ainaki sillee siistejä, että ei tehny mieli mennä mielummi pusikkoon kuselle, vaan pysty iha toimittaa hätänsä vessassa. 

 

Tällänen johdatus tälläkertaa R&Es Groupin ryhmämatkapostaukselle. 

 

Matka vei siis tälläkertaa Rhodokselle. Tai onks se suomalaisittain iha vaa Roodos. Tuo vessa-asia nyt valikoitui teemaksi, vaikka siihen ois ollu vaihtoehtoina myös esim eräästä suomisarjasta kopioitu lausahdus "Ei ku se o just näi." tai "Lähti ku Kia vasemmalle kääntyessä." 

 

Tää kyseinen matkakohde valikoitu monen summan kautta. Alkuun oli tarkotus mennä risteilemään mutta perheenäiti ei voi jättää sen perhettä yli kolmeks yöks ja nii lyhyitä risteilyitä ei löytyny, ei ainakaa meille sopiviin aikoihin. (Myöhemmi tietty paljastu, että perheenäidin kristallipallossa oli toimintahäiriö eikä se kertonu, että ylipäätään tää ajankohta oli huono hetki jättää perhe yksin..) Mie oisin halunnu mennä kattoo onko Dracula kotona mutta S oli sitä mieltä että tuo meiän naapurimaa hyökkää just sillo Romaniaan, eli ei sinne. (Huomiona, että meiän isi asuu n.30km sen sotivan maan rajalta ja sielä o lennelly jo droonejaki, että se lienee suurempi terveysriskikohde mut eihän nää asiat aina o järjellä aateltavissa!) 

 

Jonnekki kohteeseen ei ollu eestaas suoria lentoja, jossai oli liikaa ihmisiä, jossai oli liikaa kulttuuria, jossai ois joutunu näkee liikaa vaivaa.. mitä näitä syitä nyt o. Sit keksittii tää Kreikan saari jostai älyn väläyksestä ja päätettii skipata liiat kulttuurit, kirkot ja kievarit ja suunnata sinne. 

 

Se tuntuu aina hyvältä idealta ottaa lento, joka lähtee hemmetin aikasin Vantaalta ja toisaalta palaa kotiin myöhään yöllä. Siinä saa kivasti maksimoitua ajan olla perillä. Kun kello soi 3:45 ja oot nukkunu zero hours, se ajatus tuntuu vähän kuppaselta. Sit vielä lisäks ku lähtee matkaan jo lomatunnelmissa, eli paksuin vaate on vaan joku 25 vuotta sitten Tanskan työreissulta ostettu huppari (joka ei oikeesti enää ees kunnolla mahu päälle) ja digitaalisten perheen keittiön seinäpaneeli näyttää että ulkona on 1 aste lämmintä, tuntuu kuin -3 niin kyllä, siinä sitä miettii oman lomansa ajatuksia iha uudesta perspektiivistä. 

 

Miula ei o nyt lentoasemalta kuvaa mutta jos haluut tietää miltä sielä näyttää, palaa johonki aiempaan postaukseen tai mee käymään. Sinivalkoiset siivet alle, ihan vaan koska silti jollain lapsellisella tavalla luotan Finskiin noi niinku turvallisuusasioissa vaikka se muuten onki iha halpalentoyhtiö palveluiden ja tarjoiluidensa puolesta. (Onneks lentokentälle o tullu picnik, joten saatii hyvät aamupalat enne koneesee nousua!)

 

Siitä sitte kentältä taksi alle ja kohteeseen.  

 

 

 Todellista, ei lavastettua kuvamateriaalia hotellilta. Taustalla näkyy miu laukku, kun sieltä on otettu ekat tavarat. Miu matkakumppanin tavarat on henkareissa kaapissa. Jälkimmäien kuva SKP, siinä on sen jalat.

 

Tuola saarella on neljä ja puol miljoonaa hotellia, että siitä sit vaa valkkaamaan. Otettiin adults only- hotla nimeltä Rhodos Horizon Marina. Ihan vaan koska.. tuota.. varmaan kyllästyttiin ettimään enempää, lapset kaipas huomiota, ruoka palaa pohjaan, miula menee hermo ja väsyttää. En o kovin hyvä matkanjärjestäjä, siks reissaan yleensä ylpeänä valmismatkoilla mut koska R&Es group on sen verran pieni ja suljettu ryhmämatkanjärjestäjä miun pitää aina vähä itekki osallistua järjestelyihin. 

 

Kai meillä oli ajatuksena että ei oteta iha keskeltä vanhaa kaupunkia, kuiteki läheltä sitä, rannalta, ei lapsia ja tadaa.. all inclusive :D Koska miks ei. Ja kyllä, tän ei ollukaa tarkotus olla mikää kulttuurimatka. 

 

Hotlalle ois päässy varauksen tiedon mukaan vasta iltapäivällä mutta oltii kiinni ovenkahvassa jo heti siinä lennolta tullessa about klo 10. Hotellin yliystävällinen henkilökunta ei tästä hätkähtäny vaan keräs meiltä turistiveromaksut, iski skumpat kouraan (hey, it's five o'clock somewhere)ja rannekkeet ranteeseen, vei mei laukut huoneeseen ja toivotteli hyvät lomat. 

 

 Sää suosi, hotlan tarjooma ruoka oli hyvää ainaki näi kasvisvammasen näkökulmasta. Kaikki kuollu eläin oli kuulema vähän kuivaa, vähän pahaa ja vähän ei ihan nii hyvää. Kuollutta kuitenki, että ei sillee pinkkiä. Havaittiin myös nopeesti että ruokailuun kuuluva viini, siis kaikki aina punasesta roseen kautta valkoseen, oli.. noh, juomakelvotonta. Ja uskokaa kun kerron että Rohkeat ja Estottomat groupissa ei syljetä lasiin ihan herkästi. 

 

Onneks oli muutaki tarjolla sekä hotlalla että muualla saarella:

 

 

  

 

 

 Meillä oli tieto että Roodos on bilemesta. No ehkä se että ottaa adults only=ikäjakauma 65-kuolema-hotellin, se pikkusen hidastaa sitä suurinta yöjuoksumeininkiä sekä hotlalla, että ihan siinä lähipiirissä. Mut kyllä myö yhtenä iltana otettii vähä takasi meiän kaikkikuuluuhintaan-maksua ja juotii baarin drinkkilista läpi. Lähes. :D Eli rauhassa oltiin, ei käyty discossa mutta jos valvoo melkei puoleenyöhön asti ni se kyllä jo lasketaan. Huoneessa sitte yritettii alkopäissämme ettiä vanhoja lapsuudentuttuja somesta ja arvottii osuttiinko oikeeseen profiiliin. Aamulla oltiin onnellisia, että ei laiteltu kellekään viestejä :D

 

Sellasta se on ku tädit matkustaa.. 

 

No, maisemat ja näkymät oli aivan mukavia: 

 

 

 

 

 

 

 

Iskä joskus totes jotai meiän menosta että "Siellä ne ottaa toine toisistaan kuvia." En muista mikä oli tilanne mutta jotenki se taitaa sopia tähänki :D 

 

 Rodoksella on paljon kaunista: 

 

 

 

Vähä jotai jännää:

 

 

Historiaa:  

 

 

 ..ja kissoja:

(Tehtävä: valitse katti joka ei kuulu joukkoon )

 

 

 

No mitäs sitte ku lento lähtee illalla puol 21 (tai 15 yli 21, jos se on sillee vähä myöhässä.. varmaa siks, että joku matkustaja ei o taas osannu ettiä omaa paikkaansa ja turannu koneen käytävällä ja viivästyttäny lähtöä..) ja hotla pitää luovuttaa jo klo 11? Aivan, otetaan Kia alle ja lähetää ajaa ympäriämpäri saarta. Kuvan nimi "Mikä voisi mennä vikaan?" (Varsinki ku tää oli polkuauto ja miehän en o ajanu moisella öö.. viimeeks varmaa ku suoritin pikkueetä noin kymmenen vuotta sitte? Heti ku keksin että mite se auto käynnistykään, aaa, paina kytkintä, niin ei siinä sen kummempaa sitte enää :D)

 

 

 Eikä mikää mennykkään ku tehtii alusta asti selvät työnjaot, eli mie ajan ja toinen navigoi. Ainaki siis nii kaua ku sen aifounin akku kestää. 

 

Tai no siis.. tuli meillä yks ruumis. Seuraava kuva voi järkyttää eli jos tiedät olevasi herkkä, skippaa tämä:

 

 

Tilanne meni jotenki nii, että mie havaitsin hänet käppäilemässä miu reittä pitkin, säikähin, heitin sen tonne mukitelineeseen, perheenäiti säikähti miu huutoa, nosti pulloa, hämy jatko matkaa, perheenäiti näki mikä elukka sielä oli, laski säikähdyksissään pullon ja sit tuliki iha hiljasta. Keskustelu meni jotenki näi:

 

-Hyi, apua

-Mikämikämikä??

-Se oli..NYT SIE TAPOIT SEN!

-....

-Eikä, nosta se pullo. Kato se kärsii, nyt tapat sen kunnolla.

-TÄÄ AUTO ON LIIAN PIENI MEILLE MOLEMMILLE!! Mite sie sit oisit muka saanu sen ulos?

-No ottanu kätee ja heittäny pihalle!

-MINÄ EN TUON KANSSA MATKUSTA!!

-Nii, oisit varmaa hypänny liikkuvasta autosta? (huomioi, että oltii sellasessa paikassa, jossa katu oli nii kapee ettei ovi varmaa ois ees auennu..) 

-No todellaki!

-Mut sie tapoit sen!?

-Vahingossa! Sitäpaitsi Sie huidoit sen tonne!!

-Sovitaa että se halus tehä itsarin. Haudataan se seuraavaa kaupunkiin.

 

Ja näin tehtiin. 

Aamen.

 

Auton vuokraaminen kävi näppärästi. Ei kyselty muuta kun ajokortti, ei pyydetty visaa, ei keskusteltu edes turhista vakuutusasioista tai omavastuista. Katottii vaa että paljonko tankissa on bensaa, että täyttää sitte samaan kohtaan. "Tuossa on numero, jos jotai tulee. Hyvää matkaa."

 Ihanan huoletonta. :D

 

Käytii ekana oliiviöljytehtaalla, josta matkaan tarttu vähä tuliaisia. Sit tsuumattii kartalta, että sielä ois lähistöllä joku linnake. Ja siinä o parkkipaikkaki, laitetaas se mapsiin. 

 

 

 

Parkkipaikka luonnossa: 

 :D

 

 

Matkalla linnakkeelle:

 

 

Sit vielä yks stoppi perhoslaaksossa. Tää oli toki vielä sellanen ajankohta, että perhosia ei ollu vielä, nähtii vaa pari rapua ja amppareita :D Mut tää oli oikein hieno ja mukava laakso, kaunis rauhallinen maisema ja tarjos vähä viilennystä auringolta. Vahva suositus paikalle, jos ikinä näillä huudeilla liikut tai jos tarviit jonku paikan, jossa kuvata fantasiaelokuvaa.

 

 

 

Yleisiä huomioita tästä saaresta:

 

-Tää sijaitsee samalla aikavyöhykkeellä ku meiän kotimaa, joten jos pieniki kellon siirtely aiheuttaa hormonaalisen alkuräjähdyksen siu kropassa, tää on hyvä kohde just sulle. Voit pysyä koko ajan samassa ajassa=kroppaan ei tule henkistä kuormitusta ja arkeen palaaminenki on helppoa ku hämyn tappaminen. 

 

 -Saarella ei o yyber-mahiksia mutta taksimatkustus vaikuttaa luotettavalta noi yleisesti. Ei selvitetty pitäiskö hintoja sopia jotenki etukäteen mutta ei ne vaikuttanu siltä että aikoisivat huijata turisteja. Ehkä. Mistä sen tietää? Mut lähtökohtasesti kuskit vaikutti olevan paikallisia "Peroja" ja "Hanskeja", eli niitä normaaleja taksikuskisetiä, jotka ajaa siistiä mersua, avaa ovet, juttele asiallisesti, eikä tapa, raiskaa ja palottele pimeillä kujilla. (Eikä aina välttämättä ees tossa järjestyksessä..) 

 

-Auton vuokraus on helppoa ja ajaminen saarella sujuu ongelmitta. Ainaki pikkuautolla. Kujat on kapeita ku miun politiikan tietämys, hurjin sallittu nopeus tais olla 80kh/h ja liikenne itsessään oli ihan rauhallista verrattuna vaikka viha-rakkaussuhdemaahani ranskaan. 

 

-hämähäkit on jättimäisiä. Tai no sanotaan sellasia meiän ristilukkien isoserkkuja.

 

-Viini on pahaa, ainaki hanassa. Siis en tiiä onko hanaviini koskaan aivan yköstä mutta kyllä esim Viking Linen buffetin viini o iha jo vuosikertakamaa tuoho verrattuna. Ja ainaki ko hotlassa ei kannata ottaa lemonginitonicia, se maistuu iha wc-ankalle. (ei ole vitsi)

 

-Tää toukokuu oli varmasti vallan mainio aika reissata tonne. Oli lämmin, ei vielä hullun kuuma, paikat oli auki mutta turisteja ei ollu vielä iha niin paljon. Ei jonoja, ei jäätäviä massoja. Miinuksena että sekä meri- että altaan vesi oli kylmää ku miu ajatus ihmisistä mut kyllä sielä meressä joku suomityttöporukka oli uimassa iha täyttä päätä, et ehkä jotku avantouimarit sitte tykkää tostaki. 

 

-Hintataso sielä on iha sama ku suomessa. 

 

-Osaan paikoista on huomattavanki isohko pääsymaksu mutta makseltii sitä aina välillä sillä ajatuksella, että ehkä ne niillä rahoilla pitää noita ikiaikasia mestoja kunnossa ja tulevatki sukupolvet voi nähdä niitä. (ellei ydinsota tuu ja tapa)

 

-Kun oot nähny yhen linnan, raunion, muurin, hämähäkin, ravintolan, oot nähny ne kaikki. Ei se vaihtamalla parane.

 

-Kolme yötä all inclusive riittää enemmän ku hyvin siihen, että saa päätä nollattua, pääsee lomatunnelmaan, näkee ja kokee ilman että kyllästyy ja ennenkaikkea oppii heittämään ne paskapaperit roskiin eikä pönttöön. 

 

Lähtisinkö uusiks? Toki jos joku maksais reissun. Jäikö jotai näkemättä, kokematta, tekemättä? Ei. Suosittelisinko kohdetta? Joo, jos hyvä ruoka, lämmin ilma, melko yleissiisti paikka ja perus kohtelias palvelu houkuttaa. En, jos kaipaat muuta tekemistä ku syömistä, juomista, uimista ja patikointia karuissa pusikoissa hämyjä väistellen tai jos ihmiset ahdistaa. 

 

Tärkeintähän R&Es groupin matkoilla ei tietenkään ole koskaan kohde vaan hyvä seura ja alkoholi. Tässä reissussa molemmat toteutu, joten tää oli mahtava loma jälleen kerran. 

 

Kiitokset Rohkeat ja Estottomat (entinen Rumat ja epäsosiaaliset) Groupin toiselle perustajajäsenelle, luotetulle perheenäidille, matkakumppanilleni. Kiitos kärsivällisyydestä, kiitos hyvistä navigointitaidoista, kiitos siitä että oot maailman helpoin matkatoveri. Ensvuonna (viimeistään!!) taas :)

 

Eiku se o JUST näi!

 

 

 

Päivän askarteluvinkki

 Kevät tulee, aurinko paistaa ja ihmisen ei kuulu olla sisällä potemassa yhessä yössä puhjennutta allergiaansa vaan pihalla imemässä (siite)pölyä hengitysteihinsä! Jos nyt kuitenki oot taas koukuttunu kirjan lukemiseen, eikä aamutallissakaan ole siu suosikkihevosihmistä koska sillä on iltavuoro, niin voi olla että päädyt nukkumaan pitkään ja istumaan sisällä kirja kourassa 6 tuntia. 

Päätät ehkä mennä vähä salille mutta koska kohta pitää taas muuttaa, havaitset että salille lähtemistä viivyttääkses löydät ittes siivoomasta kaappeja(koska kohta se pitää tehä enisvei). 

Kuulostaako tutulta? 🤔 (pliis,sanokaa joku että teillekki käy joskus näi, et ku pitäs mennä urheilee ni yllättäen se ikitiskivuori tai viikon kuivumassa olleet pyykit saa siu jakamattoman huomion..)

Jos siulaki on joskus tälläsiä hetkiä ja siula löytyy kaapista siivoillessa parit sukanvarret, virkkuukoukku, langanjämiä ja parsinneula niin tässä kässävinkki! 

Eli tarttet siis vaan sukanvarret: 

(Joku hermoheikompi ois leikannu nuo sillee siististi mut miu hermot onki rautaa 😁)

Neulan ja lankaa: 

Ja virkkuukoukun toki mut siitä ei o nyt erillistä kuvaa, koittakaa pärjätä. 

Eli sitten vaan eka neulot tolla neulalla ja langalla jonkulaista tikkiä noitten sukanvarsien reunaan(näkyy ekassa kuvassa jos tarkkaa katot. Äiti ja muut käsityön ammattilaiset, älkää kattoko tai ylipäätään lukeko pidemmälle.)

Tässä on siis superhyvä käyttää jämälankoja. Nappaat sieltä vaan lempiväris ja tadaa! Kaikkein jännintä on ottaa lankaa jo valmiiks turatusta, sittemmin hylätystä tekeleestä ja kattoo kui pitkälle pääsee enneks se lanka menee (umpi)solmuun 😁

Sitte vaa virkataan kiva reunus ja katos vaan, meillä on hienot ranteenlämmittimet! 

Aiotko testata? 🤔

Vinkki:  Laita taustalle joko norjan yleisradio tai kaiva spotifaista ikivanha euroviisuhitti ja kun se loppui, se ohjelma alkaa soittaa siule äärijännittävää soittolistaa 😄 

Ehkä mie lähen nyt kuitenki vetäsee päivän core-treenin Masin (koulusatulaan). Ja ehkä teiän ei kenenkään pitäis lukee näitä miu käsityövinkkejä. Ehkä. En tiiä. 

Päivä ja yö 6/6

 Pikku-Hn synttäripäivä valkeni yhtä aurinkoisena ku muutki aamut. Kiireettömät kahvit ja sit vielä kerran kylille Heiskan vuokraamalla salamalla. Käytii tsekkaas paikalliset markkinat, jossa näkyy huvin se, mihin sielä kuuluisalla orjatyövoima-alueella valmistetut vaatteet päätyy myyntiin.. halvalla ois lähteny mut matkaa ei tarttunu sit muuta ku vähä jotai henkisemmän puolen asioita. 

Tästä vielä yhet paikalliset juomat ja sit pitiki lähtee kotia kohti. Mie oisin kyllä jääny näihi maisemii vielä hetkeks:

Siinä sitte pohdittii oikee sen kuuluisan tekoälyn voimin sitä, että mite se nyt on ton halvimman lipputyypin kanssa, saako olla käsilaukku mukana. Aika selvästi se sielä kyllä sanotaan että ne laukut on joko käsilaukku tai pieni reppu. Ei,en kestäny sitä jännitystä taas vaan survoon miu käsilaukun tonne miu uutee, onnettoman pieneen ziikzäkkiin. Muuta sinne ei paljo mahtunukkaa. Ratkasin asian laittamalla muut tavarat kangaskassiin ja Heiskan ohjeilla, ostin vähä tuliaisia kentältä ja survoin kaiken siihe taz free-muovipussiin. Paljon vähemmän epäilyttävää 😄

Siinä surkee kuvatodiste aiheesta. 

Nyt hengaan umpipimeessä slummissa nimeltä tikkurila. Vielä pitäs selvitä kotiin eka Lahteen ja sit Lahden asemalta vielä kotiin. Vilkuilin salaa ympärilleni ku tulin lennolta ja leikin, että K oiski tullu yllärinä hakee miuta kentältä 😄 aina saa kaikesta haaveilla! Hetken vielä elätin toivoa että se soittaa kohta ja sanoo, että et todellakaa oota mitää junaa yksin tiksissä keskellä yötä, tuun hakee siitä! Noup.. 🫩

Tosta lähtis nyt juna pohjoseen. Ois kyllä ollu aika helvetin persettä lähtee nyt vielä koko yöks istuu junaan.. toki tässä o vielä sellanen jännitysmomentti, että onko rata poikki jossai lahen ja mäntsälän välillä. Sellastaki o luonnollisesti ollu ilmassa. Oonko pettyny, kyllä,oonko yllättyny vr:n toimista? En.

Noh, karavaani kulkee ja sillee. 

Ens kerralla postaan jotai järkevämpää mut tähä loppuun vielä kiitos miu seuralaiselle kaikesta. Autoilusta, majotuksesta, ruokailusta, yleisestä huolenpidosta ja läsnäolosta. Siitä, että olit miu kanssa hetkessä, puhelin kassissa 😊 se o nykysi nii harvinaista herkkua että oikee hymyilyttää!

😍

Jenni reissaa, päivä 5, Torrevieja ja cartagena

 Tän päivän ohjelma (kuvat sekalaisesaa järjestyksessä, koska puhelin) 

Aamulla joogaan. Meitä ootti mukava joogamies, joka ohjas meitä lempeän päättäväisesti joogan saloihin. Mie tunnustin sille heti, että "i don't do yoga". En taivu, en venyttele, en joogaa. Tämä joogi ei siitä hätkähtäny vaan istutti meiät alas ja kerto kuin lapselle ikään, miten joogan ydin ei ole siinä kuka pääsee syvimpään kyykkyyn vaan jooga on kokonaisvaltaista mielen ja fysiikan filosofiaa, hengen puhdistamista, hymyilyä ja rentoutumista.  Miu ahdistus helpotti heti ja tunnin lopuks tehty meditaatioki onnistu! Yleensä mie oon iha liian levoton kaikkee tälläseen mut näköjään miutki saadaan joogan ytimeen kun on tarpeeks kärsivällinen superjoogi(mies 😁) ohjeistamassa. 

Tästä selvinneenä mentii palkitsee itsemme zurroilla, jotka tarjoili seuraava mukava mies. Outoa on, että näistä kumpikaan ei (vielä) o pikku-H:n kaverimiehiä. Sillä on täällä tosi paljon kaikenlaisia kavereita 😆 

Zurrojen jälkee käytii tsekkaa Torreviejan rantapaseo. Siitä ei o kuvaa mutta kerrottakoon, että kun oot nähny yhen sellasen, oot nähny ne kaikki. Ja vaikka et ois nähny yhtää ni et kyllä o mitää menettäny 🤔 lounaaks espanjalaisittain harvinainen mesta, eli kasvisravintola. Juomana vettä, koska tänää o terveyspäivä 😄

Täällä o lämmin. Ihanaa. Kohta lähetää jonnekki. Tuun ehkä sit kertoo mikä mesta se on 😄 

Palataan..ehkä. 

Tervehdys. Kello on kymmenen, kyliltä palattu. Miule selvis just kaks asiaa: Pikku-H ei pidä ruskeasilmäsistä miehistä(hyvä, ei tartte sen kaa kisata samoista ukoista) ja toine juttu,mei joogimiehellä oli pitkät kynnet. Hyi. 🫩

Noni, no pikku siestan jälkee otettii mopo alle ja suunnattii Cartagenaan. Siellä sitte ihailtiii hienoja rakennuksia, ikivanhoja muinaisten roomalaisten mestoja, riikinkukkoja, naton laivoja ja käytii pikkusen kuppasessa meksikolaisessa syömässä. Tässä kuvamateriaalia:

Sää suosi jälleen ja ihmisiä oli sillee sopivan vähä liikkeellä. Kuukauden ja kahen päästä mestoilla saattaa olla joku muuki 🤔

Nyt mie käyn kuuntelee pikku-H:n illan mieskertomusta. Niitä riittää. Tälläkertaa se o ruåttalainen, pikkusen autistinen. Jep.

Jenni reissaa, day 4, jossai Espanjan rannikolla

 

Oha se vähä nii että ku oot nähny yhen rantakohteen, oot nähny niistä suurimman osan. Tää ei tokikaan vähennä sitä meren tuoksua, hienon hiekan tuntumaa varpaissa, rantakahvilan halvan drinkin virkistävää makua tai lomafiilistä. Kyllä, pidän vanhoista linnoista, kulttuurista, kirkoista, kievareista, katacombeista ja oudoista tarinoista mutt kyllä miule kelpaa myös rantaloma, meri ja höpöhöpö "kahviloiden" innokkaat sisäänheittäjät. Siis sillee sopivassa mittakaavassa 😃

Nih. Tällästä elämänviisautta jossai vessan seinässä. Nyt ruokaa. Huomiselle miu pikku-H o järkänny joogatunnin. Heti aamusta. En tiiä miks se vihaa miuta nii paljo 🫩