Mistä tietää tulleensa vanhaks

Nii, mistä? Työ jotka ootte miuta vanhempia, ni kertokaa! Oon aina välillä vähä huolissani aiheesta..

Mie oon ite huomannu huolettoman lapsuuteni vaihtuneen vääjäämättömään synkkään aikuisuuteen mm. seuraavista merkeistä:

-Hauska päivä siskon kanssa tarkotti enne shoppailureissua ja lounasta. Ostettii jotai turhaa ja vähä liian kallista jostai krääsäkaupasta, istuttii ihanassa pikkukahvilassa, jossa oli ite tehtyjä pullia ja sitte ruokailemassa, ei ollu kiire. Oltii tultu kohteeseen polkupyörällä, ilman kypärää. Nykyisin siihen liittyy kaks n.metrin mittasta mini me-hahmoa, ruokailu tapahtuu jossai lapsiystävällisessä paikassa, kahville ei voi mennä, ku ei sielä kukaa jaksa minuttia kauempaa olla(senki ajan voi käyttää Rosson leikkinurkkauksessa). Kohteena sisäleikkipuisto, johon mennää perhe-Toyotalla. "Shoppailu" tarkottaa: "Kato sie noita pentuja, mie käyn äkkii kattoo onks Lindexillä lasten haalarit tarjouksessa." Yksin saa pyöräillä ja kyllä, käytän kypärää.

-Unta tarttee iha hitoksee paljo enemmä ku enne. Se, että voi mennä illalla kympiltä nukkumaan on huippua, ei nössöä tai noloa.

-Kengillä on väliä. Sitä lähtee mieluusti kävelemään pitkää matkaa lenkkareissa, eikä välttämättä niissä kaikista littanimmissa kengissä vaan siks että niissä on pääkallo tai silmämunan kuvia. Paitsi nyt ku mietin asiaa, ni tää ei kyllä pidä paikkaansa miu kohalla. Käytän edelleen epäergonimisia kenkiä. Huh, en ookkaa nii vanha ku luulin!

-Festarireissut. Ei sillä etteikö edelleen ois huippuhauskaa liftata läpi puolikkaan kotimaan, päätyä jalkapallojoukkueen keikkabussissa lonkeroa juoden lopulliseen päämäärään ja herätä aamulla teltan lattialta puolikkaan Atlanttin kokoisesta lammikosta mutta jotenki sitä arvostaa nykysin jo sellasia asioita, kuten.. No, meinasin laittaa tähä eka että luotettavaa kulkuvälinettä, kuten VR mutta luotan kyllä liftauskyytiin enemmä! Pääsee joskus perillekki. No, sitä arvostaa ainaki Cumuluksen pehmeitä tyynyjä, lämmintä vettä ja oikeeta sänkyä. Aamupalasta puhumattakaan. Kyllä se aina vaatekomerossa vietetyn yön voittaa. No, ei siitä sen enempää. Ja ajatus siitä, että joutuis valvomaan, juomaan halpaa lonkeroa muovituopista ja kahlaamaan mudassa tuhannen muun innokkaan juhlijan muodostaman valtamassasan osana ja kaikesta tästä sais vaan kauheen päänsäryn, ni en tiiä. Jotenki en saa siitä glamourista enää nii kiinni. Oon ilonen elettyäni sen ajan mutta pakko myöntää, että vaikka ei sellanen vanha kunnon festarireissu ois mitenkään poispyyhitty ajatus mutta iha kaikkee ei sitä kyllä enää taipuis.

-Sit miula on vielä yks selkee vanhuuden, tai oikeestaa aikuisuuden määre. Se on autolaina. Miula on autolaina. Miusta miula on kiva auto, meillä menee hyvin mutta on se silti aina pelottava ajatus, että miula on lainaa.. Vielä pari vuotta!

Aikuisuus.. Mikä ihana tekosyy juua viiniä keskellä viikkoa! <3

Terkuin Jenni

Lapsuusmuistoja

Hei mie luin tuossa yhtä ysäriblogia. Voin suositella: http://nuoruusdisko.blogspot.fi/

Siellä on kaikkee viihdyttävää muisteleloa niille, jotka muistaa 90-lukua lämmöllä. Sieltä viimesin(ainaki tällä hetkellä viimesin) teksti on Barbie-päivitys, jossa heti pomppaa esiin tollanen musta Barbi-hevonen, joka miulaki oli! Siitä tuli sit yks huippu lapsuusmuisto, joka miu pitää nyt heti jakaa teille! 

Sain joululahjaks paljon toivomani ratsastajabarbin. Vai olikoha se niin, että sain vaan sellasen kisa-asun jo olemassa oleville Barbeille? Siskoseni, onks siula tästä muistikuvaa? No, kuitenki, miula oli Barbi, joka sai kunnian pukeutua hienoon, punaiseen kisatakkiin. Ihan ku se ois muka kisannu jotai GP-luokkia. Ha! Miu Barbiko muka! (Ratsastusalan kultainen, kirjoittamaton sääntö, millo saa käyttää punaista takkia.)

Ainut ongelma tässä nyt vaan oli loppujen lopuks se, että tää takki oli edestä niin avoin, että sen barbin tissit näky. Siinä ei jostai syystä tullu mukana mitää aluspaitaa? :D Menin avautumaa aiheesta (käsityötaitoiselle)äidilleni, ajatuksena, että asialle vois tehä jotai(laittaa vaikka jonku napin tai tarran siihe, että takki kestäis kiinni?) Mitä tekee äiti? Toteaa, että "No mut tää on tällänen seksiratsastaja!" ..ja nauraa päälle. (Okei, tuo nauru-kohta saattaa olla myös miu pään sisällä syntyny mielikuvaharha?)

 Nyt se asia naurattaa nii paljo, että meinaan täällä tukehtua aamupalaani mutta voin kertoa, että sillo se ärsytti! Saattaa se olla, että äiti ehkä teki asialle jotai loppujen lopuks mutta tuo eka kommentti on jääny vaa elävästi mieleen. Ja iskä, jos nyt sielä naureskelet tälle asialle, ni voin kertoo, että mie muistan edelleen, että sie torppasit miu urahaaveet laulajana toteamalla miule, että en pääsis Tenavatähtikisassa edes "esikarsintojen esikarsintoihin". Pohdin siis c-kasettinäytteen lähettämistä Seppo Hoville. Oon lisänny tähä myös mielessäni pienen nauruefektin siu puolelta, että kiitos vaa äiti ja iskä, tässä sitä nyt ollaa :D

Takas Barbeihin vielä sen verran, että kaikki jotka on niillä normiBarbeilla koskaa leikkiny, tietää, että niitähän ei tosiaa ollu tehty ratsastamaan. Ainakaa hevosella. (he he!) Tai ainakaa niillä "Barbihevosilla". Niitten jalathan ei taipunu millään ja ne oli pitkine säärinee ihan liian isoja niille kaakeille. Jotenki miula on kyllä muistikuva, että mei Barbit ratsasti jopa meiän My little poneilla 0_O Kauheeta eläinrääkkäystä! Onneks saatii myöhemmi sellaset pikkunuket, joitten jalat taipu hevosen selkään, satulaan ja niitten jalat sai jalustimiin. Näitä pikkuratsastajia esiinty jo muutamalla kaverilla ennen meitä mutta mie sain sellasen vasta käytyäni natsihammaslääkärin rääkättävänä. Miulta revittii kai hampaita tai paikattii? Jotai tosi kivuliasta kuitenki. Muistan siinä penkissä täristessäni ajatelleeni, että äiti lupas tästä hyvästä ostaa ne ponit meille, että kyllä mie tän kestän. "Ja natsihammaslääkäri sai taas hampaita revittäväkseen, nananananaa.." (Lauletaan nuotilla "Ja pappikin sai taas kahvia juodakseen..")

Hienoja muistoja :´)

                                        

Ne kaks muuta asiaa

Tuli palautetta miu aktiivilukijalta, että on kuulema epäreilua luvata kolme asiaa(lue edellinen teksti)ja sit kirjottaa vaa yhestä. Että oli kuulema jopa miu mittakaavassa huono veto. No okei, okei, otetaa tää asia nyt takasi sitte :D

Tässä on nyt asia numero kaksi:

Aihe, onko Jenni-täti, (voi olla myös Jenni-täi) tyhmä, tyhmä vai vaan tyhmä. Vai onko olemassa joku luonnoton voima, jolla hänestä saataisiin ihan kiva? Tästä se selvinnee..

Jenni-täti on tunnetusti ollu vähä vähemmällä viennillä tässä viimeaikoina. 1-vuotiaana ne(siskon pygmit siis) innostu kaikesta ja niille pysty opettamaa hyödyllisiä sanoja kuten: Urpo, pommi ja iso haba. Niitä pysty myös kutsumaan rääpäleiks ja niitten lempinimillä Sakke ja Holgeri. Nykysi ne on nii kovin paljon tiedostavampia kaikesta. Ei saa sanoo Sakke, en ole Holgeri, et saa pukee, et saa auttaa, en kerro mitä tein päiväkodissa, kyllä, asensin siun lentolaukkuun pommin..

Koska mie tartten niitä ihmislapsia joskus aikanaan auttamaa miuta ku mie oon vanha ni oon kaikista pikku vastoinkäymisistä lannistumatta alottanu käännytystyön. Tavoitteena on saaha ne joskus taas tykkäämää Jenni-tädistä. Viimeeks ku olin kylässä, tähän hommaan tarvittii kaks jättimäistä pääsiäismunaa täynnä (pahoja)karkkeja, pari luomupuuvillaSuomalaistakäsityötäeiolluilmasia-paitoja (jotka oli aivan väärän kokosia. pikku-Kiinalaiset osaa selkeesti tehhä paremmin kokoa vastaavia vaatteita. Varmaa siks, ku ne alottaa opettelun jo 4-vuotiaana?), yks hikinen iltapäivä Duudsoni parkissa (Espoossa, ei täällä Torniossa, jossa katto romahti. Siitä aiheesta kohta lisää.) ja tämä sisälti n.563 avustuskertaa mm.ninjaradalla, keinuköyden kanssa, sianpaskan mättämisessä ja ninjojen tuhoamisessa. Toisena päivänä sain vähä auttaa jo pukemisessa. Turvavyön laittoon en vielä kahessa päivässä pätevöityny, vaan äitin piti laittaa mutta summa summarum, kaiken tän kikistelyn jälkee JUST ku olin lähössä ovesta ulos, kohti lentokenttää, (autuaan tietämättömänä kassissani muhivasta pommista)vessasta kuuluu pieni ääni: "Jenni täti on ihan kiva." IHAN KIVA! Kiva! Huh! Olin nimittäi laittanu kahessa päivässä kaiken henkisen ja fyysisen energiani noitten kahen sulattamiseen ja just viime hetkellä se tuotti tulosta. Äiti totes, että Sakke on vähä hitaammi lämpenevä. AI VÄHÄ! Tää käännytystyö oli verrattavissa siihe, ku Muhammed kiipes sen vuoren huipulle, joka ei tullu sen luo. Vaa Muhammed joutu menee vuoren luo. Vai oliks se kilppari, joka kiipes ruukun päälle? K:n mielestä tuo ei o kilppari, vaan "joku torakka". No ehkä se on torakka jolla on kilpi?

Sit tässä vielä yhelle miu siskolle(voin paljastaa sen verran, että tää on se sama, joka on supernopee vessailija) ja ehkä vähä myös miu omalle äidille ja kaikille muille, jotka samaistuu tähän:

(Iskä: Kun lapset sanoo, että ovat siivonneet huoneensa mutta et usko tätä vaa katsot heitä että..Mmm..Mmm..)

Tässä vois olla myös teksti, että "Kun lapsesi sanoo, että ei ole piirtänyt vahaliidulla seinään mutta et aivan usko heitä."

Edelleen, äitiys on jotain käsittämätöntä. Mitalit teille, jotka sitä jaksatte!

Noni, no sit aihe osa kaks, eli miu hetki parrasvaloissa, kun sain olla johtaja! Teistä ehkä joku havaitsi jossai mediassa, että täällä Torniossa kävi hassusti, talvi yllätti Lappalaiset ja Lappilaiset ja Pohjoisen ihmiset ja kuinka ollakkaan, lumikuorma kasaantui ja tadaa: Duudsoni-parkin katto romahti! Tarkemmin sanottuna se on "Lappari", eli entinen Lapin kullan tehdas, jonka tiloissa on nykyisin kaikenlaista toimintaa, mm juurikin tuo Duudsonit-parkki. Kuinka hassu sattuma, että olin tosiaa just pari päivää aiemmin käyny moisessa paikassa, tosin 750 km etelämpänä, eli en tosiaan fyysisesti samassa parkissa mutta tän ketjun toisessa kohteessa. 

Tästä tulee vähä mielee myös tapahtuma vuosia sitten, ku en tienny yhtää missä on Hyvinkää. Tai tiesin mie nyt yhtää mutta en ollut tietääkseni koskaa käyny sielä. Sittenpä kävin, kun sielä oli yhet rock-festarit. Käveltii sinne siitä keskustan läpi.. Festarialueella tuli jostai syystä puheeks joku aikanaan tapahtunu Jenkkilän ammuskelu, jossa joku oli korkeessa tornissa(sielä alueella oli joku torni)ja ampu sieltä ihmisiä. Puhuttii, kui helppo maali tällänen ihmismassa ois jollekki ammuskelijalle, joka vaa kiipeis toho torniin tuola.. No, viikon päästä joku oli sitte keksiny tän homman. Tosin se ammuskeli siellä keskustassa, jonku rakennuksen katolta. Tuli jotenki paha olo. Jos se ois keksiny sen homman viikkoa aiemmin.. No, Hyvinkää pääs kerrasta maailman kartalle. 

No, nyt sitte Duudsoni-parkki pääs maailman kartalle. ONNEKS ei pahimmalla mahollisella tavalla. Kattohan ei romahtanu mitenkää kokonaan ja ajankohtaki oli vajaa tunti ennen sulkemisaikaa, joten sisällä ei ollu enää paljo porukkaa. Ainekset oli toki pahempaan. Hiihtolomat oli just ollu ja jos tää ois tapahtunu pari tuntia aiemmin, ni.. No, turha jossitella. 

Tää oli kaikki nyt johdatusta, okei, tylsää sellasta, aiheeseen, ku mie sain hetken olla "johtaja". HOITOjohtaja! Jos joku ei niin tunne tätä ensihoitojärjestelmää, ni meillä on sellanen meininki, että jos tulee suuronnettomuus, ni mahollisimman moni saa olla johtaja. Se on vähä niinku sellanen erikoistilanne, ni sillo saa hetkellisesti kuvitella olevansa JOTAIN. Vähä niinku vaikka joulu on erikoistilanne, sillo saa syyä suklaata vaikka ei o karkkipäivä. Eli tälläsessä tilanteessa on esim kuljetusjohtaja, lääkintäjohtaja, hoitojohtaja.. Sit sen johtajan työpari on sen kirjuri. Tää järjestelmä on kehitetty siks, että ku tollanen iso, tai ei tartte olla edes kovin isokaan, onnettomuus aiheuttaa aina kaaoksen, ni tilannetta helpottamaan kaikille on luotu omat roolit. Se on kyllä vielä vähä epäselvää, että kuka ne potilaat hoitaa, ku kaikki haluu olla johtajia mutta se on sitte jonku muun ongelma :D Sitä ei yleensä ainakaa missää harjotuksissa hajotella. Tiiä sitte tosielämässä. Toivottavasti ei tartte koskaa ottaa selvää.

No, enivei, eli meillähän oli vaan tieto romahtaneesta katosta, eikä siinä heti ollu vielä varmaa, että onko joku jääny alle vai nou. Tässäkohtaa havaitsin taas oman kylmän luonteeni, kun miu eka ajatus oli, että ei sielä o kuitenkaa mitää oikeesti tapahtunu. Kaikki, siis KAIKKI muut paikalle tulleet oli tajunnu, että jos sielä on potilaita, niin ne on sitte lapsipotilaita. Miula ei käyny ees mielessä.. Hups. Saatan olla ehkä vähä liian epäempaattine tälle alalle. Pitäsköhä hankkiutua mielummi vaikka jonnekki patologialle? Miuta kyllä jollai sairaalla tavalla kiinnostais se. Haluisin nähä ihmisaivot livenä! 

Hups, eksyin taas aiheesta. Siitä johtajuudesta miu piti.. No, ei se tunnu enää nii  jännältä aiheelta mutta ku mie nyt jo alotin, ni kerrottakoon, että sain tosiaan roolin olla "Hoitojohtaja". Hain heti autosta sellasen tarran, joka teipataan selkään. Sain patsastella se kyltti selässä melkei puolisen tuntia enneks varmistu, että ei, täällä ei o suuronnettomuutta eikä täällä o edes yhtä ainutta potilasta. Purettii suro-valmius ja palattiin arkeen. Keikkoja oli kasaantunu jonoks asti ja alettii purkaa niitä. Jos sielä ois oikeesti jääny joku romahtaneen katon alle, ni aika kauan ois kestäny enneks keikkajonot ois saatu purettua. Oiskoha ne justnytheti ambulanssia tarvitsevat ihmiset päätyny kuiteki päivystykseen omin kyydein? Ken tietää. 

Katoin seuraavana aamuna lehdestä oisinko päässy kuviin. Mietin, että kun meitä nyt oli sellanen iso keltavihree lössi siinä ovella, että kai nyt lehtikuvaajaaki kiinnostais bongata sieltä se ainut "johtaja". Että ois niinku joku todiste jälkipolville, että oon saanu hetkeni. Jooei. Meiän auto näky kyllä ainaki Lapin kansan (vai oliks se Pohjolan sanomat?)jutussa mutta miu työpari oli ottanu vilkutki pois päältä. Lisäks siinä on joku hiton paloauto eessä, että meitä ei näy. Se siitä sitte. Paluu ripulihoitajayksikön arkeen on tapahtunut. Ehkä ihan hyvä niin. 

(Iskä: EMT=Emergency Medical Technician eli vähä niinku ensihoito. Sit alkaen ekasta kuvasta:

Miten näen itse itseni, miten äitini näkee minut, miten palokunta näkee minut, miten pomo näkee minut, miten yhteisö näkee minut, miten päivystys näkee minut)

..tai soita ambulanssi. Amen. 

Sattuu ja tapahtuu

..miu arjessa ainaki. En kyllä tiiä onks ne sattumukset ja tapahtumat kovin mielenkiintosia kenenkään muun mielestä, mutta aion kertoa niistä nyt pari. No, okei, kolme. Varoitus, olen selvinpäin, joten juttujen taso on taas sitä luokkaa, että harva varmana edes lukee loppuun asti. Mut pikku porkkanana, ehkä kerron lopussa jonku kivan vitsin! Voi että ku tekis mieli laittaa vauvavitsi mutta miu lukijoissa on vauvallisia ihmisiä ja en o iha varma kuinka hyvin heidän äitiminänsä kestää niitä. Ni en sit laita. Ehkä joku toinen vitsi. Mut nyt ne kolme asiaa, joista haluan avautua:

1. Tää ois sopinu myös tän postauksen otsikoks: Kusikisa ja muita elämän pettymyksiä. Onks teistä kukaan kovasti kilpailuhenkinen? Mie en väitä olevani mutta jatkuva häviäminen tietyissä kisasuorituksissa ärsyttää. Varsinki, ku sitä pitää aina kilpailla, vaikka tietää jo etukäteen sen olevan sellanen kisa, mitä ei jokatapauksessa voi voittaa. (No, ehkä huijaamalla tai pikku varaslähdöllä mutta ei se tunnu sit oikeelta voitolta ja siinä on edelleen se vaara, että häviää vilpistä huolimatta ja SE ois jo oikeesti ankeeta!) Tasapeli on hyvänä päivänä mahdollinen mutta toki harvinainen. Kysymyksessä on siis kisa aiheesta "Kumpi käy nopeemmin vessassa." Harrastan tätä leikkimielistä(Lue:hampaat irvessä pikapissimistä) kisailua yhden miu siskon kanssa. Hänen yksityisyyttään suojellakseni en kerro kuka heistä on miun kisakumppani mutta sen verran voin paljastaa, että nopea on! Oon joskus aiemminki avautunu aiheesta, että mitä hittoa sinne vessakoppiin mennään harrastamaan. Meet koppiin, housut alas, toimitat asian, housut ylös, JA SITTE TUUT ULOS pesee käsiä ja meikkaamaa ja lukemaa feispuukkia ja riitelemää poikaystävän kanssa messengerissä ja.. niino, oksentaminen kyllä toki kannattaa suorittaa sielä vessakopissa. Ja pikapanot. Mutta kaikki muu tollanen ylimääränen vääntäminen vois tapahtua, ainaki ruuhka-aikaan, vessakopin ulkopuolella.

Meitä nopeita suorittajia on kuitenkin todistettavasti tässä todellisuudessa ja sattumoisin kaks meistä on sattunu syntymää jopa samaan perheeseen! Mikä tuuri, mikä todennäköisyyksien lottovoitto! Tilanne meni esim viime kerralla(niinku niin usein ennenkin)jotakuinki näin: Juotii pullo skumppaa puoliks ja sit oltii menossa konserttii. Oli pakko vielä hätäpissiä enne keikan alkua, ku oli nii hottis meininki, ettei sieltä kesken ois voinu lähtee. Mentii vessaan ja sielä oli siis useita koppeja vapaana, eli päästii heti kumpiki alottaa suoritus. Siinä sitte yritin olla supernopee. Tiiättekö, että ei jää ettimää koukkua seinältä, jotta sais laukun ylös, vaan kassi lattialle, vyö auki, ei mitää ylimääräsiä suoritteita vaan suoraan asiaan. Siinä sitte ku oot MELKEI valmis mutta iha vielä ei voi pyyhkiä ni mitä kuuluu n. kahden kopin päästä? Aivan, JOKU VETÄÄ VESSAN! Ja ei tartte olla meedio tietääkseen kuka siellä jo huuhtelee. No ei siinä, äkkiä toimitus loppuu(tiiättekö, ku oikee sillee pistää turbokusivaihteen päälle, ni siitä vielä vähä reilumpi vauhti). Vessaa vetäessä käy ajatus takaraivolla, että ehkä voin vielä voittaa tän, jos tää miu nimeltämainitsematon kusikisakumppani jäis vaikka takeltelemaan välihousujen tai farkkujen nappien kaa. Miulla ois vielä toivoa. Annan ainaki toivon vielä elää. Hetken. Kunnes tapahtuu se viimeinen kuolinisku miu kisan voitolle, eli vyön tappi ei vaan osu siihe reikää ekalla. Siihen kosahti. Kun asettelen paitaa alas ja nappaan kassin, kuulen jo kopin ulkopuolelta käsienkuivaimen äänen, kuin pilkallisen naurun, joka kaikuu vessan valkeista kaakeleista. Hävisit. Taas. Avaan oven ja näen voittajan olevan jo täysin valmis ja se huikkaa siinä "Ootan siuta tossa ulkopuolella." Eikä sen kädet o edes yhtää märät, eli se ehti vieläpä kuivata ne kunnolla. Huokaus. Tää on aina nii raskas häviö jotenki. En tiiä. Ehkä mie oon huono häviäjä?

Tässä aiheeseen sopiva kuva. Tää on otettu just ennen kisasuoritusta:

Tässä kisan voittaja palkintojenjaon jälkee:

Tässä minä:

Nyt tulee se lupaamani vitsi: Tää asia vei miusta kaikki mehut ja jätän seuraavat avautumisaiheet huomiselle! Eli tää päättyy tähä. Eiks ollutkki hassu juttu! Kyyllä. Aivottoman ensihoitajan aivoton blogi ei vastaa aivottomasta sisällöstä. Iteppä tätä luet :D

Istukkasoppaa ja muita reseptejä

Hihi, nyt ollaa asian ytimessä! Miula oli eile telkkari auki ja puuhasin jotai omiani ennen töihinlähtöä. Sit sieltä alko puoli 7. Se on hyvä sarja, Mummi-vainaa opetti miut kattomaa sitä. Olin joskus sen luona ja katottii sitä sarjaa yhessä. Se on jotenki sellanen hyvänmielen ohjelma, siinä ei o mitää ikävää tai överiä ja ne juontajat on jotenki tosi lepposia ja niillä on hyviä vieraita.

Tai tosta överistä voidaan olla tietty montaa mieltä.. Eilisessä jaksossa puhuttiin istukoista. Tarkemmin sanottuna "istukkaprinteistä" tai "istukkataiteesta". Kuuntelin sitä ohjelmaa eka puolella korvalla ja sit menin järkyttyneenä telkkarin ääree. Jos jotakuta kiinnostaa, ni se jakso löytyy areenasta. En kyllä suosittele sitä istukkakohtaa kenellekkää mutta koska miu tarttee saaha siitä blogikirjoitus, niin oli pakko kattoo se uusiks.

Siinä oli "doula", joka tekee istukkaprinttejä. Jos joku ei tiiä mikä "doula" on, niin se on joku synnytystukihenkilö, joka tsemppaa siinä vieressä, ku toine pusertaa puolikkaan vesimelonin kokosta asiaa ulos vessapaperirullan hylsyn kokosesta rei´ästä. No se oli sellanen harmaa hahmo, joka kertoili asiastaan ihan ku ois jutellu mistä tahansa taiteen tekemisestä. Ekana tietty kaikkia askarruttava kysymys, mitä sille istukalle tapahtuu, kun se on puskettu ulos.

Tää haastateltava hahmo toteaa siihen ihan tyynen ihmettelevänä, jopa vähän haikeana, että "Meillähän istukat menee roskiin, niitä ei käytetä yhtään mihinkään." (Miettikää! Niitä käsitellään ihan samalla tavalla ku vaikka poistettua maksaa, munuaista tai vaikka amputoitua raajaa! Se on biojätettä!! Ou mai gaad!?) Siis ihan tosiaan toteaa sillee vähä huokaisten, että hitto vanhemmat, vähä vois enemmä käyttää niistä saatavaa potentiaalia hyödyks! Niistä voi tehä vaikka naamarin! (tää on toim.huom.) Miettikää kui kiva, jos tulee vappuvauva, ni ois niinku sellane ihana luonnonmukainen hippa-asuste. Tuossa ois vähä tällästä nopeesti luonnosteltua askartelumalliaki. Piirsin nuo silmän- ja suun kohdat ihan vaan paint-ohjelmalla mutta luonnossa niitten tilalle vois leikata reiät. Korvat voi liimata sitte jostai haluamastaan matskusta. (Tai taiteilla vaikka napanuorasta?) Huomaa, että ne voi halutessaan kiinnittää myös vaikka istukkanaamarin pään päälle! Muista jättää hyvä pätkä napanuoraa nenäksi.

 Noni, eksyin aiheesta. Eli siinä se sitte kertoo, että kun pygmi syntyy ja istukka syntyy, niin istukka "kuuluu perheelle." Ihan ku se ois jotai romukultaa, joka on jääny jälelle vaikka jonkun sormuksen fiksaamisesta. Että se "kuuluu sille omistajalle ja omistaja saa tehä siitä mitä haluaa." (Vaikka vappunaamarin!) Kätilö sitte paketoi sen perheelle mukaan.. "Joo, eli kotiin lähdössä? Tosi kiva! Noni, no tässä on tää teidän lapsi tässä valkosessa kääreessä ja tää istukka on sitte tässä pahvipaketissa. Laitoin siihe tollasen merkin, ettei mee sitte sekasi. Oisitteko ketsuppia tarvinnu mukaan?"

Noni, no tää hahmo tekee siis "istukkaprinttejä." Eli käytännössä se ihmisen sisällä kasvanu, tartuntatautivaarallinen, verinen elin litistetään kahen paperin väliin, napanuorasta tehään pieni kiekura, siihen vaan paperi päälle ja vähän painellaan-> tadaa, meillä on istukkaprintti! Mikä tässä sitten kiehtoo? "Voin antaa perheelle esineen, joka muistuttaa aina synnytystapahtumasta." Toisaalta kun miettii, niin onhan se tosi kiva muisto vaikka olkarin seinällä kehyksissä. Muistaa sitte aina sen raskaus ja synnytysajan ja kokemuksen, kun eihän siitä oikee mitää muuta varsinkaa elävää muistutusta jää. Eiku, lasketaanko se lapsi, joka on kiinni siinä istukassa, sellaseks??

Nauratti, kun se toimittaja meni sit tietty kokeilemaan, että mite istukkaprintti syntyy. Kaikkee neki joutuu kokeilemaan työnsä puolesta. Siinä se pyöritteli sitä napanuoraa rullalle ja kas, kun tuli hieno taideteos! Toki tekeehän tositaiteilijat taidetta omalla verellään ja ilmeisesti muillaki ruumiineritteillä, niin mitäpä mie tässä ihmettelen. Oon vaa ite nii rajottunu, että käytän öljymaaleja.

Kyllä, miusta tuntuu, että joillekki tää äitiys menee vähä turhanki syvälle tunteisiin. Toisethan syö myös istukoita uskomuksena, että ne on jotenki terveellisiä tai että niistä saa jotai taikavoimia, kuten kyvyn lentää, olla näkymätön tai muuten vaan saaha velhojen viisaus. Tieteellistä näyttöä tälle ei ole. Mutta samalla suosittelisin ihmisiä syömään just vaikka naapurin Penan maksan, kun hän saa maksansiirrossa uuden. On valmiiksi olutmarinoitukin! Suoraan uuniin vaan. Miettikää nyt mitä kaikkee hyvää tavaraa heitetään hyödyntämättä roskiin. Surullista.

Sanotaan, että synnytys on kaunis tapahtuma ja tää istukka-asia liittyy siihen jotenki tosi oleellisesti. En sitte tiiä, ku äiti repee kolmesta kohtaa, paikat on jauhelihaa ja se mitä sieltä tulee ulos, varsinki ne jotka revitään imukupilla, näyttää jotakuinki tältä:

Kaunista. Kyllä.

Haltijaovi ja muuta taidetta

Nyt kuulkaas on taas taiteen aika! Jos osaisin tehä linkin, ni tässä ois nyt sellanen, joka veis siihen edelliseen taidepostaukseen. Mutta koska en osaa tehä linkkiä, niin kerrottakoon nyt vaan, että tässä on miun viimeaikaista taidetta. Miulahan oli kuvaamataito yläasteella ja lukiossa 8 ja yo-kirjotuksetki meinas kosahtaa äidinkielen kokeeseen, joten siitä johtuu tää miu alhainen kirjoitustyyli ja ajatusten taso. Ja taidekki on aika omanlaistaan :D Mutta eihän sitä voi kauhalla ottaa, jos on lusikalla annettu, senhän tietää kaikki.

Noni, no ekana miu haltijaovi:

Kävin yhen ystävän luona viime keväänä ja se oli asentanu pihapuunsa juurelle haltijaoven. En ollu koskaan kuullukkaan moisesta mutta miusta se oli ihana ajatus! Heilläkin kun on tuolloin vasta pienen pieni ihmislapsi, niin kuinka hauskaa on kehittää tarina ovesta, josta haltija kulkee puutarhaan. Sitte syksyllä menin savityötunneille ja sielähän miule välähti, että JES, miepä teenki savesta sellasen haltijaoven ja tarjoon sitä miu lapsellisille ja pihallisille kavereille tai sitte vaa mei iskälle. JUST ku olin ajatellu, että enskerralla mie teen sellasen, tuli joulukuu. Ja viime joulukuussa jostai syystä KAIKKIALLA oli tonttuovia!? Yks hahmo meiän savityötunnilla ihan vaan ohimennen jutusteli, kuinka on nyt muotia, että "kaikilla on tonttuovi, josta tontut pääsee sitte kulkemaan. Niinii, sellanen pieni ovi, joka laitetaan huoneen nurkkaan." Mie viimeistelin siinä just miu yhtä työtä ja kuuntelin iha järkyttyneenä. Ei o totta, mite siitä nyt oli yht´äkkiä tullu sellanen muoti-ilmiö?? Tyhmää.

No, Skidi sitte joulun jälkeen mainitsi, että sitä ei kuulema haittaa, vaikka se ei ookkaa enää mikää pienten piirien juttu, että voisin tehä niitten puutarhaan sellasen. Tuossa on tulos. Miusta siitä tuli iha liikkis :) Värit on tässä vähä haaleet, vaikka ei ne muutenkaan kauheen kirkkaat ole.

No, sitte on tällästä taidetta:

Ekan maalauksen nimi on "Löytyneet sielut" ja toka on vaan verhokankaalle pastelliliiduilla hahmoteltu makkarin seinäkoriste :D Hilpee, eikö! Miusta siitä tuli yllättävän hieno.

Noni, no sitte on nää miu jo aiemmin puolivalmiina näyttämät taulut:

Tosta eväspussista ei tullu iha ton värinen. Kuva otettu ennen viimestä muokkausta :D

Näillä ei o vielä nimiä, ehdotuksia? Entäs haluisko joku lapsellinen tai lapsenmielinen tauluja? Niillä on ton verran kokoeroa. Tästä nyt kevään juhliin lahjaideaa x) Ne tarttee vaan kehykset..

Seuraavassa taidepläjäyksessä "Kyrväkkään kokonen Martin juomakuppi", puutarhatonttua käristävä lohikäärme- puutarhahahmo, yhden kukan maljakko(saat sit Skidi päättää haluutko sen. Siinä o kilppari..) jaaaa.. mitäs miula vielä? Aini, Skidin puutarhakoriste, jonka nimi on "Henkisesti ja fyysisesti hidas kuin etana." Jääkäähän jännityksellä(kauhulla)odottamaan!