Lehdestä bongattua

En tiiä miks mie aina lueskelen iltapäivälehtien nettisivuja, kun siitä tulee vaan yleensä joko huonolle tuulelle tai sitte ne otsikot ja uutiset on niin huvittavia, että ei niitä halua edes avata. Tietty jos täälläpäin suomea tapahtuu jotain jännää ja veristä, täytyy ne uutiset toki aina aukasta ja käydä kattomassa kuinka väärin toimittaja on saanu kaikki faktat käsiinsä. Välillä jossai suuremmissa ja mediaseksikkäissä onnettomuusuutisissa on hauskasti kaivettu silminnäkijähavaintoja tyyliin:

Pera, 47, oli ajamassa mökille tiellä 666 onnettomuuden sattuessa. He olivat ohittaneet kolaripaikan n.5 tuntia aiemmin. "Jos olisimme jääneet odottamaan vanhinta teini-ikäistä tytärtämme, kun hän laittautuu valmiiksi mökkireissua varten, olisimme mahdollisesti osuneet juuri kolaripaikalle onnettomuuden aikaan. Emme kuitenkaan jaksaneet odottaa niin kauaa, joten jätimme penskan kotiin pitämään kotibileitä ja otimme mukaan vain ne lapset, joita jaksamme tämän viikonlopun ajan katsella." Pera kertaa järkyttyneenä. Aivan kuin tämä olisi tarkoitettu näin. Hän sanoo ajaneensa samaa tietä monta kertaa vuodessa mutta suuremmilta onnettomuuksilta on vältytty. Kerran jänis juoksi tien yli ja se todella säikäytti koko perheen. Vegaaniaatteella elävä Peran perhe olisi saattanut traumatisoitua, jos kani olisi jäänyt auton alle. Näin ei onneksi käynyt. Pera uskoo enkelten olevan hänen turvanaan.

Tai:

Henna, 28, osui ruuhkaan hetki sen jälkeen, kun kolari oli sattunut. Hän kertoo nousseensa autosta ja menneensä katsomaan mitä oli tapahtunut. "Siellä oli verta kaikkialla ja ihmisiä sinkoili sinne tänne." Hän kertoo iltapäivälehdelle. "Ihmiset kuvasivat tapahtumapaikkaa ja onnettomuuden uhreja, eivätkä suostuneet auttamaan. Itse otin vain pari selfietä ja lyhyehkön videopätkän, tein ainoastaan kaksi instapäivitystä, lähetin yhden snapchat-viestin mutta en päivittänyt vielä feispuukkia, vaan aloin auttaa ihmisiä. Yhden sydän oli pysähtynyt, joten käynnistin sen ja nyt uhri toipuu sairaalassa." Henna kertoo. Myös toinen lukijan kuvista on Hennan lähettämä. Siinä näkyy vielä tuossa vaiheessa eloton uhri. Henna sai kuvasta 50euroa, koska siinä näkyy verta. Jeij.

Nojoo. Otetaa tähä välii joku kiva kuva ennenku siirrytään seuraavaan aiheeseen:

Se on haamukäsi :D Niijoo, lupasin muute tulla kertomaa siitä meediotilaisuudesta. No se on vasta parin päivän päästä, eli tää ei o vielä sieltä. Olin itseasiassa viime pe sellasen ihmisen luona, joka kokee kummituksia. Ja niillä kotonaki kummittelee. En tiiä sitte oliko kummitus vai mikä, mutta kun läksin sieltä ja otin käsilaukun maasta, sen hihnan toinen pää oli irti. Ja se on siis sellasilla pikalukoilla kiinni, että sen saa tarvittaessa irrotettua. Ne lukot on ihan hyvässä kunnossa, eivätkä ole koskaan aiemmin itekseen irtoilleet, jos kassi on pari tuntia maassa itsekseen..

Se siitä. Meen takas tähän lehtiaiheeseen. En tiiä lukiko joku muu siitä, kun joku penska oli ostanu Tokmannilta(tää kauppa siis oikeen erikseen otsikossa mainittu siinä uutisessa) jotai kaasua(epäselvää on vielä mitä, oliko se sytkäri- vai jotai eräjormailukäyttöön tarkotettua kaasua. Jälkimmäisen ostamiseen ei ole ikärajaa)ja impannu sitä. Kuinka ollakaan sitte huppista keikkaa tän lapsosen elimistö ei ollu sit ihan reagoinu siihen mitenkään hilpeellä tavalla, vaan sairaalareissuhan siitä tuli. Ilmeisesti ihan vakavanpuoleinen, koska äiti oli huolissaan että Micco-Johan ei ehkä herää enää koskaan tai jos herää, niin ei tietoa onko enää ikinä oma itsensä. Sen sijaan, että äiti olisi katsonut peiliin ja miettinyt mite meni kasvatus noi niinku ihan omasta mielestä, niin mitä hän tekee? Kyllä, soittaa iltapäivälehteen ja haukkuu Tokmannin myyjän, kun tämä on alaikäiselle penskalle myynyt moista kaasua. Yhtä ystävää lainatakseni: "Mistä lähtien kasvatusvastuu on ollu kaupan kassatädillä?" (S oli siis kassalla töissä ollessaan saanu huudot äidiltä siitä, kun heidän Mico-Rainbow oli tuhlannut kaikki rahansa kolikkopeleihin, että eikö kassat vahdi niitä.)

Jotenki välillä tuntuu, (miu niiin ei pitäis sanoo tätä ääneen mutta sanompa kuitenki)että joskus maailma vaan karsii sellasia vähä..mite sen nyt sanois..vähälahjakkaampia yksilöitä. Tai jotain. Tää kuva on joko tosi nerokas tai sitte just jonku sellasen hahmon hengentuotos, joka on selvinny siitä kaasuimppauksesta sellaseen kuosiin että spray-pullo pysyy käsissä mutta ajatus ei ihan kulje:

Mut hei, tähä loppuun jotai hauskaa. Eli en tiiä mite tää linkitetään mutta kopio-leikkaa-liimaa-tuskartele-tekniikalla saatte tuon sinne osoiteriville(tai mistä mie tiiän linkittyykö tää puhelimiin??)ja voitte käydä tsiigaamassa, mitä jännää maailmalla tapahtu sillo ku sinä synnyit. Miu syntymävuotena Michael Jacksonin moonwalk oli kova hitti. 

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/olennaiset/testaa-mista-maailma-kohisi-silloin-kun-sina-synnyit

Hassua.

Viimeisintä taidetta

Perustin tän blogin jo kerran aikasemmin ajatuksena jakaa täällä miu runoja ja miu taidetta. Viimeaikoina tästä on tullu sellasta pieruhuumoria, joten nyt on aika palata pikkusen taaksepäin taas :D Tässä o miu viimesimmät taulut. Ekan nimi on "Homma hallussa, I got this". Sen ajatus on että jokaisella pienelläkin öttiäisellä tässä maailmassa on oma paikkansa ja tehtävänsä. Tuota oli itseasiassa tosi hauska maalata. On aina kiva jos saa pientä ideaa minkälaista taulua joku olis vailla mutta ei kuitenkaa liian tarkkoja rajotteita. Tässä oli vinkkeinä, että taulun saaja tykkää ketuista, hämähäkeistä ja käärmeistä. Kuten kuka tahansa aivan normaali puoltoistavuotias :D Käärmettä en saanu millään mukaan mutta 2/3 kuitenki.

Sitte ihan aikuiselle ihmiselle maalattu taulu, jonka nimi on "Osasin". Siinä o ankka joka ei osaa uida mutta se on ratkassu sen asian noi. Elämän haasteista selviää kyllä, vaikka joskus joutuuki käyttää vähä jotai apuvälineitä :D

Tää ei itseasiassa o ihan lopullinen versio tosta ankasta mutta koska se o nii raskasta ottaa kuva ja siirtää se tänne koneelle jne..niin menkööt nyt tällä. Tän taulun tuleva omistaja halus kuvan, jossa on tositosi keltanen ankka, jolla on suuret silmät ja sitä taulua katellessa täytyy tulla hyvälle mielelle. Ja kyllä, tääki on ihan selvinpäin maalattu..

Miula on tälläki hetkellä kolme taulua, jotka oon ajanu umpikujaan. Ne tuijottaa miuta tuolta syyttävänä, että miks en osaa ratkasta sitä mihi suuntaa ne ois menossa. Yhestä tulee friikkisirkus-show. Annan sen ehkä terapeutille. Se saattais sopia sen sisustukseen.. :D Ei hätää, laitan siule kuvan eka ja saat päättää tahotko sen! 

Meen ehkä viikon päästä käymään avoimessa meediotilaisuudessa. Tuun kertoo sitte kuinka kävi, sainko viestejä tuonpuoleisesta. Kun mie kuolen, aion tulla sit kummittelemaan, että jos teistä joku jää tänne vielä miu jälkee, ni pitäkäähä sit linjat auki!

Tähä loppuu vielä tällänen toukokuinen kuva yhen ihanan ystävän polttareista. Sillo oli iha perhanan kylmä mutta sielä myö silti suoritettii kaikkia kulttuuritekoja pitkin Helsinkiä. Ja juotii jotai tollasta punasta juomaa yhen talon edustalla. Aurinko paisto ja meitä oli hyvä, pieni porukka koolla. Voi ku joku menis taas naimisii, joku sellanen jonka polttareihin vois päästä. Ja sit vois laittaa tukan kivasti ja vähä glitteriä naamaan ja lähtee tanssimaan ikivihreitä johonki kunnantalolle. Ja aamulla ois jalat kipeet korkkareista mutta pää ois täynnä uusia, kivoja muistoja. Ois niin siistii.

Ei miul siis mitää asiaa ollu..

Kävin tänää työterveystarkastuksessa. (kuva ei liity aiheeseen) Se on joku vuotuinen tai parin vuoden välein toistuva tapahtuma, jossa täytän hirveen määrän kaavakkeita ja sitte meen hoitsun kaa keskustelemaa miu alkoholinkäytöstä, sukurasitesairauksista, siitä onks miula ystäviä ja mite mie jaksan töissä. Täytin ne laput ihan rehellisesti ja huomasin olevani tässäki asiassa se perustylsä suorittaja. Ainut asia, missä sain ees vähä jotai näkyvyyttä oli kakkostyypin diabetes-testissä ja siinäki vaa sukurasitteeni takia :D Siitä sai 5 pistettä! Olin siis inhottavan terve. Jopa verikokeissa miu maksa-arvot oli "loistavat" ja sit siinä oli joku arvo joka mittaa jotai sokerihässäkkää, että "jos tulee sitä suklaata syötyä aika paljon, nii tää arvo helposti kohoaa mutta siulahan se on ihan huippulukemissa.." Ha Ha Ha! Eli miu päivittäinen suklaansyönti ei (vielä ainakaa) aiheuta miule mitää rasitteita. Tein tästä päätelmän, että en aio potee huonoo omatuntoa, että vaikka terveellisen elämän piti alkaa heti ku loma loppuu, niin söin terapeutilta ja K:lta saamani suklaat vielä tässä loppuviikosta.. Vaikka se meni vähä niinku harmaalle aluelle. Mutta saihan lapsenaki syyä tuliaiskarkit heti, vaikka ei ollu karkkipäivä. Vai olikoha tää joku miun ja Skidin omakeksimä sääntö?

Noh, kuten mie oon tässä tainnu mainitakki, ni oon asettanu itelleni tavotteen kuolla ennenku täytän 40. Ihan siis vaa siks, että ihmisen vanhuus on ihan perseestä. Nyt tosin näyttää, että vaikka kuinka juon viinaa ja syön suklaata, se ei auta. Aloin sitte miettiä, että pitäskö kuitenki nostaa tota ikärajaa vaikka 50 asti? Pitää kattoo mite tää elämä tästä nyt lähtee taas etenemään..

Sitte eilisillä zumbatunnilla ehin myös miettiä miu elämän projekteja. Se on kyllä itseasiassa iha jännä mite pystyy melko sujuvasti tanssimaan samaan aikaan ku miettii jotai ihan muuta. Siks oonki aina takarivissä, ku en ikinä ymmärrä mikä jalka meni mihinki ja varsinki jos pitää ottaa kädet mukaa, ni ei hitto, kunhan nyt vaa sen tunnin hilluu sielä, ni voi sanoo, että tulipa käytyä. Nyt oon tässä pari päivää ollu siks nii aktiivikuntosaliryhmäliikuntajumppakana-meiningillä, ku miula ei tosiaa o nyt hevosta, ku Nasse lähti maailmalle. Oon huoleton on hevoseton-moodilla tässä vielä ainaki tän viikon. Eli on siis paremmi aikaa käyttää miu salikorttia. Jos oisin tosi aktiivi, ottasin sellasen kuukausimaksun siihe ja alkasin käyä kaikissa venyttely-ja joogaharkoissa. (Nii varmaa). Nii mie haluun ainaki uskoo. Ehkä. Nyt ku miula o se 10-kerran kortti, ni ei siinä oikee voi moisiin niitä kertoja tuhlata!

Sellanen johdanto aiheeseen miu projektit. Eli mietin siis siinä, että kunhan saan nää hammasraudat pois, tartten jonku uuden projektin. Tosin tässä nyt menee vielä varmaa ainaki vuosi? Tässäkohtaa huomautan teitä äiti ja isi-ihmiset, oikokaa hyvät vanhemmat lastenne hampaat ajoissa! Ei siinä, tää tekee kyllä melko kivuttoman ja helpon, joskaan ei turhan halvan kertanuorennuksen miu tyyliin mutta silti.. No, enivei, eli sit ku saan nää pois, miula jää enemmä rahaa ottaa sellanen hihatatuointi. Bärtil vois saaha seurakseen monta uutta pääkalloa! Hihatatska kaiken muun hyödyn lisäks siks, että se on kivuton paikka laittaa minkäänlaista kuvaa. Selkäkuvaa ois kans kiva jatkaa mutta koska viimeekski näin lattialaudoissa Jeesuksen ku sitä tehtii, ni ties vaikka enskerralla tulisin uskoon.. Hui!

Mietin siinä myös, että pitäiskö ottaa silikonitissit. Ei sellasia mitää jättimäisiä mutta pari kokoo isommat. Perse näyttäis heti kapeemmalta, jos ois isommat ryntäät. Tulin sitte kyllä siihe tuloksee, että kun ne alkaa parin vuoden päästä roikkua, ni ne on tiellä ja toisaalta sit pitäis varmaa uusia tissiliivejä ostaessa käyä sovittamassa niitä. Että ei hitto, hirvee vaiva. Sit mie hylkäsin sen ajatuksen. Kysyin kuitenki vielä K:lta, että mitä mieltä se ois, niin sen mielestä miu pitäis ottaa kolmas tissi. Yritin esittää, että sen kanssa se vasta epäkäytännöllistä olis, niin ei kuulema muuta, ku äiti tekemään rintsikoita ja hei, tyyli ennen kaikkea! Toisaalta K:n mielestä miule sopis myös "natsikalju" tukka. Oon sanonu sille sata kertaa, että miu pitäs olla niiiiin paljon naisellisempi, jos sellasen tukan laittais, koska muute näytän ihan stereotypiseltä lesbolta. Eikä siinä mitään mutta en henk.koht.haluu näyttää stereotypiseltä lesbolta. K oli eri mieltä. Meillä ei ihan tyyli-ihanteet kohtaa, vai mitä luulette? Tietty ehkä jos ottais ne silikonit ja sit tekoripset, ni sit vois leikata sen tukan? Hmm..No, pitää kuitenki oottaa että saan eka suorat hampaat :D

Mut kaiken tän pohdinnan keskellä oon nii ilonen että miula on aito "jokkmokk"-kassi. Se on hankittu Jokkmokkista mei Kiirunaan suuntautuneella juhannusreissulla.

Ei miula siis tosiaa mitää asiaa ollu, nää aiheet vaan unohtu eilisestä postauksesta. Ja oishan siitä tullu vähä liian pitkäki. Että tässä, olkaa hyvät, kahessa osassa tuli tätä miu ajatuksenvirta. Ei miula muuta just nyt. 

Ihan vaan arkisia asioita

Nyt kun on tässä oltu niin kovasti reissutunnelmissa niin palataan takas arkeen. Miula oli tossa jo eka työvuoroki ja kaikkee. Piti hetki miettiä mite sielä töissä oltiin ja mitä sielä piti tehä mutta tunnin päikkäreitten jälkeen alko elo taas kirkastua :D Miu työkaverit oli pitäny Jörö vähintään kuudennen hengissä koko miun loman ajan ja jos ihan rehellisiä ollaa se näytti jopa parempivointiselta kun kotona. Ne oli syöttäny sille kärpäsiä ja kaikkee. Miusta kyllä tuntuu, että miu muut kasvit kiusaa sitä, siks se ei viihdy täällä nii hyvi. Tai jotai. Katotaa mite tää arki lähtee nyt tästä taas rullaamaan senki kanssa. 

Mutta siis miu arkiset asiat on nyt niinki tylsiä kuin:

1. Muistan ku mei psykologian opettaja sano aikanaan, että se on kuulkaa kauheeta kun joku kaunis päivä huomaatte muistuttavanne vanhempianne. Teette, sanotte tai käyttäydytte jotenki sillee niinkun ne vaikka ootte kui vannonu, että ei ikinä. No mie tajusin tän päivänä eräänä, ku päätin, että nyt on meikäläisen aika hankkia oikeet aurinkolasit. (Tää juttu lähtee nyt vähä kaukaa mutta koittakaa kestää.) Miu viime kesän Kanadan reissulta Wallmartin miestenosastolta ostamat n.10egen lasit jäi Japaniin, koska ne oli nii naarmuset. En tietenkää ollu valmis näkemään varsinaista vaivaa asian eteen vaan varmistin, että kauppakeskus Rajalla pitää sisällään jonkinasteisen silmälasikaupan. Tämä siis siksi, että meillä oli muutenki jotai asiaa sinne. 

Menin sisään havaitakseni, että optikot käy näköjää samaa ankeuttajakoulua ku apteekin tädit. Hieman sillee ei-liian-asiakaspalveluintoisena se täti näytti, että tässä ois nyt kuule nää mallit, että siitä sitte vaa valkkaamaa. Kaikki oli suunnillee yhtä rumia, joten otin ne, jotka oli a) vähiten rumat b) ehkä tälläkertaa naisten malliset. Ei sillä että sillä nyt mitää väliä ois mutta kuitenki. Otin lasit, menin kassalle ja tadaa..tässäkohtaa tulee se psykologia-osuus: Meinasin pyytää niihin kotelon samaan hintaan mutta huomasin,että se ankeuttaja alkoki kaivella alalaatikkoa, joka oli täynnä koteloita. Sillä oli jo sellanen katu-uskottava musta kotelo käsissä mutta sit se vaihto sen..

Tähän:

Mie tuijotin sitä sanattomana, maksoin ostokseni ja häivyin. Eka miuta hävetti suunnattomasti mutta sit alko jo naurattaa ja päässä alko kaikua Marjut-opettajan kuolemattomat sanat siitä kuinka sitä alkaa muistuttaa vanhempiaan. Eli tuo kotelo(sen lisäks että se on kuulema joku teinimerkki?)on sellasta röpelöistä, siis nololla tavalla röpelöistä(ok, jo pelkkä sana "röpelö" on nolo!)nahkaa(tai jotai sen tuntusta matskua)ja se on ihan just sellanen boksi, jossa mei äiti on salee kuljettanu sen teeveelaseja joskus kultasella kasarilla. Ei hyvä. 

Noh, koska oon tosi tehokas ja kekseliäs, ratkasin asian. Ostin Imatranmummelin kirpparilta jonku specseiveirssin mainoskotelon ja tuunasin sen. Tuli hieno, eikö! Tässä kuvat molemmin puolin:

Että nyt ei tartte enää hävetä ottaa aurinkolaseja ulos kotelosta, vaan sen voi tehä ihan keskellä katua. Ei haittaa, jos joku vaikka näkee.. Miula ois nyt tollanen retrokotelo täällä vapaana, kuka tahtoo? :D

Hihi. Sellasta. Tuosta tuli muute mielee, että aifounilla o hitoksee vaikee kirjottaa "Hihi". (Avauduinkohan tästä jo edellisessä tekstissä? Ehkä?)

No, sitte seuraava arkinen asia.

2. Leprassa käydessäni käytii iskän kaa harrastaa kulttuuria ja käytii etelä-Karjalan museossa. Se, että sielä oli ilmanen sisäänpääsy ja oltii linnotuksessa tasan sen takia, että sielä oli vanhojen traktorien näyttely, ei tietenkää himmentäny mei kulttuuritekoa! Käytii molemmat näyttelyt. Iskä on sillee hyvää museoseuraa, että se ei jää turaamaan sinne mitää turhia. Ite yritin edes näyttää kiinnostuneelta ja lueskella suomen lipun historiasta näyttelyn ekalla pisteellä, ni iskä oli sillävälin suorittanu jo puolet kohteesta ja oli menossa kohti ovea. Pikakiersin loput näyttelystä ja siirryttii sit toiselle puolelle. Sielä oli Viipurin pienoismalli, joka kiinnosti sit vähä enemmä. Parasta miu kannalta tässä koko hommassa oli se, että sain sieltä mukaani, pientä korvausta vastaan, tän ihanan hevosmiehen! Harmi, että kuva on vuodelta -24, siis 1924, joten oletettavasti tämä mies nyt elää vaan miu haavemaailmassa(ja mei jääkaapin ovessa). *huokaus*

Mitäs muuta arkista tässä maailmassa tapahtuu?

3. No yksi kestosuosikkini ja ikuinen ihmetyksen aihe on (osa ehkä arvaakin jo..) MITÄ KAIKKEA VOI TUNKEA TALOYHTIÖN ROSKISKATOKSEEN? Tähän on niin monta oikeeta vastausta, kun on tunkijaakin mutta meillä on nyt tässä esimerkiksi imuri:

Englanninkielen itseopiskeluun tarkoitettu levyke:

ja tietty pari jääkiekkomailaa.

Ei koskaan tylsää hetkeä, kun aamuhämärässä viet roskia. Ehkä sieltä joskus löytyy vielä jonku mummo, pornolehti tai käyttämätön teeveeshopin tilaajalahja! Niitä odotellessa..

Arkinen asia numero..öö..4? 

Olin tosi kapinallinen ja menin body combat-tunnille(sellanen taistelunyrkkeilymikäonkaan-laji) juoksuhousuissa ja tänää sitte iha huvikseni zumba-tunnille miu nintento-kalsareissa. Mummin hautajaisissa äiti otti kantaa aiheeseen: Hautajaisissa ei saa olla koruja. Totesin sille, että miula on näitten korvisten lisäks pääkallokalsarit täällä hameen alla ja luulen, että Mummi ois vaan nauranu asialle. Että näillä mennään!

Arki, ihana arki.

Laitan tähä loppuu vielä yhen nimeltämainitsemattoman ystäväni lähettämän tekstiviestin. Vähä niinku loppukevennykseks:

HahahahahaahhahahahahahahaAAAAaaaaaaaaghahahaadödkbekdivebdölqjveldl XD

(luulen,että tässäkohtaa autocorreckt oli jo luovuttanu..)

Rauhaa rakkaat!

Aijoo, K:lta vielä sellanen elämänohje, että: Älä koskaan, koskaan avaa lihakellarin ovea vieraille. 

Kesäinen Lepra

Hei muruset, olitteko jo huolissanne, että tää blogi on jääny historian kirjoihin? Häipyny kartalta tai uponnu ku Pullero Saimaaseen? No ei! Tilanne oli vaan se, että olin tossa just reilun viikon Leprassa ja koska K vei Paskiaisen mukanaan omalle reissulleen, niin miula oli hyvin rajattu pääsy internetin ihmeelliseen maailmaan. Ei sillä että nyt oisin varsinaisesti mitää blogia Paskiaisella kirjottanukkaa mutta oisin ainaki päässy mulkasee mitä täällä tapahtuu. Iskällä pääsee kyllä nettii sen koneella mutta se on hitaampi ku mei eka tietsikka. En tiiä onks sen puhelimen netti yhtä hidas mutta voin kertoo, että yritin viestitellä sillä meiän perhe-vatsapissa sillä seurauksella että sinne meinas pariki kertaa tulla jotai painokelvotonta tekstiä. Ja ei, se ei ollu miusta kiinni vaan se aifouni elää iha omaa elämäänsä. Vaikka kirjotin siihe iha oikeen sanan vaikka nyt "hihi" niin ku painan lähetä, ruudulla lukee "juho". Sit ku korjaan, että ei, ku halusin vastata tuohon hassuun juttuun "hihi" ni aifouni on sitä mieltä, että oikeesti tarkotin "jojo". Ja tätä jatkuu ja jatkuu..

No, otetaa tähä välii yks (tai kaks)kuva, enneks mennää asiaan:

Japanista vielä sen verran, että tiesittekö, että siinä missä Shinto-henget tykkää sakesta.. (Japanilainen riisiviini)

Jenni tykkää värikkäistä drinkeistä. Varsinki kesälomalla!

Tää kuva on siis Oulusta. Voin suositella Lapland hotels-ketjun hotelleja, sielä o hyvä aamupala! Ja juomat. Palvelu voi olla joskus vähä jännittävää mutta annettakoon se anteeks, ku on tää kesäpoikakausi ja kaikkee. 

Oulusta matka jatku Helsinkii. Hain miu siskon retkiseuraks ja lähettii viettää vilkasta lauantai-iltapäivää ettimällä sille bikineitä. (Ne oli lähössä reissuun, ni eikai sitä nyt kukaa vanhoilla biksuilla lähe. Varsinki, jos on jättäny ne Lepraan..) Ei löydetty oikeen kokosia, mallisia, värisiä ja laisia ei niin millään. Päädyttii sitte vaa terdelle juomaa viiniä. 

*pikakelataan maanantaiaamuun*

Noni, tuli maanantai. Miun oli aika lähtee kohti itärajan helmeä, Lappeenrantaa. Oltii parkissa jossai Mannerheimintien varressa ja koska K oli päättäny lähtee iha toiseen suuntaan viettämää sen vipoa kesälomaviikkoa, tulisi minun selviytyä ihan yksin jollekki isolle tielle tästä hotellista. Näppäränä tyttönä kaivoin vuonna 2001 suurta huutoa olleen navigaattorini hanskalokerosta ja laitoin sen navigoimaan kohti Lepraa. Oonhan mie selvinny niin Lyonin, Vancouverin, ku muutaman muunki suurkaupungin liikenteestä, joten kui vaikeeta se voi jossai hikisessä Helsingissä olla? Laitoin gps:ään äänet, ettei miu tartteis suursityn liikenteessä kattoo mihi tie kääntyy vaan voisin kuunnella. Se ois vähä niinku joku istuis vieressä. Käytii seuraavanlainen keskustelu: M=mie N=navigaattori

N: Aja länteen

M:??

N: Käänny oikealle ja sitten oikealle

M: Ai tästä jo vai?

N: no se meni jo, lasketaan sinulle uusi reitti

M: no, mie otan vaikka tän kaistan

N: Käänny vasemmelle

M: Ei tästä pääse, ku tässä o nii vilkas liikenne, meen oikeelle.

N: No tee sitte perkele iha niinku haluut, minäpä lasken sinulle (taas)uuden reitin.. Seuraappa vaikka tuota Volvoa tuossa

M: Joo!

N: (Jo vähän rauhoittuneempana) Käännös vasemmalle tulossa..

M: Kiva ku varotit ajoissa!

N: Käänny vasemmalle, sitten taas vasemmalle, sitten suoraan..

M: Jes, tuolla onki jo kyltti, kiitos! Tai no, ole nyt vielä siinä turvana..

tässä välissä on n. 50km rauhallista, kunnes alkaa uusi tie, jota navi ei tunnista

N: Et ole enää tiellä vaan keskellä peltoa! Lasketaan uusi reitti, käänny vasemmalle, ota liittymä, eikun eihän tässä ole liittymää, aja länteen, tee nyt hyvä nainen jotain! 

Tässäkohtaa laitoin siitä äänet pois ja annoin sen kriiseillä ihan rauhassa kotia asti :D

Siitä selvittiin kotiin. Miula oli tosi tapahtumarikas viikko. Näin kaikkia ihania ihmisiä ja osa ei mahtunu ees miu aikatauluun. Ois pitäny olla ihan ehottomasti vielä vähintää toinen viikko, että ois ehtiny kunnolla suorittaa. 

Tiistai aamu valkeni kutakuinkin tälläisenä:

tiistain pohdiskelma: Luonto on vallannut takaisin seudut, joilla ihminen kerran asui. Heinä on kasvanut ympäri seudun, puskat ovat vallanneet alaa, puiden oksat roikkuvat lähes maan tasolla ja se mikä ennen oli kukkapenkki, on nyt kokoelma jotain äärimielenkiintoista epänormaalia organismia, josta Aarno Kasvi voisi olla kiinnostunut. Ajelen ympäriinsä tiedottomana. En muista olenko jo tullut tästä kertaalleen, kunnes näen himmeät painaumat nurmella. Kyllä, tulin tätä kautta jo kerran. Nokkonen pistää sääreen kaikella loppukesän innollaan, puu raapii selkääni naarmun kuin huomauttaakseen, että olen sen reviirillä. Mietin mahdunko pujahtamaan kahden tuijan välistä vai päättyykö matkani siihen. Aamu on täynnä ilmassa väreilevää jännitystä. Lopulta ajan ruohonleikkurin talliin, kaivan terien välistä puolikkaan marjaverkon ja totean, että löytyihän se iskän puutarha sieltä kaiken viidakon keskeltä :D Löysin myös melko kyrväkkään äijäilytyökalun. Kyllä lähti!

Seuraava etappi, vattumetsä. Skidi ja äiti mainosti viime viikkoista retkeä sanoilla: Siellä on NIIIIIN paljon vattuja! Siis NIIIIN paljon. Siihen vaan meet pellon reunaan, ei tartte ees kovin pitkälle mennä, niin johan löytyy. Laitan innoissani punkintorjunta-asusteen päälle, iskän liian isot kumisaappaat jalkaan (kopautan niitä ensin pari kertaa, kun ne näyttää vähän siltä, että niissä saattaa jo asua joku..), hirtän sähköjohdolla marjaämpärin kaulaan roikkumaan(sillee jää molemmat kädet vapaaks!)ja suuntaan kohti vattulakeuksien kutsua. Tulos: Puol tuntia UMPIPUSIKKOA, siis ei mitään pikku rämettä vaan ihan päälakeen asti ulottuvaa risukkoa, jossa on lisäks hillittömiä kuoppia sielä täällä. Ne huomas aina siitä, ku saapas lähti tippumaa jalasta.. Saalis oli tämä:

Siinä oli kokonaiset 15 syötävää vattua. Ja kyllä, poimin IHAN JOKA IKISEN silmiini osuneen marjan. En sitte tiiä mite noille helsinkiläistyneille marjastajille tarkottaa "Sielä on niiiiiin paljon vattuja" mutta tällee torniolaisesta mittakaavasta tarkasteltuna tuo oli aika kuppanen saalis. 

Keräsin sitte mustia viinimarjoja. Saan niistä varmaan skidilässä joskus aamiasismoothieta..

Mie merkkasin ne tollee, että kukaa ulkopuolinen ei koske niihi. Siinä on mm. hämähäkin kuva ja teksti, että siinä on sen munia, lisää vain jugurtti :D Sit on "ylläripussi, ei elintarvikekäyttöön" ja "Vihollisen aamiaismarjat" sekä oma henk.koht suosikkini "Zyklon B". (Olin heränny vähä turhan aikasin..)

Siinä missä Japanissa oli puolikesyjä peuroja, löytyy Leprasta superkesyjä koiria. Tapasin moisia ihanan monta tälläkin reissulla ja tässä yksi heistä:

Hänellä on jotenki niin ihanan elämänmyönteinen asenne! :D

Tämän mustin emäntä leipo miule aamupalaks sitruunavalkosuklaajuustokakkua. Että ei paha! Muutaman muun mustin omistaja teki puolestaan oman maan antimista loihdittua kasviskeittoa ja omatekoista leipää ja jäätelöä! En voi tarpeeks kiittää teitä ihanaiset tyypit!!

Sittenhän se ilta laskeutuikin Lepran ylle..

Kaikkee muutaki hauskaa mahtu miu viikkoon.. Esimerkiks matka munien kanssa:

Tutustumista kotiseudun historiaan.. Tää oli jonku hahmon haarniska, jolla oli kova kädenpuristus. Siitä hän oli saanut nimensä. Harmi etten muista mikä se hänen ruottinkielinen nimensä oli..

Lisäksi Saimaan saaressa oli pikkuinen norppa.. Tai ei se ollu pikkuinen. Eikä norppa. Se oli enemmänki puoliksi ruskettunu lähtökohtaisesti valkonen valas, joka ei suinkaan uinu Miikkulaisen luo kuuntelemaan huuliharppumusiikkia, vaan meni sinne saareen kaverinsa kanssa niitten veneellä juomaan siideriä. 

Joku oli ikuistanu miu krapula-aamun hiekkalinnan kylkeen!

Sit käytii legendaarisessa Murheisten rannassa T:n kaa uimassa, kun sattu olee sellanen parin tunnin tyhjiö miu aikatauluissa. Sielä oli pukukoppeihin kivasti laitettu tollaset havaintokuvat, että kukaan ei vahingossa mene väärään koppiin. Nää on sillee hyvät, että myös "muunsukupuoliset" voi käyttää näitä, ei o määritelty ootko "kana" vai "kukko" tai käytätkö "hametta" vai "housuja" vaan ihan sen mukaa mitä sieltä hameen alta löytyy:

Löysin myös tuiki-tärkeän opuksen, jossa näytetään miltä taantuneet vesilinnut näyttää. Miusta tuo kansikuva antaa jo hyvää viitettä! Tuo katse ton sorsan silmissä.. Priceless!

Miu Lepravierailu huipentu sitte 90-lukuhenkisiin teemabileisiin. 

Tukka kiiltää ku ois Pantenella pesty! Lasit ja paita aitoa ysäriä, loput uusiotuotantokirpparikamaa. Mie voisin helposti mennä tän alter egoni kanssa vaikka naimisiin. Osaakohan se soittaa kitaraa ja laittaa ruokaa? Niillä taidoilla se sais kyllä jopa anteeks nuo lasit..

Ha, tällästä! Ens numerossa kerron ehkä mitä tein miu vattusaaliilla ja annan vinkit parhaan omenahillon tekoon. Se muhii just tuolla liedellä..

Zeni hiljenee mutta valitettavasti vain hetkeksi..