Toimintaa

Haha, en ookkaa ollu taas hetkee linjoilla mutta kävin vakoilee tuolta tilastoista, että joku tätä miu blogia käy lähes päivittä kyttäämässä. 1.4. oli hirrrrveen iso piikki kävijämäärissä, 4 ihmistä! Vau!

No, ekana tässä teille pieni ajatusleikki. Miettikää mielessänne, mitä mie puuhasin lauantai-iltapäivänä parhaaseen shoppailuruuhka-aikaan. Teen kohta pienen ajatusleikin, hih. Kaikki lähti siitä, että sain kuningasidean, että kukkiin pitää vaihtaa mullat. Oon tehny sitä useampana vuotena ja tunnen itteni aina niin Martaks sitä puuhatessa! Ku muutettii tähä mei ekaa, virallisee yhteisee kämppää aika tasan kolme vuotta sitte, ni mie ostin meille jonku tollasen kirjovehkan Prismasta. Siis tiiättekö sellanen harottava vihreelehtinen(onko jonku muun värisiä lehtiä?) kasvi, jonka lehtien päät alkaa aina mennä sellaseks rupsahtaneeks. Sit siinä o sellanen puinen varsi. No, ei sen väliä mikä rehu meillä kasvaa vaan se, että se vaati itellee isompaa ruukkua. Kaikki muutki kasvit vaati. Niitten juuristot oli iha ahdingossa sielä kokkareisessa ikivanhassa pirkka-mullassa. (Pystyin oikeesti kuulemaa mite ne hengähti helpotuksesta, ku nostin sen vehkan siitä liian pienestä purkista ylös ja ne pikkuset juuret sielä paakussa alko hurrata ääneen! Niillä on sellanen pieni ja kimee ääni, jolla ne riemuitsee vapaudesta ja tilasta ja hapesta ja valosta jota ne näkee ja tuntee kerra vuodessa..tiiätte varmaa?) Kaikille muille löyty isompi ruukku mutta tuo perhanan vehka.. eiku hitto, huijasin! Nostin just katseeni ja muistin, että miehä istutin sen vehkan peltiämpäriin ja se oli tuo sitruunapuu(jonka kaverit kuoli ja yritin tuotaki yksilöä tappaa rakkaudella, ku vein sen viime kesänä parvekkeelle suoraan auringonvaloon. Luulin, että se tollasena etelän hetelmänä innostuis siitä mutta ei, lehet kyrvähti! Nostin sen sit varjoon.)joka ei enää mahtunu mihinkää. No, ei auta ku lähtee ostamaa sille ruukku. Ja koska olin jo käyny perhemarket Prismassa, enkä halunnu mennä sinne uusiks ja muutenki ekologian kannattajana päätin lähtee ettii ruukkua kirpparilta. Kuinka ollakkaan, kirppari oli menny just kolme sekuntia sitte kiinni. Pyörin ympyrää pitkin Tornion(meinasin kirjottaa just Torinon, hih, ois ollukki liian siistiä ollakseen totta!)katuja ja mietin, että mitä hittoo mie nyt teen. Tunsin multienvaihtamisinspiraation olevan hyvää vauhtia valumassa alas viemäriin multavesien kanssa joten nyt oli toimittava! Se on vähä meillä oudoilla ihmisillä se inspis sellanen, että kun se tulee, sitä pitää päästä heti toteuttamaan ja kun se menee, niin se todella menee. (Mei makkarin ikkuna jäi viime keväänä pesemättä, ku inspiraatio loppu näihi kahtee olkkarin ikkunaan..) No, mikä neuvoksi..

TÄSTÄ alkaa se tarina, tuo äskenen oli vaan johdatusta!

Työ ootte jo iha että:

Asiaan!

Noni, ei siinä. Nyt alkaa se ajatusleikki. Kurvaan parkkipaikalle. Iiiisolle parkkipaikalle, joka on täynnä perheautoja. Liukuovet avautuvat kutsuvasti ja imevät ihmismassaa sisuksiinsa. Tietty tavarataivaan tuoksu iskee nenään. Lähden imeytymään ihmisvirtaan. Keltaiset kassit vilkkuvat, ihmiset hinautuvat nuolten osoittamaan suuntaan tahdoton katse silmissään kuin robotit. Massan kulku hidastuu kuin panacod-kuurin jälkeisen suolistoni toiminta. Olen jumissa(kuin SE tavara sielä suolistossa!). Tukoksen aiheuttaa ei niinkään suolen toimintaa lamaava kodeiini, vaan ah-niin-ihanat huonekalunäyttelyn pullonkaulakohdat, joihin perheenäidit jumiutuvat joko vankkureineen, ostoskärryineen, lapsineen, raskausmahoineen ja masuasukkeineen, miehineen, mummoineen ja niine keltaisine kasseineen. Jokaista huonekalua on testattava, ihasteltava ja toki sen reunasta on vilkaistava tuote- ja hyllynumero. Huijaan ihmismassaa livahtamalla sänkyjen välistä takaisin käytävälle. Vältän täpärästi sen, ettei keltaiseen paitaan pukeutunut henkilökunnan tyttönen(jolla on pirtsakka ponnari) huomaa rikettäni. Eikai sitä noin vain voi oikaista..

Joudun marssimaan koko näyttelyosion läpi, vastustamaan välietappikahvilan lihapullien kutsua ja pujottelemaan superhalpojen paistinlastojen, lamppujen, keittiönmattojen, valokuvakehysten ja muun tarpeettoman tavaran ohitse päästäkseni kukkaruukkuosastolle. Teen päätöksen nanosekunnissa ja etenen puolijuoksua itsepalvelukassalle, josta ulko-ovi näkyy jo kutsuvasti. Löydän autolle pienen eksymisen jälkeen ja kurvaan kotia kohti. 

Kysymys: Missä minä olin tekemässä henkistä itsemurhaa? 

AIVAN! Haaparannan Ikeassa! :D

Mie todella toivon, että tuo perhanan sitruuna arvostaa tätä miu henkistä ja fyysistä uhrausta. Ainaki se näyttää iha onnelliselta uudessa vaaleen lilan värisessä ruukussaan. Pitäs varmaa koittaa kasvattaa sinne kaveri? 

No, sellasta. 

Mitäpä muuta oon viimeaikoina puuhaillu? Noh, hankin jännitystä elämääni seuraavalla tavalla ja voin suositella sitä myös kaikille seikkailuhenkisille. Huomioi, että heti aluksi sinun on luovuttava älypuhelimestasi tai ainakin laitettava se kokonaan kiinni. Tästä lähtee:

Ota ikivanha navigaattori ja ohjelmoi se näyttämään nyt kuvittellisesti vaikka tietä Torniosta Kajaanin kupeessa sijaitsevalle mökille. On sanomattakin selvää, että ei kannata katsoa minkäänlaista reittiä etukäteen vaikka google mapsista, vaan luota siihen, että navigaattori kyllä ohjaa perille! Huomioi, että tässä kohtaa se älypuhelimen viimeisimmän karttasovelluksen vilkaisu on huijausta!

Lähde liikkeelle ja ole tyytyväinen itseesi, kun osaat ajaa (suoraa tietä)Ouluun asti ilman että vilkaiset koko vehjettä. Lentokentän kohdilla huomaa äkisti kyltti, jossa lukee "Kajaani." Pohdi pienessä mielessäsi, että hetkinen, enkös mie ollu just sinne menossa? No, liittymä meni jo, eikä navigaattorikaan kehottanut sinne kääntymään, joten jatka tyytyväisenä etenemistä. 

"Erkane kiertoliittymästä kolmannen tien kohdalla.." Selvä. Tie pienenee, takapuskurissa roikkuja jää taa. Ajele rauhassa ja huomaa, että "Jaahas, 900metrin päästä pitäisi kääntyä vasemmalle." Aja kuitenkin puolitarkoituksella risteyksen ohi, koska se näyttää vielä pienemmältä tieltä. Kylläkai Kajaaniin nyt pitäisi ihan valtateitä pitki päästä? (Älä anna minkään hälytyskellon pilata ajatuksiasi tässä kohtaa..) Aja muutama kilometri mutta anna lopulta periksi hätääntyneelle GPS:lle, joka on jo raivosta tutisevassa tilassa ja karjuu Paula Koivuniemen viskibassolla sinua nyt, NYTHETIPAIKALLA tekemään U-käännös ja kääntymään siitä risteyksestä kun on neuvottu, perhana! Palaa takaisin. 

Noh, onhan tää nyt ainakin ihan päällystetty tie.. Varmista kuitenkin tässä kohtaa ihan vaan oman mielenrauhasi vuoksi että onhan osoitteessa "Kajaani" eikä esim "Kahjaus" tai "Kakkila" tai "Kaha-aapavesi" Onon. Navigaattorikin on rauhoittunut ja kertoo kuinka pitkään saisi ajella taas rauhassa suoraan. Maisema vaihtuu ja poppi soi. "Käänny vasemmalle." Ai täh? Tää on vieläki pienempi tie ja edessä on kyltti, että päällyste päättyy. No, en kyllä käänny enää takasi, enkä yritä soittaa kellekkää ku tunnetusti kukaan ei vastaa sillo, ku tänkaltanen hätä on päällä(on kokeiltu!), joten matka jatkuu. (Sitäpaitsi ehkä se,että soittaa jollekki, joka vois kattoo netistä missä hitossa olet just nyt, ois huijausta!)

Aja hiekkatietä aika x. Käänny taas. Tie pienenee, jos mahdollista, entisestään. Ole kuitenkin tyytyväinen siihen, että on edes tie, jota pitkin joku on joskus kulkenut. Vaikkakin jollain mönkkärin tai traktorin kaltaisella välineellä mutta onneksi Pösössä on hyvät maasto-ominaisuudet. Lähetä kuitenkin tässä kohtaa toive ylemmälle taholle, ettei tämä tie pääty jonkun kotipihaan, sillä siltä se nyt vahvasti kyllä näyttää..

Pidä pää kylmänä ja päädyt kuin päädytkin lopulta takaisin asfaltoidulle tieosuudelle navigaattorin nauraessa sinulle päin naamaa, että eikös vaan ollukki hassunhauska reitti! Perille päästiin, eli ei valitusoikeutta. Nih.

Jos tässä oli liikaa jännitystä, katso kotiinpäin lähtiessä reitti google mapsista ja usko tienvarren opasteita. Niin mieki tein..

Enskerralla ehkä kerron teille mitä mie puuhastelin sielä Kajaanissa..