Nyt on pahin takana. Kai? En usko että ketää varsinaisesti kiinnostaa tää asia mutta kerrompa kuitenki, koska tää on miu blogi. :D Ja sitäpaitsi kohta alkaa joulukalenteristoorit, ni sitte loppuu tää normi arjesta kirjottelu.
Asiaan.
päivä 1: Meen etuovesta sisään ja piipitän sihteerille jotain kuinka olen tulossa ekaa päivää töihin. Iha ku oisin joku ekaluokkalainen.. Päivän ajan mietin kuinka haluisin vaan mennä nurkkaan istumaan ja itkemään todettuani, että ei miusta o tähän. Mutta koska se ei o vaihtoehto ni päätän yrittää selvitä. Kotiin päästessä soitan kaverit läpi ja kerron kaikille kuinka pelottava päivä miula oli. Eksyn kotimatkalla.
päivä 2: Miula on jo avain, jolla pääsen sivuovesta, iha niinku muutki työntekijät. Eksyn matkalla pukkariin mutta löydän vahingossa oikeella hissillä oikeeseen paikkaan ennen työpäivän alkua. Tänää ei itketä iha nii paljo ku eile. Meen illalla siskon kaa lenkille sateeseen ja vuodatan sille asioita. Se kuuntelee kiltisti, vaikka ei varmana mitään mistään ymmärräkkään.
päivä 3. Iltavuoro. Alotan päivän jollai osastokokouksella, jossa pääsen pätemään virven hätänappulan käytöstä. Iltapäivällä on elvytyskoulutusta, jossa yritän olla pätemättä. Opin, että sairaalassa io:n(luuydinneula) laitto on lääkärin hommaa. (ensihoidossa iha perustoimenpide)Pelkään taantuvani, koska tajuan kuinka vähän täällä saa tehä mitää ilman lääkärin siunausta. Samalla uskon oppivani tosi paljon, koska täällä on kaikkee uutta ja jännää. Ei itketä lähes ollenkaan. Eksyn matkalla pukkareilta ulos.
päivä 4. 5 tuntia liian lyhyiden yöunien jälkeen taas aamusta töihin. Meen bussilla. Oon 10 minsaa liian aikasi bussipysäkillä, koska pelkään myöhästyväni. En eksy mihinkään, eikä itketä. Illalla meen C:n kanssa leikkimään salille. Olo on helpottunu.
päivä 5. Oon enää 4 minuuttia liian aikasi bussipysäkillä. Seison keltanen sadetakki päällä ja vilkutan bussikuskille kuten oikeisiin toimintatapoihin kuuluu. Seuraan päivän mittaan miten nätisti ja rauhallisesti sijoiltaan menny olkapää laitetaan paikalleen. Päivän päätteeksi meen väärästä ovesta ulos ja kävelen ympäri sairaalaa, tosin ulkopuolella. Siitä sit Ikeaan ostamaan naulakko ja Askosta keittiön tuolit. Nyt meille saa tulla kylään! :)
Miula on tunne että kyllä tästä selvitään?
Asiaan.
päivä 1: Meen etuovesta sisään ja piipitän sihteerille jotain kuinka olen tulossa ekaa päivää töihin. Iha ku oisin joku ekaluokkalainen.. Päivän ajan mietin kuinka haluisin vaan mennä nurkkaan istumaan ja itkemään todettuani, että ei miusta o tähän. Mutta koska se ei o vaihtoehto ni päätän yrittää selvitä. Kotiin päästessä soitan kaverit läpi ja kerron kaikille kuinka pelottava päivä miula oli. Eksyn kotimatkalla.
päivä 2: Miula on jo avain, jolla pääsen sivuovesta, iha niinku muutki työntekijät. Eksyn matkalla pukkariin mutta löydän vahingossa oikeella hissillä oikeeseen paikkaan ennen työpäivän alkua. Tänää ei itketä iha nii paljo ku eile. Meen illalla siskon kaa lenkille sateeseen ja vuodatan sille asioita. Se kuuntelee kiltisti, vaikka ei varmana mitään mistään ymmärräkkään.
päivä 3. Iltavuoro. Alotan päivän jollai osastokokouksella, jossa pääsen pätemään virven hätänappulan käytöstä. Iltapäivällä on elvytyskoulutusta, jossa yritän olla pätemättä. Opin, että sairaalassa io:n(luuydinneula) laitto on lääkärin hommaa. (ensihoidossa iha perustoimenpide)Pelkään taantuvani, koska tajuan kuinka vähän täällä saa tehä mitää ilman lääkärin siunausta. Samalla uskon oppivani tosi paljon, koska täällä on kaikkee uutta ja jännää. Ei itketä lähes ollenkaan. Eksyn matkalla pukkareilta ulos.
päivä 4. 5 tuntia liian lyhyiden yöunien jälkeen taas aamusta töihin. Meen bussilla. Oon 10 minsaa liian aikasi bussipysäkillä, koska pelkään myöhästyväni. En eksy mihinkään, eikä itketä. Illalla meen C:n kanssa leikkimään salille. Olo on helpottunu.
päivä 5. Oon enää 4 minuuttia liian aikasi bussipysäkillä. Seison keltanen sadetakki päällä ja vilkutan bussikuskille kuten oikeisiin toimintatapoihin kuuluu. Seuraan päivän mittaan miten nätisti ja rauhallisesti sijoiltaan menny olkapää laitetaan paikalleen. Päivän päätteeksi meen väärästä ovesta ulos ja kävelen ympäri sairaalaa, tosin ulkopuolella. Siitä sit Ikeaan ostamaan naulakko ja Askosta keittiön tuolit. Nyt meille saa tulla kylään! :)
Miula on tunne että kyllä tästä selvitään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti