keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Ole kuin granny

Tuo otsikossa oleva vieraskielinen sana lausutaan "gräni" ja se tarkoittaa siis vapaasti suomennettuna mummoa tai pikemminkin sellasta mukavaa mummelia tai isoäitiä. 

Mitä myö kaikki voitais oppia grannyltä? Paljonkin mutta otetaan ensin katsaus siihen keitä ja minkälaisia tämän päivän "grannyt" ovat:

Grannyn voi bongata niin Stockmanin muotiosastolta minkkiturkki päällä siinä missä kahdeksankymmentäluvun muotivärisissä verkkareissa kuoppaiselta lenkkipolultakin. Granny ei nimittäin taivu mihinkään yksiselitteiseen muottiin. 

Granny käy yleisen käsityksen mukaan bingossa tai kirkossa mutta yhtälailla grannyn voi bongata myös vaikka uimahallissa, jossa hän yrittää peittää riippuvia rintojaan hieman liian pienellä pyyhkeellä, joka on tuotu tuliaisina ensimmäiseltä kanarianmatkalta joskus kun Kekkonen oli vielä järjissään. Pyyhe oli silloin ihan sopiva mutta maan vetovoima on tuonut ennen peltotöissä muovautuneet hartialihakset puoli vartaloa alemmas ja tuo massa ei meinaa ihan täysin mahtua värikkään pyyhkeen sisään samalla tavalla kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Välittääkö granny tästä? Vilkuileeko hän epävarmana ympärilleen katsovatko muut vesijumppaajat juuri hänen vartaloaan? Ehei, granny heittää pyyhkeen naulaan ja menee saunaan heittämään sellaiset löylyt, että liikuntatunnilla uimaan pakotetut yläasteelaiset poistuvat lauteilta niin että oven saranat narskuvat. 

Grannyn ystävät ovat samaa sarjaa. He ovat olleet lottina rintamalla, hoitaneet kodin ja lapset ja käyneet vielä tanssilavallakin kääntymässä iltaisin. Punavuoren grannyt ovat juhlineet salakapakoissa ja vakoilleet naapureitaan. He ovat haudanneet puolisoitaan, lapsiaan, ystäviään ja lemmikkieläimiään mutta nauttivat yhä jäljellä olevasta elämästään. Grannyt tietävät, että vaikka ennen kaikki tuntui olevan paremmin, eivät he kaipaa pitkiä työpäiviä pellolla ja jännitystä siitä millainen sato tänä vuonna saataisiin. He eivät muistele riemulla sodan kauhuja, pula-aikaa, polioon ja tuhkarokkoon kuolleita lapsia, eivätkä ylipäätään kulkutauteja, joita tänä päivänä pystytään helposti hoitamaan.

Grannyt pitävät edelleen klassikkomakeisista, joita jakavat aina vain uusille sukupolville näiden tullessa vierailulle. Kuka voisi vastustaa Fazerin parhaita tai kettukarkkeja, varsinkin kun ne tarjoillaan hienosta kristallimaljasta, joka on aina ollut siinä saman kirjahyllyn reunalla. Hyllyn, joka kannattalee niin kirsikkasherrypullot, hääkuvat, kuin pienen pienet koriste-esineetkin. Granny ei ole kuullutkaan vähälaktoosisesta ja sokerittomasta ketodiettiruokavaliosta, vaikka uskaltautuukin toisinaan eläkeläisten kuoromatkalla maistamaan mereneläviä.

Granny muistaa nimipäivät, syntymäpäivät ja hänellä on suora linja myös joulupukin konttoriin. Granny kutoo sukkaa, pelaa uhkapelejä, naukkailee konjakkia, etuilee kassajonossa, katsoo ajankohtaisohjelmia ja väittelee lämpimikseen terveyskeskuksen uuden lääkärin kanssa, joka tuntuu olevan vasta rippikoulusta päässyt. Hän huvittaa lapsenlapsenlapsiaan ottamalla tekohampaat pois ja heiluttelemalla niitä ilmassa. Granny haisee koipalloille, tervaleijonapastilleille, mäntysuovalle ja nivea-rasvalle. 

Granny elää hetkessä, koska tietää, että kilometrejä alkaa olla takana enemmän, kuin mitä edessäpäin. 
Granny on nähnyt kaiken, eikä hän hätkähdä enää mistään. Paitsi ehkä siitä, kun lapset ostavat hänelle uuden puhelimen, jossa ei ole näppäimiä.

Ole edes toisinaan kuin granny. Jätä menneen haikailu, itsesi väheksyminen, elä hetkessä! Naukkaa vähän sherryä, ota kettukarkki, vedä mummon vanha turkki päälle ja lähde lähikahvilaan ryystämään mustaa kahvia lautaselta. Ota bebe-leivos kaveriksi. Soita ystävälle tämän nimipäivänä, kerro hauska tarina, katso välillä netflixin sijaan ajankohtainen kakkonen. Muistele omaa mummoasi tai mummojasi, jos sinulla on ollut oikeus tuntea heidät. Oli hän missä tahansa, hän tuntee ja kuulee sinut kyllä.. 






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti