Paimion parantola

Ha, mikä sen mukavampi tapa viettää kylmenevää elokuun päivää, kun lähteä kavereiden kanssa Paimion parantolaan kattomaan miltä se Alvar Aallon kädenjälki näyttää keskellä Paimiota. 

Jos joku sielä nyt kuvittelee, että tämä paikka tai tämä postaus sisältäis jotain jänniä kummitustarinoita tai synkkiä ihmiskohtalaloita niin ei, skippaa yli vaan. Tässä on pelkkää kulttuuria!

Paimion parantolassa on siis aikanaa hoidettu tubipotilaita. Niitä olikin aika paljon vuosisadan vaihteen jälkeen, jolloin tautiin ei oikeen ollu muuta parannuskeinoa kun mäntymetsäisen ilman haistelu ja lepäily. 

Paimion parantolassa oli otettu kaikki tällänen huomioon. Vaikka tän retken päätarkotus oliki nyt vaan ihastella Aallon muotokieltä, pistää tässä väkisinkin silmään kuinka nykyisin kaikenlaisten kriisien päällä taistelevan terveydenhuollon alle on aikanaan kuulunu tälläsiä parantoloita, joissa on kaikki mietitty ja suunniteltu viimesen päälle ja ihmiset on voinu makoilla täällä valtion laskuun parhaimmillaan (tai pahimmillaan) jopa vuosia! Ei tänä päivänä.. se on kotia vaan, koska paikkoja ei ole.. Noh, ehkä se onki se ongelma, kun on kehitelty liikaaki parannuskeinoja, eikä sitä luonnollista poistumaa o ihan samalla tavalla ku joskus 30-luvulla..

Noni, no nyt siihen muotoiluun sitte :D

En tiiä oliks tää kello jotenki vanha mutta hieno se on. 

Värimaailma jatkuu ruokasalin katossa.. 

Salin ja muidenki paikkojen lattialinoleum on uusittu aikojen saatossa mutta alkuperäistä kunnioittaen. Ruokasalin tuolit on kuitenki edelleen samat, joissa tuberkuloosin turmelevat ihmisraukat istu syömässä (viimeistä)ateriaansa..

Joka paikassa oli isoja ikkunoita ja avaria käytäviä. Luonnonvalon uskottiin myös auttavan potilaita tervehtymään, eikä se oletus varmaan kovin kaukana olekaan todellisuudesta.

Täällä parvekkeella sitä maattiin muutama tunti päivässä, myös talvisin makuupusseissa, nauttimassa raikasta ilmaa. Ja tääki oli siis ihan suunniteltu yksityiskohta!

Kuinkahan moni hyppäs tästä seitsemännen kerroksen parveketasanteelta.. Ei tullu puheeks, enkä uskaltanu kysyä oppaalta. Se vaikutti enemmänkin arkkitehdiltä, ku kummitustarinahakuiselta haamunmetsästäjältä.

Potilashuonekäytäviin ei päässy. Mitä niissä lienee nyt? 

Potilashuoneet oli sisustettu ja seinien sävyt oli mietitty niin, että ne oli samaan aikaan rauhoittavia ja parantavia..

Myös valaistus oli ajateltu täyttämään tarpeita mutta kuitenkin niin, että se heijastui seinästä, ei silleen että se paistais kylmästi suoraan silmiin.

Äänetön lavuaari. Siis ettei häiritse huonetoveria turhalla veden lorinalla..

Tänä päivänä satsataan hygieniaan ja siihen, että sairaalat ois mahdollisimman epämukavia paikkoja olla. Lastenosastolla saattaa olla karhun kuva seinällä ja muutama muumipeikkotarra ovenkarmissa, sekä vanhoja Nakke Nakuttaja-lehtiä pinossa sivupöydällä. 

No, eihän noita voi verrata, kun tää oli siis aikanaan parantola, ei varsinaisesti mikään sairaala. Harmi että niitten ruumishuone oli romahtanu, sielä oisin halunnu vierailla..

 

Reissuvinkki

Pitäskö alkaa pitää sellasta matkablogia? Siis että siinä ois aina kaikkia reissu- ja matkavinkkejä. Noi niinku pelkästään. Jättäis kaiken hölmöilyn ja maanisten marjastajien kiusaamisen.. AAHAHAA, no en kai! 

Mutta hei, tässä tulee silti matkavinkki. Jos joskus on päivä aikaa, eikä tiiä mitä tekis, kannattaa suunntata saaristoon nauttimaan meri-ilmasta ja sen tarjoamista erikoisista nähtävyyksistä. 

(Ei ole maksettu mainos, sillä en edelleenkään, kaikkien näiden vuosien jälkeen, saa rahaa mistään täällä mainostamastani. Varmaa johtuu siitä, että ne tuotteiden omistajat ei edes tiiä tälläsen blogin olemassaolosta? Pitäs kai alkaa jotai mainostamaan itsekkin itseään. Ehkä? Kanske? )

Mutta se matkavinkki. Eli tältä sivustolta: 

 https://rosala.johku.com/fi_FI/risteily-bengtskarin-majakalle-rosalan-viikinkikeskukseen

matkaa vaan varaamaan! Ei, tämä ei ole selvästikään ainoa yrittäjä joka näitä matkoja tarjoaa, sillä meitä seuras toinenki paatti ja niillä tuntu olevan ihan samanlainen aikataulu kun meillä. Voin vaan omasta kokemuksesta kertoa, että kaikki sujui hyvin, joten siinä mielessä suosittelen tätä ko.retkeä tämän firman kautta. 

Sivustolla sanotaan, että paikalla kannattaa olla n.10min ennen aluksen lähtöä. Oma huomio on, että kannattaa olla ihan vaikka reilumminki ajoissa paikalla, sillä näin varmistat itsellesi hyvän istumapaikan laivan kannelta! (Arvatenkaan myö ei oltu iha nii ajoissa..)

Tää on mukava päiväretki, saa olla merellä ja näkee kaunista saaristoa. (Tosin kotimatkalla mie otin suosiolla sisäpenkkipaikan ja torkuin yövuorounivelkojani pois :D)

Mitä reissu sitte sisältää? No, eka etappi Rosalan saaren Viikinkikeskus. Joo, kuulostaa tosi jännittävältä ja hetken sitä luulee, että saarella, jonka läpi viikinkien reitti on siis iha oikeesti kulkenu, ois jotai aitoa viikinkimeininkiä.. No, jos ei nyt ihan aitoa (muutamaa vitriinissä näkyvää ruosteista naulaa ja solkea lukuunottamatta) niin ainakin hyvin simuloitua meininkiä :D 

Paikka viehättänee kenties ainakin perheen pieninpiä, sillä lähes kaikkeen saa koskea ja kokeilla. Pieni opasvideo kertoo viikinkien ajasta, noususta ja tuhosta ja siitä, miten heidän mukaansa maailma ja ihmiset sai alkunsa. Tää eka kuva liittyy siihen vahvasti. Siinä on maailman ekat ihmiset, jotka selvis Ragnarökistä kökkimällä puun sisällä ja siitä se sitte lähti. 

Tähän retkeen kuulu myös lounas. Itse kalastetuista kaloista tehtyä kalasoppaa ja talon leipää. Lisätunnelmaa lounashetkeen toi se, että se tarjoiltiin päälikön majassa, vähän hämyisessä tunnelmassa.

Tässä se maja ulkoapäin, kirkkaassa auringon paisteessa.

Ruoka sinällään ei nostattanu kovasti makuhermoja, tai siis ainakaan kalakeitosta tehty vegeversio. Saaristolaisleipääkin tais olla aika niukasti tarjolla, sillä kaikista kipoista se oli loppu. Tyydyin siis kuivaa vaaleeseen känttyyn. (Kyllä, oisin voinu kysyä henkilökunnalta, ei, en uskaltanu.)

No, kyllä sillä nälkä lähti. Jälkkäriks laihaa kahvia, ei herkkuja sen kanssa. 

Viikinkikylä on rakennettu pihapiiriin niin, että sielä on vähä kaikenlaista viikinkiaikaan liittyvää nähtävää.

Näi jälkikäteen tuli mieleen, että ehkä itse saari ois ollu enemmän näkemisen arvonen ku mitä tuo viikinkikylä mutta tulipa käytyä! Ja tosiaan lasten kanssa varmaan ihan mielenkiintonen mesta. 

Rosalan satamakin oli viehättävä:

Siitä sitte porukka takas paattiin ja vajaa tunnin puksuttelu Bengtskärin majakalle. 

Mielenkiintonen kohde, toki sielä oli JOKU MUUKIN, joten pikkusen joutu näkemään myös ihmisiä. Tosin villi veikkaus, että tää ei nyt ollu edes pahin ruuhka..

Jos tän majakan historia kiinnostaa, niin siitä löytynee iha hitokseen juttua paljon järkevimmistäki matkablogeista, joten lue sieltä, ole hyvä.

Majakan sisällä on parikin kahvilaa:

..ja toki niitä kierreportaita pääsee kiipeemään ihan ylös asti. Korkeanpaikan kammoista minää hieman hirvitti mutta pitihän se kiivetä..

Näkymää ylhäältä:

Bengtskäriin liittyy myös taistelu, josta kerrotaan majakassa olevassa näyttelyssä. Siitäki voi varmana lukee vaikka mistä, joten ei, en leikkaaliimaa tähän mitää hikipedian artikkelia..

Kyllä, tällänen reissu! Kannattaa suorittaa, jos ei o muutakaan tekemistä!

Ha, eikö ollukki asiallinen postaus!

 

Jos marjastamaan haluat mennä nyt niin takuulla..

..ei tuu tylsää näillä vinkeillä! (Haha, jos luulit että tää jatkuis "niin takuulla yllätyt.." EI, ei tosiaan! :D

Enivei. Alkuun sellanen pikku juttu, kun että siis oon puhunu teille paljon maanisesta marjastajasta. Tunnustan, että miun on vuosi vuodelta koko ajan vaikeempi vastustaa maanisen marjastajan miule periyttämää geeniä. Alkuun se oli ihan harmitonta ja esiintyi käytöksessä lähinnä sillä, että teki mieli kerätä vähä marjoja. Siis tyylii vähä mukin pohjalle. Sit piti ottaa jo iha ämpäri mukaan. Seuraavana vuonna metsään piti päästä parikin kertaa syksyssä ja into laajeni sieniin, vaikka en edes tykkää niitä syödä, koska niistä menee (maha)sekasin. Nyt se on sitte tapahtunu, että äsken metsään ajaessa vilkuilin taustapeiliin ja mietin seuraako se Kia miuta miu marjapaikalle ja vaikka ei seurannukkaan, aloin silti melkei kouristaa raivosta havaittuani, että siinä parkkiksella oli pari muutaki autoa. (Huolimatta siitä, että tää mesta on sellasen pienen luontoreitin varrella, eli siinä o siis iha virallinen pysähdyspaikka..) 

Eikä mitä, sielä se vihollinen oli puskassa ja kuinka ollakkaan JUST SIINÄ KOHILLA mistä olin vajaa viikko sitte löytäny pikkusen vattupuskan. Laitoin äitille viestiä miten toimin, koska miu sariinikaasutykkiki oli jääny kotii. Siis en yleensä edes ota mitää asetta metsälle mukaan, koska ei miu marjapaikoissa o tyylii ikinä näkyny ketää!! 

Punoin sotasuunnitelmaa ja päätin mennä tietä pitkin vähän eteenpäi, koska olin varma, että miu vatut on joka tapauksessa menetettyjä. (Onneks mustikkaa on iha hitokseepaljon!) Keräsin siinä mustikoita kunnes päätin, että Noup, ei miuta mitää tällee vaa lannisteta! Aion mennä taistelemaan miu marjoista! Nii maaninen päämarjastaki ois tehny! (Sen ohje oli muuten tässä tilanteessa mennä matalaks puskaan ja äännellä kuin karhu. Meinasin hetken että kokeilen mutta hitto ku en o iha varma mite karhut ääntelee ja oisko ne vihollismarjastajatkaan sitä sit tienny, ni annoin olla.)

Noh, kuinka ollakkaan, sielä se miu vattupuska oli pullollaan marjaa, ei ollu kaupunkilaisille kelvannu! Sivusilmällä siinä myös tsuumasin, että nehä oli oikeesti jotai pygmiä vaan ulkoiluttamassa, vaikka niillä oliki poimuri kädessä. Huh, oikee maaninen marjastaja ei ensinnäkään lähe metsään missää kukkamekossa, eikä varsinkaan raahaa sinne ketään, joka ei pääse huvipuistossakaan kaikkiin laitteisiin. En siis sano etteikö metsään vois mennä pukeutuneena vaikka uimapukuun ja kultakala kainalossa mutta ei sillo kovin tosissaa olla puskia putsaamassa.

Eli, summa summarum, keräsin marjani ja tulin pois. Siinä oli tän jutun pohjustus. Nyt alkaa se oikee asia:

Eli, sit ku ne marjat on tuotu kotiin sieltä metsästä, ne pitää putsata. Tähän on kaikennäkösiä apuvälineitä ja tekniikoita mutta mie esittelen tässä nyt parhaan. No, okei, jos ei ihan parasta (välttämättä?!)niin ainaki hauskimman.

Tarvitset vain:

-marjoja (metsästä, ei niitä pakastemarjoja!)

-pari aakeetalaakeeta astiaa. (ite käytin Pentikin piirakkavuokia. Jos sellasta ei ole, luultavasti joku vaikka Marimekon tai jonku muun suomalaisen keramiikkapajan astia käy. Ehkä. En o toisaalta testannu, joten en ota vastuuta jos se ei sit onnistukkaan sillä..)

-imurin

-hiustenkuivaajan

-ämpärin (tai jonku vastaavan astian. Siitä tulee matojen hotelli. Surullisen kuuluisa sellainen.)

-pikkusen mielikuvitusta

-viiniä(ei pakollinen mutta suotavaa)

Kuvan imuri liittyy vahvasti tapaukseen

Eli ihan ekana kannattaa kaataa se saalis siihen aakeellelaakeelle astialle. Näköjää olinki käyttäny tässä osittain myös uunipeltiä, joten se toimii myös. 

Vie astia(t) ulos jotai puoleks tunniks. Tässä ajassa suurin osa kaikesta mikä liikkuu (vattumatoja lukuunottamatta) ehtii ryömiä karkuun. (Paitsi jos sielä siu ämpärissä o joku vähä-älynen hämy, joka lähtee kyllä joo kivasti pois siu marjasaaliista mutta mitä tekee hän sen jälkee?? Aivan, KUTOO VERKON SIIHE ASTIAN REUNAAN! Tsiisus, piti siitäki taas keskustella että mihi sitä saa leiriytyä. Ei ne jokahyönteisen oikeudetkaan nyt iha kaikkee kata..)

Noni, tulee hauskin osuus. Eli kun ne marjat on siinä lautasella tai pellillä, ota hiustenkuivaaja ja laita se päälle. Ei siis iha täysille mutta sillee että sieltä tulee ilmaa. (Jos siula on joku viileetäki ilmaa puhaltava kuivaaja, käytä toki sitä, tässä ei tarvita varsinaisesti sitä lämpöä, vaan ilmavirtaa..) Kääntele marjoja varovasti vaikka lusikalla. Tässä siis ideana, että pienet roskat lentää pois saaliista.

Nyt joku sielä kotisohvalla, puhelin käteen kiinni kasvaneena, miettii että eikö tää vaihe siis kannattais tehä sielä pihalla?? Että ne roskat lentäis niinku sinne pihalle? 

No voi, toki, mutta sit menettää yhen hauskan vaiheen, johon liittyy imuri. Eli kun keittiön kaikki koloset on täynnä sitä mustikkalehtiroskaa, (koska oot puhaltanu ne sinne sillä kuivaajalla) ota imuri, poista siitä se suutinosa ja laita päälle. Osoittele imurin päällä kaikkia nurkkia poimiaksesi lehtiroskat ja kuvittele samalla että olet hammashoitaja, joka käyttää sitä pikku suuimuria, jolla imetään ylimääräinen sylki poskien pinnoilta. NIIN PARASTA! (No, okei, on siinä seki tyydytys, että niitä kaikkia kahvinkeittimen takanurkkiaki tulee siinä samalla imuroitua..)

Siinä sivussa sitä roskaa tietty tulee ja etenkin vatuissa on niitä pieniä matoja. Ite tein pikkusen virheen siinä, että ekaks aloin nimeemään jokaisen madon jonka löysin ja sit leikin, että miu marjaämpäristä (johon niitä kokosin) tuli niitten hotelli. Laitoin sinne jopa parit vatut, joita ne voi sielä syödä, vähä niinku seisovasta pöydästä. 

Tää leikki oli hauskaa siihen asti, ku tuli aika ajaa miu hotellitoiminta alas. Ei, en halua kertoa siitä sen enempää.. Mutta älkää hyvät ihmiset inhimillistäkö vattumatoja, siitä tulee paha mieli.

Noni, kiva nyt päättää tää postaus tälläseen alakuloiseen ajatukseen.. Tässä kuvassa hotelli oli kuitenkin vielä pystyssä ja madot hengissä.

Nyt kukaa ei jääny kyllä hyvälle mielelle, vaikka tarkotus oli. Anteeks. :(

 

Latokartanonkoski

 Mitäpä sitä ihminen tekis sateisena kesäpäivänä, siis muuta kun lähtis tutkiskelemaan lähiseutujen aavemaisia nähtävyyksiä. Koska uhrilähde on jo niin nähty, pakkasin perheen (Bärtiliä lukuunottamatta, kun se painaa nii paljo. Kyllä, oon vähä ikävä huoltaja kun bloggaan sen nii usein pois miu retkiltä..) Paavon kyytiin ja suuntasin Latokartanonkoskelle. 

Tästä paikasta on kyllä niin paljon jokaisen somenatiivin blogeissa ja instoissa ja vaikka missä, joten en ala siitä sen enempää mitää virallista tietoa tuputtamaan. Lue wikipediasta tai jostai jos kiinnostaa. Jos tuut käymään ennen syyskuuta, niin vien siut paikan päälle. Tunnelma sielä on nimittäi erityinen!

Kuvittele mielessäs sellanen happirikas, tuhnuinen ja kostee iltapäivä, ei o kylmä kuitenkaa. Sit kunnon vihree maisema siihe ympärille. Ja hiljaisuus. Syvä hiljaisuus. Noni, lisätään siihen hiljaisuuteen tasanen kosken pauhu. Nyt vielä vähä mielikuvitusta ja vanhat rauniot muuttuu paikaksi, jossa joku on jotai puuhastellu parisen sataa vuotta sitte.. ehkä se joku tallaa edelleen niitä polkuja. (Jos tahtoo, voi mielikuvaan lisätä vielä toisen retkeilijäpariskunnan, jotka menee siinä edellä. Kyllä, vaikka sataa ja on arkipäivä ja tää nähtävyys on nii korvessa, ettei sinne vahingossa kukaan eksy. Paitsi se toinen pariskunta!) 

Haha, Herkko oli niin mielissään pikku retkestä. Toki se poseeraa aina jotenki tosi innoissaan mutta mie luulen että se näki toisia haamuja raunioilla ja oli siks jotenki entistä enemmän liekeissä :D

Tuossa menee kaks siltaa kosken yli, sellanen reilun kilsan kävelyretki. Ei sovellu liikunta- tai mielikuvitusrajoitteisille. Reitti ei sisällä myöskään nuotiopaikkaa tai laavua, että jos uskot tarvitsevasi ruokaa retkelle, muista pakata jotain, jota voi syödä kylmänä. Jos et pidä kylmästä safkasta, sitte varmaa kannattaa miettiä omaa olemassaoloasi ihan uudelta kannalta noi niinku lähtökohtasesti.

Tonne muureihin on niin varmasti haudattu joku prinsessa! Tai en o kyllä varma onks myllyjen lähistöllä asunu prinsessoja mutta joku myllyn neito ainaki. 

Tälläset vuosiluvut huokuu aina jonkinlaista arvokasta ja vähä jännittävää menneisyyttä. 

Noni, no ei miula muuta tästä aiheesta :D Suosittelen käymään! Samalla voi vierailla vaikka Perniön marketeissa. Sieltä löytyy kumpaaki boonusta, S tai K, keräävälle oma marketti. Sitä saksalaisketjua ei ole, että jos siellä tahtoo shoppailla pitää ajaa kyllä Saloon asti. Tämä on oiva kohde käydä tsekkaamassa, jos on menossa tai tulossa Teijon kansallispuistosta. Ei osu ehkä ihan matkan varrelle mutta sinne päi kuitenki. 

Sellasta. Palataan asiaan. Täällä ollaan, vaikka välillä hiljasta onki. Oon ollu vähä oflain-tilassa mutta tuun kyllä ilmottamaa jos miu blogi loppuu kokonaan, eikä sellasta toistaseks ainaka o tiedossa.