Miu viikonvaihde

Mie kirjottelen tänne kai aika vähä miu muusta elämästä, ku mitä nyt työmaalla sattuu ja tapahtuu. Päätin tehä tässä tälläsen pikku kuvakollaasin miu viikonvaihteesta, olkaapa hyvät!

Ihana karvanen Dino roikkuu voikukassa.

Etsi se sama Dino kukkapuskasta:

Sammakko, jonka nimi on Prinsessa(koska sillä on kruunu, ihan loogista!) itkee kakkaa:

                                     

Se samainen Dino juoksee pakoon jalkapalloa, taitaa olla sukupuutto lähellä?

Nyt se roikkuu sähkökaapista töröttävässä johdossa. Tän jälkeen en häntä nähny..

Nii, tosiaa, ootin pygmiä tulevaksi putkesta. Tää ei o siis mikää koeputki, vaan Linnanmäen liukumäki. Se näytti nii jyrkältä, että olin varma, että Holgeri tulee sieltä syöksymällä. Piti olla kamera valmiina. Ilmeisesti siinä oli kuitenki hyvä jarrutusmekanismi kun kyllä se joutu nuo vipot metrit iha ite ryömimään tuolta.

Sitte tässä vielä terkut Torniosta. Miu terapeutti on aikanaa ristiny yhen kaalin Antoniks. En o iha varma onkoha tää nyt joku Antonin jälkeläinen sitte?

Kyllä, aivan oikein. Miu mielikuvitus on rajaton. Aamen.

Vakkarimummolle mitalia

Eiks jokainen tavan tallaaja voi ehdotta mitalia tai muuta kunniamainintaa jolleki toiselle ihmiselle? Noi niinku vaikka hengenpelastusmitaleja ja urhoollisusmitaleja jne.

No mie haluisin,että suomen valtio tai presidentti tai sairaanhoitopiirin johtaja tai joulupukki muistais meiän vakkarisoittelijamummeleita. Käytän nyt sanaa mummeli, vaikka kai niitä on pappojaki. Yleensä vaan vakkarisoittelijat, jotka soittaa hätäkeskukseen siks, että ne on yksinäisiä ja vailla juttuseuraa, on mummoja. Vakkarisoittelijat, miespuoleiset, on narkkeja tai mielenterveysongelmaisia, jotka soittelee soittelemisen riemusta. Miespuoliset vanhukset on ollu sodassa, ne ei valita juuri mistään.

Noni, no asiaan. Eli ainahan se ärsyttää lähtee sen saman Marjukka-Johanneksen(hän, kuten todettu, voi siis olla myös pappa, siitä tuo molempia sukupuolia kuvaava nimi.)luokse kolmatta kertaa saman viikon, parhaimmillaan saman vuoron aikana. Aina on ne samat vaivat: huimaa, ahdistaa, on kipuja(jotka on alkanu sillo, ku Kekkosta valittii just presidentiks)jalat ei kanna, uni ei tule ja kissakin on karannu avoimesta ikkunasta. Nii, ja tietysti vaihtoehdot on "Sairaalaan en sitte lähe, en millään." tai "Eikös sinne vuodeosastolle pääsisi tästä suoraan, ihan vaan vaikka viikoksikin." Marjukka- Johannes on ihan että:

Kello on kolme yöllä ja Marjukka-Johannesta huolettaa, hän soittaa 112. Ensihoito saapuu. Otetaan samat tutkimukset, jutellaan samat asiat, annetaan pari Panadolia, laitetaan mobilaattia ja bebantteenia, peitellään Marjukka-Johannes peiton alle, tuodaan lasi vettä, kutsutaan kissa sisälle ja ruokitaan sekin siinä ohimennen. Toivotellaan hyvät yöt, suljetaan ovi, ajetaan asemalle ja kellon lyödessä puoli 5, tulee keikka samalla koodilla samaan osoitteeseen. Marjukka-Johanneksesta tuntuu, ettei se Panadooli ole oikein kunnolla vaikuttanut.

Vaikka ei saisi, niin kyllä se vaan välillä syö miestä. Sitä turtuu ja tuntuu, että Marjukka-Johannes saattaa jäädä joku kaunis päivä(tai yö)vaille kunnon tutkimuksia ja hoitoja, kun tuntuu, ettei nyt kyllä enää toista kertaa tälle päivälle oteta sitä sydänfilmiä.. Joskus se viikatemies tulee korjaamaan sitkeimmätkin meistä. Ruletti pyörii, kenen kohdalle osuu rosvosektori, kuka on viimeksi käynyt kohteessa ja todennut, että "Taas tätä". Jättänyt hänet kotiin ja lopulta aletaan ihmetellä miksei tuttuun osoitteeseen tule keikkaa.. Marjukka-Johannes löytyy muumioituneena tuolista, pari kissan syömää reikää ruumiissaan.. Oho, no tää menee nyt vähä ohi aiheen, sorge :D

Mutta, on Marjukka-Johanneksen ikuisessa soittelurallissa hyväkin puoli. Hän tarjoaa itsensä oivallisesksi harjoituspotilaaksi uusille ensihoitajille. Nuo pelokkaat untuvikot, jotka tulevat ensimmäiseen ambulanssiharjoitteluunsa. Intoa on kuin varsalla kevätlaitumella. Ambulanssikuskina oleminen on varmasti jännää! Huikeita keikkoja, liikenneonnettomuuksia, puukotuksia, ampumisia.. Sitten totuus alkaa valjeta, Marjukka-Johannes soittaa ja keikka napsahtaa virveen. Ajetaan paikalle. Opiskelijan on määrä harjoitella potilaan haatattelua. TÄSSÄ kohtaa Marjukka-Johannes on enemmän kuin paikallaan. Hän on kuin se ratsastuskoulun luottoratsu, joka annetaan alussa kaikkein arimmille, ujoimmille ja tasapainottomimmille tädeille. Siinä missä ratsun pinna venyy ja paukkuu, se ei hermostu mistään ja sietää kaiken, joskaan ei myöskään tarjoa suuria haasteita eikä vie ratsastajaa alkua pidemmälle. Turvallinen startti on kuitenkin kaiken perusta. Sellaisen startin tarjoaa myös Marjukka-Johannes.

Hän istuu kuin tatti siinä ainaisessa kiikkustuolissa, yöaikaan makoilee sängyssä. Paitsi jos uni ei ole tullut. Marjukka-Johanneksella ei ole kiire. Hän kertoo auliisti kaikki vaivansa, ei vahingossakaan tiuskaise, että "Kyllä ne näkyy siellä teidän koneella, turhaa kyselette aina samoja asioita!" Ehei, Marjukka-Johannes jaksaa aina kertoa 50-luvulla murtuneen ja virheasentoon luutuneen ranteensa tarinan, vuosikymmeniä vaivanneen tyrän kipuilut, reuman runtelemien niveliensä kohtalon ja toissavuonna tehdyn kaihileikkauksen kulun. Jos joku vain kuuntelee! Ja ensihoitajaopiskelijahan kuuntelee. Hän on tietysti tietoinen tästä legendaarisesta Marjukka-Johanneksesta, onhan hän pitänyt kahvipöydässä korvansa auki ja kuullut jo työelämässä olevien kollegoidensa tarinat. Opiskelijana hän ei voi kuitenkaan vähätellä potilaansa vaivoja vaan ottaa tämän todesta, niinkuin kuuluukin.

Marjukka-Johannes ei ole myöskään ikinä ilkeä tai pahansuopa. Hän on tyytyväinen jo pelkästä ambulanssin näkemisestä kotitiellään, vaikka se olisikin naapuriin menossa. Hänellä ei ole myöskään rasittavia terveyden-/sairaanhoitaja/laitosapulaisomaisia. Tai ainakaan he eivät ole ikinä kohteessa neuvomassa mitä tehdä. Ensihoitajaopiskelija saa itse pähkäillä. Hän saa rauhassa haastatella, kirjata ja tehdä päätökset, kukaan ei hoputa. (Paitsi jos vuoro on loppumassa tai ruokatunti kolkuttaa ovelle..) Marjukka-Johannes on tietämättään saattanut monia tuoreita ensihoitajia uransa alkuun. Hän antaa tunteen siitä, mitä todellinen ensihoito on! Kun Marjukka-Johannes kuolee 110-vuotiaana, häntä jäävät kaipaamaan kissan lisäksi suuri joukko ensihoitajia. Aivan kuin kilparatsastajat muistavat sitä ensimmäistä hevosta, jolla ovat uransa aloittaneet. Tästä syystä vakkarimummoille ja -papoille pitäisi antaa jonkunlainen pieni tunnustus! :D

Hienointa tässä on se, että kun yksi Marjukka-Johannes poistuu keskuudestamme, kaksi uutta ovat jo hyvää vauhtia aktivoitumassa..

Aamen.

Hemmo

Hei oikeesti, iha huippua oli taas kauppareissulla! Välillä oikee onnittelen itteeni tästä ihanan vilkkaasta mielikuvituksesta, jonka ansiosta keväinen perhemarketPrisma-käyntikin voi olla hauskaa! (Itseasiassa meiän perhemarketissa ei liiku kauheesti perheitä. Varmaan, ku siinä ei o mitää muuta aktiviteettia samassa rakennuksessa. Ei edes alkoa. Ni se varmaa vähä rajottaa..?)

Noni, siis käytii kaupassa tarkotuksena ostaa vähä ruokaa ja tarvikkeet munkkien tekemiseen. K aikoo siis tehä jotai radikaalia ja iänkaikkisten suklaakakkujen(joita mie aina siltä tilaan, saan liian harvoin. Suklaakakkuja siis.)sijaan se leipoo seuraavaks munkkeja. Vappuhan toki meni jo aikaa sitte mutta miksei munkkeja vois leipoo kesälläki. Iha samoin, ku lanttulaatikkoa voi nauttia vaikka pääsiäisenä. (Jos on tarpeeks häiriintyny.)

Eli kuten kaikki tietää(mie en tienny)ni munkkitaikina on vähä niinku pullataikina. Pullataikinaanki tulee hiivaa(tuleeko?) ja sitä piti sitte hankkia perhemarketPrismasta. Tässäkohtaa päästään asiaan, eli sieltähän meiän mukaan tarttu Hemmo, hyvänmielen hiiva. 

Kuten kuvasta näkyy, Hemmo on iloinen persoonaltaan. Kriittiset mitat ovat hyvinkin samaa luokkaa, kuin kaikilla vastaavilla pikkuhiivoilla sielä hyllyssä(josta niitä on mahdoton löytää. Prismasta osaan jo ne bongata mutta auta armias jos teen joskus ostoksia vaikka sittarissa. Melkei jouduin kerra kysymää joltai apua! Onneks löyty ilman sosiaalista kanssakäymistä..)

Hemmo on elänyt pitkän ja vaiherikkaan elämän ja tuli nyt meille saattohoitoon viimeisiksi päivikseen. Keskiviikkona Hemmon ruumis on tuleva osaksi miun ja K:n yhteistä sokerinautintoa munkkien muodossa. Hemmon valoisa persoonallisuus jäänee kuitenkin leijailemaan kotimme ylle kuin meiän kotipelloilta keväisin lähtevä paskanhaju Mustolan nummille.

Yleensähän hiivat nähdään persoonattomina ja harmaina klöntteinä, joiden ainoa tehtävä on kohottaa taikinasta kuohkea. Uhratkaapa ensikerralla hetki kiireistä aikaanne ja antakaa hiivaköntsänne sisäisen minän piristää päiväänne. En väitä, että kaikki hiivat olisivat yhtä iloluontoisia kuin Hemmo, jolla on oma lempibiisikin! Se menee näin: "Sinun kanssasi lähti silmä.."

Joo, tiedän, se on väärin kuultu versio "Tähtisilmästä" mutta älkää kertoko sitä Hemmolle. Toinen kun on niin innoissaan siitä kappaleesta! Voin kuulla miten se tälläki hetkellä hoilaa sitä tuolta jääkaapista.. Onneks miu pitää lähtee iha just yöks töihi!

Tällästä täällä. Iloa rakkaat! :)

Äitien- ja isienpäivärunoja

Jos ei pysty keksimään omia runoja, voi aina muokata olemassaolevia. Raamatusta löytyy hyviä pohjia :D Tai en tiiä onks isä meidän-rukous tai uskontunnustus varsinaisesti Raamatusta mutta jostai rippileirimuistoista kuitenki..

Eli äidille:


Äiti meidän, joka asut Helsingissä.

Pyhitetty olkoon sinun pullareseptisi.

Kestäköön sinun huumorisi,

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen äitiviisaus.

Ja anna meille meidän hölmöilymme anteeksi,

niinkuin mekin anteeksi annamme niille,

jotka eivät jekkuihimme mukaan lähteneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen (avaamalla valkoviinipulloa tai suklaalevyä),

vaan päästä meidät pahasta(ja vakuuta, että on ihan okei vähän herkutella).

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ja iskälle: 

Minä uskon iskään,

silmissäni lähes kaikkivaltiaaseen,

kahden siskoksen luojaan.


Ja iskän kärsivällisyyteen, rauhalliseen luonteeseen,
Iskään kaiken korjaajaan, joka syntyi taikatalven pakkasesta,
Mairen ja Väinön rakkaudesta.


Kärsi meidän murrosiän aikana, riideltiin ja sovittiin

kohta taas ovia paiskottiin.

Sen kesti, lapset aikuistui.


Huokaisi helpotuksesta.

Nousi muutama vuosi sitten isoisäksi,

astui ylös sukupuussa

Istuu Mustolassa, kaikkivaltiaan toimistotuolilla

ja on sieltä tuleva seuraamaan kaikkia kakaroitaan


Ja hyvään mieleen, riitojen anteeksi antamiseen, hersyvään huumoriin ja iänkaikkiseen isyyteen.

Skitsofrenia-biisi

Tässä ois takuuvarmaa euroviisumatskua. Puuttuu enää sävellys ja sovitus. Ne on kuulema niitä vaikeimpia kohtia biisin tekemisessä, että kuka tahansa osaa kirjottaa runon, josta tehhää biisi. No, tätä saa käyttää vapaasti :D Biisin nimi on skitsofrenia.


Foliohatun itselleni suojaksi tekaisin, ystävä tuli kylään ja sanoi, olen sekaisin. 
Yritin selittää, joku henkilöllisyyteni vei, se käyttää sitä nyt jossain ja kukaan asialle mitään mahda ei!

Ystäväni sanoo, että todellisia eivät ole äänet sisällä pääni? Sanoo, että apua tarvitsen nyt. 
Saako muut päättää kuinka elän elämääni, jos olenkin vasta liekkiin syttynyt?

"Hyppää parvekkeelta." Johnny sanoi niin. Se on ainut tapa, jolla voit lentää pilviin.
Ystäväni sanoi, että kuulen harhoja, en kuulema voi koskaan saavuttaa pilvitarhoja. 

Johnny kuuli tänään sen, pelottavan uutisen. Ne sanoo, on hoitoon vietävä vaikka väkisin, eivät tahdo, että enää Johnnya kuulisin, harhoja näkisin. Johnny ystäväni, sinäkin kuulit sen, hulluhan ole en? Enhän?

Jos alan syödä pillereitä, tarkoittaako se, että kohta ei enää ole meitä? Jättääkö Johnny minut, en ohjeitaan enää kuule? Eivätkö ihmiset sitten enää minua hulluksi luule?

Toisinaan en edes itse tiedä kuka oon, tahtoisin vain käpertyä kerälle, mennä piiloon. Etsiä itselleni pienen kolon ja odottaa, kunnes saavuttaisin järjen, hyvän olon. 

Saako muut silti päättää kuinka elän elämääni, voiko joku varmaksi sanoa, etteivät totta ole äänet sisällä pääni? Johnny ystäväni, sinäkin kuulit sen, hulluhan ole en? Enhän? 

Jos alan syödä pillereitä, Johnny, tarkoittaako se sitten, ettei enää ole meitä? Jos joku katselee minua pistorasiasta, et enää varoita minua asiasta? Yksinkö sitten elämääni elelen, ufoilleko juttelen? Tuleeko minusta sitten yhteiskuntakelpoinen?

Miksi minua usko ette, miksi minut hoitoon pakotatte? Onko siinä jotain pahaa, jos elän elämääni, vaikka siihen kuuluisivat sivupersoonani ja äänet sisällä sekavan pääni?

Viisuhuumaa ja punkkuansoja

Nyt kuulkaas pakko avautua taas! Tässä heti sanottakoon, että K kerto näitten tänpäivästen avautumiskohteiden olevan tärkeitä aiheita. Vaatii kuulema uskallusta avautua näistä jutuista ja on hyvä, että joku tekee tänki likasen työn. No, minä olen se yhteiskunnan kantava voima, järjen ääni, joka nostaa epäkohdat esille. Minä en pelkää. Mitään! (Paitsi ehkä yksinjäämistä jonku alle 8-vuotiaan seuraan.) Tässä siis:

Havahduin eile illalla siihe, että kappas vaan, nyt onki euroviisukarsintailta. No, K halus jostai kumman syystä kattoo hampaita harjatessa sitä lähetystä, joten jouduin itsekki altistumaan viisuille. Oon antanu kertoa itselleni, että niissä viisuissa on ideana, että se on laulukilpailu(?) ja biisin pitää olla uus, tai ainaki jotenki tänä vuonna tehty. Tai jotai. Eli ei ainakaa sellane, jota on renkutettu radiossa jo pari vuotta. (Eli Nylon beat ei pääsis sinne biisillä "nannannannnann naaan nannann anaaa--- saatana!! Mistä niittenki honotukset on kaivettu esille.. Samasta alelaarista ku Anssi Kelan ikivihreät. Argh!)

Noh, ehin nähä pari biisiä ja sitte sen kertauksen, jossa näky pätkä kaikista. Ensinnäki se viimenen esitys oli Latvian. Juontaja intoili, kuinka Latvia on aina uskaltanu olla erilainen ja tänäkin vuonna heillä on tälläinen elektro-pop-konemusiikki-mikänytolikaan esitys. Lavalle saapuu nainen pitkissä buutseissa ja neonvalot välkkyy taustalla. Jeij, jotai erikoista? Biisi alkaa (tämähän oli siis laulukilpailu, eikö?)ja mitä siinä lauletaan: "Meeee and juuu.. together forever..jeij jeij... I lav juu.. don´t liiiiv mee beibi.." Ja neonvalot välkkyy. Ah, kuinka uutta ja erilaista! Rohkeaa suorastaan! Tätä ennen oli joku maa, jonka karsintaan oli tullu jotai neljätuhatta biisiehdotusta ja asiantuntijaraati oli sitte valkannu niistä parhaan. Se meni jotenki näin: Meee and juuu, wee gou tugether.. don´t ever liiiv mee.." Sitte oli joku perusmaa, joka pärjää aina. Sen biisi meni näin: Wiii liv together, meee and juuu viii reeeets te stars.." MITÄH? Kysyn vaa. Mie en tajuu MITÄÄN musiikista (miu musiikinopettaja tais aina, joka ikisessä opinahjossa, vähä inhota miuta) enkä biisien tekemisestä mutta oikeesti. Jos puhutaan miusta ja siusta, yhdessä kulkemisessa ja tähtiin kurkottamisesta joka toisessa biisissä, ni iha vaa ihmettelen, että missä ne "uniikit lumihiutaleet" (jotka on nyt kovasti muodissa!) oikeen leijailee. Lisäks suurin osa noista esittäjistä on yksittäisiä laulajia ja näköjään euroviisuihinki on tullu muotiin se, että keskustelua herättää eniten hahmo, jolla on näkyvimmät tissit. (laulukilpailu?)

Jos miulta kysyttäis, ni mie tekisin biisin vaikka maailman saastumisesta tai ihmisoikeuksista tai hiljasesta kesäillasta tai siitä miltä tuntuu sairastaa skitsofreniaa..

Tässä välikuva-arvoitus, enneks siirryn seuraavaan aiheeseen, joka miuta ihmetyttää:

Joo, sorge, kuvan laatu on vähä heikko. Miu kamera haluu jostai syystä tehä kuvista jotenki sumusia mutta tässä nyt kirkkain otos. Saatte tän postauksen loppuun asti aikaa miettiä mitä tuo kuva on. Ja ei, vastaus ei ole punajuurikeitto :D

Noni, no toinen juttu mikä saa miu ihon kutisemaan, liittyy tv-sarjoihin. Tarkemmin sanottuna sairaalakohtauksiin. En mee nyt edes niihin karkeimpiin mokiin, joita sairaalamaailmaa kuvattaessa aina näkyy mutta sellanen pistää aina silmään, että joku hahmo joutuu sairaalaan vaikka pahoinpitelyn tai ampumisen takia. Jonku vakavan vamman vuoksi kuitenki. Se on mahollisesti ollu jossai isossa leikkauksessa. Ja syy miks se on sinne joutunu, ni se on joku silminnäkijä tai muu vastaava ja sen ois ollu tarkotus kuolla. Eli tää just leikattu potilas on tavallaa hengenvaarassa muutenki ku pelkkien leikkauskomplikaatioiden uhan taikia. No, sit se tyyppi tyyppinen, joka sen on halunnu tappaa, pääsee hiippailemaan sinne sairaalaan tosta noin vaan. Ovet ei o koskaa lukossa, se löytää sen lääkäritakin aina jostai, kukaa ei ihmettele kukas tuo tuollanen hahmo on ja mikä parasta, se vakavasta leikkauksesta tai vammasta toipuva tyyppi on YKSIN suljettujen ovien takana huoneessa, ilman valvontaa. Ei, sen ei tartte olla tehovalvonnassa, sen vierellä ei istu hoitaja 24h vuorokaudessa, niinku tosielämässä. Kyllä se sielä pärjäilee iteksee, ohan sillä monitorit kiinni.. Korkeintaan siinä ulkopuolella istuu joku poliisi, joka on nii tyhmä että menee ekaan harhautusyritykseen tyylillä: "Kato, tuola meni pääsiäispupu, onkohan sillä suklaamunia? Tuola, nurkan takana.." Sit se pollari lähtee innoissaan ettimään olematonta pääsiäispupua ja murhaaja pääsee kaikessa rauhassa sen potilaan luo laittamaan myrkkyruisketta tai painamaan tyynyä sen naamalle. 

Noni, no tällästä. Yks varma tapa tappaa on muuten laittaa alkoholitonta punaviiniä ja tiskiainetta lautaselle ja sitte vaan odottelemaan. Kuinka ollakaan banaanikärpästen joukkotuhomurha on tosiasia! Tässä siis vastaus tuohon kuva-arvoitukseen.

Mie meen nyt tallille. Sielä sataa lunta. Isoja, uniikkeja lumihiutaleita. Amen.