Usko unelmiisi

..siusta voi tulla ihan mitä vaan sie tahot, kunhan uskot tarpeeksi kovasti.

Kuulostaa tutulta, eikö? Että noi niinku periaatteessa kenestä vaan voi tulla mitä vaan, jos vaan jaksaa tehä tarpeeks töitä unelmansa eteen ja uskoa asiaansa. Oikeestihan tää nyt tarkottaa varmaa jotai sellasta, että "Kyllä meiän Janne-Karoliinasta voi tulla eläinlääkäri, vaikka sillä on aina ollu koulun keskiarvo sielä 6 luokkaa. Kunhan se tuosta ryhdistäytyy ja alkaa vaan opiskella, niin kaikki on mahdollista. Lääkikseen pääseminen vaatii vaan kovia istumalihaksia ja vankkaa tahtoa!"

Mutta silti, eikö se nyt o vähä väärin valehella lapselle, että "Siusta voi tulla IHAN mitä vaan, jos oikein tahdot." Esim miusta ei ois tullu balettitanssijaa tai kilpavoimistelijaa, vaikka oisin treenannu yöt ja päivät ja viikonloput ja joka toisen jouluaaton. Miula ei vaan yksinkertasesti fysiikka riitä. (Eikä itsehillintä pitää painorajoja kurissa :D No, tuo itsehillintä nyt ois toki sitä, mikä menee siihen tahto-kategoriaan, eli oot tiukkana, jos tahot tanssijaks. Mut miulapa ei kyllä sellasia urahaaveita koskaan ollukkaa..)

Ja eiks lentäjillä ja varmaa veturinkuljettajillaki pidä olla esim aika hyvä näkö? Hävittäjälentäjillä ainaki. Eli jos oot puolisokea, siihe jäi se ura. Vaikka kuinka tahtosit ja toivosit. Ja poliisikouluun on pituusraja? Eli jos oot pygmi, ni pääset korkeintaan possujunaan lastenlipulla mutta poliisien vaatevarastosta ei löydy niin pientä haalaria, joten unohda.

Jos oot kovasti allerginen vaikka kissoille ja koirille, niin pieneläinhoitajan työ voi olla aika haastavaa. Tässäkohtaa en kyllä sano, että mahdotonta, ku kai se vähä riippuu allergian tasosta ja siitä, ootko valmis kulkemaan töissä nasse-kaasunaamari (tai joku maski)naamalla, ettet tuu hengittäneeks sitä elukkahilsettä. Ja jos se ei sillee haittaa, että henki vähä pihisee ja silmät punottaa aina työpäivän päätteeks, ni kai se on vaan sitte se hinta, joka unelmista on maksettava. Jos ne hengitystiet menee jo ekan päivän aikana nii tukkoo, että henki lähtee, ni hei, ainaki on eläny täysillä ja uskonu unelmiinsa sekä toteuttanu ne!

Ja entäs sitte jos tahtoo maailman huipulle ratsastuksen merkeissä? Joo, just. Se vaatii sen suuren tahdon lisäks ihan hemmetinmoisen kasan rahaa! Ja vaikka joillekin luonnonlahjakkuuksille voi käydä vaan ihan "huippumunkki", siis niinku heppakirjoissa aina käy. Tyyliin Pikku-Liisa on ihana ja ahkera ja hyväntahtonen. Ja hevoshullu. Ainut ongelma on, että Pikku-Liisan äiti on yksinhuoltaja, eikä heillä ole varaa ratsastustunteihin. Liisa notkuu kuitenkin kaiken vapaa-aikansa tallilla ja lopulta tallin omistaja antaa Lissulle mahdollisuuden ratsastaa tallin vanhalla kaakilla, joka on hiukkasen äksykin. Onneksi Lissu voittaa puolelleen niin vanhan, vihaisen tamman, ratsastuksenopettajan, tyhmät tallitytöt, naapurin Lassen (joka on tositosi kiva ja hyvännäköinen ja hyvä ratsastaja!) ja posteljoonin. (Sitä, miten posteljooni liittyy tähän, ni miekää en iha varmasti tiiä..) Lopulta Lissu osallistuu kisoihin ja voittaa (vasten kaikkia odotuksia sillä vanhalla kaakilla, jolla ei ole liikettä kouluradalle, eikä vauhtia esteisiin mutta niin vaan Lissu tekee ihmeitä, onhan hän luonnonlahjakkuus ja hevoskuiskaaja!) Sitten hänelle tarjotaankin jo oikea kisaponi, ihan omaksi. Mistään juoksevista kuluista ei tietenkään tarvitse huolehtia, onhan Lissu niin ihana ja kaunis. (Eikä poni tietenkään myöskään koskaan sairasta, loukkaa itseään, tarvitse uusia varusteita, eikä kilpaileminenkaan maksa mitään.) Lopulta Lissu voittaa Olympiakultaa ja itkee ilosta. Aamen.

Harmittavasti meille tavan hevoshulluille aika harvoin käy tuollainen munkki, niinku pikku-Lissulle. Toki maailman huipulle pääseminen ei tavallaan ole mahdotonta kenellekään mutta on se kyllä aika saakelin vaikeeta! Siinä sitä tahtoa testataan. Toisaalta, mitäs sitte tavoitellaan, kun kaikki mahdollinen on saavutettu? Miltä tuntuu olympiavoittajasta? No okei, ratsastus on siitä mielenkiintonen laji, että aina tulee uusia hevosia, uusia haasteita. Toki hiihtäjille tulee uusia suksia ja pyöräilijöille uusia pyöriä mutta uskaltaisin väittää, että elävän eläimen kanssa työskentely on kuitenkin aina pikkusen eri juttu. Vaikka työvälinehän se on siinä missä pyörä tai sukset tai keilapallo mutta ennen isoja kisoja työvälinettä ei voikaan enää vaihtaa, jos edellinen ei toimi/menee rikki/on väärän värinen tai muuten epäsopiva.

Miks mie harhailin tälläsee pohdintaa? No, enivei, pointti tais olla siinä, että ratsastus tarjoo erilaista haastetta aika pitkälle. Nytki Rion estekultaa ratsastanu Nick Skelton on 58-vuotias. Varmana aika monta kaakkia nähny ja laitellu uransa varrella. Yleensä urheilijan huippu-ura alkaa olla ohi 30-40 ikävuoden välillä. Mitäs sitte? Varsinkin, jos on saavuttanu kaiken mahollisen. Sen etee on joutunu tekee iha hulluna töitä. Pitkiä iltoja, viikonloppuja, kisamatkoja, kipeitä paikkoja, loukkaantumisia.. Miten paljon on paljon ja mikä on liikaa? Missä menee se raja, että kokee tehneensä kaikkensa ja on tyytyväinen lopputulokseen ja milloin on uhrannu liikaa? Jos saavuttaaki vaikka neljännen sijan. Se on kova tulos isoissa kisoissa mutta riittääkö se? Onko se kaiken sen työn arvosta? Ei ole aikaa perustaa perhettä, reissata ihan vaan lomailun merkeissä. Ei pysty hankkimaan lemmikkieläintä tai olemaan täyspäiväinen vanhempi, vaikka lapsia oiski hankkinu. Mitäs sitte, ku kolmekymppisenä päättää, että ura oli nyt tässä, nyt ois aika keskittyä johonki muuhu.

Aina välillä mietin, että mitä ois tehny toisin, jos nyt sais alottaa alusta tän kaiken mutta ois vähä enemmä järkee päässä. Mielee tulee ekana sellasia pikkujuttuja, kun että oisin menny lukiossa ihmisbilsan kurssille, siitä ois ollu myöhemmi hyötyä. Oisin opiskellu vähä tiiviimmi kieliä. Vaikka tuunki toimee hyvi enkulla ja ruotsiaki koitan nyt tahkoa, ni ois pitäny sillo yläaste-lukio-aikoina tehä vähä enemmä töitä asian etee. Pääasiallisesti en kyllä muuttais mitään suuria linjoja. Miusta on tullu se mikä mie tänäpäivänä oon kaikkien niitten kokemusten takia, joita oon tehny, kokenu, kokeillu ja jättäny kokeilematta. Ne ihmiset, jotka miule jotai tärkeetä merkitsee, on säilyny mukana ihan sama mihi päi maailmaa mie oon millonki muuttanu ja mitä oon hölmöilly :D

En tiiä mitä miusta ois tullu, jos oisin ollu se pikku-Liisa ja saanu mahollisuuden kokeilla miltä huippuhevoset ja huippuvalmentajat ja huipputallit ja huippupaskapäiset hevosihmiset ja niitten seura ois miulle ja miu mielenterveydelle tehny. Ties vaikka oisin ollu Nick Skeltonin haastajana Riossa tai vastaavasti jakkupuku päällä jossai huippuviraston huippuvirassa, jossa en sietäis nähä hevosia edes miu kahvimukin kyljessä. Elämä heittää, juu. Mutta tärkeintä on että tekee niinku hyvältä tuntuu. Ei kaikkia unelmia voi aina saavuttaa mutta tarviiko niitä kaikkia saavuttakaan? Mistä myö sit unelmoitais? ;)

Tässä teille unelmaa. Muffinssi, joka näyttää siltä, että se ois pudonnu jonku hännän alta.. Mut hei, siinä oli ihanasti suklaata! Ihanaa unelmointia kaikille!

Roolitus elämässä

Tää pohdinta on jääny miu arkistoihin joskus, eli tuo ohjelma ja miu työvuoro ei tapahtunu iha äskettäin. Mutta tässä on hyvää asiaa, lukaskaa..

Mietittekö koskaan millasia ihmiset on sen roolin ulkopuolella, jonka ootte tottunu näkemää? Vähä niinku se miun sivupersoonapäivitys, niin eihän suurin osa ihmisistä näe niitä kaikkia puolia miusta. Esim miu työkaverit ei ikinä tapaa Raivo-Ritaa, eikä lähikaupan kassa ainakaan tiettävästi asioi koskaan Mister Tsupa tsupan kanssa. Myö kaikki vedetään koko ajan tietyllä tavalla jonkunlaista roolia, ainaki sillo, ku joku toine ihmine on näkemässä. Vai kuuluuko ihmisenä olemiseen vaan se, että ollaan ja käyttäydytään eri tilanteissa eri tavalla ja ne kaikki on vaan sitä omaa persoonaa..?

Tää ajatus tuli mieleen tänä aamuna(miks kaikki miu ajatukset tulee joko aamulla tai yöllä?)kun kattelin yleltä Aamu sydämellä-ohjelmaa. Tunnustan, että miula on liikaa aikaa! Välillä on huono omatunto, ku kaikki ihmiset ympärillä häärää jotai älykästä ja mie vaa istun aamukahvi kourassa sohvalla ja tuijotan jotai inhimillisistä kohtaloista kertovaa ohjelmaa telkusta. No, sallittakoon se miule :D (Voisimpa sanoa olevani töissä sitte vähä reippaampi, mutta ku sama homma jatkuu sielä..) Täytyy tässä muute mainita, että oon aina välillä vähä salaa huolissani siitä, että miula ei o mitää omaisuutta. Ei mitää sijotuksia, eläkerahastoa, kesämökkiä eikä omaa asuntoa. Voi olla, että joku kaunis päivä oisin kiitelly itteeni, että hyvä kun sijoitit ne kaikki ensihoidossa tienaamasi miljoonat järkevästi, etkä esim vaa reissannu ympäri suomenmaata ja maailmaa ykkösluokan junissa ja hotelleissa yöpyen.. Nyt on talo, jonka voi sitte myydä ja muuttaa vähä hienompaan palvelutaloon. Toisaalta, juttelin mummin kanssa eilen. Mummi on kohta 91v ja se sano, että on tosi huoletonta, kun ei omista mitään. Kertoi nauttivansa elämästään. Mie uskon Mummia tässä, enkä huolestu vaan nautiskelen elmästä. Sitäpaitsi, kuten mainittua, elämässä tapahtuu kauheita koko ajan, odottomatta, ni eikai se nyt iha väärin o vähä elää. Nyt. Nih. Tää vuodatus ei liittyny muute aiheeseen, mutta tuli mieleen tuosta, että lähes kaikilla miu läheisillä on joko talo, lapsia, kotieläimiä tai parhaimmillaan kaikkea tuota ja heillä menee aika ja energia sen arjen pyörittämiseen. Eli joskus tunnen itteni iha lusmuksi, ku miula on vaa hoitohevonen :D Ha. Oonki ehkä miu läheisten läheisistä tämä vajakki:

Noni, no nyt sitte aiheeseen taas, eli noista persoonallisuuksista ja siitä aamuohjelmasta. Jos ette tiiä tätä ko. Aamusydämellä-sarjaa, ni mulkaskaapa joku jakso joskus vaikka areenasta. Ei tartte siis ees kattoo kokonaan, riittää että näette sen juontajan siinä. Hän siis keskustelee aina kahden ihmisen kanssa jostai sairaudesta tai muusta elämää hankaloittavasta tekijästä, joka näillä vierailla on. Tänää oli vielä iha rauhalline aihe, unettomuus. Mutta oon joskus miettiny mistä se haastattelija repii sen sellasen tyyneyden siihen olemukseensa? Välillä siinä on ties mitä mörököllejä istumassa vastapäätä ja kertomassa mitä oudoimmista ongelmistaan ja tää vaan istuu ilmekää värähtämättä ja kuuntelee, keskustelee, esittää oikeita kysymyksiä. Siis ne vois vaikka keskustella siinä kääpiöhomopornosta tai kokemuksista miltä tuntuu joutua ufojen kaappaamaksi ja tää toimittaja vaan istuis siinä ja vaikuttais kiinnostuneelta. Sillee tosi empaattisen asialliselta. Ni mietin siinä, että ois hauska päästä joko sinne lämpiöön kattomaan mitä tapahtuu ennen lähetystä, mistä ne puhuu, mite ne valmistautuu tai sitte mitä tapahtuu sen lähetyksen jälkee. Ohjaaja huutaa: "Poikki" ja tää haastattelija repee nauramaa täysillä ja on iha että "Ei per*ele, mää en ois nii pystynny pittää pokkaani ennää yhtää sekunttiva, hirveetä shaibaa, aahahaa!" Sit ne kääpiöt ja ufoturistit vaa poistuu sieltä studiosta vähin äänin ja tajuu, että taitaa olla turha odotella yleltä joulukorttia. Vai onko se toimittaja kuitenki sellane viilee ammattilaine, joka kättelee ne vieraat, irrottaa sen mikin paidankauluksesta, menee takahuoneesee hirveellä kiireellä pesemää meikit, nappaa pukukaapista jumppakassin ja rientää pilatestunnille, sieltä kotii tekemää perheelle ruokaa. Ei pohdi työpäivän tapahtumia. Ei mieti millasta ois kärsiä unettomuudesta tai joutua ufojen kaappaamaksi mutta googlaa kuitenki varovasti mitä se kääpiöhomoporno käytännössä tarkottaa. Perustelee tän itselleen toimittajan työhön kuuluvana taustatutkimuksena.

Joo, myönnän, miula on liikaa aikaa :D

Jumala loi auringon kuun..

..mutta siinä sivussa tais Jumalalla olla pari krapulapäivääki. Ei siinä, on se varmaa kova homma koittaa seittemässä päivässä saaha kaikki valmiiks. Tai kuudessa, eiks se ottanu vipon päivän levon kannalta? Eiks meilläki siks makseta sunnuntaisin kovempaa palkkaa, ku sillo pitäs oikeestaa vaa levätä? Nii Jumalaki teki. Mutta mitä tässä aina välillä mietiskelee maailman menoa ni tais se Jumala aatella lauantai-iltana, että nyt voi ottaa vähä rennommi, kaikki on tehty ja huomenna voi lepäillä. Sitte se siinä parhaassa juhlahuumassa muisti, että ei perhana, pari juttua jäi luomatta. No, ei hätää, osan ystävämme Jumala loi siinä pienessä hiprakassa ja seuraavat puuttuvat jutut sunnuntaina, jäätävässä krapulassa arvatenkin. Ja en aatellu mennä tässä nyt edes kaikkiin niihin ihan kauheisiin asioihin, joita maailmassa tapahtuu vaan otetaan iha ekana vaikka esimerkiks rusinat. Ovat kyllä vain ja ainoastaan huono vitsi. Ihana rapea myslileipä, vähä lämminki vielä, leikkaat sen ja kas, sielä pilkottaa rusina! Kaiken hyvän lisäks se o levittänyt sitä rusinamähmää isohkolle alueelle viereensä, joten ei auta vaikka poistat sen ite alkulähteen, se on  yhtä pesäkettä siinä ympärillä. Tässäkohtaa en aio ees mennä siihe mitä ajattelen rusinoista pullassa, suklaassa tai kekseissä.. Kun miusta tulee diktaattori, kiellän rusinat. En tiiä mitä Jumala aattelee siitä mutta on kuulema helpompi saaha anteeks ku lupa ja Jumalahan antaa tunnetusti aina vaan anteeks, ni otan riskin. Tosin maksalaatikossa sallin rusinat, ku miu kummikoira ja sen omistaja tykkää syyä sitä rusinoineen kaikkineen. Se on jotai nii häiriintynyttä ravintoa, että pitäkööt rusinansa. :D Miettikää nyt, maksa on elin, joka suodattaa kaiken shaiban mitä sen elollisen olennon ruumiin läpi kulkee ja sit joku haluu vapaaehtosesti syyä sen? Ei ymmärrä mut onneks miu ei tarttekkaa.

No entäs sitte se fakta, että Suomessa asuu ihmisiä? Eihän tää siis varsinaisesti o ihmisen paikka olla välillä lokakuu-maaliskuu. Eiks se menny jotenki nii, että Jumala loi maan ja taivaan ja kaiken ja jätti meiät sit oman onnemme nojaan? (Pahoittelut, mie keskityin rippileirillä piirtelemää hevosten kuvia vihon kantee, meni nuo oppitunnit vähä ohi mutta näi muistelen.) No eiks se Jumala ois kuitenki voinu SEN verran kattoo perään, että ku joku alkuasukas aikanaan alko perustaa asutusta Suomeen, ni ois ilmestyny vaikka palavan koivun muodossa ja kertonu, että: "Ei Igor, ei hyvä idea, mene pois. Kävele vähintään tuhat kilometriä tuonne (osoittaen etelään) ja sinne voitte asettua." Tämän sanottuaan Jumala rakensi suuren betoniaidan pohjoisen rajalle ja esti näin urpojen masokistien etenemisen kohti Suomea. Aamen. Mutta ei, täälä mennää, 8kk/12 perse jäässä, auto jäässä, varpaat jäässä, järki jäässä, aurinkoa ei o juhannuksen jälkee näkyny ja kesäki oli lyhyt mutta onneks sentää vähäluminen.

Eikä Jumalan krapulasekoilut tähä lopu, ehei! Senlisäks, että asutaa kylmässä pohjolassa ja meillä on pullaa, jossa on rusinoita (ja pitsa sisältää ananasta!? Ei siinä muute mitää mutta ainut kasvispitsa mitä yhenkää kebulan listalta löytyy, sisältää ananasta, oliiveja ja/tai sieniä. Koska ilmeisesti kukaan ei ostais pitsaa, jossa on esim tomaattia, paprikaa ja homejuustoa. Tai tomaattia, mozarellaa ja basilikaa. Listalla on 23 eri pitsaa ja sielä joukkossa YKS kasvisvaihtoehto, ja siitäki on tehty syömäkelvotonta. Lisään tän epäkohdan listaan "Asioita, joilla teen tästä maailmasta paremman paikan heti diktaattorikauteni alkajaisina." Hipsterit kiittää :D ) niin mitäpä meillä on myös.. tadaa: MAMBAN musiikki! Lauantai-iltana ravintolaan, oli tarkoitus lähteä juhlimaan.. AAAARGH! Oikeestaa Jumala ei varmaa ollu vielä edes krapulassa, ku se on antanu tän tapahtua, kyllä se ukkeli oli vielä varsin tukevassa tuubassa.. Kaiken maailman nykyhönöttäjät on vielä pientä ja harmitonta hyttysen hyminää tuohon saatanan esikartanon hississä soivaan rallatukseen. Aamen.