Ekaa viikkoo uues työpaikas

Nyt on pahin takana. Kai? En usko että ketää varsinaisesti kiinnostaa tää asia mutta kerrompa kuitenki, koska tää on miu blogi. :D Ja sitäpaitsi kohta alkaa joulukalenteristoorit, ni sitte loppuu tää normi arjesta kirjottelu.

Asiaan.

päivä 1: Meen etuovesta sisään ja piipitän sihteerille jotain kuinka olen tulossa ekaa päivää töihin. Iha ku oisin joku ekaluokkalainen.. Päivän ajan mietin kuinka haluisin vaan mennä nurkkaan istumaan ja itkemään todettuani, että ei miusta o tähän. Mutta koska se ei o vaihtoehto ni päätän yrittää selvitä. Kotiin päästessä soitan kaverit läpi ja kerron kaikille kuinka pelottava päivä miula oli. Eksyn kotimatkalla.

päivä 2: Miula on jo avain, jolla pääsen sivuovesta, iha niinku muutki työntekijät. Eksyn matkalla pukkariin mutta löydän vahingossa oikeella hissillä oikeeseen paikkaan ennen työpäivän alkua. Tänää ei itketä iha nii paljo ku eile. Meen illalla siskon kaa lenkille sateeseen ja vuodatan sille asioita. Se kuuntelee kiltisti, vaikka ei varmana mitään mistään ymmärräkkään.

päivä 3. Iltavuoro. Alotan päivän jollai osastokokouksella, jossa pääsen pätemään virven hätänappulan käytöstä. Iltapäivällä on elvytyskoulutusta, jossa yritän olla pätemättä. Opin, että sairaalassa io:n(luuydinneula) laitto on lääkärin hommaa. (ensihoidossa iha perustoimenpide)Pelkään taantuvani, koska tajuan kuinka vähän täällä saa tehä mitää ilman lääkärin siunausta. Samalla uskon oppivani tosi paljon, koska täällä on kaikkee uutta ja jännää. Ei itketä lähes ollenkaan. Eksyn matkalla pukkareilta ulos.

päivä 4. 5 tuntia liian lyhyiden yöunien jälkeen taas aamusta töihin. Meen bussilla. Oon 10 minsaa liian aikasi bussipysäkillä, koska pelkään myöhästyväni. En eksy mihinkään, eikä itketä. Illalla meen C:n kanssa leikkimään salille. Olo on helpottunu.

päivä 5. Oon enää 4 minuuttia liian aikasi bussipysäkillä. Seison keltanen sadetakki päällä ja vilkutan bussikuskille kuten oikeisiin toimintatapoihin kuuluu. Seuraan päivän mittaan miten nätisti ja rauhallisesti sijoiltaan menny olkapää laitetaan paikalleen. Päivän päätteeksi meen väärästä ovesta ulos ja kävelen ympäri sairaalaa, tosin ulkopuolella. Siitä sit Ikeaan ostamaan naulakko ja Askosta keittiön tuolit. Nyt meille saa tulla kylään! :)

Miula on tunne että kyllä tästä selvitään?

Sisäleikkipuistossa aikuisena

Hyvää yötä ja huomenta kaikki leikki-ikäisten lasten vanhemmat, kummit, tädit, sedät ja muuten vaan ihmiset, joiden lähipiiristä löytyy joku alaikäinen.

Tuttua? Pygmi on syönyt huomaamatta yhden aamupäivän aikana kaikki Hanna-tädiltä saadut tuliaiskarkit, leivonnasta yli jääneet kaksi riviä Fazerin sinistä, kahvipöydästä kolme donitsia, yhden Domino-keksin ja juonut janoonsa pari litraa mummon marjamehua, jossa ei ole sokeria säästelty?
Kaikesta tästä tuloksena ylikuntoinen kuusivuotias, jonka silmät pyörivät päässä ja keho tutisee kuin laukkahevonen starttiboksissa? Sillo ku myö oltii lapsia, tässä kohtaa äiti avas vaan takaoven ja sano "irti". Siinä sitä juostii kolme tuntia pitkin peltoa ja metsää(meillä ei ollu naapureita, ne kenellä oli, meni niitten ovelle hakee leikkikavereita.) kunnes pahin sokerihumala hiipui.

Maailma on kuitenki muuttunu siihen suuntaan, että jos pihaa ei ole aidattu puoltoistametrisellä aidalla ja turvattu verisuren valvontajärjestelmällä, ei lapsia voi päästää kovinkaan pitkän matkan päähän kotiovesta. Puhumattakaan, että menisivät naapurin ovikelloja soittelemaan. Vielä jos sattuu satamaan vettä, räntää tai lunta, jos on liian kuuma tai kylmä, hiekkaa maassa, lehtiä puussa tai tiistai, niin eihän ne lapset siellä pihalla edes viihdy! Energia täytyy saada siis purettua johonkin turvalliseen paikkaan. Tähän vanhempien huutoon vastasivat aikoinaan sisäleikkipuistojen luojat.

Tän kaiken ylipitkän johdannon jälkeen tulee se asiaosuus. Niistä leikkipuistoista ei varsinaisesti tässä nyt sen enempää mutta koska mie oon kokenut leikkipuistokävijä (CV:ssä Hoplop x2, Duudsonit park x2, Leon leikkimaa ja ens sunnuntaina lisään siihen listaan vielä Super parkin!) eikä miula siis ole edes lapsia, huom!, niin jaan teille tässä nyt vinkit, joilla selvitä puistossa. Oon tästäki aiheesta kertonu aiemmin, löytyy hoplop-haulla mutta eihän tätä asiaa voi liikaa korostaa! Tässä siis teille aikuiset tai "aikuiset":

-Varusteet on tärkeet, niinku kaikessa huippu-urheilussa. Heti ekana ei tartte ostaa niitä kalleimpia niki-verkkareita, ihan peruslöysillä housuilla pääsee alkuun. Itse olen tietysti niin valveutunu muoti-ihminen noin muutenki, että miula on tässä nää norjanlaiset pieruverkkarit, jotka oli perhanan kalliit mutta ostin ne jostai alesta joskus. Ja siis ihan vaan, koska ne oli kivan paksut ja melko hienot. Pointtina siis, että ota mukavat, (löysät) housut, joissa ei o mitää liukumäessä jarruttavia elementtejä pers-- takapuolen kohdalla.

Kuvan täti liittyy vahvasti tapaukseen.

- Toinen varusteisiin liittyvä asia on sukat. Tuolla ei saa olla kengät jalassa, eikä paljain varpain, niin silloin hyvät sukat nousee arvoonsa arvaamattomaan. Tässä pätee sama homma kun housuissa, eli heti ekaan kokemukseen ei tartte ostaa oikeita jarru- tai tramppasukkia(=trampoliinisukat)vaan ihan jopa sukkahousuilla pärjää. Jos pygmisi, oli se sitten oma tai siskolta lainattua rekvisiittaa, tuntuu viihtyvän puistossa, suosittelen pikimmiten hankkimaan tähän tarkoitukseen tehdyt erikoissukat:

Kuvan henkilö liittyy tapaukseen mutta se en ole minä. Äiti on terve kun se leikkii, vai miten se meni..

Näitä tramppasukkia saa Duudsoniparkista. Päivän päätteeksi niihin saa kaupan päälle ko parkista myös mukavan vaahtomuovikuorrutuksen, kuten tarkkasilmäisimmät havaitsevat :D Näissä kuitenkin tärkeimpänä pointtina ovat pohjassa olevat jarruelementit, jotka estävät kaikenikäisiä hyppelijöitä liukastumasta trampoliinilla. HUOM, nämä sukat EIVÄT ehkäise nilkka- tai rannemurtumia, eivät estä virtsankarkailua eivätkä vala sinuun rohkeutta tehdä voltteja tai kokeilla istumaan hyppäämistä ja siitä taas ylös. Nämä sukat on suunniteltu ainoastaan estämään liukastuminen, kaikkeen muuhun on sitten varauduttava erikseen.. 

Vaikka näitä sukkia voi suositella kaikille, otathan kuitenkin huomioon jarruefektin vaikutuksen liukumäkeä laskiessasi. Mitä jyrkempi mäki, sen suurempi vaara että sukat tökkäävät kesken laskun ja lennät siitä naama edellä tonttiin. Oikein käytettynä ovat kuitenkin mahtava apu! (Myös varovaiseen jarrutukseen liukumäessä.)Voit myös tarvittaessa bondailla muiden äityleiden kanssa esim Leon leikkimaassa. Jos äityli ei itse tajua katsoa jalkoihinsa, hänen äityiliystävänsä kyllä huomaa samissukat minun ja hänen välillä ja huudahtaa "Sukkaystävät" (tai jotain vastaavaa yhtä noloa.) Se on joku sisäleikkipuistojen yhteinen juttu, en tiiä siitä sen tarkemmi mutta tiedoksi vaan, ettet hämäänny, jos joku muukin käyttää näitä ammattilaissukkia.

Joissain leikkipuistoissa voi olla myös eläimiä:

Onko kirahvi ihmiselle vaarallinen? Voi se joskus ollakki..

Vaatteiden lisäksi pakkaa laukkuun vesipullo, kylmägeeliä, kipulääkettä, tukisiteitä, vaihtopaita, suklaata, puhelimen vara-akku ja jotain pientä, jolla houkutella lapset kotimatkalle, kun et ite enää jaksa juosta. (Lapset eivät väsy koskaan, huom!) Meillä tässä toimi mukavasti houkuttimena tuore pulla, jota K oli paistanu mutta vain mielikuvitus on rajana!

Näillä vinkeillä pääset jo mukavasti alkuun. Kysyttävää? Kommentteja? Laita tulemaan vaan. Parin päivän päästä oon taas yhtä kokemusta rikkaampi. Ehkä kerron siitä sitte :D

Aijoo, ja miu piti kertoo miu ekoista työpäivistä? No, ehkä kerron sitte kerralla miu ekasta viikosta.. Olkaa linjoilla!

Hanabölenkatu ja muita hassuja sattumuksia

Noni murmelit, terveisiä Vantaalta. Tositositosi monien lähtöitkujen jälkeen oon kohteessa ja pahin alkushokki on hälvenny. Kaikki jotka on joskus jättäny tutun ja turvallisen taakse ja hypänny pää edellä jääkylmään tuntemattomaan tietää, että se alkujärkytys tuntuu ihan joka solussa. Siis vaikka ois tehny kuinka kivan ja tarpeellisen elämänmuutoksen ja kaikki ois tosi hyvin, ni silti. Pitää oppia uudet reitit, missä on uus lähikauppa, kuntopolku, uimahalli, mite uuden asunnon kaikki laitteet toimii, kuunnella naapurista kantautuvia jänniä ääniä ja ylipäätään tottua taas uuteen elämään näissä raameissa.

Miu lähtö Torniosta oli sitä, että kävin vielä vipona päivänä tallilla hyvästelykierroksella ja sen jälkee istuin parkkipaikalla autossa itkemässä ihan vaan koska se tuntu hyvältä idealta. Sitte elin kaks päivää kauheessa sumusaasteessa ja vielä ekana iltana täällä uudessa, ihanassa asunnossa olin ihan pihalla. K lähti keikalle ja mie yritin järjestellä pään sisäisiä henkisiä palikoita kohdilleen.

Nyt on sunnuntai ja huomenna eka työpäivä. Kyllä tää tästä.

Havaintoja oltuani virallisesti Vantaalainen nyt n.4 päivää:

- Jos pohjoisessa on hauskoja paikannimiä ja ylipäätään murresanoja, ni on niitä täälläki. Paras esimerkki taas hetkeen osu ihan tässä lähinurkilla kohdalle: Hanabölenkatu. Kaikki joskus Helsinginseudun paikallisjunalla matkustaneet tietää, että Pasila=Böle. (Eikä koskaa voi olla sanomatta "Pasila" ellei sano "Böle" siihen perään. En tiiä onks muilla tätä fiksaatiota?) mutta että tuossa Hanabölenkadussa ei o suomennettu sitä "böleä" vaan se on ruotsiks Hanabölesgatan. Siis mikä hiton kadunnimi tuo on? :D Hauska se on, ei siis sillä. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja sillee..

- Havainto 2, se että "Jumbon Prisma" kuulostaa tutulta ja turvalliselta paikalta(käyää miu siskon kaa aina siellä jos tarttee tehä yhtää isompia hankintoja), se ei tarkota sitä, ettäkö se ois jotenki helppo ja mukava ostospaikka lauantai-iltapäivänä. (En tiiä miks jotenki aattelin näi..) Menin sinne alkon ja Prisman boonuksien perässä ja voin kertoo, että miu odotettu elinikä lyheni sillä reissulla jotai nelisen kuukautta. Tätä tää suurkaupunkielämä nyt kai vaan sit on.

Havainnot loppuu tähän. Kiitos. Onneks miu lähin kodinturvajoukkohenkilö asuu just tasan kilsan päässä. Menin sinne lauantai-iltana reppu täynnä viiniä. Lämmitettii sauna, pelattii muuttuvaa labyrittiä ja puhuttii henkeviä. Helpotti. Kyllä tää elämä tästä lähtee.

Olin tänää Leo leijonan leikkilandiassa. Kerron siitä reissusta ens kerralla. Tai sit kerron miu ekasta työpäivästä. En tiiä kummasta tulee jännempi stoori, olkaahan kuulolla :D

Haluatko ensihoitajaksi ensihoitajan paikalle?

Työmarkkinoilla kohisee(vai onko se kuhisee? Kaislikossa kuhisee, ei vaan Kaislikossa suhisee, niin se menee. Voi että, muistatteko lapsuudesta, siis 80-luvulla lapsia olleet, sen sarjan. Kui ihana!) ja nyt on siis niin, että Keminmaan kakkosvuoron team JJ on hajoomassa. Ei koskaan saa sanoa ei koskaan, eli en sano että lopullisesti mutta sanotaan nyt ainaki toistaiseksi. Tää johtuu siitä, että toinen J(eli minä) ei vaan millään pysty olemaan ja elämään yhessä paikassa, vaan on taas lähössä maailman myrskyihin. Taputan silti itseäni olalle siitä syystä, että en o sen jälkee ku 19-vuotiaana pakkasin laukut ja suuntasin Saksalaiselle tallille groomin hommiin, asunu missään yhtäjaksoisesti näin pitkään. Syynä tähän on sekä Meri-Lapin hevospalvelu ja sen kivat ratsut ja mahtava henkilökunta, sekä miu ihana työyhteisö. Siitä syystä haluisin, että miu tilalle tulis joku vähintään yhtä täydellinen henkilö paikkaamaan miusta jäävän mustan tyhjyyden. Asiaa edistääkseni laadin tälläsen innostavan työpaikkailmoituksen. Työnjohto, tätä saa käyttää vapaasti uutta henkilökuntaa rekrytoidessa:

Hei sinä hoitotasoinen, oudon huumorin, leppoisan asenteen(lievä negatiivisuus katsotaan eduksi) ja opiskelijamyönteisen luonteen omaava henkilö, tässä sinulle unelmaduuni Keminmaan asemalla.

Töihisi kuuluu: 

-Mummojen kuskaaminen (saattavat olla joskus pappojakin!) päivystykseen kaikkina vuorokaudenaikoina. (Kiireisintä kuitenkin just kun tk on menny kiinni ja toisaalta ilta ysin ja keskiyön välillä kun pitäis käydä nukkumaan ja yksinäisyys vaivaa..)

-Mielenterveydeltään järkkyneiden henkilöiden ymmärtäminen ja hoitoon houkuttelu. (Tämä ei ole niinkään riippuvainen vuorokaudenajasta mutta täysikuun kierrolla, kevätauringon paisteella ja joulustressin voimakkuudella voi olla vaikutusta.)

-Potilaan omaisten kanssa tapahtuva myötäeläminen. On hyvä, jos pystyt silmää räpäyttämättä samaistumaan potilaasi Irman siskontyttären kauhisteluun siitä, kuinka ei siellä terveyskeskuksessa taaskaan kukaan ota tosissaan, eikä se 15-vuotias lääkärinretkukaan mistään mitään ymmärrä. Lisäksi kaupunki ei auraa pihaa, posti ei kulje ajallaan, eikä naapurin Mirkkukaan viitsinyt tänä vuonna kerätä mummolle mustikoita. (Perkele.) 

-Perit myös opiskelijavastaavan vaativan roolin, joten olethan valmis luotsaamaan tulevia kollegoita opin tiellä? Olet innostunut selittämään samoja asioita kuusi kertaa vuodessa ja olet pätevä opettamaan juuri ja juuri peruskoulunsa päättäneelle tyttöselle kuinka Irma-rouvaa teititellään. Tulet myös toistelemaan lauseita: "Kyllä, ensihoitajien työtehtäviin kuuluvat suurelta osin myös erinäiset eritteet ja harvoin se on mikään mediaseksikäs verenvuotokeikka." Ja "Ei, et voi ilmestyä työpaikalle rakennekynsissä, etkä lähteä keikalle converset jalassa, vaikka ne olisivat kuinka hienot ja työtyyliisi tarkoin valitut." Ah, sitä riemun määrää kun huomaat kuudennen viikon kohdalla, että opiskelijasi sanoo jo ihan omatoimisesti päivää/huomenta/iltaa Irma-mummolle ja keittää asemalla tarpeeksi vahvat päiväkahvit! (Oikeesti mie tykkään opiskelijoista, ne on yleensä iha mukavia ja päteviä!)

-Äärettömän empatian ja ymmärryksen jakaminen kaiken ikäisille (uusavuttomille)ihmisille. (Yleensä keskellä yötä..)

Vastapainoksi saat tukikohdaksesi loistavan asemapaikan, jossa sinulla on oma pikku huone, jonka oven taa voit sulkeutua n.15/24 h työvuorostasi. Huone on kivasti kalustettu ja toisinaan saat itse päättää haluatko yksiöösi valkoisen vai harmaan maton. (Riippuen palautuuko se toinen enää koskaan pesulan syövereistä..)

Ja mikä parasta, työpariksesi on valikoitunut elämää ja keikkoja nähnyt toinen osapuoli tiimista JJ. Perustason J on käytännössä jo koulusta saatavan paperin nurkassa olevaa leimaa vaille H.

Eikö tippa osu suoneen? Etkö jaksa nostaa ylipainoista, jalatonta Erkkiä kantotuolilla autoon siitä painavammasta päästä? Eksyitkö taas yön pimeydessä matkalla x-kohteesta takaisin asemalle? EI HÄTÄÄ, sillä team JJ:n perustason osapuoli hoitaa homman. Hän kantaa potilaan kolmannesta kerroksesta, ajaa autoa tasaisen varmoin ottein tuulessa, tuiskussa ja perinteisessä merilappilaisessa talvisäässä(lue: helevetinmoinen lumimyrsky), laittaa iv-yhteyden mummolle, jolle piti "viimeksikin pyytää sitten ihan se anelääkäri paikalle tuon toimenpiteen takia", navigoi kohteeseen ja sieltä pois vaikka silmät kiinni ja mikä parasta, tekee tän kaiken ikinä hermojaan menettämättä! Sinun tarvitsee vain seisoa Merlot-kirjausjärjestelmä käsissäsi mökin nurkassa ja näyttää siltä että todellakin hallitset tämän homman kuten oikean hoitotasoisen kuuluukin.

Tämä työpari ei koskaan kiukkua sen enempää kollegalle, potilaille kuin omaisillekaan vaikka joskus saattaisi syytä ollakin. On myös melko helposti suostuteltavissa epäterveelliseen lounastaukoon(kotipitsa) ja karkkikauppashoppailuun, vaikka lähtökohtaisesti inhottavan terveellistä ruokavaliota noudattaakin. 

HUOM, tämä tilaisuus on avoinna hoitotasoisille vain rajoitetun ajan, olethan siis nopea. Reilussa vuodessa tarjous raukeaa ja team JJ:n toinenkin jäsen siirtyy hoitajan penkille maatumaan puhelin toisessa ja Panasonic toisessa kädessä. Tuolloin ko.paikka siirtyy jonkun onnellisen perustasoisen haviteltavaksi.

Ei kuule muuta taistelupari, kun kiitos vielä näistä vuosista. Ei yhtään huonoa työvuoroa, ei yhtään huonoa keikkaa, ei yhtään pelottanu. Ikinä. (Ei miuta nyt toki muittenkaa työparien kaa pelottanu. Kovin paljon ainakaa..) Kaikesta aina selvittiin. :)

Tapahtui Prismassa

No ei siellä mitää tapahtunu, kunhan avaudun taas.

Joku siellä kotisohvalla voi olla nyt sitä mieltä, että kyllä on pienet murheet, jos noista hermostuu. Että toisilla ei sentään ole edes puhdasta vettä tai ruokaa, jotkut kanssakulkijamme ovat vallan kodittomia ja toisilla nyt vaan pukkaa vilma-viestiä(tää on joku koululaisten, opettajien ja lasten vanhempien välinen viestintäkanava)että oma lapsi on tehny kässätunnilla vanusta jättimäisen peniksen ja esitelly sitä ylpeänä luokkakavereilleen. (kyllä, näin on tapahtunu mutta ei miulle, koska miulla ei o lapsia. Lohdutin ko äitiä sillä, että hei, ainaki siu lapsi on luova! Ei se pakkoneulominen kaikkia kiinnosta ja toiset lapset sitte vaa lintsaa ne kässätunnit. Että siitä perspektiiviä..) Nih, että on sitä isompiaki huolia. Mutta arvatkaa mitä: NÄÄ ON MIUN HUOLIA just nyt. Ja nyt kerron niistä teille.

Eli, tapahtui Prismassa. Tai oikeestaa tää tapahtu(u lähes joka päivä)Prisman parkkipaikalla. Ajan sitä keskiväylää ja kuinka ollakkaan, edessä ajaa harmaa Volkkari. Se hidastaa, mutta ei laita vilkkua. Ehei, koska sen kuski ei VIELÄ tiedä, onko hän kääntymässä. Hän hidastaa ovea lähimpänä olevan parkkihaarakkeen kohdalla ja tsuumaa, kuinka lähellä on lähin vapaa parkkipaikka. Hän ei tuhlaa aikaa kääntymällä sinne haaraan, vaan tajuttuaan, että kolme ekaa paikkaa molemmin puolin ovat varattu, Volkkarikuski löysää kevyesti jarrua ja hinautuu seuraavan haarakkeen kohdalle. Sieltä onkin tulossa pikku-Fiat vastaan, apua! Liikenne pysähtyy ja kaikki miettivät kuka väistää ja mahtuuko tästä nyt kääntymään vai ei? Tilanteen lauettua Volkkarikuski on ajautunut jo ovesta katsottuna kolmannen haaran kohdalle ja vaikka sieltä löytyykin vapaa kakkosruutu ja Volkkari sujahtaa siihen pienen peruuttelun ja suoristamisen ja peruuttelun ja eteenajamisen jälkeen, on kuski silti harmissaan. Joutuu kävelemään monta metriä ylimääräistä. (Hän on juuri tulossa kuntosalilta, jossa juoksi 16 kilometriä juoksumatolla mutta harmistuu tuosta 15 metrin ylimääräisestä hyötyliikunnasta. Ehkä i-kello on poissa päältä patterin loputtua, eivätkä ylimääräiset askeleet tallennu mihinkään. Hukka-askeleita siis!)

Lisäksi parkkipaikalla haahuilee Pera. Pera kantaa kaljakassia, eikä hänellä ole kiire. Hän ei tunnusta suojateitä tai ajoväyliä, vaan kävelee ihan vaan siitä mihin askel vie. Kyllä ne autot väistää.

Prisma, tuo perhehelvetin multihuipentuma. Oon kirjottanu tästä ennenki mutta tässä tulee taas. Niin, kivavaan. Meiän lähiPrisman(joka ei kohta enää o miu lähiPrisma!! Voi että tätä haikeutta kaikessa.) ovilta on n.8 metriä siihen sumppukohtaan, josta pääsee kaupan puolelle. Sit siinä o vielä sellanen jyrkkä käännös niistä porteista sisään, että jos ei o tarkkana, ni siinä voi kaatua. Tai sit siihe mutkaan voi jäähä juttelemaan, se on kanssa hyvää ajanvietettä. Kauppaan tulijat joutuu näinollen kävelemään 6 ylimääräistä metriä kiertääkseen herrojen juorukerhon ja nehän ne on taas niitä turhia askeleita, jos sportträkkeri ei o päällä!

Kaupan puolella tulee vastaan Marjatta, jolla ei o kiire. Ei sillä, harvoin miulakaan on kiire mutta emmie silti tuu kauppaan harrastamaan. Paitsi jos on tuplaboonuspäivät, sillo mie saatan seisoo lankahyllyllä vartin verran miettimässä kenelle en o vielä kutonu yli kolmea paria sukkia, että oisko miulla joku syy ostaa pari kerää. (Tän joulun paketeista saattaa paljastua pikku jämälankaylläreitä, sorge muruset..) No, Marjatta hinautuu leveellä askeleella ees taas sitä kapeeta käytävää ja blokkaa lopun tilan vankkureilla. Siis niillä kauppavankkureilla, lastenrattaat on sitte vielä luku sinällään.

Ohitan Marjatan takavasemmalta, kun hänen katseensa herpaantuu tämän jäädessä tutkimaan hortensiatarjouksia, unohtaen näin heilutella vankkuria. Suoritan ostoksia tutun kaavan mukaan mutta kuinka ollakkaan, Marjatta on ovelasti oikassu kylmähyllylle ja löytäny toisen Marjatan, jonka kanssa muodostavat oksanhanka-verkoston ja tukkivat käytävän aiheuttaen tulpan, kuin trombi verisuonistossa konsanaan. Marjatta-verkostoa on mahdoton ohittaa mutta hyvällä tuurilla saat napattua tarvitsemasi voipaketin jostakin tulpan heikosta reikäkohdasta.

Kyllä joo kyrsii tää kaupassa käyminen. Heti ku miusta tulee rikas hoitaja (onkoha päivystyksen hoitsuilla paremmat palkat ku meillä anpulanssikuskeilla? Toivottavasti..) ni palkkaan pikkusen Aasialaisen au pairin meille kokiks ja sen hommiin NIIIN tulee kuulumaan kaupassa käynti. Sit ku rikastun lisää, ni palkkaan itelleni sihteerin.

Ei miulla muuta. Tässä teille vielä hyvä rentotumisvinkki: Mee risteilyaluksen lapsivyöhykkeelle kattomaan Muumeja. Se oli iha rentoo.

Nostalgiatrippi

Miula on ollu tässä nyt iha mieletön haaveilu-nostalgia-haikeus-mikälie meininki, koska oon jälleen kerran jättämässä tutun ja turvallisen työpaikan, asunnon ja kodin ja lähössä taas maailman myrskyihin. Pelottaa mutta yritän lohduttautua sillä, että tälläkertaa a) saan alkaa suorittaa miu uutta työtä ihan vaa suomenkielellä ja b) miu kodinturvajoukot on lähellä. Siis eka tukihenkilö on alle kilsan päässä ja sit iha perhettä löytyy siitä alle 10km säteeltä. Mieletöntä! :D

Noh, ehkä kerron teille miu muutosta tarkemmin vielä.. Meillä on K:n kanssa kisa siitä kummalla on lopulta vähemmän tavaraa.. Luulin olevani ihan täysin altavastaaja mutta paraatipaikalla keskellä keittiötä kummitteleva Sulo-muoviroskis ja makkarin nurkassa majaa pitävä mallinukke Pirkko, lasketaan kumpiki K:n roinaks, joten miu ompelukone ja sukset on aika pientä :D Oon vakaasti miettiny kaikista miu kasveista luopumista mutta toisaalta, Jöröä nyt ei voi heittää mihinkään, osan oon saanu lahjaks ja loput kasvattanu siemenistä, että kenet näistä nyt sit jättäsin? Ainut, jonka oon ostanu, on tuo perusvehka, joka oli miu eka kumppani täällä, ku vajaa 6 vuotta sitte ajelin itekseni tänne kylmään tuntemattomaan. Miula oli ilmapatja keskellä tyhjää kämppää. Istuin sen päällä ja mietin mitä lähtis ostamaa kaupasta. Ostin kasvin. Sit hain kotipitsasta pitsaa. Ei huono.

Nyt on kuitenki aika siirtyä autuaammille ihmisenpelastusmaille. Tää postaus ei, kuten todettu, koske nyt sen tarkemmin sitä vaan ihan vaan yleisesti tuli pinterestissä vastaan kaikkee nostalgista.. Haluun jakaa tässä teille muutaman kuvan. Ottakaapa hyvä asento :)


Koulumuistoja.. Kuinka moni teistä luki tätä Aapista? Mistä koko sana "Aapinen" ylipäätään tulee? Mie muistan, että vaikka elettiin 90-luvun lama-aikaa ja kaikki kirjat kierrätettiin(Onnea vaan sille, joka sai jonku pojan hissankirjan, jonka sivut oli piirretty täyteen kikkelin kuvia, tai sille, joka sattu saamaan sen keltasella tai jollai rumalla raidallisella kontaktimuovilla päällystetyn opuksen..)niin nuo Aapiset saatiin uutena. Ja oliko vielä niin, että ne sai pitää? No, ihana kirja oli ja jotenkuten se opetti miut lukemaan :D

Mites nää nostalgiset käsityöt? Mie muistan, että noita oli iha huippukivaa tehä! Siinä on nimittäi käsityönopettaja ollu nerokkaalla tuulella-> lapsille tylppä neula kouraan ja vähä lankaa siihe jatkoks, sit tollanen vohvelikangas ja eikun töihin! Pysyivät penskat pitkään työn touhussa, eikä tarvinnu pelätä, että ne tyyliin ajelee ompelukoneella sormilleen tai iskee toinen toisiaan saksilla silmään. Lopputuloksena iki-ihania ja ah-niin-epäkäytännöllisen rumia tuotoksia, joita vanhemmat ja muut onnettomat lahjansaajat joutuivat sitte kehumaan kilpaa miettien samalla mikä pikku onnettomuus tälle liinalle voisi käydä..

Noh, koulutarvikkeet. Miula oli just tällänen penaali eli penis. Muistan vielä, että siinä oli sellanen pieni nappula, jota painamalla tuo sivussa oleva luukku aukes. Sit tossa oli molemmilla puolilla tollanen kansi ja jossai päädyssä oli terotin. Tuo oli jotenki tosi hieno mutta miula on sellanen mielikuva, että se oli myös tositosi epäkäytännöllinen?

Entäs viihde? Pikku kakkonen oli parasta mitä teeveellä oli tarjota. Iha joskus alkulapsuudessa ei ehkä ollu ees viikonloppupiirrettyjä, vai oliko? No, jos vertaa nykylapsien tarjontaa ja meiän lapsuutta, ni onhan siinä vissii vähä eroa.. Nykypenskojen viikonloppusarjat on kaikki puhuttu "hesan murteella." Mä ja sä, miks ei ankronikka tai tehotytöt vois puhuu yhtä hyvin mie ja sie? Tai mää ja sää? Kysyn vaan. Tää asia hiertää miu sielua :D

No, se siitä. Pikku kakkosen tarjontaan kuuluivat tietysti Ransu ja Pelle Hermanni. Nyt näi niinku aikuisiällä mietittynä, ni kuinkahan monen pellekammo juontaa juurensa herra Hermannista? Ja mitä niissä sen jaksoissa ees tapahtu? Sielä se seisoskeli sen sirkusvaununsa luona ja taisteli sen nauravan kepakon kanssa. Oliko Ransulla joku oma show, vai oliks se vaa Ransu?

..ja Barbababa! Ihana! Entäs kuka muistaa sellasen ohjelman ku "Kenkäset?" (tai joku sellanen) Ei löytyny googlella kuvia mutta hämärä muistikuva on, että se oli ihan huippu :D

Entäs hapsiainen? Täähän oli kanssa ihan viihdyttävä ohjelma. Ei varmaa menis läpi nykylapsille?? On se lama-aika laittanu lastenviihteen ammattilaisetki koville, kun on pitäny keksiä ideoita nollabudjetilla.. tässä tulos:

Noh, muuta löytynyttä nostalgiaa edustaa mm.kiiltokuvat. Miula oli myös tällänen arkki näitä enkeleitä. En tiiä, ehkä nää oli ostettu alunperin johonki joulukorttien askarteluun? Mihin kiiltokuvia ylipäätään liimattiin? 

Kuka muistaa nää raaputuskuvat? Mie en ikinä keksiny mikä ois ollu oikee tapa käyttää tota raaputinta. Että kummalla päällä noita piti raaputtaa?

Lauantaipussista piti jättää viimeseks aina tikkari ja karkkiaski. Voi, sillo riitti kun sai kerran viikossa yhen tollasen pussin, jossa ei just ihan hirveen montaa karkkia ollu. Nykysi tollanen määrä ois vaa pientä helpotusta pahimpaan karkinhimoon :D 

Sit iha jossai varhaislapsuudessa oli tälläsiä pastilleja:

Miula on sellanen mielikuva, että nuo oli sellasia ovaalin muotosia, pehmeitä mut kuitenki sitkeitä ja ei mitenkää ihmeellisen makusia. 

Jojot. Mistä hitosta noita sai? Jostai R-kioskilta? Mistä se villitys lähti? 

Tutit. Mistä noita tutteja sitte ostettii? Mei äiti toi meille noita Helsingistä. Niitä oli sellanen pieni pussillinen, kaikkia eri värejä. Mihinköhän ne lopulta hävis kaikki?

Ja viimeisenä iki-ihanat my little ponit! Miula oli tää nimenomainen lapsiponi. Onkoha se vielä Saken leikeissä..? 

Tällästä nostalgiaa tällä kertaa. :) 

Pysykää ihmisinä ja juhlikaa halloweenia! Mie tässä kohta muutan.. hui. 

J