”Ota selville sen mökin osoite johon ollaan matkalla. Eikös se ollutkin jossain vähän Kuopion jälkeen, jos ihan tarkkoja oltiin? Jossain tuossa.. mitä tossa lukee..” Inka raaputti sivun pinnasta pois pientä ruskeaa tahraa, jonka alta paljastui paikka nimeltä Kortejoki.
”Joo, tuossa se on.” Elviira vahvisti Inkan pohdiskelut. ”Sanoin Makelle, että osallistutaan siihen Annan synttärilahjaan parilla kympillä. Ne ostaa sille jotain kivaa, meidän tarttee vaan laittaa nimet korttiin.” Elviira tökki tylppää kynän päätä etusormellaan ja Inka sulki karttakirjaston laskien sen sohvapöydälle. ”Suski ja Simo menee sinne omalla kyydillä. Muistaakseni Suski sanoi, että menevät käymään Simon tädin luona Kuopiossa ja täti heittää ne sitten sinne mökille. Päästään samalla kyydillä varmaan, jos vaan ehditään niille seuduille ennen iltaa.” Elviira sanoi ja istui Inkaa vastapäätä olevaan tuoliin.
”Simo, joo. Ne on Suskin kanssa jotenkin niin sopiva pari.” Inka hymyili ja muisteli hetkeä, kun Simo oli esitelty kaveriporukalle Suskin järjestämissä 20-luvun teemabileissä keskellä synkintä syksyä. ”Niimpä.” Elviira nyökkäili. ”Hei, kun tästä liftaamisesta nyt tuli mieleen se ukko, jonka luo menit silloin kun mentiin sinne Lappeenrantaan, ootko siitä kuullu? Jarnoko sen nimi oli?” Inka yritti kaivaa tuon pitkätukkaisen miehen nimeä muistinsa syövereistä ja Elviira vastasi hymyillen: ”Jarkko ja joo, kävin pitkästä aikaa katsomassa sen valokuvasivustoa viime viikolla. Se on menny naimisiin kai nyt viime jouluna, ainakin kuvista päätellen. Sillä on niissä otoksissa sellanen vähän johonkin ritarien aikakauteen viittaava asu päällä ja vierellä tosi nuoren näkönen vaimo valkosessa mekossa, kukkakimppu käsissä. Tietty ne voi olla jotain lavasteita tai joku sen taideprojekti mutta ainakin siihen oli kommentoitu paljon onnitteluita.” Elviira hymyili leveämmin ja jatkoi sitten pehmentääkseen Inkan säälivää ilmettä: ”Ihan kiva, ei meistä olis mitään pariskuntaa tullu ikipäivänä. Hyvä vaan, jos on löytäny vierelleen tollasen kauniin naisen.” ”Ihmiset on kummallisia.” Inka tyytyi toteamaan ja nojasi selkäänsä värikkääseen tyynyyn.
Katse kiinnittyi pieneen, sitkeään aloe veran- lehteen, joka sinnitteli harmaassa kukkaruukussa kivisellä ikkunalaudalla. Elviira oli niitä ihmisiä, joiden ikkunalaudalla kasvoi nimenomaan Aloe vera, eikä mikään perinteinen Jukkapalmu, joka löytyi jokaisen omakotitaloasujan olohuoneesta, heti siitä Ikean lipaston vierestä. ”Missäköhän sitä ollaan kymmenen vuoden päästä?” Inka tuijotti edelleen pientä urheaa kasvia ja haroi ohutta tukkaansa hajamielisesti. ”En uskalla edes ajatella! Jos Jarkkokin on mennyt naimisiin niin sanoisin, että mitä vaan voi tapahtua.” Elviira sanoi vakavana, eikä Inka voinut väittää vastaankaan. ”Hoidetaan nyt tää Ilosaarireissu eka alta pois ja mennään naimisiin vasta sitten. Odotuksena siis, että tältä reissulta löytyy joku sopiva miesehdokas kulkemaan rinnalla sitä loputonta tuomiokirkon käytävää pitkin.” Inka huokaisi ja he kilistelivät teekuppejaan sinetöidäkseen päätöksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti