”Se on se, jonka kannessa on sellanen tummaihoinen nainen.” Inka yritti tavoittaa kartastoa katsellaan. ”Joo, kyllä se täältä löytyy.” Elviira oli siirtynyt takimmaisen kirjahyllyn luo ja juoksutti pitkiä sormiaan kirjojen selkämyksiä pitkin. ”Tässä!” Hän sanoi ja kaivoi ison kirjan keskimmäiseltä hyllyltä, Amnesty-järjestön lehtipinojen alta. ”Eikö meidän pitäny muka palauttaa näitä koululle ala-asteen lopulla?” Inka sanoi hajamielisen oloisena ja alkoi selailla sivuja. Suomen kartta oli jossain viimeisillä sivuilla, ainakin näin hän muisteli.
”No kyllä kai. Tai ehkä ei, koska siinä se kartasto nyt vaan on.” Elviira pyöritteli päätään ja käveli keittiöön täydentämään teekuppiaan. ”Kaivappa se Suomi-neito sieltä esiin, niin katsotaan vähän mitä reittiä kannattaa lähteä liftaamaan.” Tämä jatkoi ja uitti jo kertaalleen palvellutta teepussiaan vihreässä mukissa, jonka reunassa oli pieni halkeama. Elviira varoi juomasta siltä reunalta saatuaan kertaalleen haavan huuleensa. Mukia ei kuitenkaan voinut heittää pois kahdesta syystä, se oli hyvän värinen ja toisaalta sillä oli niin paljon tunnearvoa, ettei mikään rahasumma korvaisi sitä. Haljennut ylähuuli oli pieni hinta hienosta ja tunteikkaasta astiasta.
Inka istui nojatuolissa ja selasi kartaston jo hieman kellastuneita sivuja. Se ei enää tuoksunut siltä, miltä koulukirjat yleensä tuoksuivat. Lopulta hän löysi aukeaman, jossa suomen kartta näkyi kokonaisuudessaan Helsingistä Utsjoelle. Länsinaapurin raja näkyi kuvan toisella reunalla ja idässä maisemaa halkoi Neuvostoliitto. ”Neuvostoliitto.” Inka totesi hihitellen. ”Ei ole ihan uusinta uutta tämä karttakuva, ei.” Hän jatkoi ja katseli paikkojen ja kaupunkien nimiä, jotka olivat olleet aikanaan osa Suomea.
”No Helsinki, Kuopio ja Joensuu ovat kyllä edelleen olemassa, eikä niihin vieviin valtateihin liene tulleen paljonkaan muutoksia jälkeen tuon kirjan painatuksen, joten tästä saa ihan pätevän kuvan meidän matkareitistä.” Elviira totesi ja katseli suomen karttaa Inkan olan yli. Kyllä tämänkin asian olisi tietysti voinut tarkistaa jonkin ylikansallisen karttaohjelman verkkopalvelusta mutta jostain syystä tämä kaksikko koki ala-asteaikaisen karttakirjan olevan juuri oikea tiedonlähde suunniteltaessa kesäistä liftausreissua. He kokivat kumpikin käsittämätöntä kaipuuta kultaiselle 70-luvulle, jolloin, ainakin tarinoiden mukaan, lahkeet olivat leveitä, kesät kuumia ja ruskearaitaisessa telttakankaassa oli yhtä paljon retkeilymerkkejä, kuin mitä Elviiran vintage-henkisessä hyllyssä oli matkailukirjoja. Tuolloin liftaus oli täysin tavallinen tapa matkustaa. Elviira ja Inka olivat kokeilleet tätä matkailumuotoa edellisenä kesänä. Tuolloin matka oli vienyt Helsingistä molempien kotikaupunkiin Lappeenrantaan. Kaikki oli sujunut ongelmitta, joten mitä pahaa voisi tapahtua tälläkään kertaa?
”Jos mennään siihen Arabian kauppakeskuksen nurkille, siinä on sellanen hyvä bussipysäkki, johon joku voi pysähtyä ottamaan meitä kyytiin.” Elviira suunnitteli ääneen ja Inka nyökkäili. Hän ei tiennyt oikeastaan yhtään missä koko Arabian kauppakeskus sijaitsi, vaikka muistikin käyneensä siinä joskus lounaalla ja nähneensä sen toisinaan myös raitiovaunun ikkunasta. Onneksi Elviira oli paremmin perillä pääkaupunkiseudun liikenteestä ja varsinkin siitä, mitkä valtatiet johtivat sieltä poispäin. ”Siitä sitten kohti Vantaata, Keravaa ja lopulta Lahti, Mikkeli, Kuopio.” Elviira oli napannut pöydältä lyijykynän ja kuljetti sitä pitkin karttapohjaa. ”Tässä on isoa tietä, jossa on liikennettä. Hyvällä tuurilla päästään parilla pysähdyksellä perille asti.” Hän jatkoi ja naputti kynän terää Kuopion kohdalla niin että, se katkesi ja pieni harmaa lyijynpätkä vieri lattialle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti