Napsu Masokadunpätkä näki mansioninsa itäsiiven ikkunasta, kun kullankeltainen Pöpel pysähtyi hänen tiluksiensa portille ja Ville Vihermaa suorastaan pomppasi ulos. Tämä tuli puolijuoksua pihan poikki ja Napsu lähti jo kävelemään ovelle ehtien avata sen juuri kun Vihermaa oli painamassa ovikelloa. “Samuuu..” hän huusi olkansa yli samalla kun päästi innosta puhkuvan Villen sisään asuntoonsa.
“Pahoittelut kun tällälailla vaivaan juhannusaattoiltana mutta..” Ville vilautti paperia mutta vain nopeasti niin, ettei Napsu ehtisi nähdä sitä tarkemmin. Vaikka pieni präntti olikin pientä, Napsu oli silti terävä nainen ja voisi haistaa että asiassa saattaisi olla jotain hämärää. Napsu ei kuitenkaan tuntunut kiinnittävän Villen kädessä olevaan sopimukseen mitään huomiota vaan hymyili onnellisen oloisena eteiseen kävelevälle Samulle. Sanaakaan sanomatta Samu otti Villen tarjoaman kynän, kirjoitti nimensä viivalle ja ojensi kynän ja paperin takaisin. Ville kääri paperin nopeasti taskuunsa ja oli jo lähdössä ulos kun pysähtyi, kääntyi kannoillaan ja kysyi: "Millaista siellä oli? Siis toisessa ulottuvuudessa?”
Samu oli hetken aikaa täysin hiljaa ja sanoi sitten: “Minä olen edelleen toisessa todellisuudessa ja täällä on hyvä olla.” Sen sanottuaan hän marssi ulos ja Ville näki tämän kulkevan kohti pihavajaa, jossa ruohonleikkuri pörisi valmiina töihin. Vain ohjastaja puuttui.
Ville kohautti harteitaan, outo tuo Iiro vai Samu vai mikäli, mutta mitäpä se hänelle kuului. Hehän eivät olleet virallisesti nähneet toisiaan vuosikymmeniin, kaipa tuo aika muutti ihmistä. Pääasia että perintöasia oli nyt hoidossa, rahaa tulossa ja hän pääsisi laajentamaan bisneksiään.
Iloisena Ville hyppeli takaisin autolle ja poksautti auki terhorommipullon. “Otappa tästä nainen, juo itsesi mukavaksi.” Ville tarjosi asianajajalleen ryypyn. “Itseasiassa ajetaampa Villimiehen rantaan, otetaan siellä yhdet lasilliset, kyllä kuskikin sen verran voi ottaa. Saat palkankorotuksen, heti huomenna!” Ville Vihermaa hihkui ja heilutteli rommipulloa niin että pöpelin hienoille penkeille roiskui tahmeaa nestettä. Samapa tuo, huomenna hän ostaisi kuitenkin uuden auton.
Porukan päästyä rantaan, kello oli muutamaa hetkeä ennen puolenyön. Kuljettaja sanoi jäävänsä autoon ja ottavansa pienet torkut. Tosiasiassa hän aikoi soittaa kääpiöiden pornolinjalle ja esiintyä siellä isoisokääpiönä saadakseen muiden linjoilla olevien vakavan arvostuksen. Hän kaivoi takakontista kääpiönaamarinsa, ne joissa oli viikset, eikä kiinnittänyt tämän jälkeen enää mitään huomiota rannan tapahtumiin. Hän kyllä tiesi mitä tuleman piti.
“Tästä sitten!” Ville Vihermaa kallisti pulloa ja hänen seurassaan oleva nainen oli juovinaan hänelle tarjottua juomaa. Villen mentyä vielä hieman lähemmäs rantaa, otettua vielä yhden kulauksen juomaa, menetettyään huomiokykynsä kylpiessään siinä ajatuksessa, että oli nyt kaupungin rikkain hahmo, hän ei tajunnut mitä tapahtui. Horisontti kellahti ja äkisti Ville Vihermaa katosi Villimiehen rannan syvään päätyyn, aivan kuten Iiro Uskonlahko tämän tarinan alussa. Samalla hetkellä keskikesän kello alkoi soittaa tasatuntiaan, rannan sirkat yhtyivät orkesteriin ja rannan ympäröi merkillinen rauha.
“ÄITI! Miten tämä on mahdollista? Sinä olet kuivalla maalla!” Saliver ja Ooga huusivat lähes yhdestä suusta ja juoksivat rantaviivaa viimeiset metrit äitinsä luo. Tämä halasi molempia tiukasti ja nauroi. “Minun työpäiväni päättyi juuri, eiköhän lähdetä juomaan vähän mehua ja olikohan sitä kirpeää karkkiakin vielä jäljellä?” Vedenneidosta tavalliseksi äidiksi muuttunut hahmo sanoi, kietoi kätensä Saliverin ja Oogan ympärille ja lähti johdattamaan heitä kohti tiellä odottavaa myrsymaasturia. Ooga hymyili iloisena ja Saliver höpötti taukoamatta. Kauempana tiellä parkissa näkyvä keltainen Pöpel heilui merkillisesti, kuin kaarnalaiva laineilla. Saliver katsoi ohimennen siihen suunaan mutta ei jaksanut kiinnostua menopelistä sen enempää. He olivat saaneet äitinsä takaisin ja se oli mahtava juttu.
Lari Kaari seisoi Villimiehen rannan hietikolla ja katseli järvelle. Hän oli kuulevinaan heiveröistä ääntä aalloista mutta tiesi ettei siellä ollut ketään. “Luuletko että tämän todellisuuden ja meidän rinnakkaiselomme henkilöiden tarinat joskus vielä sekoittuvat?” Larin vierellä seisova nainen kysyi. Lari katsahti naiseen mutta ei sanonut mitään. He näkivät kauempana rannalla Kauko Mutaojan, joka leikki iloisena teelautasen kokoisen hämähäkin kanssa. Aivan kuin nuo kaksi olisivat jälleennäkemisen iloisessa kuplassa.
“Joku viisas ihminen kerran totesi, että kaikilla meillä on oma kohtalomme, jota emme voi paeta. Ja niinhän se on. Nautihan rahoistasi.” Lari Kaari hymyili naiselle ja lähti sitten kävelemään myrsymaasturille, jonka luota iloinen nauru kuului. Tämä oli hyvä juhannus.
SEN PITUINEN SE!
Palaako joku hahmoista vielä johonkin tarinaan? Varmasti. Jäikö tässä nyt vähän juttuja oman mielikuvituksen varaan? Varmasti. Oliko tässä tarinassa mitään järkeä.. ei varmasti :D
Ihanaa keskikesän juhlaa! Nautitaan kesästä ja ollaan onnellisia kaikista pienistäki jutuista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti