Vesuvius-puuro

Hip hei, rakkaat lukijani, taitaa taas olla aika tehä ruokapäivitys! Sehän kuuluu olennaisena osana tähän blogin pitämiseen, eikö? Miula on taas vähä liikaa aikaa, ku oon kilttinä työntekijänä sairastanu kaikki vapaapäiväni. Olo on tosi eläimellinen, jos tiiätte mitä tarkotan..Niijust, kurkussa hilluu jo kolmatta päivää sellanen keskikokonen, semivihanen orava ja fyysinen vointi on ku auton alle jääneellä jäniksellä! Miu keho ei tee elettäkään taistellakseen taudinaiheuttajia vastaan vaan kaikki pitää tehä ite. Syyä buranaa ja mustikkaa ja tyrnirouhetta ja kismettiä ja.. Noni, no ruoka-aiheeseen siis.

Eli normistihan nää ruokapäivitykset kuuluu tehä niin, että otetaan joku kiva kuva hienosti asetellusta ruoasta vanhalla arabian lautasella. Siinä on pari hernettä, jotka kilpailee elintilastaan jonku mediaseksikkään lihankorvaajan kanssa. (esim nyhtökaura) Tausta on sillee sopivan hämärä jotta se ruoka pääsee oikeuksiinsa. Siis voi hitto, nyt ku kirjotan tätä tajuan just, että mie söin miu Vesuvius-puuron jo! Deem! Mut ei hätää, koska tää on miun blogi ja tässä pätee miun säännöt, otanki kuvan lautasesta ilman ruokaa. Kas näin:

Ja huomatkaa muuten, että kyseessä on kuin onkin Arabian lautanen! :D Noniin, no nyt kaikki sielä kotisohvalla, kun luette tätä niiltä pikku pädeiltänne, ootte jo iha sormet syyhyssä, että laita nyt jo se resepti että pääsee kokkailee! No saamanne pitää. 

Puuron nimi on siis Vesuvius-puuro mutta sitä voi kutsua toki myös Hekla-puuroksi TAI jos takapihallasi sattuu kasvamaan sopivan aktiivinen tulivuori, voit vaikka muokata reseptiä hieman täydentämällä siihen jonkin oman mieleisesti lisämausteen ja nimetä puuron oman tulivuoresi mukaan.

Ainekset: kaurahiutaleita ja vettä

Tässä reseptissä ei käytetä suolaa, jottei puuro vahingossakaan maistu miltään. Valmiiseen ruokaan voi lisätä halutessaan mitä vain, itse käytin tällä kertaa pakastemustikoita. 

Tee näin:

1.Ota määrittämätön määrä kaurahiutaleita ja kaada ne lautaselle. Älä mittaa, varsinkaan desilitramitalla. Ne ovat nynnyjä varten ja vievät jännityksen ruoanlaitosta.

2. Laske päälle vettä suoraan hanasta. Älä mittaa!!

3. Sekoita hieman, että hiutaleet ja vesi pääsevät kunnolla kosketuksiin.

4. Laita lautanen mikroon ja väännä virtanappulasta sopiva aika. 1-5-6-ääretön minuuttimäärä.

5. Unohda puuro ja mene katsomaan tv:tä

6. Kuule räjähdys, sen perään kilahdus ja muista puuro.

7. Avaa luukku ja tartu lautaseen.

8. Totea, että se on kuuma, ota jotain jo palaneiden sormiesi suojaksi ja nosta lautanen mikrosta.

9. Kaavi puuro mikron seiniltä takaisin lautaselle.

10. Lisää mustikat, puolukat, ulostuslääke, pähkinät tai mikä ikinä tekeekään juuri SINUN aamupalastasi sen jutun, jolla aamu lähtee käyntiin.

Helppoa, nopeaa(riippuen tietysti minuuttimäärästä, jonka väänsit mikroon..)ja vaivatonta! Aloittelijoille vinkkinä, että puurosta voi Vesuviuksen sijaan tulla kuitenkin toisinaan myösTikkurilan kittipuuroa. Ei hätää, näin voi käydä jopa kokeneimmille tekijöille toisinaan. Tällöin puuron voi käyttää vaikka kesämökin tai koirankopin nurkkien tilkitsemiseen. Näin kopista tulee myös talviasuttava! Helppoa ja ekologista. Ja ei muuta kuin uutta puuroa vaan tekemään lannistumatta.

Jos haluat vielä haastetta aamuusi, kannattaa jättää mikro päiväksi auki pyyhkimätä sitä ensin. Töistä tullessa puuronjämät ovat kuivahtaneet kivasti mikron seiniin ja niiden irrottamisee menee mukavasti aikaa. Ei tarvitse viettää sitäkään vapaahetkeä esim tuijottamassa sohvannurkassa salkkareita tai kuskaamalla lapsia jalkapallotreeneihin! Kokonaisvaltaista hyvinvointia siis <3

Tärkeitä oppeja lapsuudesta

..ja ei aina ees välttämättä lapsuudesta vaa iha yleisesti kotoa opittuja asioita, jotka on kantanu elämässä eteenpäi. Oiskohan ihmisillä, siis tulevilla vanhemmilla tai sellasiks aikovilla enemmä paineita, jos ne aattelis, että kaikki mitä ne tekee, sanoo, opettaa, kieltää ja sallii lapsilleen, tulee vaikuttamaan niitten ihmistenalkujen sielunelämään aina. Toiset opit menee tottakai paremmin perille ku toiset mutta aika pitkälle se on vanhempien vaikutusta millasia aikuisia niistä pygmeistä joskus kasvaa.

Mie pohdiskelin viime yönä, ku en saanu unta töissä(miula on muute iha huippuduuni, saa nukkua yöllä töissä täydellä palkalla :D)että mitä kaikkia pienenä ja isona kotoa opittuja oppeja tulee mielee. Asioita, joilla on tätä elämää eletty ja näinki pitkälle päästy. Keräsin tähä parit parhaat palat:

-"Vaikka mitä tapahtuis, kotiin saa aina tulla." Tää on yks aika iso juttu ja kaikille vanhemmille vinkkinä, myös aika hyvä elämänohje jälkikasvuille.

-"Elämä ei voi koskaan olla nii pahasti solmussa, ettäkö siitä ei tavalla tai toisella selviäis." Tämäkin on totta, vaikka joskus elämässä voiki tulla aika, jolloin sitä menee aika pahasti (paljas)perse edellä kuusen runkoa ylöspäin. Ja toisinaan se vaatii aikaa, rahaa, järjetöntä taistelutahtoa tai oman marttyyriasenteen alaslaskemista, että jostai tilanteesta selviää mutta mahdotonta se ei koskaan ole. Ei ehkä helppoa tai mukavaa, mutta ei myöskään mahdotonta.

-Yksi myös pitkälle kantanu elämänohje, tai oikeestaa miule selväksi tehty elon julma realiteetti on, että miula ei ole laulunlahjoja. Tiiättekö, ku idolssissa tai muissa vastaavissa talent-ohjelmissa on aina viihteen vuoks annettu ruutuaikaa niille onnettomille lähibaarin karaoketähtösille, jotka tulee esittämään oman versionsa jonku jenkkilaulajatähden hittibiisistä. Sit se tuomaristo kuuntelee sitä samaa kappaletta sinä päivänä seitsemättä kertaa ja aina se kuulostaa yhtä mitäänsanomattomalta. Tyttöparka on laitattanu uudet ripset ja kaikki tätä showta varten ja sitten sitä itketään takahuoneessa itseään samalla tsempaten, että "Mun äiti on aina sanonu, että mä osaan laulaa kauniisti! Täällä ei vaan ymmärretä mua." Itse olen, kiitos vanhempieni, säästyny tältä häpeältä. Miule ei o koskaan virheellisesti kerrottu, että osaisin laulaa. Halusin toki lapsena osallistua Tenava tähti-lauluohjelmaan. Vihjaisin kainosti toiveestani iskälle, joka totesi: "Kuule, sie et pääsis ees esikarsinnan esikarsintaan." Ja tähän vielä päälle sellanen hilpeä naurahdus. Kiitos iskä, että et koskaan elätelly mitää turhia toiveita miu pään sisällä aiheesta, että miusta olis (lapsi)tähdeksi :D

-"Perus kakkupohjaan tulee saman verran munia ja sokeria." Havainnollistettuna tavarat kahessa samankokosessa lasissa vierekkäin. Tää ois varmaa ollu kanssa hyvä ohje, jos oisin ikinä jälkeen pakollisten köksäntuntien leiponu mitään. Ever. En ole mutta tuo tieto on tallessa, jos vaikka joskus innostun :D

-"Jos jotain tehää, se tehää kunnolla tai ei tehä ollenkaa." Yritin kertoa tätä miu pomolle Ruotsissa, kun kisapäivän jälkeen pesin varusteita tallissa ja se yritti saaha miuta ruokapöytää samaa aikaa muun porukan kanssa. Vihjaili, että voin tulla eka syömää ja huoltaa kamat sitte. Ettäkö jättäsin likaset suitset roikkumaan naulaan kaikkien nähtäväks? No en varmasti! Se totes siihen joitain hulluista suomalaisista. Nopeesti siinä sitten toki totuttiin, että tää hullu suomalainen tekee asiat kunnolla, iha niinku äiti opetti. Tämä siis kodin ulkopuolella. Miut tuntevat tietää että kotioloissa oon sitte vähä liianki "rento"..

-Se paidassa oleva reikä siinä pään kohdalla on pääntie. Ei kaula-aukko. Tää on yks ehkä hienoimmista opeista ever! Kiitos äiti.

-Meillä ei muistaakseni hirveesti mistää pöytätavoista pidetty kiinni. Että tyylillä millo saa nousta pöydästä jne. Ehkä ruoka suussa puhumisesta jotai mainittii eikä pöydän äärellä kai saanu piereskellä, ainakaa mitää haisevia päästöjä? Vai muistaako Skidi tän asian mite? Aikuisiällä nyt ainaki sekoiltii yksilläki rapujuhlilla mm.työntämällä viinirypäleitä nenään mutta ensinnäki se on iha toine tarina se ja toisekski äiti oli osallisena myös tähän pikku hassutteluun.. Mutta siis se mitä muistan on, että: "Shamppanja tms alkumaljalasia pidetään kiinni siitä varresta, jos se juoma on kylmää. Näinollen se ei lämpene sormissa." Muistan myös että tässäkohtaa mainittiin, että juhlissa voi seurata mite ihmiset pitelee sitä lasia ja ne, jotka pitää lasiosasta kiinni on vähän "tolloja". Voin kertoo, että tänä päivänäki seurailen ihmisiä ja miten he pitelevät lasiaan :D

-"Ikkunoita pestessä ne kuivataan sanomalehdellä." Tää asia jaksaa hämmästyttää miuta iha joka kerta mite se voi toimia nii hyvi! Oon aikuisiällä pessy miu asunnon ikkunoita ainaki jo kaks kertaa! Tänäki keväänä 2/3 ikkunoista. Makkarin ikkuna nyt vähä jäi, ku inspiraatio loppu mutta aika hyvä saavutus kuitenki!

-Miu uskonnollinen kasvatus: Iskä: "Pitäähän sitä ihmisen johonki uskoa." Äiti: "Kiitos Jeesus ruoasta, ota pois jos saat." Ei lisättävää.

Tässä vielä loppukevennykseks "vanhemmuuden kasvot". Varmaan kaikki, jotka ootte joskus lapsia kasvattanu, tunnistatte tunteen..

 Eipä muuta kuin "Jääkää hyvälle mielelle." :)

Salirotta vs Jumppakana

Kuntosalilla käymisestä on jokusen vuoden kuluessa tullu enemmän ku pelkkä ohimenevä muoti-ilmiö. Siitä on tullu yhä useamman ihmisen elämäntapa. Se, että "käy salilla" ei o enää oikeestaa ees mikään "juttu", vaan ihan tavallista ajanvietettä. Sinne mennään näkemään kavereita, ottamaan ne pari kuvaa itsestä uusissa jumppatrikoissa (peilin kautta saa kivasti otettua, ni näkyy se uus aifouniki siinä kuvassa sitte) ja ennenkaikkea tekemään pepputreeniä ja polkemaan spinninkiä, kun siitä tulee niin hyvä olo! Asianmukaiset palautusjuomat on tietysti mukana sekoitettuna ja niitä nautitaan ehkä jo vähän treenin edetessä. Pirtsakka ponnari heiluen ja kuulokkeet korvilla alkulämmittely crostrainerilla sujuu kuin itsestään. Siitä sitte personal trainerin tekemää saliohjelmaa noudattamaan, jos ei siis satu olemaan spinninki-päivä, silloin poljetaan niin maan perhanasti. Kotiin tullessa nautitaan loput palautusjuomat ja tehdään jotain proteiini- eli "protsku"pitoista ruokaa. Kuiva, lyhyen ja tuskaisen elämän eläneen kananpojan rintafile ja pari viipaletta kurkkua+toki raejuusto kylkeen, toimivat hyvin ilta-ateriana. (Hiilarit on pahasta, tietty.) Ah, kuntoilu on niin virkistävää! Siinä voi sitte vielä netissä surffatessa etsiä Intersportin alesta jotku uudet ihanat superpsykedeelisellä kuviolla varustetut jumppakanahousut, tai ehkä jopa kahdet, kun on tullu nii ihania(kamalia)uusia kuoseja.

Kaukana ovat ajat, kun kuntosalilla kävivät pelkästään "Salirotat" tai "Äijät" ja muutaman itäsaksalaisen kuulantyöntäjänaisen näköiset leidit, joiden jalkapalloleirin kunto-ohjelmaan kuului tasainen voimaharjoittelu. "Sali"oli uimahallin alakerran pommisuojassa oleva, homeelta haiseva koppi, jossa oli ylisuuria painoja ja kulahtanut penkki. Tuurilla nyrkkeilysäkki nurkassa. Naiset kävivät aerobikissä ja jumpassa. Siis vanhassa kunnon jumpassa :D (Ei hitto, ku pelkkä jumppa sana saa miut sisäisesti hihittelemään!) Niissä liikkeinä oli V-askellus ja vastakkaisen jalan ja käden veto niin, että polvi osui kyynärpäähän. Sitten oli kuntopiiri ja tanssitunti. Jeij.

Nykyisin salit ovat hienoja, uusia ja siistejä sekä hyvin ilmastoituja. Nurkassa homeisen nyrkkeilysäkin sijaan töröttää Jukka-palmu. (Kukaan ei uskalla kokeilla onko se ihan aito!) Laitteet, joissa kuntoilu tapahtuu, ovat niin hienoja, että yksinkertaisempi tuuriurheilija ei edes ymmärrä miten päin siihen pitäisi asettua. Pää, perse vai jalat edellä?

Äijäpainot ovat vaihtuneet kahvakuulaan. Niitä on ihanissa väreissä ja kaikki eri painoluokat ovat edustettuina. Siis 10kg asti. Kuntopiiritunnille (joka ei tietenkään enää tänä fitnesurheilun kultakautena ole nimeltään rahvaanomaisesti kuntopiiri vaan mediaseksikäs "kuntocirkuit") saapuva Äijä joutuu ottamaan kaksi kuulaa saadakseen tarpeeksi painoa liikkeeseen. Äijä on tottunut äijäilemään yksin homeisessa pommisuojassaan mutta koska kaupunki säästää, on äijäsali suljettu. Tämä on uskaltautunut kokeilemaan reippaan tyttöystävänsä vanavedessä kuntocirkuitia. Ainakin sielä on treenattuja naisia tiukoissa trikoissa, hän pohtii. Äijä ei ole tullut salille ottamaan itsestään kuvia, näyttäytymään uusissa vermeissä (Äijä elää yhä aikaa, kun vanha palokunnalta saatu t-paita ja yläasteaikaiset raitaverkkarit olivat kuntoiluvaate) tai tapaamaan tuttuja. Äijä on tullut vanhanaikaisesti kuntoilemaan, eikä hän ole varma onko kuntopiiri, ei vaan -circuit, häntä varten. Äijä saatttaa jopa hieman masentua ja muistelee hien ja homeen hajuista äijäsaliaan kaiholla. Hän huomaa, että aerobic on nykyisin heat-treeni ja tanssitunti on "zumbaa" tai "lattaria". Nyrkkeily on kickboxingia. Nomuttahei, eiks aerobic ookki niin kasaria? Vaikka eiks kasari toisaalta o muodissa? Vai joko se meni taas?

Noniin, rakkaat, älkää ymmärtäkö väärin, tällee terveysalan ammattilaisena(no, ainaki työntekijänä, jos ei nyt iha kauheen ammattilaisena sentää..)oon toki sitä mieltä, että hyvähän se on että ihmiset liikkuu! Salilla käyminen on yks erittäin hyvä urheilumuoto, harrastan sitä itekki, tottakai, koska en haluu olla aina erilainen nuori.. Miula on jopa aidot jumppakanahousut! Oon tosi ylpee niistä. Laittasin kuvan, mutta en näytä niissä nii hyvälle ku luulin. (:´D) En o tainnu tehä iha tarpeeks treeniä perseeni eteen kuitenkaa, koska niissä tulee sellanen kaksoisperse. Vaikka luulis, että ku ne on siis iha oikeet, aidot, kaupasta rahalla ostetut sellaset tiukat, liukkaat JUMPPA(hahaha)housut, että ne kiristäis perseen kuosiin iha ilman hirveetä rehkimistäki mutta ei. Kun sielä alla on tietty kalsarit, ni eka niistä jää sellanen raita ja sit tulee vielä toinen uloke sen alapuolelle. Ja sensijaan että ne housut nostais kaiken sen tavaran yheks isoks Jennifer Lopez-perseeks, ne lyttää se littanaks kaksoisahteriks. Että kiva vaan. =/ Sempä takia oonki viimeaikoina ottanu miu nyrkkeilyhousut normaaliin salikäyttöön..

Tää on siis iha huippujuttu, kun siis tää hahmo joka asuu, nukkuu, leipoo, murisee ja muutoinkin hengailee meillä, on tosiaan harrastanu nyrkkeilyä ihan tosissaan. Käytän hänestä tässä nyt ilmaisua Personal Trainer. No, tän trainerin kanssa ollaa käyty yhessä hakkaas säkkiä, tai kuten mie adoptoin siskoni mieheltä ilmeisesti pelimaailmaan liittyvän ilmaisun: "Hakkaas tattia". (eli nyrkkeilemässä) Lajista kovasti innostuneena ja myös body compat-taisteluryhmäliikunnasta riemastuneena päätin, että ne kolmiraitaverkkarit on nyt historiaa, ostan oikeet jumppavaatteet. (osittai siks, että tuola compat-tunnilla hyppiessä ne ei pysyny jalassa. Ei siks, ettäkö oisin laihtunu, vaan siks, että kuminauha alko olla jo aikamoista haperoa tuossa vyötärön kohilla..) No tässäkohtaa ostin siis ne aidot Niki-jumppakanapöksyt. (kyllä, luit oikein, NikI. Sisäpiirin vitsi, liittyy viipurin torin piraattituotteisiin..) ihan vaan tajutakseni, että sielä body compat-tunnilla pitäiski olla sellaset nyrkkeilyshortsit. Kaupassa, uutena ne makso iha tähtitieteellisiä summia ja olin jo päättäny olla angstinuori ja jatkaa nyrkkeilyä tiukoissa Niki-housuissani, kunnes bongasin hienot, oikeen merkkiset, malliset ja kokoset nyrkkeilyshortsit kirpparilta. Oon NIIN pro niissä housuissa! Että kiitos vaan sinulle, joka luovuit kuntoiluvaatteistasi ilmeisesti innostuksen mentyä ohi? Ansiostasi MINÄ olen nyt in! :D Sit ku miula on vielä miu PT:n antamat sellaset käsisiteet (joita en vieläkää taida osata sitoa täysin oikein..) ni oon aina iha:

Toki miu palautusjuoma on punaviini ja tosiaa se pirtsakka ponnariki odottaa vielä jonku aikaa, että miu irokeesi kasvaa ja saan tukan kiinni. Samoin miu salilla käynti/urheilu on sitä että:

PT: Tee punnerruksia.
Mie: Koskee kyynärpäähän.

PT: Tee kyykkyjä.
Mie: Koskee polveen/en pääse kyykkyyn.

PT: No tee askelkyykkyjä.
Mie: Koskee päkiään.

PT: Tee lankkua minuutti.
Mie: Koskee olkapäähän.

PT: Lähetää juoksulenkille.
Mie: Koska ollaa perillä? Koskee lonkkaan.

PT: Tehää vähä vatsalihastreeniä.
Mie: Pyörryttää.

PT: Osta kaupasta joku palautusjuoma/patukka.
Mie: Tahon Kismetin.

Kovahermonen Personal Trainer miula, uskotteko :D

Aina sanotaan, että urheilu vaatii oikeet ja hyvät varusteet. Tässä miu ykkösvaruste, josta en luovu. Ne miu nyrkkeilyshortsit tulee heti kakkosena mutta tää on miu urheiluvarusteista se, jonka pelastaisin ekana palavasta talosta. Miu juomapullo. Se vähä vuotaa syliin jos siitä juo tietyssä kulmassa mutta se on niiin retro, että aion ottaa sen mukanani hautaan. <3

Näihin hikisiin tunnelmiin. Urheilkaahan ystävät. Heittäkää se älypuhelin hetkeks nurkkaan, laittakaa ponnari heilumaan, musat korviin ja lähtekää tekemään jotain. Ainahan sitä ei tartte hampaat irvessä vääntää montaa tuntia, pienikin liikunta silloin tällöin auttaa moneen vaivaan. Ja nyrkkeily auttaa muuten oikeesti pms-oireisiin! Kokeilkaa ;)

Suoraan sanottuna suurin piirtein..

..sellaista elämä on.

Ja entäs kuolema sitte? Millasta se on? Ei o kukaa palannu kertomaa.. Olin kerra meedioistunnassa. Miule ei tullu kukaa kertomaa viestejä tuonpuoleisesta. Harmi, se ois ollu mielenkiintosta. Ehkä miu lähipiirissä ei o kuollu ketää sellasta, jolla ois miule mitää asiaa. Mutta olkaaha tarkkana, jos mie otan ja kuolen, tai siis kun mie otan ja kuolen ja jos teistä on joku sillo vielä hengissä, ni pysykää kuulolla, miula tulee olemaa asiaa!

Oon tänää tosi filosofisella tuulella. (Joten jos ite luet tätä aamukiireessä, lähimpänä ajatuksena, että äkkiä vielä vessaa ja sit töihi/liikenneruuhkaan jonottamaan/asuntokaupoille/salarakkaan luo, ni suosittelen, ettet lue tälläerää pidemmälle.) Kuuntelen biisiä, jossa pohditaan elämää.

https://www.youtube.com/watch?v=bHTnzFq-PPA

Oon ehkä pohtinu elämää ja kuolemaa tässä viimepäivinä aika paljo. On ollut pari keikkaa, jossa nuorehko ihminen on kuollu äkisti. Siinä sitte yritetää löytää leskelle jotai lohduttavia sanoja. Ei niitä oo. Niinku miu hyvä työpari totes, että hän on ottanu linjan olla iha hiljaa tilanteessa, koska kaikki mitä hän päästää suustaan kuulostaa siinä kohtaa kettuilulta. En tiiä siitä mutta voin kertoo, että sanoja on aika vaikee ja toisaalta turhaki yrittää löytää. Kuollu mikä kuollu. Sydänkäyrä näyttää suoraa viivaa ja vaikka kaikissa elokuvissa siinäkohtaa sitä sydäntä yritetää käynnistää sähköiskulla, niin tosielämässä jos joku löydetään siinä kuosissa, ei se homma o enää meiän käsissä. Ei vaikka kui iskettäis. (Ja muutenki, se iskuhan nimenomaa PYSÄYTTÄÄ sydämen ja jos käyrä näyttää jo suoraa viivaa, se tarkottaa, että sydän on jo pysähdyksissä.. Ei auta iskut, ei rukoukset eikä papin aamenet, ei.)

Niin siis, oon tosiaa ajatellu, että elämää pitäis elää tosi täysillä koko aja. Se on ihan jäätävä klisee, että "Elä kuin viimeistä päivää" mutta se on vaa nii harmittavan totta. Nii monet ihmiset aattelee, että "Sit ens kesälomalla ja sit ens syksynä ja sit ku muutetaa isompaa asuntoo ja sit ku jäähää eläkkeelle ja sit ku lapset on isoja ja sitku ja sitku.."

Sit kun on se isompi talo, lapset maailmalla, on rahaa, aikaa ja statusta. Sit iskee reuma, alzheimer tai rattijuoppo, joka ajaa siu päälle suojatiellä. Sit siu puoliso on MS-taudin runtelema, eikä pääse enää liikkeelle, kuihtuu hiljaa pois ja vie tahtomattaan mennessään toisenki elämänilon. Tehää kuolemaa yhessä. Oispa tullu reissattua sillo, ku kumpikin vielä pysty siihen. Oispa tullu käytyä Alpeilla, kun polvet vielä kesti laskettelua. Oispa tullu lennettyä käymää New Yorkissa, kun munuaiset vielä oli voimissaan, eikä tarvinnu istua kiinni dialyysilaitteessa 6h joka kolmas päivä. Oispa tullu hulluteltua ja ostettua sitä kalliimpaa, hyvää kahvia, eikä aina sitä tarjousJuhlaMokkaa, josta meni maha sekasi. Mutta hei, kiva kuitenki jättää sukulaisilla perinnöks miljoona miljoonaa euroa. Tokihan se lämmitys ois ollu kiva talvipakkasilla kotimökissä mutta kun se oli niin kallista..

Hyvät, rakkaat ihmiset, ELÄKÄÄ! Irrotelkaa! Nauttikaa elämästä! Ostakaa välillä jotai liian kallista herkkua vaan koska se on hyvää ja sisältää liikaa sokeria. Ostakaa joskus luotolla jotai vähä liian överiä, jotai jota ette tartte, mutta joka tekee teiät ees hetkellisesti onnelliseks. Valvokaa kerranki ja kattokaa se hyvä leffa, jota ette oo nähny pitkää aikaa, vaikka aamulla pitäski herätä aikasi. Soittakaa sille naapurin mummolle vähä useemmi. Tai omalle mummollenne. Menkää rannalle, ku aurinko paistaa. Tai jätskikiskalle. Jättäkää työ, jossa ette viihy. Jättäkää ihmine, jonka seurassa ette viihdy. Oli se sitte sukulainen, ystävä, oma puoliso tai posteljooni, jos se ihmine tekee teille pahaa henkisesti tai fyysisesti älkää tuhlatko kallisarvosia elinhetkiänne sellasen ihmisen seurassa, jonka kanssa ei o hyvä olla. Se ei o reilua kenellekään mutta ei etenkään sinulle itselles. Elämässä on toki velvotteita, joitten mukaan pitää elää, eikä ketään saa tahallaan loukata mutta joskus pitää olla vähänpaljon itsekäs ja ottaa oma elämä hallintaan.

Muistakaa, ettei taivaan porteilla kukaan tiettävästi saa käyttää miljooniaan, ei pyytää anteeks riitaa ystävältään, ei halata ihanaa sukulaistaan, ei suudella puolisoaan, eikä käyttää sitä kaunista Arabian vanhaa kannua, joka vuosikaudet seisoi koristeena kaapin päällä, eikä koskaan käytössä ruokapöydässä särkymisvaaran takia. (Sinne se jäi nyt sukulaisten käsiin, myyvät sen huutonetissä hyvään hintaan, ehjäkin kun on!) Eläthän elämää, josta nautit, edes ajoittain? Arki on arkea, aina ei voi syyä suklaata eikä surffata Karibian aalloilla mohito toisessa, hyvännäkönen nuorimies toisessa kädessä mutta aika lähelle sitä pitää tavotella, eikö ;)

Multisivupersoona

Tuntuuko teistäki välillä siltä, että teiän ruumiissa asuu kaks eri persoonaa? Tai niinku miu tapauksessa aika montaki.. Sehän on vähä kiistelty psykologian muoto tuo sivupersoona. Sitä kun ei varmasti pysty kai oikee todistamaa, että onko jollai sivupersoona vai ei, niin sitä ei ihan suorilta tunnusteta todeksi.

No, miula on aika monta sivupersoonaa. Niitten kaikkien nimi on Jenni. Kui mielikuvitusköyhää, miettikää nyt! Niillä vois kaikilla olla joku hienompi nimi(eiks monilla ookki eri nimet eri persoonille?)mutta ei, miu massanimi seuraa miuta kaikkialle! Jos saisin päättää, yhen nimi ois Signe. Signe ois se, joka toteuttaa aina kaikki tyhmät päätökset, Signe ei kuuntele järkiminää, joka koittaa sanoa, että kannattais kiertää tietä pitkin, eikä ottaa oikopolkua kohti lähi-Siwaa. Matkaa on pisimmilläänki vaan n.250 metriä mutta hei, Signe rakastaa oikopolkuja! Olkoonki vaan, että on kevät, lumet sulamispisteessä, oikopolku muistuttaa lähinnä suomaastoa kaikkine vaarallisine suonsilmäkkeineen ja suohirviöineen ja jalassa on jo parhaat päivänsä nähneet tennarit, joissa on reikiä. Järkevä sivupersoona koittaa ylipuhua Signeä mutta tämä meni jo. Sisimmässään Signe tietää, ettei tää o hyvä idea mutta menee silti. Viimeistään siinä kohtaa, ku matkan puolivälissä on tullu upottua neljä kertaa, kengät,sukat ja housunlahkeet on iha läpimärät ja suohirviö on päässy pari kertaa jo liian lähelle, alkaa järkiminä päästä valloilleen. Päästyäni ulos Siwasta haisevan suohirviölimaisen nestevanan seuratessa askeleitani, järkiminä ottaa vallan. Ei enää oikopolkua. Tosin Signe yrittää vielä nostaa päätään, väliäkö sillä, kun jalat on jo ihan märät..? Muistan suohirviön ja menen kiertotietä kotiin.

Sitten tutustumme järkiminään. Sen nimi ois.. Lisbet Salander. Nimetty tietty SEN Lisbet Salanderin mukaan. Esikuvansahan on kovin peloton ja aktiivinen, just sellanen, kun järkiminäkin haluis olla salaa sisimmässään. Lisbet ei kuitenkaan ole peloton tai aktiivinen. Lisbet on kiltti ja kunnollinen. Se hajuton, mauton, epämielenkiintoinen yksilö, joka ei jääny yhellekään yläasteen opettajalle mieleen. Lisbet on se keskitason suorittaja, ei hyvä, eikä huono. Se massahahmo, joita otetaan kauhuelokuviin täytteeks, jotta tappajalla ois jotai matskua jota nirhata ennenku se päähenkilö(joka aina mystisesti selviää kaikesta)osuu kohalle. Lisbet tekee hyviä valintoja. Viettää paljon aikaa kaupan salaattihyllyllä pohtien kauden kasviksia, valitsee hyllystä täysjyvätuotteita ja käyttää käytännöllisiä kenkiä. Jos joku kuuntelisi Lisbetiä useammin, Signe ei olisi päässyt valtaan käyttämään suohirviön miehittämää oikopolkua, tai ainakin miula ois ollu kumisaappaat jalassa. Mutta eihän Lisbetiä kukaan kuuntele. Ajoissa ainakaan. Lisbet myös valkkais ulkomaanreissulle, jossa kävellään paljon, matkaan lenkkarit. Mutta hällä-väliä-minä, valkkaa sinne tennarit. Sitte on jalat kipeenä. Oispa joku kuunnellu Lisbetiä.

Hällä-väliä-minä, tunnetaan myös nimellä Tääeivoiollahyväideateensensilti-minänä. Sen nimi ois ehdottomasti jotai tosi hohdokasta, vaikka Kaitsu. Tai oikeestaa Caitsu.
Caitsu teki eka ja mietti sitte kannattiko. Caitsu usein myös arvaa lopputuloksen ennalta mutta ei välitä siitä, että se ei tuu päättymään hyvin. Caitsu on Signen alkumuoto sillä erolla, että Caitsu laittaa sen ajatuksen liikkeelle ja Signe toteuttaa. (Tässä vaiheessa taitaa olla hyvä muistuttaa, että myö puhutaa siis koko ajan oikeesti miusta ja miu sivupersoonista, joitten kaikkien nimi on todellisuudessa Jenni.) Caitsu päättää lähteä sinne oikopolulle, vaikka tietää selkeesti, ettei se o hyvä idea. Caitsu lähtee myös talvipakkasella ulos ilman pipoa, jos tukka on just hyvi laitettu. Kylmähän siinä tulee mutta hei, tukka ja tyyli ennenkaikkea! Caitsu myös työnti työreppuun päivänä eräänä sellasen pienen K-marketista ostetun pensasmustikkarasian, jonka kansi oli epävakaasti kiinni. Lisbet yritti kertoo, että tuo ei o hyvä idea mutta kuunteliko Caitsu, ei! Oliko se Lisbet joka keräili ne mustikat sieltä repun pohjalta töihin tullessa? Oli! Tsiisus sentäs! Elä sitte tässä sitte ittensä kanssa! Ja arvatkaa vaan oliko Caitsu äänessä, kun lehtimyyjä soitti tänään? No niimpä. Nyt miule tulee sitte hitto Kotivinkki(tai joku vastaava ihana kotilehti, saatto se olla Avotakkaki?)jonai kokeiluversiona muutaman kuukauden ajan. Ihme etten tilannu jotai koti ja puutarha ja sisustus ja meidänperhe-lehteä.

Sitten meillä on ystävämme Raivo-Rita. Raivo-Ritaan ootte tutustunu, jos ootte lukenu miu edellisen tekstin kiukkutyypeistä. Se oli omistettu oikeestaan kokonaan Raivo-Ritalle. Yleensähän noi sivupersoonat tulee sillee varovasti esille, vähä niinku huomaamatta vaihtavat "kanavalta toiselle". Raivo-Rita on kuitenki se ronski lähiökapakan pubiruusurouva, joka ei kumartele ketään. Ajatuksissaan Rita polttaa tupakkaa ja juo viskiä. Suhtautuminen vallalla olevaan tilanteeseen on kutakuinkin tämä:

Raivo-Rita tulee yllättäen. Välillä tilanne alkaa eskaloitua Raivo-Ritan suuntaan mutta usein Rita ilmestyy kuin tyhjästä. Edes Signe ei voi ymmärtää Ritaa. Miten muutoin niin rauhallisen ihmisen sielussa voi olla joku näinkin synkkä osa.. Ritaan ei kukaan halua törmätä pimeällä kadulla. Onneksi Raivo-Ritan esiintyminen vie kerralla niin suuren energian, ettei tämä pääse useinkaan valtaan, vaan joutuu keräämään voimiaan seuraavaa kohtausta varten. Kukaan ei myöskään uskalla kertoa Raivo-Ritalle, että tämä on tosielämässä kuitenkin melko säälittävä tapaus. Kovasta uhostaan huolimatta Rita ei käytä ikinä fyysistä väkivaltaa, eikä uskalla sanoa pahasti kenelleään. Sisimmässään Rita ei tahdo,että kukaan vihaisia häntä tai olisi edes tykkäämättä. Rita tahtoo kaikkien muiden persoonieni tapaan kuitenkin lopulta miellyttää kaikkia. Rita on kuitenkin se, joka fantasioi siitä päivästä, kun tiedän kuolevani huomenna ja tänään voin sanoa ihmisille suoraan asioista. Rita <3

Epätyylipersoona. Sen nimi ois jotai tosi epätyylikästä kuten vaikka Lauriina. (Anteeks kaikki Lauriinat, ei o tarkotus teitä mitenkää loukata, oli vaa pakko ottaa joku nimi, joka ei esiinny miu tänhetkisessä tuttavapiirissä.) Lauriina tekee ne ihanat tyyliratkasut, joita sitte katellaa parin vuoden päästä valokuvista ja mietitään, että olinko tuolloin väliaikasesti sokee vai oliko miu vaatekaappissa vaan tapahtunu joku vallankaappaus. Pätee myös hius-ja meikkaustyyleihin. Vaikka oon kyllä päättäny olla häpeemättä Lauriinan menneisyydessä tekemiä ratkasuja. Eihän se sen vika oo, jos nappiverkkarit ja lippis oli joskus muotia ja piireissä pysyäkseen niitä oli pakko käyttää. No ehkä lippistä käytin iha vaa ollakseni minä.. (huomioikaa tässä välissä, että en o koskaa väittänykkää olevani normaali!) ja mikä se permanettijuttu polkkatukkaan oli joskus 3-luokalla? Entäs yhdistää sininen megaiso huppari vihreisiin housuihin? Lauriina, come on! Olin tuossa alkukesästä lähössä reissuun ja olin äitin luona käymässä. Se anto miule Tallinnasta tuodut villasukat, jotka yhdistin näppärästi Norjan lipulla koristeltuihin, ilmeisesti muotimerkkiä oleviin(!)pieruverkkareihin ja mustaan pääkallohuppariin, sekä niinhin reikäsiin tennareihin. Miusta miu tyyli oli aika lyömätön ku kattelin itteeni peilistä. (Tässä kohtaa kerrottakoon, että sillo oli oikeesti kylmä, emmie muute ois niitä villasukkia laittanu! +miu matkalaukussa ei ollu hiirenpaskankaan mentävää tilaa, saati sitte tilaa pitkävartisille villasukille!) Rakas äitimuori katto miuta eka iha hiljaa ja totes sitte: "Jos et ois oma lapsi, vaan tulisit jossai kadulla vastaa, ni kattosin kyllä että mikä mörökölli tuola menee." Äidit  <3 Ehkä teen äideille vielä oman stoorin joku päivä. Ja isille kanssa. Miu vanhemmat on nii erikoisia, että niistä sais kyllä aika paljonki juttua aikaan :D Mutta pointtina siis, että miusta tää ei esim ollu millää tavalla Lauriinan tekosia mutta tulevaisuudessa saatan olla eri mieltä. Jää nähtäväksi.

Niijoo, vieläkö jaksatte? Miula ois nimittäi vielä yks persoonallisuus.. Sekominä. Sen nimi ois, siis jos saisin valita, Mister TsupaTsupa. Tsupa on se, joka ei valtaan päästessään meinaa hiljentyä. Tsupa tanssii alasti zumbaa pitkin asuntoa suihkusta tullessa tai sinne menossa ollessaan, eikä välitä onko joku kotona vai ei. Tsupa puhuu hassulla äänellä, piirtää kauppalistaan kidutetun kanan kuvan ja juttelee jääkaapista tuijottaville kananmunille äidilliseen sävyyn piirtäessään niille naamoja. Tsupa taitaa kirjottaa tätäki postausta just nyt.. Pahoittelen. Tsupa liftaa tanskassa keskiyöllä poliisiauton kyytiin tai kesäfestareille Helsingistä Kuopioon. Tsupa juttelee liftausreissulla suvereenisti Lammin vedon-joukkueen pikkubussissa jonkun puhelimeen lonkerotölkki käsissä ja heittäytyy vaatteet päällä jääkylmään lampeen. Tsupa tanssii katusoittajien tahtiin ja laulaa ruotsinlaivalla karaokea. (Onneksi Tsupalla on ystävä, siis ihan tosielämän verta ja lihaa oleva ystävä, jonka koira tykkää kuunnella Reggae-rekka-biisiä ja hevosystävä diilasi aikanaan aseita yhen toisen ponin kanssa..) Ollappa Mister TsupaTsupa vähän useammin..

Tsupa ei kadu eikä häpeile.

Ihme että miula on niinki paljo pitkäaikasia ystäviä ja että miu perhe edelleen jaksaa miuta. Taitaa teilläki kaikilla olla vähä jakautunu persoonallisuus ;) Mister TsupaTsupa kiittää ja kuittaa!

Kiukkutyypit

Muistanette kaikki joskus vanhoina hyvinä aikoina, kun saitte sähköpostiinne hassunhauskan kuvauksen erilaisista kakkatyypeistä. Tää juttu tuli taas esille tänä aamuna, ku herätin miu terapeuttiraukan liian aikasi aamulla. Oli pakko avautua työasioista ja koska miu varmasti hereillä ollu sisko ei vastannu, ni oli pakko herättää terapeutti. (Aattelin, että koiralapsiperheissä herätää kans ajoissa mut ei kuitenkaa enne ysiä. Oon ennenki todennu tän asian, testasimpa vaan taasen..) No, kakka-asia tuli vaan esille, ku pohdittii tuntemattoman hahmon tuotosta ja että mihinkö kategoriaan se kuuluis. Äkkiseltään sille ei ehkä ollu omaa luokitusta. Keksittii kai joku uus luokka, jota en nyt muista. Nipsu vois vaikka valasta sen kommenttikenttään..

Päivän aiheeseen, eli mie tarjoilen teille rakaat lukijani(Joita epäilen olevan suunnillee neljä aktiivia, joista ainaki kaks on joutunu mukaa olosuhteiden pakosta.)tänä kauniina kesäiltana listan, joka käsittää eri kiukkutyypit. Jeij!

Ekana miule henkilökohtasesti rauhallisin ja helpoin kiukun muoto, jonka pystyn hallitsemaan, väittäisin n.95% kaikista tilanteista. Toisille tämä saattaa olla kuitenkin jopa se pahin olemassa oleva kiukku.. Kyseessä tietysti ystävämme NÄLKÄKIUKKU!

Jäikö lounas välistä, koska et vaan ehtiny? Tätä tapahtuu joskus töissä. Ei sillä ettenkö ois palveluhalukas kolmen aikaan iltapäivällä, aina valmis kuulemaan kuinka terveyskeskuksessa ei ihmistä auteta ja lääkärit ei kuuntele ja ei, enoleottanusärkylääkettä, perkele, mutta jos on ite syöny edellisen kerran aamulla 10 yli 6 niin kyllähän siinä on empatiakyky joskus vähä koetuksella. 

Päivä menee pilalle myös jos on huonot eväät. Tää on ikuinen dilemma, koska edellisenä päivänä ei voi tietää mitä tahtoo syyä huomenna ja sit jos töissä on huonot eväät(esim omppuja, koska ne on helppoja eväitä, eikä ne liiskaannu, kun kuitenki oisit syöny mielummi päärynän. Silläki uhalla, että sen päärynän joutuu kaapimaan repun pohjalta töihin päästyään.)eikä oikee taho syyä niitä ni jää nälkä. Mutta koska tahtoo olla hyvä ihmine, eikä osta grilliltä ruokaa illalla, vaikka työpari käyki sielä, ni kiukku vaa kasvaa! Päädyt syömää liikaa xylitol-pastilleja. Ne ei vie nälkää. Puhun kokemuksesta.

Seuraava käsittelee vähä samaa aihetta. Eli ruokaa. Tai ruoka-aineita ainaki. Pelkään, että oon maailman ainut ihmine, joka kärsii tästä kiukun muodosta mutta haluun silti uskoa, että miula on kohtalotovereita, iha jo tälläki planeetalla. Numero kaksi, jo hieman vaikeammin hillittävissä oleva kiukku: OLEN VÄHENTÄNYT SOKERINSYÖNTIÄ-/OLEN HERKKULAKOSSA-Kiukku

En tiiä mite kaikki muut maailman ihmiset käsittelee sen, että kuukautee ei saa syyä herkkuja. Oon kokeillu kaks kertaa. Jälkimmäisellä kerralla valkkasin helmikuun, koska se on lyhkäsin! (Olimpa ovela..)Kahen viikon jälkee olin jo tutiseva hermoraunio. Olin oikeesti välillä nii vihane, että pelkäsin jo itteeni. Vähä. Pahiten kiukku leimahti, kun olin hiihtoladula, Luojalle kiitos ihan yksin! Siinä hinkkasin vastatuuleen, jotku pirkka-jokakelin voiteet suksen pohjissa(kun en vaan tänä talvena jaksanu viiä miu suksia intersporttii voideltavaks, aattelin, et tartteeko niitä nyt joka vuosi voidella?) ainut radiokanava on joku energy, josta tulee lady gagaa tai jenni vartiaista. Ja mainoksia. Suksi ei luista ei ja ainut asia mitä mielessä pyörii on se, mite se Kismet narskahtaa ihanasti hampaissa ja ne pikkuset murut leviää joka paikkaan ekan haukun jälkee.. Voin kertoo, ei ollu pitkä lenkki se, ei. (Fyysisesti siis. Henkisesti se oli hiihtomaraton.) Mutta sitäki raivoisampi. (Liittymättä kiukkuaiheeseen lisättäköön, että havaitsin herkuttoman helmikuun olevan miule soveltumaton hyvän elämän muoto viimeistää sillo, kun teki mieli maistaa miu greipin hajusta naamanpesuainetta. Se hais tavallaa vähä karkille? Nimittäi nyt ku miu sokeritasapaino on kohillaa, miusta se ei haise yhtää siltää, että sitä tekis mieli syyä.. yäh.)

Noni, kiukkua kerrakseen. Seuraavan kiukun tunnistaa kaikki, joilla on ajokortti, eli LIIKENNE-kiukku. Myös rattiraivona tai liikenneraivona tunnettu, mutta koska tää juttu käsittelee nyt kiukkuja, ni u know.

Se edessä ajava auto nyt ei vaan pysty kiihtymään tarpeeks nopeesti. (Uskokaa tai älkää, jopa miula ja miu pösöllä on tää ongelma ja se pikku siittiö kiihtyy hitaammi ku mummo lumihangessa!) Joku kääntyy eteen, bemarikuski ei näytä vilkkua, joku ajaa sillä peräkärryllä yli 80km/h, granny tulee keskellä tietä risteyksessä vastaa, eikä tiiä mihi suuntaa sitä väistäis.. Ja sit joku kääääääntyy hiiiiitaaasti, ei tietenkää voi ryhmittyä. Ite ympäristötietoisena ihmisenä löysäät kaasua ja toivot, että se nyt sais käännyttyä siitä edestä, ettei tartteis jaruttaa. Perhe-Toyotan perä lähestyy, kääntyy,kääntyy.. Ei, joudut jarruttamaa. Kiroilet pikkusen ja siu vieressä istuva henkilö toteaa, että "Ei kaikki tee sellasia rallikäännöksiä ku sie, ehkä sillä oli jotai särkyvää lastia." No, ehkä nii. 

Hitsi, nyt miula on enää miu lempikiukkuaiheet käymättä, enkä tiiä minkä säästäisin niistä viimeseks, noi niinku loppuhuipennukseks. Nää tulee nyt randomissa järjestyksessä, ne kaikki kiukuttaa miuta.

Se, mikä saa miut kiihtymää nollasta sataan nanosekunnissa. Siis nopeemmi ku mikää maailmankaikkeudessa esiintyvä aikayksikkö, luonnon tai ihmisen tuottamana.. TIETOKONE- ja TEKNIIKKA-kiukku.

Onko kovin montaa lausetta, joka voi ärsyttää enemmän kun:"Tietokone ei tee virheitä." Hassua että painoin vaan käynnistynappulaa ja nyt sielä jo vilkkuu joka ikinen ponnahdusikkuna punasella, ruudussa näkyy kalmoja ja viereisen kadun liikennevalotki meni just pimeeks. "Mitä sie oot painanu?" "No tota käynnistysnappulaa, en mitää muuta." "No jotai sie oot nyt painanu, ei tää iteksee tällee sekoo." (Tässä kohtaa Nasaki huomaa maata lähestyvän asteroidin, jonka miu napinpainallus on saanu liikkeelle..) "MUTTA.." "Ei mitää muttia." 

Sitte tää: "YRITÄ ensin ite, kato googlesta.." Katoin, en osannu. Ja seuraavana päivänä: "Mitä sie oot painanu/tehny/ladannu?" "Emmitää.." (ja asteroidi senkun vaan lähestyy, nyt jo villisti pyörien, liikennevaloja ei o saatu korjattua..) "Jos et tiiä mitä oot tekemässä, älä tee mitää. Siu tuhot on paljo helpompi korjata, jos et säädä ite mitää." "..."

Päivänä eräänä miu mainosblokkiohjelma ei toiminu, vaan g-mailissa näky mainoksia. Yritin korjata asiaa, katoin googlesta ja kysyin kaverilta, ei auttanu. Tän miu suht uuden tietokoneen onneks sielä geemailissa ei näkyny saunalahden "vii aar saunalahti missionäries from finland, duu juu have taim to talk about.."-mainosta. Se ois ollu suora reitti alas parvekkeelta sillä sekunnilla. (Enkä oo siis varma oisinko hypänny ite vai oisinko tyytyny vaa heittämää tän koneen.)Nyt tähä ongelmaa autto onneks tunnin nyrkkeilytreeni ja sen jälkee adblockplus-mikälie ohjelman lataus. Ei näy mainokset ei, 1-0 Jennille, hah! Saan tästä työvoitosta lähes yhtä suurta tyydytystä ku puolikkaasta Fazerin sinisestä.

Tähän kiukun muotoon liittyy kaikki muuki tekniikka. Miula meni siis jopa hermo mei imurii yks päivä.. Tässä syy miks miula ei ole, eikä varmaan koskaan tule älypuhelinta. :D

Sittenhän meillä on ASIAT JOILLE EI VOI MITÄÄN-kiukku.

Tää leimahti tänään muutamalla sensuroidulla sanalla ilmoille, kun yritin katella Rion kisoja netistä. Yle on mainostanu jo aikatosikauan sitä, miten on niin paljon suoraa lähetystä ja voit kattoo just niitä lajeja mitä tahot ja jaadajaadajaa. Yritin kattoo ratsastusta mutta mitä näenkään: PYÖRÄILYÄ! Kas ku ei golffia! Pienellä googlauksella selvis, että ainoa päivän suomalaisratsukko tulee areenalle vähä enne kymppiä illalla ja se sitte näytetää suorana. (senki selostus tuli ruotsiks mut koska miula oli pitkä ja paska päivä takana, otin sen kuin nainen ja kuuntelin bätre folk-selostusta vähä noi niinku opin kannalta.) Tuon pyöräilyn lomassa SAATETAAN näyttää hieman ratsastusta tuota suomalaisratsukkoa ennenkin. Jipii, hei kolme tuntia PYÖRÄILYÄ!? Raivo nousee mutta kun ei se auta. Nih.

Tähän kuuluu  myös se, että ootat että tulee keskiviikko ja joku tietty ohjelma, joka tulee sillon. Asetut sohvalle ja avaat telkun ja.. Kappas, sieltä tulee formulaextra. Itseasiassa sitä tulee tänään kaikilta kanavilta 5 tuntia putkeen ja yle areena ei toimi. 

Entäs se, että samat biisit pyörii radiossa. Sitte soitetaa joku vanha hitti mutta uudelleen miksattuna pahimmillaan jonku kertakäyttöbeibelaulajan laulamana. Ja huomenna kuulet sen taas.. Ja taas. Ja välissä tulee saunalahtimainos. Ratkasu ois kai siirtää miu puhelimee musiikkia mutta siinä on nii pieni joku muistikortti, joka pitää laittaa johonki adapterii ja kytkee koneeseen ja ettii musiikit ja siirtää ne kortille ja ja.. Miu kaikki musiikki on oikeestaa cd-levyillä. Autoillessa ne toimii mutta ei oikee pyöräillessä. (no, okei, tuolle asialle vois tehä jotai mutta kun muistetaan tuo tietotekniikkakikku ni se vaatis jo aika paljo hermonhallintahaastetta)Oon jumissa radio Aallon ja Novan maailmassa. For ever!

Tätä listaa vois jatkaa loputtomiin mutta koska miula on nyt yökiukku, en nukkunu töissä enkä päivällä kotona, ni siirryn seuraavaan ja lupaan että viimeseen kiukkutyyppiin eli KIUKKU-kiukkuun.

Kiukku-kiukku voi iskeä missä ja milloin vaan. Henk.koht.se voi leimahtaa esim siitä syystä, että joku ei ole ostanu kurkkua(been threre done that), et löydä jotai asiaa tai vaatetta, ruoka on pahaa, joku tavara tippuu maahan, tekis mieli suklaata, joku ei vastaa puhelimeen.. U name it. Siis ihan joku normaali arkipäivän pienenpieni, siis ihan minimaalinen vastoinkäyminen joka sitten vaan katkasee sen kuuluisan kantturan selkärangan. Nää on niitä kiukkuja, kun tekis mieli vaan mennä maahan mahalleen huutamaan ja itkemään, hakata nyrkeillä lattiaa ja kuolata raivolla. Mutta ku eihän sekään auta. Ja pahinta tässä on se jos sattuu olemaan yksin kotona, eikä lähettyvillä o ketään, kelle kiukutella. Tää on yksinasuessa erityisen ärsyttävää, hyvä kiukku menee hukkaan.

Nyt kun mietin, ni tällä saattaa olla jotai tekemistä nälkäkiukun kanssa? Ken tietää.

Kiukkua kaverit.