“Luulin alkuun olleeni vain hetken aikaa tajuttomana tai että kaverit olivat tehneet minulle jonkinlaisen kepposen. Heräsin siis meidän koulumme keittiön pöydän alta. Sinäkin varmasti muistat sen, se nurkassa ollut iso tamminen pöytä, jonka alla keittäjät joskus istuivat ennen ruokailun alkamista ja joivat pontikkaa.” Napsu ei muistanut moista mutta toisaalta hän tiesi, että yksi heidän koulunsa keittäjistä oli lähtenyt “pitkälle lomalle” heidän ollessan kolmannella luokalla. Ehkä loma liittyi liialliseen pontikan juontiin.
Herätessäni pöydän alta, Ritva Vähäkramppi, se omituinen historianopettaja, seisoi keskellä keittiötä. Se oli todella outo tapaaminen mutta onneksi hän oli siellä. Ritva nimittäin kertoi minulle mitä oli tapahtunut. Olin imeytynyt rinnakkaistodellisuuteen. Alkuun tietenkin tuijotin Vähäkramppia epäuskoisena, sitten kauhuissani ja sitten jo hieman pelokkaana. Vähäkramppi, tai Ylikramppi kuten hänen nimensä siinä todellisuudessa kuului, kertoi minulle portaalista ja siitä mitä oli tapahtunut. Olin samassa ajassa ja paikassa mutta en sitten kuitenkaan ollut. Vietin monta tuntia istuen siellä pöydän alla kuunnellen opettajan kertomusta. Voisin pitää sinulle saman luennon mutta josko tiivistän sen muutamaan lauseeseen..”
“Teeppä se.” Napsu tokaisi ja aukaisi pullollisen tammenterhorommia. Tätä tarinaa hän ei pystyisi kuuntelemaan selvinpäin, ei vaikka se ei varmasti olisi yhtään sen oudompi, kuin vaikkapa mitä musta mursu oli hänelle viime syksynä kertonut. Se se vasta olikin ollut hullu kertomus! Napsu ei kuitenkaan antanut lupaa palata mursun murinoihin vaan keskittyi Samun kertomaan:
“Jokaisessa ajassa ja todellisuudessa on jokunen hahmo, yleensä kaksi tai kolme, jotka toimivat niin sanotusti portaalinvartijoina. Tässä todellisuudessa tätä virkaa toimittaa ainakin Villimiehen järvessä asuva vedenneito. Hän on ollut siinä roolissa siitä asti, kun Vähäkramppi kuoli. Neito pääsee tehtävästä mikäli onnistuu saamaan jonkun tilalleen. Portaalinvartijan tehtäviin kuuluu pitää huoli, että todellisuus pysyy oikeissa mittasuhteissa kaikissa todellisuuksissa. Ymmärräthän, jos joku tulee tänne, täällä olevan vastaavan hahmon tulee joko kadota tai poistua niin, etteivät he pysty vaikuttamaan läheistensä elämään samanaikaisesti. Meitä on monta ja voimme olla kaikki samaan aikaan samassa paikassa mutta emme samassa todellisuudessa. Eikö niin? On myös mahdollista jäädä jumiin väärään todellisuuteen, mikäli paluu ei onnistu tai sinä itse menet väärään todellisuuteen, etkä palaa ajoissa.”
Napsu ei enää edes nyökkäillyt. Hän ei edes yrittänyt ymmärtää, kuunteli vain. Samu jatkoi: “Jos sinulla on joskus tunne että tulet huoneeseen etkä ymmärrä miksi tulit sinne. Tai unohdat mitä olit etsimässä tai tekemässä. Jotkut kuvaavat tuntemuksia, että tietävät ennalta mitä tulee tapahtumaan tai tapaavat ihmisen, joka tuntuu kovin tutulta. Kaikki tämä johtuu siitä, että olet ollut samassa tilanteessa tai tavannut saman ihmisen mutta tämä on tapahtunut rinnakkaistodellisuudessa. Ne kaikki vaikuttavat kokemuksiin, toiset vain ovat herkempiä tuntemaan näitä asioita kuin toiset.”
“Aaaivan.” Napsu hörppi lasin pohjalle jääneet romminpisarat ja laski tyhjän lasin lavuaariin. Samu istui edelleen keittiön pöydän äärellä hieman huolestuneen näköisenä. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään mutta sitten Samu jatkoi: “Minähän olen nimeltäni Iiro Samuel, toisessa todellisuudessa minua kutsuttiin Samuksi, joten se ei varsinaisesti ole suurikaan vale. En ole kertonut koskaan sukunimeäni mutta jos olisit sitä kysynyt, olisin todennäköisesti valehdellut. Minun on ollut pakko ensin selvittää miten paljon tiedän tästä asiasta ja miten paljon jaksat ottaa vastaan. Alkuun en tiennyt mikä minun tehtäväni on mutta nyt se on selvää. Toisessa todellisuudessa toin iloa ja toivoa maailmaan, täällä saan tehdä sitä mistä todella pidän, puutarhanhoitoa. Tiedätkös, minä viihdyn täällä. Tässä kartanossa. Tämä on minun kohtaloni. Vaikka toinen todellisuus kohteli hyvin, sain elää hullua nuoruutta, tämä on todellisuutta."
Napsun sydän alkoi sulaa. Hänen ei pitäisi olla yllättynyt tilanteesta. Tokihan hänen elämänsä mies, tuo ihana tatuoitu hahmo, joka näytti hieman siltä kuin olisi jäänyt rekan alle, kahdesti, joka puhui vähän mutta asiaa ja hoiti kotityöt mukisematta. Eihän tuollaisia täältä löytänyt, sanomattakin selvää että tuo mies oli tullut hänen elämäänsä toisesta todellisuudesta. Kirjaimellisesti. Samalla Napsu muisti hämärästi harmittoman oloisen taian, jonka oli tehnyt joskus ala-asteikäisenä parhaan kaverinsa Emppu Epämääränpään kanssa. He olivat istuneet.. hetkinen, he olivat istuneet melko lähellä Villimiehen rantaa ja tehneet kumpikin pienen rituaalin, jossa toivottiin tulevaisuudelta hyviä asioita ja onnea. Ehkä toive oli kuultu! Napsu hymyili Samulle ystävällisesti ja siitä rohkaistuneena tämä kertoi loputkin tarinasta ja muista portaalin läpi ajan saatossa kulkeneista henkilöistä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti