"No, ollaan Kuopiossa." Inka totesi kuivasti ja katseli ympärilleen. He seisoivat edelleen bussipysäkillä, isomman tien ja aivan kulman takaa alkavan lähiön risteyskohdassa. Liikenne vaikutti onneksi melko vilkkaalta. "Mennäänkö tuohon liittymään, tuollahan luki keskusta." Elviira osoitti eteenpäin ja Inka katsoi samaan suuntaan kuunnellen samalla ystävänsä pohdintaa. "..siitä sitte vaan keskustan läpi ja ohi ja sitten yritetään löytää se pikkutie, jota pitkin pääsee sinne mökille. Suski on laittanu sen osotteen, pitää kaivaa se viesti jostain." Elviira etsi samalla puhelintaan, kun kaksikko lähti kävelemään keskustan suuntaan.
Inka nosti kokeeksi peukalonsa pystyyn, vaikka he kävelivät puolilaittomasti liittymäramppia alaspäin. Elviira oli keskittynyt puhelimeensa eikä Inkakaan olettanut heidän saavan vielä hetkeen minkäänlaista kyytitarjousta, kun he huomasivat harmaan Audin pysähtyvän heidän eteensä. Elviira nosti katseensa ja näki oman ihmetyksensä heijastuvan Inkan silmistä. "Hups." Inka totesi ja kohautti hartioitaan. "En arvannut, että joku nyt oikeasti pysähtyisi tässä kohtaa." Hän hymyili ja meni auton viereen. Kuski keskittyi selvästi varmistelemaan, ettei takaa tullut ketään, joten Inka joutui aukaisemaan etuoven saadakseen keskusteluyhteyden kuljettajaan. "Moi, ootko mihin menossa.." Hän ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun harmaahiuksinen ja -partainen, hieman klassista streotypiaa hajamielisestä yliopiston professorista muistuttava mies ratin takana kääntyi nopeasti heihin päin, teki kädellään hoputtamista elehtivän liikkeen ja sihahti: "Äkkiä, äkkiä kyytiin, tämä on huono paikka pysähtyä." Liftarit eivät jääneet epäröimään vaan tunkeutuivat autoon rinkat sylissään ja vetäisivät ovet kiinni auton jo liikkuessa.
Mies ajoi hiljaa ja tasaisesti. Automaattivaihteinen, uudenmallinen auto lipui kuin valtamerialus avomerellä, eikä vauhti kiihtynyt missään vaiheessa yli sallitun nopeuden. He ajoivat kilometrin matkan ennenkuin mies avasi suunsa uudelleen: "Minä asun tässä keskustassa mutta voin viedä teidät tuonne toiselle puolelle, josta pääsette jatkamaan matkaa. Tuo oli niin huono paikka liftata, että vaikka tämä ei varmasti edistä teidän matkaanne paljonkaan, saan ainakin autettua teidät parempaan kohtaan." Tämä jutteli ja tuijotti tiiviisti tietä nenä niin lähellä ikkunalasia, että siihen jäisi taatusti pieni tahra.
"Joo, kiitos." Elviira sanoi ja jatkoi sitten: "Itseasiassa se sopii meille oikein hyvin." Hän oli aikeissa kertoa vielä enemmänkin illan suunnitelmista mutta miehellä tuntui olevan niin suuri työ autolla ajoon keskittymisessä, että kaksikko päätti olla häiritsemättä kuskia sen enempää.
He pysähtyivät liikennevaloihin, jolloin mies rentoutui hieman ja nosti nenänpäänsä pois ikkunasta. "Minäkin liftasin aikoinaan paljon. Se oli silloin ihan normaali tapa liikkua. Nyt liftareita näkee enää harvoin." "Sitä samaa ollaan tässä matkan aikana pohdittu." Elviira sanoi ja mies intoutui muistelemaan hieman omaa nuoruuttaan. Valon vaihtuessa vihreäksi tämä hiljeni jälleen ja otti tutun, keskittyneen ajoasentonsa.
He kääntyivät pienemmälle kadulle ja Inka huomasi tien laidassa seisovan kolmikon, joista kaksi piteli peukaloaan pystyssä. "Katsos vain!" Mies huudahti innokkaana ja uskaltautui kääntämään päätään hieman. "Siinä niitä liftareita nyt sitten on. Oikein kaksi porukkaa saman päivän aikana vaikka en ole moneen vuoteen nähnyt yhtään!" Mies totesi ja jatkoi sitten vakavana mutisten. "En voi nyt ottaa kyllä poikia kyytiin, harmin paika. Minä en siis valitse sukupuolen mukaan, otan sekä tyttöjä että poikia mutta nyt on auto täynnä, te ehditte ensin. Noh, kyllä ne siitä kohta joku ottaa matkaan, ihan varmasti. Täällä liikkuu paljon porukkaa." "Ihan varmasti." Inka ja Elviira sanoivat samanaikaisesti mutta kumpikin miettivät mielessään sitä, että "tyttöjen" oli ihan varmasti helpompi saada kyyti tuntemattomalta, kuin kolmen hengen miesporukan. He eivät kuitenkaan sanoneet sitä ääneen.
Muutaman käännöksen ja parin liikennevalopysähdyksen jälkeen mies alkoi hiljentää edelleen tasaista vauhtiaan ja pysäytti auton taajama-alueen alkamisesta kertovan merkin eteen. "Minä jätän teidät nyt tähän. Se osoite johon olette menossa, on tuolla suunnassa, noin kymmene kilometriä. Tämä tie vie siihe suuntaan mutta ei ihan suoraan sinne. Tässä liikkuu kyllä autoja, vaikka keskusta-alue onkin kauempana." Tämä jutusteli ja pahoitteli vielä sitä, ettei voinut vielä Inkaa ja Elviiraa perille asti. "Vaimo odottaa sielä lastenlasten kanssa, pitää mennä pelaamaan Monopolia ja Uunoa."
"Kyllä me tästä päästään, kiitos vaan kovasti." Liftarit hymyilivät mukavalle sedälle keräten kimpsunsa ja kampsunsa autosta, joka oli siisti kuin suoraan autokaupasta ajettu. He eivät halunneet jättää jälkeensä yhtäkään hiekanjyvää tai havunneulasta.
"Noniin. Ollaan keskellä ei mitään, meillä on suunnilleen kymmenen kilometriä kohteeseen, kamala nälkä, naama on palanut, vesi on loppu, saunakaan ei varmaan enää ole lämmin ja bileet ovat enemmän kuin täydessä käynnissä." Inka summasi päivän tapahtumia. Kello lähenteli ilta yhdeksää. Päivä oli ollut pitkä mutta erittäin tapahtumarikas. "Hmm. Sinne mökille piti päästä bussilla. Tai ainakin aika lähelle sitä mökkiä." Elviira pyöritteli päätään. "Odotas, soitan Suskille."
He lähtivät kävelemään hiljalleen eteenpäin. Vastaan tuli jonkinlainen pikavuoropysäkki mutta siinä ei ollut bussiaikatauluja. "No ei se nyt vastaa." Elviira laittoi puhelimen taskuunsa ja he pysähtyivät hetkeksi pohtimaan tilannetta. Autoja ei näkynyt missään ja vaikka he olivat kävelleet muutaman omakotitalon ohitse, kaikkialla tuntui olevan hiljaista ja rauhallista. Edessäpäin näkyi avaraa peltomaisemaa. "En nyt haluis lausua tätä ääneen mutta mitä jos täällä ei vaan enää liiku ketään tälleen aika myöhään perjantai-iltana?" Inka sanoi varovasti ja Elviira kääntyi katsomaan ystäväänsä. "Totta. Mietin ihan samaa. Aika kuolleelta näyttää. Mutta eihän tässä nyt enää tarvita kun yksi kyyti. Ja jos nyt joudutaan kävelemään kymmenen kilometriä, niin ehditään kuitenkin ennen aamua perille." "Just." Inka ei keksinyt muuta sanottavaa, eikä ehtinyt asiaa sen kummemmin murehtia, kun he kuulivat takaa tulevan auton äänen.
Musiikki enemmänkin tuntui kun kuului pienen tila-auton ympärillä, kun se jarrutti heidän viereensä. Auton kuljettaja ei vaivautunut edes ajamaan sivuun vaan pysähtyi keskelle tietä sivuoven liukuessa auki auton ollessa vielä pienessä liikkeessä. Musiikki kuului nyt selvästi. Suomiräp-kappale raikui muutoi hiljaisessa kesäyössä ja sen rytmeihin sekoittui iloista naurua ja puheensorinaa. Inka ja Elviira eivät ehtineet sanoa sanaakaan mutta autossa olevat nuoret miehet tuntuivat olevan juttutuulella.
"Hei vaan hei ja moi!" Lähinnä ovea istuva tummatukkainen mies huusi musiikin yli ja katsoi tien vieressä seisovaa kaksikkoa heilutellen oluttölkkiä kädessään. "Minne matka? Hypätkää kyytiin vaan, tänne mahtuu. Laita sitä musaa vähän pienemmälle, eihän täällä kuule edes omia ajatuksia. Otatteko kaljaa?" Mies oli selvästi nautiskellut itse jo kaljan jos toisenkin ja tämä puhui innoissaan välillä Inkalle ja Elviiralle ja kääntyi välillä kuskin puoleen. Musiikki hiljeni sen verran, että liftarit saivat äänensä kuuluviin. "Mihin te olette oikeastaan menossa?" Elviira tiedusteli laskien samalla rinkan selästään. "Ollaan tulossa pelireissulta ja tässä vähän päättömästi nyt ajellaan. Siilinjärvelle ois tarkotus tän illan aikana päätyä mutta juhlitaan nyt vähän voittoa ekana!" Toinen, selvästi nuoremman näköinen mies hihkui viereiseltä penkiltä ja nosti lonkerotölkkiään ilmaan korostaakseen juhlatunnelmaansa. "No se taitaa olla kyllä vähän eri suunnassa, meidän pitäisi päästä Kortejoelle." Elviira empi. "Ei mitään, me heitetään teidät sinne, vai mitä Makke?" Kaljatölkin kanssa heiluva mies kääntyi jälleen kuskin puoleen. Elviira ja Inka eivät kuulleet mitä tämä sanoi mutta ilmeisesti vastaus oli myöntävä, sillä heille tehtiin tilaa oven viereisiltä penkeiltä. "Kyytiin vaan, kyytiin vaan. Maistuuko kalja tai lonkero?" Miehet kaivoivat kylmälaukusta kummalekin juomat ja matka pääsi jatkumaan. Tunnelma tuntui olevan katossa. Takaosassa istuvat pelaajat lauloivat juomalaulua ja etupenkillä, kuskin vieressä istuva pelaaja yritti päästä mukaan takapenkin tunnelmaan.
"Mikä teidän joukkueen nimi on?" Inka kysyi hörppien lonkeroa. "Lammin veto!" Kolme miestä hihkaisi samanaikaisesti. "Voitettiin tänään aika iso matsi ja sen takia tässä nyt vähän juhlitaan." "Hei, hei, soitetaan Jampalle." Inkan edessä istuva mies sanoi ja kaivoi uudenmallisen Nokian taskustaan. Elviira oli virittäytynyt keskusteluun vastapäätä olevan nuoren miehen kanssa, joka esitteli hänelle ranteessa olevaa tatuointiaan. "Juttele sille jotain." Tummatukkainen mies tarjosi puhelintaan Inkalle, joka otti sen epäröimättä vastaan. "No hei, kukas sielä, täällä on Inka, joka on ystävänsä Elviiran kanssa tässä teidän kaveriporukan kyydissä matkalla mökille." Inka yritti kuulla mitä linjan toisessa päässä oleva henkilö sanoi mutta sen lisäksi että yhteys pätki, autossa oli niin kova melu ettei jutustelusta tullut mitään. "Nyt ei kyllä kuulu yhtään mutta hei hauskaa illanjatkoa ja pidä ittes miehenä." Inka tarjosi puhelimen takaisin ja mies jatkoi juttua vielä hetken aikaa huutaen puhelimeen ettei saanut Jampan puheesta mitään selvää. "Ootko kännissä?" Hän toisteli ja totesi sitten samalla kun katkaisi puhelun: "Vai olenko se minä joka täällä on kännissä?"
Inka nauroi ääneen ja kohtasi Elviiran iloisen katseen. Pitkä päivä alkoi purkautua hilittömänä nauruna ja lonkerokin tuntui iskevän tajuntaan. Autossa vallitseva riemukas ja mutkaton tunnelma tarttui liftareihin ja kun auto pysähtyi sovitussa tienristeyksessä, Inkasta ja Elviirasta tuntui kuin he olisivat voineet jatkaa matkaa vielä vaikka kuinka pitkään.
Suski seisoi risteyksessä ja katsoi kun harmaa tila-auto pysähtyi hänen kohdalleen. Sivuovi aukesi ja tämä tunnisti ulos kömpivät ystävänsä. Heidän vanavedessään autosta puoliksi kaatui, puoliksi ryömi sekava sakki nuoria miehiä, joista suurin osa paineli samaa vauhtia tienpientareelle helpottamaan rakossa tuntuvaa painetta. "Onko tää se teidän kaveri, jonka synttärit on nyt? Onneksi olkoon!" Yksi miehistä tuli lähemmäs ja halasi hölmistynyttä Suskia, ennenkuin kukaan ehti korjaamaan asiaa. Samapa tuo, tilanne oli jo kaikessa epämääräisyydessään päätynyt yli kaikkien järjen rajojen. "Suski, moi!" Inka ja Elviira halasivat myös ystäväänsä ja kääntyivät sitten joukkueen puoleen. "Kiitti tosi paljon kaikesta! Tästä tuli teille nyt vähän ylimäärästä lenkkiä." Elviira jutteli vielä vieressään istuneen, Tomiksi esittäytyneen miehen kanssa. "Ei tullu, kaikki hyvin." Hän hymyili täydellisellä hammasrivistöllään ja alkoi sitten tottuneen oloisesti paimentaa joukkuekavereitaan takaisin autoon. "Tullaan joku kerta kentänlaidalle hurraamaan!" Inka huusi vielä perään juuri ennen kuin auton ovi sulkeutui. Kuski pyöritteli päätään ja heilautti heille kättään ennenkuin alkoi kääntää autoa ympäri. Inka ja Elviira vilkuttivat vielä loittoneville auton takavaloille ja käätyivät sitten vieressään seisovan Suskin puoleen.
"Teillä taisi olla aikamoinen reissu?" Hän sanoi nauraen. Inka ja Elviira katsoivat toisiaan ja hymyilivät leveästi. "Et arvaakkaan. Tule niin kerrotaan koko tarina." He nostivat rinkat selkäänsä ja lähtivät talsimaan kohti mökin kutsuvia valoja. "No ihan ekana, kun lähdettiin aamulla Helsingistä.." Elviira aloitti innoissaan..
Tarinan kertojan loppusanat:
Tämä tarina on tosi. Ajat, paikat, välietapit, pysähdykset, tien ja ihmisten nimet sekä mitä meillä oli eväänä, eivät välttämättä vastaa täysin totuutta vaan olen ottanut pieniä taiteilijan vapauksia. Lähinnä siitä syystä, että en enää ihan tarkkaan muista kaikkia yksityiskohtia. Tämä kaikki tapahtui vuonna 2011, aikaa ennen älypuhelimia (siis miula ja miu matkakumppani "Elviiralla" ei ainakaan moisia ollu, vaikka olihan ne toki jo keksitty..). Harmittaa, että en sillo saman tien kirjottanu tätä retkeä ylös. JOs vielä kerran tehää vastaava reissu, niin ihan varmasti teen muistiinpanot heti!
Jos joku tunnistaa jonkun tästä tarinasta, niin huomautuksena, että henkilöitä ja tarinoita on voitu pikkusen värittää, vaikka kaikelle kerronnalle on kyllä ihan vankka totuuspohja! :D
Kiitos "Elviira", mennään taas ennen ku ollaa liian vanhoja ja pelokkaita ;)
Ottakaa liftareita kyytiin, ties mitä tarinoita niistä matkoista voi syntyä..
Seuraavaksi alan kirjottaa fantasiakirjaa, pysykää kuulolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti