kalloja raunioilla ja muita kummitustarinoita

Nyt on viimeaikoina ollu niin paljo tekstiä, että otetaan tähän vähä hengähdystaukoa ja tutkitaan tätä miu uutta asuinkuntaa vähän kuvien kautta. Täällä on luontoa ja kansallispuistoa ja muuta sellasta huttua vaikka kuinka mutta eihän sitä tunnelmaa ja maisemaa saa millään keinolla vangittua kuvaan, ei vaikka ois kuinka ammattilainen. Lisäksi kaikki on nähny kuvan kauniista auringonlaskusta, hienosta kuusikosta, synkästä metsästä ja korkealta avautuvasta Kolin kansallismaisemasta. 

Eli, nyt katotaan mitä muuta uutta,outoa ja vähä niskavilloja nostattavaakin jännää täältä suunnalta löytyy..

Kuusiston linnanrauniot nyt ihan ekana. Tää on jossai Turun ja Salon välillä, pikkusen joutuu poikkeemaan motarilta. Googlaamalla löytyy tietoa näistä raunioista, joten en ala tähän nyt kopioimaan mitään hikipedian artikkelia. Sen verran kerrottakoon, että tää kämppä on pistetty pystyyn joskus 1400-luvulla. Vaikka itse linnasta ei olekaan enää jäljellä muuta kun tosiaan rauniot, saa siellä käppäillessä ihan pienellä mielikuvituksella aikaan ajatuksen millasta elämää linnassa on joskus eletty..

Tässä Rosalina poseeraa raunioilla: 

Pakko melkein todeta, että jos sinulla on aikaa (kauniina kesäpäivänä varsinkin!) käydä vierailulla vain toisessa kohteessa, joko tuolla raunioilla tai sitten ihan oikeessa Turun linnassa, niin saattasin jopa suositella noita raunioita. Turun linna on myös hieno, aikansa esimerkillinen kohde, joka on harmillisesti pommitettu sodan aikana sisältä ihan tuusan nuuskaksi. 

Sisäänpääsy nyt ei paljon maksa mutta ilmaiseksi aukeaa ehkä kuitenki hienoimmat maisemat, eli linnan ulkopuoli:

Sisällä on sitte juhlatiloja ja hienosti siloiteltuja saleja mutta tunnelma ei ole sama. Käymisen arvoinen paikka toki! Varsinkin alakerran synkät vankisellit houkutteli tän blogin pitäjän mielikuvitusta erityisellä tavalla..

Turkuhan on kuuluisa myös Kakolan mäestään ja siellä sijainneesta vankimielisairaalasta. Nykyisin siellä on trendikkäitä kerrostaloja ja erityylisiä hotelleja mutta historia seuraa tätä paikkaa edelleen..

Noni, se linnoista ja sellasesta kulttuurista. Nyt mennään luontoon. 

Tässä eka puunrunkoon piirtynyt mustetahratesti. Mitä SINÄ näet siinä?

Sitte vielä kaks paikkaa, joissa kummittelee satavarmasti. Hylätty rautatietunneli:

(tuolla päällä on vuosiluku 1924)

Tuo on ihan metsässä, eikä siellä tosiaan näy merkkiäkään minkäänlaisesta rautatiestä. En uskaltanu mennä yksin kovinkaa pitkälle tonne tunneliin, koska sieltä kuulu outoa ääntä.. 

Miule ois saattanu käydä samalla tavalla ku tälle peuralle:

sen raaja tuli vastaan ihan kauniina kesäpäivänä hiljaisella metsäpolulla, kun olin geokätköilemässä.

Täällä varsinais-Suomessa on aikanaan asunu vaikka minkälaista kansaa. Täällä on ollu muinaista asutusta jo luolamiesaikoina ja tuo metsäkansa on ollu myös aika taikauskoista. Tiettävästi he uskoivat esim tälläiseen:

Tiiä sit mitä tuohon lähteeseen on uhrattu? Itse en uskaltautunu nyt heittämään sinne mitään, en edes kiviä tai käpyjä, koska en tiiä jos lammen henki vaikka suuttuu. Uitin siinä vaan sormiani ja esitin kainon toiveen lammen druidille..

Tähän loppuun vielä metsähenkisiä kuvia, joita kävin perheen kanssa kuvailemassa:

Kallo ja vuosirenkaat:

tappavan kaunis:

Onnenongintaa:

Katsoa saa mutta ei koskea:

 

Liftaten osa 11 ja puoli

 "No, ollaan Kuopiossa." Inka totesi kuivasti ja katseli ympärilleen. He seisoivat edelleen bussipysäkillä, isomman tien ja aivan kulman takaa alkavan lähiön risteyskohdassa. Liikenne vaikutti onneksi melko vilkkaalta. "Mennäänkö tuohon liittymään, tuollahan luki keskusta." Elviira osoitti eteenpäin ja Inka katsoi samaan suuntaan kuunnellen samalla ystävänsä pohdintaa. "..siitä sitte vaan keskustan läpi ja ohi ja sitten yritetään löytää se pikkutie, jota pitkin pääsee sinne mökille. Suski on laittanu sen osotteen, pitää kaivaa se viesti jostain." Elviira etsi samalla puhelintaan, kun kaksikko lähti kävelemään keskustan suuntaan. 

Inka nosti kokeeksi peukalonsa pystyyn, vaikka he kävelivät puolilaittomasti liittymäramppia alaspäin. Elviira oli keskittynyt puhelimeensa eikä Inkakaan olettanut heidän saavan vielä hetkeen minkäänlaista kyytitarjousta, kun he huomasivat harmaan Audin pysähtyvän heidän eteensä. Elviira nosti katseensa ja näki oman ihmetyksensä heijastuvan Inkan silmistä. "Hups." Inka totesi ja kohautti hartioitaan. "En arvannut, että joku nyt oikeasti pysähtyisi tässä kohtaa." Hän hymyili ja meni auton viereen. Kuski keskittyi  selvästi varmistelemaan, ettei takaa tullut ketään, joten Inka joutui aukaisemaan etuoven saadakseen keskusteluyhteyden kuljettajaan. "Moi, ootko mihin menossa.." Hän ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun harmaahiuksinen ja -partainen, hieman klassista streotypiaa hajamielisestä yliopiston professorista muistuttava mies ratin takana kääntyi nopeasti heihin päin, teki kädellään hoputtamista elehtivän liikkeen ja sihahti: "Äkkiä, äkkiä kyytiin, tämä on huono paikka pysähtyä." Liftarit eivät jääneet epäröimään vaan tunkeutuivat autoon rinkat sylissään ja vetäisivät ovet kiinni auton jo liikkuessa. 

Mies ajoi hiljaa ja tasaisesti. Automaattivaihteinen, uudenmallinen auto lipui kuin valtamerialus avomerellä, eikä vauhti kiihtynyt missään vaiheessa yli sallitun nopeuden. He ajoivat kilometrin matkan ennenkuin mies avasi suunsa uudelleen: "Minä asun tässä keskustassa mutta voin viedä teidät tuonne toiselle puolelle, josta pääsette jatkamaan matkaa. Tuo oli niin huono paikka liftata, että vaikka tämä ei varmasti edistä teidän matkaanne paljonkaan, saan ainakin autettua teidät parempaan kohtaan." Tämä jutteli ja tuijotti tiiviisti tietä nenä niin lähellä ikkunalasia, että siihen jäisi taatusti pieni tahra. 

"Joo, kiitos." Elviira sanoi ja jatkoi sitten: "Itseasiassa se sopii meille oikein hyvin." Hän oli aikeissa kertoa vielä enemmänkin illan suunnitelmista mutta miehellä tuntui olevan niin suuri työ autolla ajoon keskittymisessä, että kaksikko päätti olla häiritsemättä kuskia sen enempää.

He pysähtyivät liikennevaloihin, jolloin mies rentoutui hieman ja nosti nenänpäänsä pois ikkunasta. "Minäkin liftasin aikoinaan paljon. Se oli silloin ihan normaali tapa liikkua. Nyt liftareita näkee enää harvoin." "Sitä samaa ollaan tässä matkan aikana pohdittu." Elviira sanoi ja mies intoutui muistelemaan hieman omaa nuoruuttaan. Valon vaihtuessa vihreäksi tämä hiljeni jälleen ja otti tutun, keskittyneen ajoasentonsa.

He kääntyivät pienemmälle kadulle ja Inka huomasi tien laidassa seisovan kolmikon, joista kaksi piteli peukaloaan pystyssä. "Katsos vain!" Mies huudahti innokkaana ja uskaltautui kääntämään päätään hieman. "Siinä niitä liftareita nyt sitten on. Oikein kaksi porukkaa saman päivän aikana vaikka en ole moneen vuoteen nähnyt yhtään!" Mies totesi ja jatkoi sitten vakavana mutisten. "En voi nyt ottaa kyllä poikia kyytiin, harmin paika. Minä en siis valitse sukupuolen mukaan, otan sekä tyttöjä että poikia mutta nyt on auto täynnä, te ehditte ensin. Noh, kyllä ne siitä kohta joku ottaa matkaan, ihan varmasti. Täällä liikkuu paljon porukkaa." "Ihan varmasti." Inka ja Elviira sanoivat samanaikaisesti mutta kumpikin miettivät mielessään sitä, että "tyttöjen" oli ihan varmasti helpompi saada kyyti tuntemattomalta, kuin kolmen hengen miesporukan. He eivät kuitenkaan sanoneet sitä ääneen.

Muutaman käännöksen ja parin liikennevalopysähdyksen jälkeen mies alkoi hiljentää edelleen tasaista vauhtiaan ja pysäytti auton taajama-alueen alkamisesta kertovan merkin eteen. "Minä jätän teidät nyt tähän. Se osoite johon olette menossa, on tuolla suunnassa, noin kymmene kilometriä. Tämä tie vie siihe suuntaan mutta ei ihan suoraan sinne. Tässä liikkuu kyllä autoja, vaikka keskusta-alue onkin kauempana." Tämä jutusteli ja pahoitteli vielä sitä, ettei voinut vielä Inkaa ja Elviiraa perille asti. "Vaimo odottaa sielä lastenlasten kanssa, pitää mennä pelaamaan Monopolia ja Uunoa." 

"Kyllä me tästä päästään, kiitos vaan kovasti." Liftarit hymyilivät mukavalle sedälle keräten kimpsunsa ja kampsunsa autosta, joka oli siisti kuin suoraan autokaupasta ajettu. He eivät halunneet jättää jälkeensä yhtäkään hiekanjyvää tai havunneulasta. 

"Noniin. Ollaan keskellä ei mitään, meillä on suunnilleen kymmenen kilometriä kohteeseen, kamala nälkä, naama on palanut, vesi on loppu, saunakaan ei varmaan enää ole lämmin ja bileet ovat enemmän kuin täydessä käynnissä." Inka summasi päivän tapahtumia. Kello lähenteli ilta yhdeksää. Päivä oli ollut pitkä mutta erittäin tapahtumarikas. "Hmm. Sinne mökille piti päästä bussilla. Tai ainakin aika lähelle sitä mökkiä." Elviira pyöritteli päätään. "Odotas, soitan Suskille."

He lähtivät kävelemään hiljalleen eteenpäin. Vastaan tuli jonkinlainen pikavuoropysäkki mutta siinä ei ollut bussiaikatauluja. "No ei se nyt vastaa." Elviira laittoi puhelimen taskuunsa ja he pysähtyivät hetkeksi pohtimaan tilannetta. Autoja ei näkynyt missään ja vaikka he olivat kävelleet muutaman omakotitalon ohitse, kaikkialla tuntui olevan hiljaista ja rauhallista. Edessäpäin näkyi avaraa peltomaisemaa. "En nyt haluis lausua tätä ääneen mutta mitä jos täällä ei vaan enää liiku ketään tälleen aika myöhään perjantai-iltana?" Inka sanoi varovasti ja Elviira kääntyi katsomaan ystäväänsä. "Totta. Mietin ihan samaa. Aika kuolleelta näyttää. Mutta eihän tässä nyt enää tarvita kun yksi kyyti. Ja jos nyt joudutaan kävelemään kymmenen kilometriä, niin ehditään kuitenkin ennen aamua perille." "Just." Inka ei keksinyt muuta sanottavaa, eikä ehtinyt asiaa sen kummemmin murehtia, kun he kuulivat takaa tulevan auton äänen. 

Musiikki enemmänkin tuntui kun kuului pienen tila-auton ympärillä, kun se jarrutti heidän viereensä. Auton kuljettaja ei vaivautunut edes ajamaan sivuun vaan pysähtyi keskelle tietä sivuoven liukuessa auki auton ollessa vielä pienessä liikkeessä. Musiikki kuului nyt selvästi. Suomiräp-kappale raikui muutoi hiljaisessa kesäyössä ja sen rytmeihin sekoittui iloista naurua ja puheensorinaa. Inka ja Elviira eivät ehtineet sanoa sanaakaan mutta autossa olevat nuoret miehet tuntuivat olevan juttutuulella. 

"Hei vaan hei ja moi!" Lähinnä ovea istuva tummatukkainen mies huusi musiikin yli ja katsoi tien vieressä seisovaa kaksikkoa heilutellen oluttölkkiä kädessään. "Minne matka? Hypätkää kyytiin vaan, tänne mahtuu. Laita sitä musaa vähän pienemmälle, eihän täällä kuule edes omia ajatuksia. Otatteko kaljaa?" Mies oli selvästi nautiskellut itse jo kaljan jos toisenkin ja tämä puhui innoissaan välillä Inkalle ja Elviiralle ja kääntyi välillä kuskin puoleen. Musiikki hiljeni sen verran, että liftarit saivat äänensä kuuluviin. "Mihin te olette oikeastaan menossa?" Elviira tiedusteli laskien samalla rinkan selästään. "Ollaan tulossa pelireissulta ja tässä vähän päättömästi nyt ajellaan. Siilinjärvelle ois tarkotus tän illan aikana päätyä mutta juhlitaan nyt vähän voittoa ekana!" Toinen, selvästi nuoremman näköinen mies hihkui viereiseltä penkiltä ja nosti lonkerotölkkiään ilmaan korostaakseen juhlatunnelmaansa. "No se taitaa olla kyllä vähän eri suunnassa, meidän pitäisi päästä Kortejoelle." Elviira empi. "Ei mitään, me heitetään teidät sinne, vai mitä Makke?" Kaljatölkin kanssa heiluva mies kääntyi jälleen kuskin puoleen. Elviira ja Inka eivät kuulleet mitä tämä sanoi mutta ilmeisesti vastaus oli myöntävä, sillä heille tehtiin tilaa oven viereisiltä penkeiltä. "Kyytiin vaan, kyytiin vaan. Maistuuko kalja tai lonkero?" Miehet kaivoivat kylmälaukusta kummalekin juomat ja matka pääsi jatkumaan. Tunnelma tuntui olevan katossa. Takaosassa istuvat pelaajat lauloivat juomalaulua ja etupenkillä, kuskin vieressä istuva pelaaja yritti päästä mukaan takapenkin tunnelmaan.

"Mikä teidän joukkueen nimi on?" Inka kysyi hörppien lonkeroa. "Lammin veto!" Kolme miestä hihkaisi samanaikaisesti. "Voitettiin tänään aika iso matsi ja sen takia tässä nyt vähän juhlitaan." "Hei, hei, soitetaan Jampalle." Inkan edessä istuva mies sanoi ja kaivoi uudenmallisen Nokian taskustaan. Elviira oli virittäytynyt keskusteluun vastapäätä olevan nuoren miehen kanssa, joka esitteli hänelle ranteessa olevaa tatuointiaan. "Juttele sille jotain." Tummatukkainen mies tarjosi puhelintaan Inkalle, joka otti sen epäröimättä vastaan. "No hei, kukas sielä, täällä on Inka, joka on ystävänsä Elviiran kanssa tässä teidän kaveriporukan kyydissä matkalla mökille." Inka yritti kuulla mitä linjan toisessa päässä oleva henkilö sanoi mutta sen lisäksi että yhteys pätki, autossa oli niin kova melu ettei jutustelusta tullut mitään. "Nyt ei kyllä kuulu yhtään mutta hei hauskaa illanjatkoa ja pidä ittes miehenä." Inka tarjosi puhelimen takaisin ja mies jatkoi juttua vielä hetken aikaa huutaen puhelimeen ettei saanut Jampan puheesta mitään selvää. "Ootko kännissä?" Hän toisteli ja totesi sitten samalla kun katkaisi puhelun: "Vai olenko se minä joka täällä on kännissä?"

Inka nauroi ääneen ja kohtasi Elviiran iloisen katseen. Pitkä päivä alkoi purkautua hilittömänä nauruna ja lonkerokin tuntui iskevän tajuntaan. Autossa vallitseva riemukas ja mutkaton tunnelma tarttui liftareihin ja kun auto pysähtyi sovitussa tienristeyksessä, Inkasta ja Elviirasta tuntui kuin he olisivat voineet jatkaa matkaa vielä vaikka kuinka pitkään. 

Suski seisoi risteyksessä ja katsoi kun harmaa tila-auto pysähtyi hänen kohdalleen. Sivuovi aukesi ja tämä tunnisti ulos kömpivät ystävänsä. Heidän vanavedessään autosta puoliksi kaatui, puoliksi ryömi sekava sakki nuoria miehiä, joista suurin osa paineli samaa vauhtia tienpientareelle helpottamaan rakossa tuntuvaa painetta. "Onko tää se teidän kaveri, jonka synttärit on nyt? Onneksi olkoon!" Yksi miehistä tuli lähemmäs ja halasi hölmistynyttä Suskia, ennenkuin kukaan ehti korjaamaan asiaa. Samapa tuo, tilanne oli jo kaikessa epämääräisyydessään päätynyt yli kaikkien järjen rajojen. "Suski, moi!" Inka ja Elviira halasivat myös ystäväänsä ja kääntyivät sitten joukkueen puoleen. "Kiitti tosi paljon kaikesta! Tästä tuli teille nyt vähän ylimäärästä lenkkiä." Elviira jutteli vielä vieressään istuneen, Tomiksi esittäytyneen miehen kanssa. "Ei tullu, kaikki hyvin." Hän hymyili täydellisellä hammasrivistöllään ja alkoi sitten tottuneen oloisesti paimentaa joukkuekavereitaan takaisin autoon. "Tullaan joku kerta kentänlaidalle hurraamaan!" Inka huusi vielä perään juuri ennen kuin auton ovi sulkeutui. Kuski pyöritteli päätään ja heilautti heille kättään ennenkuin alkoi kääntää autoa ympäri. Inka ja Elviira vilkuttivat vielä loittoneville auton takavaloille ja käätyivät sitten vieressään seisovan Suskin puoleen.

"Teillä taisi olla aikamoinen reissu?" Hän sanoi nauraen. Inka ja Elviira katsoivat toisiaan ja hymyilivät leveästi. "Et arvaakkaan. Tule niin kerrotaan koko tarina." He nostivat rinkat selkäänsä ja lähtivät talsimaan kohti mökin kutsuvia valoja. "No ihan ekana, kun lähdettiin aamulla Helsingistä.." Elviira aloitti innoissaan..

Tarinan kertojan loppusanat:

Tämä tarina on tosi. Ajat, paikat, välietapit, pysähdykset, tien ja ihmisten nimet sekä mitä meillä oli eväänä, eivät välttämättä vastaa täysin totuutta vaan olen ottanut pieniä taiteilijan vapauksia. Lähinnä siitä syystä, että en enää ihan tarkkaan muista kaikkia yksityiskohtia. Tämä kaikki tapahtui vuonna 2011, aikaa ennen älypuhelimia (siis miula ja miu matkakumppani "Elviiralla" ei ainakaan moisia ollu, vaikka olihan ne toki jo keksitty..). Harmittaa, että en sillo saman tien kirjottanu tätä retkeä ylös. JOs vielä kerran tehää vastaava reissu, niin ihan varmasti teen muistiinpanot heti! 

Jos joku tunnistaa jonkun tästä tarinasta, niin huomautuksena, että henkilöitä ja tarinoita on voitu pikkusen värittää, vaikka kaikelle kerronnalle on kyllä ihan vankka totuuspohja! :D

Kiitos "Elviira", mennään taas ennen ku ollaa liian vanhoja ja pelokkaita ;)

Ottakaa liftareita kyytiin, ties mitä tarinoita niistä matkoista voi syntyä..

Seuraavaksi alan kirjottaa fantasiakirjaa, pysykää kuulolla!

Liftaten,matka jatkuu

  "Pitäskö ostaa pari kaljaa?" Inka kuiski Elviiralle heidän kävellessään huoltoaseman tahmeaa käytävää pitkin kohti edessä siintävää markettia. Elviira kääntyi Inkaa kohti mutta ei sanonut muuta kuin: "Nii joo.." "Tai äh, sitten tulee vaan kauhee vessahätä!" Inka totesi ja nosti kättään laiskasti kohti tiskiä, jonka takana seisoi hyvin nuoren oloinen tyttö järjestelemässä lottokuponkeja. "Otetaan ne kahvit ja jotain syömistä ja tutkitaan sitten vähän karttaa, eikö?" Elviira oli samaa mieltä, joten he nappasivat valkoiset kahvikupit telineestä ja valitsivat vitriinistä vähiten kärsineen näköiset sämpylät. Kassatyttö ei kiinnittänyt heihin sen suurempaa huomiota, rahasti tottuneesti ja katosi sitten takahuoneeseen. 

"Jos päästäisiin tästä suoraan Kuopioon, voitaisiin ehtiä vielä ennen kasia mökille." Elviira nojasi pöytään ja piirsi sormellaan reittiä suunnilleen sinne, missä he epäilivät tämän iltaisen määränpäänsä sijaitsevan. "Eiköhän tästä saa helposti kyydin ainakin Kuopioon asti, siellä pitää sitten miettiä pitääkö meidän ottaa vaikka taksi tai jotain." Inka puhui kasvatuksensa vastaisesti suu täynnä sämpylää ja hörppi sitten kitkerää kahvia huuhdellakseen suunsa. "Mennään tohon samaan kohtaan, johon se Ukkosmaine-kuski meidät jätti, niin siitä varmaan pääsee kohti Varkutta ja siitä sitten eteenpäin." Elviira totesi ja taitteli heidän pöydälle levittämänsä kartan taitavasti ensimmäisellä yrittämällä siistiin nippuun ja laittoi sen kassiinsa. 

"Huoltotauko ohitse, matka jatkuu." Inka julisti heidän työntäessään painavaa wc:n ovea ja tunkiessaan siitä yhtä aikaa ulos. He kävelivät parkkipaikat läpi ja päätyivät samaan paikkaan, johon olivat hetki sitten jääneet. Aurinko oli mennyt pilveen ja pieni tuulenvire viilensi ilmaa. 

He seisoivat tien vieressä peukalot pystyssä. Muutama auto ajoi jälleen ohise mutta kauaa kaksikon ei tarvinnut tien vieressä seisoskella, sillä jättimäinen rekka kääntyi ensin huoltoaseman pihasta tielle ja laittoi saman tien vilkun merkiksi aikeistaan pysähtyä. Elviira ja Inka katsoivat toisiaan epäuskoisina. "Siis pysähtyikö tuo nyt meitä varten?" Inka kysyi ja Elviira kohautti vastaukseksi olkapäitään. "Ehkä?" "No mennään kysymään." Inka totesi ja he kävelivät ohjaamoa kohti. Vielä ennen oven avausta he vilkaisivat toisiinsa. "No kyllähän se nyt näki meidät tossa liftaamassa, miksi se ois muuten pysähtynyt?" Inka tsemppasi itseään ja haki vielä Elviiralta hyväksyvää nyökkäystä. Inka kiipesi portaalle yltääkseen korkealla sijaitsevaan ovenkahvaan ja aukaisi oven hieman epävarmana. 

"Hei, tota, oliko täällä tilaa parille liftarille?" Inka kysyi ja onnitteli saman tien itseään loistavasta keskustelunavauksesta. Ratin takana istui lyhyehkö, Inkan arvion mukaan noin kuusissa kymmenissä istuva viiksekäs mies, joka hymyili leveästi. "Juu, kyytiin vaan tytöt! Minulla on matka Varkauteen, että sinne asti pääsee tällä kyydillä." Kuski jutteli leppoisasti ja katsoi uusia matkaseuralaisiaan. Inka kiipesi rekan hyttiin ja Elviira työnsi alhaalta heidän matkatavaransa Inkan ulottuville ja kiipesi sitten viimeisenä istumaan paukautaen oven kiinni. Kuski jatkoi hymyilyään ja alkoi etsiä sopivaa väliä, johon kiihdyttää rekkaansa ohi ajavaa liikennettä hidastamatta. 

Heidän päästyään liikkeelle, mies alkoi jutustella tuttavallisesti. "Kuulin äsken sivukorvalla tuossa huoltoasemalla, että tytöt ovat lähteneet reissuun tuolla tavalla seikkailumielessä. Olisin tullut tarjoamaan kyytiä jo tuossa kahvin lomassa mutta olitte ehtineet poistua paikalta sillä välin kun itse kävin marketin puolella. Tuli sitä itsekin nuorena liftattua aika paljonkin ja nykyisinkin otan kyllä aina kaikki matkalaiset kyytiin jos heitä matkan varrella näkyy mutta harmittavan vähän teitä enää nykyisin näkee. Ulkomaalaisia enimmäkseen, joo, niitä on kyllä. Saksalaisia ja muita keski-eurooppalaisia, niitä enimmäkseen." "Joo, tää nyt oli meilläkin vähän tällänen päähänpisto, kunhan päätettiin kokeilla päästäänkö Helsingistä Kuopioon tämän päivän aikana." Elviira kertoi ja he kertasivat pikakelauksella päivänsä tapahtumia. "Että aikamoista säätämistä tämä matkustustapa on mutta samalla tosi hauskaa!" Inka hymyili lähes yhtä leveästi kuin heidän tämän hetkinen kuljettajansa. 

Kolmikko keskusteli matkailusta ja nopeasti juttu kääntyi siihen, millaista rekkakuskin työ oikeastaan on. Pitkiä päiviä, ajopäiväkirjan täyttämistä ja pakollisia taukoja, jotka osuivat usein juuri siihen saumaan kun kuski itse olisi halunnut edetä vielä sata kilometriä. "Kai tämä jonkinlainen kutsumusammatti on, vaikka ala onkin muuttunut aika lailla siitä, kun pikkupoikana kuljin isän matkassa työkeikoilla." Mies jutusteli ja Inkasta tuntui että tämä oli todellakin juttuseuran tarpeessa. Pitkiä kilometrejä maantiellä, huoltoasemakahvia ja koko ajan kasvava aikataulujen perässä ajaminen. "Eipä sillä, ei meikäläisestä olisi kyllä mihinkään toimistoon istumaan!" Rekkakuski nauroi ja alkoi jarruttaa hiljalleen lähestyviä liikennevaloja varten. 

Inka ja Elviira vaihtoivat muutaman sanan siitä, pitäisikö heidän pysähtyä vielä Varkaudessa vai yrittää saada suoraan kyyti Kuopioon. "Loppusuora, yritetään päästä jatkamaan ja pidetään sitten vaikka Kuopiossa vähän taukoa. Laitan Suskille väliaikatietoja." Elviira sanoi ja kaivoi puhelimen taskustaan. Rekkakuski vilkaisi heitä mutta ei sanonut mitään. He alkoivat lähestyä Varkautta. "Jätän teidät tähän nyt vähän hassuun paikkaan, tähän rampille, mutta kun menette tuosta tuon sillan ali, pääsette takaisin tähän tielle ja siitä sitten jatkamaan kohti Kuopiota. "Juu, ei haittaa, ihan miten on helpointa!" Inka ja Elviira vakuuttelivat miehelle tämän hidastaessa vauhtia. 

Rekan pysähtyessä Elviira avasi oven ja valmistautui ottamaan Inkan ojentamat rinkat vastaan. Lopuksi Inka kiipesi alas ja toivotteli rekkakuskille turvallisia kilometrejä. Tämä heilautti kättään tuttavallisesti ja antoi jättimäisen ajoneuvon lähteä hiljalleen lipumaan ylös mäkeä. 

"Hyvä,hyvä." Inka totesi ja Elviira kuuli samalla puhelimensa piippaavan. "Siellä ne meitä edelleen oottelee." Hän sanoi työntäen puhelimensa takaisin. "Voiton puolella jo." Hän jatkoi ja katseli edessä matelevaa rekkaa. "Eikö se sanonut, että tuon sillan yli?" Inkakin katsoi samaan suuntaan. 

Päästyään takaisin tielle, Elviira nosti reippaasti peukalonsa pystyyn kuullessaan auton äänen. "Nyt vedetään tää reissu loppuun tällä kyydillä!" Hän kääntyi sanojensa vakuudeksi katsomaan ensin naamansa polttanutta matkaseuralaistaan ja sitten lähestyvää autoa. "Napataan tuo meille kulkupeliksi ajatuksen voimalla." Inkaa nauratti mutta hän ehti juuri ja juuri nostaa peukalonsa pystyyn Elviiran avuksi, kun auto hurahti ohitse. "Äh, en ehtinyt mukaan. Yritetään seuraavaa. Sieltähän se jo tuleekin!" Inka keskitti ajatuksensa tulevaan autoon ja heidän riemukseen se pysähtyikin heidän kohdalleen. Etuikkuna avautui ja nuori mies katsoi heitä kiinnostuneena. "Moi, ootte liftaamassa?" Hän totesi. Elviira katsoi Inkaa hölmistyneenä ja käänsi sitten katseensa takaisin valkoisen Volvon kuskiin. "Öö, joo. Ootko mihin päin menossa?" "Petoseen." Kuski vastasi lyhyesti ja katsoi edelleen kaksikkoa päätään kääntämättä. "No meillä on matka Kuopioon, joten kiitos tarjouksesta, jatketaan kyydin etsimistä." Elviira ojensi selkänsä ikkunasta ja oli valmistautunut siihen, että kuski kiihdyttäisi autonsa renkaat vinkuen mutta tämä korotti ääntään moottorin melun yli: "Ai keskustaan? No ei siitä ole kyllä enää pitkä matka ja voin ehkä viedä teidät sinne asti. Siitä on alle kymmenen kilsaa." "Petonen?" Elviira katsoi Inkaa, joka pyöritteli päätään. "Siis onko se Kuopion lähellä?" Elviira nojautui uudelleen avoimeen ikkunaan. "Ai, sori, luulin että se on teille tuttua seutua. On, se on siinä vähän ennen Kuopiota, kun tästä suunnasta ajellaan." 

Päivä oli pitkällä ja väsymys alkoi painaa molempia matkalaisia. Jos heillä olisi ollut hieman enemmän energiaa ja varmuutta valita järkevämmin, he olisivat varmasti kieltäytyneet epämääräisen nuoren miehen kyydistä mutta koska tilanne oli mikä oli, he tekivät nopean yhteisen sanattoman päätöksen ja tarttuivat tarjoukseen. "Voidaanko heittää nää rinkat takakonttiin vai?" Elviira kysyi vielä ja kuski katsoi häntä hetken aivan kuin ei olisi ymmärtänyt kysymystä. "Ai, joo, no se on lukossa. Mahtuuko ne sinne takapenkille?"

Elviira sulloutui takapenkille kahden rinkan, järjettömän roskamäärän, hinausköyden, ja pienen työkalupakin keskelle Inkan istuutuessa rennossa takakenossa olevalle etupenkille. Mies, tai tarkemmin lähentä tarkasteltuna, nuori mies, poika jopa, painoi kaasua välittömästi kun etuovi oli kolahtanut kiinni. Irtokivet sinkoilivat sileistä renkaista, kun tämä kiihdytti autoaan. Inka tarkkaili kuskia varovaisesti sivusilmällä. Tämä oli pukeutunut vaaleisiin farkkuihin ja jonkinlaiseen bändipaitaan. Hiukset olivat hieman ylikasvaneet ja roikkuivat vallattomina yltäen lähes olkapäille. "Eikai teitä haittaa jos poltan? Palaako?" Kuski avasi samalla ikkunaa ja tarjosi sitten ruttuisesta tupakka-askista vuoroin Inkalle, sitten Elviiralle. Kumpikin kieltäytyi tarjotusta savukkeesta kohteliaasti. Hetken päästä tilanne toistui mutta nyt kuski ei tarjonnut enää kyytiläisilleen vaan sytytti tottuneesti oman tupakkansa. Inka yritti viritellä keskustelua keksimistään aiheista. Kävi nopeasti selväksi, että kuski oli tulossa vanhempiensa kesämökiltä, jossa ei enää kestänyt olla. Hän ei käynyt töissä mutta yritti opiskella. Alaa Inka ei saanut enää ongittua vähäsanaisesta kuskista. Tämä ei ollut myöskään kiinnostunut Inkan ja Elviiran reissusta, joten suurimman osan matkasta he istuivat hiljaa auton kiitäessä reilua ylinopeutta hiljaisella tiellä. 

Kuopion lähestyessä kuski muuttui hieman puheliaammaksi ja kysyi aikoiko hänen kyydissään istuva kaksikko lähteä illalla katsomaan Kuopion yöelämää. Jos näin olisi, hän lähtisi mieluusti oppaaksi. Inka mietti sadasosasekunnin ajan mitä hän vastaisi ja päätyi sitten kysymään: "Onko jotain suosituksia missä on paras meno?" Nuori mies mietti hetken ja mainitsi sitten nimeltä muutaman joka paikassa pitkin suomenmaata vaikuttavan yökerhon. "Okei, no hyvä tietää. Mennää sitten käymään niissä, jos tulee lähdettyä radalle." Inka hymyili valloittavasti ja havaitsi sitten kyltin, joka ohjasi Petosen kaupunginosaan. "Hei, voit jättää meidät tähän, tähän on hyvä pysähtyä ja päästään tästä jatkamaan kivasti matkaa." Kuski jarrutti reippaasti mitään sanomatta ja pysäytti autonsa bussipysäkille. "Kiitos tosi paljon kyydistä" Inka suorastaan pomppasi pois etupenkiltä, kun Elviira nosteli heidän rinkkojaan ulos. "Voin antaa mun puhelinnumeron, ootas." Kuski kumartui hansikaslokeron puoleen ja kaivoi sieltä ruttuisen kuitin, jonka taakse oli liimaantunut jotain tahmeaa. Hän repäisi tahmaisen osan pois ja raapusti jäljelle jääneen paperilappusen taakse jotain ojentaen sen sitten Inkalle. Tämä tuijotti lappua hetken, kuin se olisi ollut ydinjätettä mutta ei viitsinyt olla epäkohtelias vaan otti sen vastaan. "Kiitti hei vielä kyydistä ja hauskaa iltaa. Me soitellaan jos ollaa tulossa yökerhoon!" Inka hymyili vielä kuskille ja sulki sitten etuoven. Auto suti hetken paikallaan ja kiihdytti sitten renkaat savuten. Inka ja Elviira tuijottivan vielä hetken Volvon perävaloja, kun se kaahasi oranssia, käytännössä punaista liikennevaloa päin ja katosi mutkan taa.

"Yäk!" Inka pudotti lapun käsistään. "Mitä se siihen kirjoitti?" Elviira katsoi maahan pudonnutta lappusta. "Mitä tossa lukee?" "En tiedä, enkä halua tietää!" Kylmät väreet kulkivat pitkin Inkan selkää mutta Elviira oli tässäkin kohtaa järkevämpi. "Ota nyt se siitä maasta, eihän sitä nyt voi toisten puhelinnueroita sisältäviä lappuja jättää pitkin pihoja." "Totta." Inka totesi kuivasti ja nosti lappusen maasta ottaen siitä kiinni varovasti kahdella sormelle. "Tero.." Elviira tavasi ja yritti saada selvää sukunimestä. "Onko tuo Heikkilä? Heikki..nen? Heikin.. jotain?" Inkakin kiinnostui ja he yrittivät yhdessä tulkita äskeisen kuskin käsialaa. "Etunimi on melko varmasti Tero mutta sukunimi jäänee nyt historiaan. Eikä tuo numerokaan ole ihan selvä, 0404 on ekat numerot mutta sitten on kyllä epäselvää." Inka pyöritteli päätään ja Elviira nauroi jo melkein ääneen. "Siinä voi olla jommankumman meidän elämän mies ja nyt ei saada selvää edes sukunimestä!" He nauroivat ja Inka heitti paperilappusen läheiseen roskikseen. "Hei hei Tero, ehkä nähdään tänään yökerhossa." " Tai sitten ei." Elviira lisäsi ja kaivoi jo karttaa repustaan. "Mitäs nyt?"