Vanhuus, mikä ihana tekosyy

Oon pohtinu tätäki asiaa aiemmin mutta jotenki se tuntuu aina vaan tupsahtavan työpöydälle, kuin lumihiutale joulukuisena aamuna helsinkiläisen autoilijan työmatkan varrelle.

Haluan tässä jakaa omia havaintojani, mistä oon ite huomannu, että keski-ikä kolkuttaa jo ihan tuossa parvekkeen oven takana:

1. Turvallisuusasiat, esim vakuutukset. Mie oon oikeesti lähteny ihan penskana tallihommiin eurooppaan silleen, että miula oli letit ja hevoslehti matkassa ja olin jutellu tästä tulevasta työpaikastani kaverin kaverin kanssa, joka oli miun tulevan pomon kaverin tallilla töissä ihan toisella puolella maata. En muista oliko miula edes osotetta mihi olin menossa, tulevan pomoni nimi ehkä? "Otat hevoslehden mukaan ja laitat sen kassin päälle, niin siut tunnistetaan siitä lentokentällä." (Siis oikeesti!) Se lehti oli vielä Hevoset ja ratsastus ja mie leikkelin sen myöhemmin miu päiväkirjan koristeeks :D Nyt elettiin kuitenki jo kännykkäaikaa mutta soittaminen ulkomailla oli niin pirun kallista, että sitä ei turhaan harrastettu.. Tallia vaihtaessani, miula ei ollu senkään vertaa tietoa mihin olin menossa. Miule annettiin vaan matkalippu ja sanottiin, että jäät tolla asemalla pois. Ajelin tietty väärään paikkaan, eikä miula ollu numeroa mihin soittaa, että oon myöhässä. Saavuin sinne oikeelle asemalle jokunen tunti myöhässä ja menin asemarakennukseen. Istuin alas lataamaan puhelintani(josta oli akku loppu, tietty. Vanhoillekki puhelimille kävi sitä, varsinki jos käytti siskolta perittyä, jo vähä elämää nähnyttä mallia.) ja juomaan kylmää kokista. Oli muute hyvää! Sit sen aseman kahvilanpitäjä tuli miu luo ja tarjos jotai lappua. Huonolla englannilla se sano, että tässä kävi joku hahmo, joka etti ehkä siuta ja sano, että jos tänne tulee tyttö isojen matkalaukkujen kanssa, niin anna tää lappu sille. Siinä oli nimi ja numero. No, mie soitin siihe, miut haettii asemalta kaikkine kasseineni, vietii sveitsin puolelle ja sielä mie sitte onnellisena elelin jokusen kuukauden. :D

Pitkä pohjustus aiheeseen turvallisuus, eli tuntuis aika hullulta lähtee tänä päivänä tollee reissuu. Kai miula joku matkavakuutus ehkä oli? Sillo esim lentolipun hankkiminenki oli iha normaalia tehä matkatoimiston kautta. Lähin netti oli jossai isomman kylän nettikahvilassa.. Ei, en lähtis tänä päivänä lähellekään tollaseen seikkailuun mutta ei sitä sillo nuorena ja sinisilmäsenä näe, että maailmassa vois tapahtua jotai kamalampaa, ku että ajelee junalla väärälle asemalle..

2. Liittynee turvallisuuteen eli pyöräilykypärä ja heijastin. No heijastinta, ainaki jonkunlaista oon käyttäny varmaa suht aina mutta nyt hankin itelleni sellasen hard core-tosiliikkujan heijastinvaljaat. Pinkit. Ne ei kyllä näy taaksepäi, jos on reppu selässä mutta oon varmistanu, että sekä miu sali- että työrepussa roikkuu heijastimia. Lisäks miula on pyöräilykypärä. Oon pari kertaa polkenu toho lähijuna-asemalle ilman kypärää(syystä että en halua jättää sitä pottaa siihe pyörän sarvee roikkumaa siks aikaa ku junailen muualla mutta en myöskään taho raahata sitä mukana)ja koko ton kilsan matkan mietin sitä, että jos joku outo voima nyt sysää miut auton alle ja saan jonku aivovamman, joka ois ollu estettävissä kypärällä, ni alan uskoa ivalliseen sattumaan. Iha lapsena, ala-asteikäsinä käytettii kyllä kypärää(Tessu-koira toki söi miu kypärän vähä muodottomaks mutta se nyt tuhos paljonki kaikkia asioita mei kodissa. Ja ei, en saanu uutta, koska vammat oli lähinnä vaan esteettisiä.)mutta yläasteella sitä ei enää valvottu, eikä sitä ois voinu käyttää, koska cooleimmat tyypitkää ei käyttäny. En koskaa päässy cooleimpien kerhoon mutta onneks miula on koko iän ollut omat, parhaat ystävät, joille ei o tarvinnu todistella olevansa jotenki cool :)

3. Se, kun kaverit puhuu sienistä ja kukkasista, postailee niistä kuvia ja kertoo tekemisistään, niin mielikuva aiheesta on muuttunu näistä:

..tähän:

Niin se maailma muuttuu ja hyvä niin :D Välillä sitä miettii oisko kiva olla jälleen 18. Eläis vielä sitä ihanaa harhaa, että nyt kun on täysikäinen ja saa päättää omista asioistaan, karkkipäivistään, kotiintuloajoistaan ja yökyläilyistään niin se on sitä vapautta. Ei ollu vielä tajunnu, että nyt tarttee alkaa miettiä myös vuokranmaksua, kotivakuutuksia, veroilmotuksia, työvuoroja, jotka sotkee kokopäiväisen kaveriporukan kanssa hengaamisen sekä jatkuvasti nousevia terveyskeskusmaksuja, koska siellähän sitä tulee vierailtua sitä useammin, mitä vanhemmaksi elää. 

No, ehkä se on pääasia, että on ainaki eläny :)

salilla sattuu ja tapahtuu

Tapahtui tänään.

Taustatietoja: Olen Jenni, muutin tänne Helsinkiin kavereiden ja perheen luo viimevuoden lopulla. (harrastan lukemista, neulomista, valokuvausta, sisustamista, pahan ravinnon valmistamista, lastenohjelmien kielenkäytöstä ahdistumista ja yleistä alakuloisuutta. Aini, mut nehän ei liittynykkää tähä juttuun, vaan nuo oli niitä asioita mitä kerron sit jos pääsen jatkoon miss Vantaa-kilpailussa!) Nettosin tässä sen, että näen miule rakkaita ihmisiä tositosi paljon enemmän ku pohjosessa asuessani mutta menetin toisen rakkaan asian, eli hevosharrastuksen. Tätä asiaa korvatakseni myin sieluni ja vasemman etusormeni jäljen fitneskuntokeskukselle, jonka hikisessä syleilyssä oon korvannu sen ajan, jonka muuten oisin tallilla. Ei, ei se o sama asia lähellekkään mutta pysympähän sen tunnin verra aina silloin tällöin poissa pahanteosta(ja herkkujen ääreltä).

Tänään salilla tapahtui siis kaks asiaa. Eka heti aamusta, ku kävin vatsa-persejumpassa. (Toim.huom.miu persejumppa menee aina iha sananmukaisesti reisille. Ootan että T ehtii tulla kattomaa miu liikeratoja.. Se on jo valmis personal trainer. Jokaisella pitäis olla ystäväpiirissä yks PT, yks kokki, yks joka tietää mite tavaroiden tullimääräykset menee, yks kelan-täti ja yks pieneläinhoitaja. Miula on ne kaikki :D)

Noni, se jumppa. Tai se oli sen jumpan jälkee. Tiiättekö, ku on pienet tilat, siis tosi pienet pukkaritilat ja sit siellä on 28 just persejumpasta tullutta hikistä naista, jotka tahtois vaan saaha vaatteet päälle ja poistua sieltä kopperosta ostamaa palkkaripatukkaa (tai miu tapauksessa Mars-patukkaa) ja siitä sit puolenpäivän paltsuun jakkupuvussa, ni siinä tilassa on aikamoinen pöhinä. Mitä tekee "Mirkku" (nimi muutettu, luulisin.) SOMETTAA SIINÄ KESKELLÄ PAHINTA RUUHKAA ihan tyynen rauhallisena, kaikki tavarat levällään. Ok, oon jo vähä yli 20-vuotias, joten en ehkä IHAN täysin ymmärrä mite rankkaa on olla kokonaiset 45minsaa irti puhelimesta mutta voisko sen instapäivityksen tai feispuuk-stoorin tehhä vaikka siellä käytävällä, jossa ois enemmän tilaa? Siis ihan vaan ehdotus, Mirkku hyvä.

Toinen asia. Kävin C:n kanssa mukavan pt:n laiteopastuksessa. Käveltii sen perässä tunti pitkin salia ja yritettii näyttää pätevältä. On kuulkaa rankkaa yrittää vetää mahaa sisää kokonainen tunti! Jos ikinä meette tollasii laiteopastuksiin, ei siis mihinkään henk.koht.valmennukseen, ni kannattaa jättää ne kokoa liian pienet jumppahousut kotiin ja mennä vaa rennoissa pieruverkkareissa.

No, se mitä mie oikeesti opin tästä ja mistä en siis meinaa päästä millää yli on tää:

Nyt rehellisesti käpälä pystyyn, kuinka moni ties, että niissä supertylsissä soutu- ja hiihtolaitteissa voi pelata tollasta peliä samalla ku soutaa? Idea on väistellä noita isoja kaloja ja napsia noita pieniä. Mitä kovempaa soudat, sitä ylemmäs se siu kala nousee ja sit ku rauhotat tahtia, se laskee. Oon siis iha liekeissä tästä asiasta! :D

Aini, ja piti se vielä sanoa että kyllä, olen sukua julkkikselle mutta emmie sitä nyt sillee varsinaisesti taho mainostaa. Paitsi ehkä vähä. Oscarin arvonen suoritus, ehdottomasti! ;)

Noni, no johan sitä oli siinäki taas. Asiaa. Nyt otan siiderin. Kiitos.