Tästä se alkaa, tän vuoden joulukalenteri. En saanu kauheesti muuta palautetta viimekertasesta kalenterista, kun että päivän tekstit oli liian pitkiä. No lupaan tänävuonna vähä lyhentää niitä mutta tää eka on nyt poikkeuksellisesti vähä pidempi. (lupaan myös yrittää saaha huomiseks muokattua tän tekstin vähä järkevämpään muotoon..)
Lumi satelee hiljaa taivaalta suurina, valkoisina hiutaleina. Hetkessä se on peittänyt alleen syksyn tumman maan ja kaikki peittyy puhtaaseen lumihuntuun. Kujalla kävelee musta kissa, jonka tassuista jäävät pienet kuviot peittyvät pian näkymättömiin. Pöllö tarkkailee metsää keltaisilla silmillään mutta muuten maisema tuntuu hiljaiselta ja rauhalliselta. On joulukuun ensimmäinen päivä ja maailma alkaa odottaa puna-asuista joulu-ukkoa saapuvaksi lahjoineen. Joukossamme on kuitenkin yksi hahmo, joka ei odota lähestyvältä joululta mitään ihmeellistä. Hänen nimensä on Aikamieli ja hän on aave.
Aave Aikamieli asuu vanhassa hylätyssä tivolissa, jossa hän työskenteli aikaisemmin kummitusjunan pääaaveena. Tänä päivänä kukaan ei enää käy tivolissa, eikä varsinkaan usko aaveisiin, joten Aikamieli on nykyisin työtön, toimeton ja tarpeeton. Hän vaeltaa pitkin rapistuneen tivolin teitä ja huokailee raskaasti. Toisinaan hän istuu kummitusjunan ruosteisessa vaunussa (siinä myrkynvihreässä, jossa on lohikäärmeen kuva, koska se on hänen mielestään edelleen kaikkein hienoin..) ja muistelee aikaa kun tivoli oli täynnä ääniä, ihmisiä, hälinää ja elämää. Ihmiset juoksivat laitteesta toiseen, pitelivät hattaran tahmaamilla sormillaan toisiaan käsistä ja nauroivat. Kaikkialla oli vilkkuvia valoja ja musiikkia. Sitä hän kaipasi toisinaan jopa enemmän kuin ihmisten pelottelusta saamaansa mielihyvää. Nyt kaikki oli niin hiljaista, että hän pystyi kuulemaan oman huokailunsa. Viimeinen tivolista lähtenyt henkilö oli pulunkesyttäjä Simuna. Hän muutti Aikamielen muistin mukaan jonnekin Portugalin rannikkokaupunkiin ja oli kovin huolissaan Aikamielestä, joka ei suostunut lähtemään hylätystä tivolista. Lopulta tämä oli kuitenkin pakannut viimeisen pulunsa häkkeineen ja lähtenyt raahustamaan hieman ontuen pitkin hiljaista metsätietä poispäin. Aikamieli oli katsellut tämän lähtöä niinkuin oli katsellut niin monen muunkin tivolilaisen menoa. Nyt hän oli yksin. Ja kohta olisi taas joulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti