Kotikonnuilla

Kotikonnuillehan sitä pitää aina lähteä, kun sellanen mahis tulee. Toki täältä Salosta on ihan superpaljon nopeempi ja helpompi lähtee itään, ku mitä Torniosta, että eipä sekään oikee mikään selitys ole olla menemättä tarpeeks usein :D Enivei, tässä taas yhen viikonvaihteen tunnelmia:

Joku viisas joskus sanoi että kerran vuodessa pitäis käydä paikassa, jossa ei ole aiemmin vieraillu. Matkusta tässä sitte, ku kaikki rajat ja turistikohteet on kiinni, lentokentillä on vastassa ufoasuisia koronatestaajia tikut ojossa ja kohdemaassa joutuu reissun mittaseen karanteeniin. Ei, parempi pysyä kotimaassa edelleen. Mutta hätähän ei ole tämän näköinen, sillä täältäki löytyy mestoja, joihin en ole vielä jalallani astunu! Testasin yhtä tälläistä maaperää päivänä eräänä, tässä kuvatodiste aiheesta: 

(Jos joku ei tiedä, ni Imatra=Sumatra, sijaitsee jotain 35km Leprasta, ohi ja itäänpäin. Se on synkkä paikka, ei kuitenkaa mikään Kouvola :D)

Kyllä, VR oli kuin olikin ajoissa, aikataulu petti vaan jotai 5 minuuttia ja sehän lasketaan jo, että ollaan ajoissa :D Olipa outoa kruisata näin pitkälle tutun ja turvallisen Lepran aseman ohi! Oon menny kerran Zenoon mutta näin pitkälle, never! Hetken aikaa siinä junasta noustessa piti ihmetellä, että mihin suuntaan sitä lähdetään! Onneks miu hovikuljettaja oli parkkipaikalla odottamassa ja se soitti miule ohjeita ihan pyytämättä.. (En ois kyllä kuullu puhelinta mutta olin just ottamassa tätä kuvaa, niin oli se kitisevä kakkiainen siinä hollilla, kun tärkeä puhelu tuli.)

Kruisattii kauppaan hakee välipalaa ja siitä sitte hovikuljettajani nykyiseen kartanoon. Vahtikoira, joka oli matkassa mukana, sujahti saman tien rooliinsa talon isäntänä. Sulautuu taustaansa, kuin Jenni hippijoukkoon. 

Istuttiin K:n keittiössä, parannettii maailmaa kahvikupposen äärellä ja vaihdettiin kuulumisia. K lähti jumppatunnille ja heitti miut iskälle. Tähän kuvaan tiivistyy sellanen hyvänmielen perjantai-ilta:

Kuvitelkaa pitsan tuoksu, pöydälle avattu punaviinipullo ja radiosta soimaan "..kanssas Eeva tanssin kauas taivaan tähtitarhoihin.." Tälläsiä meiän lapsuuden viikonloput oli. Äiti oli viikon reissussa ja sitä odotettiin perjantaisin kotii. Iskä teki pitsaa ja ikivihreät hitit soi taustalla :D

Tänä päivänä sitä saa itekki vähä maistella punkkua, vaikka iskä jaksaa ihan joka kerta päivitellä sitä, kuinka hän nyt tässä isänä tarjoaa alkoholia lapsilleen, voi voi..

Tää rauha ja hiljaisuus rikkoutui tästä hetkestä noin tunnin päästä, kun pyörremyrsky nimeltä perhe Piironen hyökyi sisään ovesta. Saman tien keittiö oli täynnä älämölöä, hymyä, naurua, uusia kertomuksia ja tavaraa. Sellasta elämän ääntä :)

Seuraava päivä oli omistettu miu ihanalle terapeutille. Se tuli noutamaa miut kotoa ja vei sitylle. Eka syömää huippuhyvää omenakakkua ja sit tarinoiden pieneen suklaapuotiin, joka oli avattu Lepra-sitylle. 

"Otitsie sen kuvan jo?"

"Läikkynyt kahvikin on elämän makuista hyvässä seurassa." 

Kahvila Ihanuus, oli varsinainen ihanuus ja sen vessahuoneen seinällä vartioi tämä maaninen jänis:

..Ja sit sitä suklaata..

Iltapäivä meni lumilohikäärmettä ja lumienkeleitä turatessa:

Lohikäärme nimeltä Raivo ja se näyttää vähä krokotiililtä. Tehtii sitä yhessä penskojen kanssa, vaikka ne ei ollu ehkä läheskään yhtä innostuneita aiheesta ku mie :D Sain tästä lumitaiteilusta turvonneen ranteen, jonka diagnosoin melkein lääkärin ammattitaidollani "peukalonliikuttajalihaksen tulehdukseksi." Se oli vaan turvonnu ja kipee, kunnes keksin laittaa siihen buranageeliä ja teipata sen sellasella kinesioteipillä, joita fyssarit käyttää. Kahessa päivässä sain ranteeseeni turvotuksen lisäksi rakkuloita iholle, jotka kirvelee. Ei taida tulla miusta lääkäriä ei, mutta lumiveistäjä ehkä?

Harmi että seuraavana päivänä sato lunta ja vettä ja mummoja, niin Raivo sai jatkaa ikiuniaan jo vuorokauden päästä syntymästään. Hän elää muistoissamme ikuisesti <3

Illalla katottii kotivideoita vuodelta -88. Aiotaan pitää samalla videolla esiintyvien serkkujen kanssa katselutalkoot, mutta ei selvinpäin..