Hihi, arvatkaa mitä mie tein! No, otsikosta sen voi varmaa jo arvata, eli toden totta, leivoin kakun! Tää ois hyvä sellaseen kirjaan, että sata asiaa jotka pitää tehä enne kuolemaa. Täytekakun tekeminen ois ehdottomasti yks niistä asioista! Mite mie sen tein? No, okei, mie kerron. Kinuskikissat ja muut leipuribloggarit varokaa, haastaja on syntynyt!!
Kaikki alkoi aikojen alussa, kevätauringon alkaessa taas lämmittää ihan hitoksee pitkän talven jäliltä. Sit miu mielikuvitus lähti vähä laukalle kaikenlaisen taiteen muodossa. Miula saattaa olla taiteen tekemisessä sellanen maanis-depressiivinen lähestymistapa, eli se on joko tai. Miula oli taas pitkä hiljanen kausi ja nyt lähtee taas.. Laitan myöhemmi kuvia miu savitöistä. (Senverran pakko sanoo, että terapeutti, kun saat sen siu puutarhakoristeen, ni se tonttu ja lohikäärme ei sit tosiaankaa oo mitää ystäviä, vaan sen kärmes on just aikomuksissa käristää sen tontun. Se huutaa siis tuskasta siinä :D Mummot näki sen jotenki söpönä ystävyyssuhteena, ku ne katteli sen valmistumista.. No, sie tiiät. Laitan tosiaa kuvan, kun se o valmis.)
Siitä kakusta. Eli miula on riippuvuussuhde pinterestiin. Sieltä löytyy vaikka mitä ihanaa, joten ei muuta ku ideoita kakkuun. Kun päälinjat koristelusta oli päätetty, tajusin, että koska siitä tulee K:n synttärikakku, ni en tavallaa voi velvottaa sitä leipomaan sitä(se tylsä juttu joka liittyy siihe, että se saavuttaa jonkinlaisen fyysisen muodon, jota koristella)vaan miu pitää tehhä se ite. Vaikkaki oon vahvasti sitä mieltä, että leivonta on miesten hommaa mutta ku eletää 2000-lukua, niin nyt on vaan naisten hommat ja yhteiset hommat. Hoh hoijaa. :D
Synttäripäivä oli perjantai, joten miu piti hakee koristelukarkit jo ajoissa, eli tiistaina. Keskiviikkona hain arvatenki uudet karkit, ku miu laaduntarkkailu meni vähä yli ja koristeisiin ei sit jääny tarpeeks matskua. Ups.
SE päivä läheni. Läksin tallilta ajelee kohti perhemarket Prismaa, ku sieltä saa sitä poooonusta. Olin jo hetkee aikasemmi tsuumannu salaa leivontahyllyn tarjontaa, että sielä ois sellasta sokerikuorrutemassaa, jota miu idea vaatii. Mutta mitä siihe hiton kakkupohjaa tarvittais?
No ei siinä, yritin eka soittaa äitille. En tiiä miks taas tein sen mokan, että en soittanu HETI suoraa terapeutille? Äiti nimittäi juorus jonku kanssa puhelimessa, Risman valot loisti jo kutsuvasti, joten otin terapeutin linjoille. Sehän vastas ja kerto miule n.neljämiljoonaa elintärkeetä pikku kikkaa mite se täytekakku sitte siitä valmistuis, voiko sen täyttää jo edellisenä iltana, mitä sinne voi laittaa väliin, kuinka paljon henkistä pääomaa tää vaatii, millä alkoholimäärällä tästä urakasta selviää ja voiko toisena päivänä olla ihan selvinpäin, siis sillo kun sitä koristelee.
No, sitte se äitiki soitteli sieltä ja tarkistelin vielä viimeset faktat kuntoo sen kanssa. Kun miule ainut oikee täytekakku o se mitä äiti teki aina ku oltii pieniä. Ymmärtääkseni täytekakun oikeanlaisen kosteus-, korkeus-, makeus- ja turnauskestävyystasapainon löytäminen on yhtä helppoo ku atomin halkaisu, joten en nyt ottanu tässä mitää riskejä. K täyttää kuitenki 36 vaan kerran elämässä, että ei mitää paineita!! Äiti neuvo,että saman verran kaikkee, eli munia, jauhoja ja sokeria. Sit piti laittaa perunajauhoja ja leivinjauhetta. Menin kauppaa, meni hermo, ku ei löytyny pottujauhoja. Tajusin, että puhelin o autossa, eli en voinu tarkistaa kui elintärkeästä asiasta on kyse, että voisko ne vaa jättää ostamatta, joten haahuilin hyllyvälejä nii kaua, että ne perhanan pottujauhot löyty. (Ei hätää, en kysyny henkilökunnalta neuvoa, tietenkää!)
Tää oli sillee toisaalta onni onnettomuudessa, ku siinä leivontahyllyllä palloili joku nuori neitonen ettimässä jotai, ni en voinu sit mennä siihe samaa aikaa. Ei siinä, että olin tulossa suoraa tallilta ja haisin varmaa aikatosipaljon hevoselta mutta se leivontatarvikehyllyllä hengailu on kuumottavaa! Ku ei tiiä iha varmasti mitä tahtoo ja tarttee mutta sen ostoksen pitäis osuu kuitenki oikeeseen ja vieläpä mahdollisimman nopeesti enneks joku tuttu näkee. Muuten joutuu sit soveltamaan, eikä se o kiva. Vertaa tunnetta, kun kävi ekaa kertaa ostaa tamppooneita. Paitsi tappooneitten ostaminen on ihan luonnollista, leivontatarvikkeitten hankinta ei! Ja tätä asiaa tosiaan pahentaa se, jos siinä o joku muuki samaa aikaa hyllyllä..
No, siitä selvittii, eikä kassaneitikään näennäisen mukavana kiinnittäny mitää huomiota miu pinkkiin sokeritaikinamassaan, eikä siniseen koristeluväriin.
Tuumasta toimeen!
Mut ihan ekana tein tietty koristeet. Niistä ei tullu nii hienoja ku miu mielikuvissa mutta eihän niistä koskaa.. Oon silti iha tyytyväine:
Sit muistin taas, että se kakku.. No, siinä sivussa ku kattelin naisten ampumahiihtoviestiä, vatkailin taikinaa. Huomautettakoon, että siinä toimi taas miu monitoimityökalu, jonka nappulat hohtaa muute sinisenä! Kui siistiä! En ehkä jaksanu iha tarpeeks kaua hinkuttaa niitä muniajasokeria, ku en päässy kunnolla telkun ääree. Ja tuo luottotyökaluki alko uhkaavasti kuumenemaan, niinku nyt vaa munia vatkatessa voi käydä, ni oli pakko jättää se ehkä vähä kesken.. huomatkaa, että tätä edelsi jo yks (no, okei, kolmas) konsultaatiopuhelu äitille, että mitepaljo sitä leivinjauhetta piti laittaa. Uunin lämpötila oli seuraava arvotus mutta siitä en viittiny enää soittaa :D Terapeutilla kun oli tiettävästi kikkelikalenterin teko kesken(tai kenties matskuihin tutustuminen?) ni en viittiny häiritä sitä. Nyt tällänen sivuhuomio, ku tuola aiemmin nyt puhuttii kuitenki munistaki, ni onko se iha normaalia saaha (paljonki) kikkelikuvia viestillä? Iha noi yleisesti? Miu rakas terapeutti on jostai syystä kunnostautunu saamaan moisia otoksia ihan eri ihmisiltäkin. Joku heikkohermoisempi ois voinu säikähtää, ottaa nokkiinsa, turhautua tai kauhistua mutta ei terapeutti. Se pohti voisko niistä tehhä kikkelikalenterin! Se ois niinku alastonkalenteri mutta vaan parhaat palat näkyvillä. Ilmeisesti matskua alkaa olee jo tarpeeks.. Ehkä se vois tehä siitä pariki kopioo? Mainittakoon, että mie en saa koskaa kikkelikuvia mutta se voi johtua siitä, että miu puhelin ei suostu vastaanottamaan kuvia. Ei kikkelillä tai ilman.
Sellasta. Eksyinkö aiheesta? Hassua. No, takas kakkuun.. Eli munat oli vispattu jaaa tässä tää sinisenä loistava monitoimityökalu, jota ilman ei lapseton perheenäiti pärjäis millään:
Tuo vispiläosa oli iha liekeissä. Pesin sen jotai viistoistakertaa tän projektin aikana! Aina laitoin sen takas laatikkoo kun se oli kuiva ja seuraavassa hetkessä kaivoin taas esille. Huh, mite leipoessa tulee näi hitokseepaljo sotkua??
Miula ei tietty o mitää hienoa kakkuvuokaa, ni käytin sellasta irtopohjahässäkkää. Terapeutti neuvo (onneks!) että kokeilee eka kestääkö siinä vesi, jos ei, kannattaa laittaa leivinpaperi välii. Kiitos vaan neuvosta. Ilman sitä oisin laittanu taikinan sinne suoraa ja nyt miula ois hienon kakun sijasta superlikanen uuni..
Dodi, eli kakku uunissa, naiset hävinny viestissä, melkei kaikki karkit taas syöty.. Ilta etenee hyvin!
Annoin kakun muhitella uunista tultuaan puol päivää peiton alla ja sit aloin leikata sitä osiks. Eka se vähä vastusteli ajatusta:
..mut kyllä se siitä sitte:
miu kakkumentorit oli molemmat sitä mieltä, että sitä voi vähä kostuttaa mehulla. En viittiny tunnustaa äitille, että en omista pullasutia(tai omistan toki, sain sen kaverilta joskus mutta se oli nii supertyökalu vähä muussa taiteen tekemisessä, ni sattuneesta syystä se on iha savessa ja öljymaalissa, ni en sit käyttäny sitä..)joten ratkaisin asian ostamalla pillimehun. Kui kätevää kuulkaa kostuttaa tuo kakku suoraa pillistä! Ja mikä parasta, loput juomasta voi käyttää pieneen alkoholimäärään sotkettuna kaiken tän järkyttävän vaivannäön palkintona! Olen nero, tiedän.
Sitte täytettä!
Kuka se sielä?
Tuntuuko siusta koskaa siltä, että joku tuijottaa siuta?
Muistin just ja just nuo banaanit ekaan kerrokseen mutta en sitte enää toiseen. Miula oli vähä liian hauskaa tän asian kanssa :D Konsultoin tuossa vielä kertaalleen äitiä aiheesta voiko kerman vatkata valmiiks jo illalla ja mikä epäselvempää, paljoks sitä noisuunnillee tarttee? Tääki asia vaivas muute miuta kaupassa. Ostin sit varuiks 5dl purkin, ni ainaki riittää.. Äitiä ei enää naurattanu, kun se tajus, että sen epänormaali esikoinen siellä taas soittelee. No, oishan se voinu olla vaa vastaamatta? Vastas kuitenki. Väsyneenä. Huumori oli selkeesti jo tiukilla. Luuli varmaa että teen jo kiusaa :D Sinne se oli pilatestunnille menossa. Toivottavasti löyti rauhansa sieltä kaiken tän konsultoimisen jäliltä..
Arvatkaapa mitä? AIVAN, tää postaus jatkuu kohta kakkososassa. Siinä selvinnee minkälainen kakusta tuli, tuliko hyväkakku vai pahakakku, löytikö äiti sisäisen rauhan pilateksesta, valmistuiko kikkelikalenteri ja oliko sen malleja fotoshopattu ja mikä tärkeintä, kuinka päivänsankari koki vanhenemisensa. Laitan suoran kommenttilainauksen tänne! Huomiseen murut!
Ha!
