Joulukalenteri

 Tervetuloa tämänvuotisen joulukalenteritarinan pariin. Oletko jo kuunnellut jouluradiota? Paketoinut lahjoja? Paistanut luumutorttuja? Tässä sinulle pieni pakohetki arjesta jokaiseen aamuun. Etsi sisältäsi se punaisen lumivalkoinen joulumieli ja hyppää seikkailuun!

(Huomautus jo tässä vaiheessa. Jos et tiedä kuka Raparperikuningas on, lukaise hänen tarinansa ensin.. Löytyy tämän blogin arkistoista. Myös aiempien vuosien joulukalenteritarinat ovat luettavissa, jos tuntuu, ettei tämä riitä..)

Noniin, joulua!

Tiedätkö että aivan kuten meitä ihmisiä, tonttujakin on erilaisia. Joulutontut lienevät tunnetuimpia mutta on niitä muitakin ja jokaisella on omat hommansa hoidettavana! Tämän huomautuksen sain kuulla napakkaan sävyyn eräältä tonttuystävältäni, kun ylistin joulutonttujen intoa selvitä työtaakastaan joka joulu. Muiden tonttujen tekemiset eivät vain ole yhtä näkyviä, ehkä? Mutta asiaa pohdittuani tajusin, että onhan meillä tietysti tallitonttuja, saunatonttuja, metsätonttuja ja varmasti meidän kaikkien tuntemia, hieman jopa väheksytyn tonttusukuhaaran edustajia, eli puutarhatonttuja. Tämän joulutarinan kertoi minulle eräs ystäväni, joka on päässyt lähemmäs noita hassuja pikku ukkeleita, kuin kukaan meistä ihmisistä.. Haluatteko kuulla? Se menee kutakuinkin näin:

Raparperikuningas hieroi nenäänsä ja venytteli kankeita jäseniään. Ilmassa tuoksui kuura ja lumi. Talvi oli tullut aivan yht´äkkiä, aivan kuin joku olisi heilauttanut jäistä taikasauvaansa ja lumisade olisi alkanu tipahdella taivaalta. Sitä jatkui koko aamun, koko päivän ja koko yön. Lumi peitti alleen niin kanien pesäkolot, oravien talvivarastot, kettujen polut kuin ihmisten autotkin. Jälkimmäinen tuntui harmittavan varsinkin monia työmatkalaisia. He raaputtivat autojensa jäisiä laseja kilpaa niin että koko Raparperikuninkaan kotikatu raikui muovisesta kitinästä ja ihmisten tarmokkaasta puhinasta. 

Myös Jasse-koiran kopin ovesta oli tupruttanut lunta sisään, vaikka oven suojana oli pieni peitto. Jasse oli viettänyt yönsä sisällä talossa ja kopissa torkkunut Raparperikuningas odotteli jo malttamattomana, että tämä tulisi raivaamaan lumikaaosta oven edestä. Eipä aikaakaan, kun lumihangen keskeltä kaivautui tumma, puuskuttava nenä. Sitten näkyivät viiksikarvat ja lopulta kaksi ruskeaa silmää, jotka tuikkivat iloisesti. Jasse rakasti lunta. Heti kun se oli saanut Raparperikuninkaan tien raivattua, se juoksi pitkin puutarhaa ja kieriskeli valkoisessa hangessa, jättäen siihen koiranmallisia hassuja kuvioita ja tassunjälkiä. Paljon tassunjälkiä. 

Raparperikuningas katseli koiraystävänsa touhua päätään pyöritellen ja kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen. Täällähän oli kylmä. Henki höyrysi ja lumi narisi pienten töppösten alla. Hmm..tammen juurella näkyi jotain, jotain joka oli hautautunut lumeen. Ei mutta, voi ei! Sehän oli pihan puutarhatonttu! Miksei tuo höppänä ikinä oppinut, että kun ilma alkoi tuoksua lumelta, silloin kannatti hakeutua suojaan. Eih, melkein joka vuosi sama juttu, talvi yllätti puutarhatontun! Kaikissa tonttualan julkaisuissa naureskeltiin samalle asialle ja silti tuo onneton tonttu jäädytti itsensä jääkalikaksi puutarhaan ensilumen sataessa. Tämä oli joka talvinen traditio, ensin tuli lumi, sitten kaivettiin tonttua hangesta. Raparperikuningas huokaisi ja katseli ympärilleen. Toisia tonttuja ei näkynyt vielä missään. Yleensä ne ilmaantuivat paikalle näihin aikoihin. Jos eivät nyt aivan pelkästään naureskellakseen puutarhatontun ahdingolle, sillä tavalla hyväntahtoisesti tietenkin, niin yleensä tonttujen vuosittainen herttakortti-peliturnaus alkoi aina ensilumen sataessa. Nyt muita ei kuitenkaan vielä näkynyt..

Tapahtui Meedion luona

 Wikipedian mukaan (vapaasti referoituna)meedio on henkilö, joka välittää viestejä tuonpuoleisesta, varsinkin vainajilta. Meedio voi myös "erittää henkimaailmasta materialisoitunutta ektoplasmaa." Meedioiden kulta-aika oli jotain sata vuotta sitten. Nykyisin tälläisistä henkilöistä puhutaan enemmänkin kanavoijina. Ero meedioihin on tuo ektoplasman erityksen puuttuminen.

Noh, ektoplasmat sikseen, mie puhun kyllä arkikielessä ehkä enemmän meedioista, se on jotenki kansankielisempää. Oon käyny pariin kertaan sellasessa yleisömeediotapahtumassa, jossa porukka saa viestejä tuonpuoleisesta. (Eikä siellä o kyllä mitää ektoplasmaa eritelty..) Siellä on aina ollu tosi hyvä pöhinä ja ihmiset on saanu ihania terveisiä poismenneiltä perheenjäseniltään ja ystäviltään. Siinä on vaan se ongelma, että siellä on nii paljo porukkaa, niin kaikki ei saa omaa henk.koht.viestiä. Osa hengistä(iha niinku elävistäki ihmisistä)tuo itseään enemmän esille ja osa jättäytyy vähä niinku odottamaan vuoroaan, jolloin vaan aika loppuu. 

Ratkaisu, mennä yksityiseen tilaisuuteen! Yksinkö? Ehei, otin Pikku-H:n mukaan. Meillä on ollu agendalla mennä tälläseen tilaisuuteen jo vuosikausia ja nyt myö vaan se toteutettiin. Mistä meedio? No niitähän löytyy googlaamalla vaikka ja kuinka. 

K kysy miulta illalla, että mite meni. "Käyttikö se jotai kristallipalloa?" Tää oli tietysti ihan ironinen vitsi mutta jos nyt otetaan asia ihan vakavasti, niin varmaan jotku meediot käyttääki. Jokaisella on omat keinonsa lukea saamiaan viestejä. Tää meiän meedio sai enemmän kehollisia kokemuksia, joten hän aloitti kaikkien viestien lukemisen aina seisten. 

Oltii kumpiki vähä(paljo)jännityksessä, mitä tässä tulis tapahtumaan? Mitään pelättävää ei kuulema ole, joten sillä mentiin. Meedion työtila oli ihanassa vanhassa puutalossa, jota kukaan ei ollu pilannu Tikkurilan valkosella kalustemaalilla, vaan talo oli säilyttäny oman satavuotisen henkensä. Meedio oli sellanen "ihan tavallinen" nainen, jota meistä ei kukaan erottaisi Prisman vihannesosastolla. Ei siis kaulasta roikkuvia kristalleja, turbaania, mitään kaapuja tai muuta mystistä. Mentiin meedion työhuoneeseen, laitettiin puhelimet lentotilaan, kaadettiin teetä kuppeihin ja istuttiin alas. 

Ekana nostettiin kortit, joilla päästiin vähän tunnelmaan. Tässä miun:

Oon kuullu, että henkimaailma tulee ihmisen luo kevyessä muodossa. Tuulena, perhosina, höyheninä tai vaikka lintuina. Tää kortti haluu kertoo miule, että miula on tosi paljon henkiauttajia ja rinnalla kulkijoita ja että miu pitää luottaa myös miu omiin henkisiin kykyihin.

Noh, viestejä tuonpuoleisesta? Ekana tuli iloinen naisenergia. Fyysisesti muodokas, ei kuitenkaan lihava henkilö, joka oli hyvin iloinen tästä mahdollisuudesta tulla moikkaamaan. Tää hahmo katto meiän teepöytää(jossa oli teen lisäks tarjolla gluteenittomia, sokerittomia, ...jajotaintomia-keksejä)että voivoi, eikö ton enempää tarjottavaa. Pitäis olla pöytä täynnä pullaa ja kakkua, enemmän tarjottavaa. Tää henkiö katto miu pääkallokuvioista paitaa ja nauro sille sillee hyvällä tavalla. Että ei heidän aikaan tuommoisia, hänellä on vaan tää esiliina. Mutta että se sopii miule. Hän ei ole miu läheisin henkiopas mutta on kulkenu miu rinnalla ja seurannu miu elämää, vaikka ei ollakkaan koskaan tavattu..

Toinen miule tullu hahmo oli suoraselkäinen mies, joka ei ois eläessään missään nimessä uskonu mihinkään henkimaailmaan mutta on nyt sitä mieltä, että onhan tää mahtavaa. Hän on ollu enemmänkin hiljainen kuin mikään suupaltti. Ei siis tuppisuu, on puhunu kyllä mutta asiaa. On pitäny eläimistä ja tehny käsillään paljon kaikkee. Metsä on ollu tälle henkilölle paikka, jossa on myös viettäny paljon aikaa ja hän haluu korostaa sitä myös miule. Että miu kannattaa mennä metsään "maadoittamaan" itseäni.

Miule nää henkilöt oli ihan selviä, keitä he ovat..

Pikku-Hkin sai ihan mielenkiintosia viestejä, kannustusta ja apuja tuonpuoleisesta, hän kertonee niistä jos haluaa..

Meillä oli tosi hyvä ja lämmin tunnelma, jotenki turvallinen. Oltais molemmat voitu jäähä sinne jutustelemaan vaikka koko päiväks. Nyt tuntuu, että olo on jotenki kevyt :) Suosittelen tätä kokemusta kaikille, jos ei muuten niin sillä varjolla, että kaikkee pitää kokeilla. 

Muutama yleismaailmallinen vinkki kuitenkin, jotka ihan kuka tahansa teistä voi ottaa osaksi omaa arkea. Ja ei, teiän ei tartte uskoo mihinkään "yliluonnolliseen" tai "henkimaailmaan" tai "ennustajaeukkoihin" tai "tarot-tulkitsijoihin" eikä näistä jutuista tartte kertoo kellekkään. Muista kuitenkin pari vinkkiä, ihan vaan vaikka mielenkiinnosta:

-Jokaisella on omia henkiauttajia ja rinnallakulkijoita. Ne voi olla tuonpuoleiseen siirtyineitä ystäviä, tuttavia tai sukulaisia, tai ne voi olla metsänhenkiä, enkeleitä tai ihan mitä tahansa. Vaikka peikkoja :D Niiltä voi pyytää apua. Onko tentti tulossa? Työhaastattelu? Etkö tule naapurin kanssa toimee? Pyydä apua auttajalta! Pyydä tsemppiä tenttiin, apua haastatteluun, pyydä naapurille helpotusta.

-Rakasta itseäsi. Jos et itse jaksa ja pidä huolta itsestäsi, et kyllä jaksa auttaa muitakaan, oli kyse sitten ihan fyysisestä auttamisesta tai vaikka vaan toisen ongelmien kuuntelemisesta. 

-Onko paha olla? Hermo menee? Fyysisiä vaivoja? Mene johonkin hiljaiseen paikkaan(ihan vaikka Prisman vessan viimeiseen koppiin) ja hengitä muutaman kerran rauhassa sisään ja ulos. Mieti, että joka kerran kun päästät ilmaa ulos, samalla poistuu pahaa mieltä ja ongelmia. Vähä niinku kehon kevätsiivous pikana.

- Unelmoi ja tavoittele unelmiasi mutta älä jää kiinni siihen, että MITEN saat sen unelman toteutettua. Se voi toteutua ihan odottamatonta reittiäkin pitkin, pääasia, että tähtäät siihen vaikka se tuntuis kuinka epätodelliselta. 

Naurattaako tää koko asia teitä? Hyvä. Paljon pahempi ois jos teitä itkettäis :D Pidä kuitenkin aistit auki. Jokainen voi lukea tuonpuoleisen viestejä, vaikka toiset onki vähä herkempiä niille. Viesti voi olla tuoksu, väri, tuulenhenkäys tai vaikka kuten miule kävi viime synttäripäivänä, pikkulintu, joka istahti miu auton A-pilarille ja katteli miuta etulasin läpi suoraan silmiin. Mie tiiän kuka tuli tuonpuoleisesta toivottamaan hyvää syntymäpäivää ;)

Pysykää linjoilla muruset, mie yritän täällä aistia teiän energiat :D

**

Ja hei, kohta alkaa joulukalenteri, pysykäähän linjoilla!

Inkiväärishotti muumien tapaan

Se on kuulkaa koronat ja leprat ja mustat surmat ja ebolat ja tuiki tuntemattomat biologiset uhkakuvat, jotka vaanii pientä ja vähän suurempaakin kulkijaa tuolla. Ulkona. Syksyisessä pimeydessä, jossa lehdet on tippunu, maa on märkä ja mutainen, mieli on musta ja karkkipäiväkin on peruttu. Nih.

No mitä sille asialle sitte voi tehä? Miula on teille varma ratkasu, jonka avulla pysytte terveenä. Peruuntuneeseen karkkipäivään tää ei kyllä auta, enkä itseasiassa tiiä auttaako mihinkään muuhunkaan mutta ei siitä nyt sen enempää. Joidenkin lähteiden mukaan inkiväärillä on kaikenlaisia huippuvaikutuksia, kuten: 

-Auttaa ruoansulatuksessa ja närästysvaivoissa (no ehkä miuta on pierettäny vähä vähemmä?)

-Helpottaa flunssaoireita(Varmasti ihan yhtä tehokkaasti, ku kaikki muutki ihmelääkkeet.)

-Auttaa painonhallinnassa pitämällä verensokerin tasaisena.(Jaadajaadajaa. Ei auta ainakaa miu karkkihimoon!)

-Inkivääri hellii ihoa, hiuksia ja auttaa akneen. (Luotan silti kampaajani ammattitaitoon tietyissä tilanteissa..)

-Lievittää kipuja ja tulehduksia, myös ulkoisesti. Auttaa mahdollisesti myös kuukautiskipuihin. (Joo, aion kokeilla ehkä hieroa tuota äsken keittämääni lientä miu kipeisiin niveliin mutta menkkakipujen lievityksessä vannon e-pillereiden nimeen!)

Eli, inkiväärishotti muumien tapaan. 

Tää on tosi helppo ja nopee valmistaa. Tarvitset vain:

-Muumikuvioisen (lasisen)leikkuulaudan

-Muumikannun (voi olla mikä tahansa kuosi mutta itse pidän tästä mustavalkoisesta)

-Veitsen

-Kuorimaveitsen

-Inkivääriä

-kattilan

-hanavettä

-sitruunan

-hunajaa

(mustekynän)

Se on sitte ihan mitä ohjetta nyt seuraat, niin joissain sanotaan, että inkivääri pitäis kuoria ja toisissa se vaan palotellaan menemään ihan ilman mitää kuorimarituaaleja. Tosimartat(jotka viihtyy keittiössä ja joilla ei o kertakaikkiaan mitään muuta elämää/tekemistä)kuorii inkiväärin lusikan kärjellä rapsuttaen. Näin siitä menee mahdollisimman vähän hukkaan. Lapseton, kotitalousgeenitön epämartta käyttää ihan vaan Ikean kuorimaveistä, eikä sitäkään nyt ihan niin tarkkaan, kunhan nyt enimmät.. Tosimartta myös raastaa inkiväärin, epätosimartta paloittelee sen Hackmanin tylsällä veitsellä jonkinlaisiksi palasiksi.

Eri ohjeissa on myös eri määrä inkivääriä. Jos omistat keittiövaa´an, mittaa sillä 200-300g inkivääriä. Tai 100-150g tai sitte käytät ihan nyt vaa just sen verran, kun sitä sattuu olemaan/kattilaan mahtuu/jaksat kuoria.

Sitte vettä. Seki on nyt sitte vähä ohjeesta riippuen puolesta litrasta jonnekki vähä suurempiin määriin. Ite tein sillee, että mittasin toho muumikannuun vettä, varmaan jotai litra? Sitte se vaan kattilaan, niin tulee valmiiks sellanen määrä, joka mahtuu johonki astiaan, ku liemi on valmis. NEROKASTA!

Sitte ei muuta ku määrä x inkivääriä sinne y määrään vettä ja hella täysille! 

Tässä voi siis samaan aikaan valmistaa lounasta. Asiat kannattaa tehä siinä järjestyksessä, että eka kahvit tippumaa, sit leikkaa patongin kahtia, sit kuorii ja palottelee inkiväärit, sit piirtää sitruunalle naaman, sit mittaa veden kattilaan ja laittaa sen tulille, sit inkiväärit sinne, sit tajuaa, että nyt sitruunalla on mustekynällä tuhrittu pärstä ja vaikka se on sinällää tosi kiva juttu, niin ehkä se naama kannattaa leikata pois, enneks pilkkoo sitruunan veteen. Seuraavaks turaus hunajaa sinne kattilaan, kansi päälle ja antaa sen kiehua (ohjeesta riippuen 4-50min) sen aikaa että patonki on valmis, kahvi kaadettu kuppiin ja jäljet siivottu. 

tässä alemmassa kuvassa näkyy hyvin, miten sitruunalle on tehty niinsanottu "face off-kuorinta":

Kattila pois liedeltä ja kaataa sitte sen nesteen jossai vaiheessa (tässä välissä voi kattoo vaikka teho-osastoa yhen jakson C-morelta) vapaavalintaista kuosia edustavaan muumikannuun jonku siivilän läpi. 

Tätä shottia sitte joka aamu pieni tujaus ja ah kun tekee autuaaks!

Terveisin J, melkein lääkäri

P.S. Sitte vielä pieni leikki tähän loppuun, eli lue teksti uusiks ja laske kuinka monta kertaa sana "sitte" esiintyy. :D

 

Tervetuloa meille

Joo, siis hei ihanaa, ollaan muutettu! (Taas.) Kohta on tuparit! (Taas.) Tän kaiken hässäkän takia tämä blogitaivaan tähtönen on ollu vähä muissa maailmoissa, eikä ole siis ehtinyt päivittää kuulumisia. Nyt, rakkaat lukijani leikitään että Sisustuslehti MitäHemmettiä?? kävi tekemässä meiän uudesta kodista jutun, jonka voitte lukea tästä:

J avaa tässä teille uuden, ihanan kulttuurikotinsa ovet ja päästää teidät virtuaalimatkalle Tikkurilan sydämessä sijaitsevaan kaksioon, jonka virolaismiehet remppasivat Lumolle, joka sitten vuokraa sitä heille ihan tuntuvaa kuukausittaista rahasummaa vastaan. Vuokra on vielä mukavasti nousussa lähiaikoina juuri valmistuneen parvekelasiremontin takia. Tämän kaksion parvekelaseja ei ole kuitenkaan uusittu ja yksi on vieläpä irti alareunastaan niin, että se tekee niiden käytöstä haastavaa. Onneksi nyt on talvi, eikä kukaan halua aukoa laseja talvisaikaan. Sitäpaitsi onhan se mukavaa, että naapurilla on hienot lasitukset!

Keitä täällä asuu? J ja K, susipari, jotka elävät kumpikin omaa arkeaan. Kaiken kiireen keskellä on kuitenkin yksi yhdistävä tekijä, ikivanhat 90-luvun teeveesarjat, joita röhnötetään katselemassa tällä avatulla sohvalla. J ei halua tunnustaa katsovansa myös joitain noloja tv-sarjoja yksin ollessaan. "Emmie nyt mitää Frendejä sentäs kato!" Hän naurahtaa. 

J ihastui pienessä mielenhäiriössä ihanaan, supermatalaan sohvaan ja hankki sen jostain sieluttomasta ketjuliikkeestä samaan aikaan kun pariskunnan ensimmäisen sängyn. Sohva on kaikessa epämukavuudessaan onneton mutta K:n keksittyä pitää sitä levitettynä, röhnötystila tuplaantui ja jatkuva sohvalla pyöriminen hyvää asentoa etsien helpotti.

Eteisessä puolestaan on kivasti kaappitilaa ja vaatteet ovat hyvässä (epä)järjestyksessä. K:n yksi jokasään takki ja J:n (helvetin)epämääräinen kasa vaatteita. Siitä hän sitten valitsee mahdollisimman epäsopivan, liian kylmän, kuuman tai ei sadetta-pitävän asusteen lähtiessään ulos. Ihanan boheemia! 

Eteisessä tulijaa tervehtii myös asunnon kruununjalokivi, hieno pääkallotaulu, josta voi halutessaan opiskella ihmiskallon latinankielisiä nimiä. Taulu on J:n siskon tuliainen toiselta puolelta maailmaa. Arvoa nostaa se, että reissu tehtiin juuri ennenkuin Suomen rajat menivät kiinni koronaepidemian takia.

Muutoinkin asuntoa on sisustettu rohkeasti erilaisilla tauluilla. Taulut kiinnitettiin jonkinlaisella ihmeteipillä, josta ei pitäisi jäädä minkäänlaista jälkeä seiniin? Ennakko-odotuksista huolimatta vain yksi taulu tippui seinältä parin tunnin jälkeen, muut ovat toistaiseksi pysyneet. 

Kuvassa K:n rakkaimpiin aarteisiin kuuluva "mummotaulu". Kuvassa näkyvän mummon voi päivästä riippuen bongata joko seisomassa talonsa rappusilla tai vilkuttamassa ikkunasta. Kerrotaan, että joskus mummo on kylillä ja taulu on tyhjä..

Myös Makke, maailman mielikuvituksettomin mustekala- taulu seuraa pariskuntaa kuin nälkäinen susilauma puolikuollutta poroa. Ehkä siihen on syynsä, miksi Makke ei koskaan lentänyt pesästä, kuten J:n muut maalaukset? Noh, mahtuuhan se tuossa olemaan.

J harrastaa kukkia. Joku voisi jopa sanoa, että kukat harrastavat itsekseen tässä taloudessa. Ystävältä saatu koristenokkonen oli jo viimeisen oksan varassa kuolemassa sukupuuttoon mutta J:n päättäväisen elvytyksen ansiosta nokkonen toipui, elää, voi hyvin ja tekee niin paljon sivukonttorihaarakkeita, että täällä ollaan kohta pulassa. Tässä nokkosen taidonnäyte. Kasvi juurrutti itsensä ohimennessään toisen ruukkuun.. Koristenokkosten ei tiedetä vallanneen yhtään asuntoa mutta tässä ollaan jo aika hiton lähellä..

Lisäksi biojäteastiassa kasvaa ananas?

Keittiön kaihtimet ovat yleensä kiinni. "Eipä niitä varmaan tarvitsisi pitää suljettuina, sillä onhan meillä kalterit ikkunassa!" J vitsailee. Tai siis ei vitsaile, vaan se on totta.

Naapurit ovat huomaavaisia ja pitävät sen verran ääntä, ettei J:ä pelota olla yksin kotona, kun K on poissa. Pienet elämän äänet tuovat turvaa. Lisäksi seuduilla kulkevat narkkarit ajattelevat muita pihalla liikkujia sen verran, että eivät jätä välineitään lojumaan maahan. Tässä kuva vessan ikkunasta, jonka rakoseen on työnnetty ruisku. Poissa maasta, poissa lapsen varpaasta, sanoo vanha Tikkurilalainen sananlasku. 

Jääkaappi on kivasti integroitu huomaamattomaksi elementiksi muuhun keittiöön nähden. J on (tietenkin)muokannut jääkaapin oven niin, että sinne löytää sitten vaikka pimeässäkin, eikä erehdy menemään vaikka viereiselle tarvikekaapille.. K kiroaa käsiin tippuvia kortteja ja lappusia mutta ei ala kuitenkaan keskustelemaan magneettien ja krääsän poistamisesta. 

Pimeässä luolassa tunnelmaa luo mukava luuranko-valosarja, jonka J löysi ystävänsä vinkin perusteella paikallisesta superhyper-marketista halloweenin aikaan. ("Se on parasta aikaa löytää kivoja sisustustuotteita." J vinkkaa!) Asetelmassa uusi kohtaa vanhan, kun J ripusti valot reunustamaan ainoaa suvussa kulkenutta huonekalua, jonka hän on onnistunut saamaan käsiinsä. 

Tervetuloa vaan tänne Tikkurilan sydämeen! Täällä on ihanan lämpöinen kodin tunnelma, jota yksikään alaikäinen ei käy päivittäin tuhraamassa. Täällä leivotaan ja neulotaan, kuin Strömssöössä ikään. Taidonnäytteenä esimerkiksi tälläiset pääkallo-varpaanlämmittimet:

(ei, ku hetkinen, tässä kuvassa taitaaki olla ihan vaa Henkkamaukan lastenosastolta ostetut sukat..)

Voi Jeesus!