Tervetuloa tämänvuotisen joulukalenteritarinan pariin. Oletko jo kuunnellut jouluradiota? Paketoinut lahjoja? Paistanut luumutorttuja? Tässä sinulle pieni pakohetki arjesta jokaiseen aamuun. Etsi sisältäsi se punaisen lumivalkoinen joulumieli ja hyppää seikkailuun!
(Huomautus jo tässä vaiheessa. Jos et tiedä kuka Raparperikuningas on, lukaise hänen tarinansa ensin.. Löytyy tämän blogin arkistoista. Myös aiempien vuosien joulukalenteritarinat ovat luettavissa, jos tuntuu, ettei tämä riitä..)
Noniin, joulua!
Tiedätkö että aivan kuten meitä ihmisiä, tonttujakin on erilaisia. Joulutontut lienevät tunnetuimpia mutta on niitä muitakin ja jokaisella on omat hommansa hoidettavana! Tämän huomautuksen sain kuulla napakkaan sävyyn eräältä tonttuystävältäni, kun ylistin joulutonttujen intoa selvitä työtaakastaan joka joulu. Muiden tonttujen tekemiset eivät vain ole yhtä näkyviä, ehkä? Mutta asiaa pohdittuani tajusin, että onhan meillä tietysti tallitonttuja, saunatonttuja, metsätonttuja ja varmasti meidän kaikkien tuntemia, hieman jopa väheksytyn tonttusukuhaaran edustajia, eli puutarhatonttuja. Tämän joulutarinan kertoi minulle eräs ystäväni, joka on päässyt lähemmäs noita hassuja pikku ukkeleita, kuin kukaan meistä ihmisistä.. Haluatteko kuulla? Se menee kutakuinkin näin:
Raparperikuningas hieroi nenäänsä ja venytteli kankeita jäseniään. Ilmassa tuoksui kuura ja lumi. Talvi oli tullut aivan yht´äkkiä, aivan kuin joku olisi heilauttanut jäistä taikasauvaansa ja lumisade olisi alkanu tipahdella taivaalta. Sitä jatkui koko aamun, koko päivän ja koko yön. Lumi peitti alleen niin kanien pesäkolot, oravien talvivarastot, kettujen polut kuin ihmisten autotkin. Jälkimmäinen tuntui harmittavan varsinkin monia työmatkalaisia. He raaputtivat autojensa jäisiä laseja kilpaa niin että koko Raparperikuninkaan kotikatu raikui muovisesta kitinästä ja ihmisten tarmokkaasta puhinasta.
Myös Jasse-koiran kopin ovesta oli tupruttanut lunta sisään, vaikka oven suojana oli pieni peitto. Jasse oli viettänyt yönsä sisällä talossa ja kopissa torkkunut Raparperikuningas odotteli jo malttamattomana, että tämä tulisi raivaamaan lumikaaosta oven edestä. Eipä aikaakaan, kun lumihangen keskeltä kaivautui tumma, puuskuttava nenä. Sitten näkyivät viiksikarvat ja lopulta kaksi ruskeaa silmää, jotka tuikkivat iloisesti. Jasse rakasti lunta. Heti kun se oli saanut Raparperikuninkaan tien raivattua, se juoksi pitkin puutarhaa ja kieriskeli valkoisessa hangessa, jättäen siihen koiranmallisia hassuja kuvioita ja tassunjälkiä. Paljon tassunjälkiä.
Raparperikuningas katseli koiraystävänsa touhua päätään pyöritellen ja kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen. Täällähän oli kylmä. Henki höyrysi ja lumi narisi pienten töppösten alla. Hmm..tammen juurella näkyi jotain, jotain joka oli hautautunut lumeen. Ei mutta, voi ei! Sehän oli pihan puutarhatonttu! Miksei tuo höppänä ikinä oppinut, että kun ilma alkoi tuoksua lumelta, silloin kannatti hakeutua suojaan. Eih, melkein joka vuosi sama juttu, talvi yllätti puutarhatontun! Kaikissa tonttualan julkaisuissa naureskeltiin samalle asialle ja silti tuo onneton tonttu jäädytti itsensä jääkalikaksi puutarhaan ensilumen sataessa. Tämä oli joka talvinen traditio, ensin tuli lumi, sitten kaivettiin tonttua hangesta. Raparperikuningas huokaisi ja katseli ympärilleen. Toisia tonttuja ei näkynyt vielä missään. Yleensä ne ilmaantuivat paikalle näihin aikoihin. Jos eivät nyt aivan pelkästään naureskellakseen puutarhatontun ahdingolle, sillä tavalla hyväntahtoisesti tietenkin, niin yleensä tonttujen vuosittainen herttakortti-peliturnaus alkoi aina ensilumen sataessa. Nyt muita ei kuitenkaan vielä näkynyt..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti