maanantai 19. elokuuta 2019

Kultainen 70-luku

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Kaksi siskosta istui saunan lauteilla ja toinen alkoi pohtia kuinka olisi kiva järjestää bileet. Tarkemmin sanottuna 70-lukuteemayllätysbileet (olipa pitkä sana) henkilölle, joka täyttäisi 40 reilun vuoden päästä. Juhlien päätähti oli siis syntynyt kultaisella 70-luvulla ja on aiheesta syystäkin kovin ylpeä. Kukapa ei! Itse tälläisenä sieluttomana kasarilapsena olen aika kade.. (Tässä ei nyt tartuta sellaiseen pikkuasiaan, kuin että T on syntyny marraskuun loppupuolella vuonna -79.. Ehei, kultaisen seitkytluvun kasvatti yhtä kaikki, vaikka ei ehkä ihan niin monissa ruskeakeltaisissa potkupuvuissa ehtinytkään sätkiä kuin muutamaa vuotta aiemmin syntyneet.)

Tuumasta toimeen. Alettiin suunnitella kuinka "sitte ens kesänä" pidettäis isot bileet, yllätysbileet. Tuohon iskän autotalliin vaan disco pystyyn, juomat tallinnasta ja feispuuk-tapahtumalla saataisiin suurin osa ihmisistä tavoitettua. Voi että, tuolloin tuntu, että ens kesään on ihmisikä aikaa. Miten sitä jaksais oottaa!? 

Tuli joulu, tuli joululahjaksi keikkalippu Bon Jovin keikalle Tallinnaan, joten oli jotain mitä oottaa. Keikka tuli ja meni, tuli kesä, tuli kesäloma ja tuli juhlapäivä elokuun 17. Mitä kaikkea tähän kevääseen ja kesään mahtuikaan??

Tapahtuman pääjärjestäjän näkökulmasta: Stressiä, viinanhakureissu Tallinnaan himmeen jarrun kanssa, ajatusta siitä, miten juhlakalu saataisiin Lappeenrantaan ja vieläpä niin, että auto jäisi vaimolle ja T lähtis junalla liikenteeseen. Tarvittiin monta puhelua ystäville, juonia punottiin, watsappi kävi niin kuumana, että aifounia seuraava tahokin alkoi varmasti jo kyllästyä. Entäs tyyli, mistä saataisiin oikeanlaiset vaatteet, myös T:lle. Korut? Kengät? Ja mitä hittoa sisko laittaa joka toinen päivä jonkun askartelulinkin tai kuvan. "Nyt se Pinteresti kiinni!" Pääjärjestäjän oli jo pieni pakko todeta yli-innokkaalle alaiselleen, joka oli päässy juhla-askartelun makuun(alainen=minä).

Entäs sitte juhlien kakkosjärjestäjä eli minä.. Mie keksin itelleni taas uuden unelma-ammatin: Juhlanjärjestäjä! Perustan firman, jonka palveluun kuuluu kaikenlainen askartelu, näpertely, koristeiden ideoiminen ja toteutus. Lisäksi palkkaan K:n ja Nipsun kokeiksi, jonku järjen äänen hoitamaan tilitykset, raha- yms muut tylsät asiat. Harjottelin tässä jo miu tulevaa ammattia varte:





Toki joitakin koristeita ja rekvisiittaa piti hankkia iha kaupasta. Löydettiin led-ilmapalloja, ilmapallo-ilmapalloja ja toki tollaset pakolliset numeropallot. Tässä kuvassa näkyvillä myös nuo tekoviikset ja ennenkaikkea niitten pakkaus, josta tuijottava riemukas hahmo tuntu osuvan miu silmii koko ajan ja joka paikassa. Saatoin nähä siitä vähä painajaisiaki..


Aini, pitihän sitä käydä kaupassa, jotta saataisiin juhlakansalle ruokaa.. Onneks pääjärjestäjä on toiselta ammatiltaan perheenäiti, joten hänellä on superhyvä organisointikyky. Äiti-ihminen hoitaa päivänpolttavia asioita samaan aikaan kun ajelee noloa koria pitkin etelä-Karjalalaisen jättimarketin käytäviä. (Ekat safkat käytiin toki hakemassa jo Helsingin vastaavasta marketista, koska tuplaboonus!)


Kaupassa käyty, ajeltiin kotiin ja ruokittiin paikalla olijat. Ja viiniä. Viiniäkin oli.

Tässä lisää perjantain tunnelmia.. Oli vielä rauhallista. Ihan ku oottais ruohon kasvavan. Tai kuten tässä tilanteessa: Ihan ku oottais paljun täyttyvän :D


Välillä viriteltii valoja discoa varte..


..välillä tankattiin..




..ja sitte testattii palju. Tietty. Vesi oli aika viileetä alkuun mutta kyllä se siitä. Lämpömittariankalla alko varmaanki loppua huumori mutta ei siitä sen enempää. Oli hienoa mennä uimaan veteen, johon kukaan ei ollut vielä kaatanu kaljaa, oksentanu, pissannu tai liuottanu kuppasta ihoaan. (Skidi, tiedoksi vaan, että miu uima-asu ei haissu millekkään.. x)



Tuli lauantai. Säätiedotusten seuraaminen oli jätetty herran haltuun aikaa sitten ja tämähän kannatti, sää nimittäin suorastaan suosi juhlijoita. Mustolan mansionissa heräsi epämääräinen joukko ihmisiä virkeänä juhla-aamuun. Porukkaa oli aina Turusta, Helsingistä ja Torniosta asti! Tehtiin ruokaa, siivottiin, laitettiin viimeset koristeet ja irtoripset paikoilleen ja saatiin hommat valmiiksi just ennenkun paketti lähti etenemään kotkan pesästä kohti juhlapaikkaa siinä luulossa, että matka oli kohti poikien viikonloppujuhlia kylpylässä.

Yllätys oli kyllä ihan täydellinen ja hyvä niin. T oli kyllä todennu aiemmin päivällä, että uskoo vaimon järjestävän hänelle 40-v juhlat jossain vaiheessa mutta ettäkö tänä viikonloppuna?? "Pelottavaa, miten hyvä valehtelija miun vaimo onkaan..!" 

:D

Tässä se vaimo roudaa viiniä kun hyvä vaimo konsanaan:


Kaikkihan tietää, että ilmasta viinaa voi olla vaikka kuinka paljon, juhlat voidaan järjestää Ranskan maaseudulla hienossa kartanossa, paikalla voi olla taikuri, benjihyppyä ja vesihiihtoa ja puputyttöjä mutta jos mukana ei o huippuporukkaa, joka osaa juhlia, niin ei siinä o sitte mitää juhlimistakaan.. Eli tässäkohtaa ISO KIITOS ihan kaikille paikalle saapuneille! Olitte ihanasti panostanu pukeutumiseen ja hyvään juhlafiilikseen joka teki tästä päivästä ihan ehdottoman ikimuistoisen! :)

Tää tiimi teki tässä jonkun verran töitä ja oli ehkä pienoisessa päävastuussa mutta kyllä parhaan panoksen annoitte kaikki työ juhlakansa. Taputtakaa itseänne olalle.



Vielä pari erityismainintakiitosta:

Kiitos team M&M pääjuhlijan hoivaamisesta juhlahetkeen asti.
Kiitos E paljusta 
Kiitos naapurille paljun asennusavusta ja vesipalvelusta(hyvä vesisuoni oliki! :D)
Kiitos J&N ja M&M perjantain avusta

Mie kärsin täällä nyt juhlienjärjestämiskrapulaa.. Tiiättekö, kun on monta kuukautta intoillu jonku asian kanssa ja nyt on sit jälellä vaan hirvee tyhjiö. Olo on tällänen:



 Voiskohan kohta olla jotku juhlat järjestettävänä..vaikka häät? :D

p.s. Ei hyviä juhlia, etteikö jotai menis rikki..




 p.p.s. tässä ei ole nyt tän kummempia kuvia juhlijoista, kun en ollu ihan varma ketkä kaikki haluu pärstänsä ja juhlatyylinsä ikuistettavan bittiavaruuteen tälläsen aivottoman blogin yhteydessä vieläpä.. Tunnistettaviin kuviin on kysytty lupa ja niitä joilta ei o kysytty, uskoisin, ettei teitä tunnisteta :D

Peace and Love <3

J


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Yks nopee..

Miulta on tulossa ihan tässä lähipäivinä päivitys aiheesta "Zenin eka kesälomaviikko" mutta ennen sitä pieni vinkki teille kaikille liittyen aiempaan postaukseeni maaniset marjastajat..

Eli, huolettaako, että joku käy keräämässä metsästä kaikki sienet, marjat, kuusenkerkät ja viettelee vielä metsänhaltijankin mennessään? Ratkaisu on asentaa metsään valvontalaitteet eli siis suomeksi sanottuna asenna parhaaseen tattipaikkaan SIENILIVE!

Siitä voit sitten reaaliaikaisesti seurata niin sienten kasvua, kuin paikalle astuvien vihollisten liikkeitäkin. Näet heti koska se kanttarelli on poimintakuntoinen, joten vältyt turhilta metsäretkiltä. Lisäksi kehittyneemmässä sienilivemallissa on myös mikrofoni ja ääniyhteys suoraan metsään, joten voit tarvittaessa matkia metsän kuninkaan saalistuskarjaisua suoraan keittiön pöydän ääreltä, jos näet naapurin lähestyvän sieniapajiasi.

Kuinka helppoa elämä onkaan :D


keskiviikko 7. elokuuta 2019

Tunnetko itsesi?

Oon sattuneesta syystä viettäny just tosi paljon aikaa pinterestissä. Miu rakas sisko sano tuossa yks päivä, että "Nyt se Pinterest kiinni". Saatoin laittaa sille aika monta eri linkkiä vaikka ja mihin. :D

No, enivei. Kerron sitte leitör tästä aiheesta lisää mutta nyt tänä iltana törmäsin siellä tälläseen pikkuseen Freudilaiseen persoonallisuustestiin, jonka aattelin pikaisesti suomentaa teille..

Otappa kynä ja paperia, vedä syvään henkeä pari kertaa, sulje silmät ja avaa henkinen minäsi. Sitten voit taas aukasta silmät ja kirjottaa tuntemukset paperille.

Tästä lähtee.

1. Katselet merelle, mitä tunnet?

2. Kävelet metsässä ja katselet maahan, mitä näet? Kirjoita ylös tunne, joka tästä tulee.

3. Katselet lokkien lentävän pääsi yläpuolella, mitä tunteita tämä herättää?

4. Katselet juoksevia hevosia, mitä tunteita ne herättävät?

5. Olet aavikolla ja edessäsi on muuri, jonka päätä et näe. Muurissa on pieni reikä, josta kurkistamalla näet keitaan. Mitä teet?

6. Kun vaellat aavikolla, löydät äkkiä kannullisen vettä, miten toimit?

7. Olet eksynyt metsään pimeällä. Löydät talon, jonka ikkunoista paistaa valoa, miten toimit?

8. Olet keskellä sumua, etkä näe mitään. Mikä on ensimmäinen asia, jonka tahtoisit tehdä?


Siitä sitten vaan vastauksia paperille. Tässä ei ole mitään konnankoukkuja, tämä ei ole mikään älykkyystesti tai vastaava. Laita siis ihan vaan omat ajatukset paperille ja tsuumaa tästä vastaukset:


* Tässä pitäis olla kuva mutta syystä x miu blogiohjelma ei nyt halua antaa miule mahollisuutta liittää tähän yhtään kuvaa..*


Eli:

1. Tämä kuvaa asennettasi elämää kohtaan, tunteet ja tahto.

2. Tämä kertoo siitä, mitä tunnet perhettäsi kohtaan.

3. Asenteesi naisia kohtaan.

4. Asenteesi miehiä kohtaan.

5. Tämä on tapasi ratkaista ongelmia.

6. Näin valitset seksikumppanisi.

7. Tämä kertoo kuinka valmis olet avioitumaan ja perustamaan perheen.

8. Tämä kertoo asenteestasi kuolemaan.




torstai 1. elokuuta 2019

Ja Nobelin rauhanpalkinto menee..

Nyt tulee täyttä asiaa. Uutisasiaa nimittäin. Tää juttu meni näin:

Suomen päälehden etusivun artikkeli, 1.8. 2019

NOBELIN RAUHANPALKINTO SUOMEEN!

Nobelin rauhanpalkinto on yksi viidestä vuosittain jaettavasta Nobel-palkinnosta. Palkinnon saajan valitsee Norjan suurkäräjien valitsema Nobel komitea. Palkinto jaetaan henkilölle tai järjestölle, joka on toiminnallaan edistänyt yleistä rauhaa ja rakkautta ja hyvää oloa ja riemua ja iloa ja tehnyt jotenkin muutoinkin maailmasta paremman paikan. Varsinkin 1900-luvun alkupuolella myöntämisperusteena on ollut erityisen paljon sotien ja muiden konfliktien lopettamiseen tähtäävät rauhanponnistelut. Tämä oli painavana perusteena myös tänä vuonna jaettavan palkinnon saajan valinnassa. Yleensä palkinto jaetaan loppuvuodesta mutta tänä armon vuonna 2019 rauhan-Nobel päätettiin jakaa jo kesällä. "Niin suuresta asiasta tässä on kyse!" Sanoo Nobel-komitean pääjäsen Olof (kirjotetaa Norjalaisella Ö:llä mutta en saa sitä irti tästä miu näppiksestä??!) Björsen. 

"Palkinto jaetaan tänä vuonna keksinnöstä, joka edistää merkittävästi niin maailman rauhaa, kuin ylipäätään ihmisen arjessa jaksamista." Björsen jatkaa ja hymyilee leveästi. Tämä on myös suuri voitto meille suomalaisille, sillä palkinto menee tänä vuonna oudolle mutta onnelliselle, aivan tavalliselle ambulanssimiehelle/ -kuskille(joka on kyllä oikeasti nainen). Zeni ei vielä hetki sitten olisi uskonut saavansa keksinnöstään näin suurta kansainvälistä kiitosta, vaikka tiesikin sen olevan tarpeellinen. 

Mistä syystä tämä tavallinen ei-perheellinen viherpiipertäjä sitten palkittiin? Näin hän itse kuvaa keksintöään: "Jouduin usein Ikeassa käydessäni laahustamaan perheellisten ihmismassojen perässä heidän tukkiessaan kapeat käytävät kärryineen, vankkureineen, mummoineen ja mikä pahinta shoppailuhaluttomine aviomiehineen. Tämä rasittaa ihmistä, varsinkin jos olet nopea shoppaaja ja haluaisit vain tehdä ennalta suunnittelemasi ostokset ja poistua pikakassan kautta ulos jatkamaan oikeaa elämääsi. Sen sijaan juutut Ikea-Zombi-ruuhkaan ja siinä vaeltaessa alat ajatella elämää ja kuinka lyhyt se lopulta on. Ruuhkavaellukseen käytetty aika voi alkuun tuntua pieneltä hetkeltä mutta 10 minuuttia kolme tai neljä kertaa vuodessa tekee jo lähemmäs tunnin elinaikaa, jonka voisit viettää vaikka ystäväsi kanssa kahvitellen." Zeni pohtii vakavana.

Zenin idea Ikea-fastlane-pikakaistasta sai heti kannatusta sinkkujen ja muuten vain nopeiden shoppailijoiden keskuudessa. Kaistaa on kokeiltu jo useammassa Ikeassa ja se on saanut jopa hieman yllättäen Ikean liikevaihdon nopeaan nousuun. "Ihmiset eivät useinkaan mene siihen perhehuonekaluhelvet*iin juuri siitä syystä, että tuon jättihallin syövereissä ei voi vain pikaisesti hakea tarvitsemaansa tavaraa. Aina joku jumittaa edessä. Uusi pikakaista on kuitenkin elämää helpottava keksintö, jonka ansiosta ei-Ikeaorientoituneetkin ovat uskaltautuneet tavarataivaaseen." Ikean pääjohtaja kertoo Suomen päälehdelle. "Kaista kulkee samaa reittiä kuin tavallinenkin mutta siinä on pysähtymiskielto ja nopeusrajoitus. Vauhtia on oltava vähintään normaalin kävelyvauhdin verran ja pysähtyminen on sakon uhalla kielletty. Kaistalla ei myöskään saa työntää minkäänlaista välinettä, eli rollaattorit ja kaikenlaiset vankkurit kuuluvat normaalille kulkuväylälle. Lisäksi kaistoissa on selkein värein kerrottu pikaisimmat oikoreitit ja lähimmän pubin etäsyys. Myös juokseminen on sallittua, kunhan muistaa, että takaa tulija on väistämisvelvollinen." Pääjohtaja jatkaa. 

Ikean fastlane-pikakaistan tultua markkinoille avioerojen määräkin on jo lähtenyt hienoiseen laskuun, kerrotaan kirkkoherranvirastosta. Zeni ei itse näe itseään ehkä aivan niin hyvänä maailmanrauhan parantajana, kuin mistä hän voisi hyvinkin ottaa kunnian. "Olen vain iloinen, että saan tästä edes haettua taulunkehykseni ja kukkaruukkuni nopeammin." Hän hymyilee arvoituksellisesti kuin Mona Lisa konsanaan. "Palkintorahoilla aion pelastaa kodittomia eläimiä ja maksaa kuntosalini ylläpitäjälle suojelurahaa siitä hyvästä, etteivät enää ikinä soita salilla energy- tai Kiss fm-radiokanavia."


SITTEN HERÄSIN!!