“Äääähähää, et saa kiinni!” Ooga juoksi karkuun ja katosi talon nurkan taa Saliverin kiitäessä perässä vesipyssy toisessa ja puolittain juotu limsapullo toisessa kädessään. Molempien vaaleat hiukset hulmusivat alkukesän lämpimässä tuulenvireessä, tosin Saliver oli jälleen kyninyt oman pehkonsa melko lyhyeksi, joten se ei oikeastaan hulmunnut vaan roikkui mukana. Molemmat olivat pukeutuneet muodikkaisiin pyöräilyshortseihin, jotka olivat löytäneet äitinsä vaatekaapin takaa. Ne olivat olleet pienessa muovipussissa, joka oli tippunut epämääräiseen välitilaan kaapin ja seinän väliin. (tippunut vai piilotettu?) Pussissa oli ollut myös muutama napapaita ja pitkävartiset tennissukat. Saliver oli testannut sukkia mutta niiden varren kuminauha oli päästänyt rutisevan äänen ja lahonnut atomeiksi huoneen lattialle. Vain punainen raita jäi. Sotku odotti edelleen siivoamista mutta kaksikolla oli nyt parempaakin tekemistä. Heidän piti selvittää Olavinpuiston kuluvan kesän vesisodan voittaja.
Puistonvartija Lari Kaari istui keinussa ja katseli rauhallisena kaksikon puuhia. Onneksi kaivossa riitti vettä, sillä näytti siltä ettei sotaa ratkaistaisi vielä tuolla pyssyn tankillisella. Eikä varmaan seuraavallakaan. Larin jaloissa torkkui pieni orava nimeltä Lisko. Se oli tullut viime joulun joulupaketista. Toisinaan Lari Kaari kaipasi läskiä jänistä, joka oli lähtenyt uhvon matkaan juuri ennen joulua.(lue joulukalenteritarina, jos tahdot tietää jäniksen kohtalosta) Kaari oli kuitenkin nähnyt elämää jo sen verran että hän tiesi, ettei mikään ollut ikuista, eivät edes uskolliset lemmikit. Sitäpaitsi orava oli aivan hyvää seuraa. Se ei vaatinut mitään, istui vain ja söi kaiken mitä sille tarjosi. Toisaalta niin oli tehnyt myös läski jänis. Jänis oli ollut kuitenkin hieman laiska, orava osasi sen sijaan tehdä jänniä temppuja. Toisinaan se tanssi polkkaa kukalliset bokserit jalassa ja olipa se yllättänyt isäntänsä esittämällä myös muunneltua monologia Tuntemattoman sotilaan tekstiä mukaillen.
Ooga pysähtyi kuin seinään ja
Saliver oli juosta tätä päin. Vain nopea reagointikyky, jota oli hiottu
äärimmileen puistopumpissa, pelasti kaksikon suuremmalta
ketjureaktiokolarilta. “Mitä hemm..” Saliver aloitti mutta tajusi
nopeasti mitä oli tapahtumassa. Pihan yli lensi kolme, ei vaan neljä
kuplaa, jotka näyttivät äkkiseltään halvoilta saippuakuplakoneen
tekemiltä lentäviltä asioilta mutta sekä Saliver että Ooga tiesivät mitä
tämä tarkoitti. Heidän maailmanpelastustaitojaan tarvittiin jälleen.
Olavinpuiston herruuden ratkaisu saisi jäädä seuraavaan kertaan.
Ensimmäinen
kupla laskeutui Lari Kaarin kulkupelin, eli myrsymaasturin etupellin
päässä olevan ristikuvion päälle, johon se jäi odottamaan. Seuraava
leijaili hieman kauemmas autotallin nurkalle ja kaksi viimeistä jäivät
kiinni keväällä kasvaneiden tulppaanien juurelle. Tulppaanien, joiden
kasvattamiseen oli käytetty viime jouluna tontuilta saatua taikanokea,
joka oli saanut kukat kertomaan vitsejä. Ne olivat olleet niin
hävyttömiä että lopulta naapurit olivat ystävällisesti vihjailleet josko
tulppaanit voisi hiljentää millä tahansa keinolla. Ooga oli myynyt
kukat kiertävälle kauppiaalle, eikä kukaan tiennyt miten tarina oli
tästä jatkunut.
“Tämä on viestin ykkösosa.” Saliver
katsoi myrsymaasturin keulalle olevaa kuplaa ja luki viestin: Apua
tarvitaan. “Selvä.” Saliver totesi kuivasti ja odotti että Ooga saisi
viestin kakkoskuplan avatuksi. 80-luvun katoamistapaus Villimiehen
rannalla. “Hei, tämä on se sama ranta, josta äiti on kertonut. Se poika
katosi, kävi äidin kanssa samaa koulua aikanaan. Olenkin aina välillä
ajatellut, että meidän pitäisi selvittää tämä mysteeri!” Ooga alkoi
innostua aiheesta ennenkuin oli edes saanut luettua viestejä loppuun.
Saliver kaivoi loput viestit kukkapenkistä. Iiro on löydettävä.
Terveisin Kauko Mutaoja. Miksi kutsutaan Aurajoen rannalla tapahtuvaa
yhdyntää? Aurajyystöksi.
“Noniin, noniin, hetkinen,
hupituhka ei siis rajoitu pelkkiin kukkiin!” Ooga tuhahti mutta alkoi
sitten kuitenkin nauraa huonolle vitsille. Saliverkin pyyhki
silmäkulmiaan naurunremakan alkaessa hiljentyä. Kun kaksikko oli ottanut
kaiken irti härskistä vitsistä, he vakavoituivat ja alkoivat pohtia
viestiä.
“Eli Kauko tarvitsee apua kymmeniä vuosia sitten tapahtuneessa katoamistapauksessa.” Ooga sanoi ja luki viestin vielä uudelleen. Hän luki tietysti ääneen myös turkulaisen panovitsin ja he molemmat nauroivat sille vielä kerran. Sitten kuplat puhkesivat ja viestit katosivat. Oli aika alkaa töihin. Tämä oli heidän ydinosaamistaan.
Viime jouluna he olivat auttaneet uhvoa korjaamaan heidän pellolleen pudonneen uhvoaluksen, joten yhden kadoneen pojan löytyminen olisi lasten leikkiä siihen verrattuna. Sitäpaitsi tähän he voisivat pyytää apua äidiltään, joka ei ollutkaan jäänyt asumaan viemäreihin imeydyttyään vessanpönttöön, vaan oli jatkanut matkaansa Villimiehen vesistöihin ja eli siellä nyt vedenneitona. Äiti tietäisi varmasti jotain tästäkin tapauksesta, sillä äiti oli viisain kaikista. Ennen tehtävän aloittamista heidän pitäisi kuitenkin hakea matkaeväskarkit ja Lari Kaarillakin taisi olla jonkinlaista lenkinpätkää kiukaalla hautumassa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti