Perheenäidin kaa laivalla osa 2, kera pygmein ja eläkeläisten

Hihi, miu perhe oottaa tätä tekstiä innolla ja kauhulla ja tässä se nyt tulee. :D

Eli kaikki lähti siitä, että miu rakas sisko alko pohtia, että sillä ois pari päivää syyslomaa, mitä tehtäis? Yleensä Rohkeat ja Estottomat group (entinen Rumat ja Epäsosiaaliset) on lähteny näitä aikoja merta edemmäs kalaan. Feispuukki ties kertoo, että vuos sitte tähä aikaa ihmeteltii Pisan tornia. No, koska euroopan kohteet alkaa olla NIIIIN nähty, ni päätettii lähtee laivalle. (Koska ruotsinlaivathan ei missään nimessä o NIIIIIN nähty, ehei..) Mie vieläpä ehdotin, että otetaa alaikäset mukaan. Sisko oli huolissaan olinko miettiny asian iha loppuun asti mutta ei varsinaisesti vastustellu. Sit päätettii lisätä vähä jännitystä ja ottaa senioritki mukaa. Ne yritti alkuu vähä muodollisesti vastustella mutta ku sanottii, että matkan hintaan sisältyy buffet-ruokailu juomineen ja Harri Hylkeen disco, niin kyllä ne siitä sit innostu!

Haluun tähä heti alkuu näyttää miu ja kuopuksen piirrustuksia. Meillä oli piirtelylaatuaikaa alkuviikosta, ku päiväkoti oli kiinni, äiti töissä ja lapset, nuo onnen myyrät, vietti päivän Jenni-tädin ja Mamman seurassa.. Ei, ei liimattu pääkallotatuointeja otsaan (enskerralla sitte..) vaan piirrettiin:

Kuvassa on iloinen pieru, josta tuli vahingossa meduusa ja sit piti piirtää uus pieru, josta ei tullu ilonen vaan hämmentyny. Lisäks opeteltii kirjottamaan, kuten kuvasta näkyy. Ja se muu mikä tuossa näkyy on miu siskon ja miu äidin yhteispelillä tekemät sämpylät. (Tää iha vaa kotikokeille, jos joskus tuntuu, ettei onnistu, ni ei se aina onnistu muiltakaan. Ne oli kyllä ihan hyvän makusia, Toim.huom.)

Noni, vanhukset saapuu tontille ja R&ES goup+aikamonta muuttujaa lähtee kohti terminaalia. Ihan vaan parit itkupotkuraivarit, nyt-piti-olla-jo-menossa-raivarit, missä siu reppu on-raivarit, en-saanu-rauhottua-kotona-enne-lähtöä-raivarit ja kato-ku-otan-tän-möttösen-mukaan-raivarit ja kas kummaa, päästiin satamaan ja siitä laivaan.

Ensimmäisenä tietty hytteihin majoittumaan. Toinen juniori menee istumaan ikkunalaudalle, josta irtoaa näkymä laivan promenade-kannelle. "Vau kun hieno laiva! Ei ollakkaan ennen oltu näi hienolla laivalla!" Tämä toteaa rehellisesti ja saa siskonkin(ei siis se miun sisko, vaan se toinen alaikänen)paikalle ihailemaan maisemaa. Opetellaan siinä heti sitte kärkee elämän tosiasiat, eli kun matkustetaan Jenni-tädin organisoimilla reissuilla, mennään hienoilla laivoilla ja äitin ja isin kanssa sitte niillä kämäsillä punasilla paateilla.

"Katsokaa lapsenlapseni, siellä se profiililtaan hieman ryönäisempi Viikkari kuljettaa niitä vähän köyhempiä matkustajia. Onneksi meillä on matkanjärjestäjänä upporikas Jenni-täti ja saamme seilaita näillä valkoisilla laivoilla. "

Seuraavaks laivan buffettiin, jossa meitä tervehtii Harri Hylje:

"Milläs herkuilla masu tänään täytetään?"

"Nyt sitte lapset saatte syyä ja juua niin paljon ku ikinä jaksatte. Kaikkee herkkuja saa hakee lisää ja maistella eri juttuja, mitä tuolta pöydistä löytyy. Eikun hakemaan vaan!"

Juniorit: "Okei, jee! Täys annos kerranki hyvää ruokaa!"

Ruokailun jälkeen ois Harri Hylkeen disco mutta koska aikaa ois vielä, nyt sais käydä vähä leikkipaikassa, eikös? Perheenäiti miettii vakavissaan: "Onko tämä uhka vai mahdollisuus??" Kun pygmin päästää nyt leikkimaailmaan väsyneiden leikkitätien valvovan silmän alle, suostuvatko nuo pikku ihmiset enää poistumaan sieltä tän illan aikana? Menee Harri Norpan disco ihan hukkaan! (ja mikä pahinta, äiti ja täti jäävät ilman punaista drinkkiä, jonka saa huokeaan 5 euron hintaan laivan hytistä löytyneellä kupongilla! Jostain syystä Silja Landissa tarjoillaan vaan jäätelöä ja kahvia. Ja naistenlehtiä.)

Ilta sujuu mallikkaasti ja täti käy (muutaman värikkään juoman juotuaan)shoppaamassa tax freessä siihen malliin, että kassatäti antaa miule "ahkeran shoppaajan kupongin", jolla saa (melkei)ilmasen risteilyn.

Tässäkohtaa teitä tervehtii Harri Hylje:

.. ja tässä hänen ilkeä kaksoisserkkunsa Pasi Norppa, jonka matka on päättynyt eläintentäyttäjän käsittelyn kautta Ruotsin luonnontieteelliseen museoon:

Älkää antako noiden kosteiden silmien hämätä. Ensinnäkin ne ovat lasia ja toisekski Pasi ei ollu mikää mukava norppa. Söi kalat toisten verkoista ja varasi aina parhaat köllöttelykivet, eikä päästäny muita niille. Kivavaan.

Tässä kohtaa olis kuva nimeltä: "Onkstäslaivasvessaa??" (Kattokaa klassikkoelokuva Irti maasta, jotta tää fraasi aukenee kunnolla) mutta kuvassa esiintyvä henkilö kielsi kuvan julkaisun. Miettikää että mie kuitenki pienen hetken ajan aattelin vakavasti laittavani sen kuvan tähä enivei, mutta kunnioitan nyt kerranki äitini toivetta. (Ole hyvä vaan :D )

Seuraava aamu alkaa puol 6. (En muista oliko paikallista aikaa, varmaan.) Yritetään olla ihan hiljaa, jotta pygmit ei innostuis liikaa, vaan nukkuis vielä hetken. Ihan vaikka vaan pari tuntia. Ehei, toivoakaan. Naapurihytti valittaa samaa mutta sillä erolla, että siellä ei kämppis hypi yläsängystä päälle, eikä päällä. 

Aamupalalle. Sieltä äiti ja eläkeläiset suuntaavat nyt puolestaan tax free-kaupan ihmeelliseen maailmaan(tosin iskä tais mennä kyllä nukkumaan..) ja Jenni-täti lupaa viedä alaikäiset Silja Landiin. Vanhempi pygmi oli edellisenä iltana keksiny play stationin salat ja into päästä pelaamaan oli kova. Kuopus ei niin välittäny moisesta, joten jatkettiin sen kanssa piirrustusharjotuksia. Kävin välillä mulkoilemassa sen pienen pleikkarikopin ovella, että onko miu kummilapsi tallella(ois ollu hyvä läppä luvata niitten äitille viiä ne leikkipaikkaan ja hävittää sitte puolet penskoista matkalla..) ja siellähän se istuskeli ja opetti naapuripallilla istuvaa poikaaki pelaamaan. Kopissa hais pieru ja sellasen kaheksanvuotiaan pikkupojan käsitahma. Tiiätte, sellanen kun on syöny vähä liikaa karkkia, koska risteily.

Hetken päästä pygmit lähtee testaamaan pallomerta. Niitten äiti saapuu ja miettii missäs ne lapset viilettää? Havahdun somemaailmastani, jossa olin lukemassa tällä hetkellä tähtitaivaan kirkkaimman fitnespimun instapäivityksiä ja osoitan kohti värikästä pallomerta. Sieltähän ne miu vanhuuden toivot löytyy, hinautumassa liukumäkeä väärään suuntaan takapuoli edellä. Vilkuttavat mennessään ja ottavat äitinsä vihaisen katseen ja napakat käsimerkit haasteena.

"Sitä bakteerien määrää, mitä noissa palloissa on. Siellä jonku lapsonen jo nuoleeki yhtä keltasta palloa. Noh, onneks ei oma penska."

Mie käyn tuijotuskilpailua ekoperheen kantoliinaan liiskatun toukan kanssa. Sen tyhjä katse porautuu miuhun ja pienen hetken tunnen tuon ihmislapsen kanssa jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Meistä kumpiki on väärän kokonen ja ikänen päästäkseen näihin laitteisiin ja silti vietetään aikaamme täällä. Toisaalta mie osasin kuitenki jo piirtää, että oli miula jotai viihdykettä häneen verrattuna.

Havaitsin, että leikkipaikan kieli on universaalia. Eka nauretaa, sit itketää. Itkua on kahdenlaista: Huutoitku, joka alkaa, jatkuu ja lopulta päättyy samanlaisena. Sitte on taukohuutoitku, jossa vedetään henkeä välissä. Sitte tulee äiti lohduttamaan Martta-Johannesta ja kun kaikki on taas hyvin, jatketaan puhelimen räpläämistä, kunnes kohta taas karjutaan M-J:lle naama punaisena. (Tästä oli huippuesimerki, ku Minerva-Meeri sanoo sanan "pissi" ja mummo on sitä mieltä että älä turhaan lausu vessahädän aihetta, se voi vielä yllättää. Minerva sanoo uusiks sanan "pissi" ja mummo alkaa kerätä kierroksia. Tätä jatkuu hetken, kunnen mummo ottaa äärikiristyskeinon käyttöön: "Jos vielä kerran sanot.. no, sen sanan, se tarkottaa että lähetää saman tien pois täältä!" Pidätän vieressä hengitystä ja leikin että oon somessa. Mitä tekee Minerva-Meeri.. "Pissi." Aaahahaa, tulihan se sieltä. Mummo alkaa kaivaa jo Raamattua kassista manatakseen tuon ihmislapsen järkevien kirjaan ja pum, sillä hetkellä miu omat lapset ilmaantuu paikalle, enkä ehi seurata mummon ja Minerva-Meerin kaksintaistelun loppuhuipennusta. Laittaisin kyllä rahani Meerille. Siis jos vedonlyönti Silja Landissa ois sallittu.) Aktiivivanhemmat juttelee keskenään ja vaihtaa vinkkejä siitä, miten porkkanapuklun saa irti siitä ihanasta suosikkibodystä, jonka Anneli-täti toi Itävallasta ja 2000-luvun koti-isät juoksee lastensa perässä ja hymyilee tietävästi toiselle koti isälle. Se on sellanen miesten juttu. Samalla tarkastellaan onko toisella enemmän naamakarvoja ja ruudullisempi paita.

Laiva rantautuu ja pienen (lue: ihan helkkarin pitkän) kävelymatkan jälkeen päästään metrolla Tukholman luonnontieteelliseen museoon. Se oliki itseasiassa hyvä valinta ja voin ihan tosissani suositella sitä kaikille. Parasta oli, että se oli ilmanen nähtävyys ja heti toiseks parasta oli mm.iso T-Rexin luuranko ja nää pikku humanoidit:

löytyi myös pakollinen pääkallo:

..ja jonku jalka:

ja ihania pikkudinoja:

Oisin halunnu ostaa niitten kaupasta pehmododon mutta koska ryhmän juniori oli jo saanu yhen pehmolelun, eikä sen natsihenkinen äitimuori suostunu että ois hankittu toinen, ni emmiekä sit voinu ostaa dodoa. Siitä ois tullu vaa kauhee huuto. Mutta se oli niin pehmee..

Nonni, kotia kohti. Senioriosasto vetäytyy päikkäreille, niin minäkin. Perheenäitiki yrittää mutta joutuu taipumaan play stationin houkutuksille. Hytti hiljenee. Heräilen ja senioriosastoki alkaa kolkutella ovelle, että joko ois ruoka-aika. Junioireita, eikä perheenäitiä näy missään. Buffetin kutsuhuuto kovenee. Perhewatsappiin tulee kuva, jossa pygmit halailee Harri Hyljettä. Vastaan sinne, että nälkä ois. Perheenäidin kellon patterit on lopussa ja ajantaju menny..

Sama kaava toistuu, poislukien muutama punainen drinkki ja yks viinipullo. Ja vähä aikasemmin nukkumaan. 

Aamupalan jälkeen ennen laivan rantautumista penskat käy vielä hakemassa leikkitätiharjoittelijalta kasvomaalaukset. Leikkitätiharjoittelijalla voi olla moniakin hyviä ominaisuuksia(esim täydellinen ruotsinkielen taito)mutta mikään taiteilija hän ei ole. Kehutaan kilpaa "hienoja" kuvia (toinen penska sentään tajus ottaa sen perhoskuvan käsivarteen, jossa sen pysty näppärästi piilottamaan hihan syövereihin..) ja otetaan vielä jättimäiset jätskit aamupalan jatkoks.

Seniorit suuntas satamasta kotiinsa tekemään pienen hiljaisuusretriitin, jotta jaksaisivat vielä yhden illan lastenlastensa kanssa. Myö kerättii siskon kanssa vielä kaverit kasaan ja suunnattiin Helsinki distelleryyn ginin ja viskinmaisteluun. (Koska oli niin epäkostee reissu Tukholmaan..)

Noni rakkaat lukijat, tässä sellanen tieto, että miula on ihana perhe. Välillä vähä raskas (pitää tapella siitä laitetaanko joka ikinen tuote pieneen pussiin!) ja välillä vähä liian reipas (joko mennää? Joko mennää? Joko mennää??) mutta kaiken kaikkiaan niinku siinä todettiin kun siemailtiin halpaa punkkua laivan muovimukeista, niin onhan se kiva, kun voidaan tälleen porukalla reissata :)

Zeni ja kallomatkat kiittää kaikkia reissulle osallistuneita. Mennää ens kerralla sitte vaikka käymää Riikassa tai Vilnassa??

Kiitos

Yhteisellä matkalla

Ha,katotaa pystynkö tekee puhelimella blogipäivityksen. Tässä vaiheessa jo pahoittelut kirjotusvirheistä, ku onhan tää nyt iha höpönpöpöä kirjottaa tälläsellä minilaitteella,jossa näppäimii osumine o iha supervaikeeta.

Ootatte nyt tietysti tekstiä aiheesta "perheenäidin ja sen lasten+kahden seniorin kanssa laivalla" mutta se tulee ehkä ylihuomenna. Tämä syystä,että siihe pitää saaha keskittyä kunnolla eikä se onnistu puhelimella. MUTTA,ei hätää, tää teksti syntyy tässä just työllä ja tuskalla Vantaalaisen ketjukahvilan pöydässä ja käsittelee miu aamua..tässä teille:

Olin siis kotikonnuilla pikavisiitillä. Iskän talo on siitä mukava, että siellä on luonto lähellä. Tarkemmin sanottuna puutarha on nii ylikasvanu,ettei ikkunoista näe ulos ja seinän välissä voi kuulla ku hiiret rellestää(yleensä yöaikaan). Tää tarina alkaa siitä, että heräsin n.6 kertaa yöllä osin kipeen kurkun takia(oon oottanu millo flunssa saavuttaa miut, kohteliaasti se ootti viimeseen lomapäivään..) ja osin siks, että hiiriperhe veti sellasta rundia, että seinät täris. Ne on siellä joko paossa kylmiä ilmoja,tai sitte tulleet (jo hajusta päätellen aika kauan sitte)kuolleen lajitoverinsa hautajaisiin. Miule herää tässä kaks kysymystä: 1. Miks pitää juosta?? 2. Mistä ne möttöset saa ruokaa? Vai käykö ne välillä kylillä syömässä ja tulevat sit takas?

Noh, sinne ne jäi rapisemaan ku mie nousin. Istuin pikakahvini ääressä ja mietin maailmaa. Iskäki heräs ja meni lukemaa feispuukkia. Yritettii päästä yhteisymmärrykseen siitä, mite aikasi juna-asemalle pitäis mennä. Mie oon periny äitiltä kyvyn olla ihanliianajoissa joka paikassa ja niinhän se taas kävi.

Ajettii läpi räntäsateen asemalle. Mietin Torniossa vallitsevaa sydäntalvea ja kesärenkailla olevaa pösöäni. En anna itelleni lupaa fantasioida aiheesta "Oispa K vaihdattanu miu autoo renkaat." Ei, koska meillä jokainen kantaa omat kassinsa, syntinsä ja hoitaa omat renkaansa.

Lepran asemalla seurasin ihmismassaa, joka liikehti sisään ja ulos asemarakennuksen automaattiovista sitämukaa, ku junan lähtöaika muuttu. Rohkeimmat seiso pihalla pienten mainossateenvarjojensa suojissa ja näyttivät inhottavan reippailta.

Kuvola, Lahti..mikä siinä on, ettei junaan voi astua sillee hiljallee ja rauhassa, miks aina tulee kauhee möykkä?? Ja entäs ku junaa sattuu sellanen ylireipas konnari, joka haluu jutustella sinne "keskusradioon" kaikkee hauskaa ja ravintolavaunun tätiki tahtoo päästä äänee. Joka kerta joutuu pysäyttää auta antti-podcastin, ettei jää mitää tärkeetä kuulematta. Raskasta.

Noh,VR lipuu Tikkurilaan kymmenisen minuuttia myöhässä. Päätän mennä käymää assan vessassa, koska junan huussit nyt on mitä on. (En tiiä miks tässäkohtaa aattelin, et tiksin aseman kusiputka ois jotenki yleellisempi??) Kolme koppia, joista yks on varattu. Keskimmäisen ovi näyttää vähemmän rikkinäiseltä, joten valkkaan sen. Koppi on päällisin puolin siisti mutta avatessani pöntön kannen, sen alta paljastuu omissa liemissään uiskenteleva hätäinen pikkukakka, joka ei o päässy siirtymään tuonpuoleiseen oletettavasti heikon vedenpaineen takia. Se oli alkanu jo vähä lahota. Jos oisin ollu kiva, oisin auttanu kakkaparkaa siirtymäriitissä mutta koska en o kiva, jätin sen sinne seuraavan matkaajan löydettäväksi. Viimenen mahis, kopin lattialla oli nestettä mutta päätin että se on vettä. Vuorasin pöntönreunuksen nii isolla määrällä paperia,ettei sen reunalla olleet pisarat enää tullu läpi. Mietin kustessani mite selitän kotona sen kuppatartunnan, joka tästä satavarmasti jää käteen. (ja johonki muuallekki..) Huolellisen käsienpesun jälkee lotrasin vielä sellasen määrän puhdasta alkoholikäsidesiä(ammattilaiskäyttöön, ei sisällä väri-haju- tai makuaineita) että paatuneinki Florence Nightingalea fanittava hygieniahoitaja ois antanu miulle hyväksyvän nyökkäyksen vienon hymyn kera. VR:n vessa ja sen maaninen majava on sittenki ihan jees. Ne vessat sentäs siivotaan joskus..

Sitte meen Picnic-Kahvilaan,jonka juustopatongista oon fantasioinu yli viikon. Kassalla on ekaa päivää töissä oleva tyttönen, joka näyttää ekaluokkalaiselta mei ala-asteen musiikinopettajan yksinlaulukokeessa (peura ajovaloissa on siihe verrattuna rohkea ku teräsmies!) Homma hoituu kuitenki mallikkaasti, saan ruokaa ja hyppään hetken päästä seuraavaan junaan, joka tulee ppikkeuksellisesti ajoissa. Oulu,täältä tullaan!

Tässä teille vielä ennenjulkaisematon kuva:

Huh, olipa hankalaa.. nostan hattua kaikille teille, joitten ainut netti on puhelimen ruudulla. En tiiä mite pystytte tähä?? 

Noni, ens kertaan muruset!

Raparperikuningas

Käpälä pystyyn kuinka moni lukee vielä iltasatuja tai edes kuuntelee niitä vaikka älypuhelimella? No nyt kun kuitenkin selaat sitä puhelintas iltaisin, niin mites ois pieni iltasatu?

Oon kirjottanut tän sadun aikoihin ku miu ystäväpiiri alko lisääntyä. Laitoin tän sillo innoissani kaikille miu lapsellisille tuttaville ja kyselin palautetta. Siihen aikaan palaute oli about sitä, että "Ei tuo meidän kolmekuinen toukka vielä ihan hirveesti tästä tarinasta mitää ymmärtäny.." :D

Noh, ajattelin vakavissani silloin, että teen tästä omakustanteen. Se ois kivasti valmis sitte ku ne toukat on muuttunu älyllisiksi olennoiksi. Piirsin kuvatki ja kaikki. Mut kuten arvata saattaa, mie oon taiteilija, enkä oikee välitä mistää sellasista vaikeista jutusta, ku vaikka "Otampa selvää mite tää homma toimii ja alan soitella joka paikkaan.." Blaah. Ja nyt ne toukat menee kouluun ja lukee Harry Potteria, eikä mitää lastensatuja :D

Raparperikuningas yritti muovautua seuraavaks muotoon ifolor-kirja. Tiiätte niitä valokuvakirjoja, joihin voi laittaa ne miljoonat ranta-, palmu- ja kookoslikööridrinkkikuvat yksien kansien väliin ja näyttää sukulaisille synttäreillä. Juuei. Ihan liian kankee ohjelma, ei miu taiteellisuus taivu moiseen!

Hetken alko jo näyttää siltä, että Raparperikuningas jää ainoastaan tekstimuotoon kavereitten sähköposteihin ja yhdeksi käsin tehdyksi prototyypiksi miu rakkaan siskon pygmien kirjahyllyyn, jossa se taistelee elintilastaan paljo mielenkiintosempien teosten rinnalla.

MUTTA HEI, onhan miula blogi, jota lukee aktiivisesti ainaki yks ihminen :D (Kiitos terapeutti, oot ihana. Siks oon hankkinu siule ihan megamahtavan joululahjan! Ha.) Tää ei nyt ehkä o iha sitä mitä miu terapeutti ois parhaimmillaan oottanu mutta ompaha tässä siule nyt tällänen pikku ilta(- tai aamu)satu. Ties vaikka innostuisit tekemää jälkikasvun joskus. Tai lue tätä vaikka miu kummipojalle..

Noni, tässä tää miu tarina nyt on. Kuvineen kaikkineen :D

Raparperikuningas

Johdanto: "Hei. Kasvaako kotipihallasi raparperipensas tai oletko joskus nähnyt sellaisen?
Tiesitkö, että sen uumenissa asustaa Raparperikuningas? Olet varmasti kuullut monia
hauskoja tarinoita mutta onko kukaan koskaan kertonut sinulle hänestä? Eikö? Sitten et
varmaan tunne myöskään hänen värikkäitä ystäviään.

Raparperikuningas: Aina iloinen ja kärsivällinen pihapiirin hallitsija. Puutarha on hänen
valtakuntansa, jossa kuningas asustaa. Pienistä kommelluksista hän selviää
nokkeluutensa ja reippautensa sekä hyvien ystäviensä avulla. Raparperikuninkaan viitta
on tehty voikukan lehdistä, saappaat koivun kuoresta ja päässään hänellä on kedolla
kasvaneen kissankellon kukka. Raparperikuningas pitää nimensä mukaisesti kovasti
raparperista mutta onpa hänet nähty joskus mansikkamaallakin herkuttelemassa. Oletko
sinä nähnyt häntä jossain?

Kimmo Kimalainen: Raparperikuninkaan uskollisin ystävä. Kimmo lentää surisevin siivin
pitkin puutarhaa ja pitää tiiviisti silmällä mitä pihapiirissä tapahtuu. Hän raportoi kuninkaalle
kaikesta näkemästään pitäen hallitsija tilanteen tasalla. Kimmon olet varmasti tavannut
kesäisenä päivänä. Hänet tunnistat helposti, sillä Kimmosta lähtevä surina kuuluu kauas.
Tämän karvainen olemus herättää myös usein huvitusta muissa puutarhan asukeissa.

Signe: Pieni hämähäkki, jolla on suunnaton ruokahalu. Mestari kutomaan verkkoja, joissa
voi nautiskella kesäpäivästä tuulessa keinuen. Signe on luonteeltaan hieman äkkipikainen
ja Raparperikuningas joutuukin välillä rauhoittelemaan pientä ystäväänsä. Tällä kun on
tapana usein toimia ensin ja ajatella vasta sitten. Signellä on kahdeksan jalkaa, joihin hän
saattaa myös helposti sotkeutua.

Näkymätön olento: Nimensä mukaisesti häntä ei ole kukaan nähnyt. En voi siis kertoa
miltä hän näyttää. Hän kuuluu kuitenkin Raparperikuninkaan ystäväpiiriin olennaisena
osana ja on vahvasti mukana myös tässä tarinassa.

Kinastelevat oravat: Oravakaksikko, jotka taistelevat jatkuvasti kaikesta. Oli kyse
pähkinöistä, säästä tai vaikka eilistä päivästä, tämä kaksikko saa siitä kinan aikaiseksi.

Raparperikuningas ei juuri jaksa näiden kahden taistelusta hermostua mutta Signen
hermot eivät aina kestä jatkuvaa nahinaa.
Mukaan mahtuvat myös Melvin-mittarimato, Nikodemus-Sammakko, sekarotuinen Jasse-
koira sekä perheen isoäiti. Lähdetäänpä katsomaan mitä puutarhassa nyt tapahtuu..

Tämä tarina alkaa juuri niin kuin tämänlaisilla tarinoilla on tapana alkaa. On kesä, aurinko
paistaa. Kuvittelepa mielessäsi oikein kaunis kesäpäivä. Vastaleikattu ruoho tuoksuu ja
kedon kukkaset heiluvat hiljaa tuulessa. Jostain kuuluu kimalaisen surina, kun Kimmo
suorittaa tarkastuskierrostaan. Oravien kinastelun äänet kaikuivat taustalla ja Jasse
torkkuu kopissaan isot korvat unen tahdissa heiluen. Näkymätön olentokin on toimissaan,
kukaan ei vain ole varma mitä hän tekee. Raparperikuningas on vetäytynyt suuren
tammen juurelle päiväunilleen ja maailma tuntuu muutenkin olevan mallillaan. Ainoastaan
Signellä tuntui olevan tylsää. Se kipitti kaikilla kahdeksalla jalallaan niin kovaa kuin pääsi
kohti puun juurella torkkuvaa Raparperikuningasta. "Huhuu, oletko hereillä?" Se huhuili
ystävänsä vierellä kurkistaen tämän lakin alle. "Olen ollut koko aamun kutomassa verkkoa
tuonne ladon katon rajaan ja silmäni ovat aivan solmussa." Signe sanoi pienellä
hämähäkkimäisellä äänellään ja pyöritteli silmiään kuin yrittäen hypnotisoida jonkun.

Raparperikuningas raotti silmiään ja Signe jatkoi: "Lähdetäänkö nauttimaan kesäpäivästä
johonkin? Tarvitsen aurinkoa ja jotain virkistävää tekemistä!" Kuningas oli nyt täysin
hereillä ja venytteli antoisasti lyhyitä jäseniään. "Hoh,hoijaa, nukuinpa makoisasti." Hän
totesi Signelle ja katsoi ystäväänsä miettiväisenä. "Vai olet sinä jo ehtinyt kutoa verkkosi
valmiiksi, oletpa ollut ahkera." Tämä jatkoi: "Kyllä, käytin siihen hienointa seittilankaani ja
siitä tuli erittäin täydellinen." Signe kertoi ylpeänä ja hymyili leveästi. "Mutta nyt lähdetään
tekemään jotain hauskaa, kaunis kesäpäivä ei saa mennä hukkaan!"

"Olet aivan oikeassa." Kuningas sanoi innostuen ajatuksesta."Kävellään metsään kysymään oravilta
josko he haluaisivat pelata kävynheittokilpailua." Signe ei kuitenkaan innostunut tästä
ajatuksesta. Se oli kerran melkein jäänyt lentävän kävyn alle ja toisinaan kävyt sinkoutuivat
sen vaivalla rakentamiin verkkoihin rikkoen ne. Siitä syystä se olikin siirtynyt latoon
kutomaan, vaikka aurinko ei paistanutkaan sinne yhtä makoisasti.

Raparperikuningas mietti mitä muita tapoja tiesi hauskanpitoon ja olikin juuri ehdottamassa
piiloleikkiä auringonkukkapellossa tai leijailua tammenlehdillä puron yli, kun he kuulivat
tuttua surinaa joka yltyi, mitä lähemmäs heidän karvainen, keltainen ystävänsä heitä
lähestyi. Ääni kuulosti normaaliakin kovemmalta, joten he päättelivät, että Kimmolla oli
tänään kova kiire. Lähestyessään Kimmo huitoi jaloillaan niin kovin, että sen jälkeen jäi
keltamusta karvavana. Tämä ei ehtinyt sitä kuitenkaan huomaamaan vaan lensi
päättäväisesti Kuninkaan ja Signen luo. "Kuulkaa!" Se huusi hätääntyneesti kimalaisille
tyypillisellä surisevalla äänellään. (Tarkemmin ajateltuna kaikki Kimmossa oli jollain tavalla
hieman surisevaa. Sen tapa lentää ja puhua, joskus se jopa surisi unissaan.) "Jotain
kamalaa on tapahtumassa!" Se jatkoi kauhistuneena.

Kuningas ja Signe tuijottivat Kimmoa hölmistyneenä joten tämä jatkoi hetken hengähdettyään: "Tuolla pihan reunalla oleva raparperipensas on kadonnut! Joku on vienyt sieltä kaikki raparperit! Vain muutama lehti on jäljellä. Tämä on katastrofi!" Se jatkoi hätääntyen entisestään. "Rauhoitu ystäväiseni, mennään yhdessä katsomaan." Raparperikuningas sanoi omaan rauhalliseen tyyliinsä.
Niinpä he lähtivät kohti pihan reunalla sijaitsevaa raparperipensasta. Signe meinasi jälleen kompastua jalkoihinsa ja Kimmon lentosurina kuulosti epävireiseltä. Kaikki olivat hieman poissa tolaltaan. Lopulta he saapuivat raparperipensaan luo. Tai sen, mitä siitä oli jäljellä..

Toden totta, koko raparperipensas oli poissa. Jäljellä oli vain joitain katkenneita varsia ja
lehdenkappaleita. Mutta,hetkinen, kukas se siinä!? Varsien keskeltä kuului tahdikasta
mutinaa: "Yksi, kaksi, kolme..hmm" ja samalla raparperin tynkien joukosta ilmaantui
kukapa muukaan kuin kokovihreään asuun sonnustautunut Melvin-mittarimato. Kolmikko
seurasi hetken Melvinin tasaista mittailua, kunnes Signe ei enää kestänyt vaan avasi
vihaisena suunsa: "Melvin, senkin ahmatti!" Se karjui pienellä äänellään. (Onneksi
hämähäkit eivät ole kovinkaan äänekkäitä, vaikka yrittäisivätkin huutaa kovaa.)"Jäit kiinni
itse teossa! Olet syönyt kaikki raparperit. Olet tuhonnut kuninkaan valtakuntaa! "

Signe raivosi ja heilutteli kaikkia kahdeksaa jalkaansa niin tomerasti, että lopulta ne menivät
solmuun. Melvin tuijotti Signeä hölmistyneenä ja siirsi sitten huomionsa
Raparperikuninkaaseen. Hieman punastuen ja nolostuen se sanoi: "No, tuota, tarkoitan
että olen saattanut hieman maistella muutamaa lehteä, kun ne maistuvat niin rapeilta ja
makoisilta." Se sopersi. "Mutta tämä puska oli tällainen, kun äsken saavuin paikalle. Olin
juuri mittailemassa vahinkoja, kun te saavuitte." Melvin selitti ja katsoi Raparperikuningasta
suurilla madonsilmillään.

"Noniin, rauhoitutaanpa nyt kaikki." Raparperikuningas tyynnytteli sekalaista

ystäväjoukkoaan. "Ketään ei saa syytellä ilman todisteita." Kuningas jatkoi katsoen
Signeä, joka oli jo saanut jalkansa selvitettyä. "Sitä paitsi en usko että noin pieni mato olisi
jaksanut syödä kaiken tämän raparperin vain yhdessä aamussa."

"Mitä raparperille on sitten voinut tapahtua?" Signe ihmetteli silmät suurina."Kaikki on
viety!" "Hmm.." Kuningas pohti päätään raapien. Näkymätön olentokin oli tullut paikalle,
vaikkei kukaan tietenkään nähnyt häntä. "Mennään kysymään oravilta" Kuningas sanoi.
"He liikkuvat paljon ja näkevät puustaan lähes koko puutarhan tapahtumat, ehkä he
tietävät mitä on tapahtunut." "Hyvä idea, lennän sinne jo edeltä." Kimmo sanoi ja nousi
siivilleen. Koko muu porukka seurasi Kimmoa, kukin omalla tavallaan. No, paitsi tietysti
Melvin, jonka oli pakko saada mittaustyönsä tehtyä. Se ei voinut koskaan jättää kesken aloittamaansa urakkaa.

Hetken kuluttua Raparperikuningas kuuli jo korvissaan tuttua kinastelun ääntä. He alkoivat
olla perillä oravien puun luona. "Anna tänne se, se on minun!" "Eikä ole." "Onpas!" "Tule
takaisin senkin varas!" Oravien sanailu kuului ylhäältä oksien lomasta ja hetkessä kaikki
näkivät kaksi ruskeaa häntää vilahtavan ohitse. Seuraavaksi puunrungon molemmille
puolille ilmestyivät pyöreät kasvot, joissa tuikki kaksi ruskeaa silmää. Toisella oravista oli
käpälissään käpy mutta se putosi maahan oravien huomattua, että Raparperikuningas
seisoi puun juurella.

"Päivää kuningas." Toinen oravista sanoi kohteliaasti. "Ei nyt ole
päivä, nyt kuuluu sanoa huomenta!" Toinen korjasi ja oli juuri noukkimassa maahan
pudonnutta käpyä heittääkseen sillä ystäväänsä, kun Signe ehti väliin: "Nyt lopetatte
hetkeksi riehumisen ja kuuntelette. On sattunut kauheita ja Kuninkaalla on teille asiaa!"

Raparperikuningas selitti tilanteen oraville ja nämä jäivät ihmeissään tuijottamaan ensin
toisiaan, sitten kuningasta ja tämän mukana tullutta joukkoa. Kuka olisi niin röyhkeä, että
varastaisi puutarhan kuninkaan raparperit? Ja vieläpä lähes keskellä päivää?
"Olen varma, että se oli Tauno-Tiikeri!" Toinen oravista sanoi. (Ne ovat niin kovin
samannäköisiä, etten erota heitä toisistaan.)"Ei tässä metsässä asu tiikereitä!" Toinen
orava tuhahti. "Sitä paitsi olen melko varma etteivät tiikerit edes pidä raparperista." Se
jatkoi ja katsoi toveriaan tietävän näköisenä. "Sen on täytynyt olla Late-lohikäärme. Sehän
pitää kovasti kaikesta kirpeästä. Oliko paikalla jälkiä tulesta ja savusta?" Toinen oravista
kysyi."Höh." Sanoi ensimmäinen orava. Eihän lohikäärmeitä ole edes olemassa!" "Onpas!" "Eipäs" "Onpas, olen nähnyt omin silmin!" "Näit unta pöhkö." Samassa oravat olivat taas
toistensa kimpussa. Toinen ehti juuri ja juuri pois alta toisen loikatessa tätä kohti ja niin ne
painelivat taas kohti puun latvaa niin että tuuheat hännät vain heiluivat. Muutama karva
leijaili maahan ja kina jatkui puun latvassa. Signe ja Kimmo huokaisivat kuin yhdestä
suusta. Ei tästä ollut juurikaan apua. Kuningas vaipui taas hetkeksi mietteisiinsä ja tokaisi
sitten: "Aivan, hyvä idea näkymätön ystäväni!" Hän huudahti. "Menemme käymään Miirun
luona, hän lentelee paljon, tosin enimmäkseen yöaikaan mutta hän on saattanut nähdä
aamulla jotain palatessaan kotiin." Niinpä he lähtivät tapaamaan pihan perämetsikössä asuvaa pöllöä.

"Mitä sanoitte? Raparperia? Ei, en nähnyt unta raparperista vaan.. En tiedä. Että
muistanko nähneeni jonkun syövän raparperia? En kai. Late-lohikäärme? Ehkä? Sehän
pitää kirpeistä herkuista? Hmm, hetkinen, ehkä näinkin siniset saappaat ja ison koiran, sen
täytyy olla Jasse. Olkaa varovaisia. Hetkinen, mitä kello on? Nythän on keskipäivä! Kaikki
kunnialliset pöllöt nukkuvat vielä tähän aikaan. Hyvää yötä. Eikun päivää!" Miiru pyöritteli päätään puhuessaan ja painoi lopulta nokkansa siipiensä suojaan ja jatkoi uniaan.

"Kautta karvaisten jalkojeni!" Signe tuhahti. "Eihän tästä tule mitään. Meillä on Mittarimato, joka ei
tiedä mistään muusta, kuin mittaamistaan matkoista. Kaksi oravaa, jotka eivät tee mitään
muuta kuin taistelevat ja puoliunessa oksalla nuokkuva pöllö, joka varmasti tietäisi jotain
mutta ei saa itseään hereille." Sen pienet hämähäkinsilmät alkoivat taas pyöriä, aivan kuin
se olisi hypnoosissa. Signe oli todella hermostunut. Raparperikuningas katseli hetken
ystävänsä raivoamista. Hän tiesi, että Signen täytyi päästää hieman höyryjä. Näkymätön
olento pysyi hiljaa. Hän ei yleensä paljon puhunut. Kimmo taasen avasi suunsa: "Pöllöhän
puhui unissaan Jasse-koirasta. Pitäisiköhän meidän mennä puhuttamaan häntä?
Koirankoppihan on melko lähellä raparperipuskia." Kimmo katsoi samalla kuningasta.

"Hyvä ajatus. Näin me teemme." Kuningas sanoi ja kääntyi urhean joukkionsa puoleen.
Signe olisi saatava rauhoittumaan, sen ei olisi hyvä mennä Jassen luo tuossa tilassa.
Kompastuisi raukka taas jalkoihinsa ja Jasse voisi epähuomiossa tallata sen päälle.
Sovittiin, että Kimmo lentäisi edeltä Jassen kopille ja muut pysähtyisivät vielä matkalla
Sammakkolammella. Sammakot asuivat oikeastaan pihan perällä virtaavassa ojassa
mutta ne tahtoivat asumustaan kutsuttavan sammakkolammeksi. Se kuulosti kuulema
hienommalta. Sammakot tuskin olisivat tietoisia raparperien kohtalosta mutta Kuningas
halusi silti jutella heidän kanssaan. Siinäpä sitä sitten taas mentiin.

Olisi varmasti paras löytää Nikodemus-sammakko. Hän reissasi paljon uhkarohkeita retkiä
pihan poikki suihkulähteelle ja olisi saattanut vaikka nähdä jotain. Nikodemuksen mukaan
suihkulähteellä oli paras paikka ottaa vilvoittava suihku mutta taivaalla liiteli paljon isoja
lintuja, jotka halusivat ottaa sammakoita mukaansa. Kukaan ei tiennyt mihin lintujen
matkaan lähteneet toverit oikein päätyivät. Nikodemuksen serkku, Todd-sammakko oli
kerran lähtenyt erään värikkään linnun matkaan, eikä hänestä oltu sen koommin kuultu.
Kenties Todd eleli nyt yltäkylläistä elämää jonkin toisen pihan perukoilla mutta suurin osa
sammakoista viihtyi täällä, eivätkä he halunneet lähteä mihinkään. Oli siis oltava
varovainen, jos poistui lammelta.

"Sammakoilla on lähes aina jonkinlainen kilpailu menossa." Raparperikuningas kertoi
toisille. "Toisinaan he kisaavat kurnutuksessa mutta nyt kuulostaa että heillä on
uimahyppy.." Enempää ei Kuningas ehtinyt sanoa, kun märkääkin märempi aalto pyyhkäisi
heidän ylitseen. Näkymätön hahmo ehti väistää mutta Signe ja Raparperikuningas
kastuivat toden teolla. Raparperikuningas puisteli päältään enimmät vedet ja ehti juuri
parahiksi estämään Signeä hyökkäämästä lammesta nousevan Nikodemuksen kimppuun.
Hämähäkit inhosivat vettä, joten Signen raivo oli kyllä ymmärrettävää.

"Ah, kuinka virkistävää!" Nikodemus sanoi hymyillen kömpiessään ylös ojasta.
"Uimahyppely on parasta ajanvietettä, jota tiedän." Se jatkoi riemuissaan ja katsoi sitten
kaksikkoa huomaamatta Signen raivoisaa ilmettä tai Raparperikuninkaan vettävaluvaa
olemusta. "Kuinka voin auttaa teitä tänä aurinkoisena kesäpäivänä?" Nikodemus kysyi
uteliaana. "Haluatteko kenties osallistua uimahyppykisaan?" Raparperikuningas puisteli
päätään ja selitti pikaisesti mitä puutarhassa oli aamun aikana tapahtunut.

"Vai niin on käynyt." Nikodemus pohdiskeli osaksi omissa mietteissään ja raapi limaista leukaansa. (Se on jonkinlainen sammakoiden juttu, auttaa heitä keskittymään.) "En voi sanoa tietäväni
kuka raparperit vei. Serkkuni Laurelius noudattaa kyllä nykyisin erikoisruokavaliota
terveyssyistä mutta siihen kuuluvat keltaiset etanat ja rauduskoivun lehdet, eivät
raparperit." Nikodemus pohti. "Eivätkö oravatkaan olleet nähneet mitään?" Se kysyi ja
Kuningas vastasi jo hieman harmistuneena: "Eivät. Tämä arvoitus käy koko ajan
kummallisemmaksi." Kuningas sanoi ja pudisteli vettä viitastaan. Nikodemus huomasi
Kuninkaan alakulon ja tokaisi: "Mutta hei, mikään ei piristä niin kuin kunnon loikka
lampeen, tulkaa perässä." Tällä kertaa kaikki kolme ehtivät juuri väistää, kun Nikodemus
otti ison loikan mutaiseen lampeen. Vesi roiskui pitkin ja poikin. Se tuntui olevan kuin
kotonaan tummassa vedessä. Tai niin, sehän oli Nikodemuksen koti!

Sitten he kuulivat lähestyvää tuttua surinaa ja näkivät Kimmon lentävän heitä kohti
karvainen, keltamusta ruumis tuulta halkoen. Se oli lentänyt taas lujaa. "Hei kaverit!"
Kimmo huusi jo pitkän matkan päässä. "Jassella voi olla tietoa raparperien kohtalosta. Hän
käy vielä varmistamassa asian. Sovimme että tapaamme Jassen kopilla, kun iso kuusi
heittää varjonsa kopin ylle." "Sehän on ihan kohta, joten eiköhän mennä."
Raparperikuningas sanoi innostuneena. Muut nyökkäsivät. Oliko arvoitus ratkeamassa?

Raparperikuningas, Signe, Näkymätön olento ja Kimmo, sekä jälleen joukkoon liittynyt
oravakaksikko, saapuivat Jassen kopille juuri kun suuren pihakuusen varjo alkoi langeta
tämän kopin ylle. Kaikki seisoivat mustavalkoisen Jasse-koiran ympärillä jännittyneinä, kun
tämä alkoi kertoa:

"Olin tavanomaisella aamulenkilläni, kun huomasin jonkun liikkuvan puutarhassa.
Uskoakseni se oli Isoäiti. Tiedättehän, se hieman kumarassa kulkeva hahmo, jolla on aina
siniset kumisaappaat ja harmaa huivi, eikä hän aina oikein näe mihin astuu." Kaikki
nyökyttelivät Jassen kertomalle. Varsinkin Signellä oli vielä tuoreessa muistissa
viimehetken pelastuminen, kun Isoäiti oli tallata tämän päälle kulkiessaan puutarhassa.

"Tänään Isoäidillä oli kori mukanaan ja olen melko varma, että sieltä pilkotti raparperin
varsia!" Jasse jatkoi pohdiskeluaan vakavana. "Tarkemmin ajateltuna, haistelkaapa ilmaa!"
Se sanoi ja nosti kuonoaan nuuhkiakseen. "Minusta täällä tuoksuu leivonnainen,
tarkemmin sanottuna uskaltaisin väittää, että nenäni haistaa tuoreen raparperipiirakan
tuoksun leijailevan talolta."

Kaikki alkoivat kilvan nuuhkia ilmaa ja Kimmo huudahtikin ensimmäisenä: "Toden totta, se
on tuore raparperipiirakka!" "Olet oikeassa." Kuningas sanoi. Näkymätön olentokin oli juuri
sanomassa jotain mutta kukaan ei enää kuunnellut, sillä kaikki lähtivät juoksemaan kohti
taloa, josta tuoksu kantautui.

Kimmo ehti ikkunalle ensimmäisenä. Raparperikuningas, Signe, Näkymätön olento,
oravat, sekä Jassen häntään tarttunut Melvin-mittarimato seurasivat aivan kannoilla.
Joukko ehti juuri ikkunan taa näkemään, kun Isoäiti otti höyryävää piirakkaa pois uunista.
Se tuoksui taivaallisen hyvältä!

Uunituoreen piirakan tuoksu houkutteli paikalle myös suuren joukon lapsia. Osa oli
Isoäidin lapsen lapsia, osa näiden ystäviä ja naapureita. kaikki tiesivät, että Isoäidin
leivontapäivänä kannatti tulla kyläilemään, sillä tämä teki kylän parhaat leivokset! "Minä
haluan ensimmäisen palan!" Joku huusi joukon keskeltä."Ei vaan minä, olen nuorin."
"Eipäs, ensimmäinen pala kuuluu joukon vanhimmalle, eli minulle!" Innostuneet
kiljahdukset kaikuivat keittiössä kaikkien yrittäessä päästä piirakan kimppuun
ensimmäisenä. Isoäiti oli kuitenkin tiukkana: "Ehei, lapset, ensimmäinen pala kuuluu
Raparperikuninkaalle, ovathan piirakan ainekset kerätty hänen valtakunnastaan." Isoäiti
sanoi hymyillen salaperäisesti ja leikkasi ison palan asetellen sen kukalliselle lautaselle.

"Raparperikuninkaalle?" Lapset toistivat ihmeissään.

"Viemme tämän tuonne metsän reunaan, jossa hän saa rauhassa syödä osuutensa.
Samalla varmistamme, että saamme ensivuonnakin nauttia raparperipensaan antimista."
Hän jatkoi ja katsoi hymyillen jokaista lasta vuorotellen. "Tulkaapa mukaan, viedään tämä
piirakka puutarhan asukeille ja tullaan sitten itse syömään. Kerron teille sitten hieman
Raparperikuninkaasta."

Isoäiti otti lautasen, veti siniset saappaat jalkaansa ja meni takaovesta pihalle. Lapsilauma
seurasi kiinnostuneena perässä. Kun lautanen oli viety suuren puun juurelle, palasivat
kaikki Isoäidin mukana keittiöön. Kaikille jaettiin iso pala piirakkaa ja sitten isoäiti aloitti
kertomuksensa: "Tiedättehän, että puutarha kuhisee elämää! Se on vaikka kuinka monen
pienen ja hieman isommankin olennon koti." Hän kertoi ja katsoi samalla ulos ikkunasta.
Hän oli näkevinään vilahduksen Raparperikuninkaasta mutta ei ollut aivan varma. "Pitää
olla hyvin varovainen, ettei esimerkiksi vahingossa tallaa jonkun asukin päälle. Minulle
meinasi kerran käydä niin, onneksi se pikkuinen hämähäkki ehti pois alta." Isoäiti huokaisi
ja otti palan piirakkaa ennekuin jatkoi: "Raparperikuningas asuu puutarhassa. Hän pitää
huolta, että siellä on kaikki hyvin. Meidän tulee kunnioittaa jokaista hahmoa, joka möyrii,
ryömii, hyppii, kiipeää, juoksee tai kutoo seittejään puutarhassa." Isoäiti kertoi vakavana
mutta naurahti sitten: "Voi, olisipa hauska ymmärtää mitä vaikkapa oravat tai sammakot
puhuvat keskenään. Mitä luulette, mistä ne juttelevat?" "Oravat miettivät varmasti mistä
saisivat käpyjä." "Ja sammakot keskustelevat siitä kuinka kylmää vesi on ojan pohjalla!"
Isoäiti hymyili ja sanoi: "Lisää piirakkaa?"

Samaan aikaan kun Isoäiti kertoi lapsille Rapaperikuninkaasta, tämä herkutteli puutarhan
laidalla ystävineen. Kaikkien kädet, jalat, käpälät ja tassut sekä kasvot olivat tahmaisessa
raparperissa mutta suupielet olivat hymyssä. Piirakka oli syöty viimeistä murua myöden ja
toinen oravista nuolaisi vielä lautasen reunalle valuneen hillonjämän. Tuosta pienestä
jämästä meinasi jälleen tulla taistelu, kun toinen orava huomasi tämän mutta onneksi
Signe ehti väliin. Hyvän aterian päälle ei kannattanut riehua vaan olisi parempi idea ottaa
pienet torkut, eikös?

Signen ehdotus sai kannatusta ja kaikki etsivät hyvän paikan asettua päiväunille. Kimmo
surisi hetken, ennen kuin löysi hyvän asennon kauniin kukkasen syleilystä.
Raparperikuningas, Näkymätön olento ja Melvini kömpivät suuren lehden alle. Signe kutoi
itselleen pienen verkon, koska ei osannut nukkua muuten. Oravat olivat liian levottomalla
tuulella nukkuakseen, joten ne hyppelivät peräkanaa kohti vanhan kuusen latvaa, eikä
aikaakaan, kun sieltä alkoi kuulua riemastunutta ääntelyä. Jasse löntysteli päätään pudistellen omaan koppiinsa. Nuo oravat olivat sen mielestä välillä täysin käsittämättömiä.

Aurinko paistoi vielä melko korkealta. Tuuli tuuditti hiljaa kukkaa, jossa Kimmo nukkui.
Signen verkkokin heilui kuin paraskin riippukeinu. Ilmassa tuoksui kesä. Ahomansikat,
kedon kukkaset, vastaleikattu nurmi, raparperipiirakka.. Tiedättehän miltä kesä tuoksuu!
Raparperikuningas ei enää huolehtinut raparperipensaan kohtalosta. Kasvaisihan se ensi
kesänä taas uudestaan!

Syksyn tullen kuningas meni Jassen koppiin asustelemaan.
Yhdessä he katselivat vihreän kesän vaihtumista värikkääksi ruskaksi.

Vaikka monet Raparperikuninkaan ystävistä menevät talviunille, eikä heitä näe ennen kuin
kevätaurinko nousee taas taivaalle, Raparperikuningas jatkaa seikkailuaan läpi talven.
Jassen kopissa on lämmin. Yhdessä he viettävät mukavia huurteisia talvipäiviä.
Olet ehkä nähnyt joskus pienet jäljet hangella? Joku on kenties kertonut, että hiiri on kulkenut siitä. Se on täysin mahdollista toki mutta joskus hiiret ja Raparperikuningas
käyttävät samoja polkuja. Katsopa tarkkaan ensi kerralla, ehkä ne ovatkin pienten
saappaiden jäljet..