“Nemo Kossukassila, tutkija.” Ooga luki hieman ränsistyneestä kyltistä, joka roikkui piskuisen omakotitalon sivuseinällä. Kyltin alla oli nuoli, joka sojotti kohti tummenevaa taivasta. “Ei kuitenkaan mainosta itseään rinnakkaistodellisuustutkijana.” Hän pohti ja Saliver puki sanoiksi sen, minkä molemmat tiesivät: “Ehkä se on sellainen ala, että jos kaikki tietäisivät mitä Nemo puuhaa, täällä olisi jono Hylsyvuorelle asti ja mekin joutuisimme odottamaan vuoroamme monta kuunkiertoa. Parempi näin. Nemon tieteenala pysyköön piilossa tavallisilta koirankusettajilta.”
Ooga koputti napakasti oveen ja he odottivat että Nemo raahusti avaamaan. “Hyi Rikke, hyi! Älä.. no perkele!” Oven takaa kuului käheä, tuskastunut rääkäisy ja sitten ovi lennähti auki. Ensimmäinen asia mitä Ooga ja Saliver näkivät, oli jättimäinen Niilin krokotiili, joka pönötti keskellä pientä eteistä, kuono pystyssä, suu kiinni ja suupielestä näytti sojottavan jonkinlainen kangaspala. Krokotiili ei vaikuttanut kiinnostuvan heistä mutta sen takana seisova Nemo tökki sitä varpaankärjellään. “Hyi Rikke, mene pihalle.” Oven takana seisova kaksikko ehti juuri väistää kun krokotiili lähti tottuneen oloisesti löntystämään alas portaita. Se sujahti läheisen marjapusikon juurelle ja kellahti selälleen kuin koira. Sen mennessä ohitse Ooga huomasi, että otuksen suussa roikkunut kankaanpala näytti pitsiseltä korsetilta. Hän mietti mielessään mitä sen omistajalle oli mahtanut tapahtua..
“Höhö, anteeksi vaan. Rikellä ei ole käytöstapoja. Se on syönyt roskaväkeä koko viime viikon ja piereskelee nyt niin rajusti, että minun pitää pitää ikkunoita auki yötä päivää. Sitten sisään lentää kippusia ja rippusia ja ne levittävät sellaista hilpeää tunnelmaa että tuntuu kuin olisin pienessä maistissa koko ajan.” Nemo jutusteli ja vaikutti todellakin olevan hieman tuiskeessa. “Myös raatokärpäset ovat pitäneet juhliaan täällä jo monta päivää, ne taas tuovat mukanaan kalman hajua ja.. No, tiedätte kuvion. Sitten täällä tanssii kuolleita henkiä pitkin olohuonetta ja sitten minun pitää kutsua manaaja ja ne ovat kaikki Mallorcalla tähän aikaan vuodesta koska kalmajaiset ja ja.. Sanokaa että tunnette jonkun hyvän manaajan? Perinteinen pappikin käy, alan olla epätoivoinen.” Nemo hiljeni lopulta ja tuijotti kaksikkoa toiveikkaana. “No emme varsinaisesti manaajaa mutta melko hyvän terapeutin. Hän osaa käsitellä omituisia otuksia ja luulen että Napsu saa jonkilaisen yhteyden myös kuolleisiin ja raatokärpäsiin.” Ooga katsoi Saliveriin joka nyökkäili innokkaana.
“Aa, totta, Napsu Mastokadunpätkä. Miksi en tullut heti ajatelleeksi. Pitänee soittaa hänelle.. Mutta mitäs teillä oli sydämellä? Tulkaa toki sisään. Jätetään Rikke ulos, pitää tuoda sille maksalaatikkoa, josko sen suolisto siitä rauhoittuisi.
Ooga ja Saliver astuivat sisään tunkkaiseen eteiseen ja seurasivat Nemoa olohuoneeseen. Molemmat katselivat kiinnostuneena tämän kirjavan asunnon sisustusta. Yhdellä seinällä roikkui jättimäinen täytetty mustekala, joka näytti siltä kuin aikoisi kuristaa viereisen hyllyn reunalla istuskelevan papukaijan. Ooga ei ollut varma oliko papukaijakin täytetty vai elävä. Joka paikka pursusi kirjoja, papereita, omituisia kasveja, purkkeja ja purnukoita. Ikkunan vieressä oli vihertävää limaa sisältävä laavalampun näköinen hökötys, nurkassa puoliksi ilmansa menettänyt puhallettava sähkönsininen nojatuoli ja sen päällä istui kirjava kissa, joka tuijotti heitä kiinnostuneena. Sen
suusta ei roikkunut kenenkään vaatekappaleita mutta sen ilme näytti
siltä, että seuraava saalis oli jo valittu..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti