hop hop lop plop

Tätä te rakkaat (kaikki neljä ja puoli) lukijani olette odottaneet.. tadaa, Zenin hop lop-postaus! Jos joku sivistymätön ihminen ei tiedä mikä hop lop on, niin kerrotakoon, että se on sisäleikkipuisto. Ikäraja taitaa olla 1-vuotiaasta 99:n asti. Muistaakseni suunnilleen tälläset ohjeet sielä oli jokaisen aktiviteetin kohdalla. En sitte tiiä mitä maagista ihmiselle tapahtuu, kun se täyttää sata. Sitä ei enää lapseta? Liukumäki ei kiinnosta yht´äkkiä? Tuun kertomaa sit tuntemuksia, kunhan pääsen siihe ikään.

Sitäennen kuitenkin mainittakoon, että vaikka tuola kerrotaan kyltein, että kaiken ikäiset ihmiset ovat tervetulleita, ni kyllä miuta silti vähä jännittäis mennä tuonne iha vaa itekseni. Siis ilman yhtää rekvisiittaipanaa roikkumassa käsipuolessa. Onneksi tässä tapauksessa rakas siskoni, joka on meiän molempien puolesta jatkanu tätä sairasta sukulinjaa ja outoja geenejä, on siis tuottanu kaks ipanaa, joista riitti näppärästi molemmille yks. Hop loppiin siis!

Paikalle päästyä vanhemmalla ipanalla ei riittäny kärsivällisyys niin pitkälle,että äiti olisi ehtinyt raottaa lompakkoaan. Veri veti liukumäkeen, ymmärrän toki. Onneksi täti juoksi riemuissaan perässä. (Vähintään yhtä innokkaana!) Parit mäet ehdittiin rykäistä, ennenkuin äitimuori (siis näiden metristen, oma äitimuorini ei ollut nyt paikalla ollenkaan.)sai meidät satimeen ja passitti takaisin kassalle. Joku ranneke pitäisi saada ranteeseen. Kassaneitokainen hymyili kyllä ystävällisesti minulle ja kurittomalle kummilapselleni mutta mielessään tämä varmaan mietiskeli jotain painokelvotonta vapaan kasvatuksen hedelmistä, jotka eivät malta odottaa hetkeäkään. Meinasin siinä mainita, että tämä pikkumies tässä ei ole omaa tuotostani mutta siinä olisi ollut kai jo vähän selittelyn makua?

No, siitä se sitten lähti. Jatkettiin riemuissaan liukumäen laskemista. Saatiin jo siskokin mukaan menoon. Täti kiipesi pienemmän pygmin kanssa ihan vaan vähän avustaen liukumäen huipulle ja siitä sitten.. Tässäkohtaa havaitsin, että oma ymmärrys lasten rohkeudesta ei ihan osunut kohdilleen. Parivuotias Sakke-parka ei arvostanut elettäni tyrkätä tämä yksin näin hurjaan mäkeen:

..kuten arvata saattaa, itkuhan siitä tuli. Onneksi lapset ovat kovin anteeksiantavaisia ja unohtavat pienet järkytykset nopeasti. Äiti onnistui vakuuttamaan jälkikasvunsa siitä, että Jenni-täti on ihan vaaraton, vähän urpo vaan, ei se pahalla laittanu siuta yksin mäkeen. Siitä selvittiin ja taas mie löysin itseni työntämästä sitä pygmiä ahterista tuota sivuseinämää ylöspäin kohti liukumäen korkeinta kohtaa. Nyt laskettii yhessä. Ja taas ylös. Ja alas. Ja ylös.. Hetken päästä keksittiin viereinen liukumäki, jossa oli sellasia puolia(puola, eiks se o ehkä oikee sana?)ylhäältä alas asti ja ne pyöri siinä perseen alla laskiessa. Se ei kiihtyny liian suuriin nopeuksiin, joten Jenni-tätiä ei tarvittu turvana. 

Seuraavaks oli vuorossa trampoliinihyppely. Sielä oli neljä verkkoa, kaks ja kaks vastakkain, eli mahuttii koko porukka just näppärästi hyppelemään kaikki kerralla. Rakas siskoni oli tässä kohtaa rohkeempi, se uskalti hypätä ilmaa ja laskeutua istuma-asennossa alas ja siitä sit taas jaloilleen. Mie oisin kovasti tahtonu kokeilla mutta ei riittäny rohkeus. Näin mielessäni toissakesäisen lapsipotilaani, jonka käsi oli vääntyny 90-asteen kulmaan trampoliinilta laskeutuessa. Ehei, perushyppely(joka oliki itseasiassa aika hauskaa!)sai riittää. Oikee meinas harmittaa, ku siihe tunki sitte jotai pentuja, joille piti tietenki antaa tilaa hyppiä. "Joo, eiku tuu vaan tähä hyppimää." Ois pitäny vaa kattoo niitä pahalla silmällä ja sanoa, että "Vielä kymmene minuuttia." :D 

No, nyt tulee iha huippuhetki, autorata!

Siinä oli siis tollasia pikkuautoja. Tsuumasin heti, että tonne mie tahon autoilemaan. Seuraavaks tajusin, että siinäki pitää varmaa olla se lapsi mukana? Ei muuta ku menoks. Havaitsin sisälläni heräävän Mika Häkkis-kilpailuvietin, kun painettii eka Saken kanssa karkuun Holgeria ja niitten äitimuoria, jotka kruisas meiän perässä. Sit hetki taas jotai hyppelyä ja kohta uusiks. Saatii nyt Saken kanssa heikompi lähtöpaikka ja jouduttii lähtee Holgerin ja äitin perästä. Mie seisoin kaasupolkimen päällä ja otin mutkia suoriks, että saatais ne kiinni. (Tuo rakkine kiihty huonommi, ku miu siittiö!) Sakke-parka ei ollu yhtää nii innoissaa rallikisasta ku mie :D

Kaikenkaikkiaan meillä oli tosi antoisa päivä. Aion muistella tätä päivää molempien penskojen rippijuhlissa. Ja häissä xD

Tässä vielä kokeneen(?) hoplop-kävijän huomioita ja muutama asia, jotka kannattaa muistaa, kun lähdet baanalle joko yksin tai jonkun metrin mittaisen ihmisenalun saattelemana:

-Ota polvisuojat. Ihan vaikka sellaset raksakäyttöön tarkoitetut, tai varmaan tyyliin jotku rullaluisteluvammoilta suojaavat suojuksetki käy. Hätätapauksessa kietaise keittiöpyyhkeet polviin.

-Älä pue päälle mitään tekokuituista, kiristävää, puristavaa, hiostavaa tai millään tavalla ahdistavaa vaatetusta. Varmista myös, että deodorantti pitää.

-Ota mukaan vaihtovaateet, sekä itsellesi,että sille hobitille. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Vaikka kuvitteletkin hallitsevasi rakkosi jännittävän leikin tiimellyksessä, joku toinen ei välttämättä tähän kykene. Mieti mielessäsi, kuinka lasket liukumäkeä, vauhti kiihtyy ja kiihtyy ja.. tökkää johonkin märkään ja tahmeaan. Ennenkuin tajuat mitä on tapahtumassa, on liian myöhäistä.

-Muista nestetasapaino. Jos elimistösi on edellisen illan jäljiltä jostain syystä epätasapainoisessa tilassa nesteiden suhteen, voi olla parempi, että jätät kokonaan menemättä. Jos tuli kuitenkin luvattua (lapset ilmeisesti muistavat tälläiset lupaukset kovinkin hyvin?)niin korjaa nyt hyvä ihmispolo olosi edes suunnilleen siedettävälle tasolle ennen helvetin porttien sisäpuolelle astumista.

-Älä suotta suunnittele salitreeniä tai muuta hikijumppaa samalle päivälle. Kaksi tuntia Hoplopissa pienen ja vilkkaan pygmin kannoilla ajaa saman asian. Pygmi juoksee ja ryömii, sinä jännität riittääkö kunto, nouseeko jalka, mahdutko tuosta ja tuosta aukosta vai ottaako ahteri kiinni ja ennenkaikkea kestääkö selkä kaiken tämän.

-Ja tosiaan, hiljaisin aika taitaa olla juuri kun huvipuisto aukeaa.. Kaksi tuntia(joka meillä oli kuljettajan hermosietokyvyn ylittävä rajoitus)avaamisen jälkeen, kun yritimme ruuhkassa saada kahdelle pygmille vaatetta niskaan, survoi ovista ja ikkunoista pieniä ihmisiä, joilla kaikilla oli kova kiire päästä liukumäkeen. Olimme siis onneksi tekemässä jo poistumistyötä..

-Ja hei, mikä parasta, jos se teiän lapsirakas käy rasittavaksi, hoplopista löytyy myös vankilaosio, jossa on kaiken hyvän lisäksi pehmustetut seinät:

Buahahaa! Pianpian uudestaan!