On asioita, jotka tiedostetaan mutta niistä ei puhuta tarpeeksi ääneen. Näin ne saavat yleisössä hiljaisen hyvänksynnän ja he, jotka painivat näiden ongelmien kanssa, jäävät yksin. Heille nauretaan, heidän ongelmiaan vähätellään ja pahimmassa tapauksessa heitä ei uskota tai heidän kertomustaan luullaan liioitelluksi. Onneksi on eiolluasiaa-blogi, joka tuo pienen ihmisen äänen kuuluviin sieltä syvimmästäkin kallionkolosta ja niemen notkelmasta.
Tämän päivän aiheeni on: Miksi googlemaps kiusaa viattomia ihmisiä? Haastattelin tätä artikkelia varten erästä henkilöä, joka haluaa tämän teknologiamyönteiseen nykypäivän ihmismassaan sulautumattomana pysyä anonyyminä. Tai no eikai häntä nyt voi ihan anonyymiksikään kutsua koko tekstin ajan, joten sanottakoon häntä nyt vaikka Pipsaksi. Pipsa haluaa kertoa oman tarinansa, uskoitte häntä tai ette. Minä kyllä uskon, sillä Pipsa on minulle läheisempi kuin uskottekaan..
Tuuli puskee edellään lentäviä ylikansallisen pikaruokaketjun roskia pitkin tietä. Aurinko ei ole noussut puoleentoista kuukauteen ja vettä sataa. On ilmastomuutoksen aatto, tiistai. Kävelen Pipsan kotiin, hän tarjoilee minulle tummaa kahvia ja istahtaa sitten matalalle sohvalle helvetinkallis muumimuki käsissään. Pipsa on vetänyt hihat sormiensa peitoksi. Hän pyörittelee kuppia käsissään ja katselee kuinka jo aikapäiviä sitten vanhentunut soijamaito kiemurtelee kahvin päällä ilman aikomustakaan sekoittua mutta tehden siitä kuitenkin mukavan kermaisen makuista.
Pipsa on yksi guuglemapsin uhreista. Niistä, joita ei uskota ja joille nauretaan mutta joiden ongelma on todellinen, ankea ja jopa arkielämää vaikeuttava.
"Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun muut ympärilläni olevat hankkivat älypuhelimen. En pysynyt enää kehityksen kärryillä, sähköposteihini ei vastattu, vaikka minulle sähköinen kirjoittelu reaaliajassa oli suuri loikkaus. Jouduin siirtymään sähköpostin käyttöön kun kirjekyyhkyni ei enää palannut matkoiltaan milleniumin alussa. Mietin yhä tänä päivänäkin meniköhän viimeinen kirjeeni koskaan perille tai jäikö siihen odottamani vastaus matkan varrelle." Pipsa pyörittelee nyt kahvikuppinsa lisäksi myös päätään niin lujaa, että tunnen rutinan omassa niskassani. Juttu tuntuu rönsyilevän mutta annan hänelle aikaa. Aihe on kipeä.
"Kirjoitin pitkiä posteja mutta kaikki käyttivät tsättiä ja muita yhä nopeampia viestimiä. Jäin pikkuhiljaa paitsi juhlista, yhteisistä illanvietoista, kaverini hääjuhlasta ja lähi Prisman remontin valmistumisen kunniaksi ilmaiseksi tarjotuista kakkukahveista. Kaikesta tiedotettiin sosiaalisessa mediassa." Pipsa on lopettanut päänsä pyörittelyn ja raapii nyt harvoja hiuksiaan keskittyneenä. Odotan hänen pääsevän päivän aiheeseen.
"Ostin ensimmäisen älypuhelimeni osittain juuri siksi, että en eksyisi joka helvetin kerta lähtiessäni kotipihasta roskakatosta kauemmas." (Jes, hihkaisen mielessäni, ehkä Pipsan rönsyilevästä puhetulvasta tulisi sittenkin hyvä tarina!) Kehoitan Pipsaa jatkamaan ja hörppään mustaa kahviani. Se polttaa ruoansulatuselimistööni välittömästi mustan reiän, mustan kuin Pipsan sielu. "Puhelin kesti käytössäni puoli vuotta ennen hajoamistaan." Pipsa huokaisee ja juo kahviaan tottuneesti. Pipsan ruoansulatuselimistökin on musta. Ja palanut. "Olin nähnyt kuinka google maps toimii muiden käyttämänä, joten uskoin että se voisi auttaa minuakin löytämään tieni paikasta toiseen. Ulkomailla ollessani seuralaiseni on vain näppäillyt osoitteen ja seurannut pientä kartalla liikkuvaa täppää, joka on näyttänyt tien hotellille, kuin kirkas tähti Beetlehemin taivaalla jo niin monta tuhatta vuotta sitten." Pipsa huokaisee. Ehkä hän on hieman uskonnollinen?
"Vaikka tiesinkin, ettei teknologialle saa näyttää pelkoaan ja vaikka kuinka yritin olla jämäkkä, google maps ei koskaan taipunut tahtooni. Ongelmat alkoivat heti ja ovat jatkuneet siitä saakka." Pipsan silmänurkassa kimmeltää kyynel. Tarjoan nenäliinaa, jossa on viime influenssakaudelta jäänyttä, kuivunutta räkää. Pipsa niistää nenänsä ja jatkaa. "Kun laitan opastuksen päälle, ongelmat alkavat saman tien. Ivallinen naisääni käskee minun "lähteä länteen." Aivan kuin minulla nyt olisi kompassini mukana!" Pipsa huudahtaa äänekkäästi saaden minutkin hätkähtämään. "Eikö tämä ohjelma ole suunniteltu juuri sitä varten, ettei kompassia tarvittaisi?" Hän nyyhkyttää ja kuivaa kyyneleitään nenäliinaani. Influenssaräkä on taas juoksevaa. Mietin kuinka kauan bakteerit elävät kuivuneessa rää´ässä ja voivatko ne herätä uudelleen eloon saatuaan kostuketta.
"Kun lähden liikkeelle, täppä ei liiku samaa tahtia. Uudessa risteyksessä joudun aina kävelemään monta sataa metriä eri suuntiin nähdäkseni mikä on oikea tie. Sitten maps käskee naureskellen minun kääntyä ympäri. Ymmärtäisin tämän jos olisin huomattavan ylipainoinen ja karttaohjelma haluaisi hyvää hyvyyttään saada minut liikkeelle mutta tämän ongelman kanssa painittuani ruokakaan ei ole maistunut." Pipsa puhuu nyt hiljaisella, sulkeutuneella äänellä. "Toisinaan ajaessani pyörällä maps käskee minun kääntyä oikealle tai vasemmalle vaikka kummassakaan suunnassa ei ole muuta kuin kivistä peltoa. Uskon sen tekevän niin vain saadakseen keskeyttää musiikin. Jos uhmaan sen ohjeita ja jatkan suoraan, se hiljenee, eikä enää ohjaa minua mihinkään. Yleensä tässä kohtaa soitan siskolleni tai terapeutilleni. Saan samalla itkeä pahaa oloani, joka johtuu tien reunaan kupsahtaneen oravan mieleeni tuomasta elämän raadollisuudesta."
Pipsa hakee lisää kahvia ja minä alan pakata laukkuani. Tuo nainenhan on selvästi hullu. Oho, hyi minä, sanoinpa nyt rumasti. Korjataan tilannetta vähän.. Eli muistakaa, että koskaan ei saa sanoa nainen vaan henkilö. Ja ei, tämä ei johdu siitä, että sanomalla häntä naiseksi paljastaisin osan haastateltavani identiteettiä vaan siitä, että tänä päivänä on väärin olettaa ihmisten olevan miehiä tai naisia. Se ei ole 2020-lukua se. Tänä päivänä on vain henkilöitä ja osaa heistä guugle maps kiusaa, osasta se vain tekee jatkuvaa profiilia jonka sitten kauppaa sopivasta summasta mainostajille ja joillekin se tekee molempia.
Foliohattu päähän ja baanalle rakkaat!
Tässä vielä aiheeseen sopimaton kuva:
Tämän päivän aiheeni on: Miksi googlemaps kiusaa viattomia ihmisiä? Haastattelin tätä artikkelia varten erästä henkilöä, joka haluaa tämän teknologiamyönteiseen nykypäivän ihmismassaan sulautumattomana pysyä anonyyminä. Tai no eikai häntä nyt voi ihan anonyymiksikään kutsua koko tekstin ajan, joten sanottakoon häntä nyt vaikka Pipsaksi. Pipsa haluaa kertoa oman tarinansa, uskoitte häntä tai ette. Minä kyllä uskon, sillä Pipsa on minulle läheisempi kuin uskottekaan..
Tuuli puskee edellään lentäviä ylikansallisen pikaruokaketjun roskia pitkin tietä. Aurinko ei ole noussut puoleentoista kuukauteen ja vettä sataa. On ilmastomuutoksen aatto, tiistai. Kävelen Pipsan kotiin, hän tarjoilee minulle tummaa kahvia ja istahtaa sitten matalalle sohvalle helvetinkallis muumimuki käsissään. Pipsa on vetänyt hihat sormiensa peitoksi. Hän pyörittelee kuppia käsissään ja katselee kuinka jo aikapäiviä sitten vanhentunut soijamaito kiemurtelee kahvin päällä ilman aikomustakaan sekoittua mutta tehden siitä kuitenkin mukavan kermaisen makuista.
Pipsa on yksi guuglemapsin uhreista. Niistä, joita ei uskota ja joille nauretaan mutta joiden ongelma on todellinen, ankea ja jopa arkielämää vaikeuttava.
"Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun muut ympärilläni olevat hankkivat älypuhelimen. En pysynyt enää kehityksen kärryillä, sähköposteihini ei vastattu, vaikka minulle sähköinen kirjoittelu reaaliajassa oli suuri loikkaus. Jouduin siirtymään sähköpostin käyttöön kun kirjekyyhkyni ei enää palannut matkoiltaan milleniumin alussa. Mietin yhä tänä päivänäkin meniköhän viimeinen kirjeeni koskaan perille tai jäikö siihen odottamani vastaus matkan varrelle." Pipsa pyörittelee nyt kahvikuppinsa lisäksi myös päätään niin lujaa, että tunnen rutinan omassa niskassani. Juttu tuntuu rönsyilevän mutta annan hänelle aikaa. Aihe on kipeä.
"Kirjoitin pitkiä posteja mutta kaikki käyttivät tsättiä ja muita yhä nopeampia viestimiä. Jäin pikkuhiljaa paitsi juhlista, yhteisistä illanvietoista, kaverini hääjuhlasta ja lähi Prisman remontin valmistumisen kunniaksi ilmaiseksi tarjotuista kakkukahveista. Kaikesta tiedotettiin sosiaalisessa mediassa." Pipsa on lopettanut päänsä pyörittelyn ja raapii nyt harvoja hiuksiaan keskittyneenä. Odotan hänen pääsevän päivän aiheeseen.
"Ostin ensimmäisen älypuhelimeni osittain juuri siksi, että en eksyisi joka helvetin kerta lähtiessäni kotipihasta roskakatosta kauemmas." (Jes, hihkaisen mielessäni, ehkä Pipsan rönsyilevästä puhetulvasta tulisi sittenkin hyvä tarina!) Kehoitan Pipsaa jatkamaan ja hörppään mustaa kahviani. Se polttaa ruoansulatuselimistööni välittömästi mustan reiän, mustan kuin Pipsan sielu. "Puhelin kesti käytössäni puoli vuotta ennen hajoamistaan." Pipsa huokaisee ja juo kahviaan tottuneesti. Pipsan ruoansulatuselimistökin on musta. Ja palanut. "Olin nähnyt kuinka google maps toimii muiden käyttämänä, joten uskoin että se voisi auttaa minuakin löytämään tieni paikasta toiseen. Ulkomailla ollessani seuralaiseni on vain näppäillyt osoitteen ja seurannut pientä kartalla liikkuvaa täppää, joka on näyttänyt tien hotellille, kuin kirkas tähti Beetlehemin taivaalla jo niin monta tuhatta vuotta sitten." Pipsa huokaisee. Ehkä hän on hieman uskonnollinen?
"Vaikka tiesinkin, ettei teknologialle saa näyttää pelkoaan ja vaikka kuinka yritin olla jämäkkä, google maps ei koskaan taipunut tahtooni. Ongelmat alkoivat heti ja ovat jatkuneet siitä saakka." Pipsan silmänurkassa kimmeltää kyynel. Tarjoan nenäliinaa, jossa on viime influenssakaudelta jäänyttä, kuivunutta räkää. Pipsa niistää nenänsä ja jatkaa. "Kun laitan opastuksen päälle, ongelmat alkavat saman tien. Ivallinen naisääni käskee minun "lähteä länteen." Aivan kuin minulla nyt olisi kompassini mukana!" Pipsa huudahtaa äänekkäästi saaden minutkin hätkähtämään. "Eikö tämä ohjelma ole suunniteltu juuri sitä varten, ettei kompassia tarvittaisi?" Hän nyyhkyttää ja kuivaa kyyneleitään nenäliinaani. Influenssaräkä on taas juoksevaa. Mietin kuinka kauan bakteerit elävät kuivuneessa rää´ässä ja voivatko ne herätä uudelleen eloon saatuaan kostuketta.
"Kun lähden liikkeelle, täppä ei liiku samaa tahtia. Uudessa risteyksessä joudun aina kävelemään monta sataa metriä eri suuntiin nähdäkseni mikä on oikea tie. Sitten maps käskee naureskellen minun kääntyä ympäri. Ymmärtäisin tämän jos olisin huomattavan ylipainoinen ja karttaohjelma haluaisi hyvää hyvyyttään saada minut liikkeelle mutta tämän ongelman kanssa painittuani ruokakaan ei ole maistunut." Pipsa puhuu nyt hiljaisella, sulkeutuneella äänellä. "Toisinaan ajaessani pyörällä maps käskee minun kääntyä oikealle tai vasemmalle vaikka kummassakaan suunnassa ei ole muuta kuin kivistä peltoa. Uskon sen tekevän niin vain saadakseen keskeyttää musiikin. Jos uhmaan sen ohjeita ja jatkan suoraan, se hiljenee, eikä enää ohjaa minua mihinkään. Yleensä tässä kohtaa soitan siskolleni tai terapeutilleni. Saan samalla itkeä pahaa oloani, joka johtuu tien reunaan kupsahtaneen oravan mieleeni tuomasta elämän raadollisuudesta."
Pipsa hakee lisää kahvia ja minä alan pakata laukkuani. Tuo nainenhan on selvästi hullu. Oho, hyi minä, sanoinpa nyt rumasti. Korjataan tilannetta vähän.. Eli muistakaa, että koskaan ei saa sanoa nainen vaan henkilö. Ja ei, tämä ei johdu siitä, että sanomalla häntä naiseksi paljastaisin osan haastateltavani identiteettiä vaan siitä, että tänä päivänä on väärin olettaa ihmisten olevan miehiä tai naisia. Se ei ole 2020-lukua se. Tänä päivänä on vain henkilöitä ja osaa heistä guugle maps kiusaa, osasta se vain tekee jatkuvaa profiilia jonka sitten kauppaa sopivasta summasta mainostajille ja joillekin se tekee molempia.
Foliohattu päähän ja baanalle rakkaat!
Tässä vielä aiheeseen sopimaton kuva:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti