torstai 30. elokuuta 2018

Lehdestä bongattua

En tiiä miks mie aina lueskelen iltapäivälehtien nettisivuja, kun siitä tulee vaan yleensä joko huonolle tuulelle tai sitte ne otsikot ja uutiset on niin huvittavia, että ei niitä halua edes avata. Tietty jos täälläpäin suomea tapahtuu jotain jännää ja veristä, täytyy ne uutiset toki aina aukasta ja käydä kattomassa kuinka väärin toimittaja on saanu kaikki faktat käsiinsä. Välillä jossai suuremmissa ja mediaseksikkäissä onnettomuusuutisissa on hauskasti kaivettu silminnäkijähavaintoja tyyliin:

Pera, 47, oli ajamassa mökille tiellä 666 onnettomuuden sattuessa. He olivat ohittaneet kolaripaikan n.5 tuntia aiemmin. "Jos olisimme jääneet odottamaan vanhinta teini-ikäistä tytärtämme, kun hän laittautuu valmiiksi mökkireissua varten, olisimme mahdollisesti osuneet juuri kolaripaikalle onnettomuuden aikaan. Emme kuitenkaan jaksaneet odottaa niin kauaa, joten jätimme penskan kotiin pitämään kotibileitä ja otimme mukaan vain ne lapset, joita jaksamme tämän viikonlopun ajan katsella." Pera kertaa järkyttyneenä. Aivan kuin tämä olisi tarkoitettu näin. Hän sanoo ajaneensa samaa tietä monta kertaa vuodessa mutta suuremmilta onnettomuuksilta on vältytty. Kerran jänis juoksi tien yli ja se todella säikäytti koko perheen. Vegaaniaatteella elävä Peran perhe olisi saattanut traumatisoitua, jos kani olisi jäänyt auton alle. Näin ei onneksi käynyt. Pera uskoo enkelten olevan hänen turvanaan.

Tai:

Henna, 28, osui ruuhkaan hetki sen jälkeen, kun kolari oli sattunut. Hän kertoo nousseensa autosta ja menneensä katsomaan mitä oli tapahtunut. "Siellä oli verta kaikkialla ja ihmisiä sinkoili sinne tänne." Hän kertoo iltapäivälehdelle. "Ihmiset kuvasivat tapahtumapaikkaa ja onnettomuuden uhreja, eivätkä suostuneet auttamaan. Itse otin vain pari selfietä ja lyhyehkön videopätkän, tein ainoastaan kaksi instapäivitystä, lähetin yhden snapchat-viestin mutta en päivittänyt vielä feispuukkia, vaan aloin auttaa ihmisiä. Yhden sydän oli pysähtynyt, joten käynnistin sen ja nyt uhri toipuu sairaalassa." Henna kertoo. Myös toinen lukijan kuvista on Hennan lähettämä. Siinä näkyy vielä tuossa vaiheessa eloton uhri. Henna sai kuvasta 50euroa, koska siinä näkyy verta. Jeij.

Nojoo. Otetaa tähä välii joku kiva kuva ennenku siirrytään seuraavaan aiheeseen:


Se on haamukäsi :D Niijoo, lupasin muute tulla kertomaa siitä meediotilaisuudesta. No se on vasta parin päivän päästä, eli tää ei o vielä sieltä. Olin itseasiassa viime pe sellasen ihmisen luona, joka kokee kummituksia. Ja niillä kotonaki kummittelee. En tiiä sitte oliko kummitus vai mikä, mutta kun läksin sieltä ja otin käsilaukun maasta, sen hihnan toinen pää oli irti. Ja se on siis sellasilla pikalukoilla kiinni, että sen saa tarvittaessa irrotettua. Ne lukot on ihan hyvässä kunnossa, eivätkä ole koskaan aiemmin itekseen irtoilleet, jos kassi on pari tuntia maassa itsekseen..

Se siitä. Meen takas tähän lehtiaiheeseen. En tiiä lukiko joku muu siitä, kun joku penska oli ostanu Tokmannilta(tää kauppa siis oikeen erikseen otsikossa mainittu siinä uutisessa) jotai kaasua(epäselvää on vielä mitä, oliko se sytkäri- vai jotai eräjormailukäyttöön tarkotettua kaasua. Jälkimmäisen ostamiseen ei ole ikärajaa)ja impannu sitä. Kuinka ollakaan sitte huppista keikkaa tän lapsosen elimistö ei ollu sit ihan reagoinu siihen mitenkään hilpeellä tavalla, vaan sairaalareissuhan siitä tuli. Ilmeisesti ihan vakavanpuoleinen, koska äiti oli huolissaan että Micco-Johan ei ehkä herää enää koskaan tai jos herää, niin ei tietoa onko enää ikinä oma itsensä. Sen sijaan, että äiti olisi katsonut peiliin ja miettinyt mite meni kasvatus noi niinku ihan omasta mielestä, niin mitä hän tekee? Kyllä, soittaa iltapäivälehteen ja haukkuu Tokmannin myyjän, kun tämä on alaikäiselle penskalle myynyt moista kaasua. Yhtä ystävää lainatakseni: "Mistä lähtien kasvatusvastuu on ollu kaupan kassatädillä?" (S oli siis kassalla töissä ollessaan saanu huudot äidiltä siitä, kun heidän Mico-Rainbow oli tuhlannut kaikki rahansa kolikkopeleihin, että eikö kassat vahdi niitä.)

Jotenki välillä tuntuu, (miu niiin ei pitäis sanoo tätä ääneen mutta sanompa kuitenki)että joskus maailma vaan karsii sellasia vähä..mite sen nyt sanois..vähälahjakkaampia yksilöitä. Tai jotain. Tää kuva on joko tosi nerokas tai sitte just jonku sellasen hahmon hengentuotos, joka on selvinny siitä kaasuimppauksesta sellaseen kuosiin että spray-pullo pysyy käsissä mutta ajatus ei ihan kulje:


Mut hei, tähä loppuun jotai hauskaa. Eli en tiiä mite tää linkitetään mutta kopio-leikkaa-liimaa-tuskartele-tekniikalla saatte tuon sinne osoiteriville(tai mistä mie tiiän linkittyykö tää puhelimiin??)ja voitte käydä tsiigaamassa, mitä jännää maailmalla tapahtu sillo ku sinä synnyit. Miu syntymävuotena Michael Jacksonin moonwalk oli kova hitti. 

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/olennaiset/testaa-mista-maailma-kohisi-silloin-kun-sina-synnyit

Hassua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti