"Joo, laita vaan se Martta-Annelin muoviauto pieneen pussiin, niin ei sitten naarmuunnu. Minä kun tässä laitoin tämän vesimelonin ja banaanitkin pieniin pusseihin. Yksittäin. Laitoin vielä sellasen tiukan solmun, että pussi on pakko repiä auki, eikä sitä näinollen voi käyttää enää uudestaan. Ja täällä Pattayalla kun ollaan, niin eihän jätehuoltoa juurikaan ole, joten ihan sama, jos tämä muovipussinpalanen tippuu maahan. Siitä se huuhtoutuu mereen, jossa merikilpikonna syö sen luultuaan sitä lihavaksi meduusaksi. Kilpikonna, joita on muutenkin vaan joku kahdeksan kappaletta koko maapallolla, tukehtuu hitaasti siihen pussiroskaan. Ja sen viimenenkin kaveri tukehtuu siihen Martta-Annelin pikkuautosta irronneeseen muovipyörään. Martta-Anneli kasvaa isoksi ja näkee kuvan merikilpikonnasta. Martta-Annelin biologianopettaja kertoo, että kilpparit kuoli sukupuuttoon suunnilleen niitä aikoja, kun Martta-Anneli opetteli olemaan ilman vaippoja. Ne kaikki vaipat on vielä olemassa maailman kiertokulussa mutta kilppari on jo maatunu merenpohjaan vuosia sitten. Että kyllä, laitetaan vaan ne kaikenmaailman melonit PIENEEN PUSSIIIN!
Argh!
Tää ei ollu miu naistenpäivän aihe mutta satuin kuulemaan tän pieneen pussiin-keskustelun kaupan kassalla ja koska on uusikuu ja aika on otollinen, niin se osu miuta pikkuseen pikkupussi-hermoon. Oon salaa ituhippi. Kaikki varsinki vieraammat ihmiset jotka kyselee miulta miks oon kasvissyöjä, saavat ympäripyöreen vastauksen jostain terveellisestä elämästä jne.. Mutta oikeesti oon ärsyttävä wanna be-maailmanparantaja, joka kuitenki lentää merten yli ja yksityisautoilee. Tää ei kuitenkaan laita banaaneja pieneen pussiin, vaan kerää metsästä mustikoita ja pakastaa ne monikäyttöisiin rasioihin.
Taas mie eksyin aiheesta :D
Naistenpäivä. Mitäs me naiset. Mie oon miettiny tänää miu naiseuden syvintä olemusta ja tulin tähä tulokseen: Työaamu(miula on niitä onneks vaan joka 4.päivä!), herätys, aamukahvi ja sit peilin etee tekemään itsestään ees vähä ihmisen näköstä. Miula on tällä hetkellä tukkakriisi. Se on liian pitkä, että siitä sais mitää järkevää kampausta, liian lyhyt yltääkseen kunnolla kiinni ja liian ohut jäädäkseen auki. Koska en o koskaa ollu muutenkaa mikää prinsessa, ni en anna sen asian juurikaan häiritä miu auran tasapainoa :D Asia on kuitenki niin, että kun siinä vähä laittelee pinniä päähän, että kaikki viis eri väli-ilmansuuntiin sojottavaa hiuskarvan tapasta lisäkettä asettuis johonki ja seuraavaks koittaa peittää pahimmat punoitukset naamasta, että näyttäis ees vähä nätiltä, niin tulee tunne että kyllä tää tästä. Se tunne on jotakuinki tällänen:
Kyllä tää tästä, tukka näyttää tästä edestä ihan kivalta, kulmakarvat symmetrisiltä ja jotenki tuo ripsarikaan ei nyt tänää paakkuuntunu silmiin mitenkään pahasti. Ihan jees.
Sit töihi. Eka keikka, jonka jälkeen pakko juosta paniikkikuselle. Siinä sitte kattoo itseensä ihan ohimennen työpaikan vessan peilistä ja mitä näenkään:
Argh!
Tää ei ollu miu naistenpäivän aihe mutta satuin kuulemaan tän pieneen pussiin-keskustelun kaupan kassalla ja koska on uusikuu ja aika on otollinen, niin se osu miuta pikkuseen pikkupussi-hermoon. Oon salaa ituhippi. Kaikki varsinki vieraammat ihmiset jotka kyselee miulta miks oon kasvissyöjä, saavat ympäripyöreen vastauksen jostain terveellisestä elämästä jne.. Mutta oikeesti oon ärsyttävä wanna be-maailmanparantaja, joka kuitenki lentää merten yli ja yksityisautoilee. Tää ei kuitenkaan laita banaaneja pieneen pussiin, vaan kerää metsästä mustikoita ja pakastaa ne monikäyttöisiin rasioihin.
Taas mie eksyin aiheesta :D
Naistenpäivä. Mitäs me naiset. Mie oon miettiny tänää miu naiseuden syvintä olemusta ja tulin tähä tulokseen: Työaamu(miula on niitä onneks vaan joka 4.päivä!), herätys, aamukahvi ja sit peilin etee tekemään itsestään ees vähä ihmisen näköstä. Miula on tällä hetkellä tukkakriisi. Se on liian pitkä, että siitä sais mitää järkevää kampausta, liian lyhyt yltääkseen kunnolla kiinni ja liian ohut jäädäkseen auki. Koska en o koskaa ollu muutenkaa mikää prinsessa, ni en anna sen asian juurikaan häiritä miu auran tasapainoa :D Asia on kuitenki niin, että kun siinä vähä laittelee pinniä päähän, että kaikki viis eri väli-ilmansuuntiin sojottavaa hiuskarvan tapasta lisäkettä asettuis johonki ja seuraavaks koittaa peittää pahimmat punoitukset naamasta, että näyttäis ees vähä nätiltä, niin tulee tunne että kyllä tää tästä. Se tunne on jotakuinki tällänen:
Kyllä tää tästä, tukka näyttää tästä edestä ihan kivalta, kulmakarvat symmetrisiltä ja jotenki tuo ripsarikaan ei nyt tänää paakkuuntunu silmiin mitenkään pahasti. Ihan jees.
Sit töihi. Eka keikka, jonka jälkeen pakko juosta paniikkikuselle. Siinä sitte kattoo itseensä ihan ohimennen työpaikan vessan peilistä ja mitä näenkään:
Mite se meikki on muka nyt jo levinny, eikä pinnitkään o pitäny yhtää? Sitte muistan, että täähän on ihan normaalia.. Siitä sellanen 12 tuntia eteenpäi, yön pimeinä tunteina keikalle. Heräät kesken oudon unen virven piipitykseen. Vaatteet päälle, pipo päähän ja autolle. Potilas pitää kuskata sairaalaan. Mummon mökin hämärässä on vielä ollu ihan hyvä olla mutta sitte tullaan lasaretin kirkkaisiin valoihin. Vastassa on inhottavan pirteä nuori sairaanhoitaja, jonka ripsenpidennykset näyttää siltä, kun hän olisi juuri ennen töihin tuloa käyny ne huollattamassa. (Ehkä onki?!) Hän katsoo minua ei-ollenkaan-väsyneiden silmiensä terävällä katseella ja räpyttelee muutaman kerran pitkiä, siroja ripsiään. Hänellä on häivähdys huulikiiltoa. Tukka on ponnarilla ja siinä heijastuvat vaaleat korostusraidat eivät välitä loisteputkilamppujen kovasta valosta. Ne suorastaan haastavat kirkkaan valon luomaan tervettä kiiltoa. Tukka on ku Pantenella pesty! Hoitaja hymyilee iloisesti kiiltohuuliensa noustessa ylöspäin. Hän kuuntelee kertomuksen potilaasta ja kertoo mihin tämän saa viedä. Seuraavaksi paikalle saapuu mukava lääkäri, joka ei vaikuta sen väsyneemmältä. Hän on kiinnostunut ensihoitajan raportista ja kyselee vielä tarkentavia kysymyksiä.
Potilas luovutettu, takaisin asemalle. Pimeään, tunkkaiseen kämppään. Vielä vessareissu. Peilistä tuijottaa olio, jonka äiti oli sukua vuorenpeikolle ja isä todennäköisesti jonkinlaiselle tursaalle. Olion silmien ympärillä on sen muka-niin-huippuhyvän ripsivärin jäänteitä, kuin pieniä mustia roskia. Ne olivat siinä jo ennenkuin olio pesi kasvonsa ja ne ovat siinä vielä aamullakin. Nenän alle on ilmaantunut yskänrokko, herpes simplex, kuin varkain. Näyttää, kuin olion nenästä olisi vuotanut jotain eritettä. Kasvot punoittavat ja verestävät silmät tuijottavat olemattomien silmäripsien takaa, puoliväliin silmämunia ylettyvän pipon reunan alta. Valot pois. Niin on parempi.
Sitte on ne aamut, jotka alkaa ihan hyvin. (Nää ei siis o välttämättä työaamuja.) On rento fiilis, jopa vähä hassutteluun taittuvaa menoa ilmassa.. Tursaan ja vuorenpeikon rakkaudenhedelmä on elämänsä voimissa, jos ei nyt ihan prinsessa-ainesta vieläkään mutta iloinen ja hymyilevä:
..ja sitte meet Prismaan, jossa on äityli, joka "laittaa kaiken pieneen pussiin" ja kuinka ollakaan, fiilis latistuu raivoksi..
Se, että onko tää nyt vaan naisten ongelma, niin siihen en ota kantaa. Ehkä tää on vaan Zeniläisen filosofian ongelma..
Että ole tässä sitte! :D
Ihanaa naistenpäivää kaikille naisille ja itsensä naiseksi kokeville! Ootte kaikki tosi kauniita ja ihania. Älkää välittäkö niistä liian kauniista naisista, on niilläki varmasti jotai ongelmia. Esim jalkasieni tai hiertävät kalsarit :D
Tässä teille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti