Iltapäivälehdestä päivää

Nyt tulee kuulkaa taas niin älykäs postaus, että ei o mitää järkee! Otetaa heti tähä alkuu joku hieno kuva, ni päästään tunnelmaan:

Noni, eli tulin just töistä ja avasin miu tietokoneen. Siinä ei sinällää o muuta hauskaa, kun että eihän kellää o enää tietokoneita, ku kaikilla o älypuhelimet :D

Tsuumasin iltapäivälehden sivustoa ja bongasin kaks asiaa, joista haluun nyt avautua.

Asia yksi on se, kun joku Milla Meikäläinen jostain peräkylältä("Milla" jos nyt luet tätä, niin en halua millään tavalla loukata sinua tai vähätellä kokemustasi, tästä jutusta tulee nyt vaan tällee vähä hauskempi.)on käyny mäkkärissä syömässä ja löytäny sitte salaatistaan "niljakkaan yllätyksen, joka oli melkein suussa jo, kun totuus paljastui!" Kyllä, Milla Meikäläinen oli löytänyt salaatistaan kastemadon. Iltapäivälehden käsiinsä saama mäkkärin markkinointijohtaja oli miusta kovin hienosti todennu, että "se oli salaatissa, salaatti kasvaa mullassa, mullassa on kastematoja." 

Joo, ei o hauskaa löytää salaatistaan kastematoja, ei. Ei myöskään o kiva löytää juustoqueasadillasta kanaa tai papuburritosta jauhelihaa. Nää siis noi niinku kasvissyöjän näkökulmasta, en tiiä mikä Millaa tuossa nyt nii kovin ahdisti.. 

Enivei, tää on vaa hauskaa mistä kaikesta ihmiset jaksaa ottaa yhteyttä johonki lehteen, oikeen vielä kuvan kera. Tai siis kai ne saa tosta jonku vinkkipalkkion? Mie saisin joka viikko pari kymppiä lisää virkistysrahastooni, jos ottasin joka kerta kuvan poliisiautosta, joka pörrää tässä meiän pihapiirissä. Parhaimpina päivinä siinä ois ambulanssiki mukana ja kenties jopa pari "ambulanssimiestä" vieressä seisoskelemassa :D "Lukijan kuva nro 2356" 

Nii, että sitä vaan, että ihmiset on nii vieraantuneita luonnosta, että jos salaatissa on mato, niin se ylittää uutiskynnyksen. Mitä ois meiän isoäidit sanonu tähä? Vastaus: Ei mitään. Ne ois ottanu madon pois ja syöny sen salaatin. Satovuodesta riippuen ehkä ne ois syöny sen madonki.

No, se siitä. Toinen asia. Haluatko miljonääriksi-skaba on taas alkanu ja siitä oli tehty uutinen, ku kaks teiniä oli ryssiny siinä jonku "ihan helpon" kysymyksen. Miusta on kohtuutonta tehä uutisia tollasesta, että "olisitko itse tiennyt?" Että kuka sen määrittää mikä on vaikee ja mikä helppo kysymys? Jollekki lääkärille joku kolmas aivohermo on ihan peruskauraa mutta jos kysytään, että minkä värinen on Tuomas veturi, niin se tohtori sanoo, ettei o koskaa kuullukkaa. (yleisössä viihteelle lähteny perheenäiti ei pysy penkissään, koska haluis niiiiin päästä vastaamaan tähän kyssäriin!) 

Tähä välii yks kuva joululta. Mitkä karkit teillä jää viimeseks Fazerin parhaat-sekotuksesta?

Noni, takas aiheeseen, eli miljonäärivisaan. Siinä oli siis kyssäri, että millä nimellä Victoria Beckham tunnettiin Spice girls-yhtyeessä. Yleensähän näissä helpoissa kyssäreissä on kolme jotai iha höpönlöpöä tyyliin a)Make b)Pera c)Tero D) Posh Spice

Aattelin, että tää on sen takia nolo, että ne lapsoset ei tiiä sitä mutta siinähä oli vaihtoehtoina kaikki ne neljä tyyppiä, tai siis niitten lempinimet. Haluatko tutustua Jennin outoon mieleen-visassa paljastuu, että EMMIEKÄÄ OIS TIENNY?? Ja mie oon kuitenki 90-luvun (laman)lapsi ja eläny ton ajan! Sen verra oisin tienny, että Baby-spice se ei ollu, koska se oli se blondi niistä. 

Kysyin miu luona asuvalta ihmissusiurokselta asiasta. Hän on saman aikakauden kasvatteja, toki henkiseltä kehitykseltään aika eri maailmassa kasvanu. K luuli että mie vitsailen. Se siis ties heti, että se oli Posh Spice. Kun totuus selvis sille, käytiin seuraavanlainen keskustelu:

K: Ai et sie muka tienny tota vai?

Mie: no en.

K: No tiesitpäs. Tietenki.

Mie: No tiesinmie sen, ettei se ainakaa ollu Baby spice

K: ??

Mie: *nolo*

K: Mitä, siis kaikkihan ton tietää! Älä vaan kerro tästä kellekkään! 

Mie: En, en ainakaa jaa tätä missää mediassa, vaikka esim miu blogissa. (koin tässä samanlaista tunnetilaa kun sillo, ku kysyin onko transformerssit hyviksiä vai pahiksia.)

K: Siis oikeesti, miu mummoki ois tienny ton vastauksen ja se on kuitenki kuollu.

I rest my case. 

Hyvää ystävänpäivää!

Toivottavasti teillä kaikilla lukijoilla on edes yks hyvä ystävä. Joku, jolle voi aina soittaa mistä tahansa asiasta. Parasta on, jos se ystävä ei ollenkaa ylläty mistään aiheesta, kuuntelee sujuvasti ja keksii ratkaisun ongelmaan. Onni on ystävä!

Tässä vielä terveiset tuolta ylempää, kun tässä nyt on näitä julkkiksia ja vähemmän julkkiksia lähtenyt tuonne taivaan kuoroon enemmänki:

Laman vuoksi ja energiakustannusten säästämiseksi valo tunnelin suulla sammutetaan. 

- Jumala

..ei miula muuta.. T: teiän häiriintyny ystävä.

Kun aika on..

Ihmisen aika. Kuolla siis. Tai vaan tulla vanhaks.

Miu tekis iha hirveesti mieli kirjottaa johonki iltapäivälehden kohupalstalle pieni vastine tähän hoitolaitoskohuun. Viimesimmäks herätti huvitusta se, miten on revitty isot otsikot aiheesta "Vessapaperin rullan vaihtaminen maksaa 15 euroa."

En tietty tiiä mite noissa hoitolaitoksissa tuo hinnoittelu oikeesti menee, mutta jos nyt ihan kohua herättääkseni vertaan sitä hevosmaailmaan. On hevostalli, jossa on omistajien mussukoita täyshoidossa. Omistajat käy kerran päivässä tunnin verran ratsastamassa ja muuten hevonen on sen tallinpitäjän ja tallimestarin vastuulla. Tallissa on 15 ratsua, joilla jokaisella on oma päiväohjelma, loimitusohjelma, ruokailuohjelma, tarhailuohjelma ja olemassaolo-ohjelma. Omistaja näkee tosiaan sitä ratsuaan sen tunnin tai kaks päivässä mutta osaa silti vaatia mussukalleen täyttä palvelua.
"Tänään polle tartteis ne pinkit suojat tarhaan, kun on täysikuu."

"Meidän Misty haluaa tänään syödä tuosta vasemmanpuoleisesta heinäpaalista, kun tuossa toisessa on vähän liikaa tuota keltaista kortta joukossa."

"Mun tytön poni haluaa maanantaina sinisen loimen tarhaan ja jos lämpötila laskee kaksi astetta, niin sitten pitäs käydä vaihtamassa se punanen loimi."

"Ratsu-Reima haluaa juoda kädenlämpöistä vettä kolme kertaa päivässä kädestä pitäen juotettuna."

Kyllä! Kaikki tämä onnistuu, tottakai. Koska työntekijällähän ei ole mitään muuta tekemistä, kuin hypätä omistajien kaikkien oikkujen perässä ja kuunnella sitte haukut, jos joku asia jää tekemättä. Tän takia viisaat tallinpitäjät on määritelly kuukausittaiseen perusmaksuun kuuluvat toimenpiteet ja jokaisesta erillisestä hommasta menee joku pieni maksu. Tällä vältetään kivasti kaikki turha hössötys (ne pinkit suojat tiistaisin ja loimen vaihtelut kesken päivän) mutta tarjotaan kuitenki mahdollisuus saada palvelua, rahaa vastaan. Totuus on, että se tallityöntekijä on kuitenki se, joka viettää eniten aikaa sen rakkaan Pollen, Mistyn ja Ratsu-Reiman kanssa. Se työntekijä tietää miten se mussukka käyttäytyy aamuruokinnan aikaan, miten se kulkee tarhaan, miten se kulkee sieltä pois, paleltaako sitä ja vaikuttaako se karsinassa nuokkuessaan normaalilta, ylienergiseltä vai sairaalta. Omistaja näkee sitä vaan sen tunnin just ennen ratsastusta. Silti omistaja ei usko, jos tallityöntekijä kertoo huomioistaan. (Huomioi, että tämä nyt tosi kärjistetysti kuvattuna!)

Villisti sovellan tätä samaa asiaa nyt tähän hoitokotikohuun ja vessapaperin vaihtamiseen ja muuhun omaisten kauhisteluun. Välillä saa lukea, että "Muistisairas omaiseni oli sidottuna tuoliin." ja sitte taas kohta että: "Omaiseni oli kaatunut ja satuttanut itseään." Okei, ketään ei saa sitoa tuoliin, totta, ei kiva. Annetaan sen mummelin vaan lähteä vapaasti liikenteeseen, kun kukaan ei ehdi vahtia, se kaatuu, satuttaa itsensä ja taas itketään iltalehteen. Tai ei nosteta sitä ollenkaan istumaan pyörätuoliin tänään -> "Omaiseni makaa vain sängyssä."

 "On se nyt kumma, kun mummon vaipat oli taas märät ja sillä oli sama paita päällä kun eilen! Mummo haluis kattoo telkusta onnenpyörää mutta taas oli väärä kanava päällä!" *tässä välissä menee kolme kuukautta, kun ei sitä ehi joka päivä käymään mummon luona..* "Mummolla oli mustelma, onko se kaatunu, eikä meille ole ilmoitettu??" *Soitto iltapäivälehteen.* Mummo kuolee ja kuinka ollakkaan, löytyy kaukainen sukulainen, joka ihan tarkkaan muistaa, että mummolla oli kultasormus, jonka hän oli luvannut juuri minulle, missä se on? Onko hoitokoti hävittänyt sen johonkin?? Mitäh??

(Mainittakoon, että hevostalli-hoitokoti vertaus ontuu toki siinä mielessä, että sitä hevosta yleensä käydään kattomassa säännölllisesti.. Poikkeuksia suuntaan ja toiseen toki on.)

Miule tuli ajatus, ihan utopistinen, joo mutta tänne kehtaan sen kirjottaa.. Mitä jos ne OMAISET kävis joskus kattomassa sitä muistisairasta ihmistä siellä hoitokodissa ihan vaan seuraa pitääkseen?? Menisivät joskus ruoka-aikaan tai iltapalan aikaan, ottaisivat lusikan kauniiseen käteen ja syöttäisivät sen mummon samalla tavalla, kun se mummo on joskus aikanaan syöttänyt lapsiaan ja lapsenlapsiaan.. Ruokailun päätteeksi voisi auttaa hänet vielä vessareissulle tai vaikka pyörätuolilla pikku kävelylle lähirantaan sorsia ruokkimaan. Joskus voitaisiin lukea yhdessä vielä päivän lehti. Mummon mielenkiinto olisi pari tuntia jossain muualla, eikä hän soittelisi hoitajien kutsukelloa seuraa saadakseen. Hoitajat ehtisivät hoitaa niitä mummoja, joilla ei omaisia ole ja heillä voisi olla joskus aikaa tehdä joku asia kunnolla. He saattaisivat ohi mennessään vaikka vaihtaa sen vessapaperirullan jonkun toisen huoneessa, ihan ilmaiseksi??

En tiiä, kaukaa haettua, tiedän. Omaisethan nimenomaan maksavat palvelusta, että se muistisairas sukulainen saadaan (pois nurkista)hoitokotiin. Ja mitä sillä rahalla saa? Mummo makaa märissä vaipoissa ja "hoitajat vaan juoruavat kansliassa ja näpyttelevät tietokoneitaan". Kyllä. Hyi hoitajat, teillä on parantamisen varaa. Ihan hyvin ne omat ruokatauot voisi käyttää siinä asiakkaiden kanssa saman pöydän äärellä istuessa ja tartteeko sitä kirjaamistakaan nyt työajalla tehdä, ihan hyvin sitä voisi käyttää omaa vapaa-aikaansa sen puoli tuntia työpäivän jälkeen ja kirjata kaiken koneelle. Tarhan täti ymmärtää kyllä, jos haette oman lapsenne vähän myöhässä ja omaan harrastejumpparyhmäänkin ehtii vielä vartti tunnin alkamisen jälkeen. Ei voi olla niin justiinsa!

Ollaan myö hoitoalan ihmiset tylsiä tyyppejä, oli kyse sitten jonkun hevosesta tai omaisesta.. Pahoittelut, yritetään tsempata!

Aamen.

Cogito ergo sum

Työ ootte kaikki tietysti niin filosofisesti sivistyneitä, että tiiätte mitä tuo otsikon lause tarkottaa mutta IHAN vaan, jos jonkun latinan ja filosofian tunneista on vierähtäny vähä aikaa, niin muistutettakoon teitä tästä, eli Cogito ergo sum=Ajattelen, siis olen. Siinäpä meille tämän päivän teemalause.

Paitsi että tää ei varsinaisesti liity ajatteluun juurikaan mutta olemassaoloon kyllä. Ja tarkemmin sanottuna siihen, että kuka minä olen ja miksi minusta tuli tälläinen. Mie oon nimittäi tänä talvena(no, ehkä vähä jo viimevuonnaki)tajunnu mistä tää kaikki johtuu! 

Kaikkihan sen tietää, että lapsuudessa meidän minuus alkaa muokkautua. Perheen rutiinit, isä- ja äitisuhteet, naapurisuhteet, kaverisuhteet, onko perheessä lemmikkinä pyöreässä maljassa uiskenteleva kultakala, jonka naapurin kissa käy syömässä vaiko vaan seinän välissä vilistäviä puolivillejä rottia, jotka näyttäytyvät öisellä vessareissulla.. kaikki tää tekee meistä sen mitä myö ollaa aikuisena. Meillä oli ihan hyvä lapsuus. Kodin ympärillä oli lääniä missä pysty rakentaa lukemattomia erilaisia majoja, oli koira, puutarha ja vilkas mielikuvitus, sekä lapsenvahtina samassa pihassa mummi, joka aina vähä välillä katto perään ja esti pahimmat ylilyönnit. (Tietty aika nopeesti aina tajuttiin mistä leikeistä ja leikkipaikoista kannatti mainita ääneen aikuisille ja mitkä oli sitte parempi pitää ihan omana tietona. Riskinä oli nimittäin, että jotkut mestat oli aikuisten mielestä vaarallisia tai jopa kiellettyjä!)

Noh, se johdatuksesta. Tää miun havainto liittyy siis talveen ja erityisesti talviurheiluun. Nykylapset ei uutisten mukaan kuulema juurikaan enää hiihdä. En tiiä mistä moinen johtuu, mie ainaki kävin just päivänä eräänä hiihtoladulla. Maisema oli ihan jees ja suksiki kulki(pienestä hangesta huolimatta.) Ostin tänä talvena tuollaset kyrväkkäät rukkasetki ihan oikeesta urheiluliikkeestä! Hiihto jos mikä on välineurheilua ja noissa tumpuissa ei tuu kylmä. Toki ne on vähä raskaat yrittää survoa läpi noista sauvojen rannelenkeistä mutta kyllä ne pienellä väkivallalla menee, niinku kaikki muuki tässä elämässä..

Nyt, käpälä pystyyn kaikki jotka ootte joutunu ala-asteella hiihtämään liikkatunnilla ja raahaamaan suksia eestaas kodin ja koulun väliä? Kuinka monella teistä oli tälläset elämää helpottaneet välineet niitten suksien hallitsemiseen:

Eli siis tuollaset pienet muoviklipsut, joilla saa nuo sukset ja sauvat tollaseks käteväksi paketiksi?

Tää on siis nyt tää miun havainto, syy miks mie oon tällänen. Meillä EI nimittäin lapsena ollu tollasia hienouksia.. Väittäsin, että jollakulla miun aikana samaan aikaan peruskoulun lyhyttä oppimäärää tahkoneella lapsosella oli kyllä, että tää ei siis ole mikään 2000-luvun keksintö. 

Tiiättekö tunteen(no ette varmaan tiiä ku teillä kaikilla salettiin oli tollaset kiinnikkeet suksissa lapsina!!?)kun joku vie teidät kouluun aamulla, saatte ne sukset ja monot ja reput ja sauvat ja kaiken muun tarvittavan autokyydillä sinne koululle mutta iltapäivällä ne pitää roudata ihan omin voimin takas kotia, kävellen. Reppu painaa ku synti, lisäks mukana on muovikassi jossa on kaikki syksyn piirrustukset ja sellanen savesta tehty siili, jolla on hammastikkuja piikkeinä. Siili on maalattu keltaseks. (Se ei liity tähä mitenkään muute mutta halusin nyt tehostaa tätä mielikuvaa.) Muovikassi roikkuu oikeessa kädessä suksisauvojen kanssa. Vasen käsivarsi yrittää hallita suksia ja monot roikkuu kaulassa niitten naruista tehdyn hienon viritelmän turvin. Matkaa ei ole ku pari kilsaa mutta se tuntuu maratoonilta. Ekan kerran toinen suksi lipsahtaa kainalosta n.sadan metrin matkanteon jälkeen. Sitte pitää kokeilla meniskö ne kantamalla sillee ku kantais jotai halkokuormaa, eli suksetjasauvat poikittain syliin. Homma toimii niin kauan kun kapeella polulla tulee joku vastaan ja paketti pitää purkaa. Toinen suksi lipsahtaa taas ja valuu tietä pitkin kauemmas. (Se ei koskaan luista noi hyvin hiihtäessä)

Matka etenee n.300 metriä kunnes havahdun siihen, että se muovikassi, jossa on kaikki miun syksyn aikana koulussa tehdyt taideteokset, on jääny siihe edelliseen pysähdyspaikkaan. Käännyn ympäri ja näen iloisenkeltaisen Haka-hallin kassin loistavan hangessa. Tökkään sukset ja sauvat hankeen ja meen hakemaan kassia. Matka jatkuu. Välillä pitää vaihtaa sauvojen ja suksien paikkaa, ku sukset painaa enemmän. 

Mainittakoon tässä vielä, että kotiin päin kävellessä oli aina vastatuuli, ylämäki, lumihanki ja nälkäiset sudet näykki kannoilla kesät talvet!

Lopulta pääsen kotiin. Onneks pakkasessa on mököä! (Mökö tunnetaan yleisemmin nimellä mokkapalat. Ne on parhaita oikeestaan sillee vähä jäisenä. Meillä oli lapsena aina mököä pakkasessa.) Laitetaan siskon kaa video pyörimään ja syyää välipalaks sitä..mököä. Ja kaakaota. Illalla mennää vielä vähä pihalle hiihtämään. 

Että ihan vaan jos mietitte miks miusta on tullu tällänen, ni se johtuu suurelta osin siitä, että meillä ei ollu lapsena mitään elämää helpottavia (kalliita)tavaroita, kuten nintendoa, kaapeliteeveetä, omaa ponia tai noita suksiklipsuja. Viimeksimainitut on erityisesti vaikuttanu tähä miun aikuisiän minään. Ehdottaisinkin, että noitten suksikiinnikkeiden keksijälle myönnettäisiin Nobelin rauhanpalkinto. Hän olisi sen kyllä ansainnu!

Ei siinä kuulkaa, hyvää talvea kaikille ja käykäähän hiihtämässä!