Juhannusaattoaamuna Kauko lähti kotoa matkalaukkuineen. Hän jätti äidilleen kirjeen, jossa selitti tilanteensa ja lupasi tulla vielä joskus käymään. Nyt hänen oli kuitenkin mentävä. Kauko odotti kotitalon portailla kyytiään kun muisti sulkakynänsä, joka oli vielä jossain toimiston syövereissä. Hän teki nopean päätelmän, hakeako kynä vai jättää se. Serkku kysyisi kuitenkin ensimmäisenä, oliko kynä hyvä ja toimiva ja haluaisi tietenkin myös nähdä sen joten sulkakynän olisi parempi olla hänen mukanaan.
Ei nopea pyrähdys toimistolla tehnyt enää suurtakaan viivytystä, niin Kauko Mutaoja päätteli ja lähti kulkemaan työpaikkaansa kohti. Ehkä tämä oli hyväkin idea, hän voisi samalla laittaa oveen lapun jossa olisi tieto siitä, ettei firma ollut enää toiminnassa. Kiinteistön vuokraa keräävä peikko teki velanperintää sivutoimenaan ja saattoi ilmaantua toimistolle milloin huvitti. Yleensä se kuitenkin istui sillan kupeessa pelaamassa korttia työttömän prinssin kanssa huijaten tältä rahaa ja pieniä likööripulloja. Prinssi parka oli toiminut aiemmin pelin päähahmona mutta nopeampien laitteiden korvatessa vanhat tietokonepelit, prinssi oli jäänyt teknologian jalkoihin. Siitä seurasi se, että pelien prinsessa oli kyllästyi odottamaan pelastajaa, värväytyi laivastoon ja opetteli pelaamaan uppopalloa. Tätä nykyä prinssi oli tarpeeton, koska ei osannut tehdä mitään muutakaan kuin pelastaa avuttomia naisia pulasta, eivätkä naiset enää tätä nykyä olleet avuttomia. Peikko viihtyi hitaan prinssin seurassa, eikä tulisi perimään Kaukon vuokria vielä moneen hetkeen. Hän ehtisi paeta.
Kaukon etsivätoimisto sijaitsi Kammokuja kuusisataakuusikymmentä viidessä. Sen yläpuolella oli vaatekauppa joka myi luonnonmateriaaleista tehtyjä kolttuja. Kauko ei ollut aivan varma mitä nämä luonnonmateriaalit todellisuudessa olivat mutta oli melko varma että Ville osti etanannahkakenkänsä juuri tuosta putiikista.
Kujan takana meni vanha, hylätty rautatie. Kauko näki siinä toisiaan jonkinlaista liikennettä mutta yleensä rata oli hiljainen. Oli hieman epäselvää mihin se lopulta johti mutta huhu kertoi että siinä oli aikanaan kuljetettu muunmuassa Vihermaan suvun jälkeläisiä järvenrantaan pesulle. Olivat tarun mukaan olleet niin pahoja suustaan, ettei tavallinen saippuapesu tehonnut. Vaunut liikkuivat ilmeisesti maan ja jonkin muun planeetan vetovoiman vetäminä lähes itsestään, vain saippuatelineet ja juuriharjat olivat kalisseet laitoja vasten, näin kerrottiin. Ville Vihermaa itse ei ole koskaan asiasta maininnut, eikä Kauko ole kysynyt, ei vaikka olikin varma että Ville jos joku oli joutunut suun saippuointiin useammin kuin kerran.
Kauko nappasi vielä kuitenkin muistoksi kuvan kujalta, joka oli ollut hänen työmatkareittinsä niin monen vuoden ajan. Hän piti kovasti myös värikkäistä piirrustuksista, jotka Harri oli käynyt taiteilemassa seinään. Tämä oli tietenkin aikaa ennen kuin hänestä tuli osittain kuuluisa, eikä hän tuolloin ottanut vielä rahaa teoksistaan.
“Ha, tässähän se kynän pirulainen on!” Kauko hihkaisi itsekseen huomatessaan sulkakynän sojottavan purkissa. Hän kirjoitti sillä lapun, jonka liimaisi oveen: TOIMISTO SULJETTU TOISTAISEKSI, EHKÄ IÄKSI. Sitten hän laittoi kynän varovasti vasempaan rintataskuunsa ja käveli ovelle. Hutera terassituoli seisoi keskellä pientä toimistoa kuin yksinäinen, viimeiseksi rintamalle pystyyn jäänyt sotilas. Kirjoituspöytäkin vaikutti olevan hieman kallellaan. Pieneksi hetkeksi Kauko antoi itsensä pohtia, oliko jättihämähäkki kaiken tämän pelon arvoista, vai voisiko hän oppia elämään sen kanssa. Pidettiinhän hämyjä lemmikkeinäkin. Lopulta hän päätyi kuitenkin siihen, että kyllä nyt jos koskaan olisi aika aloittaa uusi elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti