Mummia muistelen

Miu Mummi siirtyi ajasta ikuisuuteen, niinkuin sanotaan, 2.10.2017. Sairauden uuvuttamana poistui taivaan kuoroon. Heitti lusikan nurkkaan, lähti enkelten matkaan, meni parempaan paikkaan. Meille aina sanotaan, että kun ollaan keikalla, jossa joku kuolee, ei saa käyttää mitään kaunisteltuja versioita kuolemasta vaan täytyy sanoa, niinkuin asia on: "Hän on nyt kuollut." Eikai sitä asiaa mikään kiertely muuksi muuta.

Se on vaan vaikee juttu, kun kuolema tulee lähelle. On se omaisten suru aina vaikeeta keikkapaikallakin mutta vielä vaikeempaa se on oottaa jonkun läheisen kuolemaa, niinku tässä tapauksessa Mummin. Se oli loppuun asti hyvässä kunnossa, ihan viimestä kuukautta lukuunottamatta. Viimenen viikko meni sellasessa sumussa, että kuolema oli lopulta helpotus. Ne oli pitkiä päiviä. Joka kerta kun puhelin soi, ootin soittoa, että nyt se on tapahtunu.. Lopulta se soitto tuli. Oli hiljasta, jännittävää, surullista ja helpottavaa samaan aikaan. Niinku yks miu ystävä asian ilmas, tässä ollaan isojen asioiden äärellä. En tiiä onko läheisen kuolema helpompi jos se tapahtuu vähä pikkuhiljaa vai äkisti ja yllättäen? Tavallaan tuo hiljalleen lähteminen on sille kuolevalle ehkä raskaampaa, luulisin. Vaikka toisaalta Mummi ehti tehä tilinsä selväks kaikkien kanssa. Se oli kertonu ketä tahtoo hautajaisiinsa ja ilmeisesti oli puhunut lastensa kanssa myös jälkeen jäävän omaisuutensa jakamisesta?

Heti ku mie sain tiedon siitä, että Mummilla alkaa olla aika täys, kirjotin sille kirjeen. Toki soittelin myös paljon sen kanssa mutta jotenki kirjottaminen tuntuu paremmalta tavalta kertoo asioita. Kiitin sitä hyvästä ja turvallisesta lapsuudesta ja kerroin että miuta lohduttaa tieto siitä, että se ei pelkää kuolemaa. Juteltii paljon kuolemasta Mummin kanssa vuosien mittaan ja se suhtautu siihen aina jotenki tosi asiallisesti. Ihminen syntyy, ihminen kuolee, ei siinä sen kummempaa. Vaikka se ei poistakaan surua, niin jotenkin Mummin asenne tekee tästä asiasta helpommin hyväksyttävän.

Mummi oli tosiaan aina läsnä meiän lapsuudessa. Sen talon ovi oli aina auki, sieltä sai aina syömistä ja pullaa sekä yöpaikan niinä hetkinä, kun vanhemmat oli jossai. Mummi opetti tosi paljon kaikkee, ihan huomaamattaan. Se opetti meitä neulomaan ja virkkaamaan, kerto mite marjoista keitellää mehua, mitkä omenat on hyviä ja mite puutarhaa hoidetaan. Vietettii aina joulut sen kanssa, syksyllä kerättii perunoita pellolta ja haravoitiin lehtiä. Välillä oli isot talkoot koko suvun kesken mutta muistan viimesen kerran Mustolassa, kun haravoitii kahestaa isojen vaahteroiden lehtiä ja todettii, että talkoot on pienentyny aika paljo :D

Papan kuoltua Mummi kävi ahkerasti hoitamassa sen hautaa. Ehkä se oli Mummille paikka jossa se pääs lähelle sitä tai sitte se vaan halus ottaa osaa hautausmaan tiukkaan kilpavarusteluun. Oli noloa, jos naapuri oli ehtiny viedä kesäkukat aikasemmin ja nähny, että Papan haudalla ei ollu vielä käyty. Olin monta kertaa sen mukana ostamassa kesäkukkia. Viimesen kerran nyt heinäkuun alussa. Se oli tärkeetä minkä värisiä ja laisia kukkia piti ostaa, mikä tahansa rehu ei kelvannu! Ja syksyllä vietii aina sellanen lyhty, joka oli tikun nokassa. Joka kerta naurettii samalle vitsille, että ei saa työntää sitä liian syvälle maahan, kun se osuu vielä Pappaa päähän. Mie tuun kuule Mummi rakas jatkamaan tätä samaa vitsiä vielä Saken ja Holgerin kanssa, oota vaan!

Mummi oli myös hyvin vapaamielinen noi niinku 20-luvulla syntyneeks. Se ei ollu mikään tosiuskovainen, ei koskaa moralisoinu tai valitellu kovaa kohtaloaan. Ei ainakaa meiän lastenlasten kuullen. Tai ei ainakaa miun kuullen. Miu värikkäiden vuosien aikana ainut mitä se miu lävistyksistä ja tatuoinneista ikinä sano oli: "Kunhan et nenään laita rengasta." En laittanu, enkä laita. Kyllä se varmasti oli montaa mieltä miu vaatetuksesta ja tyylistä mutta ei se miuta ikinä julkisesti hävenny. Kun ostin auton se totes, että johonkinhan se raha menee kuitenki. Viisas Mummi.

Se oli myös tosi onnellinen kaikista sen lasten ja lastenlasten menestyksestä, uusista jälkikasvuista ja siitä että niillä oli kaikki hyvin.

Mei Mummi oli ihana kaikin tavoin. Mie toivon, että se tietää sen. No, tietäähän se.

Tässä Mummille(tää oli myös siinä sen kirjeessä):

Emme elämää aina ymmärrä mutta kuolemasta tiedämme sen verran, että kun lyö elon kello tasatuntinsa viimeisen kerran, pysähtyy siihen ihmisen aika, on kaikki ohi, sammuu silmistä kirkkaus, särkyy taika.

Se, mihin menet, ei sitä tiedä kukaan. Tavaraa, omaisuutta, et kuitenkaan saa ottaa mukaan. 

Mutta jos asiasta päättää voisin, kaikki yhteiset hetket mukaasi soisin.

Samalla kun niitä muistojen matkalaukkuun pakkaat, muistutan sinua, kerrohan perille päästyäsi Papalle meiltä kaikilta terveiset rakkaat.

Vaikka nyt  lähdet, siuta koskaan unohda emme, vaan arjessa, juhlassa aina muistelemme.

Yhä kuuluu askeltesi rapina Heimosillantiellä, vaikka jo hiljaista tiedämmekin olevan siellä. 

Jää siusta tänne jälki ikuinen, on se kaikkien siun lasten, lastenlasten ja lastenlastenlasten näköinen.

Meidän jälkeläisten täytyy täällä nyt ilman Mummia toimiamme jatkaa, surusydämin korvaasi kuiskaamme: "Hyvää ja rauhallista matkaa."

Heippa Mummi.