Seuraavassa hetkessä Aikamieli huomasi lentävänsä aika-avaruuden läpi. Hän näki Orionin ja Kassiopeian kuvioiden vilahtavan ohitseen ja kirkkaan pyrstötähden välähdyksen valaisevan tummaa yötaivasta. Kaikkialla oli kaunista, hiljaista ja tyyntä. Yksinäinen aave leijaili normaaliakin kevyempänä suuressa tyhjyydessä ja nautti elämästään.
Sitten Aikamieli huomasi olevansa jossain lämpimässä paikassa. Hän oli laskeutunut hiljaa lainehtivan meren rannalle. Ilta oli hämärtymässä, eikä paikalla näkynyt kuin yksi henkilö. Hahmon siluetti piirtyi rannan hiekkaan pitkänä varjona. Aikamieli ehti ajatella, ettei aaveilla ollut varjoja, kun näki hahmon kääntyvän ja tunnisti tämän heti: Simuna!
Simuna hymyili iloisesti Aikamielelle. Permanentin näköinen pulukin ilmestyi jostain ja tuijotti Aikamieltä kieroilla silmillään. Se aukoi nokkaansa mutta ei päästänyt ääntä. Simunakaan ei sanonut mitään mutta Aikamieli vaistosi, että tämä vaikutti onnelliselta. Aave heilautti kättään ja Simuna vilkutti takaisin. Sitten hän oli poissa puluineen. Vain yksinäinen höyhen leijaili ilmassa. Se oli hieman kihara, joten sen täytyi olla äskeisen pulun sulkapeitteestä.
Ennenkuin Aikamieli ehti tajutakaan, hän lensi jälleen läpi tumman taivaan kirkkaiden tähtien valaistessa hänen menoaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti