Talviloma

Ei sillä että miula mitää talvilomaa ois mutta tungin toisten lomasuunnitelmiin. Helsinkiläisillä alaikäsillä oli tää kulunu viikko lomaa. Mei piti lähtee porukalla (siis mie, pygmien äiti ja pygmi x2) Lepraan. Otin oikee yhen tasurivapaanki siihe. (Tasurivapaa on se, ku tekee liikaa töitä normaalin vuorokierron mukana ja sit saa joskus iha vaa olla menemättä töihin, jos on jotai parempaa tekemistä.) Viikkoa enne lähtöä tuli puhelu, joka on nyt litteroitu tähän melkein sanasta sanaan. Miu ajatukset näkyy vihreällä värillä, muu ääneen puhuttu asia normaalisti mustalla:

Puhelin soi puol 10 aikaa illalla.

Mie: No moi iskä.

*pitkä, väsyny huokaus* 

Iskä: No moi. Ootko kattonu tänää uutisia?

Mie: En? *Mitä on sattunu, kuka on kuollu, onnettomuus? Tulipalo? Ryöstö? Venäläiset on alottanu sodan??*

Iskä: No katohan kymppiuutiset.

Mie: *ainakaa iskä ei o kuollu ku se soittaa, varmaan se sanois jos soittaa sairaalasta, onko kuitenki joku iso onnettomuus jossai lähellä mutta ei ketää tuttuja kuitenkaa kuollu? Sittenki sota..?*

Iskä: Kun se korona nyt leviää siellä teillä tuppukylässä ni mitä jos ette tuliskaan tänne? S ymmärti ja ne ei ainakaan nyt tule.

Mie: ?? SITÄKÖ sie soitat? 

Iskä: Joo. Tai emmie tietysti voi kieltää siuta tulemasta mutta jos ei nyt o ihan pakko.

Mie: *Ei suuronnettomuutta, ei tulipaloa, sotaa, marssilaisten hyökkäystä, vaan ja ainoastaan korona, jota on ollu joka tuutissa viimesen vuoden päivät.* Joo, ei siinä, ei tulla. Katotaan ku sie oot saanu sen rokotteen.

Helpotuin kun ei mitään sen vakavampaa dramaattisesta puhelun alotuksesta huolimatta mutta sitte iski uus probleema. Mitä mie nyt teen loman aikana, siis sen loman jota miula ei oikeesti ees ole. 

Mennää kylpylään? Ei voi, ku sielä on muitaki ja sieltä saa silsan.

Mennään korkeasaareen? Ei voi ku se on kiinni.

Leffaan? Ravintolaan? Hoploppiin? Jonnekki? kts edellinen.

No mennää perhana luistelemaan! Se on nii vaikeeta, vaarallista ja tylsää, että sitä ei taho tehä kukaa pidempää ku pakollisen insta-päivityksen verran.

Välttelin tätä lajia ihan super pitkään. Keksin aina jonku syyn, miks en nyt sit just voikaan lähtee luitelee, vaikka S hommas miule niitten työpaikan löytötavaravarastosta luistimetki. Sit vaan tuli se päivä, ku tekosyyt loppu ja oli pakko lähtee jäälle. Laitoin kuitenki kypärän päähän. Oon nähny miltä aivovamma näyttää ja jos miula on joku keino välttää se, käytän tämän keinon. Tällä kertaa varautuminen oli ylimitoitettua, sillä pysyin pystyssä. Olin melkei yhtä nopee ku miu 7-vuotias kummilapsi. Paino sanalla MELKEIN :D

No mitä muuta täällä tuppukylässä voi sitte tehä olemattomalla talvilomallaan? Kaikki kiva on kielletty paitsi.. Tadaa, Lintsin Sea Life. Tai on seki varmaa jo nyt kielletty mutta ehittii just käymää siellä enne viimesetki huvipaikat meni kiinni. 

Se on sillee iha mielenkiintonen mesta aikuisellekki. Ekana meitä tervehti heti ovella tällänen hahmo:

En o varma onks tuo iha oikee sukellusasu mutta eiks ne joku tollanen pönttö päässä o joskus merenpohjia tutkinu? Menisitkö ite tuo päässä edes kylpyammeeseen? Niimpä.. Ehkä siellä oli joku sisällä? Käykää kurkkaamassa, jos tää maailma joskus vielä aukee yleisölle.

Seuraavaks miu huomio kiinnitty tähän aidon(?) merirosvolaivan pienoismalliin. Näitä on salettiin seilannu pitkin maailman meriä. Huomioikaa peloton kapteeni alemmassa kuvassa :D

Asiaan:

Ei, en laittanu käpälääni tuonne vaikka ei nuo ilmeisesti o ihmiselle varsinaisesti hengenvaarallisia.. Oli siellä toki myös sähköankerias, jonka tuottaa tarpeeks sähköä vaikka hevosen tainnuttamiseen.. Ei häiritty häntä sen enempää :D

Onko siustaki tuntunu joskus tältä?:

tai tältä:

Vedenalaista maailmaa on tosi terapeuttista tuijottaa. Suosittelen tätä sellasena hiljentymisen retriittipaikkana, jos se ainut kehä kolmosen vaikutuspiirissä oleva luonnonpuisto kuhisee lapsiperheitä, eikä siellä meditoinnista tuu mitää kaiken sen emmaljunga-vaunukonserton keskellä. Sea Lifessa o rauhallista, eikä sinne melko varmasti saa tuua minkäänlaisia vankkureita?

Onko sinulla stressiä? Ole kuin Jarno, Jarno vaan on.

Kierroksen jälkeen shoppiin, josta löyty tietty jotai kotiinviemisiä :D

Käymisen arvonen mesta, suosittelen.

Tänä viimeisenä lomapäivänä(joka ei siis ollu lomapäivä, vaan oon menossa yöks töihin mut ei nyt tartuta kaktuksenvarsiin) oon syöny lounaaks paketillisen Doris-keksejä ja mozzarella-tikkuja. Miu sisko kävi viemässä miuta vähä lenkille tuonne aurinkoon. Lisäks miula oli täällä ihana yövieras, joka lähti vasta myöhään iltapäivällä kotiin :)

Värillä ei o väliä, kunhan se on musta.

Ei siinä muuta kuulkaa rakkaat ku kevättä ja koronaa! Käykäähä vielä hiihtämässä, ens viikolla ei varmaa o enää lunta. Paljon ainakaan. Ei haittaa.

Kuvia,pictures,skullart

Arvaattekin varmaan missä mie oon.. oikein, eli töissä tietty. Yövuorossa. Kello on 4.19 eikä miuta nukuta,koska jouduin äske heräämään syvästä koomasta ja pelastamaan ihmishengen. Tässä sängyssä pyöriessäni muistin miks mie aikanaa perustin tän blogin. Ei siks, että voisin kirjotella tänne älyttömyyksiä(ajattelin julkasta näistä teksteistä ihan painetun kirjan,oisko hyvä!?) vaan siks, että voisin jakaa miu taidetta täällä. 

Tässä ois teille kallotaidetta miu lapsuuden maisemista. Teen arvatenkin tämänkertaista päivitystä kitisevällä kakkiaisella,joten tää on aika haastavaa. Tänä näkyy siinä että en esim tiiä mite nuo jo tänne ladatut kuvat saa poistettua tai mite niitten järjestystä saa muokattua. Myös kirjotusvirheitä lienee matkan varrella,ku eihän tää näyttö mee aina yksii sen kanssa mitä mie koitan täällä painella. Korjaan nää asiat ku päivä taas paistaa mutta just tähä hetkeen näillä mennää.

Tää postaus on iha yhtä paljo terapeutille aamukahviseuraks ku niillekki hahmoille,jotka ei käy instagramissa tsuumailee näitä laatuotoksia. 

Pidemmittä puheitta,olkaapa hyvät:

Kuvasarja. 

Nimi: Let it snow, antaa pyryttää

Tästä välistä puuttuu yks kuva mutta nyt miu psyyke ei kestä enää tuusata kitisevän kakkiaisen kanssa tähän yhtään enempää. Mut saatta ideasta kiinni..?

 nimi: Talvikallo

nimi: To be or not to be? Or what?

nimi: Ihmisen kämmenellä

Kuvasarja

nimi: Ulos, ylös

 

Potilastyypit

 Mie olin vielä ensihoitokouluun hakiessani eli vuonna 2010 sitä mieltä, että haluisin tehä töitä ihmisten kanssa, koska oon ollu niin paljon eläinhommissa. Että ois niinku vaihtelua ja sillee. Pidin itseäni ihmisläheisenä henkilönä ja olin varma, että miula ois jotai annettavaa hoitoalalle. 

Heti ekan lanssiharkan jälkeen olin vahvasti sitä mieltä, että miusta ei taida olla sairaanhoitajan hommiin, vaan nimenomaan sillä pullapakulla ympäri maakuntia ajelu ja juoppojen kuskailu on se miu juttu. Sairaalassa on liian siistiä, liian hierarkista, liian hygieenistä, liian kiire, liian monta potilasta ja kuten tuo vajaa vuosi päivystyshoitsuna osoitti, enhän mie pärjää siellä ylipäänsä noin niinku alkuunkaan! Onneks palasin siis juurilleni pakukuskiks ja vaikka puolivakavissani kattelen restaurointialan töitä aina silloin tällöin mol:n sivuilta, niin täällä sitä vielä ollaan. (yllättäen koskaan ei tule kovinkaan montaa osumaa haulla "erikoismaalari". Sanalla "artesaani" tulee vähä enemmän ja alkuun innostuinki siitä osumien lukumäärästä kunnes havaitsin, että keittiöhommissakin on jonkinlaisia artesaaneja töissä, että se ei ookkaa pelkkien käsityöläisten ala..)

Niiin, siis että sitä vaan, että en o enää nykyisin niin ihmisläheinen enkä empaattinen. Miula saattaa olla myötätuntouupumus? Tää ei nyt siis liittyny juuri oikeestaan mitenkään päivän aiheeseen. Päivän aihehan oli potilastyypit. Tää kategorisointi koskee nyt siis nimenomaan ensihoidon asiakkaita. Oletko joskus soittanut itsellesi ambulanssin? Kuulutko johonkin näistä ryhmistä?

Tyyppi 1, poliitikko-potilas

Ei vastaa suoraan yhteenkään kysymykseen, vaan kiertelee, kaartelee, välttelee ja vastaa tyylillä: Noseeeon, jooo seeeon sellasta. Ei osaa myöskään antaa vastausta haluaako hän nyt lähteä sairaalaan vai jäädä kotiin. Onko vaiva edelleen päällä tai helpottanut. Poliitikko-potilas sanoo lopulta, kun asiaa on jankattu suuntaan ja toiseen, kysytty vaimolta, mieheltä, naapurilta, siskonpojalta ja enovainaan kissalta mielipidettä "No tehän sen parhaiten tiedätte." Näin hänen ei tarvitse tehdä itse vaikeaa päätöstä.

Tyyppi 2, Matti Nykänen- potilas

Alkoholin käytöstä kysyttäessä vastaa "Ehkä otin, ehkä en."

Tyyppi 3, pieni merenneito Ariel-potilas

Omista jaloista ei ole tietoakaan ja puhekykykin on mennyt. Saattaa haista lisäksi fisulta.

Tyyppi 4, Harry Potter- potilas

On nähty varmuudella vielä aivan hetki sitten ihan tässä näin istumassa. Harry Potter-potilas on kuitenkin vetänyt näkymättömyysviitan ylleen ja kadonnut. Tätä potilastapausta esiintyy eniten yöaikaan, kun ensihoitaja olisi oikeastaan mielummin nukkunut asemalla edes sen parin tunnin pätkän mutta minkäs teet, kun kansalainen on toisesta huolissaan. Harry potter-potilas saattaa löytyä muutaman tunnin päästä maasta makoilemasta, jolloin viitan teho on hävinnyt ja potilas on helpommin havaittavissa.

Tyyppi 5, Lasarus-potilas

Häken lisätietojen mukaan potilas ei hengitä, ilmavirta ei tunnu ja ihan on kankeakin. Eli käytännössä ollaan menossa katsomaan ruumista. Kohteeseen päästyä ovella vastaan tulee mummo, olkkarissa pappa ja keittiössä iloinen kotihoitaja, joka kertoo kuinka "ruumis" ei sitten ollutkaan "ruumis" vaan ihmepelastuksen kokenut asiakas. Tätä tapahtuu myös ei-uskovaisten kodeissa, eli ei liittyne millään tavalla Jeesukseen, pääsiäiseen, kolmanteen pääsiäispäivään, haudanryöstäjiin tai saatananpalvontaan.

Tyyppi 6, prinsessa Ruusunen-potilas

Hieman samaa kastia Lasarus-tyypin kanssa mutta tässä kohtaa potilas ei ole ilmoittajan mukaan varmuudella kuollut, hän ei vain ole heräteltävissä. Mikään mahti maailmassa ei saa prinsessa Ruusunen-tyyppiä nousemaan, näin soittaja kertoo hätäkeskuksen tädille. Entisaikoihin tähän vaivaan tehosi prinssin suudelma, tänä päivänä riittää yleensä ihan jo se, että väsynyt ensihoitaja tulee ovesta sisään. Jos Ruusunen ei tähän havahdu, viimeistään kun häntä puhutellaan nimellä ja kosketetaan kevyesti olkapäähän. 

Tyyppi 6, Suomalainen mies-potilas

Älkää antako otsikon hämätä, sillä tämä potilas voi iältään, sukupuoleltaan, sotilasarvotaan tai kansalaisuudeltaan ihan mitä tahansa mutta ryhmä on saanut nimensä yleisimmän potilastyypin mukaan. Suomalainen mies-potilas on se, jonka omainen soittaa lopulta (salaa vessaan lukkiutuneena, potilaan vastustuksesta huolimatta) 112, kun potilaalta on vuotanut verta kurkusta jo kolmatta päivää, eikä tämä enää pysy jaloillaan tai kun tämän päässä oleva 26cm pitkä ja 9cm syvä haava ei vaan ota parantuakseen. Ensihoidon kohdatessa potilaan, tämä on harmaan kalpea, hikinen, pitelee rintaansa eikä pysty liikkumaan. Ainoat sanat, joita potilas pystyy sanomaan ovat: "Ei tässä ole mitään hätää, eikai tässä nyt sentään sairaalaan tarvitse lähteä."

Tyyppi 7, normaalit ihmiset

Normaalin ihmisen koti on niin siisti, että sohvallekin uskaltaa istua ilman että tarvitsee vaihtaa housuja kun menee takaisin autolle. Normaali ihminen vastaa kysymyksiin parhaan kykynsä mukaan, on asiallinen, sanoo päivää ja kiitos. Normaalin ihmisen kanssa kommunikointi on helppoa ja mutkatonta ja heidän kanssaan päästään järkevään, kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Normaali ihminen soittaa kun on hätä mutta ymmärtää että kynnen alle mennyt tikku, oven väliin jäänyt sormi, nyrjähtänyt nilkka tai unettomuus eivät ole syitä soittaa 112. Jotkut ensihoitajat kertovat kohdanneensa työssään useitakin normaaleja ihmisiä! Hieno juttu!

Ei, en vihaa työtäni, enkä vähättele ihmisten hätää. (mutta kuitenkin.)