lauantai 8. kesäkuuta 2019

Kun perheeseen tulee ensimmäinen älypuhelin



Niinku vaikka meiän perheeseen. Kylläh, nyt se on sitte tapahtunu.. Että ihan vaa jos mietitte, että mikä universumissa on ollu jotenki eri tavalla viime lauantaista lähtien ni se oli miu siirtymisriitti kivikaudelta 2000-luvulle.

Haluutteko eka tietää mite tää tapahtu? Mentii miu siskon=perheenäiti, kaa ison ostoskeskuksen alakerrassa sijaitsevaan kivijalkaliikkeeseen, eli DNA-kauppaan. Miula oli koko aamun sellanen pala kurkussa. Tiiätte tunteen, kun on esim menossa johonki kivuliaaseen toimenpiteeseen tai viimeiselle ehtoolliselle tms, ni sitä on jo heti aamusta sellanen outo ja tyhjä olo. Mentii siinä sitte sisään(se ei joutunu kovin pahasti tuuppimaan miuta, vaikka yritinki vielä ovella keksiä jonku tekosyyn, tyyliin "muistin just, että hella jäi päälle, oota, käyn sammuttamassa sen..) ja otettii vuoronumero. Kysyin mukavalta mieheltä, että onko sillä hyvät hermot, aion olla hankala asiakas. Sillä oli päänsärkyä. No hyvä, sillä niin oli miullaki.

Miule annettiin vaihtoehdot miu budjetin rajoissa. Merkit oli Samsung ja Samsung ja sit tietty vielä yks halpis-Samsung. Yritin tsuumailla Nokialaisia päin mutta mukava mies ei oikee osannu sanoo niistä mitään. Ostin Samsungin. Sen nimeks tuli heti ensihetkestä "Kitisevä Kakkiainen" eli "KK". Laitteista tulee jotenki sielukkaampia, ku niille antaa nimen!

Nyt oon jo täysoppinu somettaja. Käytän sujuvasti Watsappia, Instagramia ja puhelimen kameraa. Tänää kuuntelin muumikirjaa yle-areenalta. Siinä o vaa tylsä, kun ne o n.10min pätkissä ja aina joutuu pysähtymää pyörän kanssa, kaivamaan (tiiliskiven kokoisen)KK:n kassista, avaamaa sen, ettimää sen areenan ja laittamaa aina uuden jakson. Ehkä kuuntelen vielä joskus virallisia äänikirjoja.

Noniinmutta se mitä miu piti teille nyt kertoo, niin koska oon ite nyt jo aika kokenu älypuhelinkäyttäjä, niin haluan jakaa tässä pari vinkkiä teille, jotka harkitsette sen ekan laitteen hankkimista. Siitä on paljon iloa ja riemua, parhaassa tapauksessa jopa pariksi vuodeksi, joten harkitse tarkkaan ostopäätöstä.

1. Älä osta ensimmäistä kohdalle osuvaa laitetta, vaan vertaile puhelimen ominaisuuksia, mitkä vastaavat parhaiten sitä, mitä juuri sinä laitteeltasi kaipaat. Toiset ovat aktiivisempia käyttäjiä ja tarvitsevat enemmän sport tracker-ominaisuuksia ja voihyvin-sovelluksia, toiset taas viihtyvät kotisohvalla luurin kanssa tyynylinnakkeessa makoillen ja sarjoja seuraillen, joten heille netflix-käyttöliittymäpuhelin on parempi. Aktiivisen henkilön kannattaa myös panostaa kunnollisiin varusteisiin, joilla suojata puhelin. Se voi tuntua alkuun turhalta mutta maksaa itsensä takaisin, kun keskellä hevonpersettä puhelimesi tippuu Saimaaseen mutta säästyy kunnollisen suojakuoren ansiosta ja guuglemaps kertoo sinulle vielä tien takaisin sivistykseen. Mieti myös tuleeko puhelin näyttely- vai käyttökäyttöön. Tarvitseeko sillä pystyä soittamaan, vai riittääkö että naapuri tulee kateelliseksi?

2. Ota mukaan kaupoille joku kokenut älypuhelinkäyttäjä. Tämä varmistaa sen, että ymmärrät kameroiden pikseleistä, nettiliittymien gigatavuista, muistitilan riittävyysäärettömyyssuureista. Lisäksi hän ylipäätään opettaa sinua käyttämään puhelinta siinä kohtaa, kun astut ulos kaupasta ja mukavan miehen-taika raukeaa jättäen sinut pärjäämään omillasi.

3. Älä menetä hermojasi, älä edes siinä vaiheessa, kun tukihenkilösi on ladannut innoissaan puhelimesi täyteen kaikkia "ihan vaan perussovelluksia" kuten pirkan parhaat reseptit, mitä presidenttiparin koira puuhaa juuri nyt-livekamera, tunnista geeniperimäsi aamuvirtsan väristä, ufo- ja jumalahavainnot, 15 eri teeveesovellusta ja pari blogia ja kaikki nämä alkavat kilkattaa ilmoittaakseen, että "jonna94" on kommentoinut Lennun meininkiä ja "irmainkeri" lisäsi juuri uuden kaalilaatikkoreseptin. ALA TOTTUA VAAN, se on sitä nykypäivää!

4. Esittele uusi puhelin puolisollesi varovaisesti. Pidä se alkuun täysin hiljennettynä(sieltä jostain löytyy älä häiritse-toiminto. Muuten ihan huippu mutta sitten se ei myöskään soi. Siis jos olet niin vanhanaikainen, että kommunikoit soittamalla.)ja lisää kilkatusten ja blig-äänien määrää vähitellen. Näin hän tottuu ajatukseen, että universumi on siirtynyt asteen verran raiteiltaan mutta muutos tulee kuitenkin lempeässä tahdissa, eikä aiheuta liikaa ahdistusta. On parempi kuitenkin olla jättämättä heitä kahdestaan samaan(liian pieneen)tilaan liian pitkäksi aikaa. Ainakin aluksi. Tarkkaile puolisosi reaktiota, tunnistat hälyytysmerkit kyllä. Älä kuitenkaan yritä markkinoida hänellekin uutta puhelinta, edetkää askel kerrallaan.

5. Muista, että langattomuus on historiaa. Kaukana ovat ne ajat, kun pystyit lähtemään huolettomasti kotoasi viikonlopun viettoon ilman akkulaturia. Ikiaikaisia ovat hetket, kun viikon etelänlomalla et tarvinnut laturia. Nyt saman jännityksen tunteen akun kestävyydestä saat yhdestä 24h työvuorosta, johon sisältyy tunti pyöräilyä suuntaansa, joiden aikana kuuntelet joko spotifaita tai muumiäänikirjaa. Uusissa malleissa akku kestää tämän verran kyllä. Ainakin kesähelteillä. (Testasin just.)

6. Siinä missä entinen puhelimesi matkusti kätevästi housuntaskussa, nykyinen tarvitsee vyölaukun. Siihen on vain totuttava. Tai huomioitava tämä asia jo DNA-kaupassa, eikä vasta siinä kohtaa kun on lähdössä ensimmäistä kertaa pyörällä kauppaan ja tajuaa, että "Eihän tämä tiiliskivi mahdu mihinkään."

7. Tärkein ohje on tietysti, että: Älä missään nimessä näytä pelkoasi laitteelle! Varsinkin heti alussa. Se haistaa kaikenlaisen epävarmuuden hetipaikalla ja alkaa käyttää avuttomuuttasi hyväkseen. Jos et osaa käyttää uutta luuriasi, pidä se suljettuna kunnes saat yhteyden tottuneeseen älypuhelinkäsittelijään. Näin vahinkoa ei pääse syntymään ja alatte pikkuhiljaa päästä oikeanlaisiin johtajuussuhteisiin. Muista, että sinä olet pomo ja puhelimen tulee totella tilanteessa kuin tilanteessa!

Näillä vinkeillä kohti reipasta some-aikaa! :D


p.s. seuratkaa miuta instassa: onefortheskull :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti