Mistä niitä miehiä oikeen löytää? Oli kyse sitten kumppanista, siis sellasesta elämänkumppanimiehestä, remppamiehestä, postimiehestä tai ylipäätään miehestä, ni tässä tulee pari vinkkiä miehen metsästykseen. Voitte sitte ite miettiä miten näitä paljastamiani vinkkejä voi hyödyntää tosielämässä, kun oikea hätä iskee..
No kliseiden kliseehän se on mutta aina niin toimiva keino, on heittää saalisverkot vesille työpaikalla. (Ja monet on näin varmasti tehnykki.) Jos kollegoista ei löydy sopivaa hahmoa täyttämään miestarvetta, niin jos olet asiakaspalveluammatissa, laajenna saalistusalaa asiakkaisiin. Tässä ihan noin niinku vertailun vuoks miun ja miun terapeutin kokemuksia aiheesta:
Miu terapeutti on huoltoasemalla töissä, mie kuskaan ihmisiä pakettiautolla sairaalaan. Tavallaa näillä kahella ammatilla ei o mitää tekemistä toistensa kanssa mutta kun tarkemmi miettii, ni onhan meillä. Kumpikin on täällä vastaamassa pienen ihmisen inhimilliseen avuntarpeeseen, joka vaihtelee tilanteen mukaan. Joskus se pieni ihminen tarvitsee bensaa, nestekaasua(onks nestekaasu sellanen asia, mitä saa huoltsikoilta? Vai onks se jotai teollisuudessa käytettävää myrkkyä, jota normi kansalainen ei tartte? Oli miten oli, se kuulostaa hienolta, ni käytän sitä tässä nyt.), suklaata, kaljaa, Hesburgeriateriaa, kotiruokalounasta, adrenaliinia, happea, elvytystä, taksikyytiä tai ihan vaan juttuseuraa ja samalla jonkun jolle purkaa pahaa oloaan. Näihin tarpeisiin myö vastataan sitte parhaan kykymme mukaan. Yhteistä meille on sillee erityisesti asiakaspalvelu. Siinä sitä taltutetaan inhimillistä hätää ja samalla voidaan heittää pikku small talkia aiheesta kun aiheesta. Sanotaan, että ihminen, se kuuluisa pieni ihminen, on hädän hetkellä aidoimmillaan. (Sanotaanko jossain noi? Ainaki Zeniläisessä filosofiassa sanotaan! Ja siis tässä kohtaa Zeni=minä)
Tässä harvinainen otos suorasta auttamistilanteesta:
Haava->pääkallolaastari->homma hoidossa!
Noni, noh:
Kun terapeuttini tapaa asiakkaita, homma menee yleensä jotenki näin: Huoltsikan tiskille astelee hahmo, joka tulee ostamaan kahvia. Hänellä on mukanaan iso joukko ihmisiä, jotka vielä miettivät mitä heidän inhimillinen hätänsä tänään vaatii tyydyttyäkseen. Hahmo, potentiaalinen "Mies" on jo päätöksensä tehnyt, sillä hän käy täällä usein. Hänellä on yllään suorat housut, silitetty paita ja hieman liian mitäänsanomaton, hajuton, mauton solmio. Hän hymyilee tiskin takana puuhaavalle terapeutille, heittää pientä huumoria säästä, jättää tiskille pienen tipin ja käyntikorttinsa yhteystietoineen. "Ihan vaan, jos haluat joskus soitella." Hän vinkkaa vielä ja hymyilee. Hahmo on siis bussikuski, joka ajaa usein samaa reittiä viedessään seuramatkalaisia Imatralta kohti Länsiterminaalia ja Tallinnaa. (Johan se pitää Lepran kohdilla ekat päiväkahvit juoda!) Hän on tullut huoltoasemahenkilökunnan kanssa tutuiksi ja piristää usein niin omaa kuin henkilökunnankin päivää heittämällä pientä flirttiä nimettömässä kiiltelevän vihkisormuksen sallimissa rajoissa. Ja mikä parasta, hän tuoksuu ja näyttää hyvältä. No, ok, nyt tää juttu lähti vähä sivuraiteille, kun eihän sitä bussikuskimiestä voi tuosta napata, ku se on selkeesti varattu. Okei, tehää sillee, että kuvitelkaa ettei sillä o sitä sormusta sormessa. Noin, hyvä :D Terapeutti myy kahvin puoleen hintaan ja laittaa vielä pienen alennuksen päivän viineristä. Bussikuskimies menee pöytään lukemaan iltasanomia silläaikaa, kun matkalaiset arpovat ottavatko he sillivoileipää vai kuitenkin sellaisen ihanan vaaleanpunaisen munkin ja mikä tärkeintä, kenen vuoro on tarjota tänään?!
Kun mie tapaan asiakkaita: Meillä menee toisinpäin, mie meen asiakkaan kotiin. Asiakas ei kävele, vaan makaa sohvalla ja örisee.Todennäköisesti hänellä on päällä viimeviikolla sairaalasta kotiutuessa ylle jääneet tekokuituiset "firman housut" ja se "työmiehen hymy", jonka terapeutti näkee bussikuskin siistin puoliparran ympäröimänä, tarkottaa meille jotai ihan muuta.. Tämä mies ei ole ajanut minkäänlaista kulkuvälinettä aikoihin, sillä ei ole ollut kahdeksaan vuoteen ajokunnossa. Pientä kuolemanpelkoa lukuunottamatta hän kokee olevansa kuitenkin elämänsä kunnossa ja jaksaa muistuttaa kuinka kivaa on kun "nätti tyttö tulee häntä tänne katsomaan." Hän on tuttu asiakas, joka piristää keskiyön pitkiä tunteja tilaamalla itselleen kyydin keskustaan rintakipuoireen varjolla. Hänen ei tarvitse tarjoilla (kela)käyntikorttiaan, sillä "Miehen" henkilötunnus on iskostunut jokaisen tiiminjäsenen muistijärjestelmään, kuin silitysraudan polttama läiskä kauluspaidan helmaan. Päivän erikoinen on jotain kouristelua estävää lääkettä suoraan suoneen ja kaverialennus tarkoittaa, että annetaan "Penankin" puhaltaa alkometriin. Mukana kulkeva uskollinen lauma jää kohteeseen kiistelemään aiheesta kuka on juonut viimeisen kaljan ja kenen vuoro on käydä huomenna alkossa. "Mies" kertoo matkan aikana faktoja omista rakastajantaidoistaan, ihan vaan jos "nätti tyttö" vaikka kiinnostuisi. Tokihan hän voi huomenna saunankin lämmittää.
No kliseiden kliseehän se on mutta aina niin toimiva keino, on heittää saalisverkot vesille työpaikalla. (Ja monet on näin varmasti tehnykki.) Jos kollegoista ei löydy sopivaa hahmoa täyttämään miestarvetta, niin jos olet asiakaspalveluammatissa, laajenna saalistusalaa asiakkaisiin. Tässä ihan noin niinku vertailun vuoks miun ja miun terapeutin kokemuksia aiheesta:
Miu terapeutti on huoltoasemalla töissä, mie kuskaan ihmisiä pakettiautolla sairaalaan. Tavallaa näillä kahella ammatilla ei o mitää tekemistä toistensa kanssa mutta kun tarkemmi miettii, ni onhan meillä. Kumpikin on täällä vastaamassa pienen ihmisen inhimilliseen avuntarpeeseen, joka vaihtelee tilanteen mukaan. Joskus se pieni ihminen tarvitsee bensaa, nestekaasua(onks nestekaasu sellanen asia, mitä saa huoltsikoilta? Vai onks se jotai teollisuudessa käytettävää myrkkyä, jota normi kansalainen ei tartte? Oli miten oli, se kuulostaa hienolta, ni käytän sitä tässä nyt.), suklaata, kaljaa, Hesburgeriateriaa, kotiruokalounasta, adrenaliinia, happea, elvytystä, taksikyytiä tai ihan vaan juttuseuraa ja samalla jonkun jolle purkaa pahaa oloaan. Näihin tarpeisiin myö vastataan sitte parhaan kykymme mukaan. Yhteistä meille on sillee erityisesti asiakaspalvelu. Siinä sitä taltutetaan inhimillistä hätää ja samalla voidaan heittää pikku small talkia aiheesta kun aiheesta. Sanotaan, että ihminen, se kuuluisa pieni ihminen, on hädän hetkellä aidoimmillaan. (Sanotaanko jossain noi? Ainaki Zeniläisessä filosofiassa sanotaan! Ja siis tässä kohtaa Zeni=minä)
Tässä harvinainen otos suorasta auttamistilanteesta:
Haava->pääkallolaastari->homma hoidossa!
Noni, noh:
Kun terapeuttini tapaa asiakkaita, homma menee yleensä jotenki näin: Huoltsikan tiskille astelee hahmo, joka tulee ostamaan kahvia. Hänellä on mukanaan iso joukko ihmisiä, jotka vielä miettivät mitä heidän inhimillinen hätänsä tänään vaatii tyydyttyäkseen. Hahmo, potentiaalinen "Mies" on jo päätöksensä tehnyt, sillä hän käy täällä usein. Hänellä on yllään suorat housut, silitetty paita ja hieman liian mitäänsanomaton, hajuton, mauton solmio. Hän hymyilee tiskin takana puuhaavalle terapeutille, heittää pientä huumoria säästä, jättää tiskille pienen tipin ja käyntikorttinsa yhteystietoineen. "Ihan vaan, jos haluat joskus soitella." Hän vinkkaa vielä ja hymyilee. Hahmo on siis bussikuski, joka ajaa usein samaa reittiä viedessään seuramatkalaisia Imatralta kohti Länsiterminaalia ja Tallinnaa. (Johan se pitää Lepran kohdilla ekat päiväkahvit juoda!) Hän on tullut huoltoasemahenkilökunnan kanssa tutuiksi ja piristää usein niin omaa kuin henkilökunnankin päivää heittämällä pientä flirttiä nimettömässä kiiltelevän vihkisormuksen sallimissa rajoissa. Ja mikä parasta, hän tuoksuu ja näyttää hyvältä. No, ok, nyt tää juttu lähti vähä sivuraiteille, kun eihän sitä bussikuskimiestä voi tuosta napata, ku se on selkeesti varattu. Okei, tehää sillee, että kuvitelkaa ettei sillä o sitä sormusta sormessa. Noin, hyvä :D Terapeutti myy kahvin puoleen hintaan ja laittaa vielä pienen alennuksen päivän viineristä. Bussikuskimies menee pöytään lukemaan iltasanomia silläaikaa, kun matkalaiset arpovat ottavatko he sillivoileipää vai kuitenkin sellaisen ihanan vaaleanpunaisen munkin ja mikä tärkeintä, kenen vuoro on tarjota tänään?!
Kun mie tapaan asiakkaita: Meillä menee toisinpäin, mie meen asiakkaan kotiin. Asiakas ei kävele, vaan makaa sohvalla ja örisee.Todennäköisesti hänellä on päällä viimeviikolla sairaalasta kotiutuessa ylle jääneet tekokuituiset "firman housut" ja se "työmiehen hymy", jonka terapeutti näkee bussikuskin siistin puoliparran ympäröimänä, tarkottaa meille jotai ihan muuta.. Tämä mies ei ole ajanut minkäänlaista kulkuvälinettä aikoihin, sillä ei ole ollut kahdeksaan vuoteen ajokunnossa. Pientä kuolemanpelkoa lukuunottamatta hän kokee olevansa kuitenkin elämänsä kunnossa ja jaksaa muistuttaa kuinka kivaa on kun "nätti tyttö tulee häntä tänne katsomaan." Hän on tuttu asiakas, joka piristää keskiyön pitkiä tunteja tilaamalla itselleen kyydin keskustaan rintakipuoireen varjolla. Hänen ei tarvitse tarjoilla (kela)käyntikorttiaan, sillä "Miehen" henkilötunnus on iskostunut jokaisen tiiminjäsenen muistijärjestelmään, kuin silitysraudan polttama läiskä kauluspaidan helmaan. Päivän erikoinen on jotain kouristelua estävää lääkettä suoraan suoneen ja kaverialennus tarkoittaa, että annetaan "Penankin" puhaltaa alkometriin. Mukana kulkeva uskollinen lauma jää kohteeseen kiistelemään aiheesta kuka on juonut viimeisen kaljan ja kenen vuoro on käydä huomenna alkossa. "Mies" kertoo matkan aikana faktoja omista rakastajantaidoistaan, ihan vaan jos "nätti tyttö" vaikka kiinnostuisi. Tokihan hän voi huomenna saunankin lämmittää.
Mite miusta nyt tuntuu, että tää miu juttu ei taaskaa pysyny iha raiteillaan? En tiiä, tosi outoo. Mutta on miula yks ihan konkreettinen, joka naiselle (ja miksei tasa-arvon nimissä miehellekki)toimiva vinkki, joka liittyy ees vähä toho otsikkoonki. Eli tääki on miu terapeutin opetuksia:
Tunnustan, en tienny että Motonetistä saa miehiä vuoronumerolla! Oikeesti! Eli sinne vaan, vuoronumero siitä koneesta käsiin ja odottamaan kuka tulee tekee siule palveluksia. Nyt on kyllä pakko heti mainita, että tässä, kuten kaikissa kauniissa tarinoissa on se PIENI MUTTA! Tiiätte, vähä niinku Tuhkimon vaunut muuttu kurpitsaks keskiyöllä, Lumikki ei saanu syyä omenaa(mutta söi kuitenki, urpo!), Ruusunen oli tositosi laiha ja kaunis ja ystävällinen eikä sen tukka ollu koskaa takussa mutta se vaan nukku.. Eli sitä miestä ei saa viiä sieltä firman tiloista ulos. Tää on tärkee sääntö. Sen (ammatti)taitoja voi hyödyntää siellä niin kauan ku tarve vaatii mutta (asiakas)palvelutilanteen päätyttyä mies pitää vapauttaa takas myymälään muiden käyttöön. (En tiiä mitä sille miehelle tapahtuu, jos sen salakuljettaa sieltä pois mutta jos vaikka noita aiemmin mainittuja esimerkkitapauksia miettii, ni en ottais kyllä mitää riskiä. Eiku hei, mite se tarina meni, se jossa se prinssi oliki sammakko? Olikoha se firman tiloista ulos salakuljetettu MotonetinMies??)
Testattii tätä joskus, ku miulla oli joku pyyhkijänsulkaongelma ja terapeutilla joku toine, en nyt muista mikä autoon liittyvä asia se oli mutta varmasti joku huomattavasti äijämäisempi. Se kun nyt vaihtaa jotku pyyhkijänsulat vaikka vasemman jalan varpailla ja ties varmana minkä mallin sulka tulee mihinki ooppeliin jo ennenku osas edes lukee tekstiä siitä sulkapaketin kyljestä. Miule piti kuitenki saaha Motonet-Mies-kokemus, joten mentii sitte yhessä sinne. Otettiin vuoronumero ja alettiin tsuumata tarjontaa. Kuinka ollakkaan, myö saatii sieltä Nico-Kesäpoika (nimi muutettu), joka tuli palvelemaan meitä. Nico saatto olla jo hätäseen täysi-ikäinenki. Rakas terapeuttini kysyy Nico-kesäpojalta pystyykö tämä hoitelemaan kaksi naista samalla kertaa ja Nico päätti nikotellen ottaa haasteen vastaan. Hommat saatiin hoidettua ja kun poistutaan myymälästä palveluun tyytyväisinä, terapeutti ihan pokkana miettii mite se poikaparka oli jotenki niin hätäinen ja tärisiki ku haavan lehti syystuulessa. Ettei vaan ois jääny eiliset vappujuhlinnat päälle. En tänä päivänäkään nyt ihan varmuudella tiiä johtuiko Kesäpoika-Nicon vaivaantuneisuus vappukrapulasta vai ihan vaan kahesta sen työrauhaa häiriköineestä naisihmisestä, joista toinen ties autoista enemmä kun se tulee koskaan oppimaankaan..
HA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti