Sarjiksia osa 2

Tosta toisesta äijästä tuli aika..päätön :D

Aivotonta sarjakuvaa

Nyt nimittäi rakkaat, kyllä lähtee! Miule iski vanha kunnon tarve piirtää sarjakuvia! :D Tässä eka tuotokset. Tää tuli mieleen, ku harjasin miu superlikasta kaakkia tänään. Siinä on sellasta ikipaskaa, että se pitäs mennä uittamaa johonki lampee ja harjata samalla juuriharjalla! Ni mietin siinä sitte, että nykysi ei oikee enää o sellasia pieniä ja innokkaita hevosenhoitajia. Siis Hevosenhoitajia! Niitä, joita myö ite oltii pentuna. Ai hitto, jos sai joskus vaikka harjata jonku hevosen, puhumattakaan siitä että sai joskus taluttaa hevosensa tallista kentälle! MY GOD! Ne oli hienoja hetkiä. En ikinä unoha ekaa kertaa, ku talutin ison hevosen ulos tallista.. No, ehkä jossai etelämmässä, jossa talleja on vähän ja harrastajia ois paljon, ni niitä innokkaita heppatyttöjä vielä on. No, jokatapauksessa miula ois tilausta yhelle innokkaalle, joka harjais miu ratsua aina ku oon ite estyny pääsemästä tallille. Ja vois se vähä varusteitaki pestä. Ja kerätä sille vihreetä heinää kesällä.. No, kaikkee saa haluta.

Tein aiheesta sarjakuvan:

Siskolle

Miula taitaa olla toinenki aktiivinen lukija? Tässä on sitte Skidiselle biisi. Sen alkuperäisversio on Tehosekoittimen tekosia, nimeltään "Hetken tie on kevyt". Miusta miu versiosta tuli kans iha hyvä :D



Miepä tunnen siut, pikkusisko
Me vasta lapsia kun oltiin
Niin moniin hetkiin ennenkin
Sä vierelläni juossut oot

Pitkät hiukset, loistopersoonasi
Aamuyön utu silmissä
Kuin lihaksi ois tulleet
Kasteiset niityt, unen laaksot

Kun elämässä vaeltaa
Voi kaltaisensa tarvita
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea
Ei etäisyys, ei vuodetkaan
Ei mikään meitä erota
Kun elämässäni siut pitää saan
en unohtaa

Kun taas luokseni pikkusisko
Finnairilla lennähdit
näki iltatähti taivaalta
kun palattiin yöjuoksulta

Sateiset äänet Saimaan rannan
Omenapuunkukat Mustolan
Niin etelä ja pohjoinen
Kaikki meitä varten on

Kun elämässä vaeltaa
Voi kaltaisensa tarvita
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea
Ei etäisyys, ei vuodetkaan
Ei mikään meitä erota
Kun elämässäni siut pitää saan
en unohtaa

Ikuisuus, yksi huokaus vain
hauskaa on meillä läpi elämän
Lasissa on drinkit viileät

Ei etäisyys, ei vuodetkaan
Ei mikään meitä erota
Ja aina tie on kevyt kaksin kulkea

Terapeutille

Miula on ihana terapeutti. Ja koska se on yks miu selkeesti uskollisimmista lukijoista, ni kirjotin sille pienen biisi biisisen. Tai no, jos tarkkoja ollaa, ni Eppu Normaali on tehny tän biisin jo hetki sitten mutta mie uudelleensanoitin sen :D Voi laulaa mukana, nuotit löytyy kappaleella: Tahroja paperilla


Tiedän että on yö, kun kaivan luurin kassista
Pääni tyhjää lyö, oispa edes hassista
Kun avaan linjan kaiun kuulet
on sillä taas joku hätä, niin luulet

Haluun avautuu töistä, opiskelijani korvienvälissä voi tuntea tuulen
Ei paljon nukkuttu öissä, on terapian tarve suuri niin luulen
En ole menossa minnekkään
Ei missään tule minun luokseni, minun vuokseni

Aivot on jumissa, älä siis suutu
Ei asiani älykkäämmäksi kuitenkaan muutu
Onneksi meillä on retkemme ja ainahan meillä on terapia...hetkemme
Voi tuuli kylmästi tuulla vastaan, se eteenpäin ei työnnä, vastustaa ainoastaan
Älä huoli siitä, sillä meillä on terapia, aa aa aa..
Vain muista, että meillä on terapia.. hetkemme

Puheluuni vastauksen saaneena iloitsin, ajoin kuin hullu, säikähdin viimein
Kun itseeni tarttuneen, tajusin varttuneen
Puhuit miule järkee, sanoit oon tärkee, oon iloinen,
Tein saman sinulle, terapiaa annan myös sinulle

Aivot on jumissa, älä siis suutu
Ei asiani älykkäämmäksi kuitenkaan muutu
Onneksi meillä on retkemme ja ainahan meillä on terapia...hetkemme
Voi tuuli kylmästi tuulla vastaan, se eteenpäin ei työnnä, vastustaa ainoastaan
Älä huoli siitä, sillä meillä on terapia, aa aa aa..
Vain muista, että meillä on terapia.. hetkemme

Pierutyypit

Noni, nyt ollaa taas nii asian ytimessä, että ei mitää järkee!

Mie varotan reilusti etukäteen, taas kerran, että jos pieruhuumori ei iske, ni älä hyvä ihminen lue pitemmälle. Jää sitte miustaki sellanen hyvä kuva, ajatus sellasesta suht normaalista ihmisestä, jolla on harva tukka ja ystävällinen asenne elämään. Joku sellanen normaali ihminen, joka ei keksi huumoria jostain niin brutaalista aiheesta, ku pieru. (Hih hih..)

Jos edelleen luet tätä, joko tunnet miut tosi hyvin ja tiedät, että miu mielikuvitus nyt vaan on vähän sairas tai sitte et vaan tajua omaa parastas, että jättäisit lukematta..

Joku varmaa muistaa sellasen kiertoviestin(kun sähköposti oli vielä voimissaan)jossa oli kakkatyyppejä? No mie vein asian astetta pidemmälle ja keksin teiän riemuks PIERUTYYPIT! Tässä teille:


Tiedustelijapieru: Tää on se pieni tuhaus, jota pidetään yleisesti harmittomana, jopa hieman hassun hauskana pierutyyppinä. Äänenä sen voi kuulla, jos on tarpeeksi hiljaista. Tiedustelijapieru on kuin se ala-asteen pienin oppilas, joka on lähetetty soittamaan tädin ovikelloa muiden kytätessä pusikossa valmiina juoksemaan karkuun. Tiedustelijaa seuraa usein useampi, isompi, vahvempi ja äänekkäämpi tuhaus, joten älä anna pienen ja "hassunhauskan"tiedustelijapierun hämätä. Se on nimensä mukaisesti lähetetty edeltä varmistamaan, että reitti on auki..

Ninjapieru: Ei päästä ääntä, ei aiheuta vatsanväänteitä, ei turvota, ei möyri, eikä vaadi fyysisiä ponnistuksia päästäkseen vapauteen. Hiljainen ja tappava. Siltä se ainakin haisee. Sen tuloa ei voi tietää etukäteen. Tulee useimmiten kauppajonossa, kun kuvittelet päästäväsi pienen, harmittoman tiedustelijan. Ehdit jo riemuita kuinka äänettömästi onnistuitkaan päästämään sen ulos kunnes tajuat tehneesi pahan virheen ninjan alkaessa levittäytyä ympäröivään ilmatilaan.

Lost in Colon: Vapaasti suomennettuna: "eksynyt paksusuoleen." Kiertää ympyrää suolistossa mutta ei aina muista uuden mutkan kohdalla kummasta suunnasta oli tulossa ja kumpaan suuntaan menossa. Ei siis mikään varsinainen pierutyyppien Einstein. Tuntuu möyrimisenä koko ylävartalon alueella mutta ei haise tai päästä ääntä, koska ei löydä ikinä tietään ulos, vaan haihtuu lopulta pois. Kukaan ei oikein tiedä mihin kaasu nyt voi noin vain haihtua ihmisen sisällä mutta on esitetty teorioita, että Lost in Colon-pieru pakenisi kuitenkin loppujen lopuksi ulos jostain ruumiinaukosta. Nolona eksyilystään tekee sen kuitenkin niin huomaamatta, että kukaan ei tätä havaitse. Yksi yleisimmistä pierutyypeistä silloin, kun pitäisi mahtua jo muutoinkin vähän tiukkaan juhlamekkoon. Turvottaa koko kroppasi väliltä kolmas kylkiluu-polvilumpio. Saatat toisinaan huomata makaavasi maassa kierien ja vatsaasi painellen, ajatuksena ohjata Lost in colonia oikeaan suuntaan. Tiedät tämän toivottomaksi mutta teet sitä silti..

Salamasotapieru, tunnetaan myös natsien käyttämästä nimestä "Blitzkrieg": Sodan aikana Saksan taktiikka salamasodassa oli nelivaiheinen: Vihollisen pehmittäminen, aukko vihollisen linjoihin, hyökkäys syvemmälle ja vihollisen tuhoaminen. Tähän harvinaiseen mutta melko varmasti tappavaan pierutyyppiin sovellettuna vaiheet ovat: Syö jotain varmasti pierettävää, sulattele sitä hetki, lataa ase, laukaise. Nopea, haisee satavarmati ja tappaa tai vähintään tainnuttaa kaiken n.3,8 kilometrin säteellä laukaisupaikasta. Ei petä koskaan. Tämä pieru ei tule vahingossa!

Märkäpieru: Tulee usein yhdessä märän kakan kanssa, voi olla vaikeaa erottaa näitä kahta. Jättää niin pöntön reunoille kuin vessan seiniinkin siistijälle syyn tulla taas huomenna töihin. Tätä esiintyy kaikissa haju- ja ääniluokituksissa, joskin täysin äänetöntä märkäpierua tuskin on.

Porilaisten marssi-pieru: Vaatii harjoitusta ja hernerokkaa mutta onnistuu varmasti kaikilta, joilla on vähänkään rytmitajua. Pieruainesta  tulee olla riittävästi, jotta sen voi päästellä jonkun tutun marssin tahtiin. Porilaisten marssi toimii varmasti aina mutta tässä on vain oma mielikuvitus rajana. Kokeneempien tiedetää piereskelleen jopa valssin tahtiin! Tämä on varma tunnelmankohottaja vaikka tylsillä coktail-kutsuilla x) (Tai sitten ei..)

Jäikö joku puuttumaan?

Tässä vielä varoituksen sana:

Toimintaa

Haha, en ookkaa ollu taas hetkee linjoilla mutta kävin vakoilee tuolta tilastoista, että joku tätä miu blogia käy lähes päivittä kyttäämässä. 1.4. oli hirrrrveen iso piikki kävijämäärissä, 4 ihmistä! Vau!

No, ekana tässä teille pieni ajatusleikki. Miettikää mielessänne, mitä mie puuhasin lauantai-iltapäivänä parhaaseen shoppailuruuhka-aikaan. Teen kohta pienen ajatusleikin, hih. Kaikki lähti siitä, että sain kuningasidean, että kukkiin pitää vaihtaa mullat. Oon tehny sitä useampana vuotena ja tunnen itteni aina niin Martaks sitä puuhatessa! Ku muutettii tähä mei ekaa, virallisee yhteisee kämppää aika tasan kolme vuotta sitte, ni mie ostin meille jonku tollasen kirjovehkan Prismasta. Siis tiiättekö sellanen harottava vihreelehtinen(onko jonku muun värisiä lehtiä?) kasvi, jonka lehtien päät alkaa aina mennä sellaseks rupsahtaneeks. Sit siinä o sellanen puinen varsi. No, ei sen väliä mikä rehu meillä kasvaa vaan se, että se vaati itellee isompaa ruukkua. Kaikki muutki kasvit vaati. Niitten juuristot oli iha ahdingossa sielä kokkareisessa ikivanhassa pirkka-mullassa. (Pystyin oikeesti kuulemaa mite ne hengähti helpotuksesta, ku nostin sen vehkan siitä liian pienestä purkista ylös ja ne pikkuset juuret sielä paakussa alko hurrata ääneen! Niillä on sellanen pieni ja kimee ääni, jolla ne riemuitsee vapaudesta ja tilasta ja hapesta ja valosta jota ne näkee ja tuntee kerra vuodessa..tiiätte varmaa?) Kaikille muille löyty isompi ruukku mutta tuo perhanan vehka.. eiku hitto, huijasin! Nostin just katseeni ja muistin, että miehä istutin sen vehkan peltiämpäriin ja se oli tuo sitruunapuu(jonka kaverit kuoli ja yritin tuotaki yksilöä tappaa rakkaudella, ku vein sen viime kesänä parvekkeelle suoraan auringonvaloon. Luulin, että se tollasena etelän hetelmänä innostuis siitä mutta ei, lehet kyrvähti! Nostin sen sit varjoon.)joka ei enää mahtunu mihinkää. No, ei auta ku lähtee ostamaa sille ruukku. Ja koska olin jo käyny perhemarket Prismassa, enkä halunnu mennä sinne uusiks ja muutenki ekologian kannattajana päätin lähtee ettii ruukkua kirpparilta. Kuinka ollakkaan, kirppari oli menny just kolme sekuntia sitte kiinni. Pyörin ympyrää pitkin Tornion(meinasin kirjottaa just Torinon, hih, ois ollukki liian siistiä ollakseen totta!)katuja ja mietin, että mitä hittoo mie nyt teen. Tunsin multienvaihtamisinspiraation olevan hyvää vauhtia valumassa alas viemäriin multavesien kanssa joten nyt oli toimittava! Se on vähä meillä oudoilla ihmisillä se inspis sellanen, että kun se tulee, sitä pitää päästä heti toteuttamaan ja kun se menee, niin se todella menee. (Mei makkarin ikkuna jäi viime keväänä pesemättä, ku inspiraatio loppu näihi kahtee olkkarin ikkunaan..) No, mikä neuvoksi..

TÄSTÄ alkaa se tarina, tuo äskenen oli vaan johdatusta!

Työ ootte jo iha että:

Asiaan!

Noni, ei siinä. Nyt alkaa se ajatusleikki. Kurvaan parkkipaikalle. Iiiisolle parkkipaikalle, joka on täynnä perheautoja. Liukuovet avautuvat kutsuvasti ja imevät ihmismassaa sisuksiinsa. Tietty tavarataivaan tuoksu iskee nenään. Lähden imeytymään ihmisvirtaan. Keltaiset kassit vilkkuvat, ihmiset hinautuvat nuolten osoittamaan suuntaan tahdoton katse silmissään kuin robotit. Massan kulku hidastuu kuin panacod-kuurin jälkeisen suolistoni toiminta. Olen jumissa(kuin SE tavara sielä suolistossa!). Tukoksen aiheuttaa ei niinkään suolen toimintaa lamaava kodeiini, vaan ah-niin-ihanat huonekalunäyttelyn pullonkaulakohdat, joihin perheenäidit jumiutuvat joko vankkureineen, ostoskärryineen, lapsineen, raskausmahoineen ja masuasukkeineen, miehineen, mummoineen ja niine keltaisine kasseineen. Jokaista huonekalua on testattava, ihasteltava ja toki sen reunasta on vilkaistava tuote- ja hyllynumero. Huijaan ihmismassaa livahtamalla sänkyjen välistä takaisin käytävälle. Vältän täpärästi sen, ettei keltaiseen paitaan pukeutunut henkilökunnan tyttönen(jolla on pirtsakka ponnari) huomaa rikettäni. Eikai sitä noin vain voi oikaista..

Joudun marssimaan koko näyttelyosion läpi, vastustamaan välietappikahvilan lihapullien kutsua ja pujottelemaan superhalpojen paistinlastojen, lamppujen, keittiönmattojen, valokuvakehysten ja muun tarpeettoman tavaran ohitse päästäkseni kukkaruukkuosastolle. Teen päätöksen nanosekunnissa ja etenen puolijuoksua itsepalvelukassalle, josta ulko-ovi näkyy jo kutsuvasti. Löydän autolle pienen eksymisen jälkeen ja kurvaan kotia kohti. 

Kysymys: Missä minä olin tekemässä henkistä itsemurhaa? 

AIVAN! Haaparannan Ikeassa! :D

Mie todella toivon, että tuo perhanan sitruuna arvostaa tätä miu henkistä ja fyysistä uhrausta. Ainaki se näyttää iha onnelliselta uudessa vaaleen lilan värisessä ruukussaan. Pitäs varmaa koittaa kasvattaa sinne kaveri? 

No, sellasta. 

Mitäpä muuta oon viimeaikoina puuhaillu? Noh, hankin jännitystä elämääni seuraavalla tavalla ja voin suositella sitä myös kaikille seikkailuhenkisille. Huomioi, että heti aluksi sinun on luovuttava älypuhelimestasi tai ainakin laitettava se kokonaan kiinni. Tästä lähtee:

Ota ikivanha navigaattori ja ohjelmoi se näyttämään nyt kuvittellisesti vaikka tietä Torniosta Kajaanin kupeessa sijaitsevalle mökille. On sanomattakin selvää, että ei kannata katsoa minkäänlaista reittiä etukäteen vaikka google mapsista, vaan luota siihen, että navigaattori kyllä ohjaa perille! Huomioi, että tässä kohtaa se älypuhelimen viimeisimmän karttasovelluksen vilkaisu on huijausta!

Lähde liikkeelle ja ole tyytyväinen itseesi, kun osaat ajaa (suoraa tietä)Ouluun asti ilman että vilkaiset koko vehjettä. Lentokentän kohdilla huomaa äkisti kyltti, jossa lukee "Kajaani." Pohdi pienessä mielessäsi, että hetkinen, enkös mie ollu just sinne menossa? No, liittymä meni jo, eikä navigaattorikaan kehottanut sinne kääntymään, joten jatka tyytyväisenä etenemistä. 

"Erkane kiertoliittymästä kolmannen tien kohdalla.." Selvä. Tie pienenee, takapuskurissa roikkuja jää taa. Ajele rauhassa ja huomaa, että "Jaahas, 900metrin päästä pitäisi kääntyä vasemmalle." Aja kuitenkin puolitarkoituksella risteyksen ohi, koska se näyttää vielä pienemmältä tieltä. Kylläkai Kajaaniin nyt pitäisi ihan valtateitä pitki päästä? (Älä anna minkään hälytyskellon pilata ajatuksiasi tässä kohtaa..) Aja muutama kilometri mutta anna lopulta periksi hätääntyneelle GPS:lle, joka on jo raivosta tutisevassa tilassa ja karjuu Paula Koivuniemen viskibassolla sinua nyt, NYTHETIPAIKALLA tekemään U-käännös ja kääntymään siitä risteyksestä kun on neuvottu, perhana! Palaa takaisin. 

Noh, onhan tää nyt ainakin ihan päällystetty tie.. Varmista kuitenkin tässä kohtaa ihan vaan oman mielenrauhasi vuoksi että onhan osoitteessa "Kajaani" eikä esim "Kahjaus" tai "Kakkila" tai "Kaha-aapavesi" Onon. Navigaattorikin on rauhoittunut ja kertoo kuinka pitkään saisi ajella taas rauhassa suoraan. Maisema vaihtuu ja poppi soi. "Käänny vasemmalle." Ai täh? Tää on vieläki pienempi tie ja edessä on kyltti, että päällyste päättyy. No, en kyllä käänny enää takasi, enkä yritä soittaa kellekkää ku tunnetusti kukaan ei vastaa sillo, ku tänkaltanen hätä on päällä(on kokeiltu!), joten matka jatkuu. (Sitäpaitsi ehkä se,että soittaa jollekki, joka vois kattoo netistä missä hitossa olet just nyt, ois huijausta!)

Aja hiekkatietä aika x. Käänny taas. Tie pienenee, jos mahdollista, entisestään. Ole kuitenkin tyytyväinen siihen, että on edes tie, jota pitkin joku on joskus kulkenut. Vaikkakin jollain mönkkärin tai traktorin kaltaisella välineellä mutta onneksi Pösössä on hyvät maasto-ominaisuudet. Lähetä kuitenkin tässä kohtaa toive ylemmälle taholle, ettei tämä tie pääty jonkun kotipihaan, sillä siltä se nyt vahvasti kyllä näyttää..

Pidä pää kylmänä ja päädyt kuin päädytkin lopulta takaisin asfaltoidulle tieosuudelle navigaattorin nauraessa sinulle päin naamaa, että eikös vaan ollukki hassunhauska reitti! Perille päästiin, eli ei valitusoikeutta. Nih.

Jos tässä oli liikaa jännitystä, katso kotiinpäin lähtiessä reitti google mapsista ja usko tienvarren opasteita. Niin mieki tein..

Enskerralla ehkä kerron teille mitä mie puuhastelin sielä Kajaanissa..