..ensinnäki sitä mite pienestä elämä on kiinni ja sit sellasia pikkuasioita, kun mitä esim laitat tänään päälle mihinki tilanteeseen, jos jotain sattuu ja joku vaikka näkee siu mummokalsarit? Että onko se joku työkaveri vai ootko vaikka lähössä lentokentälle, jossa on vaa tuntemattomia. Että kumpi on pahempi?
Oon pohtinu tätä kyllä jo pitkää mutta nyt on pakko rustata tätä elon ihmeellisyyttä virtuaaliselle paperille. Tää lähti nyt siitä, että näin just aamulla unta, jossa liiskauduin hissiin. Oltii siis menossa potilaan kanssa paareilla hissiin, mie ja pari muuta miu kolleegaa. Mie painon jotai nappia, jonka piti vaan nostaa joku pikku apulauta ylös, siis sellanen, jota pitkin oltiin kärrätty ne paarit sinne hissiin mutta sit se koko hökötys lähti liikkeelle. En itseasiassa nyt kun miettii edes tajuu mikä laatikko se oli minkä sisällä oltii mutta enivei, se lattia alko nousta, en enää yltäny nappiin ja katto vaan lähesty. Miu työpari yritti huutaa, että paina sitä nappia uudestaan mutta en enää pystyny. Sit tajusin vaan, että myö nyt vaan kaikki kuollaan tähän. Heräsin, ku olin jo painanu pääni sillee vinoon just enneks katto tuli vastaan. Oon viimeaikoina nähny myös unia joukkoammuskeluista. Toisaalta, pari yötä sitte lensin. Se oli ihan huippuhauskaa! En tiiä, ehkä miu mieli on jotenki normaalia enemmän epätasapainossa?
No, ei siitä sen enempää. Toisten unien kuunteleminenhan on supertylsää, tiedän. Miu tän päivän aihe oli siis se, että miten pitkälle sitä miettii asioita etukäteen. Esim miu iskä, joka työelämässä olleessaan ajo paljon autoa, sano joskus kattovansa aina mutkassa, kun iso rekka tulee vastaan, että miltä tienpenkka näyttää, onko ojaa, puita vai suoraa, ihan vaan, jos joutuu väistämään rekan perävaunua.
Yks ystäväni sanoi olleensa joskus perheensä kanssa reissussa, autolla ja tämä ystävä söi sitten takapenkillä jotain evään tapaista. Mainitsi sitten isälleen(ainaki mie muistelin, että isi oli kuskina?) että aja nyt varovasti, kun miula on tää mehuki tässä käsissä. On noloa, jos kolaripaikalle tulleet auttajat kaivaa ruumista liiskautuneesta autosta ja ne havaitsee, että toisella oli eväshetki kesken. Banaanit on liiskaantuneena penkkiin ja sitärataa. No, voin kertoa, että eipä sitä tollasia oikeesti paljonkaan ehi miettiä, varsinkaan jos jäljellä on mitään sellasta ihmislihaa, joka vielä hyötyy jonkunlaisesta hoidosta. Toisaalta jos jäljellä on enää vaan aikaa, ni ehkä sitä sit vilkasee tarkemmin, että mitä sielä autossa on tapahtunu..
Sitte on toinen ystävä, joka sano joskus laittavansa esim töihin vähä siistimmät alusvaatteet ihan vaan jos hänelle käy jotain ja joutuu vähä riisumaan vaatetusta. Ja nyt ei siis puhuta mistään pikapanosta vaatekomerossa. Kaikki ymmärtänee, että siinäkohtaa se nyt on ihan sama mitkä hikiset salikalsarit sitä on päällä. Toisaalta, jos työkaveria joutuis vaikka elvyttämään, ni voin kuvitella, ettei siinäkään kyllä paljon kulahtaneet tissiliivit o ekana mielessä. Mutta jos ei nyt mitää niin dramaattista vaikka ihan vaan tulee joku isku tai haava tms, joka vaatii toimenpiteitä. Tai vaikka vaatteille kaatuu jotain. Kerra yks potilas, jolla oli siis vaan selkä kipee, könys yökkärissä meiän autoon. Valitteli siinä sitte, ku ei o edes säärikarvoja saanu ajettua, että ompa noloa. No noloa sen nyt on vaan sen potilaan korvien välissä, eihän se meitä kiinnosta mutta voisin kyllä kuvitella omallekki kohalleni, että jos ois iha kotimoodilla tukka likasena, kahvitahraset pieruverkkarit jalassa ja reikänen kotipaita päällä ja sit joutuis johonki virallisee tilanteesee. Ambulanssia en kyllä soittais vaikka ois mikä. :D Mutta muutenki. Jos vaikka liukastuis kotipihassa, ku menee vää äkkiä laittamaa autoa lämmitykseen ja siinä menis vaikka nilkka. Tai lonkka. EI pääsis enää vaihtaa vaatteita, vaan niillä pitäis lähtee.
Ite mietin, kun tuli K:n kanssa jotai puhetta kameroista. Se sano asentavansa tänne kotiin vakoilukameran, että se näkee mitä mie täällä päivisin puuhaan. :D (Joo, älkää nyt oikeesti luulko, että asun jonku stalkkerin kanssa. Sitä ei NIIIN kiinnosta toisten asiat. Yritin yks päivä tarjoilla josko se haluis kuulla mehukkaita juoruja niin ei, ei kiinnostanu. Ihme tyyppi!) Sanoin, että voin kertoo jo suoraa: Istun tietokoneella kirjottamassa jotai omiani. Meen kauppaa ostaa salasuklaata. Syön suklaan. Piilotan roskat roskapussin pohjalle. Tuun epäileväiseks ja vien kuitenki puolityhjän roskiksen ulos. Tän lisäks juttelen itekseni. Välillä enkuks, ruotsiks tai ranskaks. Ehkä oonki Jeesus, puhun kielillä? :D Mutta siis siinä aloin sitte miettiä, kun esim huoltomieshän saattaa tulla syystä x käymään. Tokihan ne kai soittaa ovikelloa eka ja kai niitten kuuluu ilmottaa, jos tulevat. Mutta jos nyt vaikka naapurissa on ollu vesivahinko ja niitten pitää tulla tarkastaa mitä alakertaan kuuluu. Kukaan ei vastaa ja ne tulee koputettuaan omilla avaimilla. No, onko kämppä aina siinä kunnossa, että sielä ei loju mitään noloja tavaroita pitkin ja poikin? :D Mitä ne nolot tavarat sitte on, ni päättäköön jokainen omassa likaisessa mielikuvituksessaan.. Meillä nyt, jos mie oon siis yksinää kotona, on täällä lattiapinta-ala täynnä miu vaatteita ja muuta roinaa. Muistelen millasta oli elää yksin. :D Illalla raivaan sitte enimmät romut, että K mahtuu ovesta sisään. Hih.
No, vieläkö jaksatte lukea? Hyvä. Koska tässä tulee toinen pohdinta aiheesta. Kirjotan tästä ehkä joskus vielä kirjan mutta nyt tällänen lyhennetty versio. Tässä on nyt muutama henkilö. Otetaan ekan hahmon nimeks vaikka Veikkonen. No, Veikkonen on johdon sihteeri isossa firmassa. Hänellä on siisti sisätyö 8-16. Samat aamurutiinit, herätys klo 7, suihku, aamukahvi ja lehti, sitten pyörän selkään ja lyhyt työmatka. Viikonloput vapaat. Hän ei varsinaisesti harrasta mitään mutta viime sunnuntaina työkaveri pyysi Veikkosta lähtemään pesäpallopeliä katsomaan ja Veikkonenhan lähti. Kivaa vaihtelua. Ilta vierähti mukavasti ja kotiin tullessaan Veikkonen oli niin innoissaan onnistuneesta veikkauspelistään, että meni heti kotiin tullessaan tarkistamaan tulosta tekstiteeveeltä. Hän otti lompakkonsa mukaan olohuoneeseen ja kaivoi sieltä pelikupongin. Huomatessaan saaneensa pienen voiton, hän innostui ja soitti heti pelissä olleelle työtoverilleen. Siinä he sitten puolen tunnin ajan pohtivat hyvää tuuriaan ja päättivät lähteä myös ensi sunnuntaina peliin naapurikaupunkiin. Veikkonen asettaa herätyksen maanantaiaamulle ja menee nukkumaan. Aamulla tämä herää, suorittaa rutiininsa ja lähtee polkemaan. 500metrin jälkeen Veikkonen tajuaa, että perhana, lompakko on edelleen olohuoneessa! Yleensä se on aina takin taskussa, eikä hän kiinnitä siihen sen kummempaa huomiota mutta nyt se jäi olohuoneen lasipöydälle kaiken intoilun keskellä. Veikkonen on valinnan edessä: Lähteäkkö hakemaan lompakko ja myöhästyä kenties ihan himpun verran töistä vai mennä ilman sitä ja lainata lounasrahat kaverilta?
Vaihtoehto A: Veikkonen kääntyy takaisin. Samaan aikaan naapurin X-kioskin pihasta on lähdössä pakettiauto. Auto on kioskin jakeluauto, toimittanut sinne tavaraa. Kuski on nuori mies, joka on juuri eronnut teini-iästä asti mukana kulkeneesta tyttöystävästään. Miehen nimi on Kirstus. Mies on muissa maailmoissa. Eron takia yksi tärkeä laatikkokin oli jäänyt varastolle ja se olisi nyt lähdettävä hakemaan. Kirstus oli muutenkin jo myöhässä. Tämä ei huomaa pyörätietä lähestyvää Veikkosta, joka on myös omissa maailmoissaan. Veikkonen ei ole koskaan myöhästynyt eikä haluaisi niin käyvän nytkään. Aika riittäisi kyllä, jos polkisi nopeasti. Pakettiauto lähestyy, pyörä lähestyy.. pam. Pakettiautokuski päättää kiihdyttää ennen vasemmalta lähestyvää sitikkaa, eikä näinollen huomaa Veikkosta. Veikkonen ei ehdi edes huomata mitä tapahtuu, vaan paiskautuu päin pakettiauton tuulilasia. Kirstus lamaantuu ja painaa jarrua. Sitikkakuski, vanha mummo, pysähtyy ja alkaa soittaa hätäkeskukseen, että rinnasta ottaa. Mainitseepa siinä ohimennen että täällä on sattunut myös onnettomuus.
Veikkonen makaa tiellä, verta tulee päässä olevasta vekistä ja käsi tuntuu olevan virheasennossa. Hengittäminenkin tuntuu raskaalta. Mummo tuupertuu auton viereen, pakettiautokuski on unohtanut eronsa, tyttöystävänsä ja unohtuneen pakettinsa. Aika pysähtyy. Ambulanssi saapuu, kaikki osalliset viedään hoitoon kuka minnekkin.
Veikkonen selviää. Monta murtumaa mutta kypärä pelasti pahemmalta aivovammalta. Pitkä sairasloma. Rannetta särkee aina talvisin mutta muita pysyviä vammoja hänelle ei jäänyt. Sormien hienomotoriikka on kuitenkin sen verran heikentynyt, että koneella tekstien puhtaaksi kirjoittaminen ei meinaa sujua entiseen tahtiin. Veikkonen kertoo tästä pomolleen. Pomo haluaa pitää hyvän miehen talossa ja siirtää tämän tuotantopuolelle valvojaksi. Samassa yksikössä työskentelee mukavan oloinen nainen, Mirkkulainen. Veikkonen miettii kuinka päästä tämän kanssa puheille. Eräänä päivänä kaikki tapahtuu kuin itsestään. Veikkosen rannetta särkee ja tämä hieroo sitä huomaamattaan. Mirkkulainen näkee tämän ja ottaa asian puheeksi. Kaikki yksikössä tietävät Veikkosen onnettomuudesta mutta kukaan ei oikein uskalla kysyä suoraan. Mirkkulainen päättää lopulta uskaltaa. He alkavat jutella. Menevät yhdessä lounaalle. Sitte pesäpallopeliin. Sitten päivälliselle. Sitten papin eteen alttarille. He elävät pitkän elämän yhdessä. Viettävät eläkepäivät Espanjassa. Mirkkulin sairastuttua syöpään, he muuttavat palvelutaloon Suomeen, jossa kuolevat puolen vuoden sisällä toinen toisistaan. Ikävään lähti Veikkonen, sanovat hoitajat. Ehkä niin. Se mitä mummolle ja pakettiautokuskille tapahtui, on sitten toinen tarina. Tai tarinat. Ehkä kerron sen myöhemmin.
ENTÄS, vaihtoehto B: Veikkonen päättää että voisi hakea rahat lounastauolla tai lainata rahaa työkaveriltaan. Hän ei ole koskaan myöhästynyt töistä, eikä tekisi sitä nytkään. Veikkonen näkee kioskin pihalla valkoisen pakettiauton polkiessaan siitä ohi. Hän tietää naapurin pojan ajavan sitä, on juuri jättänyt koulun kesken ja mennyt kuljetusfirmaan töihin. Ihan mukava poika. Veikkonen on joskus nähnyt tämän pihapiirissä nätin tytön kanssa ja ovat vaihtaneet muutaman sanan säästä. Kirstus, juu, se oli pojan nimi.
Kohta vihreä sitikka sujahtaa tiellä. Naapurin Mummeli se siinä ajelee kohti sitimarkettia. On menossa varmasti hakemaan päivän tarjouskahveja. Veikkonen polkee töihin, jättää pyöränsä telineeseen ja menee konttorilleen. Päivä ei ole muuten mitenkää erikoinen mutta tavoistaan poiketen Veikkonen lähtee Makken ja Tsubun kanssa lähikebabbilaan syömään. Makke lupasi tarjota lounaan. Kebab ranskalaisilla on oikeastaan ihan hyvää, Veikkonen miettii. Hän ei ole aiemmin maistanut moista. Puhe kääntyy siihen, kuinka pitäisi uskaltaa kokeilla uusia asioita. Tsubu on kerran hypännyt laskuvarjolla, vaikka "pelotti niin perkeleesti." Veikkonen ei koskaan kiroile mutta tässä kohtaa hänestä tuntuu, että voimasana on kohdillaan. Ehkä hänenkin pitäisi kokeilla jotain uutta ja jännittävää? Eilinen vedonlyönti pesäpallopelissä oli toki jo aika suuri juttu mutta ihmiset tekivät sitä kaiken aikaa. Jotain vielä suurempaa olisi nyt tehtävä.
Illalla kotiin mennessään hän näkee ambulanssin pihalla. Joku makaa paareilla. Pihalla on uteliasta porukkaa ja ikkunaverhot heiluvat vastapäisessä asunnossa. Naapurin mummeli tulee rappukäytävässä vastaan ja voivottelee nykyajan nuorisoa. Kirstus, se mukava naapurin poika oli ottanut yliannostuksen "jotain myrkkymömmöjä", niinkuin naapurin mummeli asian ilmaisee. Oli ero tullut tyttöystävän kanssa. Onko tuo nyt sitten joku ratkaisu? Mummeli pyörittelee päätään. Veikkonen pohtii millaista olisi joutua ambulanssin kyytiin. Hän inhoaa sairaalan steriiliä hajua ja saa väristyksiä tahtomattaan. Veikkosella ei ole vaimoa tai tyttöystävää. Hän alkaa taas pohtia elämää ja pitäisikö hänen tehdä jotain odottamatonta. Ei kuitenkaan ottaa yliannosta "myrkkymömmöjä" vaan jotain mukavaa. Hän tarkistaa tilinsä. Siellä on eilisen veikkausvoiton lisäksi kiva pesämuna säästöjä. Eihän Veikkosen tavallinen sinkkuelämä paljon kuluta. Veikkonen päättää lähteä maailmanympärimatkalle. Kyllähän hän osaa monia kieliä mutta ei juurikaan ole Ruotsia ja Viroa kauemmas matkustanut. Niin hän tekisi.
Seuraavana päivänä Veikkonen menee pomon puheille. Hän on päättänyt ottaa vuoden virkavapaata. Pomo on huolissaan, eikö Veikkonen viihdy työssään? Hyvälle miehelle olisi toki muitakin hommia, tuotannon valvontaan hänet voitaisiin siirtää? Palkkaki nousisi? Veikkonen ei kuitenkaan enää kuule tai näe muuta kuin sen että nyt tai ei koskaan. Pomo suostuu vuoden virkavapaaseen.
Seuraavassa kuussa Veikkonen istuu jo Helsinki Vantaan lentokentällä. Hän lentäisi ensin Pariisiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Sen pidemmälle tämä ei vielä osaisi ajatella. Työtoverit saavat kerran tai kaksi kuukaudessa postikortin jostain päin maailmaa. Heinäkuun jälkeen Veikkosesta ei ole kuulunut. On tainnut olla kiirettä. Makke näkee Veikkosen äitiä sattumalta lähikaupassa ja kyselee mitä Veikkoselle kuuluu. Äiti vastaa kyynel silmässä, että viimeisten tietojen mukaan Veikkonen on lähtenyt sademetsävaellukselle johonkin syvään ja pimeään etelä-Amerikan viidakkoon ja ilmeisesti jättimäinen boa-käärme oli luullut tätä lounaakseen. On vielä varmistamatta, kuka boan ateriaksi joutunut valkoihoinen mies oli ollut mutta Veikkosen äiti on varma, ettei Veikkonen enää reissultansa palaisi. Toivottavasti tämä kuoli onnellisena.
Ettäh, elämä se voi heittää monella tapaa, eikö? No, okei, myönnän, että ajattelin eka että Veikkonen löytäis jonku alkuasukasvaimon itselleen ja jäis siks sille tielleen mutta en vaan voinu vastustaa kiusausta ton boa-ajatuksen putkahdettua päähän :D En sentäs laittanu Veikkosta litistymään hissiin..
Summa summarum, elämä on pienestä kiinni ja pahimmillaan ei ole olemassa mitään ennalta ajateltua kohtaloa tai muuta. Kaikki on ehkä vaan kiinni pienenpienestä sattumasta! Pelottavaa vai vapauttavaa? Muistakaa rakkaat, että ootte kaikki oman elämänne Veikkosia ;)
Oon pohtinu tätä kyllä jo pitkää mutta nyt on pakko rustata tätä elon ihmeellisyyttä virtuaaliselle paperille. Tää lähti nyt siitä, että näin just aamulla unta, jossa liiskauduin hissiin. Oltii siis menossa potilaan kanssa paareilla hissiin, mie ja pari muuta miu kolleegaa. Mie painon jotai nappia, jonka piti vaan nostaa joku pikku apulauta ylös, siis sellanen, jota pitkin oltiin kärrätty ne paarit sinne hissiin mutta sit se koko hökötys lähti liikkeelle. En itseasiassa nyt kun miettii edes tajuu mikä laatikko se oli minkä sisällä oltii mutta enivei, se lattia alko nousta, en enää yltäny nappiin ja katto vaan lähesty. Miu työpari yritti huutaa, että paina sitä nappia uudestaan mutta en enää pystyny. Sit tajusin vaan, että myö nyt vaan kaikki kuollaan tähän. Heräsin, ku olin jo painanu pääni sillee vinoon just enneks katto tuli vastaan. Oon viimeaikoina nähny myös unia joukkoammuskeluista. Toisaalta, pari yötä sitte lensin. Se oli ihan huippuhauskaa! En tiiä, ehkä miu mieli on jotenki normaalia enemmän epätasapainossa?
No, ei siitä sen enempää. Toisten unien kuunteleminenhan on supertylsää, tiedän. Miu tän päivän aihe oli siis se, että miten pitkälle sitä miettii asioita etukäteen. Esim miu iskä, joka työelämässä olleessaan ajo paljon autoa, sano joskus kattovansa aina mutkassa, kun iso rekka tulee vastaan, että miltä tienpenkka näyttää, onko ojaa, puita vai suoraa, ihan vaan, jos joutuu väistämään rekan perävaunua.
Yks ystäväni sanoi olleensa joskus perheensä kanssa reissussa, autolla ja tämä ystävä söi sitten takapenkillä jotain evään tapaista. Mainitsi sitten isälleen(ainaki mie muistelin, että isi oli kuskina?) että aja nyt varovasti, kun miula on tää mehuki tässä käsissä. On noloa, jos kolaripaikalle tulleet auttajat kaivaa ruumista liiskautuneesta autosta ja ne havaitsee, että toisella oli eväshetki kesken. Banaanit on liiskaantuneena penkkiin ja sitärataa. No, voin kertoa, että eipä sitä tollasia oikeesti paljonkaan ehi miettiä, varsinkaan jos jäljellä on mitään sellasta ihmislihaa, joka vielä hyötyy jonkunlaisesta hoidosta. Toisaalta jos jäljellä on enää vaan aikaa, ni ehkä sitä sit vilkasee tarkemmin, että mitä sielä autossa on tapahtunu..
Sitte on toinen ystävä, joka sano joskus laittavansa esim töihin vähä siistimmät alusvaatteet ihan vaan jos hänelle käy jotain ja joutuu vähä riisumaan vaatetusta. Ja nyt ei siis puhuta mistään pikapanosta vaatekomerossa. Kaikki ymmärtänee, että siinäkohtaa se nyt on ihan sama mitkä hikiset salikalsarit sitä on päällä. Toisaalta, jos työkaveria joutuis vaikka elvyttämään, ni voin kuvitella, ettei siinäkään kyllä paljon kulahtaneet tissiliivit o ekana mielessä. Mutta jos ei nyt mitää niin dramaattista vaikka ihan vaan tulee joku isku tai haava tms, joka vaatii toimenpiteitä. Tai vaikka vaatteille kaatuu jotain. Kerra yks potilas, jolla oli siis vaan selkä kipee, könys yökkärissä meiän autoon. Valitteli siinä sitte, ku ei o edes säärikarvoja saanu ajettua, että ompa noloa. No noloa sen nyt on vaan sen potilaan korvien välissä, eihän se meitä kiinnosta mutta voisin kyllä kuvitella omallekki kohalleni, että jos ois iha kotimoodilla tukka likasena, kahvitahraset pieruverkkarit jalassa ja reikänen kotipaita päällä ja sit joutuis johonki virallisee tilanteesee. Ambulanssia en kyllä soittais vaikka ois mikä. :D Mutta muutenki. Jos vaikka liukastuis kotipihassa, ku menee vää äkkiä laittamaa autoa lämmitykseen ja siinä menis vaikka nilkka. Tai lonkka. EI pääsis enää vaihtaa vaatteita, vaan niillä pitäis lähtee.
Ite mietin, kun tuli K:n kanssa jotai puhetta kameroista. Se sano asentavansa tänne kotiin vakoilukameran, että se näkee mitä mie täällä päivisin puuhaan. :D (Joo, älkää nyt oikeesti luulko, että asun jonku stalkkerin kanssa. Sitä ei NIIIN kiinnosta toisten asiat. Yritin yks päivä tarjoilla josko se haluis kuulla mehukkaita juoruja niin ei, ei kiinnostanu. Ihme tyyppi!) Sanoin, että voin kertoo jo suoraa: Istun tietokoneella kirjottamassa jotai omiani. Meen kauppaa ostaa salasuklaata. Syön suklaan. Piilotan roskat roskapussin pohjalle. Tuun epäileväiseks ja vien kuitenki puolityhjän roskiksen ulos. Tän lisäks juttelen itekseni. Välillä enkuks, ruotsiks tai ranskaks. Ehkä oonki Jeesus, puhun kielillä? :D Mutta siis siinä aloin sitte miettiä, kun esim huoltomieshän saattaa tulla syystä x käymään. Tokihan ne kai soittaa ovikelloa eka ja kai niitten kuuluu ilmottaa, jos tulevat. Mutta jos nyt vaikka naapurissa on ollu vesivahinko ja niitten pitää tulla tarkastaa mitä alakertaan kuuluu. Kukaan ei vastaa ja ne tulee koputettuaan omilla avaimilla. No, onko kämppä aina siinä kunnossa, että sielä ei loju mitään noloja tavaroita pitkin ja poikin? :D Mitä ne nolot tavarat sitte on, ni päättäköön jokainen omassa likaisessa mielikuvituksessaan.. Meillä nyt, jos mie oon siis yksinää kotona, on täällä lattiapinta-ala täynnä miu vaatteita ja muuta roinaa. Muistelen millasta oli elää yksin. :D Illalla raivaan sitte enimmät romut, että K mahtuu ovesta sisään. Hih.
No, vieläkö jaksatte lukea? Hyvä. Koska tässä tulee toinen pohdinta aiheesta. Kirjotan tästä ehkä joskus vielä kirjan mutta nyt tällänen lyhennetty versio. Tässä on nyt muutama henkilö. Otetaan ekan hahmon nimeks vaikka Veikkonen. No, Veikkonen on johdon sihteeri isossa firmassa. Hänellä on siisti sisätyö 8-16. Samat aamurutiinit, herätys klo 7, suihku, aamukahvi ja lehti, sitten pyörän selkään ja lyhyt työmatka. Viikonloput vapaat. Hän ei varsinaisesti harrasta mitään mutta viime sunnuntaina työkaveri pyysi Veikkosta lähtemään pesäpallopeliä katsomaan ja Veikkonenhan lähti. Kivaa vaihtelua. Ilta vierähti mukavasti ja kotiin tullessaan Veikkonen oli niin innoissaan onnistuneesta veikkauspelistään, että meni heti kotiin tullessaan tarkistamaan tulosta tekstiteeveeltä. Hän otti lompakkonsa mukaan olohuoneeseen ja kaivoi sieltä pelikupongin. Huomatessaan saaneensa pienen voiton, hän innostui ja soitti heti pelissä olleelle työtoverilleen. Siinä he sitten puolen tunnin ajan pohtivat hyvää tuuriaan ja päättivät lähteä myös ensi sunnuntaina peliin naapurikaupunkiin. Veikkonen asettaa herätyksen maanantaiaamulle ja menee nukkumaan. Aamulla tämä herää, suorittaa rutiininsa ja lähtee polkemaan. 500metrin jälkeen Veikkonen tajuaa, että perhana, lompakko on edelleen olohuoneessa! Yleensä se on aina takin taskussa, eikä hän kiinnitä siihen sen kummempaa huomiota mutta nyt se jäi olohuoneen lasipöydälle kaiken intoilun keskellä. Veikkonen on valinnan edessä: Lähteäkkö hakemaan lompakko ja myöhästyä kenties ihan himpun verran töistä vai mennä ilman sitä ja lainata lounasrahat kaverilta?
Vaihtoehto A: Veikkonen kääntyy takaisin. Samaan aikaan naapurin X-kioskin pihasta on lähdössä pakettiauto. Auto on kioskin jakeluauto, toimittanut sinne tavaraa. Kuski on nuori mies, joka on juuri eronnut teini-iästä asti mukana kulkeneesta tyttöystävästään. Miehen nimi on Kirstus. Mies on muissa maailmoissa. Eron takia yksi tärkeä laatikkokin oli jäänyt varastolle ja se olisi nyt lähdettävä hakemaan. Kirstus oli muutenkin jo myöhässä. Tämä ei huomaa pyörätietä lähestyvää Veikkosta, joka on myös omissa maailmoissaan. Veikkonen ei ole koskaan myöhästynyt eikä haluaisi niin käyvän nytkään. Aika riittäisi kyllä, jos polkisi nopeasti. Pakettiauto lähestyy, pyörä lähestyy.. pam. Pakettiautokuski päättää kiihdyttää ennen vasemmalta lähestyvää sitikkaa, eikä näinollen huomaa Veikkosta. Veikkonen ei ehdi edes huomata mitä tapahtuu, vaan paiskautuu päin pakettiauton tuulilasia. Kirstus lamaantuu ja painaa jarrua. Sitikkakuski, vanha mummo, pysähtyy ja alkaa soittaa hätäkeskukseen, että rinnasta ottaa. Mainitseepa siinä ohimennen että täällä on sattunut myös onnettomuus.
Veikkonen makaa tiellä, verta tulee päässä olevasta vekistä ja käsi tuntuu olevan virheasennossa. Hengittäminenkin tuntuu raskaalta. Mummo tuupertuu auton viereen, pakettiautokuski on unohtanut eronsa, tyttöystävänsä ja unohtuneen pakettinsa. Aika pysähtyy. Ambulanssi saapuu, kaikki osalliset viedään hoitoon kuka minnekkin.
Veikkonen selviää. Monta murtumaa mutta kypärä pelasti pahemmalta aivovammalta. Pitkä sairasloma. Rannetta särkee aina talvisin mutta muita pysyviä vammoja hänelle ei jäänyt. Sormien hienomotoriikka on kuitenkin sen verran heikentynyt, että koneella tekstien puhtaaksi kirjoittaminen ei meinaa sujua entiseen tahtiin. Veikkonen kertoo tästä pomolleen. Pomo haluaa pitää hyvän miehen talossa ja siirtää tämän tuotantopuolelle valvojaksi. Samassa yksikössä työskentelee mukavan oloinen nainen, Mirkkulainen. Veikkonen miettii kuinka päästä tämän kanssa puheille. Eräänä päivänä kaikki tapahtuu kuin itsestään. Veikkosen rannetta särkee ja tämä hieroo sitä huomaamattaan. Mirkkulainen näkee tämän ja ottaa asian puheeksi. Kaikki yksikössä tietävät Veikkosen onnettomuudesta mutta kukaan ei oikein uskalla kysyä suoraan. Mirkkulainen päättää lopulta uskaltaa. He alkavat jutella. Menevät yhdessä lounaalle. Sitte pesäpallopeliin. Sitten päivälliselle. Sitten papin eteen alttarille. He elävät pitkän elämän yhdessä. Viettävät eläkepäivät Espanjassa. Mirkkulin sairastuttua syöpään, he muuttavat palvelutaloon Suomeen, jossa kuolevat puolen vuoden sisällä toinen toisistaan. Ikävään lähti Veikkonen, sanovat hoitajat. Ehkä niin. Se mitä mummolle ja pakettiautokuskille tapahtui, on sitten toinen tarina. Tai tarinat. Ehkä kerron sen myöhemmin.
ENTÄS, vaihtoehto B: Veikkonen päättää että voisi hakea rahat lounastauolla tai lainata rahaa työkaveriltaan. Hän ei ole koskaan myöhästynyt töistä, eikä tekisi sitä nytkään. Veikkonen näkee kioskin pihalla valkoisen pakettiauton polkiessaan siitä ohi. Hän tietää naapurin pojan ajavan sitä, on juuri jättänyt koulun kesken ja mennyt kuljetusfirmaan töihin. Ihan mukava poika. Veikkonen on joskus nähnyt tämän pihapiirissä nätin tytön kanssa ja ovat vaihtaneet muutaman sanan säästä. Kirstus, juu, se oli pojan nimi.
Kohta vihreä sitikka sujahtaa tiellä. Naapurin Mummeli se siinä ajelee kohti sitimarkettia. On menossa varmasti hakemaan päivän tarjouskahveja. Veikkonen polkee töihin, jättää pyöränsä telineeseen ja menee konttorilleen. Päivä ei ole muuten mitenkää erikoinen mutta tavoistaan poiketen Veikkonen lähtee Makken ja Tsubun kanssa lähikebabbilaan syömään. Makke lupasi tarjota lounaan. Kebab ranskalaisilla on oikeastaan ihan hyvää, Veikkonen miettii. Hän ei ole aiemmin maistanut moista. Puhe kääntyy siihen, kuinka pitäisi uskaltaa kokeilla uusia asioita. Tsubu on kerran hypännyt laskuvarjolla, vaikka "pelotti niin perkeleesti." Veikkonen ei koskaan kiroile mutta tässä kohtaa hänestä tuntuu, että voimasana on kohdillaan. Ehkä hänenkin pitäisi kokeilla jotain uutta ja jännittävää? Eilinen vedonlyönti pesäpallopelissä oli toki jo aika suuri juttu mutta ihmiset tekivät sitä kaiken aikaa. Jotain vielä suurempaa olisi nyt tehtävä.
Illalla kotiin mennessään hän näkee ambulanssin pihalla. Joku makaa paareilla. Pihalla on uteliasta porukkaa ja ikkunaverhot heiluvat vastapäisessä asunnossa. Naapurin mummeli tulee rappukäytävässä vastaan ja voivottelee nykyajan nuorisoa. Kirstus, se mukava naapurin poika oli ottanut yliannostuksen "jotain myrkkymömmöjä", niinkuin naapurin mummeli asian ilmaisee. Oli ero tullut tyttöystävän kanssa. Onko tuo nyt sitten joku ratkaisu? Mummeli pyörittelee päätään. Veikkonen pohtii millaista olisi joutua ambulanssin kyytiin. Hän inhoaa sairaalan steriiliä hajua ja saa väristyksiä tahtomattaan. Veikkosella ei ole vaimoa tai tyttöystävää. Hän alkaa taas pohtia elämää ja pitäisikö hänen tehdä jotain odottamatonta. Ei kuitenkaan ottaa yliannosta "myrkkymömmöjä" vaan jotain mukavaa. Hän tarkistaa tilinsä. Siellä on eilisen veikkausvoiton lisäksi kiva pesämuna säästöjä. Eihän Veikkosen tavallinen sinkkuelämä paljon kuluta. Veikkonen päättää lähteä maailmanympärimatkalle. Kyllähän hän osaa monia kieliä mutta ei juurikaan ole Ruotsia ja Viroa kauemmas matkustanut. Niin hän tekisi.
Seuraavana päivänä Veikkonen menee pomon puheille. Hän on päättänyt ottaa vuoden virkavapaata. Pomo on huolissaan, eikö Veikkonen viihdy työssään? Hyvälle miehelle olisi toki muitakin hommia, tuotannon valvontaan hänet voitaisiin siirtää? Palkkaki nousisi? Veikkonen ei kuitenkaan enää kuule tai näe muuta kuin sen että nyt tai ei koskaan. Pomo suostuu vuoden virkavapaaseen.
Seuraavassa kuussa Veikkonen istuu jo Helsinki Vantaan lentokentällä. Hän lentäisi ensin Pariisiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Sen pidemmälle tämä ei vielä osaisi ajatella. Työtoverit saavat kerran tai kaksi kuukaudessa postikortin jostain päin maailmaa. Heinäkuun jälkeen Veikkosesta ei ole kuulunut. On tainnut olla kiirettä. Makke näkee Veikkosen äitiä sattumalta lähikaupassa ja kyselee mitä Veikkoselle kuuluu. Äiti vastaa kyynel silmässä, että viimeisten tietojen mukaan Veikkonen on lähtenyt sademetsävaellukselle johonkin syvään ja pimeään etelä-Amerikan viidakkoon ja ilmeisesti jättimäinen boa-käärme oli luullut tätä lounaakseen. On vielä varmistamatta, kuka boan ateriaksi joutunut valkoihoinen mies oli ollut mutta Veikkosen äiti on varma, ettei Veikkonen enää reissultansa palaisi. Toivottavasti tämä kuoli onnellisena.
Ettäh, elämä se voi heittää monella tapaa, eikö? No, okei, myönnän, että ajattelin eka että Veikkonen löytäis jonku alkuasukasvaimon itselleen ja jäis siks sille tielleen mutta en vaan voinu vastustaa kiusausta ton boa-ajatuksen putkahdettua päähän :D En sentäs laittanu Veikkosta litistymään hissiin..
Summa summarum, elämä on pienestä kiinni ja pahimmillaan ei ole olemassa mitään ennalta ajateltua kohtaloa tai muuta. Kaikki on ehkä vaan kiinni pienenpienestä sattumasta! Pelottavaa vai vapauttavaa? Muistakaa rakkaat, että ootte kaikki oman elämänne Veikkosia ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti