Kauko Mutaoja vilkuili sivuilleen varmistellen, ettei sen enempää Ville Viherlaakso kuin hänen äskeiset seuralaisensakaan keksisi että hän oli menossa toimistolleen. Hän livahti sisään puoliksi avoimesta ovenraosta, pakkasi nopeasti tärkeimmät tavaransa ja luikki sitten hiljaisin mutta reippain askelin kotiinsa taakseen vilkuillen. Kaukon äiti hääräili hellan äärellä ja kääntyi yllättyneensä kuultuaan oven kolahtavan.
“Kuules Kauko.” Äiti aloitti huokaisten ja korjasi hätäisesti kampaustaan, veti tukkapehkostaan pienen viiriäisensulan ja kolme hääpiökurttu-käärepaperia, joista yksi leijaili hiljaa lattialle. Huulipuna oli hieman levinnyt punertaville poskille ja hameen helmassa oli epämääräinen tahra. Kauko ei kuitekaan huomannut mitään, vaan kipitti suoraan yläkertaan ja etsi sieltä matkalaukkunsa.
“Tiedätkö sinä miten saan yhteyden serkkupoikaan, siis siihen joka lähti uhvon matkaan viime jouluna?” Kauko katsoi äitiään ja tämä pyöritteli silmiään. “Höpsö, ei Ullevi minkään uhvon matkaan lähtenyt vaan muutti jonkun hääpiön orjaksi kukakuka-laaksoon. Siellä ne kai elelevät ihan onnellisina, ainakin serkkusi äidin Hantan kertoman mukaan. Ja tästä itseasiassa haluaisinkin puhua, katsos kun luulen että sinunkin olisi aika etsiä oma paikkasi maailmassa..” Äiti puhui tasaisella äänellä mutta Kauko ei kuunnellut. Hänen päähänsä mahtui vain jättimäinen hämähäkki ja ajatus siitä, että hän joutuisi samaan järveen pedon kanssa. “Äiti, nyt on niin, että minäkin aion muuttaa. Muuttaa pois kotoa, muuttaa pois tästä kaupungista. Olen pakannut laukut, on aika lähteä, mieluusti jo ennen juhannusta, joka on.. öö, ihan kohta.” Kauko sanoi huomaamatta äitinsä helpottunutta hymyä.
“Voi, voi, Kauko-pieni, sehän on iloinen uutinen. Tai siis tarkoitan, että olet aina tervetullut käymään mutta nyt on niin että minä olen tavannut erään hääpiöprinssin ja se aikoo varmaankin muuttaa tänne. Ja tiedäthän, että tämä ei ole kovinkaan iso tämä kämppä ja..” Kauko nyökkäili poissaolevana ja alkoi jo kirjoittaa kirjettä serkulleen. Kukakuka-laakso ei ollut onneksi kaukana, hän ehtisi sinne ankka-airin matkassa neljässä, ehkä kolmessakin tunnissa, mikäli lentäjäksi sattuisi turbo-ankka, joka keskittyi lentämiseen eikä kaakattamiseen. Hän lähtisi parin päivän sisällä, kunhan ehtisi sulkea firmansa, silittää vaatteensa ja laittaa takapihan hölmöheinät kasvamaan syksyä varten. Äiti varmasti ymmärtäisi, kun hän selittäisi tilanteen tälle vielä kerran.
Kyllä, lähtöpäivä osuisi juhannusaattoon mutta ei hätää, ankat lensivät silloinkin ja lisäksi äiti olisi tuolloin niin kiireinen, ettei ehtisi itkeä hänen peräänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti