Joulukalenteri 2021 osa 1

 Uskotko sinä, hyvä lukijani, Joulun taikaan? Siihen, että joulun alla ilmassa on jonkinlaista selittämätöntä toivoa ja hyvää mieltä, riippumatta siitä mitä ympärilläsi oikeasti tapahtuu? Joskus ikävien asioiden sattuessa kohdalle on vaikea nähdä niiden ohitse, aikaan, jolloin kaikki on taas hyvin.

Minä uskon, että kaikella on tarkoituksensa, aikansa ja paikkansa ja meidän on toisinaan vain vaikea nähdä miksi jotain tapahtuu, miksi juuri silloin ja miksi juuri minulle. Ken tietää, ehkä asiat vain tapahtuvat, eikä kenelläkään ole meidän varallemme sen suurempia suunnitelmia. Kerron sinulle nyt kuitenkin tarinan, jonka kuulin itätuulen kuiskailevan korvaani kuljeskellessani metsäretkellä. Tämä onkin hassu juttu, voisin jopa väittää ettei se ole ihan täysin tottakaan mutta mikä minä olen itätuulen viestejä kyseenalaistamaankaan. Haluatteko että kerron jo? Kuinka sattuikaan, tämä liittyy jouluun, joten olen jakanut tarinani joulukalenterin muotoon. Jos pidät lukemastasi, käy vilkaisemassa myös viimevuoden kertomuksia, saatat tunnistaa niissä samoja hahmoja.. Päähenkilöni Tarmo ei kuitenkaan nyt ole sama Tarmo, joka esiintyi viime vuoden tarinassa. Pihapiirikin on täysin eri mutta jotain yhteistä tässä kaikessa on..

Tämäkin kertomus alkaa juuri niin, kuin näillä tarinoilla on usein tapana alkaa.. Ha, sinä siellä joka kuvittelit että tämä on jonkinlainen pohjois-Amerikkalainen prinsessasatu, niin olet kyllä väärässä! Ehei, tämä tarina alkaa kuten perisuomalaiset kansantarut, eli siitä että joku eksyy metsään. Ei! Se en ole minä, vaikka minäkin eksyn usein metsään vaan..

..Tarmo T. Kuura kääntyi kaatuneen tammipuun kohdalta kohti auringon viimeistä sädettä vain huomatakseen, että oli jälleen kulkenut ympyrän. Edessä oli se sama harmaa kallionkieleke, jonka reunalla hän oli istunut ja syönyt viimeisen eväslimpun palasen. Siitä oli varmasti jo tovi aikaa, sillä aurinko oli tuolloin paistanut vielä melko korkealta. Tarmo käveli vielä hieman lähemmäs ja näki lumessa omat pienet tossunjälkensä, jotka lähtivät kiven nurkalta toiseen suuntaan. 

”Voi poron papana!” Hän tiuskaisi itselleen ja omalle suuntavaistolleen. Ei tässä näin pitänyt käydä! Hän istui samaan paikkaan, jossa oli levähtänyt edellisen kerran ja katsoi ylös taivaalle kuin etsien sieltä jonkinlaista karttaa. Taivaalla ei kuitenkaan näkynyt mitään, ei edes yhden yhtä pikkulintua lentelemässä. Ilta oli tulossa ja kaikki olivat menneet pesäkoloihinsa, mökkeihinsä ja luoliinsa odottamaan pitkää pimeyttä, joka valtasi suurimman osan vuorokaudesta tähän aikaan vuodesta. Pimeys otti omansa, koska joutui kesäkuukausina väistymään niin pitkäksi aikaa. Talven tullen aurinko ei mahtanut sille kuitenkaan mitään, niin se vain oli. 

Tarmon tarmokkuus ja kiukku alkoivat laantua ja muuttua ensin jännitykseksi, sitten peloksi. Miksi hän olikaan saattanut itsensä tälläiseen pulaan! Olisipa hän kuunnellut riihitonttua ja jäänyt kotiin tänä iltana. Mutta riihitonttu tuntui olevan muutenkin jo hieman vanhuudenhöppänä ja jutteli usein sellaisia asioita, jotka Tarmon mielestä eivät kuuluneet enää nykypäivään. Mistä hän olisi voinut tietää että juuri tänään vanhuksen puheet olisi kannattanut ottaa todesta? 

Äh, ei auttanut itku metsäretkellä, eteenpäin vain oli mentävä. Tarmo lähti tallustamaan siihen suuntaan josta oli alunperin tullut mutta kääntyikin suuren kuusen juurelta siihen suuntaan, jossa kuvitteli jäätyneen puron kulkevan kunnes yht´äkkiä maa petti alta..

Tekisipä mieli vähän..

..karkkia. Tai jotain herkkua mutta tässä tarinassa se on karkkia. Tai voi se olla jotain perusherkkuakin, ehkä?

No kaikki alko tänään siitä, että jäin yksin kotiin. Se on sillee vaarallista tälläselle pullahiirelle, että nyt täällä ei o kukaan kattomassa miun perään ja estämässä miu päivittäistä karkinsyöntiä. Omaksi edukseni on kuitenkin mainittava että YRITIN hillitä makeanhimoani syömällä päärynän. Se oli vieläpä sellanen ihan hyvä päärynä, mehukas, ei raaka. Mistä tahansa fitnesjulkaisusta voi lukea, kuinka hedelmät sisältää niin paljon sokeria, eikä niitä oikeestaan sais syödä. Parempi ois vaikka tuijottaa kuvaa banaanista tai imeskellä lapsen lelukopasta löytyvää lego-mandariinia ja kuvitella että se on oikee. Mutta ettäkö söis ihan jostai ambomaalta lentokoneella prisman hevi-osastolle rahdatun hedelmän, ni johan siinä tulee viikon sokeritarve kerralla! 

Sit jos mennää sellasiin ei ihan niin tosifitnes-ohjeisiin, niin joo, hedelmiä voi syödä kohtuudella, ei siihen dieetti vielä kaadu. Sitten voi ottaa vaikka pähkinöitä, jos haluaa jotain napostella. Tai vaikka porkkanaa! Ja kyllä niitä viinirypäleitäkin voi syödä, nehän on oikeestaan ihan ku karkkia! No EI KYLLÄ OLE! Eikä minkään cashew-pähkinän mutustaminen kyllä tyydytä makean nälkää, ei ainakaan jos on tällänen pitkän linjan riippuvainen. 

Jos kotona ei o mitää herkkuja, niinku meillä ei siis ikinä ole, ainut millä tän asian voi korjata, on lähtee kauppaan. En kuitenkaa voi mennä lähikoomarkettiin, koska haen sieltä aina jotai roskaruokaa tai herkkua. Myös Prisma, iso kauppa vaikka onkin, on pois laskuista, koska neki kassaneidit (ihan vaikka käynki leikkimässä kaupantätiä aina itsepalvelukassalla!) alkaa varmasti jo tietää miut ja tunnistaa sokerin ongelmakäyttäjäks. Mitä vaihtoehtoja jää? Aivan, se kolmannen ketjun marketti. Meen siellä hyllyjen väleissä, enkä löydä mitään hyvää. Tarjonnassa on vaan feikki nallekarkkeja, sekä niitä toisia wanna be-Haribon hedelmäkarkkeja, jotka näyttää iha samalta ku oikeet tropical-mix-(tai jotai sen suuntasta) karkit mutta maistuvat ihan homesieneltä. Kaikki keksit näyttää myös epäilyttäviltä, sellasilta joita Selma-mummo tarjoo peltirasiasta kun käydään sen luona keikalla. Hyiensyö.

Päätän sitte tehä jotai, mitä tiesin jo virhearvioksi mutta tein sen silti (käyks kellekkää muulle tällästä turhan usein?) eli otin ihan random pussin jotain.. jotain tällästä:

                                       

Nyt, rakkaat lukijani tulee sitten se tämän postauksen tärkein opetus eli: Jos mielesi tekee Dumleja, ethän sinä nyt hyvä ihminen mene ostamaan Marianneja! Jos olet tilanteessa, jossa taivallat läpi kylmän ja pimeän pihan mörköjä ja naapureita vältellen ja pääset lopulta kauppaan (enskerralla sitten vaan sinne koomarkettiin!) niin tee itsellesi palvelus ja osta jotain josta olet ihan varma että sen on hyvää. Jotkut asiat elämässä vaan on sellasia, joilla ei kannata leikitellä, ei vaikka ois kuinka seikkailuhaluinen! Se on vähä sama, kun syöt parin päivän ulkomaanreissulla kerran sellasta tositosi hyvää ruokaa mutta oot jostain syystä saanu päähäs, että seuraavana päivänä ei voi mennä samaan ravintolaan, koska pitää kokeilla kaikkee uutta. No kerron tässä nyt kokeneen matkaajan vinkin: EI TARTTE KOKEILLA! Voi kokeilla, ei siinä mitää, mutta jos haluaa syödä samassa raflassa koko viikon, niin se on ihan okei! Tuorein ja toivottavasti viimenen kokemus aiheesta itsellä on, kun käytiin R&ES groupin reissulla Italiassa ja ekana iltana vedettiin ihan superhyvää pitsaa. Meillä oli tuolloin kuitenkin vielä tää keskiaikanen matkailukäsitys, että ei sais käydä samassa raflassa toista kertaa (ihan ku sitä parin päivän aikana ehtis kaikkia testata kuitenkaa!) vaan mentii viereiseen. Siinä sitte tympeetä palvelua vältelle, kuivaa pastaa nieleskellen ja jälkkärinä ollutta kivikovaa kiiviä veistellen mietittii kumpikin sitä naapuribistron ihanaa, rasvaista margarita-pitsaa.. 

Alkoholi- ja tupakkaostoksiahan vahditaan suomessa tosi tarkkaan. Miusta kassatätien kasvatusvastuuseen vois lisätä sen, että aina kun joku ostaa jotai "vain luonnollisia aromeja, ei lisättyä sokeria, makeutettu stevialla, sisältää puolet aitoa hedelmää"-karkkeja, kaupan täti tekis sille henkilölle pienen audit-kyselyn. Tyyliin: "Tuleeko omaan käyttöön." Jos vastaat ei, voit mennä. Jos vastasit kyllä niin jatkokysymys: "Oletko nyt ihan varma? Olisiko se Dumle pussi sitten kuitenkin parempi? Jos ei leviävän vyötärönympäryksen niin ainakin ihan vaan oman mielenterveyden kannalta?!"

Tai mites nää? En o bongannu mutta maistuvat kuulema super Hessu-karkeilta. Niissä ei varmaa ollu mitää muuta aitoo kun se Disney luoma kuva siinä purkin kyljessä mutta hyviä olivat!

                                         

Alin kuva S.K.Piironen

Ole kuin granny

Tuo otsikossa oleva vieraskielinen sana lausutaan "gräni" ja se tarkoittaa siis vapaasti suomennettuna mummoa tai pikemminkin sellasta mukavaa mummelia tai isoäitiä. 

Mitä myö kaikki voitais oppia grannyltä? Paljonkin mutta otetaan ensin katsaus siihen keitä ja minkälaisia tämän päivän "grannyt" ovat:

Grannyn voi bongata niin Stockmanin muotiosastolta minkkiturkki päällä siinä missä kahdeksankymmentäluvun muotivärisissä verkkareissa kuoppaiselta lenkkipolultakin. Granny ei nimittäin taivu mihinkään yksiselitteiseen muottiin. 

Granny käy yleisen käsityksen mukaan bingossa tai kirkossa mutta yhtälailla grannyn voi bongata myös vaikka uimahallissa, jossa hän yrittää peittää riippuvia rintojaan hieman liian pienellä pyyhkeellä, joka on tuotu tuliaisina ensimmäiseltä kanarianmatkalta joskus kun Kekkonen oli vielä järjissään. Pyyhe oli silloin ihan sopiva mutta maan vetovoima on tuonut ennen peltotöissä muovautuneet hartialihakset puoli vartaloa alemmas ja tuo massa ei meinaa ihan täysin mahtua värikkään pyyhkeen sisään samalla tavalla kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Välittääkö granny tästä? Vilkuileeko hän epävarmana ympärilleen katsovatko muut vesijumppaajat juuri hänen vartaloaan? Ehei, granny heittää pyyhkeen naulaan ja menee saunaan heittämään sellaiset löylyt, että liikuntatunnilla uimaan pakotetut yläasteelaiset poistuvat lauteilta niin että oven saranat narskuvat. 

Grannyn ystävät ovat samaa sarjaa. He ovat olleet lottina rintamalla, hoitaneet kodin ja lapset ja käyneet vielä tanssilavallakin kääntymässä iltaisin. Punavuoren grannyt ovat juhlineet salakapakoissa ja vakoilleet naapureitaan. He ovat haudanneet puolisoitaan, lapsiaan, ystäviään ja lemmikkieläimiään mutta nauttivat yhä jäljellä olevasta elämästään. Grannyt tietävät, että vaikka ennen kaikki tuntui olevan paremmin, eivät he kaipaa pitkiä työpäiviä pellolla ja jännitystä siitä millainen sato tänä vuonna saataisiin. He eivät muistele riemulla sodan kauhuja, pula-aikaa, polioon ja tuhkarokkoon kuolleita lapsia, eivätkä ylipäätään kulkutauteja, joita tänä päivänä pystytään helposti hoitamaan.

Grannyt pitävät edelleen klassikkomakeisista, joita jakavat aina vain uusille sukupolville näiden tullessa vierailulle. Kuka voisi vastustaa Fazerin parhaita tai kettukarkkeja, varsinkin kun ne tarjoillaan hienosta kristallimaljasta, joka on aina ollut siinä saman kirjahyllyn reunalla. Hyllyn, joka kannattalee niin kirsikkasherrypullot, hääkuvat, kuin pienen pienet koriste-esineetkin. Granny ei ole kuullutkaan vähälaktoosisesta ja sokerittomasta ketodiettiruokavaliosta, vaikka uskaltautuukin toisinaan eläkeläisten kuoromatkalla maistamaan mereneläviä.

Granny muistaa nimipäivät, syntymäpäivät ja hänellä on suora linja myös joulupukin konttoriin. Granny kutoo sukkaa, pelaa uhkapelejä, naukkailee konjakkia, etuilee kassajonossa, katsoo ajankohtaisohjelmia ja väittelee lämpimikseen terveyskeskuksen uuden lääkärin kanssa, joka tuntuu olevan vasta rippikoulusta päässyt. Hän huvittaa lapsenlapsenlapsiaan ottamalla tekohampaat pois ja heiluttelemalla niitä ilmassa. Granny haisee koipalloille, tervaleijonapastilleille, mäntysuovalle ja nivea-rasvalle. 

Granny elää hetkessä, koska tietää, että kilometrejä alkaa olla takana enemmän, kuin mitä edessäpäin. 

Granny on nähnyt kaiken, eikä hän hätkähdä enää mistään. Paitsi ehkä siitä, kun lapset ostavat hänelle uuden puhelimen, jossa ei ole näppäimiä.

Ole edes toisinaan kuin granny. Jätä menneen haikailu, itsesi väheksyminen, elä hetkessä! Naukkaa vähän sherryä, ota kettukarkki, vedä mummon vanha turkki päälle ja lähde lähikahvilaan ryystämään mustaa kahvia lautaselta. Ota bebe-leivos kaveriksi. Soita ystävälle tämän nimipäivänä, kerro hauska tarina, katso välillä netflixin sijaan ajankohtainen kakkonen. Muistele omaa mummoasi tai mummojasi, jos sinulla on ollut oikeus tuntea heidät. Oli hän missä tahansa, hän tuntee ja kuulee sinut kyllä..