keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Elossa 24 by K

Hihi, tiiätte varmaan sen sarjan Elossa 24h, jossa siis seurataan suomalaista terveydenhoitoa ja sen ammattilaisia 24 tunnin ajan. Kunnon realitysarja siis. (Aattelin muuten ehottaa, että josko joku tuotantoyhtiö haluis tehä hevosenhoitajien ja ylipäätään hevosihmisten arjesta tositeeveeohjelman. Parasta ois, jos siihe saatais mukaan niin kansainvälisiä kisaviikonloppuja kuin suomalaisen hevosseuran yhteismatka Horse showhunkin. En tiiä kummassa tapauksessa on villimpi meno mutta kyllä parasiittihotellit ja big brotherit kalpenis tuon matskun rinnalla..)

Tän päivän aihe on siis se, että mie tein tuossa perheelle ruokaa ja istahdin kaikessa rauhassa ruokailemaan sohvalle. Yritin muute yks päivä esittää asian, että voisko meille hankkia oikeet ruokailupöydän tuolit, niin vastaus oli, että "Mitä myö niillä tehtäis? " Noöö, vaikka syötäis joskus pöydän ääressä? No, suurin osa ihmisistä ei kuulema ruokaile pöydän ääressä ja koska myö halutaa olla mahollisimman normaaleja, niin jatkossakin ruokaillaan siis sohvalla.

Tää johdanto johdattaa nyt takaisin tuohon elossa-sarjaan. Telkkaristahan ei siis ylipäätään tuu juuri mitään miu mielestä kattomisen arvosta ja neki ohjelmat mitä mie katon, kattelen mielummi yle areenalta. (Ei, tämäkään ei ole maksettu mainos!) Nyt päädyin kuitenki telkun ääreen ja muistin about heti, miks mie en yleensä kato telkkaria, jos puoliso on kotona. Hoh hoijaa. Eipä sillä, tästä uutta ideaa ylelle: Elossa 24 h, KK näyttelee kaikki roolit.

Jos tämä asia ois keksitty ajoissa, tänpäivänen jakso ois ollu kutakuinki tällänen:

Turun saaristossa saaristolaislääkärinä: Potilas jutustelee hoidon aikana niitä näitä. Juttu kääntyy kirjavinkkeihin. "Nii, miula on kuule hyvä kirjavinkki!" No mikä? "Ootko kuullu sellasesta kirjasta ku Raamattu. Siinä on kuule hyviä tarinoita ja rankkaa tekstiä. Kannattaa lukee!" Höhöhöö!

Keskososastolla hoitajana: Nii, ettäkö mikä tässä meikäläisen työssä on raskainta? Joo, kyllä ne on nuo potilasnostot!

Elinsiirto-osastolla: Joo, kato sit tää munuainen, ni jos se tippuu tästä lootasta maahan, niin tässähän on se ihan sama 5 sekunnin sääntö, ku missä tahansa elintarvikealalla. Jossain päin se on jopa 30 sekuntia. Ja sit jos sattumoisin joku tallaa vaikka päälle, niin jos on sisäkengät jalassa, niin se ei ole niin justiinsa mutta ulkokengän pohjasta voi tulla jotain roskaa ja sillo se elin ois kyllä paras huuhdella ennen paikalleen laittoa.

Migreenistä kärsivien potilaiden vertaistukiryhmän jäsenenä: Joku valittaa särkyjään ja toinen sitten kertoo kameralle, miten tää on niin kiva tukiryhmä, kun täällä voi sanoo ääneen kaikkee sellasta, mitä ei muille ihmisille välttämättä voi kertoa. Ja ryhmä ymmärtää. K sielä kertoo kaikille vihaavansa vähemmistökansalaisia ja harmittelevansa, kuinka eräs entinen saksalainen johtaja oli niin kovin väärinymmärretty.

Näin meillä. Lisäks oli puhetta tänään aiheesta, että onko ok, jos panee suhteessa ollessaan, jonku julkkiksen kanssa, jos saa siihen tilaisuuden. Että se ois niinku sallittua, eikä sitä laskettais pettämiseks. K oli miettiny tän asian valmiiks ja se oli keksiny sitte meille YHTEISEN kohteen..

Kuvahaun tulos haulle poldark

Tunnen olevani kuinteki vähä enemmä voittaja tässä kisassa ;)

Ja jos joku ei nyt tunne POLDARKIA, niin äkkiä ettimään sen aiemmat kaudet jostain. Ylellä menee jo neljäs kausi!

Ei miula muuta..



tiistai 19. kesäkuuta 2018

Ville-Veikon uusimmat kuulumiset

Noni, no tällänen pikanen kertaus, että Ville-Veikkohan asuu siis yksin. Ainakin suurimman osan ajasta hän asuu yksin. (Jos joku tonokki ei nyt siis tiiä kuka on Ville-Veikko, niin kato nyt hitossa äkkiä edellinen teksti!) Viimeaikoina VV:n seurassa on kuitenkin havaittu myös toinen, hyvin samanoloista rotua oleva yksilö. Meillä tietysti VV:n kämppiksen kanssa tuli mieleen kaikkee asiatonta, tyyliin ne on pariskunta ja kohta sielä vilisee pikku-Veikkoja vaikka kuinka. Ja jos se toinen puolisko on sattumoisin Piri-Pirkko, niin kohta sielä vilisee jokaista lapsihämyä kohden yks lastensuojelun täti. Sellanen iso ja karvanen, jolla on se varastomuna aina mukana. Tiiätte lapsuudesta niitä perushämppejä, joita tuli aina pihahietikolla vastaan. Ne käveli sillee hassusti, ku se muna oli mukana. Ja sitte välillä tulee kirjuriki sen tätihämyn mukana. Ne on niitä pitkäjalkasia lukkeja. Niillä on silmälasit ja pieni parta ja ne on tosi akateemisia. (Eivät tee pahaa.) Että ole siinä sitte!

No sitte tasa-arvon nimissä alettii pohtia myös, että mitä jos se kaveri ei olekaan Piri-Pirkko vaan Joviaali-Jone. Ja itseasiassa tarkemmin ajateltuna, kun tuota kuvaa kattoo, niin onhan nuo kyllä aika saman kokosia, eikö?


Tästä vois siis päätellä, että he ovat samaa sukupuolta. Ja koska VV on selkeesti mies, niin kai tuo toinenki sitte on. Tästä päästään nyt siis tän tarinan juoneen, eli tänään paljastu, että tuo toinen ei siis tietenkää o mikää Ville-Veikon loverboy vaan tuiki tavallinen kiinteistövälittäjä. Jos oikeen tarkkaa kattoo, niin voi nähä sen kaulassa sellasen pienen, vähä vinoon sidotun silkkijäjitelmää olevan lilan krakan ja kaikissa sen kaheksaan jalassa on sellaset käytännölliset, ei liian halvat kävelykengät. Sitte sillä on tummasankaset silmälasit sellanen pieni laukku olalla, johon mahtuu läppäri, pari kynää ja joku kommunikaatioväline. En siis yhtää tiiä mite hämähäkkikiinteistövälittäjät kommunikoi mutta eikai ne nyt mitää perusNokialaisia käytä? 

No, Siltamäen kämpässähän on yks yksiö vapaana ja tää hahmo(sillä ei o muute nimee!? Ei sitä voi Joviaali-Joneksikaan nyt kutsua, ku ei ne pane VV:n kanssa. Kai.) on ahkerasti siis esitelly sitä mahdollisille vuokralaisille. Välillä varaston nurkkaan rakennettu, peruskorjattu, ei homevaurioinen kämppä on ollu vapaa ja välillä siellä on ollu asukas. Edelliselle hämpille tuli niinsanotusti työtunnit täyteen. Se on jotenki niin surullinen tarina, että en haluu kertoo sitä tässä. Hänen kivuliaan lähtönsä jälkeen siellä ei ole ollut uutta asukkia. Vain kiinteistöhämis käy välillä varmistelemassa, että verkko on paikallaan (eikä imurin uumenissa, että kivavaan!) eikä kukaa talonvaltaaja ole käynyt sotkemassa paikkoja. Jäämme nyt mielenkiinnolla seuraamaan saako VV uuden, terveemmän ja karvaisemman naapurin, saapuuko lastensuojelu sittenkin ja päätyykö kiinteistövälittäjähämis kuitenkin lopulta Ville-Veikon verkkoon, jos tiedätte mitä tarkoitan ;)

Ha ha!


keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ville-Veikko Veikkonen



Kuulkaas lukijat, miuta melkei harmittaa, että en o ottanu tätä aihetta aiemmin puheeks ja nyt on sen aika. Kuten otsikko kertoo, nyt teiän kaikkien on aika tutustua mukavaan veikkoseen nimeltä Ville-Veikko. Voi tuntua siltä, että nimi on keksitty jotenki kiireessä, että kun ei muka parempaa tullu mieleen, niin iloisen veikkosen nimi on sitte vaa tylsästi Ville-Veikko mutta ei se niin menny. Kuten kuvasta näkyy, onhan tuo tyyppi nyt ihan Ville-Veikon näkönen! 


Kuvaushetkellä hän vähän ujosteli, ei ollu kuulema ehtiny laittautua kunnolla ja kotipesän ulkopuolikin oli vähän viimeistelyjä vailla. Mutta kuten kaikissa henkilökuvissa ja kuvauksissa, aina on parasta jos kohde saadaan mahdollisimman omanhenkisessä tilassa ikuistettua ja tässä jos missä VV on ihan oma itsensä!

Kuka hän siis on? Ville-Veikko syntyi aivan tavalliseen hämisperheeseen osana 176 päistä sisarruslaumaa. VV:n isästä ei ole sen kummemmin jäänyt tietoa jälkipolville mutta pahat kielet kertovat, että VV:n äidillä olisi mahdollisesti jotain tekemistä tämän isän katoamisen kanssa. Elatusmaksuja ei ole näkynyt mutta kalliiksihan se olisi mahtanut tullakin. VV on kuitenkin joskus kaduilla kulkiessaan tavannut muita hämiksiä, jotka ovat jollain tasolla tutun oloisia olematta kuitenkaan samaa sisarrusparvea, josta tämä leppoisa hämy on itse lähtöisin. Ehkä he ovat kuin ovatkin Ville-Veikon kaukaisia sisarruksia. Niin tämä harmiton hahmo haluaa ainakin uskoa.

Nuoruudessaan Ville-Veikko oli melkoinen velikulta. Koti oli siellä, mihin verkon kutoi, ei huolta huomisesta, kunhan kärpäsiä riitti. Tässä yksi otos Veikkosen villeiltä nuoruusvuosilta:



Sittemmin VV on vakiintunut ja selkeästi rauhoittunut. Tällä hetkellä hän asuu tuiki tavallisen Helsinkiläisperheen alivuokralaisena Siltamäessä sijaitsevassa omakotitalossa. Tavallisesti Ville-Veikko ei häiritse ketään mutta toisinaan tämä unohtuu haahuilemaan ihmisten ilmoille. Tästä on hänelle huomautettu ja useimmiten hän poistuukin takavasemmalle, kun perheen äiti hänelle tästä muistuttaa. 

Ville-Veikko pelkää imureita. Kukaan ei tiedä mistä tämä järjetön fobia juontaa juurensa mutta oletettavaa on, että tämän koti on joskus joutunut imurin viemäksi. Siksi kämppikset eivät koskaan imuroi liian läheltä VV:n yksiötä, ettei verkko vaan lähde imuun. 

Päivisin, yksinollessaan, kun VV:lla on koko talo käytössään, hän pistää usein ranttaliksi. Käy lipastamassa likööripullosta hieman ilolientä, leikkii Legoilla, Ninja-ukkeleilla ja My Little poneilla sekä laulaa singstaria omaan pieneen mikrofoniinsa. Kun hän kuulee auton tai ihmisten ääniä, pakenee tämä harmiton pieni olento omaan verkkoonsa ja näyttää siltä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kerran tämä onnistui näyttelemään niin hyvin, että kämppisten oli pakko varmistaa, että onhan VV vielä elävien kirjoissa. Tiedättekö mitään surullisempaa, kuin verkkoonsa muumioitunut hämy?? Aivan.. Aika tapaus on tämä luontokappale! Ville-Veikon edesottamuksia saamme seurata tulevaisuudessakin. 

Tässä Ville-Veikon kaukaiselta sukulaiselta pieni tervehdys, joka ehkä saa kaikille pientä miettimisen aihetta:

Kuvahaun tulos haulle spider meme

(Iskä: Mitäs jos se hämähäkki jonka tapoit, vietti koko elämänsä pitäen sinua kämppäkaverinaan? Mietitkö koskaan sitä? Et, mietit vain itseäsi.)

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Mänttä-Vilppula

Tiiätteko tyypit rakkaat missä sijaitsee ystävällinen yhdyskaupunki nimeltä Mänttä-Vilppula? No ei hätää, emmiekää tienny vielä hetki sitte mutta voin kuulkaa kertoo muruset, että matkailu avartaa ja varsinki Suomi-matkailu on ihan aliarvostettua. Enskerralla ku mietitte lähteäkö johonki viemärinhajuseen miljoonakaupunkiin, jossa kaikki kadut on täynnä taskuvarkaita, punanenäsiä brittituristeja ja matkamuistomyymälöitä, niin suuntaappa mielummin vaikka Mänttään! (Hi hih..) Voin vannoa, että sieltä ei löydy mitään noista edellämainituista! Tai viemärin hajusta en o varma mutta ite en törmänny melkein kokonaisen vuorokauden aikana, jonka tuola vietin..

Nii, että missä se on ja miten sinne pääsee? No se on jossain Keuruun ja Tampereen välillä ja ainaki sinne pääsee paikallisjunalla, sellasella tositosi nysällä junalla Keuruulta. (Tiiän tän siitä, koska kävin ite kokemassa tän juna-asian ja se juna(muna, hihi)tuli siis Keuruulta.) Keuruulle taas pääsee ainaki bussilla. Keuruu on Jyväskylän lähellä ja Jyväskylä ei o keski-Suomessa, vaikka se niin kovin itseään sellasena paikkana mainostaaki! Nii, tosiaa, se Mänttä on n.80 km Tampereelta pohjoiseen. Sieltä varmaan kulkee myös junia Mäntän suuntaan. En o varma, kun itse kuljin Mäntästä Tampereelle päin mutta yleensä ne kulkee molempiin suuntiin. Jos ei siis o talvi ja lunta tai kesä ja kärpäsiä tai syksy ja lehtiä radalla tai kevät ja innostunu sonni keskellä katua, eiku latua, eiku rataa. Keskellä rataa!

Noni, nyt kun myö tiedetään missä tää unohdettu paratiisi sijaitsee, on aika miettiä mitä sellaista sielä voi tehdä ja kokea, josta kannattaa kirjoittaa päivitys päiväkirjan tuoksuville sivuille jälkipolvien löydettäväksi.

Mäntän torilta, tai tiiä sitte oliko se nyt ihan tori mutta joku aukio kuitenki, voi bongata tälläisen hahmon. Varmaan siinä kerrottii mikä tän tyypin tarina on mutta miusta se noi äkkiseltää näyttää vähä siltä, että siitä piti tulla joku esittävä muotokuva, mutta se tekijä joko kyllästy, sai hermoromahduksen, verensyöksyn, lapsen tai muuten vaa inspiraatio pysähty enneks se ehti veistellä tän iha loppuun? Tai ehkä sen vaa kuuluu olla tollane vähä..karu?


Kaikesta päätellen Mänttä-Vilppulalaiset ovat tosi taiteellista kansaa, vai mitä sanotte tästä elämän alkulähteille viittaavasta maalauksesta? 


Miusta tuohon tiivistyy jotenki kivasti koko ihmiselämän sellanen perusolemus. Vai mitä mieltä ootte?

Kovin ovat myös filosofista kansaa ja heidän kuolemaa suurempia pohdintojaan voi nähdä myös täysin maksutta, samalle seinällä ikuistettuna:


(iskä: Jesse on *jotain painokelvotonta*)


(Iskä: Pelti on kuollut mies kävelemässä)

Miusta nuo on jotenki tosi syvällisiä! Miu piti oikee pysähtyä miettimää onko Peltsi esim vielä keskuudessamme, vai onko hänelle tapahtunu jotai kauheeta tai dramaattista? Ja miten Jeesus suhtautuu tähän kaikkeen, kun kovin uskovaista aluetta tuntuu tuo seutu kuitenki olevan. Ja entäs Jesse sitten, mitä Jesse teki ansaitakseen tälläsen statuksen? Näihin kysymyksiin emme ehkä koskaan saa vastauksia ja jotenki se häiritsee miuta!

Entäs tää sitte:


Paska ja seinään liimattu terveysside samassa teoksessa. Tässä taiteilijassa jos kenessä on ainesta Kiasmaan! Liekö ehkä jo saanutkin jalansijaa taiteen, tai ainaki vaihtoehtotaiteen, saralla?

MänttäVilppula tarjoaa kulttuurin lisäksi.. No, nostalgiaa? Tai emmietiiä. Mikä hitto on "junasuorittaja"?



Viihtyisän kirpparin ja mukavan pikkukaupan lisäksi parasta mitä MänttäVilppulalla on tarjota on:


Aivan, eli pakotie.

Joku on lähteny kiireessä:


Kuvan nimi on: Vain kenkä jäi. Jatkoa viime joulukuussa kylpylähotellissa otettuun kuvaan "vain tukka jäi."


Käykäähän tutustumassa muruset möttöset pienoiset, suosittelen! Tässä kylässä oli sellasta kauhuelokuvien henkeä, jossa perhe osuu auton hajottua keskelle pikkukylää, joka on täynnä hymyileviä uskovaisia. Päivällä kaikki on hyvin mutta kun hämärä saapuu.. uuuuu.







perjantai 1. kesäkuuta 2018

Outoja lakeja



Ne, ketkä on joskus pelannu Rappakalja-nimistä huippuhauskaa seurapeliä, muistavat siitä sen laki-kohdan. Se pistää aina miettimään, että onko jossain päi maailmaa oikeesti niin outoja ja hassuja asioita kirjattu ihan lakiin asti.. Ken tietää ihan todella mutta koska netissä (ja Rappakaljan korteissa)lukee niin uskottavahan se on! Mitäs sanotte näistä(yllättäen Jenkeistä ovat):

                                                                        Kentucky

Kentuckyssä et saa lain mukaan värjätä ankanpoikasia siniseksi ja sitten myydä niitä, paitsi jos sinulla on tarjota myyntiin enemmän kuin 6 sinistä ankanpoikasta kerralla.
Kuvahaun tulos haulle sininen ankka

No, ihan ymmärrettävää. Yksinäisestä sinisestä ankasta joku tekis pilaa ihan varmasti! Hieno ajatus miusta!

                                                                                                                                                            
New Jersey

Laki kieltää murhaamisen sonnustautuneena luodinkestävään liiviin. 


Hullut lait USA:ssa - Murha luotiliivi päällä on tuplarikos

No tuoki on miusta ihan loogista siinä mielessä, että jos poliisi sattuu saamaan murhaajan verekseltään kiinni, niin helpompihan se on pysäyttää tarvittaessa ampumalla, jos se luoti uppoo suoraan vatsanahkaan? Mutta mitenköhän, jos se onki tappo tai hätävarjelun liiottelu? Saako sillo käyttää luotiliiviä? Tai jos se uhri on ärsyttävä tai ruma? Onko se lieventävä asianhaara? Miusta pitäis kyllä olla..

                                                                         Arizona

              Arizonassa on laitonta tarjota aasille nukkumapaikka kylpyammeesta.

Kuvahaun tulos haulle nukkuva aasi


Onko riippumatto ihan ok? Jos se on pihalla?


                                                                     Pennsylvania

Pennsylvaniassa yhdessä talossa saa lain puitteissa asua enimmillään 15 naista. Kuudestoista nainen samassa talossa tekee paikasta lain tulkinnan mukaan bordellin. 



Niino, bordellista en tiiä mutta kyllä se taitaa olla aikamoinen koitos laittaa jo ihan vaikka kymmenen naista samaa paikkaan asumaan. Jos haluu lisätä jännitystä, niin rakentaa sinne vaan yhen kylppärin..

Maine

Rajansa kaikelle, kuten joulun juhlimisella. Mainessa laki kieltää joulukoristeet 14. tammikuuta jälkeen

Kuvahaun tulos haulle ruma joulukoriste

Tää ei välttämättä ole mikään huono laki. Vois toteuttaa suomessaki..

USA
Kinder-suklaamunien maahan tuominen mihin tahansa USA:n osavaltioista on laissa kielletty. Jos elintarvikkeen sisällä on jotain ruoaksi kelpaamatonta, niin sen pitää näkyä ulospäin. Kinder-yllätys kun ei ole näkyvissä, niin laitonhan se silloin on. Potentiaalisesti lapsen terveyden vaarantamisesta voi saada jopa 5 vuoden tuomion. Yllätys!

Kuvahaun tulos haulle kinder yllätykset

Siellä ei lapset sitte varmaa paljo Kinder-ylläreitä keräile. Onkohan meiän aikanaan saamat Hipot ja Kilpparit sielä kuumaa kamaa, kun kerran ovat niin kiellettyjä, vai eikö ne lapsiparat osaa edes kaivata moisia? Mitä ne syö pääsiäisenä?? Häh? Muistakaa tää jos meette joskus sinne pääsiäisen aikaan. Tai muutenkaan. Harkitkaa tuliaiset tarkkaan! Miettikää jos joutuis vankilaan Kinderin salakuljetuksesta! Hihi, no ei se ehkä ois nii paha, jos sen sais sit kuitenki syyä?

Tällästä.