Varaslähtö jouluun

Hei vaan hei muruset! Ootatte varmaan iha innolla jo miu tänvuotista piparkakkutaloa! Hih. Meillä on töissä yhen aseman heittämä haaste, että kuka tekee hienoimman talon. Mie aion niin voittaa sen kisan! En oikeestaa edes tiiä mite voittaja valitaan ja mitä saa palkinnoks mutta ihan sama. K ei o kuitenkaan vielä ehtiny tehä miule taikinaa(meiän perheessä leipominen on miesten hommaa :D) niin tässä ei nyt vielä olla niissä tunnelmissa. Mutta mitä tunnelmaa meillä tässä nyt on, niin tadaa: JOULUKALENTERI!

Miula kun on tunnetusti liikaa aikaa ja liian vilkas mielikuvitus, niin raapasin tuossa joutessani lapsille ja lapsenmielisille ja miksei nyt ihan vaikka aikuisillekki joulukalenterin tarinan muodossa. Tulostin sen kaikille kummilapsille ja keksin siinä sitte, että voihan sen jakaa tännekki. Nyt on vaan sellanen tilanne, että oon viikonlopun reissussa, enkä tosiaan aio raahata miu tietokonetta sinne mukana, niin annan teille tässä tälläsen pienen varaslähdön ja laitan jo 1-3.12 tarinat tänne valmiiks.

Rakas siskoni epäili kyllä vahvasti, että sen lapset ilahtuu enemmän lego-kalenterista :D Mutta todettiin sitten, että josko se tarina menis aina iltasatuna..

No, pidemmittä puheitta, tästä lähtee:

1.12.

Tervetuloa mukaan Sulo Punanenän joulutarinaan! Ehkä aloitamme kertomalla kuka kumma on Sulo Punanenä? Hän on yksi joulupukin lukuisista pikku apulaisista, eli tontuista. Kukaan ei ole varma, ei edes Sulo itse, kuinka vanha hän on mutta arviolta ainakin neljäsataa kuunkiertoa ja viitisenkymmentä ja jotain tuiskutalven tuiskahdusta. Tiedätte varmaan kuinka vaikea tonttujen varsinaista ikää on määritellä. Sulo on tehnyt töitä joulupukin verstaalla koko pienensuuren ikänsä. Sulo itse kertoo muistavansa jo lapsuudesta, kuinka hän auttoi vanhempia tonttuja pajan töissä. Hän auttoi usein varsinkin Lauha Lumikeroa, ikivanhaa tonttu-ukkoa valitsemaan oikean väristä käärepaperia lahjojen kääreeksi. Lauhalla kun ei oikein ollut värisilmää vaikka muuten kovin ahkera ja kätevä työläinen olikin. Lauha on sittemmin siirtynyt muihin tehtäviin. Ilmeisesti tämä asuu tällä hetkellä jossain Lappeenrannan lähistöllä olevassa omakotitalossa, jossa toimittaa saunatontun virkaa. Monet joulupukin pajalta eläköityvät tontut siirtyvätkin useinkin sauna- tai kotitontuiksi, koska vanhoja luita kolottaa ja saunan lämpö tekee niille hyvää.

Mutta ehkä seuraava joulutarina kertoo tarkemmin Lauha Lumikerosta, mennäämpä takaisin Sulo Punanenään, hän on tämän joulukalenterin tähti. Sulo ei siis ole vielä niin vanha, ettäkö olisi siirtynyt saunatonttuilemaan, vaan jatkaa joulupajalla. Sulo on erityisin kätevä käsistään ja hän tekeekin paljon pikkuautoja, junia, junaratoja, palapelejä ja muita leikkikaluja. Sinäkin olet saattanut saada Sulon valmistaman pikkuauton.

Sulolla on monesta muusta tontusta poiketen vihreä hattu. Tämä johtunee tarinan mukaan siitä, että kerran reissullansa hän tapasi Irlantilaisen haltijan, joka oli joutunut lentokoneen matkassa Dublinista kylmään pohjoiseen. Leprakorniksikin kutsuttu tonttu oli nukahtanut perheen matkalaukkuun ja herännyt seuraavassa hetkessä Rovaniemeltä, lumen keskeltä. Oli joulukuun 23.päivä ja Sulo oli suorittamassa viimeisiä kiltteysselvittelyjä. Ikkunasta kurkatessaan tämä oli nähnyt kuitenkin kilttien lasten sijaan hätääntyneen haltijan pyörivän ympyrää hotellihuoneessa. Sulo viittoili omituista murretta puhuvan leprakornin luokseen ja tiedusteli mistä tämä oli tullut ja miksi näytti noin surulliselta. Olihan joulu aivan käsillä, hanki välkkyi kauniin valkoisena ja pohjantähti loisti pakkastaivaalta kutsuvasti.

Irlantilainen haltija ei ollut kuitenkaan tottunut pimeyteen tai pakkaseen, eikä ollut innostunut seikkailusta. Surullisena tämä kertoi ettei tiennyt missä oli mutta haluaisi päästä kotiin. Sulo raapi harmaata partaansa mietteliäänä. Mitä tälläisessä tilanteessa pitäisi tehdä? Sitten Sulo sai loistoidean. Jouluaatto olisi kohta tulossa ja Joulupukki lähtisi joka tapauksessa kiertämään ympäri maailmaa lahjoja jakamassa, joten varmasti tämä voisi ottaa eksyneen vihreän tontun matkaansa ja viedä tämän kotiin. Yhden yön Leprakorn, joka kertoi nimensä olevan Sam, pärjäisi varmasti tonttulassa. Niimpä Sulo haki reestä lämpimän peiton, johon Sam kääriytyi. Tämä kun ei ollut tottunut pohjolan pureviin pakkasiin. Pipsa-poro, jolla Sulo oli tullut, ei ihmetellyt vihreää oliota. Olihan se jo monta kertaa käynyt Irlannissa muiden porojen matkassa Pukkia kuskaamassa, joten Irlannin kansantarun mystiset olennot olivat sille aivan yhtä tuttuja, kuin periSuomalaiset tontutkin punaharmaine vaatteineen.

2.12

Sam sai syödäkseen Muorin tekemää riisipuuroa ja taisipa tämä löytää mantelinkin lautaseltaan. Lopuksi tanssittiin kuusen juurella ja puoliltaöin koko tonttuparvi kellahti olkipedille torkkumaan hymy huulillaan. Taisivat muistella Samin kertomia hassunhauskoja tarinoita Irlantilaisesta kansanperinteestä. Aamulla Pukki päätti valjastaa nopeimmat poronsa, jotta Sam pääsisi äkkiä takaisin kotiinsa. Sulo ja muut tontut tulivat heiluttamaan hyvästiksi. Ennenkuin Sam kiipesi punanuttuisen Pukin viereen(joka oli muuten melko innoissaan värikkäästä matkaseuralaisestaan!)tämä kääntyi vielä Sulon puoleen, otti hatun pois päästään ja sanoi: ”Tässä, ota tämä. Jos ikinä tarvitset vastapalvelusta, mieti minua oikeinoikein kovasti, mene tähtitaivaan alle ja kerro kirkkaimmalle tähdelle mitä tahdot ja minä pidän huolen, että toiveesi toteutuu.” Sulo otti oman punaisen myssyn pois päästään ja ojensi sen vuorostaan Samille. ”Ota sinä tämä, niin tunnistan sinut muiden vihreiden haltijoiden joukosta, jos joskus tulen käymään Irlannissa.”

*Puf* Ja pukin reki oli poissa. Vain pieni lumipöly ja sen joukossa tanssivat kristallihiutaleet leijuivat siinä kohtaa, jossa reki poroineen, pukkeineen ja vihreine vierasmaalaisine tonttuineen olivat äsken olleet.

3.12

Tästä tapahtumasta oli jo kaaaauan aikaa mutta Sulo piti edelleen vihreää lakkia päässään ja mietti aina joulun korvilla Samia. Tänä jouluna tunnelma tuntui olevan erityisen kiireinen. Monet tontuista olivat joutuneet käymään useamman kerran joidenkin lasten luona, koska nämä eivät olleet käyttäytyneet kiltisti. Eivät olleet pesseet hampaitaan, syöneet iltapalaansa eivätkä suostuneet sulkemaan tv:tä ajoissa. Tonttuväki oli huolissaan, jäisikö lahjoista iso osa jakamatta tänä vuonna? Pukki ei kuitenkaan ollut vielä huolissaan vaan jaksoi uskoa joulun taikaan. Eräänä iltana Sulo näki Pukin tuijottelemassa taivaalle ja meni tämän luokse. Pukki kääntyi katsomaan Suloa ja hymyili. ”Näetkö tuon vilkkuvan tähden tuolla ylhäällä?” Tämä osoitti taivaalle ja Sulo katsoi ylös. Totta tosiaan, sielä vilkkui pieni tähti, kuin tervehtien tonttulaa. ”Se on Pakkasukko. Varoittelee meitä, että tulevina päivinä tulee olemaan kylmiä öitä. Pitää tuoda lisää olkia tupaan ja laittaa takkaan paljon puita. Myös porotallin ovi tulee sulkea huolella ja laittaa poroille vähän lisää heinää tuleviksi öiksi” Sulo ei voinut olla pohtimatta, että Joulupukki jaksoi aina huolehtia kaikista muista. Niin maailman lapsista, perheiden joulumielestä, poroistaan ja tontuistaankin. Pukin mentyä menojaan alkoi Sulo pohtia, miten hän ja muut tontut voisivat puolestaan tehdä jonkinlaisen mukavan yllätyksen Pukille.. NYT alkaa tarina..

Mietittekö koskaan..

..ensinnäki sitä mite pienestä elämä on kiinni ja sit sellasia pikkuasioita, kun mitä esim laitat tänään päälle mihinki tilanteeseen, jos jotain sattuu ja joku vaikka näkee siu mummokalsarit? Että onko se joku työkaveri vai ootko vaikka lähössä lentokentälle, jossa on vaa tuntemattomia. Että kumpi on pahempi?

Oon pohtinu tätä kyllä jo pitkää mutta nyt on pakko rustata tätä elon ihmeellisyyttä virtuaaliselle paperille. Tää lähti nyt siitä, että näin just aamulla unta, jossa liiskauduin hissiin. Oltii siis menossa potilaan kanssa paareilla hissiin, mie ja pari muuta miu kolleegaa. Mie painon jotai nappia, jonka piti vaan nostaa joku pikku apulauta ylös, siis sellanen, jota pitkin oltiin kärrätty ne paarit sinne hissiin mutta sit se koko hökötys lähti liikkeelle. En itseasiassa nyt kun miettii edes tajuu mikä laatikko se oli minkä sisällä oltii mutta enivei, se lattia alko nousta, en enää yltäny nappiin ja katto vaan lähesty. Miu työpari yritti huutaa, että paina sitä nappia uudestaan mutta en enää pystyny. Sit tajusin vaan, että myö nyt vaan kaikki kuollaan tähän. Heräsin, ku olin jo painanu pääni sillee vinoon just enneks katto tuli vastaan. Oon viimeaikoina nähny myös unia joukkoammuskeluista. Toisaalta, pari yötä sitte lensin. Se oli ihan huippuhauskaa! En tiiä, ehkä miu mieli on jotenki normaalia enemmän epätasapainossa?

No, ei siitä sen enempää. Toisten unien kuunteleminenhan on supertylsää, tiedän. Miu tän päivän aihe oli siis se, että miten pitkälle sitä miettii asioita etukäteen. Esim miu iskä, joka työelämässä olleessaan ajo paljon autoa, sano joskus kattovansa aina mutkassa, kun iso rekka tulee vastaan, että miltä tienpenkka näyttää, onko ojaa, puita vai suoraa, ihan vaan, jos joutuu väistämään rekan perävaunua.

Yks ystäväni sanoi olleensa joskus perheensä kanssa reissussa, autolla ja tämä ystävä söi sitten takapenkillä jotain evään tapaista. Mainitsi sitten isälleen(ainaki mie muistelin, että isi oli kuskina?) että aja nyt varovasti, kun miula on tää mehuki tässä käsissä. On noloa, jos kolaripaikalle tulleet auttajat kaivaa ruumista liiskautuneesta autosta ja ne havaitsee, että toisella oli eväshetki kesken. Banaanit on liiskaantuneena penkkiin ja sitärataa. No, voin kertoa, että eipä sitä tollasia oikeesti paljonkaan ehi miettiä, varsinkaan jos jäljellä on mitään sellasta ihmislihaa, joka vielä hyötyy jonkunlaisesta hoidosta. Toisaalta jos jäljellä on enää vaan aikaa, ni ehkä sitä sit vilkasee tarkemmin, että mitä sielä autossa on tapahtunu..

Sitte on toinen ystävä, joka sano joskus laittavansa esim töihin vähä siistimmät alusvaatteet ihan vaan jos hänelle käy jotain ja joutuu vähä riisumaan vaatetusta. Ja nyt ei siis puhuta mistään pikapanosta vaatekomerossa. Kaikki ymmärtänee, että siinäkohtaa se nyt on ihan sama mitkä hikiset salikalsarit sitä on päällä. Toisaalta, jos työkaveria joutuis vaikka elvyttämään, ni voin kuvitella, ettei siinäkään kyllä paljon kulahtaneet tissiliivit o ekana mielessä. Mutta jos ei nyt mitää niin dramaattista vaikka ihan vaan tulee joku isku tai haava tms, joka vaatii toimenpiteitä. Tai vaikka vaatteille kaatuu jotain. Kerra yks potilas, jolla oli siis vaan selkä kipee, könys yökkärissä meiän autoon. Valitteli siinä sitte, ku ei o edes säärikarvoja saanu ajettua, että ompa noloa. No noloa sen nyt on vaan sen potilaan korvien välissä, eihän se  meitä kiinnosta mutta voisin kyllä kuvitella omallekki kohalleni, että jos ois iha kotimoodilla tukka likasena, kahvitahraset pieruverkkarit jalassa ja reikänen kotipaita päällä ja sit joutuis johonki virallisee tilanteesee. Ambulanssia en kyllä soittais vaikka ois mikä. :D Mutta muutenki. Jos vaikka liukastuis kotipihassa, ku menee vää äkkiä laittamaa autoa lämmitykseen ja siinä menis vaikka nilkka. Tai lonkka. EI pääsis enää vaihtaa vaatteita, vaan niillä pitäis lähtee.

Ite mietin, kun tuli K:n kanssa jotai puhetta kameroista. Se sano asentavansa tänne kotiin vakoilukameran, että se näkee mitä mie täällä päivisin puuhaan. :D (Joo, älkää nyt oikeesti luulko, että asun jonku stalkkerin kanssa. Sitä ei NIIIN kiinnosta toisten asiat. Yritin yks päivä tarjoilla josko se haluis kuulla mehukkaita juoruja niin ei, ei kiinnostanu. Ihme tyyppi!) Sanoin, että voin kertoo jo suoraa: Istun tietokoneella kirjottamassa jotai omiani. Meen kauppaa ostaa salasuklaata. Syön suklaan. Piilotan roskat roskapussin pohjalle. Tuun epäileväiseks ja vien kuitenki puolityhjän roskiksen ulos. Tän lisäks juttelen itekseni. Välillä enkuks, ruotsiks tai ranskaks. Ehkä oonki Jeesus, puhun kielillä? :D Mutta siis siinä aloin sitte miettiä, kun esim huoltomieshän saattaa tulla syystä x käymään. Tokihan ne kai soittaa ovikelloa eka ja kai niitten kuuluu ilmottaa, jos tulevat. Mutta jos nyt vaikka naapurissa on ollu vesivahinko ja niitten pitää tulla tarkastaa mitä alakertaan kuuluu. Kukaan ei vastaa ja ne tulee koputettuaan omilla avaimilla. No, onko kämppä aina siinä kunnossa, että sielä ei loju mitään noloja tavaroita pitkin ja poikin? :D Mitä ne nolot tavarat sitte on, ni päättäköön jokainen omassa likaisessa mielikuvituksessaan.. Meillä nyt, jos mie oon siis yksinää kotona, on täällä lattiapinta-ala täynnä miu vaatteita ja muuta roinaa. Muistelen millasta oli elää yksin. :D Illalla raivaan sitte enimmät romut, että K mahtuu ovesta sisään. Hih.

No, vieläkö jaksatte lukea? Hyvä. Koska tässä tulee toinen pohdinta aiheesta. Kirjotan tästä ehkä joskus vielä kirjan mutta nyt tällänen lyhennetty versio. Tässä on nyt muutama henkilö. Otetaan ekan hahmon nimeks vaikka Veikkonen. No, Veikkonen on johdon sihteeri isossa firmassa. Hänellä on siisti sisätyö 8-16. Samat aamurutiinit, herätys klo 7, suihku, aamukahvi ja lehti, sitten pyörän selkään ja lyhyt työmatka. Viikonloput vapaat. Hän ei varsinaisesti harrasta mitään mutta viime sunnuntaina työkaveri pyysi Veikkosta lähtemään pesäpallopeliä katsomaan ja Veikkonenhan lähti. Kivaa vaihtelua. Ilta vierähti mukavasti ja kotiin tullessaan Veikkonen oli niin innoissaan onnistuneesta veikkauspelistään, että meni heti kotiin tullessaan tarkistamaan tulosta tekstiteeveeltä. Hän otti lompakkonsa mukaan olohuoneeseen ja kaivoi sieltä pelikupongin. Huomatessaan saaneensa pienen voiton, hän innostui ja soitti heti pelissä olleelle työtoverilleen. Siinä he sitten puolen tunnin ajan pohtivat hyvää tuuriaan ja päättivät lähteä myös ensi sunnuntaina peliin naapurikaupunkiin. Veikkonen asettaa herätyksen maanantaiaamulle ja menee nukkumaan. Aamulla tämä herää, suorittaa rutiininsa ja lähtee polkemaan. 500metrin jälkeen Veikkonen tajuaa, että perhana, lompakko on edelleen olohuoneessa! Yleensä se on aina takin taskussa, eikä hän kiinnitä siihen sen kummempaa huomiota mutta nyt se jäi olohuoneen lasipöydälle kaiken intoilun keskellä. Veikkonen on valinnan edessä: Lähteäkkö hakemaan lompakko ja myöhästyä kenties ihan himpun verran töistä vai mennä ilman sitä ja lainata lounasrahat kaverilta?

Vaihtoehto A: Veikkonen kääntyy takaisin. Samaan aikaan naapurin X-kioskin pihasta on lähdössä pakettiauto. Auto on kioskin jakeluauto, toimittanut sinne tavaraa. Kuski on nuori mies, joka on juuri eronnut teini-iästä asti mukana kulkeneesta tyttöystävästään. Miehen nimi on Kirstus. Mies on muissa maailmoissa. Eron takia yksi tärkeä laatikkokin oli jäänyt varastolle ja se olisi nyt lähdettävä hakemaan. Kirstus oli muutenkin jo myöhässä. Tämä ei huomaa pyörätietä lähestyvää Veikkosta, joka on myös omissa maailmoissaan. Veikkonen ei ole koskaan myöhästynyt eikä haluaisi niin käyvän nytkään. Aika riittäisi kyllä, jos polkisi nopeasti. Pakettiauto lähestyy, pyörä lähestyy.. pam. Pakettiautokuski päättää kiihdyttää ennen vasemmalta lähestyvää sitikkaa, eikä näinollen huomaa Veikkosta. Veikkonen ei ehdi edes huomata mitä tapahtuu, vaan paiskautuu päin pakettiauton tuulilasia. Kirstus lamaantuu ja painaa jarrua. Sitikkakuski, vanha mummo, pysähtyy ja alkaa soittaa hätäkeskukseen, että rinnasta ottaa. Mainitseepa siinä ohimennen että täällä on sattunut myös onnettomuus.

Veikkonen makaa tiellä, verta tulee päässä olevasta vekistä ja käsi tuntuu olevan virheasennossa. Hengittäminenkin tuntuu raskaalta. Mummo tuupertuu auton viereen, pakettiautokuski on unohtanut eronsa, tyttöystävänsä ja unohtuneen pakettinsa. Aika pysähtyy. Ambulanssi saapuu, kaikki osalliset viedään hoitoon kuka minnekkin.

Veikkonen selviää. Monta murtumaa mutta kypärä pelasti pahemmalta aivovammalta. Pitkä sairasloma. Rannetta särkee aina talvisin mutta muita pysyviä vammoja hänelle ei jäänyt. Sormien hienomotoriikka on kuitenkin sen verran heikentynyt, että koneella tekstien puhtaaksi kirjoittaminen ei meinaa sujua entiseen tahtiin. Veikkonen kertoo tästä pomolleen. Pomo haluaa pitää hyvän miehen talossa ja siirtää tämän tuotantopuolelle valvojaksi. Samassa yksikössä työskentelee mukavan oloinen nainen, Mirkkulainen. Veikkonen miettii kuinka päästä tämän kanssa puheille. Eräänä päivänä kaikki tapahtuu kuin itsestään. Veikkosen rannetta särkee ja tämä hieroo sitä huomaamattaan. Mirkkulainen näkee tämän ja ottaa asian puheeksi. Kaikki yksikössä tietävät Veikkosen onnettomuudesta mutta kukaan ei oikein uskalla kysyä suoraan. Mirkkulainen päättää lopulta uskaltaa. He alkavat jutella. Menevät yhdessä lounaalle. Sitte pesäpallopeliin. Sitten päivälliselle. Sitten papin eteen alttarille. He elävät pitkän elämän yhdessä. Viettävät eläkepäivät Espanjassa. Mirkkulin sairastuttua syöpään, he muuttavat palvelutaloon Suomeen, jossa kuolevat puolen vuoden sisällä toinen toisistaan. Ikävään lähti Veikkonen, sanovat hoitajat. Ehkä niin. Se mitä mummolle ja pakettiautokuskille tapahtui, on sitten toinen tarina. Tai tarinat. Ehkä kerron sen myöhemmin.

ENTÄS, vaihtoehto B: Veikkonen päättää että voisi hakea rahat lounastauolla tai lainata rahaa työkaveriltaan. Hän ei ole koskaan myöhästynyt töistä, eikä tekisi sitä nytkään. Veikkonen näkee kioskin pihalla valkoisen pakettiauton polkiessaan siitä ohi. Hän tietää naapurin pojan ajavan sitä, on juuri jättänyt koulun kesken ja mennyt kuljetusfirmaan töihin. Ihan mukava poika. Veikkonen on joskus nähnyt tämän pihapiirissä nätin tytön kanssa ja ovat vaihtaneet muutaman sanan säästä. Kirstus, juu, se oli pojan nimi.

Kohta vihreä sitikka sujahtaa tiellä. Naapurin Mummeli se siinä ajelee kohti sitimarkettia. On menossa varmasti hakemaan päivän tarjouskahveja. Veikkonen polkee töihin, jättää pyöränsä telineeseen ja menee konttorilleen. Päivä ei ole muuten mitenkää erikoinen mutta tavoistaan poiketen Veikkonen lähtee Makken ja Tsubun kanssa lähikebabbilaan syömään. Makke lupasi tarjota lounaan. Kebab ranskalaisilla on oikeastaan ihan hyvää, Veikkonen miettii. Hän ei ole aiemmin maistanut moista. Puhe kääntyy siihen, kuinka pitäisi uskaltaa kokeilla uusia asioita. Tsubu on kerran hypännyt laskuvarjolla, vaikka "pelotti niin perkeleesti." Veikkonen ei koskaan kiroile mutta tässä kohtaa hänestä tuntuu, että voimasana on kohdillaan. Ehkä hänenkin pitäisi kokeilla jotain uutta ja jännittävää? Eilinen vedonlyönti pesäpallopelissä oli toki jo aika suuri juttu mutta ihmiset tekivät sitä kaiken aikaa. Jotain vielä suurempaa olisi nyt tehtävä.

Illalla kotiin mennessään hän näkee ambulanssin pihalla. Joku makaa paareilla. Pihalla on uteliasta porukkaa ja ikkunaverhot heiluvat vastapäisessä asunnossa. Naapurin mummeli tulee rappukäytävässä vastaan ja voivottelee nykyajan nuorisoa. Kirstus, se mukava naapurin poika oli ottanut yliannostuksen "jotain myrkkymömmöjä", niinkuin naapurin mummeli asian ilmaisee. Oli ero tullut tyttöystävän kanssa. Onko tuo nyt sitten joku ratkaisu? Mummeli pyörittelee päätään. Veikkonen pohtii millaista olisi joutua ambulanssin kyytiin. Hän inhoaa sairaalan steriiliä hajua ja saa väristyksiä tahtomattaan. Veikkosella ei ole vaimoa tai tyttöystävää. Hän alkaa taas pohtia elämää ja pitäisikö hänen tehdä jotain odottamatonta. Ei kuitenkaan ottaa yliannosta "myrkkymömmöjä" vaan jotain mukavaa. Hän tarkistaa tilinsä. Siellä on eilisen veikkausvoiton lisäksi kiva pesämuna säästöjä. Eihän Veikkosen tavallinen sinkkuelämä paljon kuluta. Veikkonen päättää lähteä maailmanympärimatkalle. Kyllähän hän osaa monia kieliä mutta ei juurikaan ole Ruotsia ja Viroa kauemmas matkustanut. Niin hän tekisi.

Seuraavana päivänä Veikkonen menee pomon puheille. Hän on päättänyt ottaa vuoden virkavapaata. Pomo on huolissaan, eikö Veikkonen viihdy työssään? Hyvälle miehelle olisi toki muitakin hommia, tuotannon valvontaan hänet voitaisiin siirtää? Palkkaki nousisi? Veikkonen ei kuitenkaan enää kuule tai näe muuta kuin sen että nyt tai ei koskaan. Pomo suostuu vuoden virkavapaaseen.

Seuraavassa kuussa Veikkonen istuu jo Helsinki Vantaan lentokentällä. Hän lentäisi ensin Pariisiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Sen pidemmälle tämä ei vielä osaisi ajatella. Työtoverit saavat kerran tai kaksi kuukaudessa postikortin jostain päin maailmaa. Heinäkuun jälkeen Veikkosesta ei ole kuulunut. On tainnut olla kiirettä. Makke näkee Veikkosen äitiä sattumalta lähikaupassa ja kyselee mitä Veikkoselle kuuluu. Äiti vastaa kyynel silmässä, että viimeisten tietojen mukaan Veikkonen on lähtenyt sademetsävaellukselle johonkin syvään ja pimeään etelä-Amerikan viidakkoon ja ilmeisesti jättimäinen boa-käärme oli luullut tätä lounaakseen. On vielä varmistamatta, kuka boan ateriaksi joutunut valkoihoinen mies oli ollut mutta Veikkosen äiti on varma, ettei Veikkonen enää reissultansa palaisi. Toivottavasti tämä kuoli onnellisena.

Ettäh, elämä se voi heittää monella tapaa, eikö? No, okei, myönnän, että ajattelin eka että Veikkonen löytäis jonku alkuasukasvaimon itselleen ja jäis siks sille tielleen mutta en vaan voinu vastustaa kiusausta ton boa-ajatuksen putkahdettua päähän :D En sentäs laittanu Veikkosta litistymään hissiin..

Summa summarum, elämä on pienestä kiinni ja pahimmillaan ei ole olemassa mitään ennalta ajateltua kohtaloa tai muuta. Kaikki on ehkä vaan kiinni pienenpienestä sattumasta! Pelottavaa vai vapauttavaa? Muistakaa rakkaat, että ootte kaikki oman elämänne Veikkosia ;)

Nuori kapinallinen

Hip hei.

Tehhää tähä alkuun pieni virtuaalijumppa eli oikea käsi pystyyn(tai jos teillä on kädessä, vaikka virtuaalikädessäkin, joku vamma joka estää sen nostamisen, ni nostakaa vasen. Jos teillä ei ole vasenta kättä tai siinäki on joku vamma, ni voi nostaa minkä tahansa ruumiinosan, jonka saa ylös)kaikki te, jotka olette joskus halunnu tehä jotai tosi kapinallista. Ja sitte voitte laskee. Sitte nostakaa joku raaja ylös(huomatkaa, että miehän en oikeesti tiiä nostatteko työ mitää raajaanne mutta jos vaikka luette tätä nyt työpöytänne ääressä, niin olkoon tää pieni taukojumppamuistutus!)kaikki te kaikenkarvaiset mussukkani, joitten mielestä suurin osa(jolleivät lähes kaikki!) apteekit tädeistä on tosi nuivan kuivia hahmoja?! Mie kerron kohta mite nää kaks asiaa liittyy toisiinsa mutta mietiskelläämpä hetki noita apteekkityöntekijöitä..

Jos nyt noi niinku yleensä asiakaspalvelijoilta odotetaan jonkinlaista iloista, reippaan rempseää otetta työhön, tilannetajua ja pientä pilkettä silmäkulmassa tilanteen näin vaatiessa, niin ootteko nähny jossai apteekkarin, jota vois kuvata sanalla "rempseä"? tai "nauravainen"?

Ne käy varmasti läpi jonkinasteisen ankeuttajaprosessin. Siellä niitä kielletään hymyilemästä tai olemasta liian iloisia tai avoimia. Heille painotetaan työn vakavuutta ja sitä kuinka olla viileän asiallinen, mielummin hieman tylyn kankea kuin iloisen reipas. Näytetään power pointtina kuvia syöpäkasvaimista ja jalkasilsasta ja kerrotaan kuinka ne vaikeuttavat ihmisen elämää. Sitten kun joku tulee ostamaan näitä lääkkeitä, apteekkari muistaa ankeuttajakoululttajan sanat: "Sami oli tavallinen perheenisä, kunnes hänellä todettiin jalkasilsa. Hän oli saanut sen todennäköisesti Riihimäen uimahallin yleisistä tiloista. Vaimo ei tätä kuitenkaan uskonut vaan olil varma Samin käyneen jossain silsaisessa paikassa. Sami joutui näin silsan lisäksi kokemaan avioeron. Myöskään lapsiaan Sami ei saa tavata kuin valvotusti Hop Lopissa ja Mäkkärissä järjestettävillä lastenkutsuila jättimäisen pellen vahtiessa, ettei Sami ota kenkiä, eikä varsinkaan sukkiaan pois. Samin elämä meni pikkuhiljaa vieläkin kurjemmaksi, koska tämä ei voinut enää kenkäkaupassa sovittaa uusia jalkineita, vaan joutui tilaamaan ne netistä. Koko ei osunut kohdalleen mutta Samin oli pakko käyttää edes jotain kenkiä. Lopulta vääränkokoiset monot hiersivät Samin jalkoihin sellaiset rakkulat, että jalat oli pakko amputoida. Nyt Sami pelaa pyörätuolikorista ja juo lähipubissa kaljaa Ronald mäk Donaldin kanssa."

Niin, että tämä mielikuva mielessä ei siinä apteekin tätiä paljon naurata!

Toisaalta, mitä jos eri ammattikuntien edustajat, siis asiakaspalvelutiskillä olevat, tuliski päiväks apteekkin töihin? Siis sellaset, ei ankeuttajakouluja käyneet?

Vaikkaaaa.. kirjakaupan kassalla työskentelevä? "Ai sä otit tätä hiivalääkettä, tää onki aivan ihanan pehmeetä!" Kirjakaupan täti huudahtaa! "Oon kans ite käyttäny ja tykkään tosi paljon. Ja täähän on nyt sesonkituote, kun on isänpäivä ja kaikkee."(En tiiä mite tuo isänpäivä liittyy tähä? Varmaa siks, ku nytjust on isänpäivä.) "Onks sulla kanta-asiakaskorttia? Saat kuudella leimalla ilmasen kuppatartunnan tosta naapurin Jartsalta. Voit sit tulla kerää taas uusia leimoja!"

Autokauppias: "Meillä on tää uus malli tästä jalkaraspista, voit ihan koekäyttää jos tahot. Meillä on toki käytettyjäkin malleja tuolla takahuoneessa mutta kyllä mä nyt teikäläisenä satsaisin ihan tähän uuden karheeseen malliin. Voit ihan ottaa sen käteen ja tunnustella miten se kivasti muotoutuu kouraan. Siinä on varta vasten suunniteltu tollanen geriatrinen kahva, että saa sitte reumasemmillakin sormilla kiinni siitä. Kaupan päälle mä voin kato laittaa sulle tästä vaikka tän jalkarasvan. Tykkäätkö enemmän mintun hajusesta vai ootko enemmän tällänen ei-allergisoiva-hajuton-mauton-väritön-rasva- miehiä?"

Kelan-täti: "Juu, sulla on vissiin se resepti siinä? Näytäs, voidaan kyllä yhessä täyttää nää kohat, jos tuntuu vaikeelta. Aikujoo, tää onki valmiiks täytetty. No katotaas. Tossa lukee tosiaan toi lääkkeen nimi ja tossa on sun oma nimi. Onks se kirjotettu oikein? Niinku passissa lukee? Joo, hyvä. Katotaas sitte. Juu, tuo suhru tuola alareunassa on sen sun lääkärin nimi. Tosi hyvä että oot päässy käymää lääkärissä, tää sun hilsetartunta tuntuu olevan aika pahaa laatua. Mä vilkasen tästä koneelta mitä tänne on laitettu.. joo.. *näppäilyn ääniä* Nyt kuule musta tuntuu, että sun tartteis kuitenkin käydä eka tuolla S-marketissa ostaas ihan sitä perus Head and Shoulderssia eka ja tuut sit vasta iha viimesenä toiveena hakee tätä reseptilääkettä. Juu, valittettavasti en voi nyt auttaa enempää mutta ota hei vettä tosta tonkasta mennessäs, se on ilmasta! Hyvää päivänjatkoa! *Hymyilee*

Baarityöntekijä: "Mooooi, mitäs sulle? Ai et tiiä vai, mutta jotain kipuun. N o kuule multahan löyty täält siis vaik mitä. Täs ois tää perus Burana. Sitä on tätä lasten mallia kans, siinä on tää tosi kivan värinen pakkaus jossa on näit nallekarhuja. Se o vähä niinku et ne skidit sit söis sitä lääkettä paremmi. Sit mult löytyis tälläses tylsäs valkoses purkis ihan Panadolit ja muut tälläset. Onks sul niinku jotai toiveit, et millast? Et pitäskö sen kivun lisäks tuhota mielummi sun maksa vai aiheuttaa vatsahaava? *Räpsyttelee jättimäisiä ripsiään ja hymyilee*

Nojoo, tarkemmin ajateltuna se on ehkä iha hyvä, että apteekin tädit käy ankeuttajakoulun..

Se mite tää liittyy tuohon aiheeseen nuori kapinallinen, ni kävin tänää apteekissa olemassa kapinallinen. Miu naamahan tunnetusti punottaa aina ja ollaa yhen ystävän kanssa puhuttu paljon aiheesta, koska meillä molemmilla on samansuuntasta vaivaa samoilla oireilla. K oli sitte diagnosoinu, että se vois olla ruusufinni, ehottanu sitä lääkärille, joka oli kirjottanu reseptin. Tuli sitte puheeks, että samaa mönjää saa ilman reseptiäki, että mieki voisin kokeilla josko se auttais. No, mentii sitte apteekkii ja heti sieltä hyökkäs sellanen ankee, kovin nuori ja hiljanen blodi tyttönen tiedustelemaan millä asioilla oltiin liikkeellä. No ruusufinniin lääkettä ja siinähän sitä oliki. Sit se tyttöparka oli ihan että "Onko lääkäri todennu sen?" "NO ei, katoin googlesta!" (Harmittaa, että en oikeesti sanonu noin x) No ei o todennu, mutta selitin että kaverilla samoja oireita. Sitte se tyttöparka alko vähä panikoitua, ku huomas että mie edelleen tuijotin niitä hyllyllä olevia tuubeja ja mietin, että mikä ero niillä on. Hän sitten kertoi, että toinen on geeliä, toinen voidetta mutta lääkärin pitäis todeta se ruusufinni. Mie otin sitte sen voiteen käpäliini ja totesin että tää on varmaa iha jees, että mie kokeilen. Kävi sääliks se nuori tyttönen, kun näki ihan mite se raukka kävi kovaa taistelua itsensä kanssa. Mitä tässä nyt tehhää, tuo kapinallinen aikoo ostaa  tuon reseptivapaan tuubin ,vaikka lääkäri ei ole todennu ruusifinniä! Apua, en voi pidättää häntä, en voi estää häntä. Hän menee muuten toiseen apteekkiin ja tekee ostoksensa siellä! En voi muuta kun poistua taka-alalle ja neuvoa asiakkaan kohti kassaa. Sielä se nyt menee tuubeineen ilman lääkärin määräystä!

Voi että, meitä vähä nauratti. EI sais nauraa. Tietenkää. Varsinkaan apteekissa.

hih