..portaalista voi kulkea samanaikaisesti useampi henkilö. Oletettavasti rajaton määrä.” Villimiehen rannalla elelevä vedenneito nyökkäsi heilutteli kimaltelevaa pyrstöään. “Minä ainakin haluan lähteä käymään toisessa ulottuvuudessa! Eli tulen tänne järveen uimaan juhannuksena ja siitä sitten vaan menoksi?” Nemo hieroi käsiään yhteen ja ehti jo miettiä mielessään, että pyytäisi vedenneitoa liittymään seuraansa. Neito kuitenkin nauroi hyväntuulisesti ja katseli joukkiota sinisillä silmillään. “Ha, kumpa vain asia olisikin noin yksinkertaista.” Hän totesi ja vakavoitui sitten. “Tämä ei ole mikään huvipuiston pellejuna, jossa voi huvitella mielensä mukaan. Ymmärrätte varmasti kaikki, että rinnakkaistodellisuudessa ihmiset elävät omaa elämäänsä. TE elätte omaa elämäänne siellä tässä samassa hetkessä, ajassa, paikassa. Kukaan ei voi tuosta vaan hypätä toiseen todellisuuteen ilman, että se vaikuttaa jollain lailla molempiin suuntiin. Kuten näiden kolmen viimevuosikymmeninä kadonneen tapaukset ovat vaikuttaneet täällä kulkevien elämään, toisten elämään enemmän, toisten elämään vähemmän.” Neito kertoi ja katseli kun kauempana rannalla Kauko Mutaoja alkoi heräillä. Tämä katseli ympärilleen ensin hölmistyneenä, sitten hätääntyneenä muistaessaan miksi oli alunperin pyörtynyt.
“Kauko, tuleppa tänne.” Vedenneito heilautti siroa kättään kiinnittääkseen Kaukon huomion. “Sinun pitää kuulla tämä.”
“Ööö, tuota, minusta tuntuu että äidillä taisi jäädä imuri päälle. Minun pitäisi varmaan mennä kotiin..” “Älä nyt, tule tänne, tämä on tosi mielenkiintoista!” Nemo nousi ylös ja lähti kulkemaan Kaukoa kohti. “Se on tosi tehokas imuri, sitä ei voi jättää vartioimatta..” Kauko yritti päästä livahtamaan mutta Nemo ehti napata tätä puvunkauluksesta ja raahasi hänet rantaan. “Istu.”
Kauko pyöritti päätään nähdäkseen oliko jättihämähäkki yhä jossain lähettyvillä. Vedenneito ei ollut huomaavinaan yksityisetsivän hätää, Saliver ja Ooga istuivat rennosti veden äärellä. Ooga uitti varpaitaan vedessä ja Saliver katseli järvelle miettien miten portaalin läpi pääsisi. Ehkä pitäisi ensin sukeltaa veteen ja sitten uida kiven juurelle. Nemo piteli tiukasti kiinni Kaukon takista estäen tätä juoksemasta karkuun. “Kauko..” Vedenneito aloitti ja katsoi valkoiseksi valahtanutta yksityisetsivää. “Meillä jokaisella on joku tehtävä, joku syy meidän olemassaoloomme. Kutsutaan sitä vaikka kohtaloksi.” Neito katsoi tiiviisti Kaukoa puhuessaan. Signekin katseli Kaukoa heinikön takaa mutta onnekseen Kauko ei tätä nähnyt. Signe sen sijaan näki hyvin. Sillä oli monta silmää. Sen hampaisiin oli tarttunut hieman jauhelihan rippeitä.
“Sinun tehtäväsi on selvittää Iiro Uskonlahkon kohtalo ja mahdollisesti tuoda hänet takaisin tähän todellisuuteen. Eikös juuri sinua pyydetty etsimään Iiro?” “Öö.. tuota.. se imuri..” Kauko yritti vielä mutta nyt Ooga ja Saliverkin puuttuivat puheeseen. “Lari Kaari sanoo aina, että kaikilla meillä on oma kohtalomme, jota emme voi paeta. Kuulostaa kovasti siltä, että sinun pitää mennä portaalin läpi katsomaan josko Iiro löytyisi. Sitten vaan tuot hänet takaisin ja kaikki palaa taas normaaliksi.”
Kauko aukoi suutaan mutta ei saanut sanaa suustaan. Hän ei tasan tarkkaan menisi lähellekään tuota järveä, jos sen pinnalla uisi jättihämähäkkejä. Ehei, hän lopettaisi yksityisetsivän työt, muuttaisi serkkunsa luo uhvon planeetalle ja alkaisi viljellä kiviä. Kyllä, niin hän tekisi. Punoessaan suunnitelmaansa hän kuuli puolella korvalla kun Ooga, Saliver, Nemo ja vedenneito tekivät suunnitelmia. Kun keskikesän juhla koittaisi päiväntasauksen aikaan, Kauko saisi loikata järveen jossa vedenneito auttaisi tämän läpi portaalista. Kauko etsisi Iiron käsiinsä ja toisi tämän ja mahdollisesti muutkin kadonneet hahmot takaisin tähän todellisuuteen. Suunnitelma vaikutti täydelliseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti