Kesäinen Lepra

Hei muruset, olitteko jo huolissanne, että tää blogi on jääny historian kirjoihin? Häipyny kartalta tai uponnu ku Pullero Saimaaseen? No ei! Tilanne oli vaan se, että olin tossa just reilun viikon Leprassa ja koska K vei Paskiaisen mukanaan omalle reissulleen, niin miula oli hyvin rajattu pääsy internetin ihmeelliseen maailmaan. Ei sillä että nyt oisin varsinaisesti mitää blogia Paskiaisella kirjottanukkaa mutta oisin ainaki päässy mulkasee mitä täällä tapahtuu. Iskällä pääsee kyllä nettii sen koneella mutta se on hitaampi ku mei eka tietsikka. En tiiä onks sen puhelimen netti yhtä hidas mutta voin kertoo, että yritin viestitellä sillä meiän perhe-vatsapissa sillä seurauksella että sinne meinas pariki kertaa tulla jotai painokelvotonta tekstiä. Ja ei, se ei ollu miusta kiinni vaan se aifouni elää iha omaa elämäänsä. Vaikka kirjotin siihe iha oikeen sanan vaikka nyt "hihi" niin ku painan lähetä, ruudulla lukee "juho". Sit ku korjaan, että ei, ku halusin vastata tuohon hassuun juttuun "hihi" ni aifouni on sitä mieltä, että oikeesti tarkotin "jojo". Ja tätä jatkuu ja jatkuu..

No, otetaa tähä välii yks (tai kaks)kuva, enneks mennää asiaan:

Japanista vielä sen verran, että tiesittekö, että siinä missä Shinto-henget tykkää sakesta.. (Japanilainen riisiviini)

Jenni tykkää värikkäistä drinkeistä. Varsinki kesälomalla!

Tää kuva on siis Oulusta. Voin suositella Lapland hotels-ketjun hotelleja, sielä o hyvä aamupala! Ja juomat. Palvelu voi olla joskus vähä jännittävää mutta annettakoon se anteeks, ku on tää kesäpoikakausi ja kaikkee. 

Oulusta matka jatku Helsinkii. Hain miu siskon retkiseuraks ja lähettii viettää vilkasta lauantai-iltapäivää ettimällä sille bikineitä. (Ne oli lähössä reissuun, ni eikai sitä nyt kukaa vanhoilla biksuilla lähe. Varsinki, jos on jättäny ne Lepraan..) Ei löydetty oikeen kokosia, mallisia, värisiä ja laisia ei niin millään. Päädyttii sitte vaa terdelle juomaa viiniä. 

*pikakelataan maanantaiaamuun*

Noni, tuli maanantai. Miun oli aika lähtee kohti itärajan helmeä, Lappeenrantaa. Oltii parkissa jossai Mannerheimintien varressa ja koska K oli päättäny lähtee iha toiseen suuntaan viettämää sen vipoa kesälomaviikkoa, tulisi minun selviytyä ihan yksin jollekki isolle tielle tästä hotellista. Näppäränä tyttönä kaivoin vuonna 2001 suurta huutoa olleen navigaattorini hanskalokerosta ja laitoin sen navigoimaan kohti Lepraa. Oonhan mie selvinny niin Lyonin, Vancouverin, ku muutaman muunki suurkaupungin liikenteestä, joten kui vaikeeta se voi jossai hikisessä Helsingissä olla? Laitoin gps:ään äänet, ettei miu tartteis suursityn liikenteessä kattoo mihi tie kääntyy vaan voisin kuunnella. Se ois vähä niinku joku istuis vieressä. Käytii seuraavanlainen keskustelu: M=mie N=navigaattori

N: Aja länteen

M:??

N: Käänny oikealle ja sitten oikealle

M: Ai tästä jo vai?

N: no se meni jo, lasketaan sinulle uusi reitti

M: no, mie otan vaikka tän kaistan

N: Käänny vasemmelle

M: Ei tästä pääse, ku tässä o nii vilkas liikenne, meen oikeelle.

N: No tee sitte perkele iha niinku haluut, minäpä lasken sinulle (taas)uuden reitin.. Seuraappa vaikka tuota Volvoa tuossa

M: Joo!

N: (Jo vähän rauhoittuneempana) Käännös vasemmalle tulossa..

M: Kiva ku varotit ajoissa!

N: Käänny vasemmalle, sitten taas vasemmalle, sitten suoraan..

M: Jes, tuolla onki jo kyltti, kiitos! Tai no, ole nyt vielä siinä turvana..

tässä välissä on n. 50km rauhallista, kunnes alkaa uusi tie, jota navi ei tunnista

N: Et ole enää tiellä vaan keskellä peltoa! Lasketaan uusi reitti, käänny vasemmalle, ota liittymä, eikun eihän tässä ole liittymää, aja länteen, tee nyt hyvä nainen jotain! 

Tässäkohtaa laitoin siitä äänet pois ja annoin sen kriiseillä ihan rauhassa kotia asti :D

Siitä selvittiin kotiin. Miula oli tosi tapahtumarikas viikko. Näin kaikkia ihania ihmisiä ja osa ei mahtunu ees miu aikatauluun. Ois pitäny olla ihan ehottomasti vielä vähintää toinen viikko, että ois ehtiny kunnolla suorittaa. 

Tiistai aamu valkeni kutakuinkin tälläisenä:

tiistain pohdiskelma: Luonto on vallannut takaisin seudut, joilla ihminen kerran asui. Heinä on kasvanut ympäri seudun, puskat ovat vallanneet alaa, puiden oksat roikkuvat lähes maan tasolla ja se mikä ennen oli kukkapenkki, on nyt kokoelma jotain äärimielenkiintoista epänormaalia organismia, josta Aarno Kasvi voisi olla kiinnostunut. Ajelen ympäriinsä tiedottomana. En muista olenko jo tullut tästä kertaalleen, kunnes näen himmeät painaumat nurmella. Kyllä, tulin tätä kautta jo kerran. Nokkonen pistää sääreen kaikella loppukesän innollaan, puu raapii selkääni naarmun kuin huomauttaakseen, että olen sen reviirillä. Mietin mahdunko pujahtamaan kahden tuijan välistä vai päättyykö matkani siihen. Aamu on täynnä ilmassa väreilevää jännitystä. Lopulta ajan ruohonleikkurin talliin, kaivan terien välistä puolikkaan marjaverkon ja totean, että löytyihän se iskän puutarha sieltä kaiken viidakon keskeltä :D Löysin myös melko kyrväkkään äijäilytyökalun. Kyllä lähti!

Seuraava etappi, vattumetsä. Skidi ja äiti mainosti viime viikkoista retkeä sanoilla: Siellä on NIIIIIN paljon vattuja! Siis NIIIIN paljon. Siihen vaan meet pellon reunaan, ei tartte ees kovin pitkälle mennä, niin johan löytyy. Laitan innoissani punkintorjunta-asusteen päälle, iskän liian isot kumisaappaat jalkaan (kopautan niitä ensin pari kertaa, kun ne näyttää vähän siltä, että niissä saattaa jo asua joku..), hirtän sähköjohdolla marjaämpärin kaulaan roikkumaan(sillee jää molemmat kädet vapaaks!)ja suuntaan kohti vattulakeuksien kutsua. Tulos: Puol tuntia UMPIPUSIKKOA, siis ei mitään pikku rämettä vaan ihan päälakeen asti ulottuvaa risukkoa, jossa on lisäks hillittömiä kuoppia sielä täällä. Ne huomas aina siitä, ku saapas lähti tippumaa jalasta.. Saalis oli tämä:

Siinä oli kokonaiset 15 syötävää vattua. Ja kyllä, poimin IHAN JOKA IKISEN silmiini osuneen marjan. En sitte tiiä mite noille helsinkiläistyneille marjastajille tarkottaa "Sielä on niiiiiin paljon vattuja" mutta tällee torniolaisesta mittakaavasta tarkasteltuna tuo oli aika kuppanen saalis. 

Keräsin sitte mustia viinimarjoja. Saan niistä varmaan skidilässä joskus aamiasismoothieta..

Mie merkkasin ne tollee, että kukaa ulkopuolinen ei koske niihi. Siinä on mm. hämähäkin kuva ja teksti, että siinä on sen munia, lisää vain jugurtti :D Sit on "ylläripussi, ei elintarvikekäyttöön" ja "Vihollisen aamiaismarjat" sekä oma henk.koht suosikkini "Zyklon B". (Olin heränny vähä turhan aikasin..)

Siinä missä Japanissa oli puolikesyjä peuroja, löytyy Leprasta superkesyjä koiria. Tapasin moisia ihanan monta tälläkin reissulla ja tässä yksi heistä:

Hänellä on jotenki niin ihanan elämänmyönteinen asenne! :D

Tämän mustin emäntä leipo miule aamupalaks sitruunavalkosuklaajuustokakkua. Että ei paha! Muutaman muun mustin omistaja teki puolestaan oman maan antimista loihdittua kasviskeittoa ja omatekoista leipää ja jäätelöä! En voi tarpeeks kiittää teitä ihanaiset tyypit!!

Sittenhän se ilta laskeutuikin Lepran ylle..

Kaikkee muutaki hauskaa mahtu miu viikkoon.. Esimerkiks matka munien kanssa:

Tutustumista kotiseudun historiaan.. Tää oli jonku hahmon haarniska, jolla oli kova kädenpuristus. Siitä hän oli saanut nimensä. Harmi etten muista mikä se hänen ruottinkielinen nimensä oli..

Lisäksi Saimaan saaressa oli pikkuinen norppa.. Tai ei se ollu pikkuinen. Eikä norppa. Se oli enemmänki puoliksi ruskettunu lähtökohtaisesti valkonen valas, joka ei suinkaan uinu Miikkulaisen luo kuuntelemaan huuliharppumusiikkia, vaan meni sinne saareen kaverinsa kanssa niitten veneellä juomaan siideriä. 

Joku oli ikuistanu miu krapula-aamun hiekkalinnan kylkeen!

Sit käytii legendaarisessa Murheisten rannassa T:n kaa uimassa, kun sattu olee sellanen parin tunnin tyhjiö miu aikatauluissa. Sielä oli pukukoppeihin kivasti laitettu tollaset havaintokuvat, että kukaan ei vahingossa mene väärään koppiin. Nää on sillee hyvät, että myös "muunsukupuoliset" voi käyttää näitä, ei o määritelty ootko "kana" vai "kukko" tai käytätkö "hametta" vai "housuja" vaan ihan sen mukaa mitä sieltä hameen alta löytyy:

Löysin myös tuiki-tärkeän opuksen, jossa näytetään miltä taantuneet vesilinnut näyttää. Miusta tuo kansikuva antaa jo hyvää viitettä! Tuo katse ton sorsan silmissä.. Priceless!

Miu Lepravierailu huipentu sitte 90-lukuhenkisiin teemabileisiin. 

Tukka kiiltää ku ois Pantenella pesty! Lasit ja paita aitoa ysäriä, loput uusiotuotantokirpparikamaa. Mie voisin helposti mennä tän alter egoni kanssa vaikka naimisiin. Osaakohan se soittaa kitaraa ja laittaa ruokaa? Niillä taidoilla se sais kyllä jopa anteeks nuo lasit..

Ha, tällästä! Ens numerossa kerron ehkä mitä tein miu vattusaaliilla ja annan vinkit parhaan omenahillon tekoon. Se muhii just tuolla liedellä..

Zeni hiljenee mutta valitettavasti vain hetkeksi..