Huijausviesti(kö?)

Tapahtui ihan tavallisena perjantaina. Olin töissä, koska ihmisen pitää käydä töissä saadakseen rahaa. Voi tietty vaihtaa koko ajan työpaikkaa ja viettää siinä välissä myös kymmenen päivän työttömyysjakson, kuten minä tein mutta se näkyy kyllä sit heti tilipussissa. Toki jos tekee rahakkaita hoitsun hommia, ni ei se niissä miljoonissa kyllä niin paljon tunnu. Enivei, kesken työpäivän kävin pukukaapilla kattomassa puhelinta saadakseni selville että onko miuta kaivattu. Havaitsin, että tekstiviestilogo loistaa punaisena, eli jotain on tullu. Oletin tietysti, että ylityöviestiä pukkaa(oon kohta jo henkisesti ja fyysisesti valmis ottaa ylityövuoroja,jolloin rahan tuloa ei voi estää!)mutta sen lisäksi oli viesti postilta.

No kaikki ketkä on vähänkään lukenu uutisia viimepäivinä tietää,että postinkin nimissä tulee huijausviestejä. Avasin viestin kuitenkin sen suurempia ajattelematta(kuten aina)ja tajutessani että sen on pakko olla huijausta, olin jo paniikissa poistamassa sitä, sulkemassa puhelinta ja vetämässä foliohattua tiukemmin päähäni. Mietin myös mielessäni lähettäjää: Fazer. Olisiko mahdollista, että joku hakkeri ois valmis lyömään niin pahasti vyön alle, että laittais huijausviestin FAZERin nimissä??

Harjaantunut paketinlähettelijäsilmäni havaitsi kuitenkin nopeasti kaiken ahdistuksen läpi, että viestissä oli koodi, jota ei siis pidä lähettää mihinkään, eikä sitä tarvinnu klikata, ainoastaan näppäillä Halikon Risen aulassa sijaitsevan pakettiautomaatin ruutuun. Mielenkiintoista? En muista tilailleeni mitään viimeaikoina(koska työttömyys) joten seuraava ajatus oli, että paketti on tullu väärään osotteeseen tai numeroon. Olisinko se suuri ihminen,joka selvittäisi paketin oikean kohteen? Kyllä, jos paketti ois ollu vaikka H&M:lta tai Zalandolta mutta että Fazer.. kyllä, päätin että käyn nyt ainaki kokeilemassa koodia ja katon mitä tapahtuu.

Pitkän, myrskyisän ja tapahtumarikkaan työpäivän päätteeksi ajoin Halikon Riselle. Kurvasin ruosteisella Meridallani parkkikselle ja jätin sen odottelemaan. Kävin hämäykseksi hakemassa kaupasta juustoa(no,ok, se oli oikeestikki loppu!) ja ohuen ohutta ruisleipää(se on parasta,ku laittaa päälle yhtä paksun kerroksen päällisiä ku mitä se leipä on x) Siitä sit itsepalvelukassan kautta lokeroille. 

Näppäilin koodin ja laite mietti hetken aikaa. Olin jo varma että huijaus on paljastunu mutta ei, sieltä se lokero ponnahti auki ku megavisan palkintoboksi konsanaan! Keskikokoinen pahvilaatikko tuijotti miuta luottavaisen oloisena pimeydestä. Kaivoin sen kainalooni ja poistuin vähin äänin kuitenkin sen verran sivuille vilkuillen, että mahdollinen tekoviiksiin pukeutunut piilokameratiimi ois osunu tutkaan. Kukaan ei kuitenkaan sanonu mitään.

Viritin boksin Meridan tarakalle ja siinä kohtaa mietin, että mitä jos siinä olevat suklaapatukkakuvat onki hämäystä ja oikeesti paketti sisältää huumeita tai jonku miu tutun irtileikatun raajan ja jonku uhkauskirjeen? 

Kotona avasin paketin tarkistettuani, että siinä tosiaan oli miun nimi ja mei uus osote. Missään ei näkyny myöskään valkoista jauhetta, joka ois voinu viitata vaikka pernaruttoon. Sisältönä oli.. *rummun pärinää*

Fazerin pikkupatukoita. Siis sellanen suht iso boksi täynnä suklaata?!

Miula oli mielessä kolme ihmistä, joista läksin kyselee kuka tämän takana on. Vaikka K ehtiki vetää kaks patukkaa enneks olin selvittäny onks ne oikeesti vaikka myrkytettyjä, asian oikee laita selvis nopeesti 😊 Tässä oli tapahtunu käänteine  synttäripakettitapahtuma, eli miun piti laittaa siskolle synttärilahja mutta koska en keksiny mitää tarpeeks mahtavaa aikarajaan mennessä, en laittanu pakettia vielä menemään. Tämä suunnitelma heilautti tilanteen siihen, että sainki ite postia 🤭 Universumi ja siskot on kyllä tutkimattomia ja mahtavia samaan aikaan..

 

liftaten osa 3

 ”Ota selville sen mökin osoite johon ollaan matkalla. Eikös se ollutkin jossain vähän Kuopion jälkeen, jos ihan tarkkoja oltiin? Jossain tuossa.. mitä tossa lukee..” Inka raaputti sivun pinnasta pois pientä ruskeaa tahraa, jonka alta paljastui paikka nimeltä Kortejoki. 

”Joo, tuossa se on.” Elviira vahvisti Inkan pohdiskelut. ”Sanoin Makelle, että osallistutaan siihen Annan synttärilahjaan parilla kympillä. Ne ostaa sille jotain kivaa, meidän tarttee vaan laittaa nimet korttiin.” Elviira tökki tylppää kynän päätä etusormellaan ja Inka sulki karttakirjaston laskien sen sohvapöydälle. ”Suski ja Simo menee sinne omalla kyydillä. Muistaakseni Suski sanoi, että menevät käymään Simon tädin luona Kuopiossa ja täti heittää ne sitten sinne mökille. Päästään samalla kyydillä varmaan, jos vaan ehditään niille seuduille ennen iltaa.” Elviira sanoi ja istui Inkaa vastapäätä olevaan tuoliin. 

”Simo, joo. Ne on Suskin kanssa jotenkin niin sopiva pari.” Inka hymyili ja muisteli hetkeä, kun Simo oli esitelty kaveriporukalle Suskin järjestämissä 20-luvun teemabileissä keskellä synkintä syksyä. ”Niimpä.” Elviira nyökkäili. ”Hei, kun tästä liftaamisesta nyt tuli mieleen se ukko, jonka luo menit silloin kun mentiin sinne Lappeenrantaan, ootko siitä kuullu? Jarnoko sen nimi oli?” Inka yritti kaivaa tuon pitkätukkaisen miehen nimeä muistinsa syövereistä ja Elviira vastasi hymyillen: ”Jarkko ja joo, kävin pitkästä aikaa katsomassa sen valokuvasivustoa viime viikolla. Se on menny naimisiin kai nyt viime jouluna, ainakin kuvista päätellen. Sillä on niissä otoksissa sellanen vähän johonkin ritarien aikakauteen viittaava asu päällä ja vierellä tosi nuoren näkönen vaimo valkosessa mekossa, kukkakimppu käsissä. Tietty ne voi olla jotain lavasteita tai joku sen taideprojekti mutta ainakin siihen oli kommentoitu paljon onnitteluita.” Elviira hymyili leveämmin ja jatkoi sitten pehmentääkseen Inkan säälivää ilmettä: ”Ihan kiva, ei meistä olis mitään pariskuntaa tullu ikipäivänä. Hyvä vaan, jos on löytäny vierelleen tollasen kauniin naisen.” ”Ihmiset on kummallisia.” Inka tyytyi toteamaan ja nojasi selkäänsä värikkääseen tyynyyn. 

Katse kiinnittyi pieneen, sitkeään aloe veran- lehteen, joka sinnitteli harmaassa kukkaruukussa kivisellä ikkunalaudalla. Elviira oli niitä ihmisiä, joiden ikkunalaudalla kasvoi nimenomaan Aloe vera, eikä mikään perinteinen Jukkapalmu, joka löytyi jokaisen omakotitaloasujan olohuoneesta, heti siitä Ikean lipaston vierestä. ”Missäköhän sitä ollaan kymmenen vuoden päästä?” Inka tuijotti edelleen pientä urheaa kasvia ja haroi ohutta tukkaansa hajamielisesti. ”En uskalla edes ajatella! Jos Jarkkokin on mennyt naimisiin niin sanoisin, että mitä vaan voi tapahtua.” Elviira sanoi vakavana, eikä Inka voinut väittää vastaankaan. ”Hoidetaan nyt tää Ilosaarireissu eka alta pois ja mennään naimisiin vasta sitten. Odotuksena siis, että tältä reissulta löytyy joku sopiva miesehdokas kulkemaan rinnalla sitä loputonta tuomiokirkon käytävää pitkin.” Inka huokaisi ja he kilistelivät teekuppejaan sinetöidäkseen päätöksen. 

Liftaten osa 2

  ”Se on se, jonka kannessa on sellanen tummaihoinen nainen.” Inka yritti tavoittaa kartastoa katsellaan. ”Joo, kyllä se täältä löytyy.” Elviira oli siirtynyt takimmaisen kirjahyllyn luo ja juoksutti pitkiä sormiaan kirjojen selkämyksiä pitkin. ”Tässä!” Hän sanoi ja kaivoi ison kirjan keskimmäiseltä hyllyltä, Amnesty-järjestön lehtipinojen alta. ”Eikö meidän pitäny muka palauttaa näitä koululle ala-asteen lopulla?” Inka sanoi hajamielisen oloisena ja alkoi selailla sivuja. Suomen kartta oli jossain viimeisillä sivuilla, ainakin näin hän muisteli.

”No kyllä kai. Tai ehkä ei, koska siinä se kartasto nyt vaan on.” Elviira pyöritteli päätään ja käveli keittiöön täydentämään teekuppiaan. ”Kaivappa se Suomi-neito sieltä esiin, niin katsotaan vähän mitä reittiä kannattaa lähteä liftaamaan.” Tämä jatkoi ja uitti jo kertaalleen palvellutta teepussiaan vihreässä  mukissa, jonka reunassa oli pieni halkeama. Elviira varoi juomasta siltä reunalta saatuaan kertaalleen haavan huuleensa. Mukia ei kuitenkaan voinut heittää pois kahdesta syystä, se oli hyvän värinen ja toisaalta sillä oli niin paljon tunnearvoa, ettei mikään rahasumma korvaisi sitä. Haljennut ylähuuli oli pieni hinta hienosta ja tunteikkaasta astiasta.

Inka istui nojatuolissa ja selasi kartaston jo hieman kellastuneita sivuja. Se ei enää tuoksunut siltä, miltä koulukirjat yleensä tuoksuivat. Lopulta hän löysi aukeaman, jossa suomen kartta näkyi kokonaisuudessaan Helsingistä Utsjoelle. Länsinaapurin raja näkyi kuvan toisella reunalla ja idässä maisemaa halkoi Neuvostoliitto. ”Neuvostoliitto.” Inka totesi hihitellen. ”Ei ole ihan uusinta uutta tämä karttakuva, ei.” Hän jatkoi ja katseli paikkojen ja kaupunkien nimiä, jotka olivat olleet aikanaan osa Suomea.

”No Helsinki, Kuopio ja Joensuu ovat kyllä edelleen olemassa, eikä niihin vieviin valtateihin liene tulleen paljonkaan muutoksia jälkeen tuon kirjan painatuksen, joten tästä saa ihan pätevän kuvan meidän matkareitistä.” Elviira totesi ja katseli suomen karttaa Inkan olan yli. Kyllä tämänkin asian olisi tietysti voinut tarkistaa jonkin ylikansallisen karttaohjelman verkkopalvelusta mutta jostain syystä tämä kaksikko koki ala-asteaikaisen karttakirjan olevan juuri oikea tiedonlähde suunniteltaessa kesäistä liftausreissua. He kokivat kumpikin käsittämätöntä kaipuuta kultaiselle 70-luvulle, jolloin, ainakin tarinoiden mukaan, lahkeet olivat leveitä, kesät kuumia ja ruskearaitaisessa telttakankaassa oli yhtä paljon retkeilymerkkejä, kuin mitä Elviiran vintage-henkisessä hyllyssä oli matkailukirjoja. Tuolloin liftaus oli täysin tavallinen tapa matkustaa. Elviira ja Inka olivat kokeilleet tätä matkailumuotoa edellisenä kesänä. Tuolloin matka oli vienyt Helsingistä molempien kotikaupunkiin Lappeenrantaan. Kaikki oli sujunut ongelmitta, joten mitä pahaa voisi tapahtua tälläkään kertaa?

”Jos mennään siihen Arabian kauppakeskuksen nurkille, siinä on sellanen hyvä bussipysäkki, johon joku voi pysähtyä ottamaan meitä kyytiin.” Elviira suunnitteli ääneen ja Inka nyökkäili. Hän ei tiennyt oikeastaan yhtään missä koko Arabian kauppakeskus sijaitsi, vaikka muistikin käyneensä siinä joskus lounaalla ja nähneensä sen toisinaan myös raitiovaunun ikkunasta. Onneksi Elviira oli paremmin perillä pääkaupunkiseudun liikenteestä ja varsinkin siitä, mitkä valtatiet johtivat sieltä poispäin. ”Siitä sitten kohti Vantaata, Keravaa ja lopulta Lahti, Mikkeli, Kuopio.” Elviira oli napannut pöydältä lyijykynän ja kuljetti sitä pitkin karttapohjaa. ”Tässä on isoa tietä, jossa on liikennettä. Hyvällä tuurilla päästään parilla pysähdyksellä perille asti.” Hän jatkoi ja naputti kynän terää Kuopion kohdalla niin että, se katkesi ja pieni harmaa lyijynpätkä vieri lattialle. 

Jatkotarina

 Miula on tässä kevään mittaa ollu agendalla kaikenlaista. Muuton, uuden työpaikan ja muun tälläsen perusjutun lisäks yritin kääntää miu elämän suuntaa alkamalla joko taiteilijaks tai kirjailijaks. Kävin jo mielessäni läpi miten mahdollistaisin taideopinnot niin, että voisin sitte samalla käydä töissä ja lopulta miusta ois tullu rikas(?)nykytaiteilija. Yllättäen en sitte päässy mihinkää nimekkäisiin kouluihin, outoo?

Lisäks yritin saada luovuuteni liikkeelle osallistumalla kirjoituskilpailuun. Tässä oli kyllä suht kuppaset palkinnot(anteeks vaan jos joku tän ko kisan järjestäjä nyt lukee tätä!) siis tyyliin vuoden ilmaset äänikirjat. No, okei, voittajan stoori ois painettu ihan oikeeks kirjaks ja äänikirjaks ja näin ollen koko maailma ois löytäny sen kirjailijanlahjat ja lopulta se hahmo vois saaha vaikka Nobelin kirjallisuuspalkinnon ja.. Nyt kun mietin asiaa, ni ehkä tää miu tuotos ei ollu tarpeeks mediaseksikäs eikä somemyönteinen mutta hei, kukaan ei enää voi estää miuta julkaisemasta tätä strooria tälläsenä jatkokertomuksena miu blogissa :)

Sen verran varoituksen sana, että tää on nyt kirjotettu ihan selvinpäin, ilman mitään outoilua. Tapahtumat on tapahtunu oikeesti mutta otin vähä kirjailijanvapauksia ja väritin tarinaa pikkusen. En paljon. Aion ehkä seuraavaks yrittää raivata tietäni suomalaisen fantasiakirjaillisuuden maailmassa mut nyt tällästä inhorealistista tarinaa vuodelta 2011.

                                                              LIFTATEN

”Hei liftataan sinne Ilosaareen!” Inka pomppasi ylös kuluneesta nojatuolista ja hihkaisi ajatuksensa ääneen niin lujaa, että pöydän äärellä istunut Elviira oli kaataa aamuteensä City-lehden levyarvostelusivun päälle. Paperi säilyi juuri ja juuri kuivana mutta sydän hakkasi edelleen järkytyksen jäljiltä. Jos on istunut kaksi ja puoli tuntia täydellisessä hiljaisuudessa, äkillinen äänekäs ilmoitus huoneen toiselta laidalta sai parempihermoisemmankin ihmisen elintoiminnot kiihtymään nollasta sataan alle sekunnissa, eikä tämä ollut toden totta terveellistä. Nopea reaktio oli tietysti sisäänrakennettu geeneihin ja peruja luolissa asuneilta esivanhemmiltamme, joiden oli juostava jos mammutti karjui luolan suulla. Nykyihminen ei kohdannut läheskään vastaavia vaaroja omassa elämässään mutta ikiaikaisia vaistoja ei niin vain huijattu. Elviira piteli yhä rintaansa ja katsoi samalla intoa hihkuvaa Inkaa ja tämän levotonta askellusta ympäri isohkoa yksiötä.

”Säästetään siinäkin monta kymppiä, lähdetään vaan ajoissa liikkeelle niin ihan varmasti ehditään perille saman päivän aikana. Sitäpaitsi täältä Helsingistä on ihan varmasti porukkaa menossa kohti Joensuuta vaikka millä mitalla, joten kyytiä ei ole vaikeaa saada. Festarikansa on aina kuitenkin hyvällä mielellä.” Inka pysähtyi ja jäi odottamaan mitä mieltä Elviira olisi hänen mahtavasta ideastaan. ”Joo, no miksei..” Tämä vastasi venytellen joten Inka jatkoi rohkaisuaan: ”Liftattiinhan me silloin sinne Lappeenrantaankin täältä, eikä siinä menny kovin paljon kauempaa, kun mitä ois menny vaikka jollain halvalla bussilla, joka nyt kiertää kaikki maakunnat ja pitäjät. Sitäpaitsi..” ”Joo, joo, totta.” Elviira oli saanut kasattua ajatuksensa, asettanut teemukinsa tukevasti pienelle pöydälle ja nyökkäili katsoen intoilevaa ystäväänsä. ”Ei siinä mutta muista että meidänhän oli tarkoitus mennä ekana sinne synttäreille Kuopioon. Ne pirskeet on jossain korvessa, Maken siskon miehen mökillä. Sinne on suunnilleen kymmenisen kilometriä Kuopion keskustasta, viimeset pätkät on ihan jotain hiekkatietä, jossa ei kulje varmaan yhtään autoa. Että vaikka päästäisiinkin Kuopioon, niin sinne mökille pääseminen on sitten oma lukunsa.” Elviira pohti ja jatkoi sitten: ”Toisaalta, pitäähän meidän päästä sinne metsän keskelle joka tapauksessa jollain välineellä, joten ehkä liftaaminen voi olla ihan hyväkin vaihtoehto. Joku bussipysäkki siinä kuulema on sen isomman tien varrella mutta miten usein sitä julkista liikennettä sinne sitte kesäiltana kulkee..” ”No niin, sovittu!” Inka hihkaisi jälleen eikä tämän seikkailunhaluinen ystävä vastustanut ajatusta. 

”Löytyykö sitä vanhaa kartasto-kirjaa jostain kaapeista?” Inka kysyi ja antoi katseensa kiertää Elviiran kirjahyllyissä. Jos jonkun kotoa löytyisi ala-asteen maantiedontunneilla paljon käytetty kartasto, niin se olisi kyllä tämä nainen. Ekoelämästä innostunut Elviira, joka asui tässä Porvoonkadun yksiössä, Helsingin Kalliossa, ytimessä. Avaran asunnon hyllyt pursuivat jos jonkinmoista matkakirjaa, joissa kerrottiin Intian kulttuurista, Thaimaan ruokatoreista, Kiinan jännittävistä nähtävyyksistä, Baltian parhaista rannoista ja Venäläisten mummojen käsitöistä. Elviira oli matkannut ties missä ja joka reissulta tuntui tarttuvan mukaan jonkinlainen kirja. Joukossa oli myös Hindin alkeet, lukioaikaiset espanjan kielen tekstikirjat osat yksi ja kaksi, sekä ruotsin sanakirja. Jossain se kartastokin oli. 

Elviira oli ekoihmisen, nykyhipin ja kiltin tytön kuoressa asuva järkevä kansalainen, joka teki kesäisin töitä rakennustyömailla ja talvisin opiskeli avoimessa yliopistossa. Hiukset oli värjätty hennalla ruosteen ruskeiksi, hoikkia jalkoja verhosivat ikivanhat luottofarkut ja tädin perintönä saatu nahkatakki kulki mukana tilanteessa kuin tilanteessa. Elviira pystyi sujahtamaan bisnesnaisen rooliin siinä missä konservointiasiantuntijan tai narikkavahdinkin. Hän tuli loistavasti toimeen ihmisten kanssa saaden nämä rentoutumaan seurassaan. Inka puolestaan  oli viettänyt suurimman osan elämästään hevostalleilla ja viihtyi fyysisen työn äärellä. Inkan tyylimenneisyyteen mahtui niin paljon värikkäitä kokeilukausia, että nainen ei pysynyt aina itsekään perässä. ”Tämän päivän hitti on huomisen huti mutta pääasia ettei tyyli ole tylsää!” Inka joutui toteamaan usein tunnustamaan katsellessaan muutaman vuoden takaisia valokuvia itsestään.

Vaikka Elviira piti enemmän teestä, Aasian matkailusta ja syksystä siinä missä Inka nautti kahvista, keski-Euroopan vanhoista kaupungeista ja kesästä he kokivat kuitenkin jonkinlaista sielujen sisaruutta. Heitä yhdisti ekologisen elämänasenteen lisäksi kyky heittäytyä hetkeen ja murehtia asiaa vasta huomenna. Tai ensiviikolla. Tai milloin se ikinä tulikaan vastaan. Lisäksi molemmat olivat sitä mieltä, että Nuuskamuikkunen oli kiistatta Muumimaailman mielenkiintoisin hahmo, vaikka suurin osa heidän muusta ystäväpiiristään liputtikin Pikku Myyn puolesta.

Ajaisinko sähköpotkulaudalla?

 Vastaus on kyllä! Siitäkin huolimatta että sitä varten joutuu lataamaan uuden(?)sovelluksen,syöttämään siihen luottokorttitietonsa ja pitämään puhelimen sijaintitedot päällä niin kyllä, minä olen juuri kokeillut ja asian näistä kaikista jännittävistä elementeistä huolimatta hyväksi havainnut 😁

Tämänkertainen testi koskee Salon seudulla sijaitsevia lautoja, joten tarkista oman alueesi tilanne erikseen. 

Miten se täällä sitten toimii? Noh, kuten sanottu, eka joutuu lataamaan sovelluksen. Täällä se on sellanen ku Bird. Näytti olevan aika aika kansainvälinen, että lienee tuo toimii sitte muuallaki? 

Sitte tosiaan sinne näppäillään luottokortin(tai jos on nii älyorientoitunu, että on joku googlepay tai vastaava..)tiedot jonka jälkee tulee n.5 sivunen käyttöoikeusselostus, joka tietysti kannattais lukee läpi että tietäis mihin sitä suostuu.. Jos ootte yhtä seikkailuhenkisiä ku mie ja otatte sovelluksen käyttöö just viittä vailla ku on jo vähän kiire, ni ette ehkä ehi nii tarkkaa lukee sääntöjä.. rasti ruutuun vaan, että joojoo,hyväksyn hyväksyn, rakastan rakastan, lupaan uhrata esikoispoikani paholaiselle ja jätän joka toisen karkkipäivän väliin. Mitä näitä sitouttavia sääntöjä nyt on 🙄 Oisin mie muute ne ehkä lukenukki mutta ku ne oli enkuks ni se ois vaatinu vähä enemmä keskittymistä..

Nooh. Matkaan! Se sovellus näyttää missä on vapaita menopelejä ja kuinka ollakkaan joku oli hylänny yhen laudan just iha meiän kotitien viereen! Miten toimia?

Lähesty lautaa päättäväisesti mutta pientä varausta tuntien. Joku muukin voi himoita samaa menopeliä, varsinkin jos lähistöllä ei ole muita vapaana. Lauta itsessään ei välitä kuka sillä ajaa.

Kun olet varmistanut että otat juuri tämän yksilön, mene niin lähelle ettei kukaan kanssakulkija enää erehdy sitä sinulta varastamaan. Ota älypuhelin ja näppäile sovellukseen laudassa näkyvä koodi. Siis ihan näppäilemällä. Siinä on se sellanen rakeinen mötikkä(QRS?)mutta ilmeisesti sitä ei tartte skannata? 

Ainakin alkuun sovellus kysyy paljonko rahaa laitetaan, oisko kymppi hyvä? Vastasin että joo, se on iha jees, varsinki ku sillä sai sitte jotai boonusta. Ei äs-boonusta mutta jotain kuitenki ja tarkan markan miehenä kaikki boonus kiinnostaa! 

Lautaan syttyy vihreä valo ja se toivottaa hyvää matkaa. 

Tässäkohtaa jännitti, tää ei voi olla näi helppoa?? Käänsin laudan menosuuntaan ja painoin varovasti kaasua.. nyt tulee ne käytännön vinkit:

1.Aseta lauta nokka kohti menosuuntaa, potkaise siihen pieni, kevyt vauhti, asetu kyytiin ja paina sitten kaasua. Varovasti!

2.Mieti ajoasento valmiiksi. Pitkällä matkalla jos seisot siis jalat peräkkäin, toinen jalka väsyy toista enemmän. Asentoa turvallisesti korjataksesi sinun tulee pysähtyä. Ei, en sano tätä siksi että se ois jotenki iso vaiva mutta sellanen nice to know-juttu.

3.Välttele isoihin, tai jos mahdollista edes pieniin kuoppiin ajamista, ne kaikki tuntuu ja tärisee ihan eri tavalla ku vaikka pyörällä! Myös vesi ja rapa roiskuu..

4.Pidä kaasu mahdollisimman tasaisena.

5.Testaa ajoa, eli kaasua ja jarrua heti alkuun, älä siinä kohtaa kun punainen valo palaa ja pitäisi pysähtyä alamäkeen mutta et ole iha varma miten ärhäkät jarrut menopelissä on..

6.Lauta kulkee alamäkeen itsekseen, ei tarvetta välttämättä painaa kaasua. Kovin kummoisesta ylämäestä ei nyt ekalla ajolla tullu kokemusta mutta sellanen pitkä,loiva mäki meni kyllä ihan näppärästi.

7. Noudata liikennesääntöjä ja muista, että mummoista ei tälläkään kulkuvälineellä saa yhtään sen enempää pisteitä kun vaikka pyörällä tai autolla kaatoja tehdessä, joten ne kannattaa kiertää kiltisti.

Kun saavut päämäärääsi, tässä omassa tapauksessani juna-aseman nurkille, voit joko päättää ajon tai lukita laudan niin, että voit jatkaa ajoa. Ohjelma kysyy mitä tehdään. Jos päätät, se haluaa että otat kuvan laudasta. (Nerokasta!) Ihan joku sateinen, ei kovin kummoisen kultaisen leikkauksen sääntöjen mukainen kuva tuntui kelpaavan. Ja mikä parasta, nyt sovellus onnittelee sinua hienosta ilmastoteosta, jonka teit käyttämällä lautaa oman auton sijaan! 🤗 

Tärkein kysymys jota nyt mietitte, on tietysti mitä se maksaa? Alotusmaksu on 1,3€ enkä o nyt iha varma meneeks se siis joka kerta ku ton ottaa käyttöön. Ehkä? Siitä sit jotai 30senttiä/minuutti tai jotai sen suuntasta. Miule tuli tolla laudalla matkaa reilu 3km ja hintaa koko lystille 4,70€. Sanosin, että aika yksiin menee mitä vastaava bussimatka ois maksanu. Tässä etuna se, että jos vaan lauta löytyy läheltä, sen saa heti käyttöön ilman odottelua ja sen voi palauttaa lähes mihin vaan keskustan alueella. 

Noissa on pieniä rajotteita, että tietyille alueille niillä ei saa ajaa(tyyliin koulun pihoille ja varmaan motariakaan ei hirveesti suositella..) ja lautakohtasesti niissä näkee montako kilsaa niillä vielä pääsee. Laudan lukitseminen vaikka kauppareissun ajaksi maksaa varmaan myös jotain ja jos sen unohtaa vapauttaa takas muiden käyttöön, hinta raksuttaa koko ajan. Enimmillään se maksaa 100€/päivässä, joten kannattaa muistaa lopettaa ajo niin rahan takia, kuin siksi, että nyt kanssakulkijasi saa myös tilaisuuden kokea jos ei nyt ihan vauhdin hurmaa niin ajamisen hurmaa ainakin 😁

Ajaminen ei o vaikeeta, vaikka ihan pikkuruista tasapainoa suosittelen. Ja kypärää. Jos uusien sovellusten lataaminen ei ahdista(miuta se kyllä aina vähä ahdistaa mutta kaikkeen sitä ryhtyy ku auto on huoltamolla)niin suosittelen!

En huomannu ottaa laudasta kuvaa, niin korvaan sen tällä sateisella otoksella junan ikkunasta. Salo kauneimmillaan vr:n väristen lasien läpi nähtynä..