Ha,katotaa pystynkö tekee puhelimella blogipäivityksen. Tässä vaiheessa jo pahoittelut kirjotusvirheistä, ku onhan tää nyt iha höpönpöpöä kirjottaa tälläsellä minilaitteella,jossa näppäimii osumine o iha supervaikeeta.
Ootatte nyt tietysti tekstiä aiheesta "perheenäidin ja sen lasten+kahden seniorin kanssa laivalla" mutta se tulee ehkä ylihuomenna. Tämä syystä,että siihe pitää saaha keskittyä kunnolla eikä se onnistu puhelimella. MUTTA,ei hätää, tää teksti syntyy tässä just työllä ja tuskalla Vantaalaisen ketjukahvilan pöydässä ja käsittelee miu aamua..tässä teille:
Olin siis kotikonnuilla pikavisiitillä. Iskän talo on siitä mukava, että siellä on luonto lähellä. Tarkemmin sanottuna puutarha on nii ylikasvanu,ettei ikkunoista näe ulos ja seinän välissä voi kuulla ku hiiret rellestää(yleensä yöaikaan). Tää tarina alkaa siitä, että heräsin n.6 kertaa yöllä osin kipeen kurkun takia(oon oottanu millo flunssa saavuttaa miut, kohteliaasti se ootti viimeseen lomapäivään..) ja osin siks, että hiiriperhe veti sellasta rundia, että seinät täris. Ne on siellä joko paossa kylmiä ilmoja,tai sitte tulleet (jo hajusta päätellen aika kauan sitte)kuolleen lajitoverinsa hautajaisiin. Miule herää tässä kaks kysymystä: 1. Miks pitää juosta?? 2. Mistä ne möttöset saa ruokaa? Vai käykö ne välillä kylillä syömässä ja tulevat sit takas?
Noh, sinne ne jäi rapisemaan ku mie nousin. Istuin pikakahvini ääressä ja mietin maailmaa. Iskäki heräs ja meni lukemaa feispuukkia. Yritettii päästä yhteisymmärrykseen siitä, mite aikasi juna-asemalle pitäis mennä. Mie oon periny äitiltä kyvyn olla ihanliianajoissa joka paikassa ja niinhän se taas kävi.
Ajettii läpi räntäsateen asemalle. Mietin Torniossa vallitsevaa sydäntalvea ja kesärenkailla olevaa pösöäni. En anna itelleni lupaa fantasioida aiheesta "Oispa K vaihdattanu miu autoo renkaat." Ei, koska meillä jokainen kantaa omat kassinsa, syntinsä ja hoitaa omat renkaansa.
Lepran asemalla seurasin ihmismassaa, joka liikehti sisään ja ulos asemarakennuksen automaattiovista sitämukaa, ku junan lähtöaika muuttu. Rohkeimmat seiso pihalla pienten mainossateenvarjojensa suojissa ja näyttivät inhottavan reippailta.
Kuvola, Lahti..mikä siinä on, ettei junaan voi astua sillee hiljallee ja rauhassa, miks aina tulee kauhee möykkä?? Ja entäs ku junaa sattuu sellanen ylireipas konnari, joka haluu jutustella sinne "keskusradioon" kaikkee hauskaa ja ravintolavaunun tätiki tahtoo päästä äänee. Joka kerta joutuu pysäyttää auta antti-podcastin, ettei jää mitää tärkeetä kuulematta. Raskasta.
Noh,VR lipuu Tikkurilaan kymmenisen minuuttia myöhässä. Päätän mennä käymää assan vessassa, koska junan huussit nyt on mitä on. (En tiiä miks tässäkohtaa aattelin, et tiksin aseman kusiputka ois jotenki yleellisempi??) Kolme koppia, joista yks on varattu. Keskimmäisen ovi näyttää vähemmän rikkinäiseltä, joten valkkaan sen. Koppi on päällisin puolin siisti mutta avatessani pöntön kannen, sen alta paljastuu omissa liemissään uiskenteleva hätäinen pikkukakka, joka ei o päässy siirtymään tuonpuoleiseen oletettavasti heikon vedenpaineen takia. Se oli alkanu jo vähä lahota. Jos oisin ollu kiva, oisin auttanu kakkaparkaa siirtymäriitissä mutta koska en o kiva, jätin sen sinne seuraavan matkaajan löydettäväksi. Viimenen mahis, kopin lattialla oli nestettä mutta päätin että se on vettä. Vuorasin pöntönreunuksen nii isolla määrällä paperia,ettei sen reunalla olleet pisarat enää tullu läpi. Mietin kustessani mite selitän kotona sen kuppatartunnan, joka tästä satavarmasti jää käteen. (ja johonki muuallekki..) Huolellisen käsienpesun jälkee lotrasin vielä sellasen määrän puhdasta alkoholikäsidesiä(ammattilaiskäyttöön, ei sisällä väri-haju- tai makuaineita) että paatuneinki Florence Nightingalea fanittava hygieniahoitaja ois antanu miulle hyväksyvän nyökkäyksen vienon hymyn kera. VR:n vessa ja sen maaninen majava on sittenki ihan jees. Ne vessat sentäs siivotaan joskus..
Sitte meen Picnic-Kahvilaan,jonka juustopatongista oon fantasioinu yli viikon. Kassalla on ekaa päivää töissä oleva tyttönen, joka näyttää ekaluokkalaiselta mei ala-asteen musiikinopettajan yksinlaulukokeessa (peura ajovaloissa on siihe verrattuna rohkea ku teräsmies!) Homma hoituu kuitenki mallikkaasti, saan ruokaa ja hyppään hetken päästä seuraavaan junaan, joka tulee ppikkeuksellisesti ajoissa. Oulu,täältä tullaan!
Tässä teille vielä ennenjulkaisematon kuva:
Ootatte nyt tietysti tekstiä aiheesta "perheenäidin ja sen lasten+kahden seniorin kanssa laivalla" mutta se tulee ehkä ylihuomenna. Tämä syystä,että siihe pitää saaha keskittyä kunnolla eikä se onnistu puhelimella. MUTTA,ei hätää, tää teksti syntyy tässä just työllä ja tuskalla Vantaalaisen ketjukahvilan pöydässä ja käsittelee miu aamua..tässä teille:
Olin siis kotikonnuilla pikavisiitillä. Iskän talo on siitä mukava, että siellä on luonto lähellä. Tarkemmin sanottuna puutarha on nii ylikasvanu,ettei ikkunoista näe ulos ja seinän välissä voi kuulla ku hiiret rellestää(yleensä yöaikaan). Tää tarina alkaa siitä, että heräsin n.6 kertaa yöllä osin kipeen kurkun takia(oon oottanu millo flunssa saavuttaa miut, kohteliaasti se ootti viimeseen lomapäivään..) ja osin siks, että hiiriperhe veti sellasta rundia, että seinät täris. Ne on siellä joko paossa kylmiä ilmoja,tai sitte tulleet (jo hajusta päätellen aika kauan sitte)kuolleen lajitoverinsa hautajaisiin. Miule herää tässä kaks kysymystä: 1. Miks pitää juosta?? 2. Mistä ne möttöset saa ruokaa? Vai käykö ne välillä kylillä syömässä ja tulevat sit takas?
Noh, sinne ne jäi rapisemaan ku mie nousin. Istuin pikakahvini ääressä ja mietin maailmaa. Iskäki heräs ja meni lukemaa feispuukkia. Yritettii päästä yhteisymmärrykseen siitä, mite aikasi juna-asemalle pitäis mennä. Mie oon periny äitiltä kyvyn olla ihanliianajoissa joka paikassa ja niinhän se taas kävi.
Ajettii läpi räntäsateen asemalle. Mietin Torniossa vallitsevaa sydäntalvea ja kesärenkailla olevaa pösöäni. En anna itelleni lupaa fantasioida aiheesta "Oispa K vaihdattanu miu autoo renkaat." Ei, koska meillä jokainen kantaa omat kassinsa, syntinsä ja hoitaa omat renkaansa.
Lepran asemalla seurasin ihmismassaa, joka liikehti sisään ja ulos asemarakennuksen automaattiovista sitämukaa, ku junan lähtöaika muuttu. Rohkeimmat seiso pihalla pienten mainossateenvarjojensa suojissa ja näyttivät inhottavan reippailta.
Kuvola, Lahti..mikä siinä on, ettei junaan voi astua sillee hiljallee ja rauhassa, miks aina tulee kauhee möykkä?? Ja entäs ku junaa sattuu sellanen ylireipas konnari, joka haluu jutustella sinne "keskusradioon" kaikkee hauskaa ja ravintolavaunun tätiki tahtoo päästä äänee. Joka kerta joutuu pysäyttää auta antti-podcastin, ettei jää mitää tärkeetä kuulematta. Raskasta.
Noh,VR lipuu Tikkurilaan kymmenisen minuuttia myöhässä. Päätän mennä käymää assan vessassa, koska junan huussit nyt on mitä on. (En tiiä miks tässäkohtaa aattelin, et tiksin aseman kusiputka ois jotenki yleellisempi??) Kolme koppia, joista yks on varattu. Keskimmäisen ovi näyttää vähemmän rikkinäiseltä, joten valkkaan sen. Koppi on päällisin puolin siisti mutta avatessani pöntön kannen, sen alta paljastuu omissa liemissään uiskenteleva hätäinen pikkukakka, joka ei o päässy siirtymään tuonpuoleiseen oletettavasti heikon vedenpaineen takia. Se oli alkanu jo vähä lahota. Jos oisin ollu kiva, oisin auttanu kakkaparkaa siirtymäriitissä mutta koska en o kiva, jätin sen sinne seuraavan matkaajan löydettäväksi. Viimenen mahis, kopin lattialla oli nestettä mutta päätin että se on vettä. Vuorasin pöntönreunuksen nii isolla määrällä paperia,ettei sen reunalla olleet pisarat enää tullu läpi. Mietin kustessani mite selitän kotona sen kuppatartunnan, joka tästä satavarmasti jää käteen. (ja johonki muuallekki..) Huolellisen käsienpesun jälkee lotrasin vielä sellasen määrän puhdasta alkoholikäsidesiä(ammattilaiskäyttöön, ei sisällä väri-haju- tai makuaineita) että paatuneinki Florence Nightingalea fanittava hygieniahoitaja ois antanu miulle hyväksyvän nyökkäyksen vienon hymyn kera. VR:n vessa ja sen maaninen majava on sittenki ihan jees. Ne vessat sentäs siivotaan joskus..
Sitte meen Picnic-Kahvilaan,jonka juustopatongista oon fantasioinu yli viikon. Kassalla on ekaa päivää töissä oleva tyttönen, joka näyttää ekaluokkalaiselta mei ala-asteen musiikinopettajan yksinlaulukokeessa (peura ajovaloissa on siihe verrattuna rohkea ku teräsmies!) Homma hoituu kuitenki mallikkaasti, saan ruokaa ja hyppään hetken päästä seuraavaan junaan, joka tulee ppikkeuksellisesti ajoissa. Oulu,täältä tullaan!
Tässä teille vielä ennenjulkaisematon kuva:
Huh, olipa hankalaa.. nostan hattua kaikille teille, joitten ainut netti on puhelimen ruudulla. En tiiä mite pystytte tähä??
Noni, ens kertaan muruset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti