Vienkö minä teidät?” Lari kysyi Oogalta ja Saliverilta, jotka nyökyttelivät suu täynnä ruokaa. Yleensä he olivat kulkeneet paikasta toiseen läskin jäniksen vetämällä pulkalla mutta nyt ei ollut lunta. Eikä jänistä. Vaikka uhvo laittoikin heille toisinaan kauniita viestejä öiselle taivaalle, jäniksestä ei ollut kuulunut. He uskoivat ettei se ehkä ollut tulossa takaisin ja toivoivat samalla että sillä oli kaikki hyvin.
“Lähden käymään poikien kanssa kahvilla, voin heittää teidät samalla tuonne Villimiehen rannalle. Olkaahan kuitenkin varovaisia. Se ei ole mitään legendaa, että sinne on hukkunut lapsia, joita ei ole koskaan löydetty. Se yksikin, joka kävi samaa Mystölän koulua kuin teidän äiti, katosi aivan kavereiden nenän edestä. Muistan sen kuin eilisen päivän. Sen pojan isä oli minun kanssa samassa kesätyöpaikassa tuossa lähikioskissa, jossa myytiin sohvia ja perunoita.” Lari katseli ulos ikkunasta muistellessaan tapahtumia. Ooga kiinnostui tarinasta ja pyysi Laria kertomaan kaiken mitä muisti tapahtuneesta.
“No mitään varmaahan siitä tapahtumasta ei tiedetä mutta huhu kertoo että Iiro olisi nähty vielä katoamisensa jälkeenkin täällä samoilla nurkilla. Ruumistahan ei koskaan löydetty mutta onhan se nyt epävarmaa ettäkö poika olisi voinut elää järven pohjassa kaikki nämä vuodet. Pystyisikö se enää edes kävelemään, tuskin?” Kaari kohautti olkiaan ja jatkoi: “Pojan kotitalo tuhoutui tulipalossa muutama vuosi Iiron katoamisen jälkeen ja vanhemmat muuttivat sittemmin Köntsälään ja alkoivat kasvattaa hämähäkkejä. Ne lapset jotka olivat mukana rannalla tuona päivänä ovat olleet melko hiljaa tapahtuneesta. Heitä jututettiin kyllä mutta ymmärtääkseni he eivät osanneet kertoa juuri mitään. Sen tiedän, että Eero on nykyisin tiiminvetäjänä yrityksessä nimeltä Rikun virveli ja hieronta, Esalla on sarjakuvakauppa siellä kaupungin reunamilla, Ville pyörittää omaa firmaa tai firmoja ja lienee tämän seudun rikkaimpia ihmisiä. Harrista taisi tulla jonkinlainen kuvaamataito-osaaja, pitää omaa galleriaa tuola vanhan linnan nurkilla. Käykää jututtamassa näitä poikia jos jaksatte, vaikka tuskin saatta niistä mitään irti. Vanha tapaushan se on ja ikävä juttu, jota.. heihei, tuo on nyt ihan älytöntä!” Lari lopetti menneiden muistelun ja huitaisi Liskoa, joka yritti syödä myrsymaasturin etusäleikköä. Se oli ehtinyt repäistä muovista jo pienen palasen ja jemmasi sitä poskipussissaan kieltäytyen antamasta sitä pois. “Kohta otetaan pullaa, koita nyt jaksaa sinne asti mokoma karvalapanen.” Kaari tuhisi oravalle mutta Ooga ja Saliver tiesivät että salaa Kaari piti kuitenkin enemmän tästä pienestä “lapasesta” kuin läskistä jäniksestä ikinä.
“Lari Kaari se vaan tietää kaikki tämän kylän henkilöt.” Ooga totesi katsellen kun Lari yritti saada muovinpalasta pois oravan suusta. “Totta, sehän osaa ulkoa kaikkien tarinat, kuka tahansa kadulla kulkeekin niin Lari kyllä kertoo kenen menoa siinä seuraillaan. Ihme ukko.” Saliver hymyili ja hyppäsi sitten autoon. “Eiköhän mennä.”
“Tuosta pääsee alas rantaan, varokaa sitä vihreää kiveä, sen kolossa on ainakin joskus asunut vihainen sika. Se voi sieltä hyökätä, vaikka saalistaakin lähinnä öisin ja syö normaalisti vain kemiallisia jätteitä. Niistä ei kuitenkaan voi koskaan olla ihan varma.” Lari varoitteli Oogaa ja Saliveria mutta nämä eivät enää kuunnelleet. Myrsymaasturin takavalot häipyivät kiemuraisen peltotien mutkaan ja maailmanpelastajakaksikko loikki alas kivistä rinnettä rantaa kohti, karvaisen sikapossun katsellessa näiden menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti